Tulen pian!

Ollessani työssä Helsingissä löysin aikoinaan HKTY:n rukoushuoneen varastosta Torkkelinmäeltä hyljätyn seinätaulun, mustalle sametille oli ommeltu kultakirjaimin "Jeesus sanoo: Katso, minä tulen pian" Ilm.22:12. Ihmettelin, että noin hieno sanoma oli laitettu pois käytöstä ja hylätty varastoon? Taulu oli varmasti tehty jo ennen sotia 20 - 30 luvulla? Vein sen sitten meidän uuteen kotiimme ja työpaikallemme Taasjärven kurssikeskukseen Sipoon. Joidenkin vuosien kuluttua kuljetin sieltä kaikenlaista tavaraa ja huonekaluja juuri toimintansa aloittaneeseen Toijalan Katulähetyskotiin. Siellä laitoin taulun juhlasalin seinälle keskeiselle paikalle julistamaan Jeesusta. Parikymmentä vuotta myöhemmin siellä käydessäni huomasin, että taulu oli poissa ja tilalle oli tuotu monenlaista muuta seinän koristusta. Nyt olin yhteydessä Teriskotiin (yksikön nykyinen nimi) ja kysyin, että saisinko ko. taulun, jos se löytyy, eikä sillä ole heille mitään käyttöä? Niin sitten etsinnän jälkeen taulu löytyi talon ullakolta kaiken romun keskeltä. Toin sen kotiin ja ripustin seinälle julistamaan erästä Raamatun suurta viestiä, vakavaa sanomaa jokaiselle, joka tulee meille kylään.

 

Moni on ajatellut taulua katsellessaan, että se ei ole pitänyt paikkansa, kun noista sanoista on jo 2000 vuotta aikaa, eikä Herra ole vieläkään tullut nähtävällä tavalla. Kaikki aikanaan, sekin päivä tulee. Mutta Raamatun sanoman ydin on sen ajattomuudessa ja jokaista ihmistä koskevassa yksilöllisyydessä. Julistuksen tarkoitus on tiedottaa Jeesuksen olevan kaiken olevaisen suurin nimi ja kaiken päätteeksi osoittavan hallintavaltansa. Mutta meidän syntisten kannalta tärkein sana on "pian", se sisältää jokaisen ihmisen elämän. Se on niin lyhyt tai pitkä, sisältörikas ja yksitoikkoinen, sinitaivainen tai sysimusta yö. Siinä ovat lapsi ja vanhus ja työikäinen yhdessä kulkemassa kohti iankaikkisuutta – pian! "Pian" merkitsee, että Jeesus kohtaa jokaisen ihmisen kerran, ennemmin tai myöhemmin, Jumalan aikataulussa. Hän on nyt Pelastaja, evankeliumin Vapahtaja kaikille ja kerran kuoleman jälkeen tuomari kaikille. Kaikki me seisomme kerran hänen edessään, kaikki me polvistumme kerran hänen edessään, kaikki tunnustavat kerran, että Jeesus on Herra.

 

Raamattu käyttää tässä pian-sanaa, kreikan "takhy", joka voidaan kääntää: pian, nopeasti, heti. Suomenkielessä näillä sanoilla on kuitenkin erilainen merkitys. Eli, jos Jeesus sanoo tulevansa nopeasti, kuvaa meidän kannaltamme elämän lyhykäisyyttä ja yhtäkkisyyttä. Suomenkielessä pian merkitsee pitempää aikaa kuin esimerkiksi heti. 1.Kor.4:19. "Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo," Fil.2:19. Toivon Herrassa Jeesuksessa pian voivani lähettää Timoteuksen teidän tykönne" Ilm.1:1 "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle" Heti merkitsee suomenkielessä välitöntä tapahtumaa.

 

Jumalan "pian" antaa ihmiselle aikaa tehdä parannus ja kääntyä synteinensä hänen puoleensa uskossa ja katumuksessa. Sama pian-sana antaa etsivälle ihmiselle aikaa rukoilla, että Herra ilmoittaisi itsensä hänelle elävänä ylösnousseena Kaikkivaltiaana Jumalana. ”Pian” on myöskin toivon sana uskovalle, joka odottaa taivaaseen pääsyä ja helmiporttien avautumista uudessa Jerusalemissa Jumalan luona. Jumalan ”pian” on myös toivorikas lohdutus kärsimyksissä elävälle Jumalan lapselle. Moni sairas ja koviin koettelemuksiin uponnut uskova on saanut suurta lohdutusta juuri tästä ajatuksesta. Tämä näkyvä maailma ei ole kaiken lopputulos, vaan Jeesus on viimeisenä seisova multien päällä ja sanova jokaisen ihmisen kohdalla viimeisen sanan – ja se pitää ja ratkaisee ikuisuusaseman.

 

Ystäväni Timo makasi henkitoreissaan Kuusankosken sairaalassa ja soitin hänelle. häneltä oli leikattu syöpäkasvi rinnasta ja kurkkuun oli tehty uusi hengitysaukko. Mies, joka oli omannut loistavan lauluäänen, oli vain raihnaisesti ääntelevä varjo entisestään. Meillä oli hengenyhteys ja kumpikin rakastimme Jeesusta. Olimme pitäneet yhdessä monta hengellistä tilaisuutta ja rukoilleet yhdessä. Nyt me kumpikin odotimme, mitä pian tulisi tapahtumaan. Niinpä sitten puhellessamme kysyin Timolta, milloin hän pääsee kotiin? Hän vastasi, ettei tiedä ja jatkoi, ettei tiedä kumpaan kotiin hän pian pääsee, maalliseen tai taivaalliseen? Niin siitä ei sitten kulunut montaakaan viikkoa ja Timo meni taivaan kotiin Jeesuksen luo. Hän kohdallaan "pian" toteutui. Hän pääsi sinne, missä ei ole itkua, sairautta, syntiä, sairautta, eikä kuolemaa.

 

Joskus tiedotusvälineitä seuratessa ja uutisten koukuttaessa tulee mieli apeaksi ja suru pyrkii puseroon. Eikö oikeudenmukaisuus toteudu milloinkaan, ja miksi vääryys ja pahuus mellastavat kaikkialla menestyksekkäästi, kovaäänisesti ja väkivaltaisesti. Kaikenlainen pimeys valtaa mielet ja ihmiset tappelevat toisiaan vastaan, kaikenlainen hyvä ja kaunis tuhotaan. Siihen tulee rohkaisuksi Jumalan sana: "Älä vihastu pahain tähden, älä kadehdi väärintekijöitä. Sillä niinkuin heinä heidät pian niitetään pois, ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho. Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta;" Ps.37:1-3. Uskovan on syytä aina keskittyä Jeesukseen ja riippua hänessä kaikesta ympäristöstä ja sen vaikutuksesta huolimatta. Herraan turvaava on turvassa. Taivaallinen sirppi käy kohta suorittamaan Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa. Pahuudella on aina rajansa, Jumala on sen sille asettanut ja joutuu aikanaan tuomittavaksi. Vain se tulee kestämään, mikä perustuu Kristukseen.

 

Eräänä päivänä kolasin pihan runsaasta lumesta ja kävin myös tien puolella ottamassa pois traktorin auraaman kinoksen. Vastakkaisella puolella tietä seisoi linja-autopysäkillä vanha nainen. Minut nähdessään hän huusi, että tulisin kolamaan lumet hänen edestään. Kysyin, että mitä varten ja hän sanoi olevansa huonojalkainen ja pääsevänsä paremmin nousemaan bussiin. Menin sitten tien yli ja lykkäsin lumet pois hänen tieltään. Hän taputti minua olkapäähän ja kiitti. Hän kertoi olleensa eronnut ja menossa entisen miehensä luo kylään. Kysyin, miten kauan hän oli täällä asunut ja sain vastaukseksi muutaman vuoden. Huikkasin lähtiessäni, että meillä on uudenvuodenaattona kotiseurat ja toivotin tervetulleeksi. Hän lupasi tulla. Pian on mahdollista kuulla julistusta Jeesuksesta ja joku voi taas pelastua.

 

Kun Jeesus tuli maailmaan, hän syntyi arkiseen ympäristöön, köyhyyteen ja epätäydellisyyteen, tavallisten ihmisten keskelle. Hän tuli juuri oikeaan aikaan, Jumalan aikaan, kysymättä ihmisten mielipidettä. Maailma, johon hän ilmestyi, oli jumalaton, kurja, pimeä, sairas, sotaisa, moraaliton, valheellinen, täysin syntinen, ilman tulevaisuutta ja toivoa. Tänne hän toi Jumalan pelastuksen, rakkauden, uskon ja taivaan valtakunnan kaikkien hyväksi. Siksi evankeliumi on tänään Jumalan voima itse kullekin pelastukseksi.

Kun Jeesus tulee toisen kerran tänne, ei elämä täällä ole jalostunut, parantunut, eikä tullut paratiisimaiseksi. Silloinkin on maan päällä suuri ahdistus kansoilla, nälänhätää, sotia, väkivaltaa, taloudellista epävarmuutta, juonittelua, pelkoa, hyväksikäyttöä, hylkäämistä, lukemattomia sairauksia ja vaivoja ja synti rehottaa kaikkialla. Siksi hän julistuttaa omiensa kautta edelleen Raamatun kestävän totuuden: "Katso, minä tulen pian!" Se on väkevä sanoma, jonka muutamat haluaisivat edelleen haudata varaston perimmäiseen nurkkaan tai ullakon uumeniin ikiajoiksi.

 

Tule Herra Jeesus, tule ja aseta kaikki kohdalleen, tuo valtakuntasi ja kuninkuutesi ihmiskunnan keskelle. Tuo pyhä nimesi kaikkien huulille ja valloita ihmissydämet kuuliaisiksi Jumalalle, että todistus sinusta kuuluisi täällä kaikilla kielillä, kaikissa kansoissa, kaikkien ihmisten kodeissa. Avaa siihen asti korvamme kuulemaan ääntäsi, taipumaan tahtoosi ja luottamaan sinuun kaikessa näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa. Sinun sanasi on suurin aarteemme, sen varassa voimme elää ja kuolla. Sanasi on luotettava, kestävä ja kantava, se säilyy kun maailma horjuu, hukkuu ja näkyvä murenee ja tuhoutuu. Auta jokaista ihmistä näkemään, että tuo sana "pian" on heidän elämäänsä ilmaiseva kokonaisuus, pelastumisen mahdollisuus ja taivaan lahja. Siksi sanon: Tule Herra Jeesus!

 

Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni

 Vanhassa virsikirjassa oli Nousiaisten pitäjän virsirunoilija Antti Kreun-poika Härjänsilmän kirjoittama virsi ”Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni”. Hän oli arvossa pidetty mies, oli kauan lautamiehenä ja piti kotonaan yllä uskovaista elämäntapaa. Herran ehtoollisella käytiin Härjänsilmän talosta kirkonkirjojen mukaan kolme tai neljä kertaa vuodessa.

 

Antti Härjänsilmä oli lahjoiltaan vähän enemmän kuin tavallinen mies. Kun herätyksen tuli oli hänessä syttynyt, tunsi hän Jumalan kehottavan häntä julkiseen esiintymiseen. Mutta siihen ei ollut silloin talonpojalla paljon tilaisuutta. Esivalta pelkäsi, että kansaan leviäisi harhaoppia, ja nimismiehet olivat saaneet käskyn pitää silmällä, ettei kukaan pitäisi hartauskokouksia omin päin. Nousiaisissa oli jo ollut vireillä oikeusjuttuja luvattomien hartauskokousten pitämisestä. Sellaista hurskas lautamies tahtoi varoa. Mutta Antti osasi kirjoittaa ajatuksensa runoiksi. Ja hänen onnistui saada painosta pieni lehtinen, jossa oli neljä virttä. Sellaisia virsilehtisiä sanottiin ennen arkkiveisuiksi tai arkkivirsiksi. Niitä kansa osti mielellään ja lauloi vanhastaan tuttujen virsien lisäksi. Uuden virsiarkin nimenä oli »Neljä hengellistä virttä, herätettyjen omantunnon tilasta, Herran armon vaikutuksesta kirjoitettu». Näin tämä yksi meni:

 

1.Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni ja Herran tahdon hyljännyt mielettömyydessäni! Nyt sydämeni hämmästyi, se tuomioita säikähtyi synteini suurten tähden.

 

2.Edessäs, Herra, tunnustan valittain kyyneleillä: mä jouduin synnin paulahan maailman harhateillä, mä olen suuri syntinen, sun tuomiosi alainen jo nuoruudesta asti.

 

3.Mä olen aivan kelvoton, niin kurja, auttamaton ja hyviin töihin toimeton, tahtoos taipumaton. Mä menoissani turhissa vain kauemmaksi sinusta pois eksyin maailmassa.

 

4 Mä raukka itkuun raukenen, en lakkaa huokaamasta, mä olen kurja syntinen sen tunnen nyt mä vasta. Ah auta, Herra laupias, ja anna anteeks armostas, sun nimes suuren tähden.

 

Antti Härjänsilmällä oli muuan harras toivomus. Hänellä oli kolme poikaa ja hän halusi, että yksi heistä olisi lukenut papiksi. Mutta ei van eikä nuorin tahtonut lähteä kouluun. Kun isä sitten kysyi keskimmäiseltä, joka oli isänsä kaima, niin tämä vastasi reippaasti: - Kyllä minä lähden. Koulussa muutettiin hänen nimensä, ja hänestä tuli sitten kuuluisa pappi Antti Björkqvist, mainio saarnamies ja tunnetun saarnakirjan, ”Uskon harjoitus autuuteen” kirjoittaja.

 

Kun on verrattu toisiinsa Björkqvistin saarnoja ja hänen isänsä virsiä on huomattu, että niissä on sama henki. Molempia innoitti Jumalan sana ja Herran Henki. He kehottivat kumpikin ihmistä tutkimaan itseään, odottamaan Pyhän Hengen kosketusta ja sydämen liikuttamista. Mutta perustus oli pyhässä sanassa, jota jokaisen tuli hengessä etsiä ja rukoilla osakseen.

 

Eräässä toisessa virressä hän erikoisesti sanoo, että pelkkiin oman sydämen liikutuksiin ei saa luottaa. Antti Björkqvistkin palavasti rukoili hengen pyhiä tuulahduksia maan päälle ja hartaasti halusi nähdä kuulijoittensa sydämien liikkuvan, mutta sittenkin kehotti saarnoissaan panemaan kaiken toivon Jumalan sanaan. Molemmat, sekä isä, että poika, kiittivät ilolla ja hartaasti siitä lohdutuksesta, jonka Jumalan sana antaa, kun se todistaa Jeesuksen kuolleen meidän syntisten tähden.

 

5.Jo joudu, Jeesus, avuksi, ennenkuin tuiki näännyn. Ei auta omat voimani, sun puolehes mä käännyn. Sä Vapahtaja ainoa, sä avuttomain auttaja, mä sinuun yksin turvaan.

 

6.Ah, riennä mulle avuksi suuressa hädässäni, ja puhdistakoon veresi saastaisen sydämeni. Mua Hengelläsi lohduta ja sieluani virvoita, suo rauha tunnolleni.

 

7. Mun etsiä suo sinussa iloa pysyväistä, ja sieluni sä vieroita pois katoovista näistä, maailman että kieltäisin, sun omanasi pysyisin elämän loppuun asti.

Terveysmatka Viroon

 

Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin............... Job 33:27

 Uskon siemenestä lauluun. Miksi laulan Jumalasta?

https://www.youtube.com/watch?v=UPwWim59rps 

Uskon siemenestä lauluun -ohjelmien vetäjänä on Artur Soitu. Artur on muusikko ja kristitty. Mies on inkeriläisestä perheestä. Hän puhuu äidinkielenään venäjää, mutta lapsuudesta asti perheessä puhuttiin myös suomea. Niin ohjelmissaan Soitu puhuu suomea, soittaa kitaraa, laulaa suomenkielisiä hengellisiä lauluja, lukee Raamattua ja miettii Jumalaa. Ensimmäisessä ohjelmassa Artur kertoo siitä, miksi hän laulaa Jumalasta.

Jeesus Kristus, sinä olet rakkauteni, iloni, valoni, pelastukseni, kuninkaani......

 Johann Arndt julkaisi rukouskirjan »Paratiisin yrttitarha», jonka täydellinen nimi oli »Paratiisin yrttitarha, joka on täynnä kristillisiä hyveitä, jotka totisen kristillisyyden harjoitukseksi hartain, opettavin, lohdullisin rukouksin sieluun istutetaan. Arndt kirjoittaa rukouskirjansa alkulauseessa:

- Totisen rukoilijan tulisi elää pyhää ja nuhteetonta elämää, ja enemmän kuin mitään muuta rukoilla Jumalalta siihen voimia. Mutta pyhän elämän perustana on jokapäiväinen katumus uskossa ja uskon hedelmissä, nimittäin kristillisissä hyveissä. Jumala lähestyy sitä, joka elää pyhää elämää. Rukous tulee siten voimalliseksi, se alkaa murheella, jatkuu kyynelin ja päättyy rakkauteen ja iloon. Sitä jokainen rukoilija kokeilkoon.

Kirjan lopussa on ”Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkauden ja armon ylistys.”

Jeesus Kristus, sinä olet rakkauteni, iloni, valoni, pelastukseni, kaunistukseni, kuninkaani, paimeneni, ylkäni, iankaikkinen ylimmäinen pappini, elämäni, viisauteni, rauhani, ja sieluni lepo, vanhurskauteni, pyhitykseni, lunastukseni, uhrini, ainoa välimieheni, armoistuimeni, ainoa toivoni ja apuni hädässä, kallein aarteeni, väkevä varjelijani ja ainoa turvani. Kuinka voisin sinua oikein ylistää? Sinä olet Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa ihanin perikuva. Sinussa minä olen pyhä, vanhurskas ja autuas, mutta ilman sinua olen syntinen, saastainen ja kadotettu.

Olen onneton, olinpa missä tahansa, jos et sinä ole kanssani ja minussa. Tule, iloni, sydämeeni ja ilahduta minua. Tule, rakkauteni ja virvoita minua. Tule elämäni, ja vahvista minua. Tule, valoni, ja valaise minua. Tule sinä, joka olet suloinen, että saan maistaa hyvyyttäsi. Minä tahtoisin nähdä sinun jalon muotosi ja kuulla lempeän äänesi. Tule, että saan nauttia tuoksustasi, sinä suloinen taivaan kukka. Tule, sinä lempeä tuuli, että saisin tuntea vilvoittavan henkäyksesi. Sinun jaloutesi katseleminen ilahduttakoon minua. Pyhyytesi muisteleminen sytyttäköön sydämeni ja rakkautesi ravitkoon minua.

Sinun läsnäolosi olkoon riemuni. Sinä, joka olet nöyrä ja sävyisä, tule sydämeeni. Siten saisin sieluni parhaan kaunistuksen. Sinä olet minulle kallisarvoisempi kuin kaikki jalokivet ja loistavampi kuin kaikki helmet. Sinä olet aina kukkiva ruusu, kaikkien taivaallisten riemujen paratiisi, Jumalan yrttitarhan kaikkein makein hedelmä. Suo minun iäti saada nauttia sinusta. Sinä Isän iankaikkinen sana, puhu minulle niin, että koko maailma minussa vaikenisi. Ikuinen kirkkaus, loista minussa. Ikuinen totuus, opeta minua. Taivaallinen parantaja, paranna minut. Taivaan aarre, vedä sydämeni luoksesi. Taivaallinen Nooa, ojenna kätesi ja ota sieluni köyhä kyyhkynen sinun luoksesi, sillä se ei löydä lepoa missään muualla.

Kuinka ihanat ovat asuinsijasi, Herra Sebaot. Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin. Sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, kuninkaani ja Jumalani. Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat. He kiittävät sinua alati. Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat ja jotka vaeltavat sinun jäljessäsi.

Herra Jeesus, sinun ihmiseksi tulemisesi on minulle ylen kallis, sinun nimesi on ihmeellinen, sinun tekosi ovat valtavat, sinun sanasi on pyhä, kärsimisesi on lohdullinen, ylösnousemuksesi on voitokas, taivaaseenastumisesi tuo ilmi kunniasi, joka on suuri. Sinun kuninkaallinen valtaistuimesi, jonka ympärillä Jumalan enkelit sinua kumartaen palvovat, on korkea ja ylevä, ja sanomaton on sinun valtasi.

Kuka ei sinua pelkäisi, sinä kunnian kuningas? Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas. Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Aamen.

Herra on minun turvani

 

 

Pekka Paukkala on ystäväni jo pitkän matkan takaa. Olimme 80-luvulla Toijalan seudulla mukana alkoholistityössä usean vuoden ajan Katulähetyskodin piirissä. Sitten Pekka lähti vaimonsa kanssa Ecuadoriin lähetystyöhön ja minä muutin perheineni Kymenlaaksoon hengelliseen työhön. Nyt sitten eläkkeellä ollessamme olemme aina silloin tällöin pitäneet yhdessä kokouksia Jeesuksen nimissä.

Tässä hänen tuore todistuksensa Forssan ankkalammen rannalta viime kesältä:

https://www.tv7.fi/arkki/herra-on-minun-turvani/pekka-paukkala_p84375/ 

Silloin Kuningas sanoo.....

 

 

 https://www.youtube.com/watch?v=G_SWSUDYFz0

 

Matt.25:

31.Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan 

ja kaikki enkelit hänen kanssaan, 

silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
 

32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat,

 ja hän erottaa toiset toisista, 

niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
 

33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, 

mutta vuohet vasemmalle.

Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat

 https://www.youtube.com/watch?v=mN4N_scrzQg

 

 

Niinisalon kirkko, Kievarinkatu 1, 38840 Niinisalo

Sunnuntaina 20.11. 

klo 16.00 raamattuopetus "Jumalan vaikutus uskovan elämässä"

Turkka Aaltonen

klo 17.00 sanajumalanpalvelus. Antti Saarenketo ja Turkka Aaltonen. 

Pyhäkoulu lapsille saarnan aikana. 

Kirkkokahvit.

 

Ei koskaan sielu voi paremmin kuin milloin hengen köyhyydessä syleilemme Jeesuksen kallista sovitusta

 Kouluaikanani luettiin yleisesti Raamatun tekstejä lapsille ja oppikirjoissa oli jonkin verran kuviakin. Se oli uskonto nimisenä oppiaineena. Sanoma meni virran lailla sisimpääni, kun tykkäsin kaikenlaisesta kertomasta, joka liittyi elävään elämään. Jotenkin ajattelin Jumalaakin, vaikka en ollut uskovainen. Oppikoulussa luettiin Raamatunhistoria nimistä kirjaa, joka oli ihan suoraa tekstiä pyhän kirjan sivuilta. Se vaikutti minuun syvästi, sillä en ollut saanut juuri muualta vaikutteita kristinuskosta.

Sitten muutaman vuoden kuluttua sain uskonnonopettajan, joka erottui muista vastaavista siinä, että hän kertoi tulleensa uskoon. En ollut koskaan kuullut semmoisesta. Hän oli Pekka Koivisto. Muuten en muista hänen opetuksistaan mitään. Toinen erikoinen tapaus liittyy samoihin vuosiin, meille jaettiin kolmannella luokalla Johanneksen evankeliumit Taskutestamenttiliiton taholta. Kirjoitin takasivulle nimeni kohtaan, jossa ilmoitetaan uskonratkaisusta ja päätin, että tuo kirja täytyy lukea ajatuksella joskus läpi. Mutta tunnustus jäi postittamatta ja meni vielä kymmenen vuotta ennen kuin minulla oli aikaa lukea tuo pikku kirjanen läpi. Ehdin antaa sen jo välillä isoäidillenikin lahjaksi.

 

Uskoontuloni jälkeen muistin Pekka Koiviston sanoneen koulussa, että hän menee Merikarvian kirkkoherraksi. En tuntenut uskovia, enkä käynyt seurakunnassa, joten ryhdyin kirjoittelemaan vanhoille tuttavilleni todistusta Jeesuksen löytymisestä. Niin sitten kirjoitin kirjeen myös vanhalle opettajalleni Pekka Koivistolle. Muutaman viikon perästä minulle tuli kirje Sysmästä, Koivisto oli siirtynyt sinne papin virkaan. Kirje alkoi sanalla kristi-veli. en ollut koskaan kuullut tuommoista ilmaisua, mutta se oli hyvin siunaava. Oli siis joku joka ymmärsi minua ja tapahtunutta muutosta elämässäni. Ihanaa. Kirje oli rohkaiseva kannustus orastavalle uskovaisuudelleni. Myöhemmin menin käymään hänen luonaan kylässä ja opin syvemmin tuntemaan häntä. Ollessani 90-luvulla hengellisessä työssä niillä kulmilla tuli käytyä monta vuotta Sysmässä puhujamatkoilla. Olin sinne aina tervetullut ja saarnasin monta kertaa kirkossa, pidin lukuisia raamattupäiviä.

 

Kuulemme lukemattomia sanoja elämän aikana ja ilmeisesti suurin osa menee roskakoriin? Mutta muutamat sanat jäävät mieleen ja tulevat alinomaa esiin, molemmat ääripäät kukoistavat tässä hyvät ja pahat sanat. Nykyään ei kirjeitä juuri kirjoiteta, mutta tekstiviestejä, sähköposteja jms. rustataan senkin edestä. Tosin ne ovat melko lyhyitä heittoja ja lausahduksia, joissa ei yritetä kaavailla syntyjä syviä ja mielen ailahduksia. Kännykkäinsinöörit ovat ladanneet jo valmiiksi muutamia peruslauseita, joita voi sitten klikata helposti yhdellä painalluksella ystävän luettavaksi. Snl.12:25. Huoli painaa alas miehen mielen, mutta hyvä sana sen ilahuttaa.

 

Pitäisi siis aina ajatella Jumalan kasvojen edessä sanomisiaan, sillä sanoilla saadaan paljon aikaan, joko rikkomalla tai rakentamalla. Muuten käy niin, että kun sanoo pahasti, sanoo samalla hyvästi! Joskus jo se, että saa toisen kuuntelemaan, on silta eteenpäin. Usein kuuntelemalla ja lukemalla voi oppia enemmän kuin saada aikaan monisanaisella puheella. Mutta maailmalla on aina tykätty ympäripyöreistä lausunnoista ja poliittiset mitäänsanomattomuudet ja kiertoilmaisut ovat kovaa valuuttaa idässä ja lännessä, samoin puolitotuudet ja täysvalheet. Yritämme siksi puhua totta liioittelematta, mutta rakkauden hengessä sen, minkä Herra meille kulloinkin antaa. Silloin voi tulla palaute: Jes.39:8 "Herran sana, jonka olet puhunut, on hyvä." Totuus tekee vapaaksi.

 

Jeesuksen toisen tulemuksen aattona näemme luopumuksen ravistelevan kirkkoa ja yleinen mielipide on Jumalan sanan vastainen. Olemme siis palanneet takaisin alkuun, sillä Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen aikana häntä vastustettiin koko synnissä pimentyneen ihmiskunnan voimin, uskonnollisesti, yhteiskunnallisesti ja enemmistöllisesti. Mutta tunnen monta uskovaa, jotka olivat kerran Jeesuksen todistajia ja ovat nyt hänen vastustajiaan. He tahtoivat kerran uhrata koko elämänsä Jumalan alttarille, mutta synnin pettäminä joutuneet eksyksiin. Pimeys sai heidät valtaansa, eivätkä he enää hyväksy uskovia ystävikseen. Surullista, mutta totta, että monet kuitenkin jatkoivat jopa seurakuntien viroissa epäuskostaan huolimatta. Heidän asenteensa ja puheensa muuttuivat vähitellen ja sitä kutsuttiin suvaitsevaisuudeksi. Mutta Raamattu käyttää siitä sanaa luopio. "Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä. Miten on? Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte vieraita jumalia, joita te ette tunne. Ja te tulette ja astutte minun eteeni tähän huoneeseen, joka on otettu minun nimiini, ja sanotte: 'Me kyllä pelastumme' - tehdäksenne yhä kaikkia näitä kauhistuksia! Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen, joka on otettu minun nimiini? Katso, sellaiseksi minäkin olen sen havainnut, sanoo Herra." Jer.7:8-11.

 

Olen huomannut, että nämä kerran uskoneet ja sitten luopuneet, ovat kaikkein kiivaimpia uskovien arvostelijoita. Heissä on toinen henki, saatana on vallannut heidän sydämensä. Monet heistä ovat sitten saaneet korkea-arvoisen viran kirkossa, kun ovat kääntäneet Jeesukselle selkänsä. Mutta kerran on heidänkin astuttava Vapahtajan eteen tilintekoon. "Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät." Hebr.6:4-6.

 

Tukholmassa eli 1700-luvulla Anders Rutström. Hän oli nuorena tutustunut herrnhutilaiseen herätykseen, joka oli Saksasta tullut Tukholmaan. Herrnhutilaiset papit ja maallikkopuhujat todistivat alinomaan saarnoissaan ja lauluissaan Jeesuksen sovituskuolemasta, hänen verestään, joka on vuotanut meidän edestämme, ja siitä hellyydestä, jolla Kristus rakastaa seurakuntaansa, hengellistä morsiantaan, ja ihmissielua, joka on myös hänen morsiamensa. Rutström yhtyi heihin, oli vielä muita rohkeampi sananjulistuksessaan. Mutta muu papisto ja useat herrnhutilaisetkin papit vaativat, että hänen olisi pitänyt puhua myöskin parannuksen välttämättömyydestä, ja nostivat lopulta häntä vastaan oikeusjuttuja vääräoppisuudesta, kunnes hänet pidätettiin virkansa toimittamisesta.

 

Pulaan jouduttuaan Rutström koetti saada itselleen hyvitystä valtiollisten ristiriitojen avulla. Maassa oli vastakkain kaksi puoluetta, sotainen hattupuolue, joka piti valtaa käsissään, ja levollisempi myssypuolue. Rutström oli sotilaspappina, kun myssypuolue 1756 toimeenpani vallankaappausyrityksen, joka epäonnistui. Eräässä saarnassaan hän tuomitsi jyrkästi kapinoitsijat. Tämä miellytti hattuja. Rutströmille hankittiin jälleen hyvä papin paikka, kirkkoherran virka Tukholman Hedvig-Eleonoran seurakunnassa. Siellä hän sai entistä suuremman kuulijajoukon. Mutta muutamia vuosia myöhemmin hänen vastustajansa taas nostivat jutun häntä vastaan, ja hänet karkotettiin maasta. Kun hän oli palannut kotiin, tapahtui todella vallankumous v. 1772, jolloin kuningas Kustaa III otti koko hallitusvallan käsiinsä. Rutström pantiin vankilaan, koska pelättiin, että hän kiihottaisi puheillaan Tukholman yleisöä. Muutamia päiviä myöhemmin hän vankilassa kuoli.

 

Rutströmistä on henkilönä annettu ankaria arvosteluja. Ne ovat kuitenkin enimmäkseen hänen tunnettujen vihamiestensä esittämiä. Hänellä oli kaikesta huolimatta omanaan kallis aarre saviastiassa. Hänen tultuaan tuntemaan herrnhutilaisten puheista ja kirjoituksista Jumalan armon hänessä tapahtui todellinen ja voimakas herääminen. Itse hän kertoi siitä näin: Hän oli viihtynyt kurjassa synnin orjuudessa, kunnes joutui hengelliseen erämaahan ja kantoi lain kuormaa väsymykseen asti. Hänen sydämensä kuohui ja kapinoi, mutta lopuksi hän huomasi ihmeekseen, että hänen tuomarinsa onkin hänet täydellisesti armahtanut. Tätä suurta kokemustaan hän ei koskaan unohtanut ja siitä riitti hänelle puhumista koko iäksi. Puheitten lisäksi hän sepitti siitä lauluja. Hänen kuoltuaan toimitettiin hänen nimessään kokonainen laulukirja »Uudet Siionin virret» (1778), joista suuri osa on hänen itsensä tekemiä. Näistä lauluista on muuan lyhennettynä suomennoksena uudessa virsikirjassamme. Sekin kertoo Kristuksen suuresta rakkaudesta syntistä ihmistä kohtaan. Siinä on puhujaksi asetettu Kristus itse, ja puhuteltuna on syntinen ihminen, jota Kristus tällä tavoin hellästi kutsuu:

 

1.Ah, sä etkö jo huoli mun kihloistani?

Sun tähtesi henkeni annoin.

Veren vuodatin vuoksesi kuollessani

Ja kaiken sun kuormasi kannoin.

Kun orjuutes näin, tulin orjaksi myös,

Mun ristille lyöneet on pahat työs.

Sä haavoja ruumiini katso!

 

2.Minä kylmää ja hellettä kärsiä sain,

Mun sieluni vaivassa valvoi,

Ja kun lyötiin, niin minä vaikenin vain,

Ja tuska mun mieltäni kalvoi.

En itseäni ole säälinyt, en.

Sua sääli mun sieluni murheellinen

Ja perjantain pitkän mä kärsin.

 

3.Minä hellästi vielä sua houkuttelen

Ja ääneni muuttua annan,

Kuin paimen mä kutsun ja suostuttelen,

Jos löydän, sun kotiin mä kannan.

Mä sun suren sieluas katkerasti,

Kuin äiti, mi kyyneliin ratkeavi,

Kun lapsensa kuolemaa itkee.

 

4.Mitä sulta nyt kaikesta palkaksi saan,

Ja kuinka mun vaivani maksat?

Kun mä luokseni kutsun, niin estelet vaan

Ja viivyttelet minkä jaksat.

Sä viel' olet kuin kivi särkymätön,

On mielesi kylmä ja kiittämätön

Ja turhia juonia täynnä.

 

5.Nyt jo syntiset joutukaa kiiruhtaen

Ja luopukaa vääryydestänne!

Minä lahjoitan teille vanhurskauden,

En muista mä eksymystänne,

Vaan Henkeni lahjalla kaunistaen

Ja kaikissa vaivoissa vahvistaen

Tuon päähänne kunnian kruunun.

 

Virsi löytyy edelleen virsikirjastamme. Se ilmestyi myös Hengellisissä lauluissa ja virsissä kokoelmassa sata vuotta sitten. Siitä on toinen käännös laaajempana versiona vanhoissa Siionin virsissä. Tämä toinen alkoi: »Ah eikö sull' ole tahtoo tulla morsiameks mull'?»

 

Virren kääntäjä Fredrik Axberg oli huomattava herännäisjohtaja, joka kierteli puolen vuosisadan ajan puhujana ja sielunhoitajana Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä. Hän oli, niin kuin herrnhutilaiset, elävä armon sanan julistaja, mutta usein hän myöskin puhui Jumalan armon ikävöimisestä samassa hengessä kuin Savon heränneet. Suomentamiinsa Rutströmin virsiin hän oli mieltynyt siksi, että ne »virvoittivat sielua». Eräässä kirjeessä hän sanoi: - Ei koskaan sielu voi paremmin kuin milloin hengen köyhyydessä syleilemme Jeesuksen kallista sovitusta ja milloin ajattelemme, että Jeesus on täyttänyt lain meidän sijastamme, niin että hänen syntymisensä on meidän ja että hänen rakkautensa, hänen tottelevaisuutensa, hänen ajatuksensa, hänen rukouksensa, suorastaan kaikki, mitä hän sielussaan ja ruumiissaan on tehnyt lihansa päivinä, tulee meidän omaksemme luetuksi. Ja edelleen hän sanoi: - Jumalan työ ei ole sielussa voimaton, vaan se nöyryyttää sielun ja tekee meidät armon kerjääjiksi, jotka eivät tiedä muusta vanhurskaudesta, kuin siitä, jonka Jeesus on hankkinut.

 

Anne meille, Herra, sana sinulta, kullekin päivälle, että jaksamme ja elämme. Auta huomaamaan sanasi elähdyttävä voima ja siunaus, että voisin aina levätä sinussa vapaana omista yrityksistä olla hyvä ja kelvollinen uskova. Sinussa, Jeesus, sana on tullut lihaksi ja asunut meidän keskellämme rakentyaen Jumalan valtakuntaa ja ilmoittaen Isän tahdon ihmisille. Kiitos siis sanoista, joilla olet kannustanut minua pitkin elämäni matkaa luottamaan sinuun. Kiitos myös niistä ihmisistä, jotka olet lähettänyt kulkemaan hetken kanssani, puhumaan minulle elämän sanoja, rukoilemaan kanssani, profetoimaan suuresta armostasi ja välittämään taivaallista siunaustasi.

Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; Jes.43:5

 Keski-Porin kirkossa 8.11. Sanan ja rukouksen illassa väkeä Suomesta ja Ukrainasta, siksi puheet tulkattiin venäjäksi. Joona Isokorpi videoi tilaisuuden, josta tässä linkki.

https://www.youtube.com/watch?v=Jr2gRU4LUtc

Jes.43:6-8. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä - kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt. Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat. 

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer.31:9

 

"Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi."

Ruotsalainen suuri Jumalan mies tri Peter Fjellstedt näki kerran unessa maailman lavean tien. Hän näki edessään suuren kentän, joka oli täynnä ihmisiä. He riensivät eteenpäin lakkaamattomana jonona. Kun hän tarkasti, mikä oli tuon kentän edessä, huomasi hän äkkijyrkänteen, jonka pohjasta näkyi kadotuksen tuli. Hän näki, miten ihmiset   työnsivät   toinen   toisiaan eteenpäin kadotusta kohti. Kun heistä osa saapui tuon kuilun partaalle ja he huomasivat mikä oli heidän edessään, he pysähtyivät, huusivat ja tahtoivat kääntyä takaisin, mutta he eivät voineet enää palata. Suuri kansanjoukko työnsi heitä takaapäin ja kaikki palaamisen mahdollisuudet olivat poissa. Hän kuuli myöskin kadotettujen huudon, mutta se sekaantui takana olevan kansan pauhuun. Hänkin oli tuossa ihmisvirrassa ja hän oli jo aivan lähellä kadotuksen kuilua tuntien sen tuskan, mikä ihmisellä silloin on, kun hän vaipuu helvettiin. Häntäkin työnnettiin eteenpäin ja kaikesta vastarinnastaan huolimatta hänen täytyi yhä vain lähestyä ammottavan kuilun reunaa.

Mutta silloin hän kuuli äkkiä äänen, joka huusi: »katso ylöspäin» ja kun hän kohotti katseensa, näki hän, miten taivaasta riippui punaisia lankoja tuon ihmisjoukon yläpuolella. Hän näki, miten muutamat tarttuivat noihin lankoihin, ja vaikka ne olivat sangen heikkoja, niin ne kestivät ja aivankuin näkymätön käsi nosti heidät yläpuolelle tuota ihmisvirtaa. Hänkin tarttui tuollaiseen punaiseen lankaan ja hänetkin nostettiin tämän langan avulla ylös ja hän tuli pelastetuksi.

Kun hän heräsi tästä unesta, hän ymmärsi Jumalan puhuneen hänelle. Hän käsitti myöskin, että ihmisvoimalla on mahdotonta tulla pelastetuksi. Yleinen mielipide ja koko maailman henki painostaa, joten tuon virran mukana on kuljettava. Mutta hän käsitti myöskin, että keskellä tuota kadotukseen kulkevaa joukkoa riippuvat vielä tänäkin päivänä taivaasta ne veripunaiset langat, jotka Golgatalla kerran yhdistivät taivaan ja tämän langenneen ihmiskunnan toinen toisiinsa. Hän ymmärsi, että Jeesuksen Kristuksen veressä on voima, joka nostaa syntisen yläpuolelle ihmismielipiteitä. Hän käsitti, miten ainoastaan Jeesuksen veressä voi syntinen saada synnit anteeksi ja tulla temmatuksi maailman lavealta tieltä pelastuksen polulle.

  Ja tämän käsitettyään tuo oppinut mies lankesi Jumalan kasvojen eteen, huusi avuksensa sitä Vapahtajaa, joka Golgatan ristillä on hänenkin syntiensä tähden kuollut ja jonka veri vuosi hänenkin syntiensä sovitukseksi. Seuraus tästä oli, että hän pelastui. Hän sai Jumalan rauhan sydämeensä ja Pyhän Hengen todistuksen siitä, että hänen syntinsä olivat anteeksi annetut. Hänestä tuli lähetyssaarnaja Itä-Intiaan, raamatun kääntäjä turkkilaisille ja lähetysopiston johtaja Baseliin ja Lundiin.

Jeesus: - koska minä elän, niin tekin saatte elää.

 

Su klo 16.00 Sunnuntaijuhla

 Ruutikellarintie 1, Hämeenlinna

 30.10. Turkka Aaltonen

 "Jeesuksen elämä uskovien etuoikeus"

 

Enkelit siel’ soittavat, aina laulaa autuaat, palatsissa kuninkaan tavataan....

 Pitkäaikainen ystäväni turkulainen Hannu Kiviranta tuli eilen tiensä päähän täällä ajassa. Sairauden vaivaama mies lähti Herran luokse 24.10. maanantaina aamulla. Vuosien aikana tuli käytyä monet tilaisuudet ja keskustelut Hannun kanssa ja veljellisesti rukouksin muistimme toinen toisiamme pitkin matkaa. Muutama kuukausi sitten olin viimeksi häneen yhteydessä.

 https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-hannu-kiviranta_p61610/

Vieraana Hannu Kiviranta Isännän pöydässä

Lama, konkurssi ja avioero veivät itsetuhoisiin ajatuksiin. Jumala voi palauttaa kaiken, mitä Saatana on varastanut.

Sarja tavallisista suomalaisista kristityistä miehistä, jotka istuvat isännän pöytään. Isäntänä TV7:n perustaja Martti Ojares.

Sarja varustaa ja rohkaisee miehiä kaikenlaisissa elämäntilanteissa täyttämään kutsumustaan omassa elämässään.

1.Uskovaisen onni on päästä kultarannalle,

missä myrskyt maailman taukoaa,

missä yö on poistunut, päivä uusi alkanut,

olen lähdössä nyt kotiin asumaan.

 

kerto: Tavataan taivaassa,

missä elämän puu aina kukoistaa;

siellä myrskyt maailman loppuu kultarannalla,

missä uskovaiset kohta tapaavat.

 

2.Hartaat toiveet, yhteydet ovat väliaikaiset,

mutta taivaassa ei kipu jyskytä;

Joki kirkas kimaltaa, kaupungissa iloitaan,

usko näkemiseen muuttuu taivaassa.

 

3.Enkelit siel’ soittavat, aina laulaa autuaat,

palatsissa kuninkaan tavataan;

ehtoollinen sulattaa yhteen sydänystävät,

siellä nähdään uusi koti ihana.

                                            Fanny Crosby

 

 

Kun isä etsi poikaansa antaakseen tämän Jumalalle

 Evankelistan työni alkuaikoina tuli puhuttua monessa paikassa, vankiloissa, tehtaissa, työpaikoilla, työväentaloilla, toreilla, kadulla, kodeissa ja kirkoissa. Eräs erikoinen tilaisuus järjestyi Hämeenlinnaan Sirola-opistolle. Meitä oli Helsingin suunnalta ryhmä uskovia, jotka oli kutsuttu vierailemaan siellä. Lauloimme ja todistimme Jeesuksesta opiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Se lienee ollut ensimmäinen ja viimeinen hengellinen tilaisuus siinä vanhassa Vanajan kivilinnassa? Opistoa ylläpiti kommunistinen puolue ja sen toiminta loppui 1994.

Sirola-opisto oli saanut nimensä kuuluisasta kommunistista, Yrjö Sirolasta (1876-1936). Hän syntyi papin Karl Sirenin perheeseen Piikkiössä, kävi Viipurin klassillisen lyseon, valmistui kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista. Hän innostui nuorena työväenaatteesta, oli puoluesihteeri ja eduskunnan jäsen, varapuhemies, toimi Yhdysvalloissa suomalaisen työväenopiston johtajana kolme vuotta ja palasi sitten takaisin Suomeen.

 

Yrjön isä, Karl Siren oli uskova pappi, joka toimi pisimpään Viipurissa. Hän oli uskonnäkemykseltään evankelinen ja toimitti Sanansaattaja-lehteä 7 vuotta. Hän oli perustamassa Viipuriin luterilaista rukoushuoneyhdistyksen. Oman kutsumuksensa suuntaviivoiksi hän kirjasi pyrkivänsä seuraavaan:

1) Joka pyhä hän joko itse pitää tai hankkii toisen pitämään suomalaisen ja ruotsalaisen raamatunselityksen, samoin on oleva jonakin viikon iltana suomenkielinen ja toisena arki-iltana ruotsinkielinen hartaushetki.

2) Hän käy neljänä päivänä viikossa noin kahden tunnin ajan sairaiden ja köyhien luona kaupungissa ja sen ympäristöllä.

3) Hän ottaa johtaakseen pyhäkoulun ja muun yhdistyksen päättämän hyödyllisen toiminnan.

4) Hän yrittää herättää ja kasvattaa maallikoita Jumalan sanan todistajiksi ja vapaaseen rakkauden palvelustyöhön.

5) Hän lupautuu hoitamaan yhdistyksen laskuun kirjojen myyntiä.

Siren oli avara kristitty ja hyväksyi mm. NMKY:n alkavan toiminnan Viipurissa. Hänen mielestään evankelisten oli tarpeen tunnustaa se hyvä, mitä voitiin oppia muista uskonsuunnista. Hän oli järjestämässä yhteiskristillisiä allianssikokouksia. Kerran hän totesi: - Meidän pelastajamme on persoonallinen Kristus yksinään eikä ketään muu tai edes puhdas oppikaan. Sirenistä sanottiin että hänen saarnansa olivat raamatullisia ja sisältörikkaita, osuen aina ihmisen sisimpään. Kuulijain mieli rupesi tekemään Jeesuksen opetuslapseksi, ottamaan risti ja kuolettamaan vanhaa ihmistä. Hän osasi kuvata Kristuksen niin, ettei ihminen päässyt tekopyhyyteen eikä Kristuksen ansion nimellä ylpeilemään.

Karl Gustav Siren

Aikansa työväen kysymykseen nähden hän oli suvaitsevainen ja teki paljon työtä köyhien hyväksi. Mutta ateismin lisääntyessä hän luopui siitä ja edisti Kristillisen Työväen Yhdistystä. Hänen poikansa Yrjön kanssa he kävivät runsasta kirjeenvaihtoa kuolemaan asti. Kun isä asetti kristillisyyden politiikan edelle ja Kristuksen uskon tavoitteeksi, poika vastasi kirjeessä:

- Minä sitä haen. Tiedän, että se on raamatussa, mutta en oikein ymmärrä. Katson enkä näe, usein kyllä tunnen, mutta uskon, että minunkin silmäni avataan ja minä saan vapautukseni ja Jumalan valon. Seuraavassa kirjeessä isä kuvaa kolme vaarallista esteettä Jumalan tuntemiselle:

- Ensimmäinen on järki. Elämän koulu opettaa, että totuuden käsittämiseen on muitakin tekijöitä kuin järki, nimittäin sydän, omatunto ym. Omaa järkeä on ankarasti arvosteltava, sillä usein ihminen uskoo sitä, mitä hän mielellään tahtoisi uskoa. Filosofia ja luonnontiede johtavat samaan loppukysymykseen: mikä on totuus? Toinen on nuoruuden himot. Niin minäkin luulin, etteivät ne olisi vaaralliset, mutta ei saa nukuttaa itseänsä väärään rauhaan siinäkään suhteessa. Ihminen voi tottua vaikka mihin Kolmantena on maailmanrakkaus ja kunnian himo. Taiteella, tieteellä, runoudella, korkeilla aatteilla ja pyrinnöillä, on oma arvonsa, mutta sittenkin niiden arvo on katoavaista. Henkisinä asioina ne eivät anna iankaikkista elämää, vaan ainoastaan jalostuttavat maallista elämää.

Siren valisti poikaansa: - Kristuksen ylösnousemuksen kieltäminen vie ihmisen materialistiseen toivottomuuteen, jossa elämä ajelehtii kuin laiva ilman peräsintä myrskytuulien mukana, kunnes joutuu haaksirikkoon. Silloin ihmisyys loppuu ja petomaisuus saa vallan. Kristuksen siveysopin noudattaminen ilman elävää Kristusta johtaa hengelliseen kuolemaan.

Siren oli harvinaisen rehellinen kirkon työntekijäksi ja kykeni siksi arvioimaan vallitsevaa toimintaa sen ydinongelmasta käsin:

- Papit tekevät Kristuksen opetuksessaan usein liian teologiseksi, etteivät hänen jalkansa kosketakaan maata, vaan hän istuu luoksepääsemättömässä korkeudessa. Kristuksessa on ensi kädessä opittava tuntemaan hänen ihmisyytensä, joka hyvin viihtyy meidän kanssamme veljellisessä seurustelussa, että mekin viihtyisimme hänen parissansa.

Isän ja pojan välisessä kirjeenvaihdossa oli mukana paljon tunnetta. Isä syyttää itseään huonosta lapsen kasvatuksesta. Samalla hän tilittää asennettaan: Isä valittaa, kuinka hän on saanut tästä pojastaan, rakkaimmasta lapsestaan, eniten kärsimistä ja jatkaa täydelleen ripittäytyen pojalleen toivossa siten taivuttaa hänet palaamaan Jumalan luo:

- Eikä tämä kärsiminen ole tuleva ilman syytä. Puhumattakaan muista syistä mainitsen vain, että nyt olen enemmän kuin koskaan ennen tullut tuntemaan itsekkyyteni. En voi sanoa, että minä olisin tahallani ulkokultaillut jumalisuudellani, en! Kyllä olen etsinyt vilpittömyyttä ja totuutta; mutta olen aina rakastanut mukavuutta ja tahtonut säästää itseäni vaivoilta. Tämä karvas juuri on päässyt minussa kasvamaan; mutta nyt alkaa Jumala sitä repimään ylös. Se tekee sanomattoman kipeätä. Kyllä antaisin jotain päästäkseni tästä viasta; en kuitenkaan tahtoisi antaa rakasta lastani. Mutta että tämä toivo toteutuisi, vaaditaan siihen, että me molemmat minä ja sinä nöyrrymme Jumalan väkevän käden alle.

- Kyllä minä sinut uhraisin; mutta Jumalalle eikä perkeleelle. Jos voisin irtautua itsekkyydestäni ja mukavuudestani ja niin puhdistua siitä perinnöstä, niin hyvin mielelläni kärsin sinun kanssasi, vaikka kulkisitkin toista rataa kuin minä olen kulkenut, vaikka ulkonainen elämän onnesi siinä menisikin. Tarkoituksena on, että saamme yhdessä rukoilla Jumalaa ja yhdessä tunnustaa keskuudessamme syntimme alkaen uutta elämää. Älä häpeä mitään muuta kuin syntiä!

Yrjö vastaa: - Pappa — me olemme liian tunteellisia. Sitä minä nyt pelkään, että keskustelumme olisi vain itkua ilman mitään oikeaa tulosta. Olen kyllä huomannut Jumalan johtoa elämässäni, mutta kysymys S:stä sen petti. Kun niitä olin kuukauden turhaan ajatellut, tuli mieleeni sana: sovinto, sovitus, Jumala sovitti. Hän, hän voi minutkin vapauttaa ja täysin siemauksin hengitin ilmaa sen tiedon tunnettuani. Tosin kyllä heti seurasi kaikenlaiset mietinnöt sovinto-opista, mutta nyt ei myrsky tullutkaan, Jumala lupasi kääntää senkin asian hyväksi. Kotona sain juuri sen vaikutuksen, jota maailmalla tarvitsen, siinä elän.  Te ette ole uhrannut minua perkeleelle, ja jos uhrauksesta vieläkin tahdotte puhua, niin voitte sanoa, että olette uhrannut minut taiteelle, joka kyllä voi olla ja onkin Jumalasta. Minusta täytyy tulla runoilija. Runeberg on sanonut, että me kaikki olemme talonpoikaisviuluja, mutta kun meidän Herramme ottaa soittaakseen jollakin meistä, soi se kuin oikea cremonalainen Jumalan omaksi, mutta sitä kirkkoa, joka piti viime kirkolliskokouksen, en kumarra.

Isä vastaa poikansa ymmärtämättömyyteen: - Syynä on ollut epäusko. Jo Punaisen meren partaalle päästyään olet kääntynyt takaisin orjuuden maahan. Jospa lapset säästyisivät tällaisista harhailuista

Ihminen ei kelpaa keskipisteeksi semminkin, jos se ei kulje säännöllistä rataansa keskusaurinkonsa Kristuksen ympärillä. Meidän elämämme keskuksena täytyy olla Jumalan Poika. Olen näihin aikoihin oppinut yhä paremmin tuntemaan vikojani, joiden seuraukset lapsissani. Meidän sukuvikamme ovat turhamaisuus, mukavuus ja epäitsenäisyys. Siitä syystä olen kuvitellut mielessäni, että lapsistani on tuleva jotain non plus ultra (ei sen enempää), mutta kuiva elämän todellisuus ei vastaa kauniita unelmia. Innokkaat päätökset ja kauniit puheet, mutta heikot teot ovat myös meidän vikojamme. Mutta vaikka onkin hyvä tuntea vikansa, mitä auttaa alituiset itsensä katselemiset? Ei auttanut Israelin kansaa katsella käärmeen puremaa, vaan terveys tuli, kun katsoi vaskikäärmettä, Kristusta.

Isä ottaa kantaa pojan sosialistiseen vallankumouksen ihailuun ja Venäjän tilanteeseen: - Kyllä olen jo ennenkin käsittänyt, että historiallinen, yleisinhimillinen välttämättömyys vaatii Suomen kansaa lähempään yhteyteen Venäjän kansan kanssa, mutta tämä yhdistys olisi voinut tapahtua suopeammassa muodossa, joka ei olisi loukannut meidän kansallisia tunteitamme, jos ei yhdeltä puolen vallanhimon demoni olisi mennyt ultra-venäläis-papilliseen puolueeseen, jonka etunenässä tuo fanaattinen Pobjedonostshew julman johdonmukaisena kulkee, ja jos emme toiselta puolen me itse olisi synneillämme päällemme vetäneet tätä rangaistusta tahi kuritusta.

Nämä synnit ovat ensi kädessä ylellisyys ja nautinnonhimo, jotka ovat päässeet kansassa valtaan seurauksena pitkäaikaisesta rauhasta.

- Kun Jumala on lyönyt meitä näin kipeästi, on se tapahtunut meidän auttamiseksemme pääsemään irti nykyisestä onnettomasta tilastamme. Mielenosoitukset, joihin on eri puolilla maata ryhdytty, saattavat olla paikallaan, mutta ilman itsensä tuomitsemista ja nöyrtymistä Jumalan edessä niistä tulee pelkkiä teatterinäytäntöjä.

- Pyhä rakkaus oli Kristuksen ja apostolien vaikuttimena, eivät mitkään puolueseikat eikä edes yhteiskuntaolojen parannus.

- Sosialismi on kyllä jalo hedelmä, mutta valitettavasti vielä raakile. Kypsymättömyyttä todistaa lapsellinen luulo, että ihmiset ovat luonnostansa hyviä, jotka vain olosuhteiden vaikutuksesta tulevat pahoiksi. Siis sosialistisesta yhteiskunnasta olisivat pahat ihmiset miltei kokonaan hävinneet. Toinen yhtä lapsellinen luulo, joka näyttää olevan Bebelilläkin, on uskonnon tarpeettomuus ihanneyhteiskunnassa. Ei myöskään näy entisten aikojen harhaluulot, että väkivaltaisilla keinoilla saadaan edistystä eteenpäin, haihtuneen nykyaikaisten ihmisten (sosialistien kuten muidenkin) mielestä.

Mutta isän voimat hiipuivat ja Herra otti hänet taivaankotiin 58-vuotiaana yllättäen sairaskohtaukseen tuupertuneena. Kirjeenvaihto loppui silloin 1905. Yrjö jatkoi sosialistin uraansa ja odotti vallankumousta. Heidän ainoa lapsensa Aimo kuoli 10-vuotiaana pian Amerikasta paluun jälkeen joulukuussa 1913. Yrjö ja Mandi muuttivat Venäjän vallankumouksen jälkeen pysyvästi Neuvostoliittoon 1918. Yrjö odotti hartaasti Suomessa tapahtuvan samanlainen vallankumouksen, mutta se epäonnistui ja punaiset hävisivät luokkasodan. Venäjällä hän toimi mm. Karjalan alueen johtajana ja opettajana Moskovassa. Hänen vaimonsa, Mandi, oli jonkin aikaa myös Neuvostoliitossa, mutta erosi Yrjöstä ja palasi pysyvästi Suomeen 1920. Turun hovioikeus tuomitsi hänet helmikuussa 1923 Venäjän-aikaisen toimintansa vuoksi valtiopetoksen valmistelusta 23 kuukauden kuritushuonerangaistukseen, jonka hän suoritti Hämeenlinnan keskusvankilassa. Hän asui äitinsä kuolemaan saakka tämän kanssa Kangasalla 1930-luvun alussa.

Mandi, Aimo ja Yrjö

Yrjö Sirola nai 1930-luvulla syntyjään suomenruotsalaisen Disa Milanovan ja työskenteli kouluttaen Moskovan Lenin-koulussa ulkomaisia kommunisteja maanalaiseen työhön. Yrjö kuoli 59-vuotiaana aivohalvaukseen kesken oppitunnin maaliskuussa 1936. Sirola sai sankarin hautajaiset ja tuli Kuusisen tavoin SKP:ssä kunnioituksen ja ylistyksen kohteeksi. Hänen tuhkansa haudattiin Kremlin muuriin. 1957 Sirolan säätiö toi hänen uurnansa Suomeen Malmin hautausmaalle, jossa on hänen muistolaattansa. Jos vallankumous olisi toteutunut Suomessa suunnitelmien mukaan, ilmeisesti Sirola olisi ollut vähintään ministerin arvoinen henkilö täällä?

Emme tiedä Yrjön suhdetta Jeesukseen, löysikö hän koskaan todellista sielunrauhaa ja anteeksiantamusta vai kadottiko hän lopullisesti elämän aatteensa vuoksi? Ainakin hänen isänsä rukoili hänen puolestaan.