Muutama vuosi sitten olin samassa tilaisuudessa ruotsalaisen
Carl Erik Sahlbergin kanssa puhumassa Turun Mikaelin kirkossa. Hän kertoi
vuolaasti oman seurakuntansa vireästä toiminnasta Tukholmassa. Sitä oli mukava
kuunnella ja mietin, miten tuo kaikki sopisi meidän seurakuntaan. Ystävät
antoivat minulle lahjaksi hiljattain Sahlbergin kirjan Kasvava seurakunta. Se
oli yhtä mielenkiintoinen kuin hänen puheensakin. Sen teemana on nimensä mukaan
muutamia ikuisia totuuksia seurakuntaelämästä ja ne on hyvä huomioida. Sahlberg
on lukenut kirkkohistoriaa, Raamattua ja elävää elämää ja löytänyt yhdeksän
seikkaa, jotka ovat olleet merkittäviä kaikkina aikoina kristikunnassa ja nyt
hänen oman seurakuntansa kasvussa.
Ne ovat 1. EKKLESIA, Seurakunta, joka haluaa
kasvaa, on kaikille avoin. 2. DIAKONIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, kantaa
huolta hädänalaisten ihmisten tarpeista. 3. KOINONIA, Seurakunnassa, joka
haluaa kasvaa, vallitsee rakkaudellinen yhteys. 4. KEERYGMA, Seurakunnassa,
joka haluaa kasvaa, Kristus on keskipisteenä. 5. PRAKSIS, Seurakunnassa, joka
haluaa kasvaa, eletään pyhitettyä elämää. 6. MARTYRIA, Seurakunta, joka haluaa
kasvaa, on valmis kärsimään. 7. LITURGIA, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, etsii
Jumalaa rukouksessa. 8. MISSIO, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, käyttää
maallikkoja. 9. DYNAMIS, Seurakunta, joka haluaa kasvaa, on avoin Pyhän Hengen
voimalle.
Näitä teemoja hän käsittelee arkipäivän tasolla ja voikin
olla, etteivät ainakaan puhdasoppiset ole kovin innoissaan hänen tulkinnoistaan?
Mutta kun käy läpi kirjan, saa kuvan, miten Herra on itse johtanut heitä
käytännön ratkaisuissa merkittävästi. Alussa hän kertoo alkutilanteesta, jossa
hän tulee seurakuntaan, jossa suuressa keskikaupungin luterilaisessa pyhän
Klaaran kirkossa käy vain muutama ihminen messussa. Joku "viisas"
piispa tekee sitten ehdotuksen, että tällaiset kirkot muutettaisiin
uimahalleiksi? Erikoista! Tätä hanketta ei kuitenkaan onneksi edistetty. Siitä
sitten alkaa viriävä ulospäin suuntautuva toiminta ihmisten kutsumiseksi
Vapahtajan yhteyteen. Eikä siinä ole kaikki näyttelykelpoista tai
muotopuhdasta, mutta vilpitöntä Herran tahdon etsimistä. Väkeä alkaa tulla
mukaan ja kaikenlainen kadunkansa löytää tiensä kirkkoon. Jossain vaiheessa he
toteavat seurakunnalla olevan kontakti 700 Tukholman laitapuolenkulkijaan +
kaikki muu arvokas tiimityö ihmisten pelastumiseksi. Luulisi siinä olevan
haastetta myös täällä kysellä, olisiko jotain, mitä voisimme oppia, tai tehdä
toisin?
Sahlberg tekee hyviä kysymyksiä. Esim. hän asettaa
kysymyksen työntekijöille, mikä on heidän tärkein kirjansa? Onko se
mahdollisesti almanakka? Tietysti se pitäisi olla Raamattu eikä aikataulun
noudattaminen. Kristus-keskeisyydessä on kiehtovia näkemyksiä ja niiden
vastakohdiksi hän nostaa meillä niin tyypillistä "vähän sinne päin"
puhetta, ja "toisaalta ja taas toisaalta" mielipiteet, ja "on
niin monta totuutta" näkemykset, ja "se riippuu siitä" asenteet,
ja "jos asiaa tarkastellaan" puheet, ja "ei saa pelotella"
ilmaisut. Ehkä tämä Kristuksen ainutlaatuisuus ja paikka kaiken keskuksena oli
kirjan parasta antia, sillä jos tämä seikka ei ole kohdallaan ei mikään noista
muistakaan voi löytää oikeaa paikkaansa suhteessa Jumalaan. "Korintossa
olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka
ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin
meidänkin." 1.Kor.1:2. Jeesus on pyhä, ainoa tosi pyhä, Israelin pyhä ja
kaiken hengellisen elämän lähde, voima ja viisaus, josta kaikki seurakunnassa
on riippuvainen - aina. Raamatun henki on Kristus-keskeinen, Jeesus on kaiken
keskus, kunnioituksen ja huomion kohde, johon Taivaallinen Isä kohdistaa
katseemme ja häneen enkelitkin luovat arvostuksensa. Epäilemättä tämä asetelma
on jatkuvassa käymistilassa ja Jeesuksen paikkaa jahtaa moni sielu ja henki.
Uusia kristuksia pyrkii johtajiksi jatkuvasti aidon tilalle, sudet tulevat
lammasten vaatteissa ja eksyttävät monet. Valheen puhujat ja moraalittomat
vievät heikot harhaan. Kaikenlaista eksyttävää on tarjolla kaikkina aikoina
pilvin pimein ja herkät sielut ovat vaarassa heidän herkkupöydissään. Nykyään
laittomuuden aikana on vallalla myös lisääntyvästi synnittömyys-oppi ja sitä
viljellään laajalti. Sen puhtaaksiviljeltyjä muotoja ovat mm. se että uskova on
aina valmis palvelemaan, ylistämään ja tekemään mitä tahansa ihmetekoja ilman
veren puhdistamaa sydäntä pelkällä sielun voimalla. Yleiskirkollisella puolella
kaikki ihmiset kuvittelevat pääsevänsä huonon elämänsä ja moraalittomuutensa
jälkeen taivaaseen, se on kuin pelitaso, johon siirrytään, kun täällä on
mokattu. Raamattu kuitenkin sanoo, että vain harvat pelastuvat.
Kirja kiinnittää huomion uudella tavalla totuttuihin
käsityksiimme. Eräs tällainen on rahan ja tavaran uhraaminen hengelliseen
työhön. Kirjan mukaan se tulee kanavoida ulkopuolisten voittamiseksi, kun
meidän aikanamme lähes kaikki varat kanavoituvat oman koneiston rasvaamiseen?
"Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut
tehdä." Gal.2:10. Tähän liittyy ajatus vapaaehtoistyöstä, jota hoitavat
tavalliset uskovat ja palkattujen työntekijöiden osuus pienenee. Tosin
maallikko nimitys on tässä harhaanjohtava, koska se tarkoittaa ihmistä, jolla
ei ole asiantuntemusta. Toinen suuri kysymys on myös se, miten voimme saada
sellaisen ilmapiirin, jossa on ilo antaa omastaan Herralle? Eli, miten saada
motivoiduksi ihmiset niin, että heidän rakkautensa Jeesusta kohtaan on
sellaista, ettei se laske kustannuksia tai vaivojansa? Ainakaan siihen ei vie
mikään pakko tai pumppaaminen, vaan sydämen vapautuminen Jumalan lahjoittamaan
uskoon ja elävään toivoon. "Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet,
mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: että, vaikka he
olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän
suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat
runsaita lahjoja." 2.Kor.8:1-2. Palkat ovat nousseet liian suureen rooliin
hengellisessä kentässä, ja rahalla on suuri valta toiminnan pyörittämisessä.
Sahlbergin sankta Klaara seurakunta on oma lukunsa ja sen
sijainti suuren kaupungin keskustassa on ainutlaatuinen. Sitä ei voi verrata
suomalaiseen maaseutuympäristöön. Eikä sen työtapoja voi sellaisenaan siirtää
kaikkialle, mutta kaikki sen kokemat opetukset seurakunnan kasvuun liittyvistä
asioista ovat varteenotettavia. Esim. kirjassa mainittu rukouksen lisääntyvä
tarve, on todella keskeinen. Sillä onhan paljon seurakuntia, joissa yhteinen
rukouselämä on vain muisto ja sekin vähä kirjasta luettua ulkokohtaista
tekstiä. Mitä pitäisi tapahtua, että seurakunta kutsuttaisiin koolle
rukoilemaan? Liiaksi on muotia, että vain palkatut työntekijät rukoilevat
muodollisesti asioiden puolesta ja se tuntuu riittävän? Tietysti on aina
sellaista rukousta, mitä kukaan ihminen ei voi tilastoida tai tietää, mikä
tapahtuu kodeissa ja kaduilla, yksin Jumalan kanssa? Mutta hedelmiä me näemme,
kuulemme ja niitä voimme arvioida, sillä ne joko kirkastavat Vapahtajaa tai
sitten eivät? Paljon on meiltä salattua, jonka tietää vain Jumala ja johtaa
vain Jumala. Kirjassa kerrotaan eräästä nuoresta naisesta, joka tulee heille
vierailulle seurakuntaan ja ilmoittaa pian tarkkaavaisena kirkkoherralle, että
pyhän Klaaran seurakunnassa rukoillaan aivan liian vähän. Kun pappi sitten saa
hermostuneisuutensa asettumaan, hän ryhtyy korjaamaan asiaa ja siitä tulee
siunaus koko porukalle, joka vaikuttaa työntekijöihin rohkaisevasti. ”Te olette minun todistajani, sanoo Herra,
minun palvelijani (myös orjani), jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte
minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei
ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule. Minä, minä olen
Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” Jes.43:10-11.
Usein Jumala puhuu meille yhden ihmisen kautta, jonkun
henkilökohtaiset kokemukset jaettuna suurelle yleisölle siunaavat monia.
Tapasin hiljattain matkallani miehen, joka kertoi elämästään ja
pelastumisestaan. Hän oli ollut pieni poika, kun mummo oli kertonut, että
Jumalan kirjoissa on jokaisen syntymä- ja kuolinpäivänä. Tämä oli askarruttanut
pikkumiestä ja hän oli kysynyt mummolta, että miksi tämä sitten syö lääkkeitä,
jos kaikki on noin selvää taivaassa? Mummo oli vastannut hänelle, että on mukavampi
kuolla terveenä. Niinpä niin, ihmisen elämän arvojen kärkipäähän on aina
kuulunut terveyden vaaliminen ja siitä puhuminen. Mutta Jumalan koskettamat
ihmiset kertovat Jeesuksesta, palvelevat häntä, kirjoittavat hänestä ja
odottavat pääsyä hänen luokseen. Vastuulliset uskovat pysyvät seurakunnassa,
eivät hylkää sitä, eivät arvostele sen heikkouksia hylkäämismielessä, vaan
rukoilevat sen puolesta. Sillä seurakunta on Jeesuksen ostama, lunastama, hänen
verensä hinta, jossa parhaimmillaan sekalainen joukko kokoontuu Jumalan sanan
ja laulun ja rukouksen ympärille säännöllisesti. Siitä Sahlbergin esimerkki on
luettavissa hänen kirjastaan.
