Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat! Joh.20:29

 

Olin menossa hengelliseen tilaisuuteen puhumaan, ja tapasin siellä ihmisiä, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja. Mutta paikalla oli myös monta minulle uutta tuttavuutta. Eräs vanha mies pysähtyi kohdalleni ja muistin hänen kasvonsa vuosien takaa. Aloimme jutella ja muistella menneitä. Ehdimme nostaa pöydälle monta yhteistä tuttua muistoa. Hän puhui paljon ja pitkään, ja ajattelin, että hän voisi jo mennä istumaan paikalleen? Mutta sitkeästi mies jatkoi seurustelua. Jossain vaiheessa hän kertoi jääneensä hiljattain leskeksi ja olevansa kovin yksinäinen, naapurit olivat kuolleet, eikä ollut juttuseuraa. Niin, kirkko oli oikea paikka tavata ystäviä, uskonystäviä ja sitä varten me olemme täällä, että voisimme kuunnella ja tukea toinen toistamme. Kun elämä kääntyy ehtooseen näyttää siltä, kuin valo himmenisi koko ajan kohti kaamosta. Lähimmäiset säälittelevät vanhenevaa, ohikulkijat vähättelevät häntä, mutta Jumala on antanut suuret ja kalliit lupauksensa vahvistamaan kulkijan uskoa. Siksi Jumalan omalla on valaistu tie valmistettuna kuljettavaksi ja sen päässä on ikuinen kirkkaus. Surullista ja kuitenkin niin toivorikasta, ajattelin. Sitten mies meni paikalleen istumaan ja tilaisuus alkoi.

 

Tilaisuuden jälkeen paikallinen pastori tuli vaimonsa kanssa juttelemaan. Mekin muistelimme menneitä ja kävimme läpi nykypäivän tapauksia. Oli mukava jutella samoin ajattelevien kanssa. Olimme uskossa. Jossain vaiheessa olimme eroamassa ja rouva pyysi esirukousta. Tilanne tuli yllättäen ja en osannut kuvitella, että heidänlaisensa vastuunkantajat olisivat minun palveluksieni tarpeessa. Nousin seisomaan ja laskin käteni kummankin puolison harteille ja aloin vuodattaa sydäntäni Herran eteen heidän hyväkseen. Oli kovin rohkaisevaa olla muistamassa kahden veteraanin elämää Kristuksen kasvojen valoa rukoillen ja elämästä kiittäen pienen hetken verran. Mitä tuon rukouspyynnön taakse kätkeytyikään, ei ollut minun tiedossani. Tunsin vain pinnallisesti heidän menneisyyttään. Mutta tiesin, että Herra Jeesus haluaa rohkaista jokaista häneen uskovaa jatkamaan matkaansa iloiten ja heittäen kaikki murheensa Vapahtajan kannettavaksi - päivittäin.

 

Istuimme vielä hetken kahvikupin ääressä erään vanhan miehen kanssa. Kuuntelin häntä ja kommentoin jotakin keskusteluissamme. Sitten hän sanoi olevansa menossa hautausmaalle ja kysyi voisinko tulla hänen mukaansa auttamaan kulkemisessa. Myönnyin. Lähdimme ajamaan kirkolle ja pian olimme perillä. Hämärä oli jo laskeutunut kylään. Mies ponnisteli ulos autosta keppiinsä nojaten lumisessa maisemassa. Tartuin hänen kainaloonsa kuin ravintolan portsari ja niin lähdimme etsimään tuttua hautapaikkaa. Laskeuduimme alas mäenrinnettä ja huomasin, ettei miehen tasapainokyky ollut enää kovin kaksinen. Mutta yhdessä laahustimme eteenpäin. Vihdoin hauta löytyi. Siinä lukivat kultakirjaimin sukulaisten nimet. Sitten mies pudotti kepin kädestään ja polvistui lumeen. Hän lakaisi käsineellään näkyviin vielä parin hiljattain kuolleen sukulaisen nimilaatan. Nekin olivat kultakirjaimin siinä näkyvissä. Kaivoin kassistamme esiin kynttilän ja sytytin sen ojentaen miehelle. Hän laski kynttilän vainajien leposijalle ja sitten hän alkoi ääneen rukoilla. Hän rukoili hiljaa, tuskin kuultavasti ja ylisti Jumalaa, kiitti rakkaistaan, jotka Jeesus oli hänelle antanut ja joiden kanssa hän oli saanut vuosikymmenet elää. He nyt olivat Herran luona

taivaassa ja heidän kylmenneet ruumiinsa odottivat maan alla ylösnousemuksen ihanaa aamua. Se oli hyvin liikuttava hetki, autoin miehen ylös lumesta ja takaisin autoon. Kotimatkalla kävin vielä läpi ihmeellistä iltaa.

Kuningas antoi pojalleen kultaomenan....

 

https://www.youtube.com/watch?v=ZYbT0FQrEyI

Olimme ostamassa kodinkoneita….

 

https://www.youtube.com/watch?v=ixQByaNTGm8

Joskus elämän vaivat kasaantuvat päälleni….

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=wSJn9_KDYZU

Erkki meni sairaalaan katsomaan potilasta.....

 

https://www.youtube.com/watch?v=wIdE4b2mpEE

että pääsisin kalliolle…..

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=6p7T_h9y8Kk

 

Luuk.9:24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

 

Pelastus on valtava Jumalan lahja, joka tulee ihmiselle Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen tuntemisensa kautta syntyy uusi elämä ihmisessä ja alkaa kokoaikainen uskovaisuus. Eteen tulee uusia asioita ja monia kysymyksiä, joista pitäisi saada selvää.

Muistan vielä elävästi, kuinka minun piti opetella uskon alkutiellä kristillisen elämän toiminta, sanasto, käsitteistö ja tutustua moniin uusiin ihmisiin. Apunani olivat vanhemmat kristityt, jotka neuvoivat minua. Tästä olen ollut hyvin kiitollinen. En ollut vieraantunut kirkosta enkä kristillisyydestä, enhän ollut koskaan tuntenutkaan niitä. Olin kaupunkilaispakana, joka törmäsi Jumalaan. Meni aikaa ennen kuin saatoin rauhassa keskittyä oleellisimpaan: kristillisyys on jokapäiväistä elämää Vapahtajan seurassa, jossa ongelmat ilmenevät ihan arkisessa elämässä ja ilon aiheetkin pukeutuvat tuttuihin vaatteisiin.

 

Nyt joulukuussa tuli täyteen 50 vuotta siitä, kun tulin uskoon. Näin se meni…..

 

Oli loppusyksy vuonna 1973, kävin Helsingissä Hotelli- ja ravintolakoulu Perhoa, Hietaniemenkadulla, Töölössä. Olin ollut muutaman vuoden alalla ja tarkoitukseni oli luoda elämänura, jonka rajoja ei näkynyt.

Hotelli- ja ravintolakoulu

Matkustaessani junalla Turusta Helsinkiin eräänä elokuun sunnuntaina en vielä tiennyt, missä yöni viettäisin. Koulu alkoi seuraavana päivänä. Ystäväni ja luokkatoverini, Jouko, tarjosi tilapäismajoitusta luonaan Töölössä. Nukuin siellä muutaman viikon lattialla makuupussissa, kunnes vanha vuokraemäntä huomasi, että asukkaita onkin yksi liikaa. Jouduin lähtemään. Toinen koulukaverini, Pertti, otti minut samalla tavoin tilapäisesti alivuokralaisasuntoonsa, joka oli myös Töölössä, aivan koulun lähellä. Kului taas muutama viikko ja minun oli lähdettävä. Sain tietää luokkatoverini, Tuulan, kautta halvasta asunnosta Puistolassa. Muutin sinne, vanhan omakotitalon yläkertaan. Alakerrassa asui häiriintynyt nainen miehensä kanssa. Yläkerrassa meitä asui parhaimmillaan kahdeksan henkeä. Vuokra oli olematon ja tunnelma hyvä.

 

tämänlaisessa talossa asuin Puistolassa

Syksy kului värikkäästi kuin maailmanlopun odotus. Koulun ohella olin oppinut myös käyttämään alkoholia. Säännöllisesti kävin ystävieni kanssa eri kapakoissa kuluttamassa vähiä säästöjäni ja opintolainaani. Matkustin yleensä viikonloppuina Turkuun, jossa oli kotini. Siihen ei ollut erityisempää syytä, olipa vain hieman vaihtelua elämään. Elämäni oli tyhjää ja pinnallista.

Eräänä marraskuun viikonloppuna jäin kuitenkin Helsinkiin. Lauantai-iltana lähdimme Puistolan porukan kanssa ryyppäämään Keravalle. Jonotimme ravintola Tinatuopin edessä sisäänpääsyä, kun sinne tuli joukko uskovia nuoria kutsumaan meitä teetupailtaansa. Järkytyin mielessäni, heidän puheensa ja olemuksensa saivat minut lähes halvaantuneeksi. Asia oli minulle vieras, enkä osannut puhua siitä mitään. En ollut nähnyt ainoatakaan uskovaa nuorta, vaikka olin kohta 22-vuotias.

 

Tinatuoppi

Eräs mies oli hyvin rohkea, hän tuli aivan ravintolan rappusille asti. Joku toinen mies väitteli hänen kanssaan Jumalasta. Mieleeni jäi, kuinka uskova mies osoitti takkiaan, joka oli yllään. Hän kertoi saaneensa sen rukousvastauksena Jeesukselta. Hämmästyttävää, ajattelin.

Kiusallinen tilanne laukesi, kun portsari laski meidät sisään toisten tullessa ulos ravintolasta. Eräs ystävistäni huomasi minun miettivän kuulemaani ja kiusasi minua sen tähden. Istuimme ja joimme, mutta en nauttinut olostani, olin kiinniotettu.

 

Yöllä tulimme takaisin asunnolle. Mietin edelleen nuoria uskovia ja heidän puheitaan. Ihmettelin, että he saattoivat olla iloisia ja näyttää onnellisilta? Peilasin sitä vasten omaa elämääni, joka oli varsin tarkoitukseton ja ilman päämäärää. Laitoin käteni ristiin ja rukoilin Jumalaa. Se ei ollut tavallista. Pyysin:

- Jumala anna minun tulla tuntemaan itsesi. Lisäsin kuitenkin: - Ei sentään vielä!

Samana yönä heräsin aamuyöstä kylmään ilmaan, joka tulvehti eteisestä huoneeseen. Talon koira nukkui lattialla, se ei ollut avannut ovea? Samassa kuulin vieressäni mies äänen, joka sanoi: - Turkka, nouse ylös! En nähnyt mitään pimeässä huoneessa. - Mitä tämä oli? - Tulenko hulluksi? Ajattelin kuolevani siihen paikkaan kauhusta. Sitten oli hiljaista, vain sydämeni löi kiivaasti, tunsin sen kädessäni, joka lepäsi rinnallani. Toivuttuani häkellyksestäni, huusin naapurihuoneeseen, jossa Pauli ja Pirjo nukkuivat verhon takana. Pauli tuli ja sytytti valot huoneeseen. Kerroin asiasta ja hän sanoi minun olevan järkyttyneen näköinen. Keskustelimme aamuun asti Paulin kanssa asiasta. Mutta emme ymmärtäneet, mistä oli kysymys.

 

Kuukauden verran kuulin öin ja päivin, kuinka ääni kutsui minua. Pakenin. Muutin asuntoa, menin taas Pertin luo Töölöön. Ajattelin, että kutsuva ääni jättäisi minut rauhaan? En tiennyt, mitä ajatella. Yliluonnolliset kokemukset olivat itselleni vieraita, olin ollut vain nautiskeleva materialisti. Etsin uusia ystäviä. Yritin uskoutua joillekin tuttaville, mutta huonoin kokemuksin. He ymmärsivät vain sen, mitä jokainen kadunmieskin tietää. Päätin, että en puhu enää kenellekään merkillisestä kutsuvasta äänestä. Mutta samalla sisäinen paine kasvoi sietämättömäksi. Ajan tajuni katosi. Päivisin oli vaikea keskittyä opiskeluun, öitä pelkäsin, koska samainen miesääni aina aamuyöstä herätti minut. Eräs sairaanhoitaja, jolle puhuin asiasta, ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan Meilahden sairaalaan ja saisin lääkitystä. Hylkäsin välittömästi ehdotuksen täysin mielettömänä.

Lapsuudenkotini

Muutin takaisin Turkuun. Olin kuin väsyksiin ajettu eläin, joka odotti kuoliniskua metsästäjältä. Eräänä joulukuun sunnuntaina alkoi tapahtua kummia. Edellisenä iltana olin istunut kapakassa, Moshulussa
Naantalissa erään ystäväni, Arin kanssa. Olin ollut täynnä levottomuutta, enkä nauttinut illasta mitenkään. Menin yöksi kotiin ja siellä nukkumaan kellarihuoneeseeni, jonka olin rakentanut itselleni. Yöllä minut herätettiin outoihin ääniin. Oli kuin seinässä oli auennut luukku ja kuulin tuulen puhaltavan. Sitten miesääni puhui taas minulle:

Moshulu, myöhemmin Unikeko

- Turkka, kuuletko?

- Kyllä kuulen, vastasin.

- Oletko Jumala?

- Olen.

 

Järkyttävää, Jumala puhui minulle, ajattelin.

Syöksyin ulos huoneesta, kapusin rappuset yläkertaan. Herätin äitini ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Äitini katsoi minua kuin hullua, eikä näyttänyt ymmärtävän vähääkään tapahtunutta? Muistan kuinka hän sanoi, että minun pitää päästä hoitoon, jos vielä kuulen äänen puhuvan. Silloin ymmärsin, että oli ollut typerää herättää häntä ja kertoa tapahtuneesta; sain vain hullun maineen.

Valvoin pitkään ja mietin. Olin hermostunut ja täynnä pelkoa. Tunsin kuin jokin näkymätön voima olisi kokoajan varjostanut minua ja pitänyt minua hereillä. Aamulla olin kypsä antautumaan Jumalalle. Olin varma, että miesääni oli Jumalan ja minua kutsuttiin nyt johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Tein mielessäni päätöksen olla uskovainen, vaikken tiennyt siitä mitään. Ryhdyin siivoamaan huonettani ja arvelin, että minun on ainakin lopetettava alkoholin käyttö. Tyhjensin baarikaappini pullot muoviseen roskapussiin, poltin savukkeen, tumppasin sen ja sanoin ääneen:

- Se on sitten loppu.

Imuroidessani lattiaa kirkkaan aamuauringon tulviessa huoneeseen, istahdin uupuneena. Siinä hetkessä jokin voima tuli minuun, koin syvää synnintuntoa. Kyyneleet tulivat silmiini. En muistanut itkeneeni viimeksi kuin joskus lapsena? Elämäni kulki filmin tavoin tajuntani valkokankaalla: tunsin olevani syntinen, suuri syntinen, kaikista huonoin ihminen. Näin pohjalle en ollut koskaan ennen pudonnut.

En tiedä, miten kauan tunne kesti, mutta jonkin ajan kuluttua se vaihtui uudeksi ja mieleni täytti valtava rauha. Istuin pitkään kuin huumattuna, en ollut koskaan kokenut mitään tällaista. Minun oli niin hyvä olla, sanomattoman hyvä. Olin onnellinen. Ajattelin, että nyt voisin vaikka kuolla, olo oli helpottunut ja kevyt.

Myöhemmin lukiessani Raamattua se oli minulle kuin avattu kirja, jonka sanoman ymmärsin nyt sisältäpäin. Se elämä, mistä olin koulussa lukenut uskontotunneilla, oli tullut minuun. Minä olin syntynyt uudesti ylhäältä. Minusta oli tullut kertaheitolla uskova. Olin saanut uuden elämän. Mutta ei miten tahansa, vaan kovan herätyksen ja oman minän kuoleman kautta.

”Ja hän sanoi kaikille: ‘JOS JOKU TAHTOO minun PERÄSSÄNI KULKEA, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo PELASTAA ELÄMÄNSÄ, hän KADOTTAA SEN, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen’” Luuk. 9:23-24.

Minä tahdoin kulkea Jeesuksen perässä, minä tahdoin kieltää itseni, minä olin valmis kadottamaan elämäni. ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?” jae 25.

 

Elämänurani, jonka olin itselleni suunnitellut, meni kokonaan uusiksi. Kaikki oli nyt rakennettava alusta. En ehkä perustaisikaan ravintolaa, en ehkä jatkaisikaan tällä alalla, en ehkä kulkisikaan entisten kavereiden kanssa? Itse rakentamani elämän korttitaloni oli mennyt rikki, mutta Jumala oli tehnyt minulle uuden perustuksen ja nyt ruvettiin rakentamaan hengellistä taloa. En halunnut vastustaa Jumalan tahtoa, enkä myöskään joutua kadotukseen. ”Sillä JOKA HÄPEÄÄ MINUA JA minun sanojani, SITÄ IHMISEN POIKA ON HÄPEÄVÄ, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa” jae 26. En halunnut hävetä Jumalaani, enkä halunnut mennä pois hänen luotansa, joka oli löytänyt minut. Elämä oli löytänyt minut, Jeesus oli tullut minuun, sydämeeni asumaan. Vietin ensimmäisen joulun uskovana. Kiitos Jumalalle!

 

Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

 

Lasse Lucidor, oikealta nimeltään Lars Johansson, (ruots.) s. 1638 † 1674. oli ruotsalainen runoilija.

Hän eli monta vuotta ulkomailla ja osasi monta kieltä. Hänen lyriikkansa, jonka pääaiheita ovat juominen, naiset ja kuolema. Hän kirjoitti allegorisesti ja humoristisesti. Pohjimmaisena siitä kuitenkin oli usein raskasta mietiskelyä ja unelmointia. Hän kirjoitti uskonnollisia runoja ja niissä ilmeni saatanan pelko ja ne puhuivat sieluhädästä. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten juomalaulut ja virret. Molemmissa on rajuutta ja värikylläisyyttä. Niissä saavat ilmaisunsa sekä kuuma, kiihkeä elämänhuuma että raskas, uskonnollinen vakavuus, jotka olivat ominaisia Ruotsin suurvalta-ajalle.

 

Lucidor kirjoitti myös vakavia virsiä, joista nykyisessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on virsi 615 "Oi suruton, niin varma menossasi" (O syndig man, som säker är och trygger). Ruotsin kirkon suomenkielisessä virsikirjassa on myös yksi hänen virtensä "Herre Gud, för tig iag klagar", virsi 620 "Herra, vaivun maahan saakka". Virren on Anna-Maija Raittila suomentanut vuonna 2000.

 

Opiskeltuaan ja matkusteltuaan ulkomailla, luultavasti Carl Gustaf Wrangelin avustamana, Lucidor asettui noin 1669 Tukholmaan. Hän kirjoitti maksusta runoja kaikenlaisiin tilaisuuksiin, kuten häihin ja hautajaisiin. Runot olivat usein sävyltään rohkeita ja huolettomia. Niinpä eräs hääruno, "Gilliarekvaal", tuotti hänelle tutkintovankeutta ja käräjänkäyntiä. Vallaton humoristi oli kuitenkin pohjaltaan raskasmielinen haaveksija, mitä jo hänen käyttämänsä runoilijanimetkin ilmaisevat: Lasse den olycklige ('onneton'), Lasse den sorgbundne ('surullinen'), Thanatophilander ('kuolemanrakastaja'). Onnistuneimpia ovat hänen juomalaulunsa ja virtensä. Lucidoria pidetään Ruotsin ensimmäisenä varsinaisena lyyrikkona, monessa suhteessa Bellmanin edeltäjänä. Vuonna 1689 on ilmestynyt kokoelma Lucidorin runoja Helicons blomster. Kootut runot 1–2 julkaistiin 1914–1930.

 

Lassen elämä päättyi tragediaan. Hän oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa Tukholmassa. Siellä syntyi kärhämä, jossa hän sai surmansa kapakkatappelussa Fimmelstången-nimisessä krouvissa Tukholman Kindstugatanilla. Joku riitapukari löi puukon hänen rintaansa kuolettavasti. Hän kuoli 36 vuotiaana.

 

Hänen kirjoittamansa virsi oli sanomaltaan varsin herättävä ja iankaikkisuutta tähystävä. Tässä sen varhaisempi ja laajempi versio:

 

524.

1.Suruton, synnistäsi, ah koska lakkaat? Kuinka kauan siinä murheetonna makaat?

Ah herää, herää! Aika on havaita, vielä laupias tahtoo olla Jumala.

 

2.Hartaasti herättää sua ääni Herran, ja tielleen pyytää sua monen kerran;

Jo kauan kyllä olet viipynyt; tee pian katumus ja joudu nyt!

 

3.Kun armon aika viimeinen pois kulkee, ja Herra taivaan oven kiinni sulkee,

ei auta sitten enää katua, vaan täytyy helvettiin vajota.

 

4.Siis muista, että kuolevainen olet, ja kuhun joudut, synnissäsi jos kuolet!

Herransa tykö hurskaat tulevat, vaan pahat kadotukseen painuvat.

 

5.Elämäsi on kuin tyhjä, tomu, tuoksu, ja hekumasi kuin liukas virran juoksu,

Sun kauneutesi kuin multa maalattu, ja tavarasi kuin savi silattu.

 

6.Mitätön taru on sun sukusi suuri, ja valtasi, voimasi tyhjä varjo juuri,

ja taito kaikki, toimi, viisaus katoova niinkuin tuulen humaus.

 

7.Taivaassa iäinen on riemu, rauha, satama, jossa ei myrskyt koskaan pauhaa;

Ei siellä synti vaivaa tuntoa, ei sorra sielun pyhää lepoa.

 

8.Mutta helvetissä ei lopu koskaan vaiva, sydäntä synti siellä aina kaivaa;

Siellä aina tuli polttaa hirmuisesti, Perkele piinaa ijankaikkisesti.

 

9.Ah ajattele, minkä ilon Herra taivaassa omillensa antaa kerran:

Autuuden, ilon arvaamattoman ja kunnian-kruunun katoomattoman!

 

10.Voi helvetti, sun liekkisi hirmuisuutta, voi tuskaa aina lakkaamatta uutta,

iäti pitkää ilman toivoa, joka kuolon vaivoilla ei vaan kuoleta!

 

11.Värisee, vapisee kaikki jäseneni, kun ajatus se lentää mieleeni:

Kuinka helvetin on vaiva haikea, kuinka kadotuksen kuoppa kauhia!

 

12.Mut ilosta taas sieluni raukee juuri, kun mieleeni johtuu taivaan autuus suuri,

se sanomaton kirkkaus, kunnia, jonka omilleen siellä antaa Jumala.

 

13.Ah muista: Herrasi hyvä kuinka aina auttaa, vaan saatana kuinka kavaluutensa kautta

sua pyytää syntiin, kadotukseen; Sentähden turvaa armoon Jeesukseen!

 

14. Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

Jos lankeet, nouse taasen, rukoillen, että oisi nyt Herra vielä armoinen!

 

15.Ja sano: armollinen Isä taivaan, ansainnut olen kyllä suuren vaivan;

Helvetti edessäni avoin on, jos tuomitsisit mukaan ansion.

 

16.Mut vaikka oisi syntini määrättäkin aivan, kuin meren hiekka tai kuin tähdet taivaan,

ne maksoi Jeesus kaikki verellään ja kuolollaan, mun auttoi elämään.

 Hänen hautakivessään lukee "Kallad den olycklige" "Kutsutaan onettomaksi"

Jes.7:14. Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

 

He löysivät Jeesuksen.....

 

https://areena.yle.fi/1-66143340

Luopumuksen monet kasvot

 

Olin palkattu hengelliseen työhön ja istuin eräässä merkillisessä kokouksessa, jossa vasemmistolaisväritteinen pappi julisti, että Jumalan valtakunta tulee maan päälle sosialismina. Olin eri mieltä ja ilmoitin sen. Yleisökeskustelun aikana ei asia kuitenkaan muuttunut mihinkään. Porvarillisuuden kulta-aikana vannottiin kodin, uskonnon ja isänmaan nimeen. Mutta jokainen saattoi antaa noille sanoille tahtomansa sisällön. Paljon on niitä kristittyjä, jotka uskovat demokratian maailmaa parantavaan vaikutukseen. Mutta enemmistön mielipide voi olla täysin harhassa. Kun politiikka väristään riippumatta alkaa uskon veturiksi syntyy suuri luopumus kristikunnassa.

 

Hebr.3:12. Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,

 

Joskus uskon alkuaikoina luulin, että maailma on pahin uskovan vihollisista, kun se ei usko Jeesukseen. Mutta myöhemmin huomasin, että luopumusta saavat aikaan myös tunnustavat kristityt. Itse olen saanut kutsumuksen luterilaiselle puolelle, mutta vieraillut myös yhteiskristillisissä piireissä ja vapaissa seurakunnissa. Raamatun mukaan sielulliset ihmiset saavat aikaan hajaannusta, ja tätä sakkia löytyy joka porukasta. Usein innokas uskoon tullut ei halua olla seurakunnan järjestyksen mukaan ja siksi hän etsii itselleen "parempaa" porukkaa - löytämättä? Sitten hän päättää perustaa uuden porukan, joka on täydellinen opissa ja elämässä. Mutta se jää pieneksi, koska pian siellä ilmenevät kaikenaliset viat. Johtajan paikkoja on vähän jaossa ja suurten näkyjen hallitsemat eivät ole mitään toisten palvelijoita - niin he antavat ymmärtää. Se on luopumusta.

 

Apt.7:39-40. Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin, sanoen Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka käyvät meidän edellämme,

 

Olin puhumassa yhteiskristillisessä tilaisuudessa ja ilmapiiri oli myönteisen rakentava, kunnes eräs paikallinen puhdasoppinen tuli pitämään kastepuheen. Se oli suoraan kuin helluntailaisten käsikirjasta ja noudatti siis ihmiskeskeistä lainomaista järjestystä ilman evankeliumia. Saman tien kokouksen ilmapiiri latistui ihmistasolle ja vieläkin alemmas? Tunnen lukemattomia vapaiden suuntien kristittyä, joiden kanssa minulla on Hengenyhteys Jeesuksessa. Kunnioitamme toinen toistamme eri näkemyksistä huolimatta. Kun kristitty luopuu Raamatun opettamasta yhden kasteen opista, seuraa siitä kasteen uusiminen, lain tie, sielullinen tasapainottomuus ja oikeassa olemisen raskas kulttuuri. Tämä on luopumusta.

 

Gal.5:4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

 

Olin vuosia töissä järjestössä, jonka johtajat olivat kaikki virkapappeja. Joskus ajattelin, että muutamat tyypit halusivat vain (puhdasoppisia) teologeja töihin, kalastajat ja publikaanit eivät olleet mitään? He olivat lukeneet papeiksi, vaikka papiksi tietysti pitää uudestisyntyä. Raamatussa tällainen virkapappeuden ylikorostaminen mainitaan Nikolaiittain harhaoppina, jota on aina ilmennyt seurakunnissa. Tämä on yksi luopumuksen aste, joka etenee niin, joku tämän opin sisäistänyt pyrkii siirtämään sen seuraavalle (lukeneelle, yliopiston käyneelle). Tämän opin käsityksen mukaan Jumala ei voi tehdä naisesta pappia, eikä kalastajasta, tullimiehestä, entisestä juoposta tai varkaasta sellaista. Mutta Raamattu tuntee ja tunnustaa näitä. Tämän luopumuksen juuret ovat vahvasti katollisessa kirkossa, mutta sen koronan omaiset virukset leviävät kaikkiin seurakuntiin.

 

2.Tim.4:3-4. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

 

Yksi luopumuksen kohde on piispan virka. Raamatun mukaan se pitäisi olla paikallisseurakunnan paimen, mutta kirkollinen kulttuuri ja muutamat herätysliikkeet ovat rakentaneet siitä kunnian portaan ylimmän istuimen? Piispa on seurakunnan kaitsija, uskovien keskuudestaan valitsema paimen. Kun siihen sitten valitaan kääntymätön ihminen, joka on varustettu poliittisella näkemyksellä ja suuntautumisella, seuraa tämän pellon kylvöstä pelkkää orjantappuraa ja ohdaketta. Mutta heihin sopii Jeesuksen sana Pilatukselle: - Sinulla ei olisi mitään valtaa, ellei sitä olisi ylhäältä annettu. Vain hetki ja se otetaan pois! Onneksi uskovat viis veisaavat piispojen tyhmistä lausunnoista, jotka ovat yleensä syvää luopumusta.

 

Hebr.10:26-27. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

 

Kun seurakunta maallistuu koko kropallaan, se alkaa muistuttaa sitä ympäröivää maailmaa. Sen seurauksena se alkaa hyväksyä Raamatun mainitsemat synnit, joista ovat selvät luettelot, ei tarvitse arvata. Meno on kuin entisessä Sodomassa ennen sen tuomion päivää. On häpeäksi Jeesukselle, kun kristillisyyden nimissä aletaan pyhittää pahuutta. Tämän sarjan pohja taitaa olla siinä, kun joku kertoo helvetin palavan loppuun ja saatanankin vielä pelastuvan? Tätä sanomaa vasten näyttää Kristuksen ristinuhri olevan täysin merkityksetön ja turha, mutta se on vain pelkkää luopumusta.

 

1.Tim.4:1-2. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty.

 

Kun uskonnollinen ihminen yrittää itse rakentaa jumalisuutta, tulee siitä pelkkää farisealaisuutta. Hän saattaa viihtyä siinä tilassa ja arvella itsensä aika hyväksi saavutuksineen, mutta muuttumaton mieli tarvitsisi Jeesuksen antamaan kivisydämen tilalle lihasydämen, kuolleen hengen tilalle Pyhän Hengen. Kun kysyt tällaiselta sokealta: näetkö? Hän vastaa: hyvin näkyy! Kun nämä sitten kansoittavat seurakunnat ja kirkolliskokouksen, ei voi surra. Nämä hengelliset terroristit ovat saatanan parhaita kätyreitä ja heidän tärkein maalitaulunsa ovat Jeesukseen luottavat uskovat. Se on luopumusta.

 

Dan.8:23-24. ….kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.

 

Kun ihminen käy järkeilemään Jumalan sanaa, siitä tulee lainomaisuutta ja yleensä hän ryhtyy sitten jakamaan löytäjään muille lain-hengessä. Kun armo on kadoksissa, on ihminen täysin oman yrityksen varassa. Raamattu nimittää tätä tilaa omavanhurskaudeksi. Siinä kaikki on ansaittava Jumalalta ja pienikin poikkeama vaatii hevoskuuria asianomaiselta. Tästä ovat esimerkkeinä luostarit, lahkot, eriseurat, alistaminen, ylikävely, kyykyttäminen, manipuloiminen, henkinen väkivalta, katkeruus, kauna, anteeksiantamattomuus, rakkauden ostoyritykset. Kaikkein kovimmin vaativat ne, joilla ei ole rauha Jumalan kanssa. He puuskuvat vihaa ympäristöönsä. Se on luopumusta.

 

2.Tess.2:3-4. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

 

Viime aikoina on taas alkanut lisääntyä erilaisten reliikkien lisääntyminen. Esineellistetty Jumalan armo on epäjumalanpalvelusta. Näitä ovat puuesineet, kivet, helmet, vaatteet, amuletit, merkit, kuvat, taulut, patsaat, pyhimykset, luut, haudat, joita käytetään taikauskonomaisesti tuottamaan suojelusta, onnea, parantumista. Reliikkejä käytetään rukousten yhteydessä, koska niihin uskotaan liittyvän hyvää energiaa ja voimaa. Nämä esineet pitäisi kaikki hävittää, että usko näkymättömään Jumalaan säilyisi Raamatun sanan ollessa välikappaleena. Näkyvinä armon välikappaleina olisi tunnustettava vain Raamatun sana, pyhä kaste ja pyhä ehtoollinen.

 

Hoos.14:10. Kuka on viisas ja ymmärtää nämä? Kuka taitava ja käsittää nämä? Sillä Herran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot niillä kompastuvat.

 

Luopumus on kristikunnan suuri lopunajan vaiva, jonka Raamattu kertoo edeltävän Jeesuksen toista tulemusta. Siksi jokaisen uskovan on syytä puhdistautua luopumuksen elementeistä ja kiinnittyä lujasti Herraan Jeesukseen. Mikään kirkko tai herätysliike ei takaa pelastusta, kaikkialla on luopumusta. Hengellinen sokeus on yleistä ja silloin ihminen luulee kykenevänsä järjellään ja tuntemuksillaan, tai ryhmänsä mielipiteillä selviävänsä luopumuksesta. Mutta luopumuksesta selvitään vain Vapahtajan yhteydessä, uskossa ja armossa Herran Hengessä, Raamatun sanaa suuresti kunnioittaen ja kuunnellen.

 

Jeesus, Herramme, vain sinä voit varjella meitä luopumuksesta, eksytyksistä, synnin vallasta, pimeydestä ja ihmismielipiteiden viidakosta. Anna sanasi valon paistaa tähän aikaan, sydämiin, elämän arkeen ja seurakuntaan. Olet luvannut etsiä eksyneet, tee niin. Muista sukulaisiamme, ystäviämme, naapureitamme, paikkakuntaamme, että armon- ja etsikonajat siunaisivat tulevaisuuttamme. Aamen.

Herran odotuksessa.......

 

- Herra, sinulla on täällä sinun yhdeksänkymmentäyhdeksän, eivätkö ne riitä sinulle?

Ira D. Sankey vaikutti Amerikassa herätyslaulajana, sillä hänen elämäntehtäväkseen tuli, niinkuin hänestä sanottiin, »laulaa evankeliumia». Hän oli itse kristittynä herätysliikkeen lapsi, ja oli tullut kääntymykseen jo kuudentoista ikäisenä. Ollessaan 30-vuotias hän tutustui vuonna 1870 kuuluisaan chicagolaiseen saarnaajaan D. L. Moodyyn ja tuli hänen uskollisimmaksi työtoverikseen. Tämän jälkeen esiintyivät he Amerikassa ja Englannissa vuosikaudet yhdessä, kooten tuhatlukuisia kansanjoukkoja ympärilleen. Moody saarnasi ja Sankey hoiti musiikin. Useissa paikoin Sankeyn käyttämät kansanomaiset hengelliset laulut herättivät oudoksuntaa. Mutta pian ne tulivat tavattoman suosituiksi.

Meillä Suomessakin ilmestyi jo aikaisin valikoima Sankeyn lauluja nimellä »Lauluja Karitsan kiitokseksi», josta ne sitten ovat levinneet muihin laulukirjoihin. Sankeyn tekemiä on näistä lauluista kuitenkin vain pieni osa. Jo aikaisin ryhtyi hän kokoamaan kertomuksia laulujensa synnystä sekä niiden leviämisestä ja vaikutuksesta. Toimeliaan elämän jälkeen hän pääsi odottamaansa lepoon vuonna 1908. Vanhuudessaan hän oli useita vuosia sokeana.

 

Kirjassaan »Elämäni ja Evankeliumilaulujen historia» Sankey kertoo:

- Vuonna 1874 löydettiin, sävellettiin ja lähetettiin laajaan lähetystyöhön runo ”Oli yhdeksänkymmentäyhdeksän.” Sen löytäminen tuntuu sattumalta, mutta minä en voi pitää sitä muuna kuin johdatuksena. Moody oli juuri johtanut kokoussarjan Glasgowssa, ja minä olin auttanut häntä laulunjohtajana. Olimme Glasgown rautatieasemalla nousemassa Edinburghin junaan pitääksemme sikäläisten pappien pyynnöstä siellä kolmena päivänä kokouksia. Ennen kuin astuimme junaan ostin 10 pennyllä viikkolehden. Koska olimme keskeytymättömän työmme johdosta Glasgowssa väsyneet ja aioimme Edinburghissa heti aloittaa, emme matkustaneet toisessa emmekä kolmannessa luokassa niin kuin tavallisesti, vaan vetäydyimme brittiläisen rautatien ensiluokan tarjoamaan yksinäisyyteen ja lepoon. Toivoen löytäväni Amerikan uutisia, aloin silmäillä juuri ostamaani lehteä. Tämä toivoni oli kumminkin tuomittu turhaksi.

 

Viskasin lehden menemään, mutta vähän ennen Edinburghiin tuloamme nostin sen ylös lukeakseni ilmoitukset. Silloin silmäni sattuivat pieneen runoon lehden kulmassa. Luin sen huolellisesti ja ajattelin kohta, että siitä tulisi hyvä laulu evankelioimistyössä, jos sillä olisi sävelmää. Huomautin siitä Moodylle, ja hän pyysi minua lukemaan sen. Niin teinikin pannen lukemiseen koko taitoni ja tarmoni. Mutta kun lopetin ja katsoin ystävääni Moodya nähdäkseni, minkä vaikutuksen se oli häneen tehnyt, havaitsin, ettei hän ollut kuullut sanaakaan, vaan oli syventynyt kirjeeseen, jonka hän oli saanut Chicagosta. Siitä huolimatta leikkasin runon irti ja panin sen nuottisalkkuuni — josta sivumennen sanoen on kotoisin hyvin moni niistä hengellisistä lauluista, jotka nykyään ovat tunnetut kautta maailman.

 

Seuraavan päivän päiväkokouksessa Moodyn ja toisten puhujien tekstinä oli 'Hyvä paimen'. Kun Moody oli lopettanut, kutsui hän tohtori Bonarin lausumaan jonkun sanan. Hän puhui ainoastaan muutaman minuutin, mutta hyvin voimakkaasti. Hänen lopetettuaan Moody kääntyi puoleeni:

- Onko sinulla tähän aiheeseen liittyvää yksinlaulua lopettajaisiksi?

 

En muistanut mitään sellaista enkä tiennyt mitä tehdä. Kahdeskymmeneskolmas psalmi tuli mieleeni, mutta sitä oli laulettu kokouksessa jo useamman kerran. Tiesin myöskin, että kaikki läsnäolijat yhtyisivät minuun, jos laulaisin tämän suositun psalmin eikä sitä siis saattanut esittää yksinlauluna. Silloin tuntui kuin olisin kuullut äänen sanovan: ”Laula se laulu, jonka löysit junassa.” Pidin tätä mahdottomana, koska siihen lauluun ei ollut sävelmää. Mutta taaskin tunsin selvästi, että minun piti laulaa nuo sanat, jotka edellisenä päivänä olin löytänyt. Nehän olivat kauniit ja tilaisuuteen sopivat. Asetin sanomalehtileikkeleen uruille eteeni, kohotin sydämeni rukoukseen ja pyysin, että Jumala auttaisi minua laulamaan tuon laulun niin, että ihmiset kuulisivat ja ymmärtäisivät. Laskin käteni uruille, painoin As-duurin perussoinnun ja aloin laulaa:

 

Kadonnut lammas

 

1.Siellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka makasivat turvallisesti suojassa; Ja yksi oli ulkona kukkuloilla, kaukana kultaisista porteista; poissa vuorilla villinä ja paljaana, poissa lempeän paimenen huolenpidosta.

 

2. - Herra, sinulla on täällä sinun yhdeksänkymmentäyhdeksän, eivätkö ne riitä sinulle? Mutta paimen vastasi: - Tämä on minun, on harhaillut pois luotani: Ja vaikka tie on epätasainen ja jyrkkä, menen erämaahan etsimään lampaitani.

 

3.Mutta kukaan lunastetuista ei koskaan tiennyt kuinka syvät vedet olivat ristikkäin; Eikä kuinka pimeä yö, jonka Herra kulki, ennen kuin Hän löysi lampaansa, joka oli eksyksissä erämaassa, hän kuuli sen huudon, sairaana ja toivottomana ja valmiina kuolemaan.

 

4. - Herra, mistä ne veripisarat aina ovat, merkitsetkö vuoren jäljen? - Ne vuodatettiin harhaan joutuneen vuoksi, ennen kuin paimen voisi tuoda hänet takaisin, - Herra, mistä sinun kätesi ovat niin vuotavat ja haavoilla? - Ne lävistivät tänä yönä monet orjantappurat.

 

5.Ja läpi vuorten, ukkosen riehuessa Ja kallion jyrkkyydestä kohosi huuto taivaan porteille: - Iloitse! Olen löytänyt lampaani! Ja enkelit lauloivat valtaistuimen ympärillä: - Iloitse! sillä Herra tuo takaisin omansa!

 

- Nuotti nuotilta minulle annettiin se sävelmä, joka tällä laululla yhä on. Mitään muutoksia en ole tehnyt. Kun laulu loppui, kuului kuin syvä huokaus läpi koko salin, ja minä aavistin, että minun lauluni oli koskettanut skotlantilaisten kuulijain sydämiä.

Moodykin oli hyvin liikutettu. Hän lähti puhujalavalta ja tuli alas minun luokseni. Nojautuen urkuihin, hän katseli pientä paperipalasta, josta laulu oli laulettu ja sanoi kyyneleet silmissä:

- Sankey, mistä sait tuon laulun? En ole eläessäni kuullut sellaista.

Minäkin tulin kyyneliin saakka liikutetuksi, nousin ja vastasin:

- Moody, se on se laulu, jonka eilen luin sinulle junassa ja jota sinä et edes kuunnellut.

Sitten Moody nosti kätensä, lausui siunauksen ja kokous loppui. Näin laulu 'Oli yhdeksänkym-menfyhdeksän' syntyi.

 

Vähän myöhemmin sain eräältä kokouksessa läsnä olleelta naiselta kirjeen, jossa hän kiitti minua siitä, että olin laulanut hänen sisarvainajansa runon. Kirjeenvaihtoa jatkamalla sain tietää, että runon tekijä oli Elisabeth C. Clephane Melrosesta Skotlannissa. Hän ja hänen kaksi sisartaan kuuluivat sivistyneeseen kristittyyn perheeseen. Hän oli syntynyt Edinburghissa 1830. Kuvaillessaan häntä, hänen sisarensa sanoo: - Hän oli kirjoihin kiintynyt, hiljainen pieni lapsi, joka pelkäsi herättää huomiota. Surun hän oppi tuntemaan menettäessään aikaisin molemmat vanhempansa. Varttuessaan havaittiin hänet lahjakkaimmaksi perheenjäseneksi. Hän oli luokkansa ensimmäinen ja opettajiensa suosikki. Runoutta hän rakasti intohimoisesti. Sairaitten ja kärsivien parissa häntä kutsuttiin auringonsäteeksi. 'Oli yhdeksänkymmentäyhdeksän' hän kirjoitti eräälle ystävälleen, joka julkaisi sen eräässä lasten lehdessä. Siitä se otettiin moneenkin julkaisuun, mutta herätti verrattain vähän huomiota. Hän kuoli vuonna 1869.

 

Sankeyn ja Fanny Crosbyn, toisen tunnetun lauluntekijän liitti lämmin ystävyys monta vuotta toisiinsa. Useita hänen lauluistaan Sankey lauloi ja liitti laulukirjaansa. Kun Sankeykin elämänsä viime vuosina menetti näkönsä, tuli siitä uusi yhdysside heidän välilleen.

Kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä kirjailijatar kävi tervehtimässä sairasta ystäväänsä. Hän kertoo siitä: - Kun olin istuutunut vuoteen viereen, sanoi sairas minulle: - Fanny, me olemme nyt vielä virran tällä puolen. Jos minä saavutan toisen rannan ennen sinua, odotan sinua elämän puun juurella, ja kun sitten tulet, menemme käsi kädessä Vapahtajamme luo ja kerromme Hänelle, kuinka sydämestämme olemme Häntä rakastaneet.

 

Tässä eräs versio tästä laulusta:

https://www.youtube.com/watch?v=PmF5K1ZNVW8&list=PLni6MqaSUStkxMy-mcvzXYdrSRCawNUD9&index=7 

Kuulkaa Herran sana, te kansat Jer.31:10

 Ke 22.11. klo 18 

Sanan ja rukouksen ilta, 

Turkka Aaltonen

»Vaimo, itke itsesi tähden, älä tämän lapsen takia. Hän on oleva vielä Jumalan työaseena jaloa käyttöä varten.»

 Joskus aina joku sanoo, ettei naisten pitäisi puhua ollenkaan seurakunnassa? Ilmeisesti tämä kommentti liittyy muutamaan Raamatun sanaan, joissa ohjataan seurakunnan kokoontumista? Oma kokemukseni on ollut aina naisten osuudesta seurakunnan toiminnassa hyvin myönteinen. Neuvostoliiton aikoina siellä käydessäni oli päivän selvää, ettei seurakunnaalla ollut muut edellytystä toimia, kuin naisten kautta. Miehet oli tapettu keskitysleireillä, virkapappeja ei ollut kuin ortodoksikirkossa. Nämä uskonsisaret sitten opettivat, todistivat, pitivät jumalanpalveluksia, vihkivät, kastoivat ja hautasivat sujuvasti tarvitsevia. Se oli Jumalan johdatusta

 

Olen kuullut 50 vuoden aikana lukuisia erinomaisen hyvä naispuhujia, Jumalan sanan opettajia, esirukoilijoita, profeettoja ja sielunhoitajia. He ovat olleet seurakunnan äitejä nuoremmille uskoville. Mutta moni heistä on kulkenut kovan arvostelun saatteessa matkaansa, halveksittuna ja ylikäveltynä.

2.Aik.34:21-23. "Menkää ja kysykää minun puolestani ja niiden puolesta, joita on jäljellä Israelista ja Juudasta, neuvoa Herralta tästä löydetystä kirjasta. Sillä suuri on Herran viha, joka on vuodatettu meidän ylitsemme, sen tähden että meidän isämme eivät ole noudattaneet Herran sanaa eivätkä tehneet mitään kaikesta siitä, mikä on kirjoitettuna tässä kirjassa." Niin Hilkia ynnä ne muut, jotka kuningas määräsi, menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevarastonhoitajan Sallumin, Tokhatin pojan, Hasran pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. Ja he puhuivat hänelle, niin kuin edellä mainittiin. Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala:…..

 

Ajattelen niitä lukemattomia koteja, joissa olen yöpynyt saarnamatkoillani ympäri Suomea. Kuinka monet ystävät ovat nähneet vaivaa minun takiani, vaikka olen yrittänyt tulla toimeen mahdollisimman vähäisin tarpein ja edellytyksin. Lukemattomat emännät ovat avanneet kotinsa ovet vieraalle ihmiselle vain siksi, että olen ollut Jumalan asialla, sananpalvelija. Kun sydämet avautuvat Kristukselle, avautuvat myöskin kodit Herralle ja kukkarot Jumalan valtakunnan asialle ja edistämiselle. Kellokin alkaa käydä silloin Jumalan aikataulun mukaan. Se on ihmeellistä ja vaikuttavaa.

Apt.16:14-15. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.

 

Tapasin aikoinaan erikoisen esirukoilijan, Toini Kareisen, hän kävi Kotkassa puhumassa asuessamme niillä kulmilla. Muistan, että seurakunta oli jotenkin kriittinen häntä kohtaan etukäteen, mutta suostui kuitenkin sitten hänen vierailuunsa. Pieni nainen oli sangen vaatimaton esiintymisessään ja rukouksissaan, ei mitenkään vaarallisen tuntuinen. Jumala oli kutsunut ja armoittanut hänen tehtävään. Hän itse kertoo kirjassaan:

 

- Synnyin Heinäveden paikallissairaalassa 17.04.1945. Heti syntymäni jälkeen minulla todettiin olevan vakava sydänvika. Olin niin sanottu sininen lapsi. Sydämessäni oli parsinneulan pään kokoinen reikä. Siniset lapset menehtyivät siihen aikaan melko pieninä. Parantavaa hoitomenetelmää ei ollut vielä keksitty. Ensimmäiset kolme vuotta vietin vuoronperään kotona ja Heinäveden sairaalassa aikuisten osastolla. P ohjois-Karjalan keskussairaalaa, saatikka lastenosastoa, ei ollut tuolloin vielä olemassa. Ensimmäisen elinvuoteni aikana minulla oli ollut jo kerran keuhkoputkentulehdus ja ennen 15 vuoden ikää 13 keuhkokuumetta.

 

- Olin 9-vuotias ja keuhkokuumeinen lapsi. Jatkuva yskiminen ja kuumeilu oli haurastuttanut verisuoniani niin pahoin, että aortta repesi tyvestään. Sain valtavan verensyöksyn aortan verisuonen katketessa. Äiti lähti hakemaan kiireesti apua. Diakonissaoppilas Maija Kervinen oli tällöin sattumalta käymässä kotonaan Heinävedellä. Hän neuvoi äitiäni juottamaan minulle vahvaa suolaliuosta. Maija oli vähän aiemmin kurssilla kuullut, että vahva suolaliuos tyrehdyttää verenvuodon. Verenvuoto tyrehtyikin kaikkien suureksi ihmeeksi. Toivuin sen verran, että minut pystyttiin viemään kirkolle sairaalaan. Sairaalassa sain pitkän aikaa penisilliiniä keuhkokuumeen hoitoon. Penisilliini lääkkeenä oli tuolloin suuri harvinaisuus. On suuri Herran ihme, että selvisin siitäkin sairaustapauksesta. Minun aikani lähteä ei ollut vielä koittanut. Tämän tapauksen yhteydessä näin enkelin, joka antoi valkoiset alttiuden sukat jalkaani ja sanoi: »Sinä et kuole, vaan jäät elämään.» (Kyseinen tapahtuma on kuvattu kirjan kannessa.)

 

- Eemeli-setä (serkku) Viialasta kävi usein kesäisin luonamme. Setä oli toisenlainen kuin muut tuntemani ihmiset. Hänestä heijastui hiljainen myötäeläminen, jonka lapsikin tunsi lämpönä. Ihailin hänestä lähtevää kirkkautta. En silloin tajunnut, miksi niin oli - niin vain oli. Kiipesin mielelläni sedän syliin. Hänen rutistuksensa tuntui lämpöiseltä. Nyt ymmärrän, että Eemeli-sedällä oli Jeesuksen rakkaus sydämessään. Hänestä henki rauha ja kirkkaus. Äitini on kertonut minulle seuraavaa. Eemeli-setä oli ollut käymässä meillä. Hän oli nähnyt minun sylkevän verta keuhkokuumeisena. Äiti oli kysynyt sedältä: »Kuinkahan Toinin käy?» Eemeli-setä oli vastannut: »Vaimo, itke itsesi tähden, älä tämän lapsen takia. Hän on oleva vielä Jumalan työaseena jaloa käyttöä varten.» Näihin aikoihin näin myös enkeleitä ympärilläni. Yksi enkeleistä oli pienen tytön kokoinen. Enkelillä oli armonsukat kädessään ja hän pani ne jalkaani. Samalla enkeli sanoi minulle: »Et sinä kuole. Tulet saamaan vielä kengät myöhemmin.» Luulin enkelinäkyä silloin uneksi. Jälkeenpäin minulle on selvinnyt, ettei se ollutkaan unta, sillä enkelin lupaamat alttiudenkengät tuotiin minulle v. 1984, jolloin Jumala otti minut käyttöönsä.

 

Herra antoi silloin minulle uuden Pyhän Hengen täyteyden auttaa sairaita ja rukoilla sairaiden puolesta. Toimintani tapahtuu kotonani esirukoilemalla asiakkaan läsnäollessa, puhelimitse tai kirjeitse. Pyydettäessä vierailen eri seurakunnissa pitämässä Sanan ja Rukouksen -iltoja.

 

Suomen nuoriso etsi suurinta elämän onnea!

 

NNKY:n koulutyttökokous Turussa

 

huhtikuun 24—26 p.nä Linnankatu 16

 

Kaikki 14 v. täyttäneet koululaiset ovat tervetulleita

 

”Jeesus on täällä ja kutsuu sinua.”

 

Tällainen esite löytyi erään vanhan kirjan sisältä, joka löytyi kirjahyllystämme. Se oli ollut siellä ilmeisesti kirjanmerkkinä lukijalle. Turussa pidettyjen kokousten ajankohta oli sota-ajan loppujakso, 1943. Elettiin suuren puutteen, epävarmuuden, köyhyyden ja pelon ilmapiirissä. Mietin, että äitini kävi silloin oppikoulua siellä ja oli juuri 14-vuotias, mahdollisesti hän siis oli mukana noissa tilaisuuksissa? Hänen koulunsa oli vain puolen kilometrin päässä juhlapaikasta. Vai oliko esite mahdollisesti hänen taltioimansa? Oli siis aika ja aihetta etsiä Jeesus, joka oli luvannut antaa tulevaisuuden ja toivon.

 

talo josssa kokoukset pidettiin

Kolmen päivän ohjelmaan kuuluivat raamattutunnit, rukouskokous, pienryhmiä, kuorolaulua ja kysymys/vastaus tunti. Ajan ankeudesta kertoo se, että jokainen osallistuja huolehti itse majoituksensa ja ruokailunsa.

 

Kuinka ajankohtainen olikaan päivien teema, jolla tyttöjä kutsuttiin Jeesuksen luokse. Tällaiselle toiminnalle olisi nykyisinkin tilausta, sillä nuoret ovat ahdistuneita, yksinäisiä, pelokkaita, syrjäytyneitä, turhautuneita, tyhjiä, kiusattuja, kiinni riippuvuuksissa, tiedonvälityksen masentamia ja lukemattomien syntien taakoittamia.

 

Raamatussa on profetia, joka sopii tähän tilanteeseen: Ps.68:12. Sitä rukoilkaamme tähänkin aikaan ja maahan. "Herra antaa sanoman, suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko: Sotajoukkojen kuninkaat pakenevat, he pakenevat, ja perheen emäntä jakaa saaliin."