Ensimmäinen joulu

Oli vuosi 1973, olin juuri tullut uskoon. Mieleni oli täynnä uuden elämän taivaallista tunnetta ja ajantajuni oli tipotiessään. Jos joku kysyi, milloin tämä oli tapahtunut, vastasin, että eräänä pyhäaamuna vähän aikaa sitten. Päivämäärää en muistanut, eikä sillä ollut niin väliäkään, mutta tunnelma, Jumalan kutsuva ääni, ympärillä vellonut myrsky ja hiljainen tuulenhyminä oli vielä tuoreena tunnossani. Jumala oli syntynyt minulle, Jeesus oli tullut elämääni, olin saanut Pyhän Hengen. En ollut tiennyt paljoakaan kristinuskosta ennen tuota päivää, vain jotain opetuksellista faktaa, yleistietoa, kirjaviisautta. Mutta sen arvo oli olematon tähän kokemukseen verrattuna. Olin kuin Paavali Damaskon matkallaan, hämilläni, hiljennetty ja kyselevä. Jumala oli puhunut minulle. Oli ensimmäinen joulu minun elämässäni.

Joulupöytä oli katettu, se notkui herkkuja, jotka jokainen halusi syödä. Mutta minä olin saanut palan elämänleipää ja juoda elävää vettä. Henkeni oli uudistunut, ensimmäistä kertaa saatoin kokea eläväni. Herätyksen hirvittävä tuska oli vaihtunut pelastukseen ja rauhaan. Perheeni jakoi joululahjoja, ne olivat pieniä paketteja, joilla lähimmäiset halusivat ilahduttaa toisiaan. Mutta minä olin saanut maailmankaikkeuden suurimman lahjan, Jeesuksen, Jumalan Pojan, hän asui minussa ja minä olin hänessä. Vaikka olin kastettu lapsena Herran nimiin, en tuntenut Herraa, en ollut elänyt uskossa, enkä vaeltanut kristittynä. Olin elänyt kuin pahin pakana ja tehnyt vain syntiä. Koko elämäni oli ollut pimeä ja olin kulkenut kohti ikuista kadotusta ilman Jumalan armoa. Olin elänyt tässä maailmassa niin kuin muutkin ikäiseni ja olin kelvannut joukkoon. Mutta nyt olin saanut astua pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan. Tämä oli minulle uutta, uusi ympäristö, uusi olotila, uusi asema Jumalan silmissä. Olin lukenut joskus jopa Raamatun tekstejä, mutta ne olivat olleet minulle yhtä kuollutta kirjainta kuin Turun sanomat. Mutta nyt sana puhui minulle, se eli minulle, sen ääni oli Jumalan ääni. Tunsin kuinka se upposi minuun ja nosti ihmisarvoni, eheytti persoonani ja saatoin nähdä kaiken uusin silmin. Tajusin, että muut ovat ulkopuolella – suurin osa tuntemistani ihmisistä oli auttamattomasti Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Eikä heillä ollut edes halua suunnitella samanlaista taivasmatkaa kuin minulla. Päinvastoin he katselivat minua kuin kummajaista, kuin mielisairasta. Ainakin kaksi ihmistä kehotti minua hakeutumaan hoitoon ja saamaan lääkitystä. Näin maailma pyrkii sammuttamaan herätyksen tulen vastakääntyneestä ihmisestä, sen minkä Jumala on sytyttänyt Henkensä vaikutuksesta.

Menin joulukirkkoon ja kuulin kaiken, mutta kuitenkin olin suuresti ulkopuolella, elin kuin unessa. Vain Jumalan antama yhteys merkitsi silloin minulle jotain. Mikään ei siellä kirkossa varsinaisesti koskettanut minuun, se vaikutti niin teatraaliselta, kuolleelta muotomenolta, ulkokohtaiselta harrastukselta? Mutta sisimmässäni oli joulun paimenten ilo ja itämaan tietäjien kunnioitus, olin saanut kumartua ja katsoa maailman Vapahtajaa, syleillä häntä, tuntea hänen siunauksensa. Enkeli oli johtanut minutkin Herran luo, oli menossa sen aikaisen elämäni pyhin hetki, jossa sanat eivät olleet kovin merkittäviä. Maa oli kaunis ja luminen kuin joululaulussa ja järvet jäässä kuin postikortissa, varpunenkin söi jyviä jouluaamuna pysyäkseen hetkisen hengissä. Mutta minun elämässäni oli uusi puku, Kristuksen lahjavanhurskaus, minut oli julistettu taivaassa syyttömäksi Jumalan edessä. Vapahtaja oli maksanut minut vapaaksi sovintouhrillaan. Saatoin polvistua ehtoolliselle ja ensimmäisen kerran elämässäni ottaa uskossa vastaan Jeesuksen vapahduksen, pyhän ruumiin ja veren. Sisimpäni riemuitsi, sain Herran, Jumalan Karitsan, uuden elämän lahjan ja todistuksen katoamattomuudesta. Sisimpäni jäät olivat sulaneet, en kokenut syyllisyyttä, katkeruutta, epätoivoa, eivätkä inhimilliset tunteet johtaneet minua, vaan Jumala, elävä Jumala.

Ympärilläni oli ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä, jotka ajattelivat minun parastani ja halusivat ilahduttaa, palvella ja ohjata minua. Mutta Jeesus osoitti minulle uuden tien, uuden elämän, uuden totuuden, uudet ystävät, uuden kodin, uuden päämäärän. Uskovaisuus oli minulle ollut täysin tuntematon suuruus ja käsite, en tuntenut sellaisia ja nekin harvat joita olin kohdannut, eivät olleet vaikuttaneet minuun mitenkään. En muista puhuivatko he minulle Vapahtajasta, vai enkö vain kuullut, enkö ymmärtänyt parastani?

Luin ahmimalla Jumalan sanaa, se puhui minulle, kuulin Hyvän paimenen äänen. Olin kadonnut lammas, jonka hän oli löytänyt ja tuonut kotiin. Suuri taivaallinen rauha täytti sisimpäni ja olin jonkin aikaa kuin pilvissä. Olin ollut lukemattomia kertoja elämässäni humalassa ja kokenut millainen tunne se on. Mutta tämä oli aivan toista, valtava Jumalan rauha oikein lepäsi olemuksessani ja ajattelin, että nyt olisi ihana kuolla tässä onnessa ja lähteä heti Herran luokse. Ensimmäistä kertaa elämässäni en kaivannut mitään, en odottanut mitään, en tarvinnut mitään. Ja toisaalta olin valmis kaikkeen, mihin vain Herra minua ohjasi. Minulla ei ollut mitään omaa suunnitelmaa, enkä ollut mitenkään itseni varassa, en laskelmoinut asioita, en maksimoinut voittoa, enkä pyrkinyt saamaan hyötyä tai osinkoja tavoittamastani onnesta. En ollut materialisti, en ollut riippuvainen tavarasta, enkä inhimillisestä kunniasta, saavutuksista tai arvostuksesta. Olin vapaa, olin saanut kokea todellisen vapauden, joka motivoi minua uudella tiellä. Vapaus oli minulle suuriarvoinen, koska nyt näin kuinka sidottu ja kahlittu olin ollut. Olin ollut kiinni ihmisissä, heidän mielipiteissään, arvomaailmassaan, tavoitteissaan, turhuudessa, tyhmyydessä, tietämättömyydessä, sokeudessa. Näin maailman olevan suuri hullujenhuone, jossa väki seikkailee ja sikailee, suuri teurastamo, jossa ihmisiä tapetaan kaiken aikaa, suuri keskitysleiri, jossa ei saa oikeutta, vapautta eikä liikkua, suuri autiomaa, jossa sokeat ihmiset hortoilevat pimeässä tarttuen kiinni kaikkeen liikkuvaan. Mutta minä olin löytänyt lähteelle, Golgatalle, syntisten ystävän luo, Jumalan enkeli oli johtanut minut sinne. Olin tullut keitaalle, jonka miljoonat olivat löytäneet jo ennen minua.

Tänään tuosta kaikesta on kulunut 40 vuotta. Tänään joulu tulee jollekin onnelliselle, mutta muut vain viettävät kulutusjuhlaa kohtaamatta Vapahtajaa. Tänään Kristus kolkuttaa kansakunnan ovelle, eduskuntatalon ovelle, kirkon ovelle, kodin ovelle, sydämen ovelle – mutta avaako kukaan? Kutsuuko kukaan häntä vieraakseen, tuleeko kenellekään todellinen joulu? Pelastuuko joku tänä jouluna? Kerran tulee aika, jolloin ei tule kolkutusta, ei kutsua, ei pelastavaa sanaa, jäljelle jää vain

pelkkä joulu.

Eräässä vanhassa englantilaisessa laulussa sanotaan: ”Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, Hänelle, joka kantoi synnin kuorman? Koska Hän koputtaa ja pyytää sisäänpääsyä, syntinen, annatko Hänen tulla sisälle? Ajatella, että Jumala vaivautuu tulemaan alas, ihmisen hätään, syntisyyteen, pimeyteen ja vaivaan, kuolemanvarjon laaksoon vain etsimään yhtä kadonnutta. Ja joku onnellinen kirjoittaa siitä laulun rohkaistakseen muita tulemaan samaan onneen.

Edelleen kertosäkeistössä: Huone Jeesukselle, kunnian kuninkaalle! Riennä  nyt, Hänen sanaansa tottelemaan; Heilauta sydämesi ovi laajasti auki, Tarjoa hänelle tulla, kun voit. Löytyykö siis ihmistä, joka avaa sydämensä Kristukselle ja lähtee Herran seurassa taivastielle? Monen ihmisen elämässä taitaa olla niin, että joulu on jo ylösotettu, oma majatalo on varattu muille asukkaille kuin Kristukselle, että kaikki huoneet ovat varatut, eikä Kristukselle ole tilaa?

Samaisessa laulussa sanotaan: Huone ilolle, huone bisneksille, mutta Kristus ristiinnaulitaan.

Ei ole paikkaa, että hän voisi tulla, sydämessä, jota varten hän kuoli? Hetken kestäviä iloja riittää, hetken kestävissä bisneksissä moni kadotta etsikkoaikansa. Voi, miten murheellista, että auttajamme jää ulkopuolelle? Koko Kristuksen työ menee silloin hukkaan sen ihmisen kohdalla, joka ei ota vastaan Jeesusta.

Edelleen laulussa sanotaan: Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, koska Hän armossaan kutsuu taas? Oi, tänään on aika hyväksyä, huomenna voit kutsua turhaan. Jumalan aika on tänään, tänä jouluna, silloin kun hän päättää ja sanoo. Ei ole ihmisen asia pyrkiä vaikuttamaan Jumalan ennalta suunnittelemiin päätöksiin. Emme äänestä näistä kysymyksistä, emme vedätä vastaustamme Hänelle.

Lopuksi laulussa sanotaan: Anna huone ja aikasi nyt Jeesukselle, pian Jumalan armonpäivä kulkee ohi; Pian sydämesi tulee kylmäksi ja hiljaiseksi, ja Vapahtajan puolustuspuheet lakkaavat. Moni ajattelee Jumalan pilaavan elämän ja vievän kaiken nautittavan hänen huuliltaan? Moni kokee puheen Jumalasta olevan kuoleman ääni ja jokaisen uskovan olevan kuoleman haju ympäristössään. Moni kadottaa armonpäivänsä synninnautintojen ja ihmispelon tähden. Joulu tulee ja menee ja ihminen vain röyhtäilee jouluruokansa kylmin sydämin. Tyhjä ihmismieli kulkee päämäärättömästi kohti ikuista kuolemaa luottaen kohtaloonsa enemmän kuin Raamattuun.

Lie kuitenkin jossain jokunen, syntinen, sairas, hengessä köyhä, Jumala-nälkäinen ihmissielu, joka ottaa Jeesuksen vastaan? Ja niin tulee taivaallinen joulu hänelle, enkelit iloitsevat ja laulavat Jumalalle kunniaa. Ehkä sinä olet juuri hän?! Ehkä sinä koet tänä jouluna Kristuksen niin kuin minä 40 vuotta sitten? Tule, hän kutsuu sinua!

Kiitos Jeesus, että annoit minulle joulun, todellisen joulun, ensimmäisen joulun. kiitos, että tulit elämääni, teit minut uudeksi ihmiseksi, eheytit persoonani ja vuodatit taivaallisen rauhan olemukseeni. Kiitos, että johdatit minut uskovien joukkoon ja annoit runsaasti uusia ystäviä, jotka olivat hekin kokeneet ensimmäisen joulun kanssasi. Kiitos, ettet koskaan hylkää minua, etkä jätä omaan varaani, et ota pois armoasi etkä Pyhää Henkeäsi. Kiitos, ettei tämä ihanuus lopu koskaan sinun luonasi, sinä ikuinen Valkeus, Rauhanruhtinas, Jumalan Karitsa, Rakkaus, Ilonantaja, Pelastuksentuoja, Alku ja Loppu, Maailmankaikkeuden hallitsija.

Jes.9:1-6. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

Astuisitko Jumalan läsnäoloon…

Eräässä seurakunnassa Pohjanmaalla tapahtui kerran, että oli menossa joulunäytelmä, jonka lapset näyttelivät. Kaikki sujui mukavasti, Maria ja Joosef olivat tulleet Betlehemiin ja etsivät yösijaa. Sitten he kyselivät sitä kuuluvasti. Eräs pikkupoika oli valittu majatalonisännän rooliin ja hänen piti torjua kyselijät, että näytelmä kulkisi käsikirjoituksen mukaan. Mutta juuri kun hänen piti sanoa vuorosanansa, hän herkistyikin itkuun, sillä tilanteen traagisuus tuntui hänestä niin vaikealta. Hän vastasi majatalon tilakysymykseen: - Tulkaa tänne vaan, kyllä täällä joku paikka teillekin löytyy! Niin Raamatun kertomus sai suomalaisen tulkinnan ja Maria pääsi synnyttämään majataloon tallin sijasta.

Eipä tainnut olla ensimmäinen tuo poika, joka halusi auttaa vähän Jumalaa vaikeassa tilanteessa? Mutta ei se kuitenkaan niin mene todellisuudessa, vaikka näytelmässä voidaan oikoa mutkia suoriksi. Kristus ei kelpaa tälle maailmalle. Meilläkään ei ole mitään oikotietä Herran luokse, vaan taivaan tie kulkee edelleen vaikeuksien, erämaan, vainojen, halveksimisten ja nöyryyttämisen kautta. Itse valittu kristillisyys on kuin presidenttiparin itsenäisyyspäiväjuhla valtakunnan eliitille, puhutaan ja tarjotaan mukavia ja herkkuja, ollaan näkyvissä ja näyttelemässä itseään.

Kotini lähellä Turussa oli rautatieasema ja laaja ratapiha-alue. Se oli niin laaja, että sen kiertämiseen tarvittiin parin kilometrin tarpominen. Niinpä ihmiset sitten alkoivat oikaista ratapihan läpi kulkiessaan keskikaupungille. Kouluaikanani siihen tehtiin rauta-aita, johon asennettiin lukko. Avaimia oli vain työntekijöillä. Mutta pian joku terävä kopioi avaimen ja sitten niitä alkoi olla lähes joka toisen taskussa ja taas väki kulki rata-alueen poikki kaupungille. Vielä meni jokunen vuosi ja sitten Turku päätti rakentaa kävelysillan alueen poikki ja siinä se on vielä tänäänkin.

Kristillisyydessä on nykyään totuttu siihen, ettei turhaan kierretä, eikä vaivaa nähdä. kaikki pitää saada heti ja korkoineen. Jumalalta ei pyydetä ja eikä jakseta odottaa vastausta. Ne otetaan väkisin. ”Mutta hamasta Johannes Kastajan päivistä, niin tähän asti, kärsii taivaan valtakunta väkivaltaa, ja väkevät repivät sen itsellensä.” Matt.11:12. Ei ihme, jos kristillisyys on menettänyt valonsa?

Kerran kaksi uskovaa miestä keskusteli seurakuntansa tilasta ja toiminnasta, jossain vaiheessa puhe meni työntekijöihin. Silloin Ensimmäinen mies sanoi: - Meidän seurakunnan pastori se pitää tunnin puheen mistä aiheesta tahansa. Toinen mies katseli hieman harmistuneena ystäväänsä ja pisti vielä paremmaksi: - Mutta meidän seurakunnan pastori pitää tunnin puheen vaikkei olisi aihettakaan.

”Astu Jumalan läsnäoloon”, on tyypillinen uuskarismaattisuuden sanonta. Joskus se korvataan sanalla voiteluun (yksin- tai kaksinkertaiseen), joskus astumista kirkkauteen, joskus valtapiiriin, joskus parantavaan ilmapiiriin. Muutamat ulkomaalaiset julistajat ovat tuoneet mukaan myös haudoilta ja vainajista saatavat siunaukset, enkelinäyt, kultahiput, -paikat, höyhenet, jalokivet. Heidän liturgiaansa kuuluvat käsillä tehtävät liikkeet, heiluminen, vapina, huutaminen ja erilaiset puhaltamiset ja kaatamistekniikat. Ulkomailta tulevat tuntemattomat (ja täysin elämältään koettelemattomat suuruudet) otetaan vastaan kuin itse Vapahtaja? Ei varmasti ole pitkä matka siihen, kun piru itse astuu keskellemme ihmisen muodossa? Tämä peto muistuttaa karitsaa, tekee ihmeitä ja ihmiset vauhkoiksi. 2.Tess.2:11. ”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”

Tällainen touhu syntyy sen seurauksena, että kristityt eivät valvo Jumalan sanassa. Raamatussa ei kehoteta astumaan Jumalan läsnäoloon, sillä se ei ole meidän valittavissamme. Ihmistä kehotetaan astumaan sisälle ahtaasta portista ja kulkemaan kaitaa tietä, kantamaan joka päivä ristinsä, suostumaan ahdistukseen ja vaivaan, koettelemuksiin ja kiusauksiin, taistelemaan syntiä vastaan, seuraamaan Jeesusta. Puhe Jumalan läsnäolosta kristityn elämässä on suuri kupla, joka puhkeaa omantunnon syytöksiin, pirun kampituksiin ja maailman vastustukseen. Moni kristitty ei koe koskaan erityistä tuntuvaa Jumalan vaikutusta ja kuitenkin hän on pelastunut ja matkalla taivaaseen. Lihallinen mieli vain on niin kovin helposti huiputettavissa menestyksen ja korkeamman kristillisyyden ihanteella. Tyhmä luulee olevansa erityisen välkky (valoisa) ja muita kirkkaampi? Luulousko on sellaista, että se ajattelee olevansa jotenkin muiden yläpuolella, tietävänsä enemmän kuin muut, olevansa ainutlaatuisesti valaistu ja ylitse muiden. Kuvitellussa Pyhän Hengen voitelussa ihminen luulee voivansa tehdä vaikka mitä, vaikkei Jumala ole käskenyt, eikä Raamattu ohjaa sellaiseen. Joskus olen kuullut, kuinka joku sanoo lapsellisesti, ettei paholainen voi tehdä ihmeitä. Siitä syntyy sitten sellainen oppi, että kaikki yliluonnollinen kooheltaminen on Jumalasta. Ei ihme, jos ihmiset menevät sekaisin, kun piru vetää hatusta uusia jäniksiä.

Uuskarismaattisuus tulee Suomeen pääasiassa helluntailaisuuden kautta, jossa valvonta on varsin heikkoa ja profeetat vähissä. Aneeminen herätysliike on hyvä kasvualusta ihmeitä, merkkejä ja profetioita kalasteleville menestyjille. Jos jossain siis julistetaan elävää Kristusta, eletään hänen uskossaan ja seurataan Jumalan sanaa, sieltä tämä pintaliitoporukka kaikkoaa kuin varpusparvi. Jokunen varoittava ääni helluntaipuolella on pian vaiennettu, eivät he kelpaa tehtäviin, koska heidän arvostelunsa tähden kolehdit pienenevät, ihmiset katoavat ja kirkkaus väistyy? Jokaisen Jeesusta Herranaan pitävän olisi hyvä aina muistaa, että emme ota itse mitään taivaallisista aarteista tai voimavaikutuksista, ellei Jumala anna. Emme koskaan päätä kenenkään siunauksesta, parantumisesta tai pelastumisesta. Emme kiitä ja ylistä Jumalaa tai edes rukoile häntä omassa voimassamme ja viisaudessamme. Olemme täysin kelvottomia, avuttomia ja voimattomia, kykenemättömiä mihinkään hyvään ilman Jeesusta. Me emme ohjaa Pyhää Henkeä, vaan hän voi ohjata meitä, jos me kuolemme itsellemme, uskonnollisuudellemme, suuruudenhulluudellemme, lahkolaisuudellemme. On ironista ja valheellista pitää parantumiskokouksia ja kerätä sen nimissä rahaa omaan taskuunsa. Liekö kirkkohistoriassa ollut koskaan näin ihmiskeskeistä ja onnellisuutta markkinoivaa aikaa kuin nyt? Liekö sielullisuus ollut koskaan näin voimissaan kuin meidän aikanamme? Olemmeko koskaan aiemmin kuulleet näin poskettomia juttuja kirkon ja karismaattisuuden johtajilta kuin nyt? Jos jostakin ajasta voitaisiin sanoa Raamatun sanaan vedoten, että nyt soihdut ovat sammuneet ja kaikki väki nukkuu, niin tästä.

Kaiken jumalattomuuden takana on ylpeydellä vahvistettu tyhmyys ja sitä riittää tässä maailmassa. Mutta meidän kannaltamme ongelma on siinä, että tunkeutuu myös Siioniin, ja pyrkii myrkyttämään koko Herran huoneen ja eksyttämään jos mahdollista valitutkin. Jumala on säätänyt niin, että ainoa valo, mikä meitä ohjaa onneen on Kristuksessa ja Kristus on Jumalan sanassa, sen ilmoituksessa, sen Hengessä. Ylpeys, jossa tyhmyys asuu, ajattelee, että hän on valaistu niin, että hän pärjää ja selviää ilman todellista ja ainoaa valonlähdettä, Jeesusta. Siksi he eksyvät, siksi heidän valonsa on pimeyttä. ” Pidähän varasi, ettei sinussa oleva valo ole pimeyttä!” Luuk.11:35

Vanhetessani olen huomannut olevani aina suuremmassa määrin riippuvainen Jumalasta ja hänen huolenpidostaan. En tunne sitä, mutta näen sen vaikutusta elämässäni. Omat aistini eivät tavoita Jeesusta, mutta hän synnyttää Raamatun sanan kautta uskon häneen, joka on kaiken keskus, jolla on kaikki valta ja joka aina ja kaikkialla hallitsee kaikki. Olen huomannut, että Herran tie kulkee monesti täysin eri reittejä kuin me ihmiset kuvittelemme ja toivomme. Hän ajatuksensa ja suunnitelmansa eivät ole meidän mukaisiamme. Joudumme aina kuolemaan itsellemme, jos tahdomme olla hänen seuraajiaan. Löysin tässä eräänä päivänä itselleni sopivan tekstin vanhoista kirjoituksista (minä olen tietenkin tuo isä).

Siir.3:12-14. Poikani, pidä huolta isästäsi hänen vanhuudessaan, äläkä murehduta häntä, niin kauan kuin hän elää. Ja jos hänen ymmärryksensä käy heikoksi (Bibl. Kärsi häntä, jos hän tulee lapselliseksi), ole suopea, äläkä jätä häntä kunnioittamatta, vaikka oletkin täysissä voimissa. Sillä isälle osoitettu laupeus ei tule unhotetuksi, ja vaikka sinulla on syntejä, sinun huoneesi vaurastuu.

Kaikki kuvittelut kirkkaudestamme himmenevät loppupeleissä, kun synnintunto on herätetty, kun vihollinen roikkuu niskassamme ja maailma huutaa korvamme lukkoon (se on pahempaa kuin tinnitus). Ei haittaa vaikka joudumme keräilyeriin ja anovien luokkaan, hengessä köyhiksi, sillä meillä on suuri Vapahtaja, Jeesus. Uskomme lepää hänen varassaan, ei ajallisen menestyksen, rahan, vallan tai mainituksitulemisen varassa. Emme saa täällä kunniaa, emme rikkautta, emme ole kadehdittavia. Meillä ei ole tilaa majatalossa!! Uskovaisuutemme on pilkan arvoista ja ihmiset kulkevat säälitellen ohitsemme peläten, että meistä tarttuu heihin jokin paha kuoleman tauti? He kokevat olevansa vapaita, kun eivät joudu kanssamme tekemisiin, eivätkä he jaksaisi ajatella ikuisuutta uskovien ja Jeesuksen kanssa taivaassa – siksi he päättävät mennä porukalla helvettiin ja varaavat synniltä, maailmalta ja paholaiselta sinne menolipun bisnesluokassa kaikin herkuin. Surullista.

En pääse luoksesi, Jeesus, mutta tule sinä minun luokseni. Rukoilen, että alentuisit tähän syntiseen olemukseeni ja elämääni niin, että saisin apua armostasi. Minulla ei ole mitään hyvää sinulle tuotavana, en voi kehua saavutuksillani, sillä sellaisia ei ole. En ole tehnyt ihmeitä, en parantanut ketään, pikemminkin olen tuhonnut ja sotkenut omia ja toisten asioita. Minulla ei ole mitään kestävää ratkaisua kirkon, uskovien, kotikaupunkini, ja elämäni ongelmiin. Olen sinun varassasi, Vapahtaja, ole hyvä ja auta minua. Anna minun nähdä, kuinka sinun alennustiesi Getsemanen ja Golgatan kautta kulki voittoon. En kelpaa majataloon, mutta avaa minulle ovi taivaanvaltakuntaasi. Anna pisara pyhää vertasi puhdistamaan minut, että saisin valoasi pimeyteeni ja kirkastuisin.

Ongelmia kerrakseen

Uutiset huomioivat yleensä kaikki huonot asiat, onnettomuudet, riidat, siveettömyyden, kuoleman ja rahaa koskevat tapaukset. Jokainen radiokanava kertoo samat jutut tasatunneilta uudestaan joka päivä, jotta muistaisimme kuinka monella laukauksella joku ammuttiin tai kuinka suuria rahasummia virkamies oli kähveltänyt. Toisaalta elämme maailmassa, jossa hyviä uutisia on niukasti, ja hyviä ihmisiä vielä vähemmän. Syntisiä kyllä riittää joka lähtöön ja vikamme ovat laajasti näkyvissä.

Sarasvuo sekoitti Kallion kirkon, kertoi Iltasanomat, mutta eihän tuo ole mikään ihme, kun populistinen julkisuuden henkilö esiintyy ja kuulijoina ovat hänen kannattajansa. Lisänä salaatissa oli vielä suosikkilaulaja Juha Tapio, joka lienee joskus aikoinaan laulanut myös hengellisiä lauluja? Mukavaa menoa siis piisasi ja olihan jokunen aika sitten kuultu jo uutinen, että Sarasvuo liittyi takaisin kirkkoon. Rukoilla tietysti pitää, että hän löytäisi Jeesuksen. Jari Sarasvuo pääsi saarnaamaan Kallion kirkkoon ja käsitteli siinä mm. tuhlaajapoikavertausta. Samalla hän kertoi, ettei hyväksy Vanhan Testamentin Jumalaa, mutta Uuden Testamentin kyllä. Ilmeellinen heitto, kun ajatellaan esim. Ilmestyskirjan julistamia tuomioita, tai muuta tähän liittyvää sanomaa. Sarasvuo lienee harpponut valikoiden Raamattua ja poimineen sieltä vain kukkasia? Saarnassaan Sarasvuo kuitenkin teki heti alussa pahan mahalaskun, kun kertoi Tuhlaajapoikakertomuksen kautta yrittävänsä antaa anteeksi Raamatun Jumalalle. Voi pimeyttä! Ei kai Jumala tarvitse anteeksiantamusta, hän on synnitön, mutta esiintyjät kyllä olisivat sen tarpeessa. Mutta suntion laskujen mukaan 1400 oli tullut paikalle ja kolehtia saatiin Filippiinien avustukseen 5000 €, joka ei ole kuin reilu kolme euroa per nenä. Joten Sarasvuon pitäisi vielä löytää jostain uusi vaihde, siksi heikko tulos oli. Kirkkoherra Laajasalon on kehitettävä brändiä edelleen, jos mielitään saada julkisuutta.Ilmeisesti on kuitenkin syytä kertoa tosikoille, ettei kyseessä ollut klovnijumalanpalvelus, vaan tavallinen Kallion seurakunnan iltakirkko.

 Harvoin kuulen kenenkään kirkon työntekijän viittaavan Tuhlaajapoika-tekstiin, jossa kuitenkin ilmenee koko maailmanhistorian suurin onnettomuus ja mahdollisuus pelastukseen. Pidin joskus työni alkuaikoina muutaman radioiltahartauden ja muistan kuinka sen aikainen tiedotuskeskuksen johtaja Markku Kilpiö soitti minulle ja kysyi, mistä aion puhua. Kerroin puhuvani tuhlaajapojasta, jolloin hän yritti muuttaa aihetta. Aikamme keskusteltuamme kysyin suoraan: saanko minä puhua siitä tekstistä, jolloin hän taipui. Herätyskristillisyyden vastainen henki on ollut vahvana kirkossa, se on kuin keskiaikainen inkvisitio valvomassa, ettei vain kukaan ala hätäillä  sielunsa pelastusta, ettei kukaan tule synnintuntoon, eikä kukaan pääse todistamaan, että Jeesuksen löydettyään sai pahuutensa anteeksi ja uuden elämän. Nimikristillisyys ja muotojumalisuus ovat edelleen kovassa kurssissa ja ne eivät pysähdy yhdelläkään tarkastuspisteellä, ne kulkevat ilman taivaanpassia omia teitään rajan yli. Ne eivät tarvitse Jeesusta, mutta äänestävät rosvoa.

Niilo Tuomenoksa kirjoitti aikoinaan erinomaisen laulun, jota ihmiset laulavat synnintunnossaan edelleen: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa…. Synnintunto on Pyhän Hengen työtä, jossa ihminen ei enää yritä muuttaa sanaa, vaan odottaa, että sana muuttaa hänet. Omien tekojen tuomitseminen on terveellisen parannuksen alku ja kuka uskaltaa tätä kaivoa käydä ammentamaan, huomaa pian, kuinka syvä ja saastainen onkaan ihmissielu. Sitä joutuu aivan huutamaan syvyydestä, kun luulot omasta pyhyydestä karisevat. Sellainen ihminen ei koskaan mene esiintymään kirkkoon, hänen pisteidensä keräily on jo aikaa päiviä kääntynyt köyhäksi armon anomiseksi. Siellä ei ole enää onnistunut konsultti, humanisti, kehitysneuvoja, vaan avuton sokea, joka etsii Kristuksen viitan lievettä koskeakseen siihen. Ihminen, joka syyttää Jumalaa on edelleen hengellisen kuolemantilassa ja matkalla kohti helvettiä, vaikka saisikin kansaäänestyksessä suuren äänisaaliin. Rukoilla sopii, että kaveri putoaisi Vapahtajan käsiin kaatuessaan ylpeydestä, sillä pirukin on näissä juhlissa kopparina ja se vie saalinsa mukanaan pimeyteen.

Tuomenoksa jatkaa erinomaista virttään: Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. Syntisen paras paikka on Jeesuksen luona, lähellä ja kanssa. Vapahtaja on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut, hän on erikoistunut meidän syntisten nostamiseen. Suurin osa vain sitä mieltä, ettei tarvitse mitään apua ja ettei ole Jumalan tarpeessa. No, Herra vaivaa lisätköön. Aikansa kun voi suutansa soittaa ja kertoa omia mielipiteitään, mutta sitten se loppuu ja edessä on vain kurjan tuomion odotus omassa hautausmaassa ilman äänestysoikeutta. Jeesus vie perille ja se on taivas. Eikä kukaan muu voi sitä tehdäkään, sillä Jumala ei ole antanut muuta tietä ikuiseen onneen kuin Kristuksen Golgatan sovitustyön. Hyvät ihmiset ovat  jo kuolleita ja vielä kuolevat ja ikuinen kuolema nielee heidät kuin akanat ja kadun roskat. Helvetillä on syvä nielu.

Tuomenoksa tulee johtopäätökseen, joka fariseuksille ei avaudu koskaan: En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Se johtuu siitä, että fariseus kiinnittää aina näkemyksensä ulkoisiin aisoihin ja kansansuosioon, hän ei mene itseensä, eikä näe omaa turmelustaan Jumalan sanan valossa. Sillä Raamattu on ainoa todellinen sielun valo, joka auttaa tekemään oikean tautimäärityksen jokaisesta ihmisestä ja määräämään siihen lääkettä taivaasta. Fariseuksen ongelma on aina, että hän on valmis, eheä, järkevä, tilanteen hallitseva, kaiken ymmärtävä, jolla ei ole kysymyksiä enää. Se voi pitää pientä lahjatavaramyymälää, josta saa hyviä neuvoja rahan käytössä ja hurskaita hymyjä joka lähtöön. Fariseus on pyhittänyt oman lihansa, siksi hän on niin täynnä itseänsä. Jumalaa voi hän tarvita korkeintaan kehumaan itseään ja parantumisenkin hän ulottaa vain ruumiin vaivoihin, hengenuudistusta hän kavahtaa ja Kristuksen muotoisuus on hänelle vastenmielistä. Hän ei halua edes ajatella joutuvansa olemaan taivaassa yksinkertaisten uskovien, tiukkapipojen, hihhuleitten ja herätyshenkisten kanssa. Fariseuksen kysymys aina onkin, miltä se näyttää ja miltä se tuntuu, ja miten sen voi älykkäästi ymmärtää.

Tuomenoksa vie evankeliumin todella syvälle, jossa ihminen on kuin Roomalainen patsas, Torso. Tuo säälittävä paremmat päivänsä nähnyt patsas on siellä ihmisten katseltavana ilman päätä, jalkoja ja käsiä. Mutta tuollaisena surkimuksena voi löytää Herran parhaiten, sillä Kristus on yli meidän ongelmiemme ja turmeluksemme. Hänelle ei ole vaikeaa pelastaa avutonta. Hän kirjoittaa: Sä suostut mahdottoman, mun luona asumaan ja aivan tällaisena mua kaikess' kantamaan. Et väsy, vaikka usein mä väsyn kokonaan; Sun armos', rakkautesi ei lopu milloinkaan. Jumalan ihmeellinen rakkaus kantaa kaatunutta fariseusta ja silloin hän vasta näkeekin itsensä kurassa ja sonnassa viihtyneeltä ihmisrauniolta, jolla ei ole edes halua muutokseen tai omia pesuaineita. Voi mennä peilin (Raamattu) eteen  ja todeta olevansa tosi huonon näköinen. Jos elämä ei todista Jeesuksesta, ei ihminen ole uskossa, vaikka puhuisi mitä. Katteettomat sanat haihtuvat kuin sumu auringonpaisteessa, eikä jäljelle jää mitään, jos elämä ei kulje vanhurskaassa järjestyksessä.

Vanhan Testamentin sanoma on Jumalan ilmoitus, joka avautuessaan vie ihmisen katselemaan Jumalan luomistyötä ja ihmisen surkeaa taaperrusta historian läpi. Siellä löytyy armollinen Jumalakin salattuna, mutta lainjulistus ja korkea moraali näyttäytyy jatkuvasti. Tuo ihmeellinen tekstikokoelma näyttää, millaisia me ihmiset olemme. Siksi suurin osa ihmisistä ei halua sitä lukea, eikä kuunnella. He valitsevat mieluummin avaran portin ja lavean tien ja suunnistavat toivorikkaasti kohti ikuista tulijärveä, sillä jokainen syntinen hukkuu ilman Vapahtajaa. Kun Jumalan sana osuu kunnolla, se synnyttää Tuomenoksan virren sanoman sielussa: Mä mato vain ja savi oon huono sotija; kiusoissa, taisteluissa mun täytyy sortua, jos et sä, Kristus, Herra, mua auta, vahvista. Vaan autathan, oi auta, voimallas pueta! Ei siis ole mitään asiaa ihmisellä Golgatalle, ellei ole ensin käynyt Siinailla. Jos et ole tullut syntiseksi, et tarvitse armoa. Jos et ole nähnyt kadotuksenalaista tilaasi, et kaipaa taivaan autuutta. Jos et ole tullut madoksi, et voi osata pyytää nostamista maasta. Kuinka siunattua onkaan heittäytyä huonona ja särkyneenä parantajan ja eheyttäjän, Jeesuksen käsiin.

Sinä olet ihmeellinen Jeesus, kun kärsit kirkossasi kaikenlaisia esityksiä, ohjelmaa, näytelmää, näyttelijöitä, yrittäjiä, suunsoittajia, rahankerääjiä, sanaasi väheksyviä, pilkkaajia, eri tavoin syntisiä ihmisiä, fariseuksia ja sekakansaa ja otat luoksesi huonot ja kelvottomat, puhut niillekin, jotka ovat suuressa pimeydessä.  Sinä armahdat katuvaa, joka tulee luoksesi syntisenä, sinä peset verelläsi pois pahuutemme ja katkaiset pirun köydet ympäriltämme. Sinä käsket demonien väistyä kuin vuoret tieltäsi, että me voisimme löytää sinut, kasvojesi valon, taivaallisen viisauden ja Isän rakkauden. Kuule nöyrä huokaus ja kokoa kaikki tuhlaajalapset tässä ajassa Golgatalle luoksesi. Anna aito ja Hengen täyttämä todistus sinun hankkimastasi pelastuksesta.

Rikas mies jos oisin…. niin…?

Viulunsoittaja katolla näytelmässä Tevje niminen köyhä, juutalainen maitokauppias ja suuren perheen isä jossakin maalaiskylässä Venäjällä laulaa: "Rakas Jumala, olet tehnyt monia, monia köyhiä. Ymmärrän tietenkin, että se ei ole häpeä olla köyhä. Mutta se ei ole suuri kunnia! Joten, olisiko ollut niin kauheaa, jos olisin saanut pienen omaisuuden?  …..Rikas mies, jos oisin…. Herra, joka olet tehnyt vihaisen leijonan ja lampaan, olet säätänyt, mitä minun pitäisi olla. Olisiko valtava ikuinen suunnitelmasi mennyt piloille, jos olisin varakas mies?"

Mutta köyhänä ja vainottuna hän sitten kuitenkin elämäänsä kulkee ja siihen se loppuu. Laulu oli vain täyttymätön haave, kaukainen unelma, kaunis uni.

Köyhän unelmana on tulla rikkaaksi ja toteuttaa maallisia haaveitaan materiaalin suhteen. Tämä kaikki tietysti kestää kuitenkin vain hetken, mutta on monen mielestä sen arvoista – kuin lottovoitto, hyvä känni juopolle?  Puhelimessa minulle tarjotaan silloin tällöin jotakin ”arvokasta”, jota ilman ei kuulemma kannattaisi edes elää: ”Olisiko teillä hetki aikaa…. haluaisimme tarjota teille tämän erikoisen ilmaisen lehden postikulujen hinnalla…  60 vuodessa…. tai ….päivää, minkälainen puhelinliittymä teillä on…. nyt saisi 4G, 5G ja PA-liittymän uskomattomaan hintaan….. lisäksi

bonuksena saat pääsyn Linnanmäen huvipuistoon puoleen hintaan kesämaanantaina aamupäivällä heinäkuun viidennellä viikolla… ja kesäkuussa ilmaisen lumenluonnin pihaltanne… tai… Osta tämä tuote, se on käsittämättömän edullinen, lähes käsintehty ja niitä on vain rajoitetusti liikkeellä…. saat myös arvokkaan yllätyslahjan ostoksen yhteydessä… jos et kuitenkaan halua tätä arvokasta lahjaa hyvitämme ostoksestasi 2 €….. Eräs nuori nainen luetteli haaveitaan, jos olisi rikastumassa: Ensin hän ostaisi oma ponin. Toiseksi oman asunnon. Kolmanneksi hän ostaisi uuden tietokoneen. Neljänneksi kaikki maailman muotivaatteet. Viidenneksi hän söisi joka päivä ravintolassa. Kuudenneksi hän lähtisi matkustelemaan. Ja ehkä siihen voisi lisätä, että kotiin palattuaan hän seitsemänneksi alkaisi taas säästämään?

Rikkaus putoaa köyhän syliin melkein taivaasta nykyään, kun netissä saattaa putkahtaa englannin kielellä tällainen viesti: ” Rakkaani, olen varma, että tämä posti olisi tullut yllätyksenä sinulle, koska emme ole koskaan tavannut ja voit myös kysyä, miksi olen päättänyt valita juuri sinut lukuisten internetin käyttäjien joukosta maailmassa….  Näin profiilisi Internetissä….. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon, että näkisin sinut läpi tämän tehtävän… jos olet huolellisesti lukenut ja sulatellut viestin….. olen äiti, xxxxx, 87-vuotias nainen… Ennen mieheni kuolemaa, meillä oli suunnitelma tehdä lahjoitus hyväntekeväisyyteen koteihin…. tällä hetkellä talletettu Shekki….. sinulle summa £ 360000 Englannin puntaa…. en tiedä nykyistä osoitettasi, jotta voisit vastaanottaa paketin…. En löydä sitä…. voit ottaa yhteyttä tämän lahjan välittäjään xxxxxx…. Ainoa kustannus, jota he pyytävät sinulta on 165 puntaa….  se pitää sisällään turvallisuuden kustannukset…. En halua sinun kiittävän minua…. Kun saat tämän rahan, käytä vain £ 110000 euroa omaan tarpeeseesi ja lahjoitta loput hyväntekeväisyyteen koteihin…. Kunnioittaen Mrs. xxxxxx

Tuollainen tarjous lienee saanut muutamat tarttumaan syöttiin, onhan luvassa tosi paljon rahaa ja se kaikki vielä Jumalan siunauksen varjossa. Toivoa sopii, että ei sitten kuitenkaan kävisi kuin vanhalla hiirellä meidän talossamme, se oli juuri saanut juuston suuhunsa, kun niskaan lävähti kuolettava loukku. Varojen käyttö on konstikas juttu, jossa menestyjiä on harvassa ja tappiot tekevät elämästä katkeran. Pienen rahan kansa kuvittelee olevansa joku Steven Elop, joka niistää Nokian bonuksia miljoonia yhdellä kahmaisulla? Sitten köyhä kuvittelee rikastuttuaan olevansa suuri hyväntekijä, joka jakaisi rahaa muille ja hänestä tulisi hyväntekijä – mesenaatti… Mutta hän ei ajattele, ettei hän olisi kauan rikas, jos jakaisi omaisuutensa muille? Raamattu neuvoo uskovaa käyttämään varansa Herran viisauden ja johdatuksen mukaan: ”Kehota niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehota heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.” 1.Tim.6:17-19.

Oikea rikkaus ei sittenkään ole materiaa, vaan elämä, elämänlaatu, elämänsisältö, elämänkumppani. Usko Jeesukseen on rikkautta ja toiset uskovat ovat myös rikkautta. Yhteys uskovien välillä on rikkautta. Olen joskus yrittänyt rakentaa yhteyttä uskonystäviin pelkästään Jeesuksen kautta – mutta huonolla menestyksellä. Varsin monella aktiivikristityllä on siksi vahvat siteet omaan herätysliikkeeseen ja seurakuntaansa, että sen sarjan koristukset ja rikkaudet tulevat mukana aina viimeistään peräkärryssä tai jälkijunassa. Niin se hyvin alkanut yhteys kuolee siihen lahkohenkiseen ilmapiiriin, jossa tärkeää onkin vain kolehti ja kannattajat meille runsain mitoin. Alussa keskusteltaessa on olevinaan aito ja hieno siunaava Jumalan vaikutus ja Pyhän Hengen vaikuttama yhteys, mutta seuraavassa vaiheessa se on haihtunut ja tilalle on tullut pelkkä muodollinen tuttavuus, johon ei olla valmiit uhraamaan mitään – paitsi moi!

On aivan valtavaa omistaa evankeliumi täällä ajassa ja olla sitten kerran taivaassa sen perusteella: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta…” Ef.3:8. Tavallinen, kääntymätön ei näe tätä, sillä hän on sokea, kuolemaan marssiva kohtaloon-uskoja, sattuma-kauppias ja helppo-heikki, jolla on elämä päälaellaan hengellisesti arvioiden. Hän on kuin Raamatun rikas mies, Luuk.16:19 ” Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti….” Aikanaan kaveri kuoli ja silloin alkoi hänen ikuinen kärsimyksensä vaivan tulessa. ” Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: "Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!” Mutta muutosta ei tullut, eikä tule, hän oli valinnut kerran väärin ja kärsi siksi ikuista rangaistusta. Siellä ei hänen rikkaudellaan ollut enää mitään virkaa, osat olivatkin vaihtuneet ja naapurin Lasarus, uskova mies, pääsi Herran luokse iloon, mutta tämä kaveri ei voinut enää asemaansa muuttaa. Se on edelleen todellinen herätyshuuto kaikkialle, missä ihmiset Sanan kuulevat. Evankeliumi on siinä, että Jeesus tuli pelastamaan syntiset helvetistä, ei antamaan jotain helpompaa ja makeampaa ajallista elämää, ei taivasbonuksia, ei tarjouksia, ei maailman kiinnikkeitä, ei turhaa krääsää ja tarpeettomia tavoitteita. Monen uskovan osa onkin olla koko elämänsä sairas ja köyhä, ja hetkellinen menestys on vain katoavaa.

Vapahtajan tuoma evankeliumi tekee rikkaaksi, mutta ulkopuolisen on mahdoton nähdä sitä sisäistä elämää ja rikkautta, mikä on kätketty Kristukseen ja hänen tuntemiseensa. Raamatun sanan aarteet ovat taivaan mannaa, joista uskova elää syömällä niitä joka päivä. Raamatun ohjeet, viisaus, johdatus, valo, tuovat salatun Jumalan luoksemme ja vähitellen Herra ilmestyy ja saamme iloita kuin opetuslapset aikoinaan ylösnousseesta Jeesuksesta. Uskovien yhteys, se että Jumala puhuu meille synnyttää kiitollisen mielen, on suurta tulla kuulluksi ja saada hyväksytyksi kelpaavan leima.  Taivaan valo antaa tyytyväisen mielen ja veljellisen rakkauden, joka on tärkeää jokaiselle arkisen toimen keskellä.  Rikas elämä Kristuksessa saa aikaan myös odottavan asenteen, mutta ei pahaa ja huonoa odottavan, vaan tulevan Jumalan valtakunnan ja ikuisen elämän tulemisen odotuksen. Uskova odottaa läheistensä pelastuvan. Jeesus näki jo aikoinaan erään seurakunnan kurjan tilan ja siinä valon pilkahduksen: ”Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas…” Ilm.2:9. Eikä hän ollut valmis muuttamaan sen vaatimatonta asemaa yhteiskunnallisesti tai siunaamaan sitä ajallisella menestyksellä, sillä sen suurin rikkaus oli koko ajan hän itse, Herramme ja Vapahtajamme.

Jeesus, sinun köyhyytesi tuli meidänkin rikkaudeksemme, auta meitä ettemme koskaan pitäisi sitä halpana, emmekä vaihtaisi sitä tämän maailman turhuuteen tai synnin hetkelliseen nautintoon. Suo meille se henki ja mieli, joka oli Mooseksella, josta sanotaan: ” Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.” Hebr.11:24-26. Kulje kanssamme, Herra tämän elämän matka, opastaen, neuvoen ja valaisten, ettemme eksy, ettei vihollinen saa meitä valtaansa ja ettei pienikään rikkaus sokaise mieltämme. Sinä olet aarteemme, rikkautemme ja tavoitteemme. Sinulle kiitos kaikesta.

Kehittyneitä tai Uskovia

Paikallislehdessä oli hiljattain lisänumero, jossa kerrottiin vanhoja uutisia:

Outo tapahtuma Kangasalan kirkossa. Lauantaina 16.9.1933 Sunnuntaina syyskuun 10 päivänä puolipäiväjumalanpalveluksen aikana, rovasti Tuhkasen saarnan loppupuolella, nousi eräs keski-ikäinen naishenkilö istumapaikaltaan ison oven lähettyvillä seisaalleen, huusi kuuluvalla äänellä ja huitoi ylösojennetuilla käsillään. Hänen äänensä muodostui melkein kiljunnaksi. Sanoja tuli tavattoman nopeasti. Niistä oli hyvin vaikea erottaa mutia kuin monesti toistuvia seuraavia sanoja: "uskovaisia, Jeesus Kristus, raamatussa" jne. Ei tätä hänen sopimatonta ja häiritsevää huutamistansa pitkää aikaa kuitenkaan tarvinnut kokoontuneen kirkkoväen kuunnella. Suntio Aronen meni hänen luokseen, pyytäen häntä rauhoittumaan tahi poistumaan. Nainen nähtävästi ei suostunut

kumpaankaan ehdotukseen, koska suntion täytyi ottaa häneen kiinni ja viedä hänet ulos. Kun häiriön syy näin tuli poistetuksi, jatkoi rovasti Tuhkanen saarnaansa ja niin jumalanpalvelus edelleen rauhallisesti suoritettiin loppuunsa asti. Kirkon ulkopuolellakin - vanhalla hautausmaalla - hän jatkoi kiljuvaa huutoansa, kunnes nimismies ehti paikalle ja vei hänet ent. Perttulan huvilaan. Nainen ei ollut kangasalalaisia, vaan lienee ollut tamperelainen ja vierailulla täällä kirkonkylässä jo mainitussa huvilassa.

Oli siinä pastori Tuhkasella tiukka paikka, kun joutui keskeytetyksi puheessaan. Ehkä olisi ollut paikallaan keskustelu ja rukoushetki yhdessä? Ja mikähän oli naisen sanoman keskeinen ajatus? Varmaan kummallakin oli pyrkimyksenä uskoa ja todistaa Jeesuksesta sekä sanoilla että elämällään, mutta tuliko kukaan uskoon tuossa hetkessä kummankaan palvelutyön kautta? Lienee moni saanut aiheen sanoa naisen käyttäytymisestä, ettei uskovaisuus ole kovin fiksua ja Raamattua lukemalla tulee hulluksi? Mutta varmaan nainen oli ihan vilpitön pyrkimyksissään, osumatarkkuus vain ei ollut aivan kohdallaan. Joskus meidän sielumme sekoittaa Herran hyvät suunnitelmat ja seurauksena onkin kaaos. Toisaalta joskus Jumala on nähnyt hyväksi herätellä syntistä sukua jonkun tärähtäneen kautta. Myöhemmin heistä on tullut historian pyhimyksiä, joissa ei kuulemme ollut mitään vikaa – tai ainakin vain vähän? Raamatussa Herran palvelija keskittyy oleelliseen, sanomalla: ”Minä tutkistelen kaikkia sinun töitäsi, minä mietin sinun suuria tekojasi. Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niinkuin sinä, Jumala? Sinä olet Jumala, joka teet ihmeitä, sinä olet ilmoittanut voimasi kansojen seassa. Ps.77:13-15. Tässä olisi varmaan suuri viisaus monelle ongelmauskovalle, pitäisi miettiä Herraa ja hänen tekojaan. Isän rakkautta, Vapahtajan olemusta, Pyhän Hengen siunaavaa vaikutusta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että Jumala rakastaa sekä fiksuja että tärähtäneitä.

Kävelin eräänä päivänä läheisen sairaalan puistossa ja vastaani tuli joukko kehitysvammaisia aikuisia hoitajiensa kanssa. Olin nähnyt heitä aiemminkin usein ja monet alkoivat olla kasvoiltaan tutut. Tämä hilpeä joukko piti omaa ääntään ja juttuansa, osalla oli myös spastisia liikkeitä ja kasvojen ilmeet vaihtelivat jatkuvasti. Kun joukko, ehkä noin kymmenkunta henkeä tuli kohdalleni, sanoi eräs nuori nainen minua katsoen: - Oleksää tartsaani? Johon vastasin nopeasti: - En ole! Keskustelu ei jatkunut, jatkoin matkaani ja mietin, että miksi hän yhdisti minut Afrikassa kuvitellusti eläneeseen apinamieheen? Oliko meissä mitään yhdennäköisyyttä, vai oliko hän vain lukenut viimeaikoina sen tyyppisiä kirjoja? Oli muuten ensimmäinen kerta, jossa minut oli pantu tähän sarjaan. On minua joskus tituleerattu Jeesuksen nimellä pilkkamielessä, mutta en usko, että Vapahtajamme siitä loukkaantuu, vaikka hänen pyhä nimensä on näin halpaan ihmiseen yhdistetty väärällä tavalla? Meistä ei ole kehumista, mutta hänestä kyllä: ”Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.” Ps.78:3-4.

Usein saan myös harhasoittoja puhelimeeni, jolloin etsitään nimi-kaimaani, porilaista Turkka Aaltosta. Hän on ravinto- ja ruoanvalmistusmies, joka nauttii ilmeisesti melkoista suosiota valtakunnallisesti. Tämän päättelen siitä, että minua on pyydetty muutaman kerran yleisradion luonto-ohjelmiin asiantuntijaksi. Eräs aikakauslehti tiedusteli kerran minulta pemmikaani-intiaaniruoan valmistusohjetta. Pari kertaa minulta on kysytty, valmistanko käärmeistä ruokaa? Kerran vastasin naisihmisille kysymykseen: En valmista, mutta ajan niitä ulos seurakunnasta! Hän ei meinannut ymmärtää ollenkaan mistä on kysymys ja puhelu loppui alkuunsa. Olemme tavanneet kaksoisolentoni kanssa usean kerran ja naureskelleet toinen toistemme maineen sekaantumisia. Kerran meidät molemmat pyydettiin luennoimaan omista aiheistamme Porissa seurakunnan leirikeskukseen samaan aikaan. Kaimani ei ole tunnustava kristitty ja siksi oli kerran suuri hämmennys, kun menin saarnaamaan hänen kotialueensa kirkkoon. Kuulemma koko suku oli ryysännyt sinne tätä ihmettä katsomaan. Pettymyksekseen he eivät nähneetkään sukulaistaan vaan minut, mutta olivat todenneet lähtiessään, että kyllä se usko on ihmeellinen asia, kun se muuttaa ulkomuodonkin?! Kirjojamme on myös joskus sekoitettu toisiinsa. Kerran eräs Kansanlähetyksen hurskas kauppiasveli tilasi uutta kirjaani myyntiin ja kehui minulle tehneensä tämän siksi, että oli havainnut nimeni uutuuskirjaluettelossa. Kerroin, etten ollut juuri silloin kirjoittanut mitään kirjaa, mutta toivoin, että hän saa ne kaupaksi?

Ihmiskuva on jatkuvassa käymistilassa ja tieteen nimissä kulkeva opetus ja julkisuus muokkaavat meitä kokoajan. Joko uskomme kehittymiseen tai sitten Kristukseen, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kehityksessä kysymys on maailman suurimmasta manipulaatiosta, jossa panoksena on elämä, ainutlaatuinen ihmiselämä. Syksyllä käytiin taas keskustelua vanhojen ja sairaiden ihmisten elämän pituudesta. - Kuolema ei ole hyvä tai paha, se vain on, totesi arkkiatri Risto Pelkonen. Tämä Raamatunvastainen ajatus on ilmeisesti lisääntyvässä määrin saamassa suosiotaan, josta seuraa tappamisen laillistaminen. Sana kuitenkin sanoo: ”Älä tapa” 2.Moos.20. ja ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” 1.Kor.15:26. Nyt on luotu uusi käsite: Hyvä kuolema, l. eutanasia (kreikkaa, eu = hyvä thanatos = kuolema), josta toiset käyttävät sanaa armokuolema ja muutamat armomurha. Kaikki nämä käsitteet ovat kuin suoraan helvetistä, pimeydenvaltojen käsikirjoista. Tällainen ajattelu lähtee kehitysopista, jossa ihminen ottaa Jumalan paikan tiedossa ja  ratkaisuissa. Se on ylpeyttä, josta ei hyvää seuraa. Siinä estetään se mahdollisuus, että ihminen huutaisi avukseen Herraa hädässään!!!

Vertaa, millaista luottamusta Raamattu osoittaa tässäkin asiassa huolehtimalla ihmistä. ”Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” Ps.8:4-5. Ei Jumala ole unohtanut meitä tai jättänyt oman onnensa nojaan, ihmiset vain eivät kuule hänen ääntään, koska hän puhuu niin hiljaa. Joskus Jumala vaikenee odottaakseen aikaa, jolloin voisi olla armollinen ja ojentaa pelastavan käden syntiselle.

Herra, olet luonut minut, enkä ole kehittynyt kuin huonompaan suuntaan. Mutta tahdon elää laupeudestasi ja armostasi. On ihanaa olla uskova ja luottaa sinuun, Jeesus, joka olet olemassa tuodaksesi pelastuksen koko maailman ulottuville. Ylistetty olkoon nimesi, Henkesi, valtakuntasi ja tahtosi, jotka aina tekevät kaiken meidän sielujemme pelastumiseksi. Herra, meillä ole mitään apua tieteestä, tiedemiehistä, teologiasta, ihmisviisaudesta, kirkosta, seurakunnista, kun on kysymys Jumalan löytämisestä ja taivaaseen pääsystä. Tarvitsemme sinut, elämään, sydämeen, kotiin, autoon, tielle, tulevaisuuteen, avioliittoon, perheisiimme sukuihimme, todistuksiimme, työhömme, rukouksiimme, kuoleman voittajaksi. Muista tänään uskonnon murjomia, kirkkoon uskovia, vammautuneita, kehitysvammaisia, kehitysoppiin hurahtaneita, humanisteja ja muita utopisteja, pelasta syntiset ajassamme.

Kirkonmenoja

Yleensä kirkonmenoissa harvoin käyvät valittavat niiden synkkäilmeisyyttä, ja värittömyyttä. Sitä on syytetty pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta. Ihmiset ovat tottuneet nykyisessä tiedonvälitysyhteiskunnassa ripeämpään menoon ja jatkuvaan toimintaan, sillä hiljaa ja paikallaan oleminen käy hermoille? Joskus aikoinaan kerrottiin vitsiä, että mitä yhteistä on uskovaisella ja kommunistilla? No, kumpikin kehuu rajantakaista, mutta ei haluaisi missään nimessä joutua sinne. Tämä on ajalta, jolloin kirkonmenojen alamäki alkoi olla todellisuutta ja Neuvostoliiton romahdus häämötti oven edessä.

Suomen ekumeeninen neuvosto on julkaissut kirjan ”Kirkonmenot avautuvat”, joka on tarkoitettu sisäpiirin porukalle käsikirjaksi. Sen tavoitteena on auttaa pappeja ja kanttoreita messun toimittamisessa ja toisaalta seurakuntalaisia ymmärtämään kirkollisia rikkauksia. Kirkonmenot uusissa vapaaseurakunnissa ovat kuin diskossa ja uskovan täytyy varata kokouksiin mukaansa korvatulpat ja nitroa. Voisi tietysti kysyä, missähän Jumala viihtyy?

Kirkonmenot eli jumalanpalvelus on tuttu käsite itselleni jo lapsuudestani asti. Tosin kirkossa rupesin käymään vasta tultuani uskoon. Nykyään luterilaisella puolella ollaan siirrytty niin paljon katoliseen suuntaan, että yleensä käytetään kirkonmenoista messu-nimitystä. Jos tästä huomauttaa, saa vastaukseksi, että messu tarkoitta seurakunnan jumalanpalvelusta, jossa vietetään ehtoollista. Mutta sillä vain yritetään häivyttää katollisuuden hengen todellisuus, vaikka Suomen luterilainen kirkko on jo aikaa päiviä kadottanut juurensa ja menee tänään täysin tuuliajolla. Raamatun totuudet on kumottu, yleinen pappeus on unohdettu, evankeliumin julistamisen tärkeys haudattu.

Sunnuntai taitaa nykypäivänä olla monelle Suomessa vain margariini tai jauhopussi. Sunnuntai on ollut alkuseurakunnasta asti sapatin korvaava seurakunnan kokoontumisen juhlapäivä. Se on viikon ensimmäinen päivä Raamatun mukaan, mutta nykyinen maailma on tehnyt siitä viikon viimeisen päivän. Se on ollut perinteisesti auringon päivä, joka kuvaa Jeesuksen ylösnousemuksen suurta kirkkautta ja voittoa pimeyden valloista. Se on myöskin nykyinen lepopäivä, jonka rikkomisesta maksetaan työtätekeville sunnuntaikorvaus.  Nykyisin monet ihmiset ovat sunnuntaisin erityisen kuormitettuja, koska heidän vapaa-aikansa harrastukset kuluttavat heidän voimansa juuri silloin. Ja väsyttävän lepopäivän päätyttyä, he odottavat pääsevänsä pian jo töihin, koska silloin heillä on taas helpompaa.

Sunnuntaina voi nykyään kuunnella radiosta lukuisia kirkonmenoja. Kangasalla kuuluvat mm. 10.00 yleisradion jumalanpalvelus, radio-moreenin lähetys Tampereen Tuomiokirkosta, radio-Mantan lähetys Tyrvään kirkosta, Järviradion lähetys vaihtelevasti sen alueen kirkoista. Eli, jos joku kirkonmeno ei kolahda, niin sitten vain siirtyy kaukosäätimellä toiseen kirkkoon. Jos tämäkään ei tyydytä, vaan tahtoo vielä hurskaampaa menoa, voi kuunnella radio-Deitä, jossa onkin sitten oikein kirjo kirkonmenoja: 11.00 tulee Raamattuopiston suoralähetys Kauniaisista, 12.00 Kansanlähetys kertoo oman näkemyksensä samasta asiasta 14.00 on vuorossa Patmoksen tuottama radiokirkko edelleen samasta asiasta 18.00 on vielä Tuomasmessu Agricolan-kirkosta Helsingistä.

Kaikissa em. kirkonmenoissa käsitellään samaa raamatuntekstiä ja olen miettinyt, että voisiko uskoville olla tarpeen hieman henkilökohtaisempi ote sanankohtien valinnoissa. Jumalahan ei ole mitenkään sitonut meitä kirkkovuoteen noin tiukasti. Raamattu on rikas kirja, jota voisi lukea myös laajemmin ja tutkia teemojen mukaan asettaen Kristus ja hänen kirkkautensa aina etusijalle, sekä ihmissielujen pelastuminen jokaisen saarnan suurimmaksi tavoitteeksi. Jos pitäydytään vain sunnuntaiteksteissä, tulee siitä sangen ohut Raamattu ja olen huomannutkin, että monet seurakuntien työntekijät rakastavat tuota käsikirjauskoa ja niin puhe yleensä alkaa sanoilla: ”Viime pyhän evankeliumissa sanotaan…” johon voisi tietysti jatkaa: ”…josta minulla ei ole mitään sanottavaa…”

Sunnuntaisin olen joskus huvikseni yrittänyt kuunnella lähes koko kirjon kirkonmenoja, joka voisi olla siis melkoinen rautaisannos uskonsanomaa. Käsittelytavat poikkeavat toisistaan ja yleisellä tasolla puhutaan niitä näitä ja vähän Raamattua, kun taas herätyskristittyjen tavoite on pyrkiä ymmärtämään, mitä Jumala tahtoo meille tässä sanoa. Joskus joidenkin yleiskirkollisten saarnat menevät politiikan ja moraalin puolelle, joissakin saarnoissa ei tunnu olevan ”pihviä” juuri lainkaan?  Niiden nimeksi voisi hyvin laittaa esim. ”kirkollinen aikamerkki”, jolla ne erotettaisiin muusta ohjelmatarjonnasta.

Nykyiset kirkonmenot ovat muodostuneet vajaan tunninmittaisiksi palkatun papin yksinpuheluksi, jota väritetään urkumusiikilla. Meillä ei ole tilaa armolahjoille tai vapaalle rukoukselle tiukkaan napitetussa aikataulussa. Mallissa on pyritty jäljittelemään vanhan testamentin jumalanpalvelusta, jossa vihitty pappi oli uhraamassa Herralle kansan edestä. Meillä satsataan hartaaseen tunnelmaan enemmän kuin herättävään lauluun ja julistukseen. Kirkkomusiikki on pelkkää taidetta, sen kautta ei kukaan herää, ei tule syntiseksi eikä löydä Jumalan armoa. Myös kirkot ovat jonkinlaisia jäljennöksiä Vt:n temppelistä ja ihmisille tuollainen paikka merkitsee harrasta tunnelmaa, vaikka Jumalaa ei löytyisikään sillä kertaa. Voidaankin kysyä, tuliko Jeesus tutuksi nyt kirkonmenoissa?

Jumala on pannut sisimpäämme ikuisuuskaipuun ja se tulee tyydytetyksi vain löytäessään Golgatan Herran, Kristuksen. Siellä pelastettu sielu ylistää Vapahtajaansa, joka verellään päästää tuomitun tunnonvaivoistaan.. ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!  Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.” Ps.84:2-3. Ei siis ihme, että kurjuuden kokenut pyrkii elävän Jumalan luokse, joka rakkaudessaan on häntä vetänyt luokseen. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tätä ja siksi arvostelijoita riittää jokaiselle uskovalle.

Alkuseurakunta roikkui joitakin vuosia Jerusalemin temppelissä ja sen liepeillä, kunnes Jumala salli sille niin ankaran vainon, että se hajaantui pitkin maailmaa. Syntyi sekalainen seurakunta kaikenlaisista syntisistä, jotka löysivät evankeliumin sydämensä voimaksi. Omia kirkkoja ei ollut 300-vuoteen ja seurakunnat kokoontuivat kodeissa murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä, rukoilemaan ja kuulemaan Herran sanaa. ”Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa.” Apt.12:12. Silloin oli Jeesus tärkein ja hänen kohtaamisensa keskeisin syy tulla yhteen. Myöskin seurakunnan ympärillä tapahtuva paine ja vaino lisäsivät yhteen tulemisen tarvetta. Seurakunta ei ollut silloin vielä hyvin järjestäytynyt ja siksi sinne aina tuli uusia etsijöitä, jotka halusivat tietää enemmän uudesta opetuksesta ja johon kristittyjen elämä oli tehnyt vaikutuksen. Kirkonmenot olivat vapaamuotoisia ilman virkasuntioita, virkapappeja ja virkakanttoreita. ”Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?” 1.Kor.14:23.  Mutta kirkonmenot toimivat joistakin ylilyönneistä huolimatta, eikä maallikkoja vahtimaan tarvittu koulutettua johtajia! Ilmeisesti kuitenkin on niin, että ihmiset kokevat jonkinlaista turvallisuutta, kun palkattu joukko pitää ryhtiä yllä kirkonmenoissa ja hautausmaalla? Mitähän siitä tulisi, jos Herra itse johtaisi kaikkea?

Oli yleistä, että Paavalin kirjoittamia kirjeitä luettiin seurakuntien kokouksissa ja niitä lähetettiin kopioina toisiin seurakuntiin. Kirkonmenot kulkivat siis hyvin matalalla, ihmisten tasolla. Kaste oli silloin selvä merkki seurakuntaan tunnustautumisesta ja kristillisestä uskosta. Silloin ei tarvinnut tehdä kysymystä, olivatko he nyt helluntailaisia vai luterilaisia? ”Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.” Apt.16:32-34. Joskus järjestettiin siis yllättäviä kirkonmenoja, joita ei ollut tehty PTS:aan, eikä budjetoitu seurakunnan talousarviossa perhetyölle. Mutta Jumala johti niin.

Silloin laulettiin hengessä Jumalalle, eli spontaanisti ylistettiin Kristusta, ilman etukäteissuunnitelmaa. Mutta myös uudet hengelliset laulut alkoivat vakiintua seurakunnan rakennusaineeksi. Silloin ei ollut seurakunnassa viihdemusiikkia ja mukavaa menoa, vaan laulun tarkoitus oli rakentaa uskovia ja yhdistää heitä Kristukseen. "Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.” 1Kor.14:15. Pyhä Henki jakoi viisautta ja voimaa yhteisiin kokoontumisiin juuri yhteislaulujen kautta. Laulut nostivat tunnelmaa ja yhteishenkeä, ne olivat samalla myös rukousta. Niinkuin entinen kanttori sanoi, että vain harvat osaavat laulaa, mutta kaikki osaavat veisata. Niin, veisatkaamme siis Herralle, ei ihmisille. Seurakunta, joka veisaa sydämestään Herralle on elävä. On ihana olla mukana kirkonmenoissa, joissa on Pyhä Henki siunaamassa seurakuntaa. Mitä väliä on sillä, vaikka me olemme heikkoja ja huonoja, kun meillä on täydellinen Herra. Mitä väliä sillä on, vaikka meitä olisi vain kourallinen koolla, kun Kristus on meidän keskellämme. Mitä väliä sillä on, vaikka teemme asiat vajavaisesti, kun Jeesus siunaa meitä. Mitä väliä sillä on, vaikka seurakunta olisi synnin turmelema, jos se etsii Vapahtajan kasvoja ja veren pudistavaa voimaa.

Jeesus, seurakunnan perustajamme, auta meitä löytämään taivaalliset kirkonmenot, jossa voimme kohdata sinut Herrana ja Vapahtajana. Vuodata suuri uhrisi sydämiimme, niin että eläisimme siitä ja silmämme kirkastuisi, suumme ylistäisi, kätemme ja jalkamme palvelisivat sinua. Anna meille pyhiä hetkiä  toisten uskovien kanssa sinun edessäsi, että voisimme iloita sinun synnyttämästäsi veljeydestä jo täällä ajassa. Syvennä meitä siunaukseesi kasteen, ehtoollisen ja Raamatun sanan tuntemisessa. Lahjoita meille viisautesi, neuvosi ja johdatuksesi, koska eksymme ja erehdymme muuten. Anna meille taivashetkiä kanssasi täällä kirkonmenoissa.

Roomassa

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Roomassa, tosin olin pitkään haaveillut käyväni kerran siellä. Iloinen matkaryhmämme kierteli viikon verran vanhoja raunioita ja muistomerkkejä, kuuntelimme hartaasti oppaiden selostuksia historian vaiheista. Tutustuimme myös kaupunkikulttuuriin, kaaosmaiseen liikenteeseen, valtavaan turistimäärään ja taskuvarkaisiin. Eräällä pääkadulla kahvikupista pyydettiin 12 €.

Rooman valtakunnan historia on pimeä, demoninen ja verinen. Toinen toistaan hullummat keisarit ovat toteuttaneet mielitekojaan, mielettömyyksiään ja suuruudenhulluuksiaan orjien ja kansan kustannuksella. Colosseumin mittava rakentaminen suoritettiin juutalaisilla orjilla, tähän teatteriin mahtui parhaimmillaan 60000 verenhimoista katselijaa. Ihmistaistelijoiden lisäksi siellä taistelivat villieläimet ja erikoisena kansanhuvina oli kristittyjen teurastaminen. Heitä tuotiin kaukaa Rooman valtakunnan ääriltä näihin hirvittäviin näytöksiin uhreina kansan huvittamiseksi.

Mutta kristillisyys oli silloin elävää ja voimallista muuttamaan maailmaa. Se voitti sydämiä Kristukselle ja eteni ensin orjien ja köyhien keskuudessa, mutta myöhemmin saavutti myöskin yläluokan, jopa keisarin hovin. Konstantinus, Rooman valtakunnan 25. keisari kääntyi kristityksi ja silloin loppuivat 300-luvulla myös vainot. Kristinusko julistettiin valtionuskonnoksi, syntyi katolinen kirkko. Samainen keisari siirsi myös pääkaupungin nykyisen Turkin alueelle, siitä on edelleen muistona Konstantinopolin kaupunki. Sieltä alkoi myös 1000-luvulla kirkon jakaantuminen idän ortodoksiseen ja lännen roomalaiskatoliseen kirkkoon. Suuren kiistan aiheita olivat silloin Paavin asema ja uskontunnustus, varmaan myöskin kirkkoa aina riivannut johtajatauti.

Colosseum

Historioitsija Tacitus (55-120) kertoo Neron toimeenpanemista kristittyjen vainoista, se sisältää vanhimmat muinaisajan historioitsijoilta säilyneet tiedot kristinuskosta. Se on peräisin noin vuodelta 100 ja alkaa näin: »Kääntääksensä itsestään pois epäluulot, että olisi pannut toimeen Rooman palon, Nero syytti ja mitä harkituimman julmalla tavalla teloitutti heitä häpeämättömien tekojensa tähden (Tällä tarkoitetaan yleistä huhua, että kristityt jumalanpalveluksissaan teurastivat ihmisiä ja söivät heidän lihaansa. Nämä syytökset johtuivat siitä pakanain väärin ymmärtämästä opista, että Jeesuksen ruumis ja veri olivat läsnä ehtoollisessa.) He olivat yleisesti vihattuja ihmisiä, joita nimitettiin kristityiksi. Kristusta, jonka mukaan kristityt olivat saaneet nimensä, oli maaherra Pontius Pilatus Tiberiuksen aikana rangaissut kuolemalla.»

Paavali kuoli näissä vainoissa ja perimätiedon mukaan Ostian rantakaupungissa tai lähistöllä. Kävimme myös hänen nimeään kantavassa temppelissä, jossa on runsaasti krääsää ja taikauskoon viittaavia tavaroita. Näin kuinka ihmiset polvistuivat vitriinin edessä, jossa väitetään olevan pätkä Paavalin kahletta? Samoin opas esitteli Paavalin hautakantta, jossa oli pari koloa. Ihmiset kuulemma olivat ne tehneet etsiessään uutta voimaa ja siunausta Paavalin ruumiinjäänteistä tunkemalla niistä sisään jalkansa ja kätensä. Kyllä olisi siis aika uskonpuhdistukselle ja tuollaiset esineet pitäisi kaikki hävittää kiireesti.

Paavali hautakansi

Relikkejä ja muuta hömppää

Pyhäinjäännös eli reliikki on uskonnollisesti merkittävä esine, jonka uskotaan olevan pyhimyksen ruumiinosa tai tälle kuulunut esine. Näin monia tämmöisiä Roomassa, ne ovat pyhimysten Paavi-kultin ohella erityisen hallitsevia tässä uskonnossa ja tekevät siitä harvinaisen pimeän. Pyhäinjäännöksillä uskotaan olevan erityisiä voimia, esimerkiksi kyvyn parantaa sairaita, samaa odotetaan pyhimyksiltä, joita on siellä pilvin pimein ja lisää tulee. Kirkon touhu ei ole juurikaan muuttunut Lutherin ajoista Roomassa, edelleen siellä kontataan Lateraanikirkon portaita ansaitakseen armoa. Nämä portaat on kuulemma tuottanut Jerusalemista kyseisen Konstantinuksen äiti Helena, jota pidettiin erityisen hurskaana kristittynä. Mutta kun kuulin, että hän on roudannut nämä paljon muuta krääsää tähän kaupungin palvottavaksi, tulin siihen tulokseen, ettei hän tuntenut Jeesusta tai oli joutunut luopumuksen tilaan.

pätkä Paavalin kahleista?

Vatikaanissa näin, kuinka Pietarin patsas (katoliset ovat nimenneet hänet nykyään ensimmäiseksi paaviksi – voi pimeyttä!?) oli suuren mielenkiinnon kohde, ihmiset koskettavat ja suutelevat varpaita, koska ajatellaan niillä olevan onnea tuottava ja parantava vaikutus. Näin vitriinissä balsamoidun paavin, jota pidetään myös reliikkinä, mutta se on pelkkää taikauskoa.

Roomassa on runsaasti pyhimysten kuvia, hautoja, luita, hiuksia, kalloja, sarkofageja, pala Jeesuksen syntymäseimestä, pala ruoskintapuusta, pala ristiä, keihäänkärki joka lävisti kyljen, piikkejä orjantappurasta, pätkä Paavalin sauvaa, Tuomaksen sormi, verta pullossa, pyhitetty vesi, amuletit, rukousnauhat, Marian äidinmaitoa ja yöpaita, Teresan käsi, Maria Magdalenan käsi, Johannes kastajan jouhipaita, pyhä napanuora, lastuja viimeisen ehtoollisen pöydästä. Nämä nähtyään voi olla hetkeen sellainen olo, että on ollut uskonnollisessa hullujenhuoneessa visiitillä. Sillä niin kauas kaikki tämä on vienyt ihmiset Kristuksesta ja hänen sanastaan. Yhtään kirkkoa, joka olisi pyhitetty Jeesukselle, ei tullut minun tietooni tuolla matkalla.

Katakombit

Monet pakanalliset huvitukset närkästyttivät kristittyjä ja historioitsija Tertulianus mainitsee sellaisten joukossa mm. sirkushullutukset, teatterin siveettömyyden, areenan julmuudet, kilpataistelijain hyödyttömät temput. Heistä ei tullut näyttelijöitä, miekkailijoita tai ravintoloitsijoita. Kristityt kammoksuivat pakannallista ruumiinpolttamista ja antoivat haudata itsensä, kuten Herrakin oli haudattu – usein miten katakombeihin. Jokaisen haudanaukot suljettiin marmori- tai kivilevyin. Symbooleina käytettiin kalaa, laivaa, kukkoa, liljaa. Vanhin löydetty hautakirjoitus v. 107. Siellä vietettiin myös ehtoollista.

Rooman katakombit ovat Rooman kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevia maanalaisia hautausmaita, jotka ovat peräisin kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta. Kävimme Domitillan katakombissa, joka on toiseksi suurin Rooman alueella. Kaikkiaan niitä on mitattu olevan Roomassa 900 km. Kaikkiaan otaksutaan Rooman katakombeihin haudatun 4—6 miljoonaa ruumista. Katakombit sijaitsivat usein rikkaiden roomalaisten omistamilla yksityisillä mailla, niin tämäkin oli rikkaan naisen omistamalla maa-alueella. Siellä uskovat kokoontuivat rukoilemaan Vapahtajaa, viettämään ehtoollista ja hautaamaan rakkaansa pehmeään tuliperäiseen tuffikiveen, jota Rooman ympäristössä esiintyy. Katakombissa on useimmiten pääkäytävä, josta erkanee suorassa kulmassa sivukäytäviä, jotka taas on myöhemmin liitetty toisiinsa pääkäytävän suuntaisilla tunneleilla. Tässä katakombissa oli hautoja neljässä kerroksessa ja ylimpänä kappeli.

Vainoa ja marttyyrejä

Seurakunnan kaitsijana Antiokiassa toimineesta Ignatioksesta perinnäistieto tietää kertoa, että hän oli se lapsi, jonka pään päälle Jeesus pani kätensä siunatessaan lapsia. Kirkkoisä Hieronymuksen tiedonanto, että Ignatios oli apostoli Johanneksen oppilas. Hänen marttyyrikuolemansa tapahtui keisari Trajanuksen hallitusaikana (98—117), n. 110. Keisarin käskystä hänet kuljetettiin laivalla Roomaan ja siellä vietiin Colosseumille, jossa pedot raatelivat hänet kuoliaaksi. Hän oli jo aiemmin toivonut, ettei hänestä jäisi paljon jäljelle, ettei veljille olisi vaivaa jäännösten hautaamisesta. Petojen jättämät ruumiinosat lähetettiin liinaan käärittynä Antiokiaan. Silminnäkijät kertovat itkeneensä koko seuraavan yön ja polvillaan hartaasti rukoillen Herraa, että hän vahvistaisi muita uskovia.

Ignatioksen kirje Rooman seurakunnalle:

 »Rukoiltuani Jumalaa voitin sen, että saan nähdä teidän Jumalalle kelpaavat kasvonne, ja niinpä sainkin enemmän kuin pyysinkään; sillä toivon sidottuna Kristukseen Jeesukseen saavani tervehtiä teitä, jos Jumala katsoo minut arvolliseksi olemaan uskollinen loppuun asti. Sillä alku on kyllä hyvä, kunhan vain saisin armon estämättä saavuttaa osani. Mutta minä pelkään teidän rakkautenne vahingoittavan minua, koskapa teille on helppoa tehdä mitä tahdotte; minun taasen on vaikea päästä Jumalan luo, jos te pyydätte säästää minua.

Minä en tahdo, että te tulisitte otollisiksi ihmisille, vaan että pyritte olemaan otollisia Jumalalle, niinkuin te todella olettekin Hänelle otolliset. Sillä minulla ei enää milloinkaan tule olemaan näin hyvää tilaisuutta saavuttaa Jumalaa, eikä teitä voi kirjallisesti velvoittaa mihinkään parempaan kuin että nyt vaikenette. Jos nimittäin vaikenette minusta, niin minä tulen Jumalan omaksi, mutta jos te rakastatte minun lihaani, niin minun täytyy taasen pitkittää juoksuani. Älkää toivottako minulle parempaa, kuin että minut uhrattaisiin alttarin vielä ollessa valmiina, jotta rakkaudessa yhdeksi kuoroksi yhtyneinä kiittäisimme Isää Kristuksessa Jeesuksessa siitä, että Hän katsoi Syyrian piispan arvolliseksi lähtemään länteen, lähettämällä noutamaan hänet idästä. Suloistahan on laskea maihin maailmasta Jumalan luo, jotta Hänen luokseen jälleen nousisin.

»Ette milloinkaan ole panetelleet ketään, vaan olette opettaneet muita. Mutta minä tahdon, että olisi luotettavaa sekin, mitä te opettaessanne teroitatte. Rukoilkaa vain minulle voimaa sekä sisällisesti että ulkonaisesti, jotten ainoastaan puhuisi, vaan myös tahtoisin; jottei minua ainoastaan sanottaisi kristityksi, vaan jotta minut myös siksi havaittaisiin. Sillä jos minut siksi havaitaan, niin olen sovelias siihen, että minua sanotaan siksi (kristityksi) sekä olemaan uskollinen silloinkin, kun minua ei enää nähdä maailmassa. Mikään näkyväinen ei ole iankaikkinen, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Kristillisyys ei ole vain vakuuttamista, vaan siinä on suuruutta, silloin kun maailma sitä vihaa.

»Minä kirjoitan kaikille seurakunnille ja teroitan kaikille, että minä mielelläni kuolen Jumalan tähden, kunhan te vain ette mitenkään estä sitä. Hartaasti pyydän teitä, ettette ennenaikaisesti kiintyisi minuun. Sallikaa minun joutua petojen saaliiksi, jotta pääsisin Jumalan luo. Olen Jumalan vehnänjyvä, ja petojen hampaat jauhavat minut, jotta minut havaittaisiin puhtaaksi Kristuksen leiväksi. Päinvastoin houkutelkaa petoja, että ne tulisivat minun haudakseni eivätkä minun ruumiistani jättäisi jäljelle mitään, jotten nukuttuani olisi kenellekään kuormaksi. Silloin minä olen oleva Kristuksen totinen opetuslapsi, kun maailma ei enää näe edes minun ruumistanikaan. Rukoilkaa Kristusta minun puolestani, että minut näiden välikappaleiden kautta havaittaisiin Jumalan uhriksi. En voi käskeä teitä niinkuin Pietari ja Paavali. He olivat apostoleita, minä olen mitä vähäpätöisin; he olivat vapaita, minä olen ollut näihin saakka orja. Mutta kärsittyäni tulee minustakin Jeesuksen Kristuksen vapautettu, ja Hänessä minä olen ylösnouseva vapaana. Nyt opin sidottuna olemaan mitään haluamatta.

»Syyriasta Roomaan asti taistelen petojen kanssa maalla ja merellä, yötä ja päivää, ollessani sidottu kymmeneen leopardiin, sotamiesjoukkueeseen, joka vaikkapa teen sille hyvää, käy yhä kiusallisemmaksi. Heidän vääryytensä opettaa minua vain paremmin, vaikken minä sentähden ole vanhurskautettu. Jospa joutuisin minulle varattujen petojen saaliiksi, petojen, jotka piakkoin toivon löytäväni. Ne minä houkuttelen heti syömään minut suuhunsa, jotteivät arastellen jättäisi minua, kuten muutamia muita, koskematta. Mutta jos ne ovat vastahakoisia eivätkä tahdo tehdä sitä, niin minä pakotan ne. Antakaa minulle anteeksi; minä tiedän, mikä minua hyödyttää. Nyt alan olla opetuslapsi. Älköön mikään näkyväisistä tahi näkymättömistä estäkö minua pääsemästä Jeesuksen Kristuksen luo. Tuli ja risti, petojen parvet, silpomiset, raatelemiset, luiden hajoittelemiset, jäsenten katkomiset, koko ruumiin runteleminen ja kaikki perkeleen kidutukset tulkoot osakseni, kunhan vain pääsen Jeesuksen Kristuksen luo.

»Minua eivät vähääkään hyödytä maailman ääret eivätkä tämän ajan kuninkuudet. Parempi on minun nukkua kuolon uneen Jeesuksessa Kristuksessa kuin hallita maan ääriä. Häntä minä etsin, joka on tähtemme kuollut, Häntä kaipaan, joka on tähtemme ylösnoussut. Antakaa minulle anteeksi, veljet! Älkää estäkö minua pääsemästä elämään; älkää vaatiko, että kuolisin. Älkää koettako lahjoittaa maailmalle minua, joka tahdon olla Jumalan oma. Sallikaa minun ammentaa puhdasta valoa, sillä sinne tultuani tulee minusta Jumalan ihminen. Suokaa minun tulla Jumalani kärsimysten jäljittelijäksi. Ken Häntä sisimmässään kantaa, harkitkoon tarkoin, mitä minä tahdon, ja sääliköön minua ja ymmärtäköön, mikä minua ahdistaa.

»Tämän ajan ruhtinas tahtoo ryöstää minut ja turmella mieleni Jumalaa kohtaan. Älköön siis yksikään teistä läsnä olevista auttako häntä. Tulkaa paremmin minun, mikä on samaa kuin Jumalan, omiksi. Älkää puhuko Jeesuksesta Kristuksesta, jos himoitsette maailmaa. Älköön kateus asuko teissä. Niin, vaikkapa minä mieskohtaisesti läsnä ollessani pyytäisin teitä, älkää totelko minua; paljoa paremmin totelkaa sitä, mitä minä teille kirjoitan. Sillä elävänä kirjoitan teille, mutta uhkuen halua saada kuolla. Haluni on ristiinnaulittu, eikä minussa ole mitään tulta, mikä etsisi maallisia. Elävä, kumpuava vesi sanoo sisällisesti minulle: Tule tänne Isän luo! Minua ei tyydytä katoava ravinto eikä tämän elämän hekuma. Jumalan leipää tahdon saada, sitä taivaallista leipää, joka on Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan liha, Hänen, joka viimeisenä aikana syntyi Daavidin ja Aabrahamin siemenestä; ja Jumalan juomaa tahdon, Hänen vertansa, joka on katoamaton rakkaus ja iäinen elämä.

»En enää tahdo elää ihmisten tavalla. Mutta se tapahtuu, jos te tahdotte. Muutamalla kirjaimella anon teiltä: uskokaa minua! Mutta Jeesus Kristus on ilmoittava teille, että minä puhun totta. Rukoilkaa minun puolestani, että minä saavuttaisin päämääräni. En lihan mukaan ole teille kirjoittanut, vaan Jumalan mielen mukaan. Jos saan kärsiä, olette suoneet minulle hyvää; jos minut hylätään, olette minua vihanneet.

»Muistakaa rukouksissanne Syyrian seurakuntaa, jonka paimenena on Jumala minun sijassani. Jeesus Kristus yksin olkoon sen piispa, ja teidän rakkautenne. Minä punastun, jos minua sanotaan sikäläiseksi; sillä siihen minä en ole arvollinen, koskapa olen kaikkein viimeinen ja kesken syntynyt. Mutta minäkin saan armon olla jotakin, kunhan vain ensin pääsen Jumalan luo. Teitä tervehtii minun henkeni ja niiden seurakuntien rakkaus, jotka vastaanottivat minut, ei kuten kulkijan, vaan Jeesuksen Kristuksen nimeen. Sillä nekin, jotka eivät kuuluneet minun matkaani, saattoivat minua kaupungista kaupunkiin.

»Tämän kirjoitan teille Smyrnasta autuuden ansaitsevain efesolaisten kautta. Krokos, jota minä olen aina kaipauksella muistava, on monien muiden kera minun luonani. Toivon teidän jo tulleen tuntemaan ne, jotka Jumalan kunniaksi menivät minun edelläni Syyriasta Roomaan. Ilmoittakaa heille minun jo olevan lähellä. Sillä he ovat kaikki Jumalalle ja teille kelvolliset, ja teidän heitä sopii kaikin tavoin virvoittaa. Tämän kirjoitin teille 24.8. Voikaa hyvin loppuun asti Jeesuksen Kristuksen kärsivällisyydessä! Aamen.»

Nykyään olemme korkean elintason vankeja ja maailma yrittää ryöstää uskovat Kristukselta menestyksen, nautinnon ja hyvinvoinnin kautta. Muinaisessa Roomassa joukko kristityitä pelastautui pakenemalla tai luopui uskostaan. Nähtiin pojan kieltävän isänsä, nähtiin isän antavan ilmi poikansa pelastaakseen oman henkensä. Joka kaupunkiin, joka kylään asetettiin uhrikomitea, jonka eteen jokaisen kristityksi epäillyn täytyi mennä. Ainoana pelastuksena kidutuksesta tai maanpaosta ja siihen liittyvästä omaisuuden menettämisestä oli pakanallisille jumalille uhraaminen ja uhrilihan syöminen, tämän kokeen suorittaneilla oli tapana pyytää siitä todistusta ja kääntyä sitä varten kirjeellisesti komitean puoleen. Kristityistä tehtiin yhteiskunnan ja ihmiskunnan pohjasakkaa, vihollisia ja vaarallisia lähimmäisiä, joiden kanssa ei pitänyt seurustella; sillä tartuntavaara oli aina olemassa. Vainoista huolimatta Rooman kristityt lisääntyivät koko ajan ja heidän asemansa tuli yhä merkittävämmäksi.

Paavi vitriinissä

Kristittyjen suhteesta sairaisiin ja riivattuihin

Justinus Marttyyri sanoo kirjoituksessaan »Toinen apologia»: »Perkeleet ovat aina saaneet aikaan sen, että aletaan vihata niitä, jotka elävät vakavaa elämää kammoten pahaa.» Mutta hän osoitti myös, että kristityillä oli valta ajaa sellaisia pahoja henkiä ulos Jeesuksen nimessä, »niin että Roomassa ja kaikkialla lukuisat riivatut ovat parantuneet, vaikka he eivät voineet saada apua toisilta, jotka olivat yrittäneet ajaa niitä ulos maagillisilla loitsuilla tai lääkkeillä.» (Hypnotisoijia ja lääkäreitä?)

Origenes sanoo: »Monet kristityt ajavat pahoja henkiä ulos riivatuista. Ja tämän he tekevät käyttämättä mitään erikoista, merkillistä keinoa tai minkäänlaista taikomista, ainoastaan rukouksella ja mitä tavallisimmilla käskyillä, joita yksinkertaisinkin henkilö voi käyttää. Enimmäkseen

näitä ihmeitä suorittavat oppimattomat ihmiset, siten osoittaen sekä sen armon, joka asuu Kristuksen sanoissa, että myöskin henkien heikkouden.»

Pyhän Jaakobin liturgiassa sanotaan:

»Rukoilkaamme Herraa, joka säilyttää sielun ja ruumiin, että saisimme viettää jäljellä olevan elämämme rauhassa ja terveinä. Rukoilkaamme, että loppuelämämme saisi olla kristillistä ilman kipua ja ilman häpeää. — Rukoilkaamme vanhojen ja heikkojen puolesta, sairaiden ja kärsivien ja niiden puolesta, joita saastaiset henget vaivaavat — heidän pikaista paranemistaan Sinulta — sairaiden tervehtymisen puolesta, heidän pikaista paranemistaan Sinulta, oi Jumala, ja heidän pelastustaan. Me rukoilemme Sinua — ettei Sinun kansallesi tule tuomioksi se, että olemme ottaneet vastaan pelastuksen salaisuuden, vaan syntien anteeksisaamiseksi ja ruumiin ja sielun uudistamiseksi. — Rukoilemme, että ehtoollisantimet tulisivat kaikille, jotka ovat nauttineet ne — iankaikkiseksi elämäksi ja ruumiin ja sielun pyhitykseksi.»

Lactanius v:lta 315 sanoo, ettei kirkko voinut ajaa ulos pahoja henkiä kristittyjen kesken vallitsevan eripuraisuuden tähden. Eräässä kohdassa hän näet kirjoittaa: »Meillä on käskyvalta pahoihin henkiin nähden niin kauan kuin rauha vallitsee Jumalan kansan keskuudessa.» Cyprianus (n. 250) puhuu samaan suuntaan. Hän mainitsee, että kirkkoon on pujahtanut erimielisyyttä, eripuraisuutta sekä siveellistä velttoutta ja hän lisää: »Kun me halveksimme Jumalan käskyjä, saa vihollinen vahingoittamisen vallan.»

Rooman matkan jälkeen huomasin, että ihmiset tarvitsevat edelleen ja aina pääasiassa Kristusta ja muu on sitten kehällistä. Rukoilen, että lain töissä aikaansa kuluttavat löytäisivät hänet, että pyhiin esineisiin kiintyneet löytäisivät Vapahtajan, että uskomuksiin ja kirkkoihin sitoutuneet löytäisivät Jeesuksen – kirkon Herran, että paavilaisuuteen hurahtaneet löytäisivät elävän Kristuksen, että taikauskon ja luulouskon kannattajat löytäisivät elämän Sanan, että kuolleen uskon seuraajat löytäisivät Messiaan. Herra armahda – on aihetta!