Hän oli niin halveksittu, ettemme häntä minäkään pitäneet. Jes.53:2

Kaksi ystävääni kohtasi toisensa kyläraitilla muutama päivä sitten. Ensimmäinen kulki autolla, toinen oli kävellen liikkeellä. Autoilija pysähtyi kävelijän viereen ja kyseli mihin tämä oli menossa, johon toinen kertoi katselevansa näkymiä. He olivat tunteneet vuosikymmeniä, mutta nyt yhteys oli hieman hakusessa, kun ensimmäinen kysyi, että tunsiko toinen hänet. Mutta tämä ei tuntenut, vaikka olivat vielä kaukaista sukuakin toisilleen. Autoilija pyysi toista kyytiin ja lähti kuskaamaan häntä kotiin. Kodin pihalla oli henkilökuntaa, jotka olivat jo hermostuneena etsineet kadonnutta. Niin tilanne laukesi onnelliseen päätökseen ja maisemia katsellut sai turvallisesti tulla kotiinsa.

Mitä voisikaan ihminen tehdä, kun muisti ei pelaa, ei tule henkilöt ja nimet enää mieleen? Olemme rajallisia ja sidottuja lainalaisuuksiin, jotka Herra on määrännyt tänne maan päälle. Ei edes uskovaisuus korjaa heikkouksiamme. Nokkeluus katoaa, ryhti heikkenee, nivelet kolottavat, naama turpoaa, hiukset harvenevat, aivot kuluvat loppuun, sanat vähenevät. Vain hetki ja olemme ohikulkevia säälin kohteita, pula-ajan missejä ja vuosisadan veteraaneja, jotka kykenevät ehkä vielä tiiraamaan lintuja, kuuntelemaan enää korkeita ääniä, kuten paloauton sireeniä tai pelipilli vihellystä.

"Gileadilainen Barsillai oli myös tullut Roogelimista ja meni kuninkaan kanssa Jordanille saattamaan häntä Jordanin yli. Barsillai oli hyvin vanha, kahdeksankymmenen vuoden vanha. Hän oli elättänyt kuningasta tämän ollessa Mahanaimissa, sillä hän oli hyvin rikas mies. Kuningas sanoi nyt Barsillaille: "Tule sinä minun mukanani, niin minä elätän sinut luonani Jerusalemissa." Mutta Barsillai vastasi kuninkaalle: "Montakopa ikävuotta minulla enää lienee, että menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin: minä olen nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; osaisinko minä enää erottaa hyvää pahasta, tahi maistuisiko palvelijastasi miltään se, mitä hän syö ja mitä juo? Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu? Miksi palvelijasi vielä tulisi herralleni, kuninkaalle, kuormaksi? Ainoastaan vähän matkaa seuraa palvelijasi kuningasta tuolle puolelle Jordanin. Miksi kuningas antaisi minulle sellaisen korvauksen?" 2.Sam.19:31-36

Täällä keskuudessamme kulkevat edelleen Barsillait vm. 2018, osa muistaa vähän ja osalla on lähes kaikki hukassa. Mutta heidän turvanaan on aikanaan hankittu taivaspassi, pelastus Jeesuksen veressä ja syntien sovitus Herran uhrissa. Ei heistä kirjoiteta lehdissä, ei mainosteta onnellisen elämän esikuvina, eikä heille pidetä kunniapuheita, ei kukaan kadehdi heidän osaansa. Mutta Jeesus rakasta heitä ja he rakastavat Jeesusta. He ovat heränneitä, taivaan kansalaisia, uskovia ja Jumalan lapasia. Herra tuntee heidät, on ottanut heidät nimiinsä, merkannut heidät laumansa lampaiksi, kodinhoitoenkelit seuraavat heitä kaikkialle. Vielä he suorittavat pieniä palveluksia Herralle, kuten kuskaavat autolla tarvitsevia tai kertovat hyvää sanomaa tietämättömille ja rukoilevat kaikkien ihmisten pelastumista joutumasta kadotukseen.

Aistit ovat tärkeät hoitaa kuntoon, jos alkavat treikata, muuten loppuu elämä oman kropan ulkopuolella kyvyttömyyteen hahmottaa enää muuta kuin itsensä? On onnellista kuulla äänet ympäriltään, nähdä lähellä kaunista, maistaa hyvää makua, tuntea ihmisen kosketus, haistaa eri tuoksuja.

Nykyajan kaupat tarjoavat suuren määrän luontaistuotteita, joiden kerrotaan auttavan lähes kaikkiin ihmisten vaivoihin. Luin erästä semmoista postin tuomaa mainosvihkosta, jossa oli yksityiskohtaisesti lueteltu kunkin pillerin, tipan ja kapselin myönteinen vaikutus. Tällaisella tiedotteella on merkillinen vaikutus, siinä alkaa tuntea itsensä entistä sairaammaksi ja alkaa kaivata helpotuspillereitä? Niin kai on ollut tarkoituskin? Tällä kertaa en ostanut mitään. Mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat syöneet lääkkeensä, rohtonsa, vitamiininsa, eläneet raittiisti, terveellisin elämäntavoin, hoitaneet hyvin kuntoansa ja silti kuolleet. Tiedän ihmisiä, jotka ovat eläneet sangen epäterveellisesti, huonosti hoitaen itseänsä ja syöden ja juoden kaikenlaisia myrkkyjä ja kuitenkin he ovat saattaneet elää pitempään kuin nuo "tunnolliset"? Mitä siis pitäisi ajatella ja suuhunsa laittaa? Ei hopealusikkakerho takaa mitään loppupelissä, vaan Jumala yksin päättää meistä.

Meissä oleva ihmisyyden kokonaisuus on monimutkainen järjestelmä, joka toimii oikein viritettynä loistavasti, kun Jumala on saanut sen virittää. Tämä kokonaisuus on tunnetta, tahtoa ja tietoa, joka aikansa lisääntyy ja sitten alkaa pikkuhiljaa hapertua vanhuuttaan. Tämän ihmisen keskuksen nimi on Raamatussa sydän. Snl.28:26. "Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu." ( ”Mieletön se, joka itseensä turvaa, joka viisautta seuraa, se menestyy.” R-92). Ilman Jumalaa ihminen luottaa vain itseensä, ei ole muuta mahdollisuutta, eikä ymmärrystä. Kun sitten siihen ilmestyy pieni vilaus Jumalan viisaudesta, niin se ei ensin tunnu missään ja ihminen halveksii sitä kuin juutalaiset Kristusta aikanaan. Menee aikaa ja kahvia ennen kuin ihminen tulee ymmärtämään, ettei selviä ilman tuota viisautta. Ja sitten kun hän löytää Jumalan viisauden, Jeesuksen ja ottaa hänet vastaan, sydämensä Herraksi ja Vapahtajaksi, nimeää suku, ystävät ja kylänmiehet hänet kohta hulluksi. Mutta ei se haittaa, parempi mennä hulluna taivaaseen kuin viisaana helvettiin. Eivät uskovat ole koskaan sopineet maailmalle, eivätkä kelvanneet kääntymättömille, ei heitä ole arvostettu tai korotettu täällä, päinvastoin. "Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa." 1.Kor.4:11-13 (R-92).

Kangasalan historiassa kerrotaan eräästä "kuljeksivasta räätälistä" jonka kerrotaan kunnostautuneen ensimmäisenä näillä tienoin levittäneen "herännäisyyden lahkolaisuutta". (On ajat muuttuneet, kun körttiläisyys on nykyään kovin suosittu harrastus jopa seurakunnan työntekijöillä?) Tämä mies oli Emanuel Ekholm (s. 20.10. 1807, k.14.7. 1860) Kangasalan Vatialasta, tavallisesti hänet tunnettiin "Vatialan Manun" nimellä. Paikallinen kirkkoherra, Usko Tuhkanen, virassa 1910–1941, kuvasi häntä yli 50 vuotta myöhemmin, että Manu oli sangen omituinen henkilö, hiukan yksinkertainen, mutta pohjaltaan harras ja rehellinen kristitty. Manu oli naimaton, eikä hänellä ollut varsinaista kotia missään. Hän kulki vain missä sattui töitä olemaan. Mutta yhtämittaisessa työssään hän ei aina viihtynyt. Joskus hänen kerrotaan toteuttaneen uskovan kutsumustaan niin, että hän yhtäkkiä jätti työpaikkansa sanoen: - tunnen, että siellä ja siellä minua odotetaan. Näin hän kulki Kangasalan, Sahalahden, Pälkäneen, Kuhmalahden ja Luopioisten seurakunnissa. Matkoillaan piti hän hengellisiä puheita ja pieniä seuroja. Usein nähtiin hänet rukoilemassa ennen taloon tuloaan talvella lumessa polvillaan.

Tavallisimmin Manu majaili Vahderpään Pietilässä Kangasalla ja Puntarin Hinkkalassa Kuhmalahdella, joissa hän kuulemma piti "alvariinsa rukouksia". Sangen yleisesti kerrotaan hänestä seuraava historia: Manu oli pitänyt kirkonmenojen aikana seuroja, josta häntä sitten valitusten jälkeen oikeudessa sakotettiin. Lakituvasta tullessaan hän oli iloisesti sanonut: - paljon maailma maksaa, taivas maksaa vielä enemmän. Varain puutteessa oli Manu sitten viety Hämeenlinnan vankilaan, jossa hän veisullaan ja rukouksellaan herätti päällikön huomiota ja pääsikin tavallista pikemmin vapaalle jalalle. Mahdollisesti ei tällaista rikosta katsottu niin raskaaksi, että olisi sillä hänen puhdasta mainettaan pilattu?

Manusta oli näissä mainituissa seurakunnissa monta hauskaa muistoa. Hän oli kaikkien ystävä, jolle jokainen koti oli avattu. Varsinkin lapset pitivät hänestä. Maailmanmieliset herrasväet eivät ymmärtäneet hänen hengellisyyttään; he laskivat Manusta jatkuvasti pientä pilaakin. Niinpä kertoo A. Meurman, että kun Manu tuli Liuksialan kartanoon ja alkoi isännälle puhua Jumalan sanasta, tämä oli tiuskaissut: - no, eikö räätälin virka enää riitä?" Myöhemmin arvio muuttui ja pehmeni selvästi: - silloin en vielä itse ymmärtänyt hengellisiä asioita.

Oli kuitenkin herrasväessäkin niitä, jotka antoivat Manulle arvoa. Sellainen oli ennen kaikkia rovastin leski Tallqvist Kangasalla, joka toimitti Manulle kunnialliset hautajaisetkin, kun levoton matkamies pääsi pysyvään kotiin.

Jumalamme, sinä kutsut aikamme Manut ja muut sisälle valtakuntaasi ja nimesi tuntemiseen, saat heidät lähtemään koloistaan liikkeelle kallista evankeliumia viemään ja samanmielisiä siunaamaan. Sinä armoitat syntiset ja annat totuuden valon puhdistaa mielen sopukat, sinun vaikutuksestasi saamme kesän sieluumme, jumalallisen kasvun näkyviin ympäristössämme. Sinä synnytät uusia ihmisiä ja annat voiman kuolettaa vanhan luonnon, joka aina vastustaa tahtoasi. Me kristityt olemme aikalaistemme tunkio ja hylkyväki, halveksitut niin kuin Jeesus, jota ei minään pidetty juutalaisten keskuudessa. Tästä yhteiskunnan pohjasakasta saat kuitenkin sanan palvelun ja evankeliumin julistuksen, lähetystyöntekijät, maailman pimeydessä valtakuntasi uurastajat, todelliset rukoilijat, jotka kantavat kiitoksen ja ylistyksen eteesi tänäänkin, kun seurakuntasi kääntyy puoleesi hiljentymään rukouksessa ja tulemisesi odotuksessa. Kiitos sinulle Manusta ja muista - kaikesta, Herra.

Oriveden kevätpäivät ’Tällaisia aikoja varten’

Elämän kallein asia - Jeesus

Puupinossa oli vuoden vanhoja kaadettuja puurunkoja metsästä, osassa niistä oli vielä oksia, osa oli karsittu paljaiksi. Katselin pinoa ja huomasin että siellä oli joukossa vihreää elämän väriä. Ihmettelin sitä, koska kaikki puut olivat vuoden vanhoja katkomisistaan? Mutta tarkemmin katsottuani, huomasin, että siellä oli eräs koivu, jonka rungosta tuli esiin lukuisia viheriöiviä oksia, niissä oli pieniä lehden alkuja. Leikkasin oksat ja vein sisälle maljakkoon, laitoin siihen vettä ja seurailin niiden kasvua. Muutaman päivän kuluttua huomasin, että oksat olivat alkaneet imeä vettä ja lehdet olivat selvästi kasvaneet.

Mutta miten kuollut puunrunko voi antaa elämää oksiin, niin että ne vihertävät. En käsitä. Mutta niinhän on ainakin kerran ennen käynyt: "Ja Mooses pani sauvat lain majaan, Herran eteen. Kun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita." 4.Moos.17:7-8. Jumalan ihme teki kuolleen eläväksi, ja siinä olivat näkyvissä kaikki elävän hedelmäpuun vaiheet, vaikka sillä sauvalla ei ollut itsessään mitään edellytyksiä sellaiseen. Se julistaa Kristuksen suuruutta ja tuloa meille uudeksi Aaroniksi, ylipapiksi, se viittaa hänen valtikkaansa, joka johdattaa ristiin Golgatalla ja Jeesuksen Hyvä-Paimen-kutsumukseensa sekä Vapahtajan olemukseen lain täyttäjänä.

Olemme kukin itsessämme kuin tuo kuollut keppi, jolla ei ole paljon mitään arvoa, eikä merkitystä, ei nimeä, eikä tulevaisuutta. Kulutamme aikaa, odotamme olevamme fiksuja ja tarpeellisia. Lähinnä kuitenkin muistutamme enemmän polttopuuta, joka odottaa vuoroansa. Mutta Kristuksen käsissä, vaikutuksessa ja yhteydessä saamme uuden sisällön, tarkoituksen ja voiman. Olemme siirretyt Jumalan valtakuntaan, meistä on tehty hedelmällisiä, tarpeellisia; ja tämä kaikki lähti siitä, että meidät tuotiin Herran eteen. Elämä on ilmestynyt, uusi elämä.

Aamulehden haastattelussa oli ALS-sairas mies, entinen urheilija ja kova kuntoinen mies, jonka elämä hiipuu päivä päivältä olemattomiin. Häneltä kysyttiin: - Miltä tuntuu tietää, että kuolema on lähellä, määräajan päässä? Mies vastasi: - En oikein osaa pelätä kuolemaa, koska eihän se minuun koske. Enemmän se koskee läheisiin. Kipuihin saa nykyään hyvät lääkkeet, ja matka tuonpuoleiseen kestää pari päivää…. Haastattelu päättyi sanoihin: - Sairaus on muuttanut elämänasennetta niin, että hän yrittää tehdä hyviä tekoja vielä, kun pystyy.

Mietin sitä, että miten suuressa pimeydessä ihminen on elämässä ja kuolemassa ilman Jumalaa? Hän ei pelkää ikuisuutta, hän ei ymmärrä kadotuksen alaista tilaansa, hänellä ei ole lainkaan valoa. Uskonnollisuus kun ei auta lisäämään valaistumista hengellisissä asioissa. Ihmiset vaikuttavat vain järjestysnumeroilta, pihanurmen ruohonkorsilta, tuulten ajamilta pilvenhattaroilta, merenaaltojen liplatukselta, kiertoratansa kadottaneilta taivaankappaleilta. Voi vain rukoilla, että Jeesus voittaisi kaikki onnettomat omakseen.

Eräänä päivänä minulta kysyttiin, mikä on elämän tarkoitus? Tällaisia kysymyksiä yleensä heittelevät nuoret, ja muut elämän etsijät. Tällä kertaa asialla oli eräs vakavia pohtiva ystävä. Kävin pikaisesti läpi sen hetkisen ymmärrykseni mukaan Raamatun sanomaa ja päädyin viiteen kohtaan, jotka ovat ratkaisevia.

1.Elämä on Jumalan lahja ihmiselle. Jumala on elämän Henki ja tämän Hengen elämän Herra puhalsi ihmiseen paratiisissa, niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ihminen oli luotuna iankaikkinen, kuolematon, Jumalan kuva. Mutta syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen turmeluksen kautta se on muuttunut rajalliseksi, siinä vaikuttavat synti, heikkous ja kuolema. Ps.90:10. ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois." Vallitsevan pimeyden tähden ihmiset ovat hengellisesti sokeita, eivätkä ymmärrä olevansa kuolemanvaarassa. Siksi hengelliset asiat ovat monelle vain vitsin arvoisia, kunnes kuolema niittää heidät pois pelistä. Lahjaksi elämän voi käsittää vain Kristuksen kautta.

2.Jumalan tahto on, että ihmiset elävät hänen yhteydessään. Tämä on mahdollista Jeesuksen kautta. Silloin ihminen kadottaa nykyisen elämänsä löytääkseen uuden. Mutta Jeesuksen viestiin liittyy kolme ehtoa, jotka eivät ole mitenkään helppoja kenellekään. Matt.10:37-39 "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." Kolme kovaa siis ovat A.Leikkaaminen irti sukulaisten ohjauksesta / riippuvuudesta. B.Henkilökohtaisen ristin vapaaehtoinen ottaminen oman elämän ohjaajaksi. C.Suostua kadottamaan oma elämänsä Kristuksen tähden. Nämä ovat valttia Taivaan valtakunnassa.

3.Jeesuksen persoonan kaikki voittava totuus, jossa loistaa ainoa todellinen ja ikuinen valo ihmisen elämään. Jeesus itse on Elämä, Hän on Elämän sana, hän on Elämän leipä, hän on Elämän vesi, hän on Elämän Henki, hän on Elävä sana, hän on Elävä uhri, hän on Elävä Tie. Hebr.10: 19-20 "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi...." Suuri uskon salaisuus on kätketty Jeesuksen uhrikuolemaan ja hänen verensä sovitusvoimaan. Isä Jumala on lepytetty syntisen osalta, kun hän on saanut Poikansa täydellisyyden kautta meistä lunastusmaksun. Uusi tie on siis valmis, ei kun liikkeelle - ja pian....

4.Uskova ihminen on esimerkki elämän tarkoituksesta: Sanassa sanotaan 1.Moos.25:8 Aabraham kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena…. (hebr. kylliksi = tarpeeksi, kyllälti, riittävästi, runsaasti, on täynnä, on tyytyväinen) Sama sanotaan: 1.Moos.35:29 Iisakista ja 1.Aik.23:1 Daavidista (29:28) ja Jobista 42:17 lisäksi Ps.73:27 kertoo kanttori Aasafin todistuksen, joka sopii esimerkiksi uskovasta ihmisestä. Kaikki he kertovat suuren Jumalan hyvyydestä, joka on siunannut heidät elämäänsä hyvinä ja huonoina päivinä. Voidaan kysyä nykyajan ihmisiltä ovatko he tyytyväisiä elämäänsä ja mitä he siltä odottavat. Ei ole yleistä vastata, että Jeesus on antanut elämälle sisällön ja tarkoituksen, suunnan ja päämäärän, ilon ja rauhan, ajalliset ja iankaikkiset, jumaluuden ja inhimillisyyden.

5.Luterilaisen kirkon vanha Katekismus / Kristinoppi /1.luku JUMALAN ILMOITUS / 1. ELÄMÄMME KALLEIN ASIA. Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Se on tiivistetysti ilmaistu, mistä tässä kaikessa on kysymys. On ihme, kun tästä maailman halveksimasta ja häpeämästä asiasta tulee kaikkein tärkein ja keskeisin ihmiselle. Hän on löytänyt aarteen ja pitää siitä kiinni kuin kultalöydöstä.

Enok Hjalmar Furuhjelm oli suomalainen vuorihallituksen intendentti ja valtiopäivämies 1823-1886. Hän oli kullanetsintöjen työpäällikkönä Kuusamon Lapissa 1850, myöhemmin hän toimi kreivi Stroganovin vuorilaitosten, sulattojen ja kultahuuhtomoiden insinöörimetallurgina Uralilla 1851–1853 sekä vuori-insinöörinä venäläisamerikkalaisen komppanian palveluksessa 1853–1862. Hämeenlinnan kaupunginmuseossa on Hjalmar Furuhjelmin esinekokoelma, jota pidetään arvokkaana harvinaisuutena.

Tämä Enok sai kutsun lähteä Alaskaan joka silloin oli vielä osa suurta Venäjää, venäläisenä insinöörinä hän toimi alueella kymmenisen vuotta. Uno Cygnaeus oli juuri perustetun Alaskan luterilaisen seurakunnan pappina 1840–1845. Ensimmäinen luterilainen kirkko vihittiin 24.8.1843. Kirkko oli niin täynnä, ettei seisomapaikkojakaan ollut jäljellä. Alaskan myyntisopimuksessa 1867 sovittiin, että tontti 33, jolla kirkko sijaitsi, kuuluu luterilaiselle seurakunnalle ikuisesti. Luterilaisen väestön muutettua pois kirkko ränsistyi ja purettiin 1888.

Enok osti Sitkasta intiaanilta hänen 5-vuotiaan orjatyttönsä Gactan kolmellakymmenellä villalampaalla á 20 ruplaa, kuudella lautasella, viidellä leiviskällä lehtitupakkaa, kahdella peilillä, yhdellä leiviskällä zinoberia, kahdella tusinalla helmiäisnappeja, kolmella parilla teekuppeja, kahdella pullolla paloviinaa ja kymmenellä kyynärällä puuvillapalttinaa. Melko erikoinen kauppa ja vaihtovälineet?

Tytön nimi oli Tsamo. Tyttö tuotiin Suomeen ja kastettiin Aina Iliamnaksi. Tsamo kuoli 13-vuotiaana lavantautiin 1868. Tytön elämästä tehtiin elokuva muutama vuosi sitten suomenkielellä.

Enok Hjalmar Furuhjelmin lähti pitkälle kotimatkalle, hänellä oli mukanaan 5 kg kultavyö, joka oli saalis hänen työstään Alaskassa. Hän matkusti Alaskasta USA:han ja sieltä laivalla kohti Venäjää. Mutta laivan lähdettyä San Faranciskosta se syttyi tuleen rannikon tuntumassa ja matkustajien oli pakko hypätä mereen. Enok hyppäsi muiden mukana, mutta pian hän huomasi, että kultavyö painoi häntä kohti syvyyksiä. Hän mietti, päästääkö irti kullasta vai upotako sen mukana? Hän päästi irti ja niin meni sinne kymmenen vuoden ansio pohjaan – mutta elämä säilyi.

Elämä on meille suuri lahja sinulta, Herra, auta meitä käyttämään aikamme viisaasti ja sinun sanaasi seuraten. Varjele meitä kiintymästä ajallisiin, maallisiin, näkyviin asioihin, materiaan ja katoavaan ihmiskunniaan. Anna elämän merkityksen etsijöille vastaus, joka tyydyttää, että saisivat sisimpään varmuuden sinun olemassaolostasi, tahdostasi ja ilmoituksestasi. Anna nuorten maailmaan hengellinen herätys, joka saa mielet antautumaan seuraajiksesi, jotka lähtevät maailman ääriin asti vain siksi, että pääsevät kertomaan evankeliumin syntisten pelastumiseksi. Kiitos, Herra, että teet kuolleet eläviksi ja annat elämän sinne, missä ei ole siihen mitään edellytyksiä.