...me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet. Apt.4:20

 

Uudessa Uskon siemenestä lauluun -ohjelmassa muusikko Artur Soitu soittaa kitaraa, laulaa suomenkielisiä hengellisiä lauluja ja kertoo miten kristityn on valmistuttava Pääsiäiseen.

https://youtu.be/U_pVfpNUZl4?si=vZmeObQTzqyg49cp 

Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies?

 

Tehtaan varastonhoitaja Arthur Lindholm kertoo:

Ensimmäisistä kokouksista palattuani avasin Raamattuni, joka oli ollut suljettuna aina rippikouluajasta asti. Luin Matt. 12:32. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

- Nyt otaksuin tehneeni syntiä näitä Jumalan sanoja vastaan, ja sielunhätäni oli sen tähden hyvin suuri. Siitä seurasi unettomia öitä ja rauhattomia päiviä. Herätyskokouksissa istuin odottaen, että K A Wrede tulisi minua puhuttelemaan, mutta aina hän meni jonkun toisen luo. Monien iltojen pettymysten jälkeen päätin: tänä iltana tulen tänne viimeisen kerran. Jos nyt en saa tilaisuutta puhutella Wredeä, ei ole muuta neuvoa kuin päättää päiväni.

Puhujakorokkeelta Wrede suuntaa askeleensa juuri sinne, missä istun, mutta kaksi hyvin puettua naista, jotka istuvat kaksi penkkiä edessäni, pysähdyttävät hänet. Nousen lähteäkseni toteuttamaan synkät aikeeni, mutta silloin Wrede kääntyy penkissään ja ojentaa minulle kätensä kysyen:

- Miten on laitanne?'

Vastasin: Sangen huonosti. Silloin hän heti jätti naiset siihen ja vei minut pieneen sivuhuoneeseen. Siellä polvistuimme. Wrede rukoili puolestani, hän koetti rauhoittaa ja lohduttaa minua sekä kehotti saapumaan seuraavana iltana kotiinsa Kruunuhakaan, sillä hän ei onnistunut rauhoittamaan minua. Kotonaan paroni Wrede vielä koetti Jumalan sanasta osoittaa, etten ollut tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Siitä huolimatta en tullut vakuuttuneeksi siitä, mitä sanottiin. Taaskin rukoilimme, mutta tuloksetta. Silloin Wrede nousi, laski kätensä päälleni ja rukoili ääneen: '

- Rakas hyvä jumala, Jeesuksen tähden vuodata Pyhä Henkesi tämän veljen sydämeen.

Silloin minut valtasi sanomaton riemu, jota en koskaan voi unohtaa ja jota on vaikea sanoin kuvailla. Paluumatkani lahden poikki Sörnäisten puolelle oli yhtä ainoata ylistystä.

tapaus kirjassa Helmi Gulin, Taiteilijasta Mestarin palvelukseen.

Jes.22:22. Ja minä panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa.

 

Kummalla puolen syvää juopaa sinä seisot

 (Urho Muroma 1963)

»Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu teille sen ohessa annetaan», Matt.6: 33.

»Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä», Room.14: 17.

 

Näitten valtakuntien välillä on syvä juopa ja henkien ero. Jumalan valtakuntaa hallitsee Jumalan Henki, maailman valtakuntaa maailman henki, joka aina on Jumalan vastustajan, saatanan henki.

Nämä valtakunnat ovat aina vastakkain.

Maailman valtakunnallakin on oma jumalisuutensa, joka meidän maassamme usein pukeutuu valhe-luterilaisuuden muotoon. Maailman valtakunta taistelee aina Jumalan valtakuntaa vastaan, ja siksi se ei voi sietää herätyskristillisyyttä. Maailman valtakunnassa rakennetaan komeita kirkkoja. Sen jumalanpalvelusta leimaa ritualismi ja sakramentalismi. Kaikki tämä tapahtuu kääntymättömässä mielessä ja on johdattamassa ihmisiä harhaan ja kadotukseen. Tätä suuntausta palvelee meidänkin keskuudessamme n.s. valhe-luterilaisuus, joka jättää ihmiset hukkumaan synteihinsä. Luterilaisuuden tunnusmerkkinä on vanhurskauttamisoppi, joka ilmenee kokemuksellisena syntien anteeksisaamisena. Onhan valhe-luterilaisuudellakin oppinsa, mutta sellaista kokemusta, minkä Luther koki v. 1518, n.s. »tornikokemusta», ei sen keskuudessa hyväksytä ollenkaan, vaan se leimataan turhaksi tunneliikutukseksi, jolla ei ole mitään sen suurempaa arvoa.

 

Jumalan valtakuntaan tullaan nyt elävän vanhurskauttamis- ja uudestisyntymiskokemuksen kautta. Se ei ole mikään turhanpäiväinen hetkellinen psykologinen tapahtuma, jommoiseksi sen tahtovat tehdä suruttomat valhe-luterilaiset. Lutherille se merkitsi koko elämää hallitsevaa uutta suuntausta. Hän sanoi, että silloin hän meni kuin avatuista porteista sisälle paratiisiin. Paavo Ruotsalaiselle se merkitsi seppä Högmanin luona suoranaista mullistusta uskon elämässä ja teki hänestä sen Jumalan miehen, mikä hän sitten oli. Monelle muulle on tämä kokemus merkinnyt täydellistä sisäistä mullistusta. Niin minullekin, ja sen vaikutus on jo kestänyt yli viisikymmentä vuotta.

Kun Jeesus sanoo: »Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa», niin tämä ei merkitse jonkinlaisen psykologisen kokemuksen etsimistä. Se merkitsee täydellistä sisäistä muutosta, elämän antamista Jumalalle. Se merkitsee todellista Pyhän Hengen saamista, joka sitten tuo myötänsä »vanhurskauden, syntien anteeksisaamisen, rauhan ja ilon» Pyhän Hengen valtaamisen seurauksena.

Joka etsii ensin Jumalan valtakuntaa, hän saa kokea, kuten Luther, koko elämän sisäisen uudistuksen, jonka saavat aikaan Jumalan Sana ja Pyhä Henki. Tämänlainen ihminen joutuu heti paikalla ristiriitaan maailman hengen ja maailman jumalisuuden kanssa. Niin kuin saatana ei voi jättää Jumalan lapsia rauhassa vaeltamaan kaitaa tietä, niin eivät hänen kätyrinsäkään voi muuta kuin alituisesti taistella elävää kristillisyyttä vastaan. Ja tätä he tekevät valhe-kristillisyyden ja valhe-luterilaisuuden merkeissä.

 

Voimme tässä aivan hyvin sanoa, että Jumalan lasten ja tämän maailman ihmisten välille on juurrutettu syvä juopa, joka ilmenee juuri siinä hengessä, missä me täällä elämme.

Joka ensin etsii Jumalan valtakuntaa, joutuu pakostakin ristiriitaan suruttoman maailman jumalisuuden ja kirkollisuuden kanssa ja saa kokea olevansa vieras ja muukalainen täällä maan päällä. Tässä juuri on ero.

 

Ken uudestisyntymisen ahtaan portin kautta on tullut kaidalle tielle, on Jumalan Hengen johdossa ja pyrkii kaikessa olemaan kuuliainen Herralle, oli sitten kysymys pienistä tai suurista asioista. Mutta maailman ihminen, jolla kyllä on jumalisuuden ulkokuori, mutta kieltää sen voiman, elää jatkuvaisesti sisäisessä tottelemattomuudessa Herran edessä, josta on seurauksena ulkonainen Jumalan tahtoa alituisesti rikkova elämä.

 

Nykyään on monelle melkein mahdotonta etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Se on mahdotonta sen tähden, että joka tälle tielle lähtee, se joutuu pakostakin ristiriitaan valhe-kirkollisuuden ja valhe-luterilaisuuden kanssa. Sellainen ihminen, joka pyrkii tänä pahana maailmanaikana olemaan kaikessa kuuliainen Herralle, on kuin karitsa susilauman keskellä. Hänestä »puhuvat valhetellen kaikkinaista pahaa» ja selittävät hänen parhaatkin aikeensa pahoin päin.

 

Hyvä lukijani. Älköön tämä saatanan viha valhe-kirkollisten ja valhe-luterilaisten piiristä kuitenkaan horjuttako meitä askeltakaan sivullepäin. Julistakaamme sitä Jumalan totuutta, minkä Pyhä Henki on meille Sanasta kirkastanut. Heittäkäämme metsään kaikki sellaiset »perinnäissäännöt ja isien opetukset», joista on jo kaikkinainen elämän mehu puristettu niin pois, että vain kuolleet puheenparret ovat jäljellä.

 

Aikamme suurin tarve on taivaasta tullut uusi Hengen vuodatus ja herätys, joka pääsee uudistamaan sisäisesti niin kirkollisuuden kuin luterilaisuudenkin. Tämän uuden herätyksen odotuksessa me nyt elämme. Ja me emme rukoile sitä vain ystävillemme, kirkollemme ja kansallemme, vaan me rukoilemme sitä ennen kaikkea itsellemme, jotta jaksaisimme kestää sen väkevän painostuksen alaisuudessa, jonka nuo suruttomuuden saarnaajat ja puolijumaliset kohdistavat meihin.

 

Taistelkaamme urheasti kansamme, kirkkomme ja yksityisten sielujen voittamiseksi Kristukselle. Etsikäämme kaikessa ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu meille sen ohessa annetaan. Pyrkikäämme täyttymään Pyhällä Hengellä, joka tekee eläväksi kaiken hengellisen elämän ympärillämme. Kuollutta jumalisuutta, joka kantaa milloin minkin suunnan ja lahkon nimeä, on keskuudessamme ylen paljon. Ihmiset eivät enää tiedä rajaa Jumalan valtakunnan ja maailman valtakunnan välillä, mutta me tiedämme. Toisella puolella rajaa kulkevat ne, jotka pyrkivät kaikessa olemaan Herralle kuuliaisia. Toisella puolella rajaa kulkevat ihmiset, joilla kyllä on, fariseusten tapaan, Jumalan sana huulilla, mutta jotka eivät koskaan ole eläneet elämässään uudestisyntymisen ihmettä, ja näin he ovat oikeastaan susia lammasten vaatteissa. Heillä on vanha pedon luonne, mikä hyvin käy ilmi heidän suhtautumisestaan elävään herätykseen, mutta tämän pedon luonteen he ovat peittäneet kristillisillä lammaspukimilla.

 

Ystävät. Nyt käydään taistelua elämästä ja kuolemasta. Pääseekö kuoleman henki valtaan kirkossamme ja näin sammuttamaan kaiken elävän elämän Pyhässä Hengessä? Vai odotammeko, että Jumala lähettää Pyhän Henkensä uudistamaan kaiken hengellisen elämän?

Millä puolella syvää juopaa sinä olet? Oletko Herran Pyhän Hengen vihollinen, vastustat Häntä ja pilkkaat Häntä, niin kuin aikoinaan Jeesuksen aikaiset fariseukset? Vai rukoiletko, että Hän pääsisi kokonaan täyttämään sinun sydämesi ja käyttämään sinua herätyksen välikappaleena omalla paikallasi?

Ratkaise suhteesi Herraan tänään. Sielunvihollinen toivoo, että työntäisit sen huomiseen, mutta ehk'ei sinulle mitään huomista päivää enää tulekaan.

....ja sanoi: - Hoida häntä.... Luuk.10:35

 

 Turkka Aaltonen - Herra, pidä huoli minusta

https://www.youtube.com/watch?v=-i78-Femgcc 

Hagg.1:13. Haggai, Herran sanansaattaja, sanoi, saattaen Herran sanan, kansalle näin: "Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra."

 

Seppo Ahokainen: - jääkiekko on katoavaa, mutta tää usko Kristukseen ei katoa ikinä!

 

Seppo Ahokainen oli uskova mies, jonka tunsin hyvin. Olin hänen kanssaan useassa tilaisuudessa. Teimme aikoinaan hänestä ja Pertti Ansakorvesta todistusvideonkin 90-luvulla. Hän toimi Tampereen seurakuntien ruoka-avussa vuosia, jakaen evästä kansalle. 

 

Nyt tiedotusvälineet ovat kuitenkin nostaneet esiin vain hänen urheilullisia saavutuksiaan jääkiekon parissa. Luin huvikseni tästä kertovan nettitarjonnan ja siellä ei kertaakaan mainittu Sepon uskosta, eikä siis Jeesuksesta, hänen Vapahtajastaan. Maailma haluaa haudata sen kaikkein tärkeimmän nostamalla esiin toisarvoiset jutut. Taivaassa ei pelata jääkiekkoa, siellä ylistetään tapettua Karitsaa.

tässä yksi video, jossa Seppo saarnaa:https://www.youtube.com/watch?v=FgSWpkpVhCs

Pidä murhe minusta!

 

Mathilda Wrede: - Jumala, tässä minä nyt, olen!

Mathilda Wredelle annettiin mukaan samanlaiset eväät kuin talon renkienkin lapsille ja yhdessä heidän kanssaan hän teki koulumatkansa. Vaasassa oltaessa Mathilda sai seurata vankien elämää, kun he kahleisiin kytkettyinä työskentelivät milloin missäkin, silloin tällöin hänenkin kodissaan.

Hänessä herätti kauhua näky, kun eräs seppä juotti kiinni erään vangin jalkarautoja. Lähellä oleva vanhempi ihminen tahtoi saada lapsen pois tapausta katselemasta, mutta tämä vastasi vain:

- Jos vanki voi kärsiä sellaista, niin pitää minun voida nähdä sitä.

 

Kahdeksantoistavuotiaana Mathilda Wrede koki voimakkaan herätyksen armon merimiessaarnaaja Orestin saarnain kuulossa. Eräänä iltana, jolloin hän kirkosta päin saarnan koskettamana oli olojen pakosta joutunut maailmalliseen seuraan, tunsi hän sydämessään ehdottoman ratkaisun vaatimuksen.

Sinä iltana hän vuoteensa vieressä polvillaan sanoi:

- Jumala, tässä minä nyt, olen! Jos on totta, että voit auttaa minua, niin tee se nyt! Jos tahdot ottaa minut vastaan nyt, niin antaudun sinulle juuri sellaisena kuin olen, ajaksi ja iäisyydeksi.

Aamulla herättyään hän tunsi itsensä sanomattoman onnelliseksi. Tämän johdosta hän myöhemmin kirjoitti:

- Siihen aikaan huomasin itsessäni uuden tunteen, hartaan halun, että jokainen ihminen, jonka näin, saisi kokea samaa kuvaamatonta onnea ja rauhaa, joka minulla oli. Tuo toivomus kasvoi yhä suuremmaksi, kun näin ja puhuttelin köyhiä, sairaita tahi vankeja. Niin, vangit, nuo yhteiskunnan surunlapset, saivat koko sisimpäni palamaan säälistä, osanotosta ja rakkaudesta. Luulen, että taivaallisen rakkauden kipinä sytytti silloin sydämeni rakastamaan — ei syntiä, vaan syntistä.

 

Tätä rakkautta hän sai osoittaa aivan pian kääntymisensä jälkeen. Eräs vanki oli lähetetty korjaamaan hänen huoneensa lukkoa. Hänelle Mathilda Wrede alkoi puhua Jumalan rakkaudesta ja siitä, mitä hän aivan äsken oli sydämessään saanut kokea. Vanki pyysi tyttöä tulemaan seuraavana sunnuntaina vankilaan häntätervehtimään. Vaivoin hän sai isänsä suostumuksen, mutta sai kuitenkin ja sai vielä muulloinkin.

Eräänä yönä Mathilda näki unessa, miten kahleihin köytetty vanki astui hänen huoneeseensa ja sanoi:

- Tuhannet ja taas tuhannet sieluparat huokailevat kaivaten elämää ja rauhaa, sano heille joku sana Jeesuksesta, niin kauan kuin sinulla vielä on aikaa!

Mathilda heräsi ja avasi Raamattunsa. Siitä avautui tällainen kohta: "Ja minä sanoin: Voi Herra, Herra! Katso, en minä osaa puhua, sillä minä olen nuori, vaan mene kaikkien tykö, mihin minä sinut lähetän ja puhu kaikki, mitä minä sinulle käsken. Älä pelkää heitä, sillä minä olen kanssasi pelastamassa sinua, sanoo Herra!" Jer.6:7-8.

Rukoiltuaan, että Jumala osoittaisi hänelle tahtonsa, hän avasi uudelleen Raamattunsa ja sai vastaukseksi Hes.3:8-11: "Minä teen sinun otsasi niinkuin timantin, kalliota kovemmaksi; älä pelkää heitä, äläkä hämmästy heidän edessänsä, sillä he ovat vastahakoinen suku. Ja hän sanoi minulle: Ihmisen poika, ota sydämeesi ja kuule korvillasi kaikki minun sanani, jotka minä sinulle puhun. Lähde, mene vankien, kansasi lasten tykö ja puhu heille ja sano heille: 'näin sanoo Herra, Herra' - jos he kuulevat tai ovat kuulematta."

 

Tämän jälkeen Mathilda Wrede kävi usean tunnin kestävän tuskaisen taistelun, joka päättyi sisäiseen rauhaan ja varmuuteen siitä, että Jumala tahtoi hänen olemaan tien näyttäjänä Vaasan lääninvankilan vangeille. Samana aamuna klo 10 hän kävi erään vangin luona ennen antamansa lupauksen mukaan. Tämä vanki tuli: herätykseen.

Kun maaherra Wrede syksyllä 1884 erosi virastaan ja perhe muutti kokonaan pois Vaasasta, oli Mathilda vakuutettu siitä, että hänen työnsä vankien keskuudessa myös oli päättynyt. Hän voisi nyt ainoastaan kirjoitella entisille ystävilleen vankilaan. Jumala johdatti kuitenkin toisin.

 

Saman vuoden lopulla Mathilda joutui hammassäryn takia matkustamaan Helsinkiin. Siellä hän kadulla liikkuessaan näki kuljetettavan vankeja. Niitä katsellessaan sääli ja häpeä valtasi hänet. Hän ei voinut enää muuta kuin mennä vankilantarkastaja Grotenfeltin luo pyytämään lupaa saada vapaasti käydä kaikissa Suomen vankiloissa puhumassa vangeille heidän sielunsa tilasta ja jakamassa Uusia Testamentteja ja uskonnollisia lentolehtisiä ja raamatunlausekortteja ym.

Pitkän epäröinnin jälkeen tarkastaja Grotenfelt antoi hänelle luvan käydä Helsingin, Turun, Hämeenlinnan ja Lappeenrannan vankiloissa. Mathilda Wrede oli silloin 20-vuotias. Hän aloitti nyt varsinaisen elämänuransa tämän tunnuslauseen merkeissä:

- Ruumiini on kenties sortuva, mutta mitäpä se tekee, jos vain muut saavat sen kautta siunauksen — elämäni, ajatukseni, aikani, voimani — kaikki Jumalalle ja sieluille!

 

Hän alkoi nyt käydä vankiloissa, joihin oli saanut lupakirjan. Vankilaviranomaiset oudoksuivat, eivätkä aina tahtoneet antaa hänen ilman seuraa mennä vankien puheille, mutta juuri sitä hän tahtoi. Jumalaan luottaen hän astui monien raakojen murhamiesten, elinkautisten vankien koppeihin. Hän puheli heille ystävällisesti ja säilytti mielenmalttinsa silloinkin, kun joku koetti raa'asti häntä pelotella.