Älä nuku syntinen, Kristus on tulossa

Mies soitti ovikelloamme ja tarjoutui korjaamaan kattoa ja muuta julkisivua talossamme, sanoin hoitavani korjaukset itse. Keskustelimme kuitenkin vähän hänen alastaan, hintapolitiikasta ja muista asiaan liittyvistä. Sitten mies teki lähtöä ja kysyi olenko eläkkeellä? Vastasin jääväni tuota pikaa, johon hän jatkoi kysyen, mitä teen työkseni? Kerroin olevani evankelista, jolloin hän kysyi, että onko ihmisillä kiinnostusta? Sanoin ihmisten etsivän apua vasta kun jokin vaiva ilmenee, sillä kyse on kuitenkin vapaaehtoisesta asiasta. Mietin myöhemmin, että niin se on, ettei Jeesuksen luo tule edelleenkään muita kuin syntisiä ja sairaita. Taisi olla ”katonkorjaaja” uskossa?

Uusi syntisen sekoilun aihe on ollut esillä mediassa, uuspakanuus Suomessa, Karhun kansa, joka uhraa vahoissa kalmistoissa (auringon temppelissä) epäjumalille. Nämä ovat henkivaltoja, joilla on Kalevalaiset nimet.  Kk porukkaa on vasta muutamia kymmeniä, mutta lisääntymään päin. Heillä on wiccalainen tai satanisti tausta, joten eivät ole mitään alalle aikovia, vaan asiaansa vihkiytyneitä. Näitä pidetään edistyksellisinä, vaikka todellisuudessa he ovat palanneet siihen aikaan, kun Suomessa ei vielä tiedetty mitään Jeesuksesta. Näille annetaan runsaasti tilaa omien ”ajatustensa” julistamiseksi, vaikka se on pelkästään saatananpalvontaa. Heille on tärkeää saada kristillisille juhlille omat sovellutuksensa, l. korvaavat juhlat. Heillä on kaste, vihkiminen ja hautajaiset, mutta nimenä on aina joku demooni. Yksi kehui pesseensä pois kristillisen kasteensa, että saattoi vihkiytyä omin riitein uuteen ulottuvuuteen, johon kuuluu vainajahenkien palvonta, loitsuja, taikuutta ja manauksia. Kk on myös virittänyt oman uskontunnustuksensa, joka tietyissä hetkissä siis hurautetaan. Näiden hörhöilijöiden piirissä kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä, jännittävää ja runollista, mutta eräänä päivänä piru ottaa koko porukan kuristukseensa ja tappaa heidät. Sillä meidän ihmisten suurin ongelma on aina ollut ja tulee olemaan synti, rikos Jumalaa vastaan ja synnin palkka on kuolema. Synnin voittaminen ei ole meille ihmisille mahdollista, mutta Jeesukselle kylläkin ja siksi ainoa turva syntisellä on Jeesuksessa – myös Karhun kansalla.

Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: "Nouse, tee meille Jumala, joka käy meidän edellämme.....

Jumalan sana ennustaa meidän ajastamme, että Israel tulee kokemaan suuria vaikeuksia ja ylivoimaisia hyökkäyksiä. Ne ovat niin merkittäviä, ettei tuo kansa kestäisi ilman Jumalan välitöntä vaikutusta kovaa puristusta. Kuitenkin se on myös ihmeellinen herätyksen aika, jolloin Jeesukseen nuivasti suhtautuneet heimoveljet kääntyvät Herran puoleen etsimään apua Golgatalta: Dan.12:1 ”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” Juutalaisten suuri ongelma, synti, on silloin käsittelyssä. Ahdistuksen vaikutuksesta syntyy herätys, joka on ainutlaatuinen, kansallinen ja hengellinen. Herätetyt ihmiset kokevat rikkoneensa Jumala vastaan ja etsivät hänen pelastustaan, valoa ja vapautta. Pelastuksen aika on suuren itkun ja rukouksen aika, kiitoksen ja kunnioituksen aika, jolloin Vapahtaja saa ansaitsemansa kunnioituksen ja tulee olemaan kaiken huomion keskipiste.

Raamattu jatkaa toiseen vaiheeseen, jossa on suuri kuolleitten katselmus, josta ei voi olla pois. Sinne on jokaisen tultava, siellä kerran kirjat avataan ja menneisyys tutkitaan julkisesti. Kaikkien on oltava mukana ja Jumala itse jakaa silloin ihmiset lopulliseen, ikuiseen, olotilaan, taivaaseen ja helvettiin. 12:2. ”Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.”  Hävettävien joukkoon on liittynyt myös suuri luopioiden ryhmä. He ovat olleet onnellisesti uskossa, kastettuja, tunnustavia kristittyjä, jotka ovat menneet takaisin omille teilleen, eksyneet ja hukkuneet. Jes.66:24. ”Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.” Nyt siis pitäisi tarkistaa paikkalippunsa ja ettei ole väärässä junassa, sillä kaikki junat eivät todellakaan mene taivaaseen.

Vielä mainitaan kolmas joukko, jolla on kirkkohistoriassa ollut aivan erityinen tehtävä, evankeliumin julistajat, kertojat ja kirjoittajat. Se on  sekalainen seurakunta lapsia, vanhuksia ja työikäisiä, kaikista kansoista ja kielistä ihmisiä, eri värisiä, eri kokoisia, eri älyisiä. Mutta he ovat kaikki rakastaneet Jeesusta ja tahtoneet taipua Jumalan tahtoon elämänsä valinnoissa. He ovat uskoon tulleita, uskon säilyttäneitä ja Kristuksessa poisnukkuneita. Heidän nimensä eivät ole yleisesti tunnettuja, eikä heistä ole kirjoitettu paljon julkisuudessa, tämä maailma on pitänyt heitä ilonpilaajina, turhuudentuottajina, kuolemanhajuisina ja maanvaivoina. 2:3. ”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.” Kristuksen valoon toisia johdattaneita seuraa ikuinen valo.

Lapuan seurakunnan kirkkoherra Wilhelmi Malmivaara kirjoitti aikoinaan virren, jota sittemmin on muokattu nykyaikaisemmaksi. Siinä on aina ajankohtainen sanoma syntiselle:

1.Älä nuku syntinen, järven partahalla,

Julman tulikivisen! Pohja pettää alla.

Ennenkuin sen aavistat. Lieska korviis lyöpi,

Kohtaat tuskat kauheat, Mato rintaa syöpi.

2.Älä nuku, syntinen, Synnin pyörtehissä,

Vaara iankaikkinen Aina uhkaa niissä!

Niiss' on hyvä hetken vaan Hurjan huvitella,

Kun ei tahdo ollenkaan Vaaraa ajatella.

Tällä papilla oli paimenen mieli, hän ei laittanut vaakakuppiin ensimmäiseksi omaa kunniaansa, ihmiskiitosta ja suosion kukkasia, vaan oli valmis herätyshuutoon, vaikka joutuisikin kärsimään sen tähden. Hän näki asiat Raamatun valossa ja siksi tuo asetelma syntinen ja Vapahtaja olikin aina voimakkaasti läsnä. Hän taisteli Kristuksen asian puolesta. Tässä mainittu virsi ilmaisee asiat totuuden valossa, mutta ei ole mitenkään mieleinen kaikkialla rehottavalle lihallisuudelle. Heränneet olivat varmasti mielissään virrestä ja papistaan, joka heitä herätteli? Kutsu pelastukseen oli aluksi kuin pahanmakuinen lääke, vastenmielinen ja ikävä. Mutta myöhemmin, kun kaikki oli kirkastunut, se oli ihana kokemus…. parannuksen alku….

3.Älä nuku, syntinen, Pirun syleilyssä.

Haureellisten himojen, Lihan hyväilyssä!

Niiss' on hauta helvetin, Sinne sielu vaipuu,

Tunnon tuskiin kauheihin Hekumasi haipuu.

Aina on aikaa vielä vähän, sanoo piru, lisää musiikkiin volyymia, pistää kärryyn vauhtia ja suihkaisee tuoksukiihotinta uhrinsa nokkaan. Turha keskittyä surullisiin asioihin, kun on niin paljon hauskaa jaossa, se jatkaa. Lisää, lisää, lisää, lisää, piru nostattaa tunnelmaa ja kuvailee kaiken viattomaksi ja kauniiksi, hyväksyttäväksi ja ilonlähteeksi. Nuku rauhassa, lepää, ota rennosti, anna muiden murehtia, se pulputtaa korvaan. Ja veri tuntuukin kiertävän aivan uudella vireydellä… pois tieltä Raamattu, sydänlääke, nyt on aika pistää jalalla koreasti, hypätä, huhkia, heilua ja huitoa…. hiiteen kirkot ja uskovaiset, ihmisen elämä on tässä ja nyt…. täältä tullaan maailma, ovi auki taivasta myöten…. tänään eletään leveästi, huomenna kuollaan kunniakkaasti…. tänään minä maksan, täältä pesee, ei olla köyhiä eikä kipeitä…… vain kurjat surkimukset rukoilevat, minä en…. veisatkoon haudoillaan virsiä, minä pyörin karusellissa, vuoristoradalla, maailmanpyörässä, lavatansseissa, lottopallona, ässä-arpana, haarapääskynä, olen kuin kala vedessä…. mutten katiskassa….

4.Älä nuku, syntinen, Maailman orjuudessa,

Elinaikaa tuhlaten Suuress' turhuudessa!

Siell' on tila toivoton Herran vihan alla,

Siell' on loppu onneton Jumalattomalla.

Herätys on aina kova juttu, siinä Jumala ravistelee syntisen tajunnan taivaan kanavalle tahtoi tämä tai ei. Rohkea säikähtää, kova murtuu, seisova kaatuu, iloinen itkee, suosio katoaa yksinäisyyden koloon. Raamattu alkaa elää, saarna tulla kohti, sydän särkyy ja ihminen näkee olevansa yltä päältä kurassa, liassa, haisevassa sonnassa…. on ollut kuin sika, käyttäytynyt kuin porsas, näyttänyt porsaan leikit, hypyt ja hymyn…. Sarvipää on tuudittanut häntä lukemattomat kerrat uneen ja kerran herkkä lapsenmieli on muuttunut kiveksi. Omat ”hyvät jutut, saavutukset, valloitukset, kepluttelut, kaveruudet” osoittautuvatkin orjuudeksi, pimeyden kahleiksi, joiden murtaminen ei onnistu ihmisvoimin tai uskonnolla. Vain kärsimyksen ja heikkouden hetki kääntää tyypin katseen Herraan Jeesukseen….

5.Älä nuku, syntinen, Kuolon kellot soivat!

Huomenna jo tehdä sen Sinullekin voivat.

Kohta oot sä kylmänä Kuolon sitehissä,

Tuomiosi kypsänä, Sielusi helvetissä.

On aika kaikelle ihmisen elämässä…. myös kuolema tulee vuoteen viereen…. pyytämättä vihollinen hiipii kosketusetäisyydelle. Valomerkki tulee ja ravintolassa syttyvät kirkkaat kattovalot…. on laskun aika…. hienosta eliittiravintolasta tuleekin yhtäkkiä konkurssikeidas…. kurja, varaton juhlija yrittää kaivaa kuvettaan löytääkseen laskuun maksun. Mutta, voi hän onkin tyhjätasku, köyhä, puutteellinen, väärässä paikassa, eikä selviä mitenkään…. Kuolema kolkuttaa ovella ja elämä on päättymässä, mutta lasku on maksamatta, helvetti aukeaa silmien eteen, pimeyden vallat vievät omansa ja hän putoaa, putoaa, syvyyteen….ja huutaa…. kuin teurasnauta henkitoreissaan…..

6. Älä nuku, syntinen, Herää aikanansa!

Vielä armo Kristuksen Tarjoo kihlojansa.

Herra vielä rakastaa, Tahtoo sunkin kantaa,

Hukkumasta pelastaa, Syntisi anteeks' antaa.      

Kristus ilmestyy syntisen elämään yllättäen, toivomatta, odottamatta. Syntinen juoksee, ryntäilee edestakaisin, kävelee, ryömii, putoaa polvilleen, huutaa apua, hän rukoilee, hän huokailee, kuiskaa ja kyynelehtii, yrittää tavoittaa vapahtajaa. Voimat ovat menneet, rahat ovat lopussa, kaupat kiinni, kaverit kaikonneet ja kirkot suljetuin ovin, rukoushuoneissa pimeät ikkunat…. Syntinen väsyy, vaikenee, on hiljaa, kuulee enää vain oman hengityksensä, tuntee kiihtyneen pulssinsa, istuu pimeydessä, yksin, avuttomana…. ”Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” Ilm.1:17-18. Silloin hän kuulee viereltään suloisen kauniin miehen äänen, Jeesus puhuu hänelle, armon sanat putoilevat kuin kypsät hedelmät nälkäisen syötäväksi. Hän saa juoda elävää vettä ja uudistuu uskossa. Herran turvissa hän löytää anteeksisaamisen ihmeellisen edun. Jeesuksen lupaukset syntisen pelastamiseksi ovat yli kaiken käsityskyvyn ja hän näkeekin itsensä täysin mahdottomaksi niiden omistamisessa. Hänestä on maksettu liikaa, liian suuri on Jumalan rakkaus, joka hänelle julistetaan ja tarjotaan. Ihana on Herra, suuri ja voimakas, viisas ja rakastava, pelastuksen Jumala, sankari, joka johtaa onnettoman onneen, väkevä ilmestyksessään, ylistettävä olemuksessaan, herättävä sanassaan.

                                        

Herätä meitä, Kristus, Hengelläsi, anna sanasi valon näyttää kaikki pimeys, pimeyden teot, pimeyden kätköt, paholaisen petokset ja valheet, ihmisten lorut ja turhat puheet, suosiostaan juopuneiden turha elämä, synnin vankilassa viruvien karmea loppu. Herätä meitä huomaamaan, että makaamme jo ruumisarkku vuoteenamme, pahat ajatuksemme tyynynä, patjana menneisyyden kirous, peitteenämme tämän maailman turhat arvostukset, seuranamme huono omatunto ja kalvava syyllisyys.

Pelasta syntiset, nosta kuopasta, tartu kiinni ja kanna kalliolle, Kristus. Puhdista meitä verelläsi sydämen puhtauteen, mielen rauhaan ja ikuisen elämän toivoon. Annan herätyksen uudistuksen aika seurakunnallesi, että maailma uskoisi.

Jeesuksen sylissä ja papan

Olimme pojanpojan kanssa ulkoilemassa, minä ensimmäistä kertaa. Hän on niin pieni, ettei kykene vielä hahmottamaan, miten hienoon sukuun hän syntynyt, tai millaiset isovanhemmat hänellä onkaan ja siksipä pikkumieheltä pääsikin parku, kun näki isoisän naaman pihalla. Ei ole helppoa olla hyvässäkään suvussa, mutta aina voi kehittyä? Ja vuosien kokemus puhuu sitten puolestaan, kun taas koko lössi on koolla jossakin tuiki tärkeässä tapahtumassa, kuten esim. uuden kasvimaan vihkiäisissä, naakanpesän hävittämistalkoissa sukutalossa, käytetyn mopon käyttöönottojuhlassa, ensimmäisen hampaan ilmaannuttua pikkuisen suuhun, isoisän viimeisen hampaan pudottua tai jonkun ansioituneen syntymäpäivillä. 

Kävelimme pikku pakkasessa mukavan lenkin talvi-illassa ja pikkuisen suuri kysymyksensä olikin se, että kuka kumma noita vaunuja lykkää? Jossain vaiheessa otin hänet syliin, varmuuden vuoksi selin itseeni päin. Esittelin kullanmurulle pikatien liikennettä ja ohikiitäviä peltilehmiä, katuvaloja ja vastaantulleita koirantaluttajia. Se oli kiinnostavaa ja kaveri äänteli innostuneesti. Vaunuissa olo ei sillä kertaa siis ollut ollenkaan kivaa, vaikka pappa lykkäsi ikäisekseen turbovauhtia kuin paralympialainen. Joten otin pojan taas syliin ja esittelin hieman toisenlaista miljöötä: huoltoaseman mainosvalot, josta pappa saa menovettä kärryyn, ihanan himmeät katuvalot ja epätoivoinen pyöräilijä lumisella tiellä. Taas hän oli kovin tyytyväinen.

 

Joskus elämäntie käy kovin ahtaaksi ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle, olemme kulkevinamme ja iloitsevinamme, uskovinamme, rakastavinamme ja toivovinamme. Mutta todellisuudessa kuljemme naula päässä ilman minkäänlaista inhimillistä virettä, ilman Jumalaa, ilman ystäviä, ilman päämäärää, leijaillen kuin kuollut puunlehti pohjoistuulessa. Ei ihme, jos joskus parahtaakin: ”….ei kukaan minun sielustani välitä. Ps.142:5. ”Niin minä sanoin: "Herra, Herra, lakkaa jo.” Aamos 7:5 "Missä on Herra, sinun Jumalasi?" Miika 7:10 ”Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Mal.1:2. Jumala tekee parhaansa, mutta me vain epäilemme.

Moni uskova kadottaa maailman keskellä yhteyden Herraan ja alkaa vaeltaa holtittomasti etsien ihmisistä Kristusta, löytämättä. Myös Vapahtaja itse valittaa seurakunnan surkeaa tilaa ja siitä heijastuvia kauaskantoisia ongelmia. ”Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.” Hes.34:6. Lampaat ovat kuva Jeesuksen omista ihmisistä. Hän on itse Hyvä Paimen, joka on elämäntehtäväkseen ottanut syntisten pelastamisen ja uskovien porukan hoitamisen. Jeesus antaa kyytiä vastuunkantajille, joiden käytös on ala-arvoista kaikesta kirkonmenosta huolimatta. Hän ei kuitenkaan neuvo etsimään hengellisempää porukkaa, koska sellaista ei ole olemassakaan, vaan ainoa oikea tie tässä on löytää Hänet Vapahtajakseen ja Herrakseen uudelleen. ”Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti." Seurakunnan on käynyt kuin Aaron-vainaan käsittelyssä aikoinaan Siinailla, kun veli-Mooses oli ottamassa Herralta laintauluja ja viipyi. Aaron teki kansan toivomuksesta uuden jumalan, kultaisen vasiukan, kun kaikki väen kultaesineet valettiin muottiin. Se oli surkea päivä kirkon historiassa, muttei viimeinen lajissaan - valitettavasti. Johtajilla on johtajien vastuu, ei kerätä rahaa ja lypsää lampaita, etsiä ajallista hyötyä uskovien kustannuksella, lihoa toisten laihtumisen kautta. Johtajien tulee palvella Jeesusta, hänen sanansa mukaan, hänen Hengessään, hänen ehdoillaan ja ristinsä kantaen, lampaita hoitaen.

Kuka minua Rakastaa? Hyvä Paimen, Jeesus Kristus Hes.34:10-12,16 ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa” Herra itse ottaa paimenen paikan, hän osaa, voi, tahtoo ja riittää. Hän ei koskaan petä, hän on kaiken sanomansa takana, hänen uskollisuutensa ei kaadu hallitusneuvotteluihin tai kirkolliskokoukseen, uskovien kompurointiin tai lankeemuksiin. 

HÄN ETSII KADONNEITA PUHUMALLA – kuuletko?, ymmärrätkö?, tahdotko? On ihana kuunnella Herran ääntä, mutta se on joskus kovin pelottava, varsinkin kun ei tunne Kristusta läheisesti. Ihmisen luonnollinen taipumus on paeta Herraa, hänen ääntään ja etsiytyä pimeään piiloon. Vanhat syntikaverit tuntuvat olevan kaikkein turvallisimpia ja luotettavampia kumppaneita. Mutta Kristus puhuu…..? Joskus, kun on aivan hiljaista ja sydämen lyönnit kuuluvat ohimolla, Herran rakastava ääni tavoittaa syntisen ja yhteys on kokeiltu, sitä rakennetaan ja edistetään. Vapahtajan ääni vetää puoleensa, vaikka koko muu olemus tappelisikin vastaan, vaikka kaikki kaverit olisivat toista mieltä, vaikka aika ja paikka eivät ole onnistuneita, vaikka oma uskonnollisuus yrittääkin vielä keksiä muuta tekemistä.

EKSYNEET HÄN TUO TAKAISIN – oletko poissa, kaukana, pimeydessä, itseriittoisa? (Luuk.22:31-32) Joskus on kadonnut uskovalta kutsumus, hengellinen tehtävä, Jumalan asettama vartiopaikka, Pyhän Hengen antama armolahja? Eksyä voi monella tavalla. Kerran eräät ystäväni olivat Saaristomerellä veneilemässä ja pahasti eksyksissä. Saaret kuitenkin näkyivät, eikä tilanne ollut epätoivoinen tai vaarallinen. Polttoainetta riitti ja kajuutassa oli evästä ja nukkumavaatteet. Vihdoin he päättivät mennä ensimmäiseen laituriin, jossa näkyisi ihmisiä. Kaveri oli sen verran omanarvontuntoinen, ettei kehdannut kertoa olevansa eksyksissä, niinpä hän kysyi laiturilla olevilta, että missä he asuvat? Siitä se matka sitten sai onnellisen käänteen, kun eksyneet löysivät itsensä. Jeesus on elämän laiturilla ja ohjaa eksyneitä taivaan tielle, oikealle reitille. Joskus he eivät tule hänen luokseen, niinpä hän lähtee keskelle myrskyäkin etsimään kuolemanvaaraan joutuneita.

HÄN HOITAA HAAVASI - oletko valmis hoidettavaksi? (Jes.40:11,42:3,7) Olen huomannut, että muutamat meistä ihmisistä ovat sellaisia, ettei lääkärille mennä kuin pakosta, eikä lääkkeitä oteta kuin äärimmäisessä hädässä? Ehkä tästä johtuen, emme myöskään katso aiheelliseksi vaivata Kristusta turhilla rukouksillamme? Itse paikkailemme itseämme, nuolemme haavojamme ja voitelemme kipeitä kohtia. Hymyilemme kun kohdataan, koska niin kuuluu tehdä, itkemme kun muut eivät näe. Mutta voisimme pyytää Jeesusta sitomaan haavamme, tervehdyttämään olemuksemme, ja voitelemaan meitä taivaallisilla paratiisin yrteillä hänen rakkautensa voimalla. Hoitamaton kristitty pakkaa katkeroitumaan, hän näkee asiat kovin mustin lasein ja kieriskelee huonoudessaan. Syyllisyyskin pulpahtelee esiin ja tunnustamattomat synnit painavat repussa kuin kiukaan kivet, jotka ovat vielä yhtä kuumiakin kuin syntisen kyyneleet.

HÄN VAHVISTAA – oletko heikkona valmis hänen syliinsä? Jeesuksen sylissä on hyvä olla, Herran turvallisissa käsissä jokainen heikko uskova jaksaa. Se on näköalapaikka, jossa Kristus opettaa asioita itsestään käsin. Ensiksi uskova oppii Herran sylissä ymmärtämään, että Vapahtaja on kaiken keskus taivaassa ja täällä alhaalla niiden elämässä, jotka tunnustavat hänet Herrakseen. Toiseksi uskova oppii, että Kristukselle on annettu kaikki valta, jolla hän kykenee mitä vaan. Hän voi pelastaa kurjan syntisen, parantaa sairaan, kantaa hänet yli myrskyävän meren, yli kylmien vuorten, läpi pimeiden laaksojen, pitkin kuivaa kuumaa erämaata, kaikkien vihollisten hyökkäyksissä, arvottomuuden montussa, avuttomuuden vuoteella. Kolmanneksi uskova oppii, ettei Kristus koskaan hylkää omiaan, vaan kaikki luopumus tapahtuu uskovan omsasta aloitteesta. Vieläpä Herra lähettää varoituksia ja muistutuksia, kehotuksia luopiolle ja nostattaa esirukoilijoita, että kurja kääntyisi. Neljänneksi uskova oppii, että Kristus ei pakota, vaan kaikki Jumalan valtakunnassa tapahtuu vapaaehtoisesti, hyvällä mielellä, sydämen halusta. Viidenneksi uskova oppii, että Kristus on valmis kantamaan väsyneen uskovansa taivaan kotiin, ikuiseen iloon.

"Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti." Ps.73:26.

Ota minut syliin Herra, ja kaikki rakkaani, pienet ja suuret, ota syliisi ystäväni, sairaat läheiset, pelastumattomat kanssakulkijat, surkimukset, joista kukaan ei välitä. Ota syliisi kova maailma, paha ihmiskunta, juutalaiset, pakanat, harhaoppiset, oikeaoppiset, kadonneet, eksyneet, haavoittuneet, heikot, typerät paimenet, kuivuneet evankelistat, sammuneet tähdet, unohdetut lähimmäiset, väsyneet vaarit, pettyneet anopit, kärsivät nuoret, toisistaan erotetut puolisot, väärinymmärretyt lapset, lunastettujen suuri joukko, vainotut kristityt, vankilassa viruvat, evankeliumin palveluksessa olevat, juuri tielle lähteneet, kuolemanrajaa lähestyvät. Ota syliisi, Jeesus, ennenkuin on liian myöhäistä.

Vaikka koettelee, eipä hylkää Herra

Venäjän hallitsija tsaari Nikolai I  oli 1800-luvulla kiusaantunut erään kirkontornin rappeutumisesta Pietarissa. Pietarin ja Paavalin kirkko sijaitsi Pietari-Paavalin linnoituksessa ja kirkon risti oli vahingoittunut myrskyssä ja enkeliltä murtunut siipi. Tornin korkeus oli 122 m. Korjaustyö oli vaikea ja vaarallinen. Ne korjasi syksyllä 1830 Pjotr Teluskin, joka oli varsinaiselta ammatiltaan katonkorjaaja. Kukaan ei uskonut, että hän onnistuisi tehtävässään, ja työtä seurasi sankka väkijoukko. Korjaaminen kesti kaksi viikkoa  ja hän oli tehnyt itselleen turvavaljaat, joiden avulla hän hivuttautui ylemmäs ja ylemmäs, aina huipulle asti. Teluskin ei pyytänyt palkkioksi mitään tiettyä summaa: - Mitä annatte, se on hyvä, hän sanoi. Pietarin kaupunki maksoi hänelle 5000 ruplaa, joka oli iso raha siihen aikaan. Taideakatemian johtaja esitteli Teluskinin tsaarille, joka antoi vielä lisää rahaa ja hopeamitalin "ahkeruudesta". Ristin ja enkelin korjaaminen teki Teluskinista kuuluisan, ja hänestä on kirjoitettu kirjojakin. Kerrotaan, että Teluskin sai tsaarilta paperin, jossa sanottiin, että hänelle piti antaa ryyppy missä tahansa kapakassa aina kun hän halusi. Tätä kutsuttiin ”kultaiseksi kolpakoksi”. Tarinan loppu on onneton. Urhoollinen ristinkorjaaja joi itsensä hengiltä kolmessa vuodessa. Menestys ei sopinut hänelle, mutta koetus oli hänelle ominta.

Tapasin eräissä kotiseuroissa  Marin, yli 80-vuotiaan mummon, joka oli ollut Leningradin liepeillä elämässä lapsuuttaan inkeriläiskylässä sota-aikaan. Hän kertoi ruokaa olleen niin hintsusti, että he joskus söivät pelkkää ruohoa kuin eläimet. Mutta kaupungissa olivat asiat vielä huonommin, sillä sitä piiritettiin 900 päivää saksalaisten ja suomalaisten toimesta. Sitä myöskin pommitettiin. Elämä oli ankeaa, noiden päivien aikana kuoli miljoona ihmistä sodan, nälän, kylmyyden ja tautien seurauksena. Taloissa ei ollut lainkaan lämmitystä, koska ei ollut puuta eikä öljyä. Viimeisenä piiritystalvena sieltä pakeni miljoona ihmistä Laatokan jäätien kautta. Vain 600 000 ihmistä jäi eloon. Piirityksen aikana leipä oli säännöstelyssä ja sitä sai 125 g päivässä, tehdastyöläiset, jotka palvelivat sotakoneistoa, saivat tuplaten leipää. Nälänhädän ollessa pahimmillaan ihmisiä kuoli pitkin katuja. Kaikki kissat ja koirat teurastettiin ruoaksi. Ihmiset söivät mitä tahansa pysyäkseen hengissä. Myös ihmislihaa syötiin kuolleista ruumiista. Eräässä dokumentissa, joka tuli televisiosta helmikuussa, mies kertoi nuoren naisen synnyttäneen vauvan, joka sittemmin kuoli. Äiti oli laittanut kuolleen lapsensa ikkunan ruutujen väliin kovassa pakkasessa ja syönyt lapsen ruumiin nälkäänsä.  Eräs venäläinen naislääkäri kertoi minulle, että oli yleistä piirityksen aikana tapahtuneissa synnytyksissä jääneistä istukoista valmistettiin ruokaa!

Oman elämäni varjoisissa hetkissä luin kerran nuorena uskovana E J Hakalan vanhaa kirjaa ”Te myös todistatte” vuodelta 1955. Siinä oli teksti: - Jonka Jumala Herra on, sillä on kaikki, mitä ihminen voi saada. Hänellä on enemmän kuin maailma voi antaa. Ellei hänellä olekaan tämän maan hopeaa, hänellä on taivaan katoamatonta kultaa. Usko Jumalaan auttaa synkimpinäkin aikoina luottamaan, että "vaikka koettelee, eipä hylkää Herra". Jumalan oma on onnellinen, autuas. Hän on onnellinen silloinkin, kun hänen toiveensa ajallisiin nähden raukeaa. Jumalaan uskova sanoo; "Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti." Ps.73:26. Sanoma osui kohdalleni otolliseen maaperään ja olin piirtänyt  huutomerkin kirjan reunaan tuolle kohdalle. Tuntui kuin koko vanha aadamini olisi murrettu siinä tuhanneksi pirstaleeksi, mutta samalla suloinen siunaus valui vaivattuun tuntooni. Muistan vieläkin synkän elämäntilanteeni ja siitä johtuneet raskaat murheet. Mutta tuo sana vei minut silloin lähelle Herraa, koin sen Jumalan puheena sydämelleni. Olin silloin vielä kovin vihreä uskonasioissa, juuri tielle lähtenyt ja täysin koettelematon. Mutta Jeesus opetti minua ja minä kuuntelin. Taivaallinen rikkaus, joka ilmeni oman köyhyyteni kustannuksella alkoi hiljalleen kirkastua. Luin tuon sanan monta kertaa uudelleen, se oli kuin kulta-aarre pimeässä luolassa, valon vilahdus taivaasta.

Jokaisen Jeesuksen seuraajan on varauduttava koetuksiin uskonelämässä. Sen opettaa meille Jumalan sana, siihen Herra meitä aina joskus vie. Ne ovat myönteisiä koettelemuksia. Kielteisiä koettelemuksia aiheuttavat meille myös paha henki, maailma ja oma minä. Siksi on tärkeää koetella itseään Raamatun sanan valossa: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” 2.Kor.13:5. Tässä oleva koettelemista merkitsevä sana merkitsee mm. ”saada esiin tai vahvistaa olemassa olevaa hyvää”, joka tarkoittaa Jumalan hyvää työtä uskovassa.  Koetusta ilmaiseva kreikan sana adokimos merkitsee tässä ”koettelematonta, koetuksen kestämätön, kelvotonta, hylättyä, arvotonta, käyttökelvotonta”. Sanaa käytettiin yleensä miehestä, joka ei nauttinut kunnioitusta. Sama sana on käytössä myös Room.1:28, jossa Jumala hylkää yhteydestään synnin paatumuksessa elävät entiset uskovat kelvottomina.

Paavali kuritti ruumistaan, ettei hänestä tullut adkimos! ”….vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” 1.Kor.9:27. Kurittaa tuo mieleen ruumiillisen kurituksen, piiskaamisen, joka oli aikoinaan paljon käytetty rankaisumuoto Suomessakin. Myös katolinen kirkko suosi itseruoskimista ja  Cilice-nauhaa, so. vuosisatoja vanha itsekidutusväline, jota käytetään edelleen  uskonnollisissa katumusharjoituksissa. Myös selibaatti kuuluu tähän sarjaan. Joissakin katolisissa maissa on käytössä ihmisten ristiinnaulitseminen lyhytaikaisesti. Mutta kurittaa on tässä alkukielen mukaan ”iskeä silmän alle”, eli päin näköä. On siis olemassa Jumalan antamaa koetusta, joka on tarkoitettu uskon vahvistukseksi ja sitten omavanhurskasta itsekoetusta, jolla ei ole mitään arvoa, joka ei korota Kristuksen arvoa, eikä vie ihmistä lähemmäs Jumalaa, vaan päinvastoin.

Koetukset eri elämänalueilla ovat jokapäiväisiä ja eri ikäkausina erilaisia. Joudumme koetuksiin suhteessa omaisuuteen ja sen haalimiseen, koetuksiin nautintojen määrässä ja laadussa; koetuksiin suhteessa alkoholiin, seksuaalisuuteen, vallan käyttöön, tunteiden hallintaan, ajan käyttöön, rehellisyyteen, asetettuihin tavoitteisiin, suhtautumisessa erilaisiin ihmisiin ja heidän käsityksiinsä. On luonnollista, että peli menee usein överiksi ja sotkemme oman ja toisten elämää häiriöksi asti. Vain Jumala voi meitä auttaa. Kestämme paremmin kielteisen ja pimeän kokemuksen tuoman olotilan, kuin menestyksen, onnellisuuden, nautinnon ja rikkauden tuoman kokemuksen? Mistähän se johtuu? Seurakunta, uskovat ovat paremmassa vireessä ollessaan jatkuvassa pienessä pinteessä, kuin auringon paisteisessa kesätuulen hyväilyssä. Silloin usko pakkaa lässähtämään?

Usko on kuitenkin ainoa väline, minkä Jumala antaa meille koetuksen kestämiseksi ja niistä selviämiseksi. Sen apuna käytämme tietysti rukousta, yhteisiä uskovien kokoontumisia ja ehtoollista. Tiedämme, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, niin siksi jokaisella on edellytykset selvitä omista taisteluistaan. Näissä kisoissa on kuitenkin vähän voittajia, koska meillä on luonnollinen taipumus etsiä apua kaikkialta muualta. Otamme vastaan huonoja neuvoja, terapiaa, taputuksia, potkuja, lääkkeitä, ylitöitä, turhia tavoitteita, lahjuksia, kestityksiä, omia lupia, välistävetoja, ylistä mielipidettä, harrasta tunnelmaa, valheita ja kaljaa. On niitä, jotka pyrkivät kiipeämään aina vain ylös torniin ja niitä, jotka aina myös putoavat sieltä. On niitä, jotka aina itkevät oloaan ristin juurella ja aina saavat siellä lohdutusta Herran vaikutuksesta.

Millainen olisikaan elämäni, jos sinä et pistäisi siihen sormesijälkeä, Herra? Millaisia me uskovat olisimme, jos sinä Kristus et koettelisi meitä? Millaisia me olemme koetusten jälkeen sinun silmissäsi, millaisia muiden silmissä? Mitä haluat meistä muovata Vapahtaja, mikä on taivaallisen suunnitelmasi tarkoitus ja päämäärä? Olet luvannut pitää meistä kiinni, kun tulemme luoksesi ja kaipaamme sinun johdatustasi. Olethan kanssamme, kun kuljemme pimeässä laaksossa, kurjuuden korvessa, yksinäisyyden erämaassa, ja istumme hylättyjen puun alla. Näytä meille silloin ristisi, vaivasi ja voittosi.

Jumalan rakkautta jaossa halukkaille

Eero oli pitkäaikainen ystäväni, joka lauloi aikoinaan maineikkaassa Konnakuorossa vuosia ja toimi sittemmin katulähetystyössä kurjien auttajana. Eero oli tulossa juuri tällaisesta illasta Helsingissä kotiinsa 22.1., kun hän sai sairaskohtauksen ja menehtyi pari päivää myöhemmin sairaalassa. Vuosi sitten keväällä pyysin häntä puhumaan sielunhoitopäiville Karkkuun ja siitä tilanteesta jäi mieleen Eeron rukous, että herra täyttäisi kuulijat Jumalan rakkaudella. Hän kertoi onnellisesta lapsuudesta ja sitten viidentoista vuoden pimeästä jaksosta elämässään ja sitten tapahtuneesta Jeesuksen löytämisestä. Hänelle oli tullut aivoinfarkti joitakin vuosia sitten, jonka jälkeen tämä käynti oli ensimmäinen Helsingin ulkopuolella. Karkussa Eero viittasi Jeesuksen sanoihin: ”Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” Joh.11:25-26. Hän korosti Jeesuksen vastaanottamista, Jumalan armon muodossa ja viittasi muutaman kerran kuolemaan. Hän sanoi uskovan kuoleman olevan iloinen asia ja puhui hyvin murretulla sydämellä meille näistä. Jeesus asui Eerossa, hänen sydämessään.

Eero kirjoitti eräässä traktaatissa otsikolla: JUMALALLE KAIKKI ON MAHDOLLISTA

- Tahdon lähestyä kiitollisella mielellä Sinua, rakas ystäväni. Kiitollisen mielen on saanut aikaan Jeesuksen Kristuksen rakkauden omakohtainen kokeminen. Evankeliumin sanoma syntien anteeksi-antajasta, armahtajasta, Vapahtajastani Jeesuksesta läpäisi paatuneen sydämeni marraskuussa 1982.   Tämä tapahtui eräässä päihdeongelmaisille ja muille elämän kovassa koulussa haaksirikkoutuneille ihmisille tarkoitetussa kristillisessä hoitokodissa, päädyin hoitokotiin erään uskovan ihmisen kautta.

Nuoruudessa alkanut alkoholin käyttö oli tehnyt minusta väkivaltaisen, röyhkeän, vääryyttä lähimmäistä ja yhteiskuntaa vastaan tekevän ihmisen, sielunvihollinen oli sokaissut minut täysin ja päihteet olivat tehneet minusta orjan. Olin toivoon tapaus. Tässä tilassa sain vastaanottaa evankeliumin sanoman. Raamatun sana on antanut minulle mielenrauhan, tasapainon ja voiman kohdata myös tämän päivän ongelmat. Työ Herran elopellolla on rikasta ja antoisaa. Avun saaneena entisenä laitapuolen kulkijana tunnen suurta hätää näiden kadunmiesten ja -naisten määränpäästä. Ainoastaan Jeesus elämän Herrana on vastaus tässä työssä (Joh.3:16).

Allekirjoituksena oli Armahdettu syntinen Eero Väisänen. Oli hienoa tuntea Eero ja olla hänen ystävänsä, sekä mukana monissa tilaisuuksissa 80 ja 90-luvuilla julistamassa Jeesusta, Jumalan rakkauden lähdettä.

Hiljattain tapasin erään ihmisen, joka sanoi kaipaavansa Jumalan rakkautta. Juteltuamme huomasin hänen olevan vailla Jumalan kosketusta, sillä hän mittasi tunteillaan ja kokemuksillaan Jumalan olemassaoloa. Oli varmaan kymmenen syytä ajatella, ettei Jumala rakastanut häntä. Hän ei niinkään tarvinnut teoreettista tietoa, oikeaa opetusta, hän oli kyllä ymmärtänyt asiat riittävän hyvin. Hänen tilanteessaan ehkä tarvittiin jotain tuntuvaa. Raamatun opettajana minun olisi ollut helppo sanoa, että on tyydyttävä vain kuivaan leipään, jos ei ole tuoretta tarjolla: Lue Raamattua, kyllä se sieltä selviää ja muista antaa rahaa lähetystyölle. Mutta ei se ole hyvä vastaus, sillä Jumalasta tulee äkkiä

työmarkkinajohtaja, voiton maksimoija, kaiken lypsävä julmuri? Miten siis voin selittää kääntymättömille ihmisille sen jälkeen, että Hän rakastaa maailmaa ja haluaa ihmisten pelastuvan? Mutta onko meillä nyt tai koskaan mitään enempää kuin Jeesuksen rakkaus, jota osoitamme ihmisille. Joillekin se tuntuu, joku ei pääse siihen kiinni ja joku irrottaa siitä otteensa. ”Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi, ja ojentaen kätensä hän kosketti häntä ja sanoi hänelle: "Minä tahdon; puhdistu."” Mark.1:41.

Kun kevätaurinko paistaa lämpimästi, se tuntuu iholla, sen kirkkaus ja lämpö saavat maan sulamaan ja roudan haihtumaan. Auringon vaikutuksesta sinivuokot ja leskenlehdet, voikukat ja heinät alkavat uskoa kesän olevan tulossa ja tuppaavat mukaan jakamaan sitä onnea. Me ihmiset kiirehdimme paikasta toiseen ja suoritamme tehtäviämme; mutta joskus pysähdymme kuuntelemaan ja katselemaan lintujen kevättöitä, pesän rakennuspuuhia, kosintamenoja, ahkeruutta ja iloa. Ne saavat Jumalalta kaiken, mitä tarvitsevat, vaikka eivät tiedä onko kesän jälkeistä elämää lainkaan. Ei ihme, että Vapahtaja käski katsoa lintuja ja ottaa niistä opiksi. Koko uskovien joukko tarvitsee tätä Kristuksen lämpöä elääkseen ja jaksaakseen, uskoakseen ja toivoakseen.

Alkuajan uskovat opetettiin suutelemaan toisiaan, ja se oli rakkauden osoitus toisia uskovia kohtaan. Room.16:16. Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki Kristuksen seurakunnat tervehtivät teitä. Suomessa ei tällä tavalla ole kuitenkaan tulevaisuutta, meidän on vaikea yleensä koskettaa toista ihmistä, tai ottaa kosketusta vastaan. Meille tuntuu olevan riittävän vaikeaa kohdata toisia ihmisiä, kätellä heitä tai sanoa jokunen sana lähimmäiselle. Liiallinen likelle tuleminen tulkitaan helposti ongelmaihmiseksi. Ehkä olisikin hyvä kysyä ensin: Saako halata vai vilkutetaanko vaan kahden metrin päästä kumarruksin?

Joskus rakkaus pukeutuu seurakunnassa toisen auttamiseen kurin kautta ja se on välttämätöntä. Jos rakkaus ei sisällä totuutta, ei se ole Jumalasta. Muuten on turha puhua lähimmäisen rakastamisesta, jos mielessä ei ole kuin mielistely. ”Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi. Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. Sen tähden minä kehotan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan; 2.Kor.2:5-7. Ilmeisesti elävään

uskovien yhteyteen liittyy aina ongelmia ja vaikeita asioita, syntejä ja ylilyöntejä? Mutta meidän on selvittävä näiden keskellä ja kanssa. Jokaisen uskovan pitää päästä Jeesuksen yhteyteen, vaikka olisi minkälaisessa lankeemuksessa. Emme rakenna täällä virheettömien joukkoa tai pyhitettyjen valioluokkaa, vaan pyrimme tuomaan armahduksen sanoman kaikille tasamaanhiihtäjille. Rakkautta voi siis päättää osoittaa ja se vaatii luonnetta ja Jumalan armoa. Mutta usein se entinen uskovainen on ottanut jo riittävästi välimatkaa Jumalan seurakunnasta, eikä haluakaan palata parannusta tekemään? Semmoisella on surkea tulevaisuus, sillä neuvonantajina ovat samanlaiset kaukomatkaajat, syvyyden sankarit ja Kristuksen hylänneet poloiset. Hengellinen hypotermia on tehnyt tehtävänsä ja entinen uskovainen on kuin maamerkki, suolapatsas, jonka kasvot ovat jähmettyneet kohti Sodomaa.

Sinun kanssasi, Jeesus, kaikki on kirkasta ja selvää, onnellista ja valoisaa. Sinun kanssasi ystävien kanssa koettu rakkaus on elämän suola, sinun lupauksesi varassa me jaksamme. Tänään ajattelen heitä, jotka ovat jo luonasi, kiitos heistä, joita olen oppinut tuntemaan pelastettuina. Kiitos Eerosta,  jonka kanssa oli monta hauskaa hetkeä puhua elämän suurista kysymyksistä. Muista myös häntä, joka ei millään meinaa jaksaa uskoa rakkauteesi ja välittämiseesi. Halaa Herra häntä, hyväile hänet taivaaseen, sillä minun käteni ovat liian lyhyet, minun kykyni tässä on aivan olematon. Kanna heikkoa, puhu suloisesti rikkinäiselle mielelle ja hoivaa vaatimusten paineessa elävää uskovaa. Muista häntä, joka on tehnyt syntiä ja vielä puolustelee sitä, sillä olethan luvannut: ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa;” Hes.34:16. Sillä vain sinä, Vapahtajani, voit sen tehdä. Tee siis!

Sodoman seurakunnan uutisia

Nykyaika on vaikuttanut suuresti Sodoman seurakuntaan ja se on koettu yleisesti iloisena asiana. Varsinkin ihmisten synnynnäisten taipumusten toteuttaminen on tärkeää ja se on kirjattu myöskin seurakunnan pitkäntähtäyksensuunnitelmaan. Ihmisten on oltava vapaita toteuttamaan omia mielihalujaan ilman esteitä tai lainomaisia rajoitteita. Kaikenlainen kieltäminen vain kahlitsee luovaa mieltä ja masentaa ihmisten kehittyneitä ominaisuuksia. Valtuusto on esittänyt määrärahoja vapaudenkaipuumatkojen järjestämiseen ulkomaille, jotta seurakunta voisi pysyä ajanhermolla yleismaailmallisissa trendeiss

Sodoman seurakunta onkin innokkaasti seurannut parisuhdelain käsittelyä parlamentissa ja odottaa hartaasti sen hyväksymistä ja virallistamista valtakunnassa. Pastori Mieli Kielinen on jo asennoitunut homoparien siunaamiseen urakalla ja tunnelma on jo katossa. Hän on järjestänyt pienet bileet paikallisessa Sodoma-bubissa ja tarjonnut kierroksen diakoniatyön varoista seurakunnan kannatuksen nostamiseksi. Toinen seurakunnan pastori Leo Lässy on hieman toppuutellut kollegaansa, sillä voihan olla, ettei kysyntä kohtaakaan tarjontaa? Tosin eräs paljon kirkon vanhoillisesta asenteesta kärsinyt ihminen (niin hän kertoi) on ollut yhteydessä kirkkoherranvirastoon, että jos kohdalle sattuisi sopiva ”ystävä” niin hänkin olisi asiasta kiinnostunut, kun se saa lainvoiman. Toistaiseksi hän haluaa vielä pysyä kaapissa, eikä nimeään julkisuuteen.

Toiminta on ollut koko talvikauden vireää ja kaikki ikäryhmät on huomioitu lukuisissa tilaisuuksissa, joissa on kerätty myös rahaa ja vanhoja vaatteita kaukaisten kansojen hyväksi. Aivan uutena työmuotona on päätetty järjestää pilkkikilpailu teemalla ”kauniit ja rohkeat kutujärvellä”. Järveen on valmiiksi asetettu pieni lappunen yhden kuhan suuhun ja joka sitten saa tämän kalan pilkityksi, hän voittaa pääpalkinnon. Palkinto on aivan ainutlaatuinen ja mielenpainuva, seurakunta on päättänyt lahjoittaa ilmaisen hautapaikan voittajalle ja vielä viiden vuoden kukat hänen haudalleen. Lisäksi on vielä lohdutuspalkintoja osallistujille. Viimeaikojen heikot jäät ovat asettaneet omat rajoituksensa kilpailulle ja onkin päätetty, että seurakunnan pitkäaikainen, eläkeikää lähestyvä, kanttori menee kokeilemaan ensin jään kestävyyden. Ja jos kanttorin kunto ei sitä salli, menee vanha suntio jäälle?

Seurakunnan alueelta on myös löydetty yksi koti, jossa on tavattu kiellettyä kirjallisuutta. Kirjallisuus on takavarikoitu ja päätetty tuhota hautaamalla kirkon vieressä olevalle hautausmaalle. Kirjat ovat maallikon kirjoittamia, ja sisältävät lähes pelkästään Raamatun tekstien selitystä, sekä todistuksia uskoontuloista. Tätä materiaalia on pidetty erityisen vaarallisena, koska se voi hermostuttaa rauhassa elävät seurakuntalaiset ja saada aikaan paniikkia. Joitakin kirjoja on jo valitettavasti päässyt kulkeutumaan yksityisten henkilöiden käsiin ja heidän käyttäytymisensä on alkanut vaikuttaa kovin oudolta ja poikkeavalta. He ovat itkeskelleet kirkossa ja tunnustaneet syntejään, kehottaneet siihen muitakin. Erikoisen huolestuttavana on pidetty sitä, että he ovat kertoneet ihmisen pelastuvan vain Jeesuksen kautta? Seurakunta yrittää nyt kaikkensa saadakseen kitketyksi tällaisen ilmiön piiristään. On myös epäilyjä, että kyseisessä kodissa olisi vietetty ehtoollista ilman pastorien läsnäoloa.

Rukousta pyritään rajoittamaan, sillä siitä on seurakunnan johdolla huonoja kokemuksia. Aina kun seurakunta on enemmän rukoillut, on joku jäsenistä seonnut ja ruvennut lukemaan Raamattua. Tästä johtuen kaikenalaiset rukousiltatilaisuudet ja kokoontumiset ovat ehdottomasti kiellettyjä. Myös hengellisten laulujen suhteen ollaan äärimmäisen tarkkoja, ettei niissä esiinny kääntymisestä tai parannuksesta kieliviä ilmaisuja. Myös kaikenlainen todistelu uskoontulosta on täysin sopimatonta ja kuvastaa vain itsekeskeisyyttä. Laulujen pitää olla globaaleja ja ihmisten arkipäivään liittyviä, opettavia ilman Jumalan nimen mainitsemista tai omatuntoa häiritsevää muutospainetta. Niiden tulee sisältää ihmisrakkautta kaikissa väreissä. Kirkkovaltuustolle onkin tullut tietoon, että entisen Itäblogin alueella toimineitten salaisen poliisin arkistojen kätköistä olisi löytynyt hyviä keinoja seurakunnan rauhoittamiseksi ylihengellisyydestä. Ja on jo lähetetty pyyntö saada vierailla kyseisissä maissa opintomatkalla. Myös visiittiä Pohjois-Koreaan on suunniteltu, sillä siellä on kuulemaa saatu seurakunta hyvään järjestykseen ja kyetty kitkemään pois kaikki vaarallinen ääriaines, joka vain tuhoaa hyvän yhteiskuntaprofiilin ja rikkoo suhteet poliittiseen eliittiin ja uudistusmielisiin. Joku hävytön oli kirjoittanut kirkon vieraskirjaan nimimerkikseen ”messiaaninen körtti”.

Kirkon restauroimisessa on saatu merkittävää apua taiteilija Hannes Hörhöltä, joka on luvannut maalata uuden alttaritaulun kirkkoon. Maailman mainetta niittänyt taiteilija on aivan liikuttunut jo etukäteen saamastaan tehtävästä, varsinkaan kun seurakunta ei ole mitenkään halunnut sitoa kuuluisan taiteilijan käsiä antamalla mitään aihetta. Tuon taulun hinnaksi on arvioitu 1,5 miljoonaa euroa, joka ei ole muuten kuin puolet uusien urkujen hinnasta. Tämän taloudellisen lisän vuoksi, seurakunta on päättänyt supistaa tämän vuoden lähetystyöhön osoitetut määrärahat taulun kuluihin. Seuraavaan budjettiin on jo varattu 800000 euroa tekstiilitaiteilija Hertta Hissukan gobeliinia varten. Se tullaan sijoittamaan saarnatuolin alle ja aiheeksi on sovittu auringonlasku kyöpelivuorelta tai hei tonttu-ukot hyppikää. Vielä seurakunta on päättänyt sijoittaa 900000 euroa hautausmaan aistilliseen valaistukseen, värivalot pyörivät scannerilla ympäristöön luoden sateenkaarimaisen paratiisitunnelman. Tämän projektin tuottaa Hintelä Happonen yhtiö, jolla on kokemusta jo pääkaupunkiseudun vastaavista hankkeista. Kansa tulee ilostumaan nähdessään rakkaittensa haudat monenkirjavissa väreissä. Tämän projektin toivotaan helpottavan myös kuolemaan suhtautumista, joka vaikuttaa olevan edelleen seurakunnan suurin ongelma?

Tässä tällä kertaa tärkeimmät Sodomasta. Auringonnousua odotellen toimittaja T Tarkkaavainen.