Evankelistan vuosieni aikana kävin
puhumassa monenlaisissa tapahtumissa ja paikoissa pääasiassa tuntemattomille
ihmisille Jeesuksesta. Kerran olimme eräällä paikkakunnalla pitämässä usean
päivän kokoussarjaa; kuljimme seurakunnan papin kanssa tehdasvierailuilla
evankelioimassa ja aivan viimeisenä päivänä oli viimeinen tilaisuus
kynttilätehtaassa. Meidät otettiin vastaan kuin arvokkaat vieraat. Tehtaan
johtaja oli varautunut hienoon tarjoiluun, oli kakut ja kahvit, kynttilät
paloivat. Hän oli ilmoittanut työntekijöille, että työt lopetetaan meidän
tulomme yhteydessä siltä päivältä ja kaikki halukkaat osallistuvat
tilaisuuteen. Väkeä oli paikalla ehkä parikymmentä ihmistä? Mieleeni jäi
johtajan innokas asenne ja ääneen lausuttu toteamus: - olen odottanut tätä päivää
ja kuulemme mielellämme, mitä teillä on kerrottavaa. Niin me sitten kerroimme
evankeliumin ja minä tunsin, että Kristus oli siellä läsnä. Ef.2:12-13.
"että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin
kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa
maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka
ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."
Monen suomalaisen kristillisyys on
sellaista perustietoa tai tietämättömyyttä, jossa Jumalalla ei ole juurikaan
merkitystä, paitsi tietysti hätätilanteessa. Suuret koettelemukset ja
kaikenlainen murhe vaikuttavat Jumala-etsintään, mutta voi siitä luiskahtaa
katkeruuteenkin ja tulla kieltäjäksi. Voisi puhua toisen käden
kristillisyydestä ja ensi käden kristillisyydestä, sekä siitä miten edellisestä
voi tulla jälkimmäinen. Sillä toisarvoisesta uskosta ei elä kauan, se joko
alkaa juurtua syvemmälle ja kasvaa suuremmaksi tai sitten se kuivuu kokonaan
pois. Pelkkä ulkoinen kristillisyys jättää sydämen kylmäksi ja tilalle pitäisi
löytyä Kristuksen sisäinen tunteminen, joka on uuden elämän voima ja Jumalan
valtakunnan ovi. On hyvä, jos herää kysymyksiä, etsintää ja omatunto alkaa kolkuttaa,
sillä silloin ainoa parantava lääke on Kristuksen evankeliumi syntien
anteeksiantamus.
Eräs ystäväni oli suntiona Keski-Suomessa
pienessä maalaisseurakunnassa. Mies eli normaalia maallista elämää kirkollisen
elämän ohessa ilman suurempia tunteita. Hän teki suntion töitten ohessa
maanviljelijän töitä. Sitten tapahtui ihmeellistä ja hän sai uudistua aikoinaan
kadottamansa lapsenuskossaan, Jeesus tuli hänen Herrakseen ja Vapahtajakseen.
Myös vaimo tuli uskoon. Koko kodin ilmapiiri muuttui. Toisen käden
kristillisyydestä tuli ensi käden kristillisyyttä. Tämä vaikutti sen, että
ennen niin ystävällinen kirkkoherra alkoi arvostella häntä ja varmaan oli
myöskin päinvastoin. Jossain vaiheessa suntion mitta tuli täyteen ja hän
kivahti esimiehelleen: - on se sitten merkillistä, että silloin kun olin
täällä työssä ilman uskoa, ilman Jeesusta ja ryypiskelin jatkuvasti, niin
sinulla ei ollut mitään hätää minusta; mutta nyt kun olen tullut uskoon,
sinulla on jatkuvasti arvostelemista? Suntio vaihtoi pian toiseen seurakuntaan
töihin, tuli toinen kaveri tilalle ja niin tulehdus parani paikkakunnalla.
Sykarin kaivolla käydyn keskustelun
jälkeen synnissä eläneestä naisesta tuli Jeesuksen todistaja, uskonnollisesta
ihmisestä uskova, toisen käden jumalisesta elävä kristitty. Herätyksen kokenut
nainen lähti kertomaan ihmisille Jeesuksesta ja alkoi laaja hengellinen
herätys. Joh.4:42. "ja he sanoivat naiselle: - Emme enää usko sinun
puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti
on maailman Vapahtaja." Kuinka ihana ajatus, että kaikki kristityt
palvelisivat aina Jeesusta. Mutta käytännössä nämä ensi käden kristityt ovat
sellaisia ja siirtymä on tapahtunut joillakin äkkiä, joillakin hitaasti. Muutos
on kuitenkin selvästi havaittavissa, silloin Kristus tulee takarivistä näkyviin
ykköspaikalle. Jumalan sanan kylvetty siemen alkaa orastaa, näkyä
ympäristössään. Hänestä tulee jokapäiväinen elämänleipä, elämänvesi, valaistu
tie, ehdoton totuus, tulevaisuuden näky, Herra ja Vapahtaja.
Muodollinen kristillisyys on kylmää ja
kovaa, surutonta ja särkymätöntä, siinä on ohut tieto ja pitkä perinne samassa
paketissa. Se kuolee aina tapahtumaköyhyyteen, hiljaisuuteen, heikkouteen,
vaatimattomuuteen, sillä se ei voi käsittää Jumalan rakkautta, eikä alatien
Kristusta, joka suostuu ihmisten pahuuden ja mielivallan rusikoitavaksi. Se
pursuaa lihan voimaa ja sielun paatosta, se hamuaa ympärilleen meteliä ja
menoa, mutta kavahtaa itselleen kuolemista ja ristin kantamista, oman elämänsä
kadottamista. Sen tunnuslauseeksi sopii hyvin vanhan iskelmän sanat: "itse
matkani laskun mä maksan". Epäuskon saatua nujerrettua uskovan mielen
hänestä tulee "jo riittää-kristitty". Silloin ensi käden
kristillisyys muuttuu takaisin toisen käden kriitillisyydeksi, vaikka takana olisi
pitkä upea menestyksen, saavutusten ja suoristusten kirjo. 1.Kun.19:4.
"Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan
päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti
itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä
minä en ole isiäni parempi." Jo riittää, on kuin musta makuuhuoneen
rullaverho, joka pimentää kaiken. Siinä ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle
ja ajautunut umpikujaan omien ratkaisujensa kanssa. Se on kuin syvä masennus,
jossa ei ole voimia nousta, jossa ei ole halua puhua, eikä laulaa, ei ole
kiinnostunut kenestäkään, eikä odota mitään – paitsi kuolemaa.
Omassa elämässäni toisen käden
kristillisyyttä ovat olleet lapsena opitut virret ja hengelliset laulut, koulun
uskontotunnit, hartaudet ja Raamattu-aiheiset elokuvat, naapurissa asuneet
laestadiolaiset, pakolliset kirkossa käynnit, rippikoulu, joidenkin tuntemieni
vanhojen ihmisten uskonnollisuus. Niillä on ollut varmasti oma merkityksensä ja
aikansa. Niiden tilanteiden sanoma ja tapahtumat ovat vasta myöhemmin auenneet.
Toisen käden kristillisyyteen kuuluivat moraali ja Jumalan kunnioittaminen,
rehellisyys ja pyrkimys hyvään, usein myös hyvät teot ja ansioajattelu. Siksi
ihminen ollessaan tällaisessa tilassa puhuu välillä mitä sattuu ja käyttäytyy
vaihtelevasti. Job 42:3-6 "minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista,
jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä
kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on
silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja
tuhassa." Kriisit syventävät ymmärrystä itsestä ja Jumalasta. Kun saa
hieman taivaan valoa, armon vilauksen, pyytää sitä lisää. Kun herää kysymyksiä
ja pyyntöjä Jumalalle, voi odottaa myös vastauksia, ilosanomaa. Silti on vielä
pitkä matka Jumalan näkemiseen ja siksi pitää tyytyä siihen, mitä on
kirjoitettu Raamatussa ja toisten todistukseen. Toisen käden kristillisyys on
rauhatonta asioiden ja ihmisten tarkkailua, jossa näkymätön Jumalan maailma ei
ole vielä avautunut.
Mutta ei pidä halveksia toisen käden
kristillisyyttä, vaan rukoilla sen ilmenemisen puolesta, että se syventyisi
todelliseksi ja eläväksi Kristus-suhteeksi. Moraali on hyödyllistä elämässä,
muttei pelasta ketään. Se on vain ilmapiiri, kylvömaa, elämäntapa, ystäväpiiri,
perinne ja odotus. Toisen käden kristillisyyteen kuuluvat kaikenlaiset
kokemukset ja tuntemukset, aistielämä ja sielun liikutukset, joiden tulisi olla
seurausta Jumalan kohtaamisesta. Siksi usein em. kantavat jonkin aikaa elämän
myrskyissä, mutta eivät kestä koettelemuksissa; silloin kuin ihminen joutuu
luopumaan tavoitteistaan, ihmisistä, tavarasta, omasta tahdosta.
Lapsen usko on usein toisen käden uskoa,
joka haihtuu nuoruuden kiusauksiin ja aikuistumisen myötä avautuviin maailman
tarjouksiin. Kristillinen opetus ja seurakuntayhteys vahvistavat uskoa ja
vievät sitä ensi käden kristillisyyteen. Toisen käden kristillisyys kompastuu
helposti ihmisiin ja heidän käyttäytymisiinsä, suuriin pettymyksiin tällä
alueella, loukkaantumisiin. Silloin on hengellinen ja sielullinen, laki ja
evankeliumi ovat menneet sekaisin. Siksi Jeesus sanookin: "ilman minua
te ette voi mitään tehdä" Joh.15:5. Ensi käden kristillisyyden alku on
aina Jeesus.
Toisen käden kristillisyys muuttuu ensi
käden kristillisyydeksi kun ihminen tulee parannukseen ja Jumalan luo, Jeesus
alkaa elää ihmisen sydämessä henkilökohtaisesti. Jeesuksen risti tulee
tärkeäksi ja sieltä avautuu taivaan tien ovi. Samoin ihminen ottaa
vapaaehtoisesti oman ristinsä kuolettaakseen vanhan ihmisensä, haudatakseen
omat suunnitelmansa ja pyyteensä Jumalan pyhyyden, tahdon ja valtakunnan
tähden. Raamattu avautuu uudella tavalla ja Jumalan rakkaus kirkastuu
ihmiselle. Sisimpään tulee uusi mieli, joka tahtoo seurata Jeesusta.
Kielenkäyttö uusiutuu ja puheet muuttuvat uudestisyntymisen myötä, laulut
vaihtuvat uuden elämän sanomaan, lauluja Jeesuksesta. Talous ja sen hoitaminen
saa uuden katseen ja suunnitelman, kun ihminen huomaa kaiken omistamansa olevan
lainaa ja lahjaa Jumalalta. Kuollut usko muuttuu eläväksi, puiston penkillä
istujasta tulee Jumalan sanan kylväjä, turhuuden markkinoiden kauppiaasta tulee
taivaallisen elonkorjuun leikkaaja. Tyhjäntoimittajasta tulee Jumalan
huoneenhaltija. Vapahtajasta tulee kuvan sijasta hänelle hyvä Paimen, joka on
aina omansa seurana. Ennen vain omaa pihaansa haravoinut ja portaitaan
lakaissut lähteekin lähetystyöhön kauas tuntemattomien ihmisten luo.
Kirjahyllyssäni on ainakin pari sataa
elämänkertaa, jotka kertovat ihmisistä, joiden elämään Vapahtaja tuli erään
kerran ja suruttomista ihmisistä tuli uskovaisia. Monissa kertomuksissa se on
kulkenut toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen, järki
uskosta sydämen uskoon, hengellisestä tiedosta elämään, näkyvistä
välikappaleista näkymättömään Jumalaan, kirjaimesta Henkeen, teoriasta
käytäntöön, pyhästä arkeen, kirkosta kotiin. Silti ne kaikki ovat erilaisia,
jokainen tarina on yksilöllinen. Ne eivät ole kaavamaisia, vaan Herra puhuu
jokaiselle henkilökohtaisesti, kutsuu nimeltä ja siunaa erikseen ja yhdessä.
Monet tapaukset näistä osoittavat, että Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä,
heikkoja, tahdottomia, avuttomia, epäonnistuneita, hylättyjä, alaspainettuja,
kaikkensa menettäneitä, syntisiä ja sairaita. Heille tapahtuu ihme ja toisen
käden kristillisyydestä tulee ensi käden kristillisyyttä, kun luusereiden kuoro
laulaa kunniaa Herralle.