Ongelmia kerrakseen

Uutiset huomioivat yleensä kaikki huonot asiat, onnettomuudet, riidat, siveettömyyden, kuoleman ja rahaa koskevat tapaukset. Jokainen radiokanava kertoo samat jutut tasatunneilta uudestaan joka päivä, jotta muistaisimme kuinka monella laukauksella joku ammuttiin tai kuinka suuria rahasummia virkamies oli kähveltänyt. Toisaalta elämme maailmassa, jossa hyviä uutisia on niukasti, ja hyviä ihmisiä vielä vähemmän. Syntisiä kyllä riittää joka lähtöön ja vikamme ovat laajasti näkyvissä.

Sarasvuo sekoitti Kallion kirkon, kertoi Iltasanomat, mutta eihän tuo ole mikään ihme, kun populistinen julkisuuden henkilö esiintyy ja kuulijoina ovat hänen kannattajansa. Lisänä salaatissa oli vielä suosikkilaulaja Juha Tapio, joka lienee joskus aikoinaan laulanut myös hengellisiä lauluja? Mukavaa menoa siis piisasi ja olihan jokunen aika sitten kuultu jo uutinen, että Sarasvuo liittyi takaisin kirkkoon. Rukoilla tietysti pitää, että hän löytäisi Jeesuksen. Jari Sarasvuo pääsi saarnaamaan Kallion kirkkoon ja käsitteli siinä mm. tuhlaajapoikavertausta. Samalla hän kertoi, ettei hyväksy Vanhan Testamentin Jumalaa, mutta Uuden Testamentin kyllä. Ilmeellinen heitto, kun ajatellaan esim. Ilmestyskirjan julistamia tuomioita, tai muuta tähän liittyvää sanomaa. Sarasvuo lienee harpponut valikoiden Raamattua ja poimineen sieltä vain kukkasia? Saarnassaan Sarasvuo kuitenkin teki heti alussa pahan mahalaskun, kun kertoi Tuhlaajapoikakertomuksen kautta yrittävänsä antaa anteeksi Raamatun Jumalalle. Voi pimeyttä! Ei kai Jumala tarvitse anteeksiantamusta, hän on synnitön, mutta esiintyjät kyllä olisivat sen tarpeessa. Mutta suntion laskujen mukaan 1400 oli tullut paikalle ja kolehtia saatiin Filippiinien avustukseen 5000 €, joka ei ole kuin reilu kolme euroa per nenä. Joten Sarasvuon pitäisi vielä löytää jostain uusi vaihde, siksi heikko tulos oli. Kirkkoherra Laajasalon on kehitettävä brändiä edelleen, jos mielitään saada julkisuutta.Ilmeisesti on kuitenkin syytä kertoa tosikoille, ettei kyseessä ollut klovnijumalanpalvelus, vaan tavallinen Kallion seurakunnan iltakirkko.

 Harvoin kuulen kenenkään kirkon työntekijän viittaavan Tuhlaajapoika-tekstiin, jossa kuitenkin ilmenee koko maailmanhistorian suurin onnettomuus ja mahdollisuus pelastukseen. Pidin joskus työni alkuaikoina muutaman radioiltahartauden ja muistan kuinka sen aikainen tiedotuskeskuksen johtaja Markku Kilpiö soitti minulle ja kysyi, mistä aion puhua. Kerroin puhuvani tuhlaajapojasta, jolloin hän yritti muuttaa aihetta. Aikamme keskusteltuamme kysyin suoraan: saanko minä puhua siitä tekstistä, jolloin hän taipui. Herätyskristillisyyden vastainen henki on ollut vahvana kirkossa, se on kuin keskiaikainen inkvisitio valvomassa, ettei vain kukaan ala hätäillä  sielunsa pelastusta, ettei kukaan tule synnintuntoon, eikä kukaan pääse todistamaan, että Jeesuksen löydettyään sai pahuutensa anteeksi ja uuden elämän. Nimikristillisyys ja muotojumalisuus ovat edelleen kovassa kurssissa ja ne eivät pysähdy yhdelläkään tarkastuspisteellä, ne kulkevat ilman taivaanpassia omia teitään rajan yli. Ne eivät tarvitse Jeesusta, mutta äänestävät rosvoa.

Niilo Tuomenoksa kirjoitti aikoinaan erinomaisen laulun, jota ihmiset laulavat synnintunnossaan edelleen: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa…. Synnintunto on Pyhän Hengen työtä, jossa ihminen ei enää yritä muuttaa sanaa, vaan odottaa, että sana muuttaa hänet. Omien tekojen tuomitseminen on terveellisen parannuksen alku ja kuka uskaltaa tätä kaivoa käydä ammentamaan, huomaa pian, kuinka syvä ja saastainen onkaan ihmissielu. Sitä joutuu aivan huutamaan syvyydestä, kun luulot omasta pyhyydestä karisevat. Sellainen ihminen ei koskaan mene esiintymään kirkkoon, hänen pisteidensä keräily on jo aikaa päiviä kääntynyt köyhäksi armon anomiseksi. Siellä ei ole enää onnistunut konsultti, humanisti, kehitysneuvoja, vaan avuton sokea, joka etsii Kristuksen viitan lievettä koskeakseen siihen. Ihminen, joka syyttää Jumalaa on edelleen hengellisen kuolemantilassa ja matkalla kohti helvettiä, vaikka saisikin kansaäänestyksessä suuren äänisaaliin. Rukoilla sopii, että kaveri putoaisi Vapahtajan käsiin kaatuessaan ylpeydestä, sillä pirukin on näissä juhlissa kopparina ja se vie saalinsa mukanaan pimeyteen.

Tuomenoksa jatkaa erinomaista virttään: Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. Syntisen paras paikka on Jeesuksen luona, lähellä ja kanssa. Vapahtaja on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut, hän on erikoistunut meidän syntisten nostamiseen. Suurin osa vain sitä mieltä, ettei tarvitse mitään apua ja ettei ole Jumalan tarpeessa. No, Herra vaivaa lisätköön. Aikansa kun voi suutansa soittaa ja kertoa omia mielipiteitään, mutta sitten se loppuu ja edessä on vain kurjan tuomion odotus omassa hautausmaassa ilman äänestysoikeutta. Jeesus vie perille ja se on taivas. Eikä kukaan muu voi sitä tehdäkään, sillä Jumala ei ole antanut muuta tietä ikuiseen onneen kuin Kristuksen Golgatan sovitustyön. Hyvät ihmiset ovat  jo kuolleita ja vielä kuolevat ja ikuinen kuolema nielee heidät kuin akanat ja kadun roskat. Helvetillä on syvä nielu.

Tuomenoksa tulee johtopäätökseen, joka fariseuksille ei avaudu koskaan: En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Se johtuu siitä, että fariseus kiinnittää aina näkemyksensä ulkoisiin aisoihin ja kansansuosioon, hän ei mene itseensä, eikä näe omaa turmelustaan Jumalan sanan valossa. Sillä Raamattu on ainoa todellinen sielun valo, joka auttaa tekemään oikean tautimäärityksen jokaisesta ihmisestä ja määräämään siihen lääkettä taivaasta. Fariseuksen ongelma on aina, että hän on valmis, eheä, järkevä, tilanteen hallitseva, kaiken ymmärtävä, jolla ei ole kysymyksiä enää. Se voi pitää pientä lahjatavaramyymälää, josta saa hyviä neuvoja rahan käytössä ja hurskaita hymyjä joka lähtöön. Fariseus on pyhittänyt oman lihansa, siksi hän on niin täynnä itseänsä. Jumalaa voi hän tarvita korkeintaan kehumaan itseään ja parantumisenkin hän ulottaa vain ruumiin vaivoihin, hengenuudistusta hän kavahtaa ja Kristuksen muotoisuus on hänelle vastenmielistä. Hän ei halua edes ajatella joutuvansa olemaan taivaassa yksinkertaisten uskovien, tiukkapipojen, hihhuleitten ja herätyshenkisten kanssa. Fariseuksen kysymys aina onkin, miltä se näyttää ja miltä se tuntuu, ja miten sen voi älykkäästi ymmärtää.

Tuomenoksa vie evankeliumin todella syvälle, jossa ihminen on kuin Roomalainen patsas, Torso. Tuo säälittävä paremmat päivänsä nähnyt patsas on siellä ihmisten katseltavana ilman päätä, jalkoja ja käsiä. Mutta tuollaisena surkimuksena voi löytää Herran parhaiten, sillä Kristus on yli meidän ongelmiemme ja turmeluksemme. Hänelle ei ole vaikeaa pelastaa avutonta. Hän kirjoittaa: Sä suostut mahdottoman, mun luona asumaan ja aivan tällaisena mua kaikess' kantamaan. Et väsy, vaikka usein mä väsyn kokonaan; Sun armos', rakkautesi ei lopu milloinkaan. Jumalan ihmeellinen rakkaus kantaa kaatunutta fariseusta ja silloin hän vasta näkeekin itsensä kurassa ja sonnassa viihtyneeltä ihmisrauniolta, jolla ei ole edes halua muutokseen tai omia pesuaineita. Voi mennä peilin (Raamattu) eteen  ja todeta olevansa tosi huonon näköinen. Jos elämä ei todista Jeesuksesta, ei ihminen ole uskossa, vaikka puhuisi mitä. Katteettomat sanat haihtuvat kuin sumu auringonpaisteessa, eikä jäljelle jää mitään, jos elämä ei kulje vanhurskaassa järjestyksessä.

Vanhan Testamentin sanoma on Jumalan ilmoitus, joka avautuessaan vie ihmisen katselemaan Jumalan luomistyötä ja ihmisen surkeaa taaperrusta historian läpi. Siellä löytyy armollinen Jumalakin salattuna, mutta lainjulistus ja korkea moraali näyttäytyy jatkuvasti. Tuo ihmeellinen tekstikokoelma näyttää, millaisia me ihmiset olemme. Siksi suurin osa ihmisistä ei halua sitä lukea, eikä kuunnella. He valitsevat mieluummin avaran portin ja lavean tien ja suunnistavat toivorikkaasti kohti ikuista tulijärveä, sillä jokainen syntinen hukkuu ilman Vapahtajaa. Kun Jumalan sana osuu kunnolla, se synnyttää Tuomenoksan virren sanoman sielussa: Mä mato vain ja savi oon huono sotija; kiusoissa, taisteluissa mun täytyy sortua, jos et sä, Kristus, Herra, mua auta, vahvista. Vaan autathan, oi auta, voimallas pueta! Ei siis ole mitään asiaa ihmisellä Golgatalle, ellei ole ensin käynyt Siinailla. Jos et ole tullut syntiseksi, et tarvitse armoa. Jos et ole nähnyt kadotuksenalaista tilaasi, et kaipaa taivaan autuutta. Jos et ole tullut madoksi, et voi osata pyytää nostamista maasta. Kuinka siunattua onkaan heittäytyä huonona ja särkyneenä parantajan ja eheyttäjän, Jeesuksen käsiin.

Sinä olet ihmeellinen Jeesus, kun kärsit kirkossasi kaikenlaisia esityksiä, ohjelmaa, näytelmää, näyttelijöitä, yrittäjiä, suunsoittajia, rahankerääjiä, sanaasi väheksyviä, pilkkaajia, eri tavoin syntisiä ihmisiä, fariseuksia ja sekakansaa ja otat luoksesi huonot ja kelvottomat, puhut niillekin, jotka ovat suuressa pimeydessä.  Sinä armahdat katuvaa, joka tulee luoksesi syntisenä, sinä peset verelläsi pois pahuutemme ja katkaiset pirun köydet ympäriltämme. Sinä käsket demonien väistyä kuin vuoret tieltäsi, että me voisimme löytää sinut, kasvojesi valon, taivaallisen viisauden ja Isän rakkauden. Kuule nöyrä huokaus ja kokoa kaikki tuhlaajalapset tässä ajassa Golgatalle luoksesi. Anna aito ja Hengen täyttämä todistus sinun hankkimastasi pelastuksesta.

Rikas mies jos oisin…. niin…?

Viulunsoittaja katolla näytelmässä Tevje niminen köyhä, juutalainen maitokauppias ja suuren perheen isä jossakin maalaiskylässä Venäjällä laulaa: "Rakas Jumala, olet tehnyt monia, monia köyhiä. Ymmärrän tietenkin, että se ei ole häpeä olla köyhä. Mutta se ei ole suuri kunnia! Joten, olisiko ollut niin kauheaa, jos olisin saanut pienen omaisuuden?  …..Rikas mies, jos oisin…. Herra, joka olet tehnyt vihaisen leijonan ja lampaan, olet säätänyt, mitä minun pitäisi olla. Olisiko valtava ikuinen suunnitelmasi mennyt piloille, jos olisin varakas mies?"

Mutta köyhänä ja vainottuna hän sitten kuitenkin elämäänsä kulkee ja siihen se loppuu. Laulu oli vain täyttymätön haave, kaukainen unelma, kaunis uni.

Köyhän unelmana on tulla rikkaaksi ja toteuttaa maallisia haaveitaan materiaalin suhteen. Tämä kaikki tietysti kestää kuitenkin vain hetken, mutta on monen mielestä sen arvoista – kuin lottovoitto, hyvä känni juopolle?  Puhelimessa minulle tarjotaan silloin tällöin jotakin ”arvokasta”, jota ilman ei kuulemma kannattaisi edes elää: ”Olisiko teillä hetki aikaa…. haluaisimme tarjota teille tämän erikoisen ilmaisen lehden postikulujen hinnalla…  60 vuodessa…. tai ….päivää, minkälainen puhelinliittymä teillä on…. nyt saisi 4G, 5G ja PA-liittymän uskomattomaan hintaan….. lisäksi

bonuksena saat pääsyn Linnanmäen huvipuistoon puoleen hintaan kesämaanantaina aamupäivällä heinäkuun viidennellä viikolla… ja kesäkuussa ilmaisen lumenluonnin pihaltanne… tai… Osta tämä tuote, se on käsittämättömän edullinen, lähes käsintehty ja niitä on vain rajoitetusti liikkeellä…. saat myös arvokkaan yllätyslahjan ostoksen yhteydessä… jos et kuitenkaan halua tätä arvokasta lahjaa hyvitämme ostoksestasi 2 €….. Eräs nuori nainen luetteli haaveitaan, jos olisi rikastumassa: Ensin hän ostaisi oma ponin. Toiseksi oman asunnon. Kolmanneksi hän ostaisi uuden tietokoneen. Neljänneksi kaikki maailman muotivaatteet. Viidenneksi hän söisi joka päivä ravintolassa. Kuudenneksi hän lähtisi matkustelemaan. Ja ehkä siihen voisi lisätä, että kotiin palattuaan hän seitsemänneksi alkaisi taas säästämään?

Rikkaus putoaa köyhän syliin melkein taivaasta nykyään, kun netissä saattaa putkahtaa englannin kielellä tällainen viesti: ” Rakkaani, olen varma, että tämä posti olisi tullut yllätyksenä sinulle, koska emme ole koskaan tavannut ja voit myös kysyä, miksi olen päättänyt valita juuri sinut lukuisten internetin käyttäjien joukosta maailmassa….  Näin profiilisi Internetissä….. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon, että näkisin sinut läpi tämän tehtävän… jos olet huolellisesti lukenut ja sulatellut viestin….. olen äiti, xxxxx, 87-vuotias nainen… Ennen mieheni kuolemaa, meillä oli suunnitelma tehdä lahjoitus hyväntekeväisyyteen koteihin…. tällä hetkellä talletettu Shekki….. sinulle summa £ 360000 Englannin puntaa…. en tiedä nykyistä osoitettasi, jotta voisit vastaanottaa paketin…. En löydä sitä…. voit ottaa yhteyttä tämän lahjan välittäjään xxxxxx…. Ainoa kustannus, jota he pyytävät sinulta on 165 puntaa….  se pitää sisällään turvallisuuden kustannukset…. En halua sinun kiittävän minua…. Kun saat tämän rahan, käytä vain £ 110000 euroa omaan tarpeeseesi ja lahjoitta loput hyväntekeväisyyteen koteihin…. Kunnioittaen Mrs. xxxxxx

Tuollainen tarjous lienee saanut muutamat tarttumaan syöttiin, onhan luvassa tosi paljon rahaa ja se kaikki vielä Jumalan siunauksen varjossa. Toivoa sopii, että ei sitten kuitenkaan kävisi kuin vanhalla hiirellä meidän talossamme, se oli juuri saanut juuston suuhunsa, kun niskaan lävähti kuolettava loukku. Varojen käyttö on konstikas juttu, jossa menestyjiä on harvassa ja tappiot tekevät elämästä katkeran. Pienen rahan kansa kuvittelee olevansa joku Steven Elop, joka niistää Nokian bonuksia miljoonia yhdellä kahmaisulla? Sitten köyhä kuvittelee rikastuttuaan olevansa suuri hyväntekijä, joka jakaisi rahaa muille ja hänestä tulisi hyväntekijä – mesenaatti… Mutta hän ei ajattele, ettei hän olisi kauan rikas, jos jakaisi omaisuutensa muille? Raamattu neuvoo uskovaa käyttämään varansa Herran viisauden ja johdatuksen mukaan: ”Kehota niitä, jotka nykyisessä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme, kehota heitä, että tekevät hyvää, hyvissä töissä rikastuvat, ovat anteliaita ja omastansa jakelevat, kooten itsellensä aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat todellisen elämän.” 1.Tim.6:17-19.

Oikea rikkaus ei sittenkään ole materiaa, vaan elämä, elämänlaatu, elämänsisältö, elämänkumppani. Usko Jeesukseen on rikkautta ja toiset uskovat ovat myös rikkautta. Yhteys uskovien välillä on rikkautta. Olen joskus yrittänyt rakentaa yhteyttä uskonystäviin pelkästään Jeesuksen kautta – mutta huonolla menestyksellä. Varsin monella aktiivikristityllä on siksi vahvat siteet omaan herätysliikkeeseen ja seurakuntaansa, että sen sarjan koristukset ja rikkaudet tulevat mukana aina viimeistään peräkärryssä tai jälkijunassa. Niin se hyvin alkanut yhteys kuolee siihen lahkohenkiseen ilmapiiriin, jossa tärkeää onkin vain kolehti ja kannattajat meille runsain mitoin. Alussa keskusteltaessa on olevinaan aito ja hieno siunaava Jumalan vaikutus ja Pyhän Hengen vaikuttama yhteys, mutta seuraavassa vaiheessa se on haihtunut ja tilalle on tullut pelkkä muodollinen tuttavuus, johon ei olla valmiit uhraamaan mitään – paitsi moi!

On aivan valtavaa omistaa evankeliumi täällä ajassa ja olla sitten kerran taivaassa sen perusteella: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta…” Ef.3:8. Tavallinen, kääntymätön ei näe tätä, sillä hän on sokea, kuolemaan marssiva kohtaloon-uskoja, sattuma-kauppias ja helppo-heikki, jolla on elämä päälaellaan hengellisesti arvioiden. Hän on kuin Raamatun rikas mies, Luuk.16:19 ” Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti….” Aikanaan kaveri kuoli ja silloin alkoi hänen ikuinen kärsimyksensä vaivan tulessa. ” Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: "Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!” Mutta muutosta ei tullut, eikä tule, hän oli valinnut kerran väärin ja kärsi siksi ikuista rangaistusta. Siellä ei hänen rikkaudellaan ollut enää mitään virkaa, osat olivatkin vaihtuneet ja naapurin Lasarus, uskova mies, pääsi Herran luokse iloon, mutta tämä kaveri ei voinut enää asemaansa muuttaa. Se on edelleen todellinen herätyshuuto kaikkialle, missä ihmiset Sanan kuulevat. Evankeliumi on siinä, että Jeesus tuli pelastamaan syntiset helvetistä, ei antamaan jotain helpompaa ja makeampaa ajallista elämää, ei taivasbonuksia, ei tarjouksia, ei maailman kiinnikkeitä, ei turhaa krääsää ja tarpeettomia tavoitteita. Monen uskovan osa onkin olla koko elämänsä sairas ja köyhä, ja hetkellinen menestys on vain katoavaa.

Vapahtajan tuoma evankeliumi tekee rikkaaksi, mutta ulkopuolisen on mahdoton nähdä sitä sisäistä elämää ja rikkautta, mikä on kätketty Kristukseen ja hänen tuntemiseensa. Raamatun sanan aarteet ovat taivaan mannaa, joista uskova elää syömällä niitä joka päivä. Raamatun ohjeet, viisaus, johdatus, valo, tuovat salatun Jumalan luoksemme ja vähitellen Herra ilmestyy ja saamme iloita kuin opetuslapset aikoinaan ylösnousseesta Jeesuksesta. Uskovien yhteys, se että Jumala puhuu meille synnyttää kiitollisen mielen, on suurta tulla kuulluksi ja saada hyväksytyksi kelpaavan leima.  Taivaan valo antaa tyytyväisen mielen ja veljellisen rakkauden, joka on tärkeää jokaiselle arkisen toimen keskellä.  Rikas elämä Kristuksessa saa aikaan myös odottavan asenteen, mutta ei pahaa ja huonoa odottavan, vaan tulevan Jumalan valtakunnan ja ikuisen elämän tulemisen odotuksen. Uskova odottaa läheistensä pelastuvan. Jeesus näki jo aikoinaan erään seurakunnan kurjan tilan ja siinä valon pilkahduksen: ”Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas…” Ilm.2:9. Eikä hän ollut valmis muuttamaan sen vaatimatonta asemaa yhteiskunnallisesti tai siunaamaan sitä ajallisella menestyksellä, sillä sen suurin rikkaus oli koko ajan hän itse, Herramme ja Vapahtajamme.

Jeesus, sinun köyhyytesi tuli meidänkin rikkaudeksemme, auta meitä ettemme koskaan pitäisi sitä halpana, emmekä vaihtaisi sitä tämän maailman turhuuteen tai synnin hetkelliseen nautintoon. Suo meille se henki ja mieli, joka oli Mooseksella, josta sanotaan: ” Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.” Hebr.11:24-26. Kulje kanssamme, Herra tämän elämän matka, opastaen, neuvoen ja valaisten, ettemme eksy, ettei vihollinen saa meitä valtaansa ja ettei pienikään rikkaus sokaise mieltämme. Sinä olet aarteemme, rikkautemme ja tavoitteemme. Sinulle kiitos kaikesta.

Kehittyneitä tai Uskovia

Paikallislehdessä oli hiljattain lisänumero, jossa kerrottiin vanhoja uutisia:

Outo tapahtuma Kangasalan kirkossa. Lauantaina 16.9.1933 Sunnuntaina syyskuun 10 päivänä puolipäiväjumalanpalveluksen aikana, rovasti Tuhkasen saarnan loppupuolella, nousi eräs keski-ikäinen naishenkilö istumapaikaltaan ison oven lähettyvillä seisaalleen, huusi kuuluvalla äänellä ja huitoi ylösojennetuilla käsillään. Hänen äänensä muodostui melkein kiljunnaksi. Sanoja tuli tavattoman nopeasti. Niistä oli hyvin vaikea erottaa mutia kuin monesti toistuvia seuraavia sanoja: "uskovaisia, Jeesus Kristus, raamatussa" jne. Ei tätä hänen sopimatonta ja häiritsevää huutamistansa pitkää aikaa kuitenkaan tarvinnut kokoontuneen kirkkoväen kuunnella. Suntio Aronen meni hänen luokseen, pyytäen häntä rauhoittumaan tahi poistumaan. Nainen nähtävästi ei suostunut

kumpaankaan ehdotukseen, koska suntion täytyi ottaa häneen kiinni ja viedä hänet ulos. Kun häiriön syy näin tuli poistetuksi, jatkoi rovasti Tuhkanen saarnaansa ja niin jumalanpalvelus edelleen rauhallisesti suoritettiin loppuunsa asti. Kirkon ulkopuolellakin - vanhalla hautausmaalla - hän jatkoi kiljuvaa huutoansa, kunnes nimismies ehti paikalle ja vei hänet ent. Perttulan huvilaan. Nainen ei ollut kangasalalaisia, vaan lienee ollut tamperelainen ja vierailulla täällä kirkonkylässä jo mainitussa huvilassa.

Oli siinä pastori Tuhkasella tiukka paikka, kun joutui keskeytetyksi puheessaan. Ehkä olisi ollut paikallaan keskustelu ja rukoushetki yhdessä? Ja mikähän oli naisen sanoman keskeinen ajatus? Varmaan kummallakin oli pyrkimyksenä uskoa ja todistaa Jeesuksesta sekä sanoilla että elämällään, mutta tuliko kukaan uskoon tuossa hetkessä kummankaan palvelutyön kautta? Lienee moni saanut aiheen sanoa naisen käyttäytymisestä, ettei uskovaisuus ole kovin fiksua ja Raamattua lukemalla tulee hulluksi? Mutta varmaan nainen oli ihan vilpitön pyrkimyksissään, osumatarkkuus vain ei ollut aivan kohdallaan. Joskus meidän sielumme sekoittaa Herran hyvät suunnitelmat ja seurauksena onkin kaaos. Toisaalta joskus Jumala on nähnyt hyväksi herätellä syntistä sukua jonkun tärähtäneen kautta. Myöhemmin heistä on tullut historian pyhimyksiä, joissa ei kuulemme ollut mitään vikaa – tai ainakin vain vähän? Raamatussa Herran palvelija keskittyy oleelliseen, sanomalla: ”Minä tutkistelen kaikkia sinun töitäsi, minä mietin sinun suuria tekojasi. Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niinkuin sinä, Jumala? Sinä olet Jumala, joka teet ihmeitä, sinä olet ilmoittanut voimasi kansojen seassa. Ps.77:13-15. Tässä olisi varmaan suuri viisaus monelle ongelmauskovalle, pitäisi miettiä Herraa ja hänen tekojaan. Isän rakkautta, Vapahtajan olemusta, Pyhän Hengen siunaavaa vaikutusta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että Jumala rakastaa sekä fiksuja että tärähtäneitä.

Kävelin eräänä päivänä läheisen sairaalan puistossa ja vastaani tuli joukko kehitysvammaisia aikuisia hoitajiensa kanssa. Olin nähnyt heitä aiemminkin usein ja monet alkoivat olla kasvoiltaan tutut. Tämä hilpeä joukko piti omaa ääntään ja juttuansa, osalla oli myös spastisia liikkeitä ja kasvojen ilmeet vaihtelivat jatkuvasti. Kun joukko, ehkä noin kymmenkunta henkeä tuli kohdalleni, sanoi eräs nuori nainen minua katsoen: - Oleksää tartsaani? Johon vastasin nopeasti: - En ole! Keskustelu ei jatkunut, jatkoin matkaani ja mietin, että miksi hän yhdisti minut Afrikassa kuvitellusti eläneeseen apinamieheen? Oliko meissä mitään yhdennäköisyyttä, vai oliko hän vain lukenut viimeaikoina sen tyyppisiä kirjoja? Oli muuten ensimmäinen kerta, jossa minut oli pantu tähän sarjaan. On minua joskus tituleerattu Jeesuksen nimellä pilkkamielessä, mutta en usko, että Vapahtajamme siitä loukkaantuu, vaikka hänen pyhä nimensä on näin halpaan ihmiseen yhdistetty väärällä tavalla? Meistä ei ole kehumista, mutta hänestä kyllä: ”Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.” Ps.78:3-4.

Usein saan myös harhasoittoja puhelimeeni, jolloin etsitään nimi-kaimaani, porilaista Turkka Aaltosta. Hän on ravinto- ja ruoanvalmistusmies, joka nauttii ilmeisesti melkoista suosiota valtakunnallisesti. Tämän päättelen siitä, että minua on pyydetty muutaman kerran yleisradion luonto-ohjelmiin asiantuntijaksi. Eräs aikakauslehti tiedusteli kerran minulta pemmikaani-intiaaniruoan valmistusohjetta. Pari kertaa minulta on kysytty, valmistanko käärmeistä ruokaa? Kerran vastasin naisihmisille kysymykseen: En valmista, mutta ajan niitä ulos seurakunnasta! Hän ei meinannut ymmärtää ollenkaan mistä on kysymys ja puhelu loppui alkuunsa. Olemme tavanneet kaksoisolentoni kanssa usean kerran ja naureskelleet toinen toistemme maineen sekaantumisia. Kerran meidät molemmat pyydettiin luennoimaan omista aiheistamme Porissa seurakunnan leirikeskukseen samaan aikaan. Kaimani ei ole tunnustava kristitty ja siksi oli kerran suuri hämmennys, kun menin saarnaamaan hänen kotialueensa kirkkoon. Kuulemma koko suku oli ryysännyt sinne tätä ihmettä katsomaan. Pettymyksekseen he eivät nähneetkään sukulaistaan vaan minut, mutta olivat todenneet lähtiessään, että kyllä se usko on ihmeellinen asia, kun se muuttaa ulkomuodonkin?! Kirjojamme on myös joskus sekoitettu toisiinsa. Kerran eräs Kansanlähetyksen hurskas kauppiasveli tilasi uutta kirjaani myyntiin ja kehui minulle tehneensä tämän siksi, että oli havainnut nimeni uutuuskirjaluettelossa. Kerroin, etten ollut juuri silloin kirjoittanut mitään kirjaa, mutta toivoin, että hän saa ne kaupaksi?

Ihmiskuva on jatkuvassa käymistilassa ja tieteen nimissä kulkeva opetus ja julkisuus muokkaavat meitä kokoajan. Joko uskomme kehittymiseen tai sitten Kristukseen, muuta vaihtoehtoa ei ole. Kehityksessä kysymys on maailman suurimmasta manipulaatiosta, jossa panoksena on elämä, ainutlaatuinen ihmiselämä. Syksyllä käytiin taas keskustelua vanhojen ja sairaiden ihmisten elämän pituudesta. - Kuolema ei ole hyvä tai paha, se vain on, totesi arkkiatri Risto Pelkonen. Tämä Raamatunvastainen ajatus on ilmeisesti lisääntyvässä määrin saamassa suosiotaan, josta seuraa tappamisen laillistaminen. Sana kuitenkin sanoo: ”Älä tapa” 2.Moos.20. ja ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” 1.Kor.15:26. Nyt on luotu uusi käsite: Hyvä kuolema, l. eutanasia (kreikkaa, eu = hyvä thanatos = kuolema), josta toiset käyttävät sanaa armokuolema ja muutamat armomurha. Kaikki nämä käsitteet ovat kuin suoraan helvetistä, pimeydenvaltojen käsikirjoista. Tällainen ajattelu lähtee kehitysopista, jossa ihminen ottaa Jumalan paikan tiedossa ja  ratkaisuissa. Se on ylpeyttä, josta ei hyvää seuraa. Siinä estetään se mahdollisuus, että ihminen huutaisi avukseen Herraa hädässään!!!

Vertaa, millaista luottamusta Raamattu osoittaa tässäkin asiassa huolehtimalla ihmistä. ”Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?” Ps.8:4-5. Ei Jumala ole unohtanut meitä tai jättänyt oman onnensa nojaan, ihmiset vain eivät kuule hänen ääntään, koska hän puhuu niin hiljaa. Joskus Jumala vaikenee odottaakseen aikaa, jolloin voisi olla armollinen ja ojentaa pelastavan käden syntiselle.

Herra, olet luonut minut, enkä ole kehittynyt kuin huonompaan suuntaan. Mutta tahdon elää laupeudestasi ja armostasi. On ihanaa olla uskova ja luottaa sinuun, Jeesus, joka olet olemassa tuodaksesi pelastuksen koko maailman ulottuville. Ylistetty olkoon nimesi, Henkesi, valtakuntasi ja tahtosi, jotka aina tekevät kaiken meidän sielujemme pelastumiseksi. Herra, meillä ole mitään apua tieteestä, tiedemiehistä, teologiasta, ihmisviisaudesta, kirkosta, seurakunnista, kun on kysymys Jumalan löytämisestä ja taivaaseen pääsystä. Tarvitsemme sinut, elämään, sydämeen, kotiin, autoon, tielle, tulevaisuuteen, avioliittoon, perheisiimme sukuihimme, todistuksiimme, työhömme, rukouksiimme, kuoleman voittajaksi. Muista tänään uskonnon murjomia, kirkkoon uskovia, vammautuneita, kehitysvammaisia, kehitysoppiin hurahtaneita, humanisteja ja muita utopisteja, pelasta syntiset ajassamme.

Kirkonmenoja

Yleensä kirkonmenoissa harvoin käyvät valittavat niiden synkkäilmeisyyttä, ja värittömyyttä. Sitä on syytetty pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta. Ihmiset ovat tottuneet nykyisessä tiedonvälitysyhteiskunnassa ripeämpään menoon ja jatkuvaan toimintaan, sillä hiljaa ja paikallaan oleminen käy hermoille? Joskus aikoinaan kerrottiin vitsiä, että mitä yhteistä on uskovaisella ja kommunistilla? No, kumpikin kehuu rajantakaista, mutta ei haluaisi missään nimessä joutua sinne. Tämä on ajalta, jolloin kirkonmenojen alamäki alkoi olla todellisuutta ja Neuvostoliiton romahdus häämötti oven edessä.

Suomen ekumeeninen neuvosto on julkaissut kirjan ”Kirkonmenot avautuvat”, joka on tarkoitettu sisäpiirin porukalle käsikirjaksi. Sen tavoitteena on auttaa pappeja ja kanttoreita messun toimittamisessa ja toisaalta seurakuntalaisia ymmärtämään kirkollisia rikkauksia. Kirkonmenot uusissa vapaaseurakunnissa ovat kuin diskossa ja uskovan täytyy varata kokouksiin mukaansa korvatulpat ja nitroa. Voisi tietysti kysyä, missähän Jumala viihtyy?

Kirkonmenot eli jumalanpalvelus on tuttu käsite itselleni jo lapsuudestani asti. Tosin kirkossa rupesin käymään vasta tultuani uskoon. Nykyään luterilaisella puolella ollaan siirrytty niin paljon katoliseen suuntaan, että yleensä käytetään kirkonmenoista messu-nimitystä. Jos tästä huomauttaa, saa vastaukseksi, että messu tarkoitta seurakunnan jumalanpalvelusta, jossa vietetään ehtoollista. Mutta sillä vain yritetään häivyttää katollisuuden hengen todellisuus, vaikka Suomen luterilainen kirkko on jo aikaa päiviä kadottanut juurensa ja menee tänään täysin tuuliajolla. Raamatun totuudet on kumottu, yleinen pappeus on unohdettu, evankeliumin julistamisen tärkeys haudattu.

Sunnuntai taitaa nykypäivänä olla monelle Suomessa vain margariini tai jauhopussi. Sunnuntai on ollut alkuseurakunnasta asti sapatin korvaava seurakunnan kokoontumisen juhlapäivä. Se on viikon ensimmäinen päivä Raamatun mukaan, mutta nykyinen maailma on tehnyt siitä viikon viimeisen päivän. Se on ollut perinteisesti auringon päivä, joka kuvaa Jeesuksen ylösnousemuksen suurta kirkkautta ja voittoa pimeyden valloista. Se on myöskin nykyinen lepopäivä, jonka rikkomisesta maksetaan työtätekeville sunnuntaikorvaus.  Nykyisin monet ihmiset ovat sunnuntaisin erityisen kuormitettuja, koska heidän vapaa-aikansa harrastukset kuluttavat heidän voimansa juuri silloin. Ja väsyttävän lepopäivän päätyttyä, he odottavat pääsevänsä pian jo töihin, koska silloin heillä on taas helpompaa.

Sunnuntaina voi nykyään kuunnella radiosta lukuisia kirkonmenoja. Kangasalla kuuluvat mm. 10.00 yleisradion jumalanpalvelus, radio-moreenin lähetys Tampereen Tuomiokirkosta, radio-Mantan lähetys Tyrvään kirkosta, Järviradion lähetys vaihtelevasti sen alueen kirkoista. Eli, jos joku kirkonmeno ei kolahda, niin sitten vain siirtyy kaukosäätimellä toiseen kirkkoon. Jos tämäkään ei tyydytä, vaan tahtoo vielä hurskaampaa menoa, voi kuunnella radio-Deitä, jossa onkin sitten oikein kirjo kirkonmenoja: 11.00 tulee Raamattuopiston suoralähetys Kauniaisista, 12.00 Kansanlähetys kertoo oman näkemyksensä samasta asiasta 14.00 on vuorossa Patmoksen tuottama radiokirkko edelleen samasta asiasta 18.00 on vielä Tuomasmessu Agricolan-kirkosta Helsingistä.

Kaikissa em. kirkonmenoissa käsitellään samaa raamatuntekstiä ja olen miettinyt, että voisiko uskoville olla tarpeen hieman henkilökohtaisempi ote sanankohtien valinnoissa. Jumalahan ei ole mitenkään sitonut meitä kirkkovuoteen noin tiukasti. Raamattu on rikas kirja, jota voisi lukea myös laajemmin ja tutkia teemojen mukaan asettaen Kristus ja hänen kirkkautensa aina etusijalle, sekä ihmissielujen pelastuminen jokaisen saarnan suurimmaksi tavoitteeksi. Jos pitäydytään vain sunnuntaiteksteissä, tulee siitä sangen ohut Raamattu ja olen huomannutkin, että monet seurakuntien työntekijät rakastavat tuota käsikirjauskoa ja niin puhe yleensä alkaa sanoilla: ”Viime pyhän evankeliumissa sanotaan…” johon voisi tietysti jatkaa: ”…josta minulla ei ole mitään sanottavaa…”

Sunnuntaisin olen joskus huvikseni yrittänyt kuunnella lähes koko kirjon kirkonmenoja, joka voisi olla siis melkoinen rautaisannos uskonsanomaa. Käsittelytavat poikkeavat toisistaan ja yleisellä tasolla puhutaan niitä näitä ja vähän Raamattua, kun taas herätyskristittyjen tavoite on pyrkiä ymmärtämään, mitä Jumala tahtoo meille tässä sanoa. Joskus joidenkin yleiskirkollisten saarnat menevät politiikan ja moraalin puolelle, joissakin saarnoissa ei tunnu olevan ”pihviä” juuri lainkaan?  Niiden nimeksi voisi hyvin laittaa esim. ”kirkollinen aikamerkki”, jolla ne erotettaisiin muusta ohjelmatarjonnasta.

Nykyiset kirkonmenot ovat muodostuneet vajaan tunninmittaisiksi palkatun papin yksinpuheluksi, jota väritetään urkumusiikilla. Meillä ei ole tilaa armolahjoille tai vapaalle rukoukselle tiukkaan napitetussa aikataulussa. Mallissa on pyritty jäljittelemään vanhan testamentin jumalanpalvelusta, jossa vihitty pappi oli uhraamassa Herralle kansan edestä. Meillä satsataan hartaaseen tunnelmaan enemmän kuin herättävään lauluun ja julistukseen. Kirkkomusiikki on pelkkää taidetta, sen kautta ei kukaan herää, ei tule syntiseksi eikä löydä Jumalan armoa. Myös kirkot ovat jonkinlaisia jäljennöksiä Vt:n temppelistä ja ihmisille tuollainen paikka merkitsee harrasta tunnelmaa, vaikka Jumalaa ei löytyisikään sillä kertaa. Voidaankin kysyä, tuliko Jeesus tutuksi nyt kirkonmenoissa?

Jumala on pannut sisimpäämme ikuisuuskaipuun ja se tulee tyydytetyksi vain löytäessään Golgatan Herran, Kristuksen. Siellä pelastettu sielu ylistää Vapahtajaansa, joka verellään päästää tuomitun tunnonvaivoistaan.. ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!  Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti.” Ps.84:2-3. Ei siis ihme, että kurjuuden kokenut pyrkii elävän Jumalan luokse, joka rakkaudessaan on häntä vetänyt luokseen. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tätä ja siksi arvostelijoita riittää jokaiselle uskovalle.

Alkuseurakunta roikkui joitakin vuosia Jerusalemin temppelissä ja sen liepeillä, kunnes Jumala salli sille niin ankaran vainon, että se hajaantui pitkin maailmaa. Syntyi sekalainen seurakunta kaikenlaisista syntisistä, jotka löysivät evankeliumin sydämensä voimaksi. Omia kirkkoja ei ollut 300-vuoteen ja seurakunnat kokoontuivat kodeissa murtamaan leipää ja nauttimaan viiniä, rukoilemaan ja kuulemaan Herran sanaa. ”Ja päästyään siitä selville hän kulki kohti Marian, Johanneksen äidin, taloa, sen Johanneksen, jota myös Markukseksi kutsuttiin. Siellä oli monta koolla rukoilemassa.” Apt.12:12. Silloin oli Jeesus tärkein ja hänen kohtaamisensa keskeisin syy tulla yhteen. Myöskin seurakunnan ympärillä tapahtuva paine ja vaino lisäsivät yhteen tulemisen tarvetta. Seurakunta ei ollut silloin vielä hyvin järjestäytynyt ja siksi sinne aina tuli uusia etsijöitä, jotka halusivat tietää enemmän uudesta opetuksesta ja johon kristittyjen elämä oli tehnyt vaikutuksen. Kirkonmenot olivat vapaamuotoisia ilman virkasuntioita, virkapappeja ja virkakanttoreita. ”Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?” 1.Kor.14:23.  Mutta kirkonmenot toimivat joistakin ylilyönneistä huolimatta, eikä maallikkoja vahtimaan tarvittu koulutettua johtajia! Ilmeisesti kuitenkin on niin, että ihmiset kokevat jonkinlaista turvallisuutta, kun palkattu joukko pitää ryhtiä yllä kirkonmenoissa ja hautausmaalla? Mitähän siitä tulisi, jos Herra itse johtaisi kaikkea?

Oli yleistä, että Paavalin kirjoittamia kirjeitä luettiin seurakuntien kokouksissa ja niitä lähetettiin kopioina toisiin seurakuntiin. Kirkonmenot kulkivat siis hyvin matalalla, ihmisten tasolla. Kaste oli silloin selvä merkki seurakuntaan tunnustautumisesta ja kristillisestä uskosta. Silloin ei tarvinnut tehdä kysymystä, olivatko he nyt helluntailaisia vai luterilaisia? ”Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.” Apt.16:32-34. Joskus järjestettiin siis yllättäviä kirkonmenoja, joita ei ollut tehty PTS:aan, eikä budjetoitu seurakunnan talousarviossa perhetyölle. Mutta Jumala johti niin.

Silloin laulettiin hengessä Jumalalle, eli spontaanisti ylistettiin Kristusta, ilman etukäteissuunnitelmaa. Mutta myös uudet hengelliset laulut alkoivat vakiintua seurakunnan rakennusaineeksi. Silloin ei ollut seurakunnassa viihdemusiikkia ja mukavaa menoa, vaan laulun tarkoitus oli rakentaa uskovia ja yhdistää heitä Kristukseen. "Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.” 1Kor.14:15. Pyhä Henki jakoi viisautta ja voimaa yhteisiin kokoontumisiin juuri yhteislaulujen kautta. Laulut nostivat tunnelmaa ja yhteishenkeä, ne olivat samalla myös rukousta. Niinkuin entinen kanttori sanoi, että vain harvat osaavat laulaa, mutta kaikki osaavat veisata. Niin, veisatkaamme siis Herralle, ei ihmisille. Seurakunta, joka veisaa sydämestään Herralle on elävä. On ihana olla mukana kirkonmenoissa, joissa on Pyhä Henki siunaamassa seurakuntaa. Mitä väliä on sillä, vaikka me olemme heikkoja ja huonoja, kun meillä on täydellinen Herra. Mitä väliä sillä on, vaikka meitä olisi vain kourallinen koolla, kun Kristus on meidän keskellämme. Mitä väliä sillä on, vaikka teemme asiat vajavaisesti, kun Jeesus siunaa meitä. Mitä väliä sillä on, vaikka seurakunta olisi synnin turmelema, jos se etsii Vapahtajan kasvoja ja veren pudistavaa voimaa.

Jeesus, seurakunnan perustajamme, auta meitä löytämään taivaalliset kirkonmenot, jossa voimme kohdata sinut Herrana ja Vapahtajana. Vuodata suuri uhrisi sydämiimme, niin että eläisimme siitä ja silmämme kirkastuisi, suumme ylistäisi, kätemme ja jalkamme palvelisivat sinua. Anna meille pyhiä hetkiä  toisten uskovien kanssa sinun edessäsi, että voisimme iloita sinun synnyttämästäsi veljeydestä jo täällä ajassa. Syvennä meitä siunaukseesi kasteen, ehtoollisen ja Raamatun sanan tuntemisessa. Lahjoita meille viisautesi, neuvosi ja johdatuksesi, koska eksymme ja erehdymme muuten. Anna meille taivashetkiä kanssasi täällä kirkonmenoissa.