Kun omaa lastaan käsillään Hän kantaa

Juttelin miehen kanssa, joka oli juuri hiljattain palannut takaisin elämään. Hän näytti hyvinvoivalta ja iloiselta. Vielä viime kesänä hänestä tuli esirukouspyyntöjä, syöpä oli levinnyt kaikkialle ruumiissa ja lääkäri oli sanonut hänelle, että hänen röntgenkuvansa näyttivät siltä, kuin olisi haulikolla ammuttu miestä. Etäispesäkkeitä oli joka paikassa pitkin ruumista. Monet rukoilivat hänen puolestaan, Jumala kuuli ja mies parani. Hän sai lisäaikaa. Nyt hän oli ollut taas työelämässä ja perheen parissa. Kysyin, miten hän oli kokenut nuo raskaat hetket? Hän vastasi oppineensa arvostamaan ystäviänsä enemmän kuin ennen. Hän oli kokenut suuriarvoiseksi, että niin monet halusivat rukoilla hänen puolestaan Herraa avuksi.

Kuuntelin myöhemmin kuinka hän käytti seuroissa puheenvuoron ja se oli niin innostava, että oli suorastaan vaikea ajatella hänen olleen hiljattain kuolemansairas? Joskus näitä sairastapauksia kasaantuu niin paljon tietoisuuteeni, että se aivan uuvuttaa. Elämme todella sairaassa maailmassa kaikenlaisten sairauksien keskellä ja vain Jumalan armo pitää meitä pystyssä. Siksi jokainen parantuminen tuttavapiirissä on tavattoman rohkaisevaa kuultavaa ja auttaa meitä katsomaan Vapahtajaan uudelleen.

Lienee yleistä se, että ihmiset ajattelevat olevansa syyttömiä, synnittömiä, jotka ovat saattaneet minimoida virheensä? Oma kehu haisee, samoin omavanhurskaus. On yleistä etsiä ongelmien syitä muista ihmisistä ja olosuhteista, siten voi varmistaa oman tontin puhtauden? Fokus on naapurin rappusissa, jotka näyttävät olevan siivottomassa kunnossa? Moni jakaa Jobin kokemuksen ja ajattelee täsmälleen samoin. "Mutta sinä olet sanonut korvieni kuullen, minä olen kuullut sinun sanojesi äänen: 'Puhdas minä olen, rikoksesta vapaa; olen viaton, eikä minussa ole vääryyttä." Job 32:8-9. Ei sellaiselle ihmiselle ole Jumalasta mitään hyötyä, sillä Herra on tullut tänne vain sairaita ja syntisiä varten.

Jumala kuljettaa ihmisen yksinäisyyteen, riisuu hänet tukipilareista, toisista ihmisistä. Jumala riisuu ihmisen kunniasta, maineesta, osaamisesta, menestyksestä, onnistumisista, saavutuksista. Jumala ottaa ihmisen voimat pois, askel lyhenee, päässä on huimausta, sydän tykyttää ja värisee oudosti, heikottaa, on paha olo, pitää usein istahtaa lepäämään. Illat ja yöt ovat pitkiä, uuvuttavia tunteja, jolloin villit ajatukset tuppaavat ahdistamaan. Joskus ne mellastavat unissa.

"Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin. Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina, ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa. Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat. Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja." Job 32:14-22.

Herra laittaa ihmisen menneen elämän filmin kulkemaan pikakelauksella ilman pausseja, se hurahtaa mielen syvyyksiin asti. Kun liha kärsii, tapahtuu ihmeellinen asia, moni lakkaa synnistä. Kurjuuden kuukausina, henkisen talven pakkasöinä ei kuulu yhtään hurraa-huutoa, eikä eläköön kaiu. Uskovakin on sangen hiljaa ja kärsimyskoulun alaluokalla tehdään hiljakseen muistiinpanoja omaksi hyödyksi, ei sanota alvariinsa halleluja! "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan." 1.Piet.4:1-2. Jumalan tahdon mukaan löytyy aivan uusi mielenkanava, se on taivaskanava, elämä vain Kristusta varten. Ajan käyttö uudistuu siinä määrin, kuin ihmishenki uudistuu.

Runoilija, tutkija ja kirjailija Kaarle Krohn (1863—1935) kirjoitti myös hengellisiä runoja. Eräässä myöhemmin sävelen saaneessa laulussa hän tilittää elämäänsä:

1.Oi, miksi nukun, miksi en jo herää? Ei ole aikaa hidastella enää. Elämä kuluu eikä palaja, se elämä, mi' antama on Herran ja josta tarkan tilin multa kerran on vaativa.

Hän kokee olevansa kuin unissakävelijä, joka hitaasti laahustaa päämäärättömästi eteenpäin. Samalla hän tajuaa elämän katoavan käsistään kovin nopeasti ja sen kaikkein tärkeimmän: Jumala vie tilille jokaisen sielun kerran. Itsensä herättäminen on vaativa temppu, kun on kerran hyvin unessa. Unikuvat soljuvat haaveina huoneessa ja ihminen on tiedoton, vain hetkittäin hän on lähellä heräämistä, kääntelehtii hetken ja kuorsaa taas. Liian moni nukkuu koko elämänsä ajattelematta ikuisuutta, liian moni uskoo kohtaloon ja antaa viettiensä toimia johdattajanaan. Liian moni herää vasta kuoltuaan - siis liian myöhään. Se mikä on takana, ei tule enää koskaan eteen, vain vastuu siitä nousee painamaan.

2.Oi, miksi umpeen silmäni mä suljen, miks' unen tiellä eksyksissä kuljen? On edessäni mulla suora tie, se tie on selvä, jolla kirkkahana ain' mulle loistaa jumalainen sana. Se kotiin vie.

Suuret ja vahvat tyypit eivät anna neuvoa itseään, he eivät ole köyhiä eikä kipeitä - vielä? Jokainen eksyy, kun on väärä taluttaja ja niitä riittää joka luukulla. On vain yksi ovi, joka vie elämään - Jeesus. Muut ovet ovat turmion kanavia. Kaiken eksymisen takana on minä-itse, väärät valinnat, itsekkyys, ylpeys ja kevyt-jumalattomuus, uskonnollisuus ja lukuisat epäjumalat. Siihen tilanteeseen ihminen kuitenkin löytää avukseen Raamatun ja tie suoristuu, näkymät aukenevat Jeesuksen tuomaksi kirkkaudeksi. Jokainen Herran sana ravitsee, kasvattaa ja antaa taivas-toivoa. On tavallista sulkea silmät ongelmilta ja ongelma-ihmisiltä, kieltää kutsumuksensa ja etsiä helpoin tapa olla ja rehvastella. Herätys voi kuitenkin tulla kulman takaa, yllättävästi se kampittaa ketoon ja niin suistuu inhimillinen kauneus, korkeus, valta, järki, tunteet turpeeseen.

3.Oi, miksi oon niin kylmä, kova aina? Miks uni raskas sydäntäni painaa? Rakkaus Herran mulle suotu on, niin lämmin, kuin sen Isä vain voi antaa, kun omaa lastaan käsillään Hän kantaa, niin rajaton.

Ennen niin tavanomaisista asioista omassa elämässä tulee vaaravyöhykkeitä, jokapäiväisistä tottumuksista tulee halu tehdä parannusta, kääntyä Kristuksen puoleen. Ja kun pääsee lähelle Herraa, huomaa olevansa kovin rakkaudeton, omat tarpeet ilmenevät kylmyytenä toisia kohtaan. Samoin kovaluonteisuus aiheuttaa itsesyytöksiä jatkuvasti. Tämän tosielämän keskellä kuitenkin taivaallinen rakkaus ilmestyy ihanan lämmittävänä, Jumala lähestyy ihmistä, suuri taivaallinen Kuningas astuu alas kurjan syntisen luo. Ikuiset käsivarret tarttuvat onnettomaan ja hänen riutunut olemuksensa tuntee kuinka hänet nostetaan ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, puhtauteen, Kristuksen puhtauteen. Hän saa kokea, että Jeesuksen veri pesee kaikki hänen syntinsä ja uudistaa hänet. On aika kiitokseen, kun iankaikkiset käsivarret kantavat kurjaa sieluraasua.                

Naapuritalon vieressä kasvoi iso tuomipuu, se oli villiintynyt ja kasvoi pitkin seinänviertä ja siitä katolle. Myöhemmin talo purettiin, piha siivottiin uutta rakennusta varten ja vanha tuomi törrötti edelleen paikallaan. Mutta se pitkä villioksa ei jaksanutkaan pysyä pystyssä yksin, sitä piti tukea. Nyt siinä on raudasta tehty teline, joka seisoo kolmella jalalla ja nostaa tuota väsynyttä oksaa irti maasta. Muutamia vuosia olen seurannut tuomen elämää, mutta näyttää siltä, ettei tuo oksa tule enää koskaan niin vahvaksi, että selviäisi ilman tukea? Harva se päivä kuljen tuon puun ohi ja aina katseeni osuu tuohon reppana-oksaan, joka tuo mieleen lukuisan joukon erilaisia ihmisiä elämäni varrelta. Hekin ovat roikkuneet auttajiensa varassa ja selvinneet nipin napin toisten armeliaisuuden vuoksi. Moni tulee juuri ja juuri toimeen lääkkeiden avulla, ja jos ne otettaisiin heiltä pois, he romahtaisivat heti. Vanhat ihmiset tarvitsevat nuorempia tuekseen ja heistä on tullut taas avuttomia kuin lapset. Mutta kaikki tarvitsevat Jumalaa, kaikki ovat riippuvaisia Luojastaan, ilman Lunastajaa ei kukaan ole kerran taivaassa. Heikkoudessa Herra on tärkeä, elämme hänen varassaan, valtakunnassaan, sanastaan ja johdatuksestaan. Mitä siitä, mitä ihmiset sanovat meistä tai arvioivat meidän olemuksestamme, kun vain olemme Jeesuksen ystäviä. On tullut aika, jolloin raha ei enää ratkaise, eikä lihasvoima punnerra, äänestykset on äänestetty ja muisti huvennut. Silloinkin Jumala on sama, silloinkin Herra elää - ja auttaa anovaa.

Jeesus, usein etsimme sinua kovin korkealta, vaikka olet tullut jo alas viereemme? Jumala, huudamme sinua omien ja ystäviemme hädässä. Herra, tue pientä horjuvaa, tue vanhaa kaatuvaa, tue heikkoa sairasta, tue voimansa menettänyttä, tue yksinäistä, tue hylättyä, tue avutonta, tue neuvotonta. Ojenna kätesi meille, kun rukoilemme sinua täällä kuoleman ja heikkouden maassa. Herra, me odotamme niin usein parantumisia ja ihmeitä, mutta kohtaamme vain kuoleman ja pimeyden. Sinua odotamme, sinua tarvitsemme, sinusta luemme, sinusta todistamme, sinun sanomaasi viemme kaikkialle. Herra on yö ja odotamme aamua, sinun valoisaa ilmestymistäsi, Herran päivää. Sinä voit kaiken muuttaa, uudistaa ja asettaa kohdalleen. Kiitos ja kunnia sinulle nyt ja aina. Aamen.                                                                  

Omatunnon herätystä

Maamme tuhatvuotinen kirkkohistoria on erikoinen kokoelma kansanihmisiä, joita Jeesus on kutsunut palvelemaan armolahjoillaan seurakuntaansa. Siinä ei ole mitään johdonmukaisuutta inhimillisesti ajateltuna, mutta se sisältää suuren taivaallisen siunauksen eri aikakausille. Kun kirkon viralliset työntekijät ovat laiminlyöneet tai vesittäneet Jumalan sanan, on Herra nostanut tavalliset kansanihmiset, työläiset, maanviljelijät piiat ja rengit, talonpojat ja nuoret naiset puhumaan Jeesuksesta.

Eräs tällainen oli Anna Rogel, joka syntyi Merikarvian Alakylässä 4.12.1751. Anna oli lapsena hiljainen ja uskonnollinen. Hän otti vain vähän osaa samanikäisten lasten leikkeihin. Hänen terveytensä oli heikko ja hän sairasteli usein.

Vajaa kaksikymppisenä Anna vilustui ja joutui pysyväisesti sänkypotilaaksi. Hänen vatsansa pöhöttyi, eikä hän voinut nauttia juuri ollenkaan ruokaa. Saman vuoden syksyllä hän menetti puhekykynsä. Muutamien viikkojen kuluttua hän alkoi heikolla äänellä puhua joitakin sanoja, söi muutamia vehnäleipäpaloja ja joi hiukan maitoa. Joulunpyhinä alkoi sitten tuo ihmeellinen ja suurta huomiota herättänyt saarnatoiminta.

Annan luultiin kuolevan, mutta toisena joulupäivänä hän alkoi saarnata, ja saarna kesti neljä tuntia. Seuraavana vuonna saarnaaminen jatkui ajoittain. Anna sepitti myös hengellisiä lauluja ja teki niihin sävelmät, vaikka ei oman kertomansa mukaan tiennyt itse tästä kaikesta mitään. Hän puhui ja lauloi silmät ummessa ja kerrotaan, että kaikki tapahtui innostuneesti ja voimakkaalla äänellä. Puheitten aiheet hän otti Raamatusta. Saarnaaminen ei näyttänyt Annaa rasittavan, vaikka hän piti pitkiä paastoja. Kerrotaan, että hän oli syömättä jopa 4-6 viikkoa kerrallaan. Pian alkoi suuri ihmisjoukko kokoontua kuulemaan tätä ihmeellistä saarnaajaa, eikä ainoastaan kotiseurakunnasta vaan kauempaakin. Saarnaamisen alettua Anna kertoi aluksi tunteneensa sisäistä pakkoa saarnaamiseen kristikunnan yleisen turvallisuuden vuoksi samoin kuin kristityn ilon vuoksi.

Kun Anna vaipui horrokseen, hän alkoi veisata hengellistä laulua. Sitten hän saarnasi jostakin Raamatuntekstistä ja puheeseen liittyi myös rukous. Joskus pelkkä rukouksen osuus saattoi kestää puolitoista tuntia. Annan saarnaa kesti usein aamusta iltamyöhään saakka ja se saattoi jatkua yölläkin. Sanat tulivat selkeästi ja vaivatta, mutta hänen olemuksensa oli kuin nukuksissa. Häntä sanottiin horrossaarnaajaksi. Tajuissaan ollessaan hän ei muistanut mitään puheistaan. Joskus hän kesken kaiken vaihtoi tekstiä ja teki sen useamman kerran peräkkäin. Hän puhui suomeksi ja välillä ruotsiksi. Joskus hän puhui yli kuusi tuntia yhtä mittaa. Hänen ei kerrota saaneen näkyjä tai ilmestyksiä.

Ihmiset olivat kokoontuneet hänen luokseen ja istuivat hänen vuoteensa vieressä hiljaa ja hartaana. Myös paikalliset papit olivat kiinnostuneet Annan saarnatoiminnasta ja he suhtautuivat häneen myönteisesti – eivät kuitenkaan kaikki. Merikarvian kirkkoherra oli hänen ystävänsä ja teki mm. tuomiokapitulille selonteon Annan vaikutuksesta ja saarnaamisesta. Kirkkoherra lähetti tuomiokapitulille selostuksen neljästä Annan pitämästä saamasta. Saarnat olivat kirkkoherran mukaan kiinteitä, selviä ja hyvin rakennettuja sekä tiukasti tekstinmukaisia. Anna puhui usein siitä, että maailmanlopun ajat ovat käsillä, joten kristittyjen tulee valvoa ja rukoilla ja pysyä kiinni Jumalan sanassa.

Vuonna 1774 khra ilmoitti, että maalis-huhtikuussa oli tuhansia ihmisiä käynyt Annaa kuulemassa Kokemäeltä, Raumalta, Kristiinasta, Eurajoelta, Ulvilasta, Kokemäeltä. Lappfjärdistä, Närpiöstä, Ilmajoelta, Laihialta, Maalahdesta ja Ikaalisista. Heidän joukossaan oli pappeja ja säätyhenkilöitä. Paljon myös tapahtui herätyksiä. Erikoista oli se, että tuomiokapituli kehotti pappeja hoitamaan ja pitämään huolta näistä kokouksissa heränneistä sieluista arvostelun sijaan. Anna Rogelin vaikutuksesta lähtenyt herätys levisi Satakuntaan, Hämeeseen ja Pohjanmaalle sekä yli Pohjanlahden Ruotsiin.

Anna oli myös ahkerassa kirjeenvaihdossa uskonystäviensä kanssa. Kirjeessään eräälle ystävälle Anna puhuu vaivojen ja kiusausten tarkoituksesta ja siunauksesta kristityn elämässä. Hän kehottaa ystäväänsä: "Tarttukaamme kiinni Jeesuksen verisiin haavoihin, niin pysymme kestävinä". Eräälle toiselle uskonystävälle hän kirjoittaa: "Jeesuksen sydän on avoinna, ja se on rikas aitta kaikille hengellisesti köyhille. He saavat lähestyä sen ovea ja se avataan rukouksen avaimella."

Anna kuoli kesällä 5.7.1784 naimattomana ja oli siis kuollessaan vain 32-vuotiaana. Kuitenkin hänen hengellinen vaikutuksensa oli varsin mittava verrattuna esim. sen aikaiseen papistoon, josta ei ole juurikaan kerrottavaa jälkipolville. Vuonna 1870 eli sadan vuoden kuluttua Rogelin ensimmäisestä saarnasta hänen saarnavuoteensa sijaintipaikalle Merikarvialle pystytettiin muistomerkki, johon on merkitty hänelle tärkeä raamatunkohta Matt.26:41: "Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis mutta liha on heikko".

Eräässä Annan virressä, jossa säkeistöjä oli alun perin 17, oli hyvin herättävä ja kohtikäyvä sanoma. Siinä sanottiin:

1.Surutomat vimeisex ja kaikk ulkokullaiset hyväst´ jättä, nijn myös net, jotk on armost langennet.

2.Herra! jumalattomat, Synnis ombi sokiat, Talut ennen takaisin, kuin he menee Helvettiin

3.Pitkin tietä laviaa, Siel on susi kauhia, Perkel vastaan ottamas, Herran viha polttamas.

4.Älä Herra järvehen Päästä heitä tuliseen, Josa ijät myrisee, Lohikäärme pistelee.

5.Anna heidän maistaa tääl Kovast omantundoins pääl Esumaku helvetist, Ett he vaaran välttäisit.

6.Suo ett armon ajasa Itsens omis tunnoissa Duomitsis jo totuudes, Ei sit´ Herra oikeudes.

7.Heitä enä tuomitsis Jesus sen nijn toimit its, Jos vaan uskos ansioon Turvais, välttäis Tuomion.

Hiljattain tasavallan presidentti piti kansanedustajille ja suomalaisille puheen, jota pidettiin suorana ja kantaaottavana, harvinaisuutena poliittisessa kentässä? Myöhemmin kuuntelijat ovat sitten tulkinneet sitä omalla tavallaan ja hän on joutunutkin tarkentamaan tarkoittamaansa. Poliittisissa puheissa on paljon toivomuksia, vaatimuksia ja katteettomia lupauksia, viittauksia asiantuntijoihin ja alan

vaikuttajiin, mutta lopputulos on pelkkää maailmaa, aikalaisia ja materiaa - ei sen enempää. Siinä ei ole ilosanomaa, tai ilosanoma on siinä, että kun teet, ostat, kykenet, niin olot parantuvat ja raha virtaa taas - on mukavaa? Mutta mihin se riittää?

Hengellisissä puheissa taitaa olla vähän samanlainen tilanne, että suoria puheita on vähän ja nekin harvat tulkitaan tyhjäksi merkityksistään? Jos totuutta julistetaan, se ei kelpaa kenellekään, tai ani harvalle. Totuus karvastelee ja pistää väen pienelle paikalle. Totuuden puhujat eivät kelpaa mihinkään seurakuntaan, eivätkä herätysliikkeeseen, maailmanmielinen kristillisyys vihaa heitä ja penseät uskovat kiertävät heidät kaukaa. Mutta vielä harvinaisempia ovat evankeliumin julistajat, vaikka joukkoon aina mahtuu joku lupauksenkin sana. Sen verran aina sidomme ihmisiä omiin käsityksiimme, että sielut eivät pääse iloitsemaan Kristuksesta elävänä Vapahtajanaan.

Omaan elämääni on kuulunut vuosien saatossa muutamia totuudenpuhujia, jotka ovat ladanneet ja ampuneet uskossa mielipiteensä minusta. Heillä on ollut yksi yhteinen piirre: he ovat kaikki olleet ystäviäni, eikä sanomiensa tarkoitus ole ollut päästä minusta eroon, vaan antaa eväitä taivasmatkalle. Olen hyvin kiitollinen Jumalalle heistä. He ovat poikenneet suunsoittajista ja turhanhaukkujista siinä, että heillä on ollut myös evankeliumi - armon evankeliumi, pelastuksen ilosanoma. Jopa vuosikymmenien takaa muistelen heitä lämmöllä. Sanoman, jossa on Jumalan Henki, vastaanottaminen ei kuitenkaan ole helppoa, mutta se johtuu pelkästään minusta itsestäni. Sitä paitsi mitään täydellistä esitystä ei ole olemassakaan, kun on kyseessä ihmiset.

"….vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus…." Ef.4:15

"Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa." 2.Joh.1:3

Mutta ylivoimaisesti kaikkein suorimmin ja totuudellisesti minulle on puhunut itse Jumala ja se on pitänyt minut hänen tiellään. Hänen suorat sanansa ovat kaikki totta ja niiden ikuinen hyvä on siinä, että ne antavat sen, mitä en mistään muualta voi saada. Hänen sanansa vetoavat, osuvat, paljastavat, kuolettavat, tekevät eläväksi ja siunaavat - kirkastavat Kristuksen Jeesuksen. Muistan vieläkin uskoontuloni ensi askeleilla, kuinka Jumalan sana kouraisi syvältä ja puhutteli voimakkaasti. Olin elänyt sen verran pimeissä piireissä ja hämäräveikkojen kanssa, että totuus oli uusi asia ja rehellisyys myös. Silti kaikkein suurimmaksi kohosi evankeliumi, Jumala rakasti minua Jeesuksessa ja halusi minun olevan hänen kokonaan ja ikuisesti - käsittämätöntä, aivan hullua, mutta totta?!

Raamatussa Profeetta Jooelin kirjassa kerrotaan, kuinka vihollinen oli saanut vallan hyökätä Herran kansan kimppuun ja sen seurauksena oli tullut poikkeuksellisen vaikea ahdistuksen aika kansalle.

"Se on raastanut minun viiniköynnökseni ja katkonut minun viikunapuuni, on ne paljaiksi kuorinut ja karsinut; niiden oksat ovat valjenneet. Jooel 1:7. Tässä Herra puhui konkreettisesti sadon menetyksestä, mutta hengellisesti Kristuksen (viiniköynnös) aseman rappeutumisesta omaisuuskansan elämässä. Viikunapuu (Israel) oli myös henkisen rappeutumisen tiellä, pohjillaan. Vihollinen oli saanut erävoiton.

"Valita niinkuin neitsyt, joka on vyöttäytynyt säkkiin nuoruutensa yljän tähden." 1:8. Mutta Jumala neuvoi kansaansa parkumaan tilannetta, rukoilemaan ja etsimään Herran kasvoja. Neitsyt (seurakunta) ei ole se joka selvittää ongelmat, vaan se, jolla on Kristus joka auttaa kaikessa, kun hänen puoleensa käännytään. Ja kaiken päämäärä on ylkä (Messias), jonka yhteys on kaiken A ja O.

Hädän, vaikeuksien, ongelmien, masennuksen ja ahdistuksen keskellä Herran sana kehottaa uskovia pitämään seuroja ja laulamaan hengellisiä lauluja, rukoilemaan Jumalan apua, sopimaan keskinäiset riidat, antamaan toisille se arvo, minkä Jumala on heille tarkoittanut hänen palvelijoinaan.

"Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen. Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Jooel 1:14-15.

Ilosanoma kuuluu kaikille, kaikenikäisille, vauvasta vaariin, vain ihmisten järkeily yrittää rajata sen älykkäille aikuisille. Kun Herran kansa tulee yhteen etsimään hänen kasvojaan, tahtoaan ja elämää Golgatan uhrista ja ylösnousseen voimasta, Jumala vastaa. Hän hoitaa murheemme, asiamme, kysymyksemme, menneisyytemme, tulevaisuutemme, syntimme, ihmissuhteemme, työmme, kotimme, rakkaamme. Ja seurauksena onkin lopputulos: Jumala on heidän kanssaan, elävä Jumala, elämän Jumala, säälivä Jumala, ihmisiä rakastava Jumala, taivaan Jumala, ikuinen Jumala.

"Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa. Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?' Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa." Jooel 2:16-18.

"Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa." Jooel 2:12-13.

Kun Pietari piti puhetta helluntaina, suurena herätyksen ja pelastuksen päivänä, hän viittasi evankeliumissa juuri Jooelin profetiaan. Kaiken tuon sanoman piti kääntää ihmisten katseet synneistä Messiaaseen, uskonnollisuudesta elävään uskoon.

Jumala, sinä horjutat omatuntoamme, väärää rauhaa ja surutonta menoamme. Sinä ohjaat syntiset ahtaalle portille. Sinä, Herra, tulet ihmeellisesti avuksemme hädän hetkellä, ja kuulet rukouksemme. Vaivamme ajavat meitä etsimään sinua ja armoasi. Emme ole mitään, mutta huomaamme sen vasta äärimmäisessä hädässämme. Tarvitsemme sinun valoisaa olemustasi, kirkkauttasi, sydämeen käyvää puhtautta, veresi puhdistavaa voimaa, turvapaikkaa lähelläsi, sylissäsi. Olemme, Herra kovin saamattomia, kuin lapset riippuvaisia vanhemmistaan, mutta niin kiitollisia kaikesta, minkä annat meille, hoidat meitä, johdatat meitä ja välität meistä, ettet meitä hylkää ja jätä. Rohkenemme pyytää, että vielä syntyisi uutta elämää seurakunnassa tämän päivän Anna Rogelien ja muiden hänen kaltaisten kautta. Sinua odotamme.