Olenko minä sinulle rakas?

Kauneimpien joululaulujen kirkkoillassa oli mukana runsaasti lapsiperheitä ja myös joitakin vanhuksia. Edessämme istui eräät isovanhemmat lastenlapsensa kanssa, paitsi ellei tuo nainen sitten ollut synnyttänyt pienokaista viisikymmenvuotiaana? Isoisä oli selvästi motivoitunut pikkupojan hoivaamisesta ja hän osoitti koko tilaisuuden ajan suurta aktiivisuutta lapsen suuntaan. Hän kuvasi kännykällä eri kulmista poikaa ja salia, kuiskutteli tälle, otti esiin leluja lapselle ja sitten suukotteli tätä ainakin kymmenen kertaa tilaisuuden aikana lapsen valkeisiin hiuksiin. Hän varmaan iloitsi suuresti tästä rakkaasta lapsenlapsesta, joka mahdollisesti oli heidän ensimmäinen - ehkä ainoa? Ajattelin, että se oli isoisän onnea, joka nyt hetkisen oli läsnä ja sitten pikkukaveri kasvoi pois paapottavien luokasta, tarpeet ja tavoitteet isonivat. On Jumalan ihme, jos kirkko säilyttää arvonsa hänen silmissään vielä murrosiässä. Toivotaan ja rukoillaan sitä.

Jeesus kohtasi Pietarin ja kumppanit ylösnousemisensa jälkeen Galilean järven rannalla. Sinne on sittemmin rakennettu kirkko, jossa kerrotaan, kuinka Jeesus kysyi Pietarilta kolme kertaa: Olenko minä sinulle rakas? Tämä oli uskonelämän ja Jumala-suhteen kannalta äärimmäisen tärkeää, että kieltäjä-Pietari saattoi päästä uudelleen Herran liittoon, jonka hän oli hylännyt häpeämällä Vapahtajaa ihmisten edessä. Siellä järven rannalla Pietari sai takaisin kadottamansa uskon. Hän uudistui ja valmistui todelliseksi todistajaksi ja ihmistenkalastajaksi. Tunnustuksen jälkeen hän oli päässyt luokaltaan, johon oli jäänyt.

Usko Jeesukseen on suhde, ei niinkään tiedollinen tai toiminnallinen elementti. Siksi usko ei ole ikään eikä älyyn sidottu asia, vaan Jumalan lahja, jonka voi saada kääntymällä Herran puoleen ja kuuntelemalla häntä. Golgatalla jokaisen verenpunaiset synnit pestään pois, ainoastaan siellä. Kaikki muu kristillisyyden harjoittaminen on pelkkää harrastelua, jolla ei ole ikuisuuteen nähden ulottuvuutta, siitä puuttuu vakavuus.

Kuinka helppo onkaan tunnustautua Jeesuksen omaksi, kun on saanut maistaa Herran hyvyyttä ja taivallista syntistä syleilevää rakkautta. Kuinka ihanaa onkaan nauttia yliluonnollista rauhaa, joka Vapahtajan olemuksesta huokuu huonon ihmisen luokse. Kuinka valtavaa onkaan heittäytyä koko painollaan Kristuksen kannettavaksi tietämättä, miten asiat ulkoisesti menevät tästä eteenpäin. Kuinka hoitavaa onkaan vastaanottaa levottomaan sydämeen Herran rauha, joka hoitaa jokaista solua, hermoa, luuta, lihaa kiireestä kantapäähän. Se on parempaa kuin mikään ajallinen tavara tai lahja.

Luin tuossa eräänä päivänä pari Pelastusarmeijan äänenkannattajaa, Sotahuuto-lehteä. Edellisestä lukemisesta olikin vierähtänyt vuosia. Luettuani olin pettynyt, sillä lehden hengellinen sisältö oli kyseenalainen, siinä ei puhuttu lainkaan Jeesuksesta. Hänen paikkansa oli korvattu palvelulla, uhraamisella, rakkaudella ja kaikenlaisella toiminnalla ja ihmisten esiin nostamisella? Sama tauti vaivaa monen montaa aikamme kristillistä poppoota, toimintaa, viritystä ja julkaisua. On näyttävää esilläoloa, keinohymyä, uskoa suurempaa ääntä, värikästä vedätystä, omia mielialoja, saavutuksien luettelua ja turhaa kehuskelua. Jeesus on saanut väistyä, muilla kun on riittävästi itseilmaisun tarvetta ja näyttävyyttä. Korkeintaan kolehdin hän voi kartuttaa isommaksi ja lisätä kannatusta ja oheistuotteiden myyntiä indeksikorotuksen verran.

Oman uskoontuloni alkumetreillä asuin yhden syksyn Pelastusarmeijan yömajassa, tämä johtui siitä, että rahani riittivät juuri sen tason majoitukseen ammattikoulutukseni siinä vaiheessa. Talossa oli myös rukoushuone, jossa pidettiin säännöllisesti tilaisuuksia ja minä osallistuin niihin. Ne olivat hyvin siunaavia ja antoisia, niissä saarnattiin Jumalan sanaa ja kutsuttiin ihmisiä Kristuksen luokse pelastukseen ja uuteen elämään. Näin kuinka ihmiset vastasivat kutsuun ja polvistuivat katumuspenkkiin, Herran Henki liikkui väen keskellä. Uskoon tulleet pelastussotilaat kutsuivat penkkiriveissä istuvia Jeesuksen seuraajiksi.

Myöhemmin olin monta kertaa mukana Pelastusarmeijan tilaisuuksissa ja tunsin monta työntekijää, joilla oli selvä ja syvä kutsumus, jossa toteutettiin kolmen S:n periaatetta: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Näiden muistojen jälkeen on surullista seurata tämän herätysliikkeen alamäkeä ja joutuukin kysymään: missä on Kristus, jonka tunnukset veri ja tuli ovat alkuajoista jäljellä heidän lipussaan? Pelastusarmeijan lippu symboloi sodankäyntiä syntiä ja sosiaalisia paheita vastaan: punainen väri symboloi Kristuksen vuodattamaa uhriverta, keltainen Pyhän Hengen tulta ja sininen Jumalan puhtautta. Pelastusarmeijan vanhin virallinen symboli on vaakuna, joka oli käytössä jo vuonna 1879. Ehkä heidän olisi syytä lukea Pelastusarmeijan perustajien William ja Catherine Boothin elämänkerta uudelleen ja palata juurilleen? Rakkaudesta kaikki silloin kumpusi, siitä Jumalan rakkaudesta, mikä tuli Jeesuksessa maailmaan, siinä minkä Pietari löysi uudelleen.

Raamattu ilmoittaa meille, että Jumala on rakkaus. Aamen, voimme sanoa. Mutta nykyään tämä lause on käännetty nurin päin ja rakkaus onkin tullut Jumalaksi. Se ilmenee kaikenlaisena uskonnollissävytteisenä touhuiluna, joissa korostetaan inhimillisiä arvoja, luonnonsuojelua, rauhanaatetta, köyhien ruokkimista, tunteiden vapaata ilmaisua, syntien suosimista, Raamatun sanan vähättelyä, Jeesuksesta todistamista, parannukseen tähtäävää lähetystyötä.

Kuuntelin itsenäisyyspäivän saarnaa eräältä paikallisradiokanavalta ja siellä saarnaaja ilmoitti puheensa lopuksi, että kaikki sodassa olleet ovat nyt taivaan ilossa ja saavat levätä vaivoistaan? Tämä sopii hyvin tämän nykyisen rakkaus on Jumala teeman johdonmukaisuuteen? Mutta ei naapuria ampumalla ja vihaamalla pelastu. Eivätkä nämä asiat kuitenkaan ole meidän käsissämme, emmekä me tai kukaan jaa taivaspaikkoja ohi Kristuksen. Hän on edelleenkin ovi, tie, totuus, elämä ja tuomari jokaiselle. Eikä tässä ole luvassa muutoksia. Rakastaminen ei siis pelasta ketään, eikä huono omatunto, sillä kaikki yrityksemme tulla kelvollisiksi Jumalan silmissä epäonnistuvat ilman Vapahtajaa.

Jeesus uudisti Pietarin rakastamalla häntä syntisenä, puhumalla hänelle evankeliumia, ottamalla hänet takaisin yhteyteensä. Voi vain kuvitella, miten kurjaksi Pietari itsensä koki Jeesuksen edessä, miten pimeän Pitkäperjantaiaamun hetket palasivat hänen mieleensä, miten suurena hän ymmärsikään turmeluksensa nyt, miten vanhan ihmisensä kelvottomuuden, miten voimaton hän oli syntitottumuksiinsa nähden? Tässä tilassa ihminen on äärettömän yksin ja avuton, mutta se tie on välttämätön, että uusi aamu koittaisi sydämessä. Armon voi omistaa vain syntisenä ja sen ymmärtää ja kokee vain se, joka sitä rukoilee Kristukselta. Tämä on nöyryyttävää, sillä Jumala onkin ilmestynyt ei korkealla ja ylhäisenä valtaistuimella, vaan alhaalla kelvottoman, kurjan tasolla, ihmisenmuodossa Jeesus nasaretilaisena, rauhanruhtinaana.

"Olenko minä sinulle rakas" on olemassaolon kysymys, siinä Jeesus mittauttaa kannatuksensa, onko ihminen saanut lahjaksi hänen pelastavan rakkautensa. Kun Juudas tuli kavaltamaan Jeesuksen ja suuteli häntä, Herra kysyi: "Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?" Mutta tämä ei vastannut mitään - hän ei ollut omistanut Jeesuksen rakkautta, hän oli kuolleessa uskossa, kylmin sydämeni, vain voittoa etsien, rahaa tavoitellen, Herran edessä. Jumalan valtakunta oli hänelle tosi lähellä, taivaan tien ovi auki, ja Pelastaja itse edessään. Mutta hän meni saatanan talutusnuorassa, synnin orjana pimeyden portista ikuiseen tuhoon. Hän kadotti etsikkoaikansa, ja Jeesuksen rakkauden kirkollisessa valtapelissä. Surullista ja varoittavaa.

Henrik Florinus, (1633–1705) toimi aikoinaan pappina Turussa, Paimiossa, Hämeenlinnassa, Kemiössä. Hän uudisti suomalaisen kirkkoraamatun tekstin kielellisesti 1642 vakiinnuttamalla mukaan aivan uusia sanoja. Hän julkaisi laajan suomenkielisen kansan parista kerätyn sananlaskukokoelman, joka vaikuttaa vielä nykyäänkin puhekielessämme. Henrikin elämään vaikutti kolme avioliittoa, kaksi ensimmäistä vaimoa Valborg ja Beata kuolivat sairauksiin, kolmas, Katarina, eli hänen jälkeensä vielä joitakin vuosia. Avioliitoista syntyi 18 lasta.

Sananlaskut teos ja viimeinen kirjansa "Yxi lyhykäinen opetus oikiasta wanhurscaudesta" valmistuivat hänen vanhimman poikansa, Henrik Florinus nuoremman (kirkkoherrana Kemiössä) elämän umpikujan varjossa. Poika syyllistyi aviorikokseen ja murhaan. Hänet teloitettiin mestaamalla Turussa 1706 vain vuosi isän kuoleman jälkeen. Rakkaus Raamattuun ja Vapahtajaan joutui kovaan koetukseen elämän murheiden keskellä.

Samana vuonna syntyi eräs suomalaisen herätyskristillisyyden merkittävä mies Somerolla, Aabraham Achrenius. Hän kirjoitti lukuisia puhuttelevia virsiä Jeesuksesta, joka rakastaa syntisiä pelastaakseen heidät. Tässä yksi niistä:

1.Jeesuksen rakkaus niin on se syvä, ettei edes kurjimman kuolemaa sois.

Jeesuksen turvissa olla on hyvä, hän luotaan ei ainuttakaan aja pois.

Rajattomassa rakkaudessa kuinka hän omansa hyljätä vois.

2.Mutta voi ihmiset ynseät, kovat maailman turhuutta vain jumaloi,

toisilla ansiot turvana ovat. Vain harvat ne armoa kerjätä voi.

Nöyrry ja taivu köyhäksi vaivu, niin sulle koittavi autuuden koi.

3.Kellä ei Jeesusta tähtenä tiellä, sen yli varjoaa kuoleman yö.

Muualta rauhaa ken etsivi vielä, sen raukan on turha ja toivoton työ:

Kauemma haipuu, syvemmä vaipuu, niin ikiorjaksi itsensä myö.

4.Tiedä: sä turmeltu oot perinjuurin, kiiruhda siis elon lähtehen luo!

Sinne jos rientävi syntinen suurin, hän terveeksi toipuis, kun lähteestä juo.

Pois kirot haihtuu, armoksi vaihtuu, ihmehen sen veri Jeesuksen luo.

5. Siis ota armo nyt uskossa vastaan, ehkä se myöhäistä kohta jo ois!

Herra sua kohtelis kuin isä lastaan ja tuhlaten sulle hän hellyyttä sois.

Ihminen, tiedä: Jeesus sun viedä korvesta Kaanaaseen yksinään vois!

                                                                Aabraham Achrenius Hlv.169

"...te loistatte kuin tähdet maailmassa pitäen kiinni elämän sanasta..." Fil.2:16

UUDENVUODENTAPAHTUMA

"Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti…." Dan.2:44

Olin saarnaamassa eräässä kaksikielisessä seurakunnassa. Väkeä ei ollut kirkossa runsaasti ja kaikki ymmärsivät suomenkieliset sanani. Mutta kirkkoherra vaati, että kuulutuksien yhteydessä oli luettava eräs teksti myös ruotsiksi. Niinpä sitten tein niin ja numerotkin menivät kutakuinkin oikein? Varsinaista teatteria, ajattelin?

Kouluaikana luin ruotsinkieltä viisi vuotta ja pääsin siitä jotenkin kärrylle. Joskus saaristossa nuorena miehenä kulkiessani tuli vastaan paikallisia asukkaita ja juttelimme. Minä kysyin suomeksi ja he vastasivat ruotsiksi. Varsinkin vanhat ihmiset eivät suostuneet puhumaan suomea. Myöhemmin tämä sama on toistunut rannikon pitäjissä käydessämme. Asuimme Sipoossa muutaman vuoden ja siellä oli aivan selvä luokkajako tässä suhteessa. Kauppias vastasi aina ruokatilauksemme yhteydessä puhelimeen kahdella kielellä (varmuuden vuoksi) - Päivää, god dag! Suomen markat kelpasivat ostoksiin. Eräs uskoon tullut mies kertoi, että heidän pitäjässään (ruotsinkielinen) oli salainen sopimus, että maata ei myydä kenellekään suomea puhuvalle? Hän itse piti asiaa kummallisena, muttei ottanut asiaan kantaa. Pöyristyttävää!

Itsenäisyysjuhliemme yhteydessä on puhuttu Venäjän ja Neuvostoliiton asemasta, vaarallisuudesta, väkivaltaisuudesta, sortovuosista, vallankumouksesta ja pienten naapurikansojen hyväksikäyttämisestä. On iloittu siitä vapaudesta, mikä 100 vuotta sitten koitti Suomelle ja kunniaa on sitten jaettu ties kenelle siitä?

Mutta olimme 600 vuotta Ruotsin vallan alla ennen Venäjää, eikä kukaan edes ehdottanut itsenäistymistä. Kaikki merkittävät virat oli jaettu ruotsalaisille ja kaikki johtajien sukunimet olivat ruotsinkielisiä. Vasta suomalaisuuden, sukunimilain ja itsenäisyyden myötä alkoivat suomenkieliset nimet kelvata laajemmin. Suomessa oli myös vallalla eräänlainen maaorjuus, jossa torpparit ja mäkitupalaiset joutuivat tekemään taksvärkkiä (palkattomia työpäiviä) rikkaille ruotsinkielisille kartanoille, joiden alueella saivat sitten asua ja viljellä maata.

Emme olisi koskaan voineet itsenäistyä Ruotsin vallan aikana, sillä kaikki tärkeät poliittiset ja kirkolliset virat olivat silloin heidän halussaan. Kaikki olivat kuuliaisia Ruotsin kruunulle. Kansalla ei ollut valtaa. Kun kuningas päätti hyökätä Saksaan tai Venäjälle, hän komensi suomalaiset sinne eturintamaan. Suuren Pohjan sodan hävittyämme, jouduimme sankoin joukoin (tuhansia) Siperiaan vangeiksi vuosikausiksi.

Meillä on kalenterissamme 6.11. ruotsalaisuudenpäivä, joka on itsenäisyyspäivään verrattavissa. Tämä Kustaa Adolfin päivä muistuttaa sotaisasta Ruotsin kuninkaasta, joka vei myös suomalaisia kuolemaan Saksaan. Ei ole varmaan muuta vastaavaa, jossa naapurimaan sotaa ja olemassaoloa liputettaisiin? Ahvenanmaan itsehallinto saa käyttää alueellaan omaa lippuakin?

Eräs merkillisyys on tämä SFP-RKP poliittinen puolue, jolla on ollut yllättävän paljon valtaa kaiken aikaa huolimatta pienestä kannatuksesta? Sen kannatus on 10 % ruotsia puhuvista (jäseniä puolueessa n. reilu 30000). Jos puolueen nimi olisi ruotsia äidinkielenään puhuvien puolue tai ranta-ruotsinkieliset, se olisi johdonmukaista, mutta että Suomessa hyväksytään nimeksi ruotsalainen puolue, on kummallista. Kuvitellaanpa, että Suomessa asuvat venäläiset tekisivät samoin ja puoluerekisteriin ilmestyisi Venäläinen kansapuolue, tms. ja eräänä päivänä ryhdyttäisiin liputtamaan Venäjän ensimmäisen tsaarin, Iivana Julman merkkipäivää? Olen varma, että päättäjät ryhtyisivät lukemaan perustuslakia hyvin tarkkaan uudelleen.

Mutta politiikka ei ole minun juttuni, enkä aio puuttua siihen, sillä se valtakunta, johon minut on kutsuttu, ei ole tästä maailmasta. Herran sana on tässä selkeä ja sitä kannattaa seurata: "Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä." Joh.18:36. Meillä on kuningas, joka tänään on näkymättömänä seurakuntansa keskellä ja Pyhässä Hengessä uskovien puolustaja ja vahvistaja. Hän ei etsi maallista etua, omistamista tai valtaa. Hän suostuu heikkojen uskovien johtajaksi ja tekee työtä kehnojen ja köyhien ihmisten elämässä. Hänen herätyksensä kulkevat vankiloissa, sairaaloissa, epäonnistuneitten ja pilalle menneitten sieluissa. Hänen sanomansa sopii kaikkialle, sille hän itse on sen keskus ja sen valta-alue on Jumalan valtakunta. "…ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta." Apt.1:3.

Uskon ystäviini kuuluu monia ruotsia puhuvia kristittyjä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Olemme saman valtakunnan kansalaisia, Jumalan valtakunnan, Kristuksen kuningaskunnan edustajia. Meillä on tähän taivaallinen valtakirja, koska Herra on itse pannut sydämiimme Pyhän Hengen sinetin. "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: - Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."Joh.3:3. Onkin ihmeellinen kokemus saada uskonsilmin nähdä näkymättömiä, jotka ovat ennustetut Raamatussa. On ihmeellistä kokea yhteyttä täysin vieraiden ihmisten kanssa, vaikka heillä on täysin erilainen kulttuuritausta, erilainen kieli, erilaiset tavat ja kokemukset, työt, ruoat ja kodit. Olemme yhtä Jeesuksen kautta, olemme hänen ruumiinsa jäseniä ja hänen valtakuntaansa valittuja. Jumalan rakkaus on korkein vaikutin siihen, että uskovat kelpaavat. "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?" Jaak.2:5

Nämä maalliset valtiot tuhoutuvat, valloitetaan, yhdistyvät. Niille on oma aikansa, eikä niiden varaan voi mitään merkittävää laskea. Eräänä päivänä niihin sijoittaneet rahakkaat ja valtaapitävät parkuvat suuria menetyksiään, eikä veroparatiiseista ole hyötyä sinä päivänä muuta kuin hautausmaaksi. "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." Ps.45:7.

Meillä ei ole uskovien keskuudessa kieliongelmaa, sillä Herra on antanut meille kyvyn jakaa sisäistä tietoa keskuudessamme. Se on salaisuus, joka avautuu vain nöyrtyville, joka vapauttaa erilaisista riippuvuuksista, ihmismielipiteistä, vallantavoittelusta, rahanhimosta, synnin orjuudesta. Jumalan viisaus on valomme ja apumme, sen sanoman keskus on ristiinnaulittu Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus. Jumalan valtakunta auttaa meitä irrottamaan otteemme ajallisista ja pitää maallista kunniaa ja loistoa, kehuskelua ja arvostuksia täysin turhina, jopa roskan veroisena ongelmajätteenä.

"Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet" 1.Kor.2:6-8. Vallanpitäjät ovat kautta aikojen tappaneet Jeesuksen ja hänen omansa, halveksineet ja vainonneet elävää kristillisyyttä. He ovat palkanneet kätyreitään kirkkojen johtajiksi vastustamaan herätyskristillisyyttä ja parannussaarnaa. Lahjomalla ja juonittelemalla vallanpitäjät ovat menestyneet näennäisesti pyrkimyksissään ja itse he ovat kehuneet itseään onnistuneiksi. Kristillisyyteen nähden he ovat olleet kovin myönteisiä, kun siitä on ollut hiukankin hyötyä heidän omille tavoitteilleen - ei enempää.

Jumalan valtakunnan erikoissotaväkeä ovat olleet uskovat mummot ja papat, jotka rukoilevat Jumalan nimen pyhitystä, Hänen valtakuntansa tuloa ja Hänen tahtonsa tapahtumista. He pyytävät ihmissielujen pelastusta, kaikkien löytymistä omista piiloistaan ja vankiloistaan, peloistaan ja ahdistuksistaan turvaan. "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa," Room.15:30. Lähitaistelun hoitavat sitten evankelistat, paimenet, opettajat ja sielunhoitajat. He vievät ihmiset Jeesuksen luo. Hengessä he valloittavat alueita vihollisten hallusta ja Jumalan sanan miekkaa käyttäen, siihen luottaen ja vedoten he etenevät vaikeissa olosuhteissa katsoen Kuninkaaseensa. Joillekin kuningas on antanut vartijan tehtävän valtakunnassaan ja heidän tulee ilmoittaa vaaroista, vihollisen liikkeistä, eksytyksistä ja metkuista. Heidän tehtävänään on pitää ääntä, että seurakunta ei nukahtaisi ruususen uneen tämän maailman huumauksien vaikutuksista. Joillekin Herra antaa tehtäväksi käydä katsomassa sairaita, vangittuja, heikkoja ja yksinäisiä. Jumalan valtakunnan erikoispiirre on siinä, että pienet ovat siellä suuria, nimettömät tunnettuja ja tavalliset kuninkaallisia.

Herra, Jeesus, sinun valtakuntasi on uskon, oikeuden, vanhurskauden, rauhan ja rakkauden valtakunta, jossa kaikki asiat ovat aina hyvässä järjestyksessä. Kun katselen näitä väliaikaisia maallisia järjestelmiä ja vallan linnakkeita, petyn, pelkään ja kyllästyn, sillä niin paljon valheita, vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta ne pitävät sisällään. Herra, en usko, että näemme täällä ajassa koskaan vanhurskasta valtiota tai oikeudenjakamista, en usko ihmisiin, en heidän motiiveihinsa. Odotan sinua, sinun pyhyyttäsi, valtakuntaasi ja tulevan maailman elämää, jossa aikaa mitataan vain sinusta käsin, jossa sinä olet kaiken keskus, kirkkaus, temppeli ja kuningas. Mutta ennen sitä pelasta suomalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja muut. Tee kaikista taivaan kansalaisia. Aamen!

Ah synny meissäkin nyt Jeesus rakkahin, taluta Hengelläsi seuraamaan jälkiäsi. Varjele maailmalta, synniltä, saatanalta.

 

1.Jos tahdot seurata suloista Jeesusta, 

niin ääntään kuullen juokse sä seimivuoteen luokse, 

ja älä katso heitä, mi käyvät harhateitä!

2.Jos luulet kuulevas ja tietä kulkevas, 

vaan viel' et kanna iestä, et tiedä ristin tiestä, 

niin nöyrry käymään kohta kuhunka Herra johtaa.

3.Jos tuntos arka lie, on kaita sulla tie, 

vaan Herra sanallansa ain tukee omiansa, 

ja suojaa lankeemasta, vaivoihin uupumasta.

4.Virvoitushetket saat tiell' ristin runsaimmat, 

seimestä alkamalla ja päättäin Golgatalla 

saat taivaan kruunun jalon ja suuren ilon, valon.

5.Oi lapsi suloinen, auttaja syntisten, 

tee valtas avaraksi sun nimes kunniaksi. 

Pois vedä maailmasta, sen teitä kulkemasta.

6.Maailmanmielisyys, sen tavat, ystävyys 

varmasti langettavat, Herrasta erottavat. 

Ken kärsii Herran kanssa, hän pysyy armossansa.

7.Ah synny meissäkin nyt Jeesus rakkahin, 

taluta Hengelläsi seuraamaan jälkiäsi. 

Varjele maailmalta, synniltä, saatanalta.

8. Sun laumaas heikkoa armollas vahvista, 

se että saisi kerran iloita eessä Herran 

voitostaan, kruunustansa ja kiittää Jeesustansa!

                                                    Abraham Achrenius (1706—1769)

"Minulla on raskas olla, olen mitätön, surkuteltava, tarpeeton olento ja vielä itsestäni huolissani." - Leo Tolstoi

Leo (Lev) Nikolajevits Tolstoin suuret romaanit ovat maailmankirjallisuuden klassikkoja, joista hänet tunnetaan. Häntä pidetään suurena ajattelijana, humanistina ja esikuvana, joka riskeerasi elämänsä mielipiteidensä vuoksi. Muistelmissaan kirjailija Leo Tolstoi kertoo, miten hän nuorena heräsi tietoisuuteen itsestään ja elämänsä tarkoituksesta. Hän oli kuusitoistavuotiaana puhellut usein erään ystävänsä kanssa siitä, kuinka ihmisen tarkoituksena on tulla täydelliseksi. - Nämä ajatukset olivat kuitenkin siihen saakka olleet vain järjen pohdittavana. Mutta sitten tuli hetki, jolloin kaikki nämä mielikuvat äkkiä valtasivat minut raikkaina kuin moraalinen ilmestys. Aivan pelästyin ajatellessani, kuinka paljon aikaa jo oli kulunut hukkaan, ja heti, tuossa tuokiossa, tahdoin ne toteuttaa varmasti päättäneenä pysyä niille ainiaan uskollisena. Olin silloin seitsemäntoistavuotias. . . Siitä hetkestä arvelen nuoruuteni alkavan. "Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra." Ps.25:7.

Tolstoi oli järjestelmällisen itsekurin mies. Yhdeksäntoistavuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavanlaisia suunnitelmia: - Elämäntavoissani täytyy tapahtua muutos; mutta on tärkeää, ettei tämä muutos tapahdu ulkonaisten olosuhteiden vaikutuksesta, vaan sisäisestä pakosta. Elämän tarkoitusperä on itsetietoinen pyrkimys kaiken olemassaolevan kehittämiseen. Kaksivuotisen maalaiselämäni tarkoitus on oleva: 1) Lukea koko lainopillinen kurssi, joka vaaditaan lopulliseen tutkintoon yliopistossa. 2) Lukea käytännöllinen lääketiede ja osa tietopuolisesta. 3) Oppia ranskan, venäjän, saksan, englannin, italian ja latinan kieli. 4) Tutustua maatalousoppiin sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti. 5) Oppia historiaa, maantiedettä ja tilastotiedettä. 6) Oppia laskennon koulukurssi. 7) Kirjoittaa väitöskirja. 8) Oppia soittamaan ja maalaamaan niin hyvin kuin suinkin. 9) Kirjoittaa säännöt. 10) Hankkia jonkin verran tietoja luonnontieteistä. 11) Sepittää kirjallinen esitys jokaisesta niistä aineista, joita opiskelen.

Tolstoin elämä maalla oli täynnä näitä tällaisia mietteitä, aloitteita ja suunnitelmia. Hän laati myös työjärjestyksen koko päivällensä aamusta iltaan: talouspuuhia, kylpy, päiväkirjan kirjoittamista, soitantoa, ruokailua, lepoa, lukemista, kylpy ja taloustoimia ym. Tolstoi suosittelee myöhemmin lisäksi sitä, että pitäisi ainakin kokeeksi elää pari viikkoa järjestämällä päivänsä hyvyyden, jalouden ja rakkauden palveluksia silmällä pitäen. Hän oli kuin Raamatun rehvakas Job: "Minä noudan tietoni kaukaa ja osoitan Luojani oikeuden; sillä totisesti, sanani eivät ole valhetta - mies, jolla on täydellinen tieto, on edessäsi." 36:3-4

Mutta entäpä, jos asia ei olekaan niin? Jospa tässä esiintyy vain yksi erehtynyt, heikko kuolevainen? Ja Huh, huh, millainen ohjelma hänellä olikaan; varsinainen tieteen ja kulttuurin triathlon Tuommoisen ajattelun taustalla täytyy olla pyrkimys täydellisyyteen? Tosin, tietysti nuoruudessa ihminen on usein puhdas ja aatteellinen ja sitten vanhana ahdas ja puutteellinen. Uskovana ihminen pyrkii miellyttämään Jumalaansa ja toimimaan hänen käskyjensä ja tahtonsa mukaan. Samalla siihen tulee helposti mukaan myös sielun toiveita pienistä eduista, eräänlaisista hyvityksistä, bonuksista ja muistamisista, joita aikaansaadaan tekemällä asiat oikein, kiltisti, tunnollisesti ja ajallaan. Sitten tulee suuria pettymyksiä, kun lahjoja ei sadakaan taivaasta, eivätkä kaikki käänny innolla Jumalan puoleen, herätykset ovat harvinaisia, pahuuden voimat näyttävät kukoistavan kaikkialla ja itsekkyydellä ei tunnu olevan mitään rajoja? Elämän muutos oli kuitenkin jäänyt ilmeisesti taka-alalle, eikä ihmisen edellytyksistä ollut riittänyt ihan kaikkeen, koska hän kirjoitti myöhemmin:

- Minulla on raskas olla, Tolstoi kirjoitti päiväkirjaansa v. 1884. - Olen mitätön, surkuteltava, tarpeeton olento ja vielä päällisiksi itsestäni huolissani. Silloin hän oli 56-vuotias, mies parhaassa iässä? Itsearvio oli musertava ja varmaan joku sieluntohtori olisi vihjannut jäytävästä masennuksesta? Vai oliko se sittenkin Jumalan antamaa omatunnon herkkyyttä, jossa ihminen tajuaa avuttomuutensa ja jumalattomuutensa syvyyden?

Jumalan sana vie ihmisen näkemään oman turmeluksensa ja sen suunnattoman syvyyden, sekä ihanan uskonvanhurskauden, joka löytyy Kristuksen uhrista ja ylösnousemuksesta. Siinä kelvoton saa kelpoisuuden leiman, syntinen armahdetaan, pimeä saa valon, hyödyttömästä tulee hyödyllinen, epävarmasta tulee vakaa, eksynyt löytää tien, häpeälliset tulevat kunnia-asemaan. Tämä on kaikki ihmeellistä Herran salattua työtä hyväksemme. Mutta, jos ihminen hylkää Jumalan armon hänelle käy huonosti, jäljelle jää vain häpeä, pettymys, lakastuminen, kuivuus ja kuolema.

"Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat. Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä." Jes.1:27-30

Tolstoi kertoo: - Tämä tapahtui minulle aikana, jolloin minulla oli se, mitä pidetään kaikin puolin täydellisenä onnena: En ollut vielä viittäkymmentäkään. Minulla oli lempeä, rakastava ja rakastettu vaimo, hyvät lapset, suuri omaisuus, joka kasvoi ja lisääntyi ilman ponnistelujani. Läheiseni ja tuttavani arvostivat minua enemmän kuin koskaan, tuntemattomat ylistivät minua ja saatoin ilman sen kummempaa omahyväisyyttä sanoa olevani kuuluisa. Enkä suinkaan ollut fyysisesti tai henkisesti sairas vaan päinvastoin, minun hengen- ja ruumiinvoimani olivat sellaiset, että tapasin ikätovereillani vastaavaa harvoin: saatoin työskennellä ruumiillisesti niitossa jäämättä jälkeen musikoista; henkistä työtä saatoin tehdä kahdeksan, kymmenen tuntia yhteen menoon tuntematta rasitusta. Ja tällaisessa tilassa tulin tulokseen, että en voinut elää, ja koska pelkäsin kuolemaa, minun oli käytettävä viekkautta itseäni vastaan ollakseni riistämättä henkeäni.

Tässä oma-arviossa on jo olemassa merkillinen paradoksi, sillä ulkoisesti asiat olivat loistavasti ja jopa kadehdittavan hyvin, mutta sisäinen elämä oli hunningolla, rauha kadoksissa ja yhteys Jumalaan löytymättä. Yllättävää, että on ihmisiä, jotka taloudellisesta menestyksestään ja ihmissuosiostaan huolimatta suunnittelevat itsemurhaa? "Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda, kun hän on heidät vanginnut. Heidän sielunsa kuolee nuoruudessa, heidän elämänsä loppuu niinkuin haureellisten pyhäkköpoikain. Kurjan hän vapahtaa hänen kurjuutensa kautta ja avaa hänen korvansa ahdistuksella." Job 36:12-15.

Näihin aikoihin hän koki hengellisen heräämisen ja nuoruuden ihanteet oli hylättävä. Hän huomasi kaksi vuotta kestäneiden ahdistusten jälkeen, että oli elänyt väärin, hänen täytyi muuttua. Työnteossa elämänsä ylläpitämiseksi, valheellisuuden ja turhuuden hylkäämisessä, yhteisten puutteiden lieventämisessä, yksinkertaisuudessa, uskossa Jumalaan, siinä oli jälleen onnellisuuden salaisuus. Hän luopui sovinnaisuuden ja keinotekoisuuden ja yksilöllisen kunnianhimon leimaamasta elämästä ja alkoi sen jälkeen elää talonpoikaiseen tapaan (siis mahdollisimman luonnonmukaisesti ja yksinkertaisesti). Tolstoi kertoo ensiksi tulleensa vakuuttuneeksi siitä, ettei tiede kykene antamaan vastausta elämän tarkoitusta koskevaan kysymykseen. Filosofiakin, tieteiden tiede, jättää kyselijän yhtä avuttomaksi. Samoin on kaiken muun ihmisviisauden laita. Se on joko vastaamatta elämän kysymyksiin tai se vastaa vain vahvistamalla epätoivoa. Tolstoin ortodoksi uskovaisilta saama apu oli yhtä kielteinen. Olivatpa nämä hänen oman säätynsä ihmisiä, oikeaoppisia teologeja tai munkkivanhuksia, Tolstoin mielestä heidän uskonsa ei ollut elämän tarkoituksen selittämistä vaan sen pimittämistä. He elivät samoin kuin hänkin erotuksena vain se, että heidän elämänsä ei vastannut heidän oppinsa perusteita. "Mitä te tiedätte, sen tiedän minäkin; en ole minä teitä huonompi….Sillä te laastaroitte valheella, olette puoskareita kaikki tyynni…. Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne? Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte." Job 13:2,4, 19:2-3.

Kun Tolstoi tutustui oppimattoman köyhän kansanosan uskovaisiin. Hän havaitsi heidän koko elämänsä todistavan siitä elämän tarkoituksen tiedosta, jonka usko Jeesukseen oli heille antanut. Usko Vapahtajaan yksin antoi heille elämän tarkoituksen ja elämisen mahdollisuuden. He olivat raskaassa työssään tyytyväisiä, suhtautuivat vastoinkäymisiin alistuen, kärsivät kärsimyksensä ja lähestyivät kuolemaa levollisesti, jopa useimmiten ilolla. Tolstoin heiltä saama vastaus oli tämä: Ihmisen elämäntehtävä on sielunsa pelastaminen. Pelastaakseen sielunsa hänen täytyy elää Jumalan tahdon mukaisesti, ja Jumalan tahdon mukaan elääkseen täytyy sanoutua irti kaikista elämän iloista, tehdä työtä, olla nöyrä, kärsiä ja olla armahtava. "Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?" Jaak.2:5

Tolstoista ei koskaan tullut varsinaisesti uskovaa, enemmin ihanteiden kultaama humanisti. Tolstoin kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan ja sen oppien mukaisesti hän halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen ihmisystävyyteen. Hän oli myös kasvissyöjä. Paradoksaalisesti hänen oppinsa aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Tolstoin rauhanaate vaikutti syvästi myöhemmin rauhanliikkeeseen. Tolstoin mielestä oli myös syntiä paistatella maineen tuomassa kunniassa.

Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui ortodoksiseen kirkkoon, mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät, vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. - Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme, hän julisti. Tolstoin kirkkoon kohdistama arvostelu johti siihen, että synodi 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja Tolstoi erotettiin kirkosta.

Suuri kysymys olikin se, että löysikö Tolstoi Jeesuksen, löysikö Jeesus hänet? Ilmeisesti hän oli koko ikänsä etsijä, joka kävi likellä ahdasta porttia menemättä siitä sisään? Luin erään teosofin arviota siitä, miten heidän oppinsa on kovasti yhtenevät Tolstoin käsitysten kanssa. Tämä on todella huolestuttavaa, koska teosofia on selvä harhaoppi, jossa Kristuksella ei ole tilaa.

Tolstoista kerrotaan, että omassa perhepiirissä kirjailijan radikaalit aatteet synnyttivät katkeria ristiriitoja hänen halutessaan käytännössä toteuttaa yhdenvertaisuuden ja yksinkertaisen elämän vaatimuksensa. Katkeroituneena hän jätti 1910 kotinsa, mutta junamatkalla Kaukasiaan sairastui keuhkokuumeeseen ja kuoli yksin ja tuntemattomana Astopovon rautatieasemalla.

Oi, Herra, miten monet käyvät edessäsi, luonasi kuin tervehdyskäynnillä löytämättä silti sinua? Miten monien oma voima, hyvyys ja yritykset olla täydellinen estävätkään heitä tulemasta luoksesi syntisinä ja avuttomina ja lapsen lailla? Miten tallattu paikka onkaan aivan siinä ahtaanportin edessä, jossa monet tekevät täyskäännöksen ja palaavat takaisin syntiin ja maailmaan? Miten hyvän ihmisen onkaan vaikea tulla sinun, ainoan viisaan ja täydellisen luo. Emme haluaisi olla orjia, kurjia, sairaita ja kelvottomia. Mutta olemme sellaisia, eikä meidän järkemme riitä ymmärtämään, että rakastat meitä juuri tällaisina ilman omaa ansiotamme pelkästään Jeesuksen uhrin kautta ja hinnalla. Auta siis uskovia, pelastusta etsiviä, Jumalaa kaipaavia löytämään rauha ja Raamatun mukaan: "kasvamaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2.Pit.3:18.

Herra Sebaot etsiskelee sinua ukkosenjylinässä ja maanjäristyksessä, kovassa pauhinassa, myrskyssä ja rajuilmassa, kuluttavan tulen liekissä. Jes.29:6.

Herää, katso Herran töitä! Syntiset hän armahtaa.

 

1.
Herää, Herran seurakunta lähellä ja kaukana!
Huuto "Katso, ylkä saapuu!" kohta on jo kaikuva.
Herää taistoon, vaivannäköön, rakkauteen, elämään.
Rohkeuden suo hän sulle, ostetulle verellään.

2.
Herää ylistämään Herraa! Armon sade lankeaa.
Hengen lahja virran lailla janoavat virvoittaa.
Maasta maahan Herran sana niin kuin liekki etenee,
sytyttäen, lämmittäen sydämiä valaisee.

 3.
Herää, katso Herran töitä! Syntiset hän armahtaa.
Lapsilleen hän runsaan pöydän taivaan lahjoin valmistaa.
Kiitos Herran! Herra elää ihmetöitään jatkaen.
Puhkea siis ylistykseen, Herran kansa, riemuiten.

4.
Herää! Anna elämäsi Herran käyttöön kokonaan.
Vapahtajan kunniaksi silloin riennät toimimaan.
Rohkeasti nosta pääsi, hoida tulta lampussa.
Herää, Herran seurakunta, Kuningas on tulossa!

virsi 148. 

Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa" 2.Tim.2:19

Laestadiolaisuus arvostaa suuresti Juhani Raattamaata (1811 - 1899), maallikkosaarnaaja ja Raamatun opettajaa, Laestadiuksen aisaparia ja uskonystävää. Hänestä on sittemmin kirjoitettu lukuisia kirjoja ja tutkimuksia. Aulis Zidbeck kirjoitti Raattamasta 1940-luvulla pari kirjaa "Juhani Raattamaa eräiden Lutherin ydinnäkemysten uudistajana" ja "Pohjolan suurin maallikkosaarnaaja". Nämä kirjat ovat olleet pohjana myöhemmälle elämänkerralle, jonka nimeksi tuli 1980-luvulla "Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma - Juhani Raattamaa - opettaja ja sielunhoitaja".

Aulis Zidbeck tunnettiin kirjailijana, joka työsti laestadiolaisuuden historiaa ja teologiaa. Hän toimi pappina Eräjärven, Hollolan, Salon ja Merimaskun seurakunnissa. Hän toimi myös 11 vuotta uskonnon opettajana Turun Klassillisessa lyseossa, jossa minäkin kävin aikoinaan keskikoulun vähän myöhemmin.

AZ oli koko ikänsä kiinnostunut laestadiolaisista ja heidän opistaan, mutta uskalsi liittyä heihin vasta kun oli eläkkeellä 81-vuotiaana. Tosin yrityksiä liikkeen yhteyteen oli ollut pitkin hänen elämäänsä useamman kerran, mutta varovaisuus ja lievät pettymykset pitivät hänet ulkopuolella. Ilmeisesti suurin vaikutin myöhemmin siirtymiseen oli sielunhoitoon liittyvä rippikäytäntö. Erilaiset omatunnon syytökset vaivasivat häntä pitkin elämää. Vasta tuolloin hän koki löytäneensä vastauksen etsintäänsä? Ja toki liikkeen veljet ottivat hänet katuvana iloiten joukkoonsa. Olihan nyt yksi kadonnut löytynyt ja päässyt oikeaan joukkoon sisälle – muualla kun ei ole pelastusta?

Omassa elämäkerrassaan hän toteaa, että heillä oli koko pitkän avioliiton ajan vaimonsa kanssa erilainen uskonnäkemys; AZ puhui opista, vaimo ihmisistä. Hän kirjoitti: "Tämä jatkuva kiistely heitti varjon aviollisen polkumme ylle. Se mikä meitä kuitenkin yhdisti, olivat lapset, jotka aina pidimme riitamme ulkopuolella." Rankkaa kokemusta ilman valoa.

Näin ulkopuolisen silmin katsottuna AZ on tyypillinen ihminen, joka ei löydä elävää Kristusta, uskonnon kyllä, kirkon ja sen viran, teologian tohtorin arvon, kourallisen opinkappaleita ja erilaisia perinnäissääntöjä, ihmismielipiteitä. Mutta sitten tähän etsintään ja kaipaukseen ilmestyy kuin tyhjästä herätysliike, joka imaisee kaverin kuin lihansyöjäkihokki kärpäsen – tosin imu kesti 50 vuotta. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että nämä mainitun herätysliikkeen ihmiset olivat kuin eri planeetalta olevia olentoja, täynnä ylitsevuotavaa rakkautta, ymmärtämystä, veljellisyyttä, uhrautuvaa lähimmäishoivaa ja auttamishalua. Lisäksi heillä on aivan erinomainen raamattuopetus, johon sisältyy sen sovellutus elämän arkipäivään ja ihmissuhteisiin. Ja kuin koristeeksi kakulle sen piiristä löytyy erikoinen opillinen korostus, joka tuo ihmeellisen vapauden kurjuudessa kamppailleelle tarpojalle. Sen jälkeen tuloksena on taas yksi, joka todistaa, ettei maailmassa ole mitään parempaa kuin meidän lahko? Muissa ovat kaikki viat, puutteet, sekavuus, epävarmuus, rakkaudettomuus, mukaan luettuna valtakirkko, jossa hän palveli suuren osan elämästään.

Omassa elämässäni näitä ystävä-lähtöjä on ollut tukku vuosien varrella, eikä minulla ole ollut niihin sanan sijaa. He ovat tehneet ratkaisunsa paljolti toisten ihmisten mukaan ja tunteittensa ohjauksesta? Yleensä kaava on kuitenkin hyvin samanlainen: ensin mennään katsomaan ja kuuntelemaan, sitten ihastutaan ja vähän myöhemmin ollaan heittäytymässä tähän virtaan koko painollaan, samalla hylätään kaikki entiset kaverit ja uskonystävät – he kun eivät ole enää sopivaa seuraa. Itseni kannalta tietysti on ollut murheellista se lopullisuus, kun kaikki Kristus-yhteys on yhtäkkiä mitätöitynyt elämässämme. Jotenkin tulee mieleen, että varmaan näiden ihmisten mielessä on taivaassakin jonkinlainen parempien uskovien reservaatti aidalla eristettynä tavallisista uskovista?

Opin jo uskon tieni alussa Jumalan koulussa, että on olemassa vain yksi lauma ja yksi paimen, nämä ovat Jeesus ja hänen uskovansa. Kaikki muu on vain kehystä, ihmistekoista sähläystä ja sekoittamista, vaikka kerskutaan Jumalan johdatuksesta. Sillä Jumala ei voi olla itseään vastaan ja ristiriidassa sanaansa kohtaan. Ihmisten vain on niin vaikea tunnustaa tyhmyyttään, sielullisuuttaan ja virheitään. Voisin sanoa, että olemme uskovinakin vielä paljon enemmän pimeydessä ja synnin sitomia kuin itse tiedämmekään. Ratkaisumme ovat usein kovin sielullisia, yhteisöllisiä ja toisten hyväksymistä hamuavia. Olemme kuitenkin ja myös paljon enemmän riippuvaisia Vapahtajasta kuin koskaan käsitämme. Todellinen Pyhän Hengen yhteys uskovien välillä ei ole ensisijassa näkyvää vaan näkymätöntä. Se on herkkä, haavoittuva ja varovasti säilöttävä Jumalan lahja. Sen rikkovat lahkolaisuus, eriseuraisuus, ylpeys, ahneus ja erilaiset eksytykset, joita pidetään totuutena. Se säilyy vain Kristus-uskon voimalla, se koostuu nöyryytetyistä sieluista, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Jos ihminen löytää Jumalan armon, hän jaksaa elämässään monenlaista, myös epätäydellisiä kristittyjä, ongelmallisia seurakuntia ja nyrjähtäneitä herätysliikkeitä. "Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa…. Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies….. Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan…. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;" 2.Tim.2:1-24.

Näkyvän uskovien yhteyden etsiminen on kuitenkin normaalia ja tavallista. Varsinkin uskon elämän alussa se olisi jokaiselle suorastaan välttämätön. Tosin näissä retkissä moni sitten nyrjähtää perusteellisesti ja luopuu kokonaan uskosta, kaikkialla kun on niin paljon epätäydellisyyttä. Ilmeisesti pienempi ryhmä kuitenkin näkee asiat opillisina ongelmina verrattuna vaikka ihmissuhteisiin ja käyttäytymisiin?

Jumalan sana antaa hyvin yksiselitteisen ohjauksen uskovan valintaan tulevaisuudestaan, mutta kelpaako se kenelle? Vanha luonto pyrkii korkeampaan ja erikoisempaan, hienompaan ja suurempaan. Kuka tyytyy vähään ja halpaan, yksinkertaiseen ja tavalliseen? "Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu." 1.Kor.7: 24. Tuo yksi ajatus on kuitenkin avain kaikkeen: "Jumalan edessä". Sen varassa voi heikkokin kestää koettelemuksia ja toimia ilman näkyvää menestystä vaikeissakin olosuhteissa. Jos kadottaa tämän näyn, kadottaa näkymättömän Jumalan ja yhteyden häneen ja seurauksena on pyrkimys paikkaamaan puutos korvikkeella. Tämä ilmenee esimerkiksi sakramenttiuskovaisuutena, jossa ne ottavat Kristuksen paikan. Kasteesta tulee automaattisesti sielun pelastaja, vaikkei ole mitään tunnustusta, ehtoollisen jälkeen ilmoitetaan, että nyt kaikki ovat vastaanottaneet Kristuksen, vaikka elämässä ei ole mitään muutosta ja ripin seurauksena julistetaan, että he ovat nyt sisällä Jumalan valtakunnassa, vaikka ovat vain erään herätysliikkeen kokouksessa. Sakramentit ovat voimassa ja toimivat Herran itsensä kautta ja vaikutuksesta - edelleen. Karismaattisella puolella kaikenlainen meuhkaaminen katsotaan Hengen työksi ja sitä tavoitellaan, vaikka Jeesus olisi aikaa päiviä lähtenyt pois heidän liikkeestään kyllästyneenä ihmiskeskeisyyteen.

Kerrotaan kahdesta miehestä, jotka matkustivat aikoinaan junassa ja keskustelivat uskonasioista. Ensin he iloitsivat yhteisestä uskosta ja heillä oli sama näkemys, mutta sitten mielet menivät vähitellen eri suuntaan. Vielä toinen sitten nosti panoksia ja sanoi sulkevansa kokonaan taivaan valtakunnan toiselta, johon toinen vikkelästi vastasi: - että sulje vaan, mä oon jo sisäpuolella!

Toinen vastaavanlainen tapaus liittyi avainten valtaan, kun eräs uskova mies sanoi, että vain hänellä on heidän kylällään ainoastaan annettu taivaan valtakunnan avaimet. Tähän sitten tuttavansa paikkakunnalla totesi: - että kyllä on keljulle miehelle avaimet annettu!

On valtava Jumalan armo löytää Jeesus elämänsä sisällöksi, silloin ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista tai ihmismielipiteistä, silloin voi toimia kaikkialla pelkäämättä tai alistumatta ihmisten orjaksi. Kristuksen suuruudesta ja vallasta käsin kaikkialla on ihmisiä, jotka Herra haluaa pelastaa ja viedä taivaaseen. Silloin uskova ei tarvitse ensin hyviä olosuhteita, hyvää seurakuntaa ympärilleen, menestystä ja näkyvää siunausta askeleihinsa, hänellä on Jeesus maailman Vapahtaja, ostajansa, maksajansa, vapauttajansa, elämänsä lähde ja virvoitus.

"….olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta. Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: - Me olemme löytäneet Messiaan, se on käännettynä: Kristus. Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö." Joh.1:40-42.

Moni katsoo, että Jeesuksen luo vieminen on ainoastaan herätysliikkeeseen matkaamista ja johonkin huoneistoon sisälle kulkemista, tiettyjen julistajien ja pappien vaikutuspiiriin pääsemistä. Ajatellaan, ettei ihminen voi tulla yksin uskoon, olla yksin uskossa, eikä uskonelämää voi elää kuin yhteisössä. Mutta usein uskovan elämä on yksinäistä, sairauden sävyttämää, ilman erinomaisia tunteita, riisumisesta toiseen vaeltamista, menetyksiä, kuivaa erämaata, heikkoutta ja puutteita. Siinä ei ole suuria kokemuksia, erikoisia ihmeitä, ei mitään mainittavaa, mutta se on kuitenkin elävää yhteyttä Herraan ja Kristuksen sanan siunaamaa arkipäivää. Raamatun asema ja ilmoitus korostuu uskovalle. Silloin Pyhä Henki johdattaa pientä kulkijaa, joka rukoillen turvautuu Jeesukseen - elävään Jeesukseen. Uskovaisuus siis rakentuu silloin Jeesuksen varaan, Golgatan uhrin turvapaikkaan, Herran ylösnousemuksen riemujuhlaan ja taivaan aukenemiseen. Näillä näkymillä henki elpyy, sielu virkistyy ja ruumis ryhdistyy, löytyy ilo ja kiitollisuus, tyytyväinen mieli ja Jumalan rauha.

Herra, missä kulkevat sinun lampaasi tänään, kalliisti ostamasi lauma, yksi lauma, niin kuin sanot sanassasi? Missä kuljet lampaittesi edellä, mihin viet ne lepäämään ja syömään, hoitoa saamaan?Missä ovat he, jotka olet uudestisynnyttänyt elävään toivoon, joiden sydämiin olet painanut lunastuksesi sinetin ja merkannut omaksesi taivaallisen kutsumuksen ja syyttömäksi julistamisen kautta. Vai ovatko sudet syöneet lampaasi, Herra, ovatko ne joutuneet vapaudesta pakkoon, armosta lain alle, valtakuntasi avarilta laitumilta suljettuihin häkkeihin?

Kiitos, Jeesus, että olet kaiken keskus, alku ja loppu, seurakuntasi Herra ja valtias. Kiitos, että johdat omasi kotiin, parannat sairaat palvelijasi, sidot haavoittuneiden haavat, kannat heikkoja, ruokit nälkäisiä, suojaat arkoja, olet suuri maksajamme, jonka luona velkamme mitätöidään ja synnit annetaan anteeksi. Käy, Herra, tänään herätysliikkeiden pääkallonpaikoille, kokoustiloihin, uskoviin, sydämiin ja tule elävänä uudistamaan kuolleet opinkappaleet, tapakristillisyyden rauniot ja tunnevauriot, pelokkaat lapsesi, sidotut, alistetut, epäilevät ihmiset, jotka roikkuvat Jumalassa ja lupauksen sanssa ohuin sitein ja joskus vain pienen langan varassa lapsuuden kokemuksesta. Anna kaikille omillesi suuren ihmisrakkautesi taivaallinen valo - tänään! Aamen.

Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin. Ps.78:25

Herra, pyhässä temppelissään

Sillä ei ole se turha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämänne; 5.Moos.32:47.

Iloitkoon Israel tekijästänsä, Siionin lapset riemuitkoot kuninkaastaan. Ps.149:2

Ota käteni ja tuo minua siunattuun loppuun asti ja ikuisesti.

Uskovaisuuteni alkumetreillä opin hengellisiä lauluja, jotka olivat itselleni uusia ja ihmeellisiä. Sillä niissä piireissä, joissa siihen asti olin pyörinyt, laulettiin vähän toisenlaisia renkutuksia ja niiden sanoma ei noussut kattoa korkeammalle. Mutta olin ollut kuuro Jumalan äänelle ja sokea häntä havaitsemaan, kunnes hän pysäytti minut kadotuksen tiellä yllättäen ja varoittamatta. Hän herätti minut.

Ilman mitään ennakkokäsitystä tutustuin monenlaisiin hengellisiin lauluihin, ja monet virret vetosivat voimakkaasti minuun, nehän olivat pieniä saarnoja, jotka vahvistivat uskoa. Huomasin myöskin aikanaan seurakuntaan tullessani, että yhteislaulu oli erittäin siunaavaa ja välttämätöntä uskovien kokoontumisissa. Joskus olen aivan selvästi kuullut laulusta, onko seurakunta hengessä palava tai lähes sammunut? Kuollut seurakunta ei laula. Onhan jo taistelulaulu muutenkin erilainen kuin hautajaishymni ja saman laulun voi laulaa niin eri hengessä ja mielellä. Aina se on erilainen, kun sen laulaa Kristukselle eikä ihmisille.

Isoäitini oli innostunut uskoontulostani ja vierailin viikoittain hänen luonaan. Hän piti paljon laulusta "Mua tartu käteen, Herra, ja taluta". Lauloimme sen yhdessä lukemattomia kertoja. Tämä laulu on sitten myöhemminkin siunannut minua monissa käänteissä, sillä siinä ihminen on avuton ja Jumala suuri.

Laulun on tehnyt Julie Katarina von Hausmann. Hän syntyi 7. maaliskuuta 1826  Latviassa Riiassa. Hän kuoli 15. elokuuta 1901 Võsuissa Virossa. Julie vietti lapsuutensa Mitaussa (Jelgava) Latviassa. Julie oli kuuden sisaruksen sarjan viides lapsi. Julie rakasti arkana lapsena hiljaisuutta ja

Julie Katarina von Hausmann

yksinäisyyttä, joka muokkasi hänen sisäistä kehitystään ja rukouselämäänsä. Ne olivat arvokkaita hetkiä, jolloin Jumala puhui hänelle. Hänen toimi opettajana ja lasten ohjaajana. Hän sairasti paljon ja tunsi monenlaista ruumiin heikkoutta. Hiljaisina yön tunteina hän kirjoitti kokemuksiaan muistiin, ja näin syntyi monta runoa ja laulua unettomina tuskien öinä. Mutta hän piti aarteensa peloissaan salassa ja jakoi runojaan vain muutamille ystävilleen. Sairauksiaan Hausmann hoiti mm. Saksan ja etelän eri kylpylöissä. Hän kärsi mm. voimakkaasta päänsärystä. Hän tunsi Saksin, Sveitsin, Reinin, Tirolin ja Sveitsin Alpit ja Pyreneiden niemimaan. Hän vietti neljä vuotta Biarritzissa Etelä-Ranskassa, jossa hänen nuorin siskonsa oli Englannin kirkon urkuri. Vuonna 1870 hän muutti Pietariin vanhimman sisarensa kotiin, joka oli Pyhän Annan saksalaisen koulun opettaja. Siellä hän johti kotitaloutta ja antoi musiikkitunteja kotona ja sen ulkopuolella. Vuonna 1901 hän muutti Viron kylpyläkaupunkiin Wösso (saksaksi) / Võsu (viro), jossa hän kuoli 15. elokuuta 1901. Hänen hautansa on Illomäggi / Ilumäen kappelin hautausmaalla Gut Palms / Palmsen lähellä.

"Mua tartu käteen" laulun juuri on psalmissa 73, jossa laulun ajatus tulee ihanasti esille: "Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti." 23-26. Siinä on riisutun ihmisen todistus Jumalan huolenpidosta ja kaikkialle ennättävästä rakkaudesta. Kriisin keskellä paistaa taivaallinen ihan valo, jossa ilmenee Vapahtaja.

Oli kesä 1862. Julie oli nuori kihlattu, joka matkusti laivalla Afrikkaan rakkaansa luokse. Hänen sulhasena oli saanut Saksassa lähetyskipinän ja halusi mennä Afrikkaan lähetyssaarnaajaksi. Heillä oli suunnitelmissa viipyä siellä yhdessä avioparina Herran palveluksessa. Aurinko on kuuma, laiva tuli satamaan ja oli Julie on kauhean väsynyt. Mutta hänellä oli vain yksi tavoite: Lopulta hän näkee taas rakkaansa! Hän olisi niin onnellinen hänen kanssaan. Kaksin he olivat suunnitelleet menoa lähetystyöhön. Nyt Julie etsi rakastaan, mutta kukaan ei tullut häntä vastaan, sulhasta ei näkynyt. Julie ihmetteli, ja meni lähetysasemalle. Siellä ihmiset katsoivat häntä vain surullisesti ja myötätuntoisesti. Hänet vietiin hautausmaalle, jossa oli uusi hauta. Kolme päivää aikaisemmin hänen sulhasensa oli haudattu siellä; mies oli kuollut ruttoon. Samana iltana Julie  kirjoitti laulun: "Ota minut käsiisi ja johdata minua!" (Mua tartu käteen,Herra). Sen alkuperäinen teksti Kuului:

1.Ota käteni ja tuo minua siunattuun loppuun asti ja ikuisesti.En halua kävellä yksin, ei askeltakaan;

minne sinä menet ja seisot, ota minut mukaasi.

2.Kärsivällisyydessäsi peitä heikko sydämeni ja anna lopulta rauha ilo kipuuni. Anna köyhän lapsesi levätä sinun jalkaisi juuressa; haluan sulkea silmäni ja uskoa sokeasti sinuun.

3.Jos en tunne mitään voimastasi, tuo kuitenkin minut tavoitteeseesi, vaikka yölläkin. Ota sitten käteni ja tuo minut minun siunattuun loppuun ja iankaikkiseen.

Kärsimys ja menetys kiinnittävät ihmisen mielen iankaikkiseen Jumalaan. Jumalan käsi kurottautuu syntistä kohti lähes jokaisella Raamatun sivulla ja elävässä elämässä me kuulemme jatkuvasti todistuksia hänen pelastavasta työstään maailmassa. Ilman Jumalan vaikutusta, kättä, vetämistä, ei kukaan pelastu. Ilman Jeesusta kaikki hukkuvat. "Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä; hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät." Ps.18:17-18

Jeesuksen elämä oli palveluaikana jatkuvaa sairaiden ja syntisten kohtaamista, jolloin hän koski kädellään ihmisiin, paransi sairaita, julisti syntejä anteeksi annetuiksi, siunasi heitä ja herätti kuolleita. Miten moni siis rukoilikaan Jumalaa ja odotti Herran käden kosketusta vaivoissaan, yksin ja hylättynä? Moni jakoi Julien kokemukset avuttomuudesta ja riippuvuudesta Jumalan kosketuksesta ja johdatuksesta.

”Niin hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: "Minä tahdon; puhdistu." Ja kohta hän puhdistui pitalistaan." Matt.8:3. "Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä." Matt.8:15. "Mutta kun väkijoukko oli ajettu ulos, meni hän sisälle ja tarttui hänen käteensä; ja tyttö nousi." Matt.9:25. "Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Matt.14:31. "Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois." Matt.19:13.

Istuin eräänä päivänä autossa ja odotin vaimoa kaupasta. Samassa ohitseni kulki mies, jonka korvan taakse oli tatuoitu luku 666. Raamatussa se tunnetaan pedonlukuna ja saatanan omistusmerkkinä. Mietin, miksi kaveri oli tuommoisen antanut päähänsä tatuoida? Ei hän kuitenkaan ollut loppuun asti rohkea, koska oli merkin sijoittanut korvan taakse, sillä se pitäisi laittaa otsaan tai oikeaan käteen. Ehkä hänellä oli vielä hieman hakusessa kenen nimissä haluaa elää ja kuolla. Moni hakee kovan tyypin roolia, mutta kaipaa kuitenkin Jumalaa?

Eräs Julien runo korostaa Jeesuksen ainutlaatuisuutta ja uskon yhteyttä Kristukseen. Laulun nimi on JEESUS MINUN KAIKKENI!

Jeesus, uskollinen ystäväni,

Jumala ja Herra!

Olen yhdistynyt kanssasi,

Mitä muuta tarvitsen?

Olet korkein hyvä,

Oma taivaani sinä;

Sinun armosi tulvasta saan

virtausvoimaa ja lepoa.

Älä koskaan mene kauas minusta,

oi pelastukseni!

Pidän kaikesta sinussa,

oletko minun osani.

Yksi on minun voittonani,

lohdutukseni ja kunniani:

Minä olen, oi JEESUS

omaisuuttasi.

Eräässä runossaan Julie on saanut Kristukselta profetian, jossa Jeesus vakuutta omaa rakkauttaan häntä kohtaan. Runon lähdetekstiksi oli merkitty Jesaja 43. Rakastan sinua.

Minä rakastan sinua, minä, kaikkien kuninkaitten kuningas,

joka kannan kaikkea sanalla,

Herra, jolla on valta kuolemaan ja elämään,

jota maa ja taivas palvelevat jatkuvasti,

Hänelle ei ole mikään liian suurta ja raskasta, eikä mitään kaukana,

Hän, joka ohjaa ja lisää, sinun Jumalasi ja varjeliasi,

ainoa, joka antaa sinulle elämän, voimaa ja levätä.

Rakastan sinua! Ja vieläkö pelkäät?

Rakastan sinua, ei vain edellisinä päivinä,

kun tulin teidän sijalle tuomioon (Jesaja 53: 8),

ei tulevaisuudessa, kunnes sinä olet vapautettu synneistä.

Sinulle ilmaisen minun kasvoni;

ei vain tänään, nyt, vaan joka hetki,

saatat tuntea itsesi onnelliseksi -

täällä käsissäni, kun kerron sinulle:

Rakastan sinua! - Ja vieläkö epäilet?

Rakastan sinua! Iloitse vavisten!

Kuka sinä olet, että kunnia Herra

kohtaa sinut matosen, kyyhkysen,

liittyy sinuun ja tekee osalliseksi ikuisuuteen?

Sinä, syntinen, sinä lepäät sydämessäsi,

täällä maistat sen, vaikka syvään murheeseen,

kuinka hyvin teen lapsilleni;

Rakastan sinua! - Ja vieläkö suret?

Rakastan sinua, minulla ei ole muuta kuin hyvyyttä.

Minä piirrän sen sinuun täällä ajassa,

sen rakkauden, suunnattoman rakkauden.

Kuljin katkeraan kuolemaan puolestasi;

Nyt olet minun suurin iloni,

kun näen sinut vaeltamassa valossani -

Voi, mutta luota rakkauteeni!

Rakastan sinua! - Ja silti sinä itket?

Rakastan sinua! Joten minun on lähetettävä sinulle surua

Kaita tie vain johtaa taivaaseen;

Tiedät sen hyvin, mutta silti voit kysyä,

miksi usein satutan sinua niin paljon!

Siksi sinä kysyt vain, koska huomaat rakkauteni,

mutta köyhä, kapea sydämesi ei voi ymmärtää;

Oi, pidä itselläsi nopeasti näitä sanoja:

Rakastan sinua! - Mutta sinä - kuinka rakastat minua?

Ps. 119:105. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

Vielä Jeesus korjaa syntiset ja sitoo tunnonhaavat, vielä levottomat sydämet hänessä levon saavat.

Naapuri tuli traktorilla meidän tontin luo ja menin pellolle juttelemaan hänen kanssaan. Olimme morjestelleet vuosien aikana monta kertaa, mutta varsinainen keskustelu oli jäänyt. Nyt ajattelin, että pitää korjata tilanne. Siinä meni sitten rajalla asioita selviteltäessä 1½ tuntia kepeästi. Kävimme Amerikassa, Venäjällä, Karjalassa, eduskunnassa, muutamassa kirkossa, sairaalassa, kuoleman porteilla, peltoviljelyssä, historiassa, talonkorjauksessa, talokaupoissa, pappilan mailla, naapureissa, vanhoilla teillä, edesmenneissä. Huomasin, että hän tiesi paljon enemmän paikkakunnan asioista kuin minä ja tuntui siltä, että kaikki oli kovin selvää ja helppoa? Pistin muutamia kristillisiä juttuja syötiksi keskusteluun, mutta naapuri ei tarttunut niihin erityisemmin? Kala ei vielä käynyt pyydykseen? Ehkä ensi kerralla on menestystä? Pois tultuani kotiin mietin, mitenkä paljon hän lienee tiennyt minusta ja taustastani? Ilmeisesti tiesi riittävästi laittamaan minut mielessään lokeroon: hätävara-naapuri – hätätilassa soita, mene käymään ja tee elämänkysymys Jumalasta? Ainakin hän oli hyvin ystävällinen ja halukas keskusteluun. Rukoilen, että hän pelastuisi, samaa rukoilen myös muille naapureille, koko tälle seudulle - muu on pelkkää kosmetiikkaa ja kehystä, ajankulua. ”Uskollinen todistaja on hengen pelastaja, mutta joka valheita puhuu, on petosta täynnä.” Snl.14:25. ”Vanhurskaan hedelmä on elämän puu, ja viisas voittaa sieluja.” Snl.11:30. Tarvitsen siis joka aika todistajan rohkeutta, elämän puun hedelmää ja Kristuksen vanhurskautta. Kaikki tarvitsevat, mutteivät tiedä sitä!

Uskovaisuus on vastakohtaisuuksien ympäristö, jossa kasvaa kauniita kukkia ja rikkaruohoja, mutta ei sovussa. Uskovaisuudessa ovat voima ja heikkous jatkuvassa jännitteessä. Perustaistelu käydään kuitenkin lihan ja hengen välillä päivittäin. Kai jokainen ottaisi mieluummin pyhyyden ja syyttömyyden aina ennen kuin kurjuuden kuukaudet ja päivänpaisteen ennemmin kuin pimeät yöt? Kuka haluaisi olla aina huono, jos on mahdollista olla hyvä? Mutta uskovaisuuteen nähden olemme aina saamapuolella, odottavia, anovia, kaipaavia ja täysin Jumalasta riippuvaisia. Olemme tyhjiä ja tarkoituksettomia, pilaajia ja paleltuneita, sokeita ja mykkiä, lapsellisia ja itsekkäitä, etuilijoita ja tönijöitä. Meillä on täysi työ oman puurolautasellisen syömisessä, mutta kuitenkin hosumme lusikoinemme naapurin puuroa? Kauhistelemme naapurin roskaista pihaa, mutta omat rappuset ovat aina vain lakaisematta? Näemme suuret virheet toisissa ja luulemme kykenevämme ratkaisemaan kädenkäänteessä mielessämme jopa valtioiden ja kansojen ongelmia, mutta samalla vältämme peilin edessä seisomista alasti - sillä näkymä on surkea, jälkeenjäänyt, epämuodostunut ja väärin korostunut, puutteellinen, piloille mennyt, säröinen kuppi - häpeäksi Herralle? Mutta ihmeellistä taivaasta tulee sanoma: - Minä rakastan sinua - tuollaisena!

Jumalan palvelijalle Mooseksellekin alkoi vasta vanhoilla päivillä avautua uutta ja armo kirkastua: ”Ja silloin minä anoin Herralta armoa sanoen: 'Herra, Herra, sinä olet alkanut näyttää palvelijallesi valtasuuruuttasi ja väkevää kättäsi; sillä kuka on se jumala taivaassa tai maassa, joka voi tehdä sellaisia töitä ja niin voimallisia tekoja kuin sinä?” 5.Moos.3:23-24. Eikö siis tulisi rukoilla, että Herra taas alkaisi näyttää palvelijoilleen kunniaansa ja voimaansa?

On tapana etsiä asiantuntijoita antamaan lausuntoja asioista ja niitä pidetään totuutena. Ne ohjaavat päätöksentekoa ja ratkaisuja. Mutta uskovaisuuden asiantuntija on armahdettu syntinen, sillä hän tietää rikkomuksensa Jumalan ja ihmisten edessä, hän voi kertoa omantunnon syytöksistä, perkeleen hyökkäyksistä ja lukemattomista kiusauksista, jotka ovat häntä vaivanneet pitkin matkaa. Kysy siis uskosta ja armosta häneltä, joka on mennyt sisään ahtaasta portista, kuuntele syntistä, joka on armahdettu, helvetistä pelastunutta, Kristus-valon löytänyttä, ojasta tielle palannutta, valheen verkosta vapautunutta, hengessään uudistunutta, orjan kahleista vapautettua. Hänellä on raikas, tuore, uutinen Vapahtajasta. Hänen silmänsä loistavat evankeliumin hunajan vaikutuksesta, hän huokaa tyytyväisenä elämän veden ja leivän ravinnosta. Sairaana hän on kiiruhtanut Golgatalle, Jumalan Karitsan luo, uhriveren luo saamaan anteeksiantamuksen parantavaa lääkettä kipeään olemukseensa. Hän on löytänyt lepopaikan Jeesuksen haavoissa, turvan vihollisten hyökkäyksiä vastaan, voittajan valtakunnan. Hän saa syödä Kuninkaan pöydästä taivaallisia herkkuja ilmaiseksi, vaikka ei ole kovin kummoinen ihminen, mutta uskovainen. Uskova oppii senkin ajallaan, ettei taivaan valtakunnassa ole korruptiota, eikä meillä ole millä maksaa hänen hyvyytensä: ”Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta, joka hankkii orvolle ja leskelle oikeuden ja joka rakastaa muukalaista ja antaa hänelle ruuan ja vaatteen.” 5.Moos.10:17-18. 

Virressä, joku aikansa kristitty kilvoittelija/asiantuntija/Jeesuksen-ystävä on rukoillut aikaa ja muutoksia kestävän sanoman, joka ilahduttaa uskovaa edelleen:

1.Vielä Jeesus korjaa syntiset ja sitoo tunnonhaavat,

vielä levottomat sydämet hänessä levon saavat.

Jotka murehtivat syntejään ja kauhistuvat itseään,

heitä Jeesus varmaan auttaa.

2. Sydämen halusta rakkaasta Hän tuli meidän luokse.

Hän piinaan tuli taivaasta synteimme suurten vuoksi.

Vajoten meidän vaivaamme ja meidän kuolemaamme,

elämän hankki meille.

3. Hän pelästyneet sulkee syntiset helmaansa,

tuskissa heitä tukee ja päästää murheistansa,

ja armostansa heittäen kaikki synnit syvään mereen

hän uskoon heitä auttaa.

4. Lävistetyillä käsillään heitä Isän tykö kantaa

ja Isän mielen kääntää hän, että armon heille antaa

ja ottaa heidät lapsikseen ja heidän omaisuudekseen

elämän lahjoittaapi.

5. Kun näkisit tuon sydämen, kuin toivoo tulevaksi

tykönsä köyhän syntisen häneltä armahdettavaksi,

jos taipuu tai on haluton! Hän mieluisesti mennyt on

myös publikaanein luokse.

6. Eikö hän Pietariakin lankeavaa armahtanut?

Jokaista syntistä hän niin on säälien katsahtanut.

Hän aina on yhtä totinen, vanhurskas, hyvä,

suloinen tykönsä tuleville.

7. Siis, synnin orja, joudu nyt, jos autuaaks’ tahdot tulla!

Ei ketään Jeesus hylännyt, ken tahtoi häntä kuulla.

Ah, miksi sinä viipyisit, surmallesi suotta rientäisit,

kun Jeesus tahtoo auttaa?

8. Saat alastonna, kurjana Jeesuksen tykö tulla,

vaikka onkin synti kuormana, Siellä armo ompi sulla.

Hänellä on sydän avattu, sä olet vieras toivottu,

hän juoksee sua vastaan.

9. Voi, voi, et sanoa sä saa: - Syntinen olen suurin,

ei Herra voi mua armahtaa! Hän kutsuu luokseen sunkin,

tyhmyyttäs’ neuvoo suremaan, haavoissaan turvaa hakemaan,

niin pääset armoon vielä.

10. Vaan älä sano: - vastakin on kyliin aikaa vielä,

kun ensin syntiin kyllästyn, Saan armon sitten siellä.

Kun kutsuu hän, et estää saa, vaan uskossa heti kiiruhtaa

Jeesusta halajamaan.

11. Oi Jeesus, kuolosi kivulla sun tykösi vedä meitä

sua ikävöimään halulla, myös köyhä sydän täytä!

Kun kurjuutemme paljastuu, auta, ettei kelpaisi meille muu

kuin veresi puhdistukseksi!

Olimme vierailulla Porissa 4.10. Elämän Eliksiirin järjestämässä tilaisuudessa teemalla "Hyvän olon ilta", josta oheinen pätkä: https://www.youtube.com/watch?v=AO6KHB0xVtY