tiistai 30. heinäkuuta 2024

Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 

Monet juutalaiset lähtivät pakolaisiksi 1930-luvun lopulla. Kaikilla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta paeta Saksasta. Köyhillä ihmisillä ei ollut tarpeeksi rahaa matkaa varten.

Ongelmana oli myös se, että monet valtiot eivät halunneet ottaa juutalaisia turvapaikanhakijoita vastaan. Esimerkiksi Suomi otti vastaan 500 juutalaista pakolaista.

Sen jälkeen Suomi vaikeutti turvapaikan saamisen ehtoja. Kesällä 1939 Helsinkiin saapui juutalaisia pakolaisia kuljettanut laiva S/S Ariadne. Sitä ei päästetty enää satamaan, vaan sen piti jatkaa matkaa.

Samoin kävi juutalaisille myös monissa muissa valtioissa. Ihmiset eivät halunneet lisää vieraita ihmisiä maahansa. Taustalla vaikutti myös antisemitismi eli juutalaisvastaisuus.

 


Elokuussa 1938 ss/Ariadne toi Helsinkiin yli 60 Itävallasta paennutta juutalaista. Viranomaiset eivät päästäneet heitä maahan. Helsingin juutalaisen seurakunnan Abraham Stiller vetosi kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpeen, joka vetosi valtiovarainministeri Väinö Tanneriin. Tanner sai sisäministeri Urho Kekkosen suostumaan pakolaisten päästämiseen maihin. Ehtona oli, että juutalaiset seurakunnat vastaisivat pakolaisten oleskelusta.

Hallitus päätti kuitenkin, että myöhemmin pakolaisia ei enää päästetä Suomeen. Neljän päivän kuluttua Ariadne toi Helsinkiin uuden pakolaisryhmän, mutta heidät käännytettiin hallituksen tekemän päätöksen mukaan maasta.

 

Yksi Ariadnen itävaltalaispakolaisten puolesta ahkerimmin taistelleita poliitikkoja oli sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi. Hän kävi tapaamassa heitä laivalla ja muisteli sitä kirjassaan Sörnäisten tyttö politiikan pyörteissä (Tammi, 1966): ”En jaksa kuvata järkytystäni saadessani luvan nousta laivaan ja keskustella noiden hätääntyneiden, rukoilevien ja itkevien ihmisten kanssa. He olivat symbolina kaikesta siitä vääryydestä, mitä maailmassa tapahtuu!”

 

Ariadne lähti lauantaina puoliltapäivin takaisin Stettiniin. Käännytettyjä pakolaisia saattamassa oli paljon väkeä. Heidän joukossaan oli Suomen juutalaisia ja aiemmin Suomeen tulleita pakolaisia. ”Takaisin Saksaan palautettavat juutalaiset olivat valvoneen ja itkeneen näköisinä kokoontuneet laivan peräkannelle ja keskustelivat sieltä käsin laiturilla seisovien heimoveljiensä kanssa tulevista suunnitelmistaan”, kirjoitti HS seuraavana päivänä. HS:n uutisen mukaan pakolaiset yrittäisivät Saksaan saapumisen jälkeen saada luvan matkustaa johonkin muuhun maahan.

Laivan lähtiessä Helsingistä useat heistä purskahtivat itkuun.

 


Taimi Torvisen kirjassa Kadimah, Suomen juutalaisten historia (Otava, 1989) viitataan Rauha Moisio -nimisen henkilön antamaan suulliseen tietoon, että pakolaiset olisivat päässeet turvaan Kööpenhaminaan. Rauha Moisio (1912–1999) oli syvästi uskova Suomen lähetysseuran työntekijä.

Suomen lähetysseura oli lähettänyt hänet jatko​sodan aikana lähetys​työhön Hämeeseen sijoitettujen juutalais​pakolaisten joukkoon. Hän tunsikin huomattavan osan Suomeen paenneista juutalaisista.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Moisio lähti lähetystyöhön Palestiinaan ja Israeliin, jossa hän oli muun muassa Israelin vuosien 1948–1949 itsenäisyyssodan aikana. Siellä Moisio tutustui myöhemmin kuuluisaksi tulleeseen israelilaiseen kirjailijaan Amos Oziin. Oz kertoo muistelmakirjassaan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (Tammi, 2007) hyvin arvostavasti Moisiosta ja hänen työparistaan Aili Havaksesta. ”Nuo kaksi lähetyssaarnaajaa eivät lähteneet Jerusalemista piirityksen aikana. Kutsumus eli heissä vahvana. Tuntui kuin Vapahtaja itse olisi antanut heille tehtäväksi lohduttaa piiritettyjä ja toimia vapaaehtoisina Shaarei Tsedekin sairaalassa, missä hoidettiin haavoittuneita”, Oz kirjoittaa. ”He uskoivat, että jokaisen kristityn piti yrittää sovittaa omin teoin eikä vain sanoin sitä pahaa, minkä Hitler oli tehnyt juutalaisille.”

 

Suomeen ehti saapua 1930-luvun lopulla arviolta 500 juutalais-pakolaista. Heistä noin 350 pääsi jatkamaan matkaansa muihin maihin. Valtiollinen poliisi luovutti suuren kohun saattelemana saksalaisille kahdeksan juutalaispakolaista vuonna 1942. Heistä seitsemän kuoli saksalaisten käsissä. Tapaus on yksi Suomen historian mustimpia hetkiä. Suurin osa Hämeeseen sijoitetuista pakolaisista siirtyi kuitenkin vuoden 1944 kevään ja kesän aikana turvallisesti Ruotsiin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Vain savea

 



Aikoinaan tutustuin Viialassa asuessamme 80-luvulla Laaksosen sukuun, perheeseen ja tapasimme monissa tilaisuuksissa vuosien kuluessa. Joskus pyysin perheen nuorimmaista, Hannu Laaksosta laulamaan mukaan nuorten tilaisuuksiin ja minä puhuin siellä. Elämäntehtävänsä Hannu teki suntiona Satakunnassa Kiukaisten seurakunnassa. Hänestä tehtiin video vähän ennen hänen kuolemaansa.

https://www.youtube.com/watch?v=xLSzgXxsoBU 


 

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Sisäinen ääni sanoi totuuden

Lahja Cantell kertoo kirjassaan "Sanan valossa" tapauksen elämästään:

 

Jeesus kuoli, että me saisimme elämän

Olin noussut Loviisassa Lahteen lähtevään linja-autoon. Siellä istui kolme miestä. Yksi heistä, asessori Metherin tilanhoitaja Tomukorpi, joka oli hienoisessa humalassa, tuli viereeni istumaan ja sanoi:

- Tehän kuulutte olevan uskovainen.

- Haluaisin olla, vastasin.

Sitten hän kysyi:

- Mikä se sitten on se Jeesus?

Katsoin miestä rakkaasti, ja vastasin:

- Hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, kääntykää tekin Häneen uskomaan, niin pelastutte kadotuksesta, sillä ei ole muuta nimeä, jossa ihminen pelastuu helvetistä.

Siihen hän vastasi:

- Minä en usko Jumalaan, ei asessorikaan usko.

Sinä hetkenä sain hengessä kehotuksen sanoa:

- Tänä iltana te uskotte, mutta kun katsoin tervettä miestä, lievensin sitä ja sanoin: 

- Kuolemanhetkellä kyllä uskotte.

 


Kun seuraavana päivänä tein saman matkan, sain kuulla mieheltä, joka oli kuulemassa eilistä Tomu-korven ja minun välistä keskustelua, että Tomukorpi oli kuollut heti kotiinsa astuttuaan. Kyllä hämmästyin suuresti ja tajusin, ettei se ollut sattuma, että jouduin samaan autoon Tomukorven kanssa, eikä sekään, että hän tuli viereeni istumaan ja keskustelemaan Jeesuksesta. Minulle tuli toivoa Tomukorven pelastumisesta. Ehkä hän oli etsivän paikalla, kun hän poistuessaan autosta pyysi minua:

- Käykäähän meillä, minun vaimoni on tosi uskovainen. 

Niin ehkä hän ehti kuoleman kopristaessa huokaamaan Vapahtajalle:

- Herra armahda minua, ja sai ryövärin armon.

Tämä tapaus antoi minulle kaksi opetusta:

Ensiksi sen, että sisällistä ääntä on toteltava, olkoon se vaikka järjen vastaista.

Toiseksi Jeesusta on rohjettava pitää aina tarjolla kaikille, sillä enhän tiedä, onko minulla uutta tilaisuutta tavata samoja ihmisiä.

Rukoilevalle, Jeesukseen uskovalle ei mikään ole sattumaa, vaan johdatusta. Raamattu sanoo: 

"Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen" Jer.31: 9.

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Kaikenlaisia julistuksia

 

Eräs ystäväperhe sai yövieraakseen lapsenlapsensa ja illan tullen pidettiin sitten rukous pikkuisen kanssa ennen nukkumaan menoa. Siinä kaveri lateli ulkoa vanhaa runomittaa ja päätti sen: Älä meitä päin heitä! ja Hyvää yötä! Ilmeisesti hengellinen ymmärrys ja ulkona käyty lumisota olivat menneet sekaisin rukousta rustattaessa? Mutta ei se silti ollut huono rukous, vaikka Jumalasta tuleekin hieman kummallinen kuva. Voihan sitä sitten ottaa puheeksi sukulaisen kanssa oikean evankeliumin sopivalla ajalla ja kertoa Jumalan rakkaudesta syntisiä kohtaan.


Meillä kotona tuli lastenlapsilla riitaa puhelimesta ja turhaa huutoa riitti. Sanoin sitten lapsille, että pappa pitää nyt teille raamattuopetuksen. He hiljenivät hetkeksi ja otin esiin tekstin "'Autuaampi on antaa kuin ottaa." Kerroin sitten sovelluksen tähän tilanteeseen, että toisen kännykkä on annettava takaisin omistajalleen ilman vedätystä. Ihmeellistä, lapset muistivat vielä seuraavanakin päivänä saman asian, kun sitä tiedustelin.


Tapasin erään vanhan ystävän kirkossa. Juttelimme tovin ja hän kertoi olleensa aamulla kello viisi kuuntelemassa metson soidinääntä? Erikoista, että joku jaksaa nousta niin aikaisin vain kuuntelemaan linnun mekastusta? Luulen, että monet hurskaista ystävistäni kääntävät siihen aikaan tyytyväisenä kylkeään ajatellen, että hyvä ettei kuulu lintujen ääntä? Ehkä sinäkin? Samassa kirkossa oli joukko rippikoululaisia, joilla on vaikeuksia olla hetki paikallaan ja hiljaa. Niinpä pari tyttöä rupesi pelaamaan kirkonmenojen aikana kännykkäpeliä. Mutta ikävä juttu, kanttori huomasi parvelta hyvin alkaneen ajanvietteen, hän tuli ja otti puhelimet pois. Joten jos ilta- tai aamusanomissa on pian tällainen juttu, jossa paheksutaan ahdasmielistä kirkkoa, niin tässä se sitten oli. No, hyvä, ettei kanttoritäti lyönyt tyttöjä.

Eräässä toisessa kirkossa oli menossa konfirmaatiojumalanpalvelus ja se oli aika järkyttävä kokemus, enkä taida vähään aikaan suunnistaa semmoisiin kisoihin? Väkeä oli kuin Haminan markkinoilla, kaikki tyylikkäästi puettuja koristeineen vaatteineen. Eräällä naisella oli erikoinen propelli päässä, se markkeerasi ilmeisesti perhosta ja kukkasia; se heilahteli mukavasti, kun nainen pyöräytteli päätään. Ehdotin vaimolleni, että ostaisin hänellekin sellaisen, mutta hän puisteli päätään ja hymyili kuin Mona Liisa. Emme siis näe toistaiseksi Aaltosen perheessä tätä kaunistusta, paitsi jos vaimo tulee mielenmuutokseen. Muuten kirkossa ilmapiiri oli lähinnä odottava, kukaan ei laulanut (paitsi me kaksi), kukaan ei rukoillut (paitsi me kaksi), Jumalan Karitsa-liturgian kohdalla kukaan ei noussut ylös laulamaan (paitsi me kaksi) ja jossain vaiheessa tuntui, että kaikki muut ottivat kuvia kameroillaan ja kännyköillään (paitsi me kaksi). Oloni oli kuin ostoskeskukseen eksyneellä turistilla, joka ei osaa maan kieltä eikä ole kukkaroa mukana. Ahdistus helpotti ulkona hautausmaalla – kuolleet eivät sählää enää.


Historiassa 1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina

peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintään 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa..... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä. Oi niitä aikoja!

Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi, tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.


Joskus kuulen ihmisten sanovan, että meidän aikamme on jotenkin poikkeuksellisen hienoa, sitten taas toiset marisevat ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Varmaan kummassakin on puolensa? Luin tuossa vanhaa kirjaa, jonka kirkon piispainkokous oli teettänyt 1923. Se arvioi sen aikaisia oloja Suomessa ja se oli painettu Sortavalassa:

- Uskonnollinen liike on jättänyt jälkeensä vain huulilla kerskaamista ilman siveellistä elämän muutosta, joten »kaikki ovat patentti-uskovaisia». Kuitenkin on maassa vielä paljon seutuja, varsinkin herännäisyysalueita, joissa esi-isiltä peritty jumalanpelko ja tapojen yksinkertaisuus vallitsee. Eikä ahkerasti kylvetty sanan siemen ole itämättäkään jäänyt. Moni hiljainen kristitty on saanut herätyksen kirkkosaarnasta tai ehkä jo konfirmaation hetkellä. Sellaisia on siellä täällä pitkin maata, vaikkei suurempia herätyksiä olisikaan ollut….

- Selaillessa papiston antamia herätyksien ilmoituksia ja eri osista maata saamiani pappien kirjeitä, näyttää Suomen Siioni siltä kuin kytöä olisi siellä täällä valmiina pian leviämään laajemmaksi liekiksi, jonka loimua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä….. Elleivät seurakuntalaiset tule kirkkoon on pappien mentävä heidän luokseen…. Ikävällä on merkittävä, että kasteen halveksiminen kasvaa….. Eriuskolaisten periaatteellisia syitä täytyy kunnioittaa. Mutta kun jotkut sosialistiperheet ovat aiheen lapsensa kastamattomaksi jättämiseen saaneet siitä, että pappi ei ole suostunut antamaan lapselle sellaista nimeä kuin Warmakosto, se on jo törkeätä. Mutta paljon vielä kastetta pyhänä pidetään. Pitkiltäkin matkoilta tuodaan pienokaiset kastettaviksi, jos kohta viime aikoina ei niin nuorina kuin aikaisemmin. Arkkipiispa G, Johanssonin saarnoissa usein uudistuva ajatus: »Kasteen vaikutus tuntuu kautta ihmiselämän». Erittäinkin evankelinen suunta teroittaa kasteen merkitystä uskonnolliselle elämälle. SLEY on ollut siihen aikaan mahtava vaikuttaja: Evankelisen suunnan jäsenissä on paljon lämpimiä, hiljaisia kristittyjä, jotka rakastavat lähetystä ja pyhäkoulua, sekä SLEY:n kolportörit ovat suorittaneet tuomiokapitulien vaatiman saarnaluvan; sellaisia on nyt 10. Yleensä ovat kolportörit saaneet puutteellisen pohjaopetuksen, joten kolportörisaarnan on pakko liikkua rajoitetulla alalla.


- Nuorten kristillinen yhdistys ilmoitti: »Jumala, joka on rukouksia kuuleva jumala, on lähettänyt henkensä niin, että herätys on suuri yhdistyksessä. Jumalan hengen herätystuulet ovat olleet niin voimakkaita, että pilkkaajat ja kieltäjät käydessään kokouksissa ovat voitetut Jumalalle ja ovat saaneet kokea rauhaa, jota yksin evankeliumi voi lahjoittaa syntiunestaan heränneelle syntiselle.»

- Valokohtia.... Aikaisemmin kerrottujen varsinaisen uskonnollisen elämän ilmauksien ja jumalanpilkan vähentymisen lisäksi mainittakoon tässä, että on monta seurakuntaa, joissa jokapäiväinen elämä on rauhallista; ihmiset avuliaita ja ystävällisiä, ahkeria ja raittiita. Kieltolakirikoksiakin on ihmeteltävän vähän. Maatyö pitää ihmiset ahkerina ja kurissa. Sodan jälkivuosina on siveellinen elämä korjaantunut joko uskonnollisuuden vaikutuksesta tai suojeluskuntain tarmokkaasta työstä. Vihkimättömiä parikuntia on pantu syytteeseen tai kutsuttu pappilaan nuhdeltaviksi, josta useimmasti on ollut seurauksena avioliiton laillistuttaminen.

- Nurkkatanssien pitämisen ovat monessa paikassa kunnanvaltuustot sakon uhalla kieltäneet. Vanhanaikaista rehellisyyttä vallitsee vielä monin paikoin niin, ettei oviakaan tarvitse lukita. Kansa on vakavaa, kirkollista. Tehdasseuduillakaan kansa ei ole läheskään niin huonoa kuin luulisi. Joissakin pienissä kaupungeissa on paljon hyviä ihmisiä ja elämä verrattain rauhallista.


Elämme tänään merkillistä aikaa. Kristillisyys on kaikkialla saavuttanut toiminnallisia huippulukuja, tilastot pursuavat rahaa ja ihmissieluja, kirkkoihin on satsattu varoja, henkilökuntaa ja urkupillejä enemmän kuin koskaan. Julkinen sana arvioi kristillisyyttä ja uutisoi sitä näyttävästi. Tuon tuostakin pulpahtaa esiin joku merkittävä kristitty ja hänen lausuntojaan voi lukea lehdissä ja netissä. Työvälineet ovat huippuluokkaa, koulutustaso on kehittynyttä ja monipuolista. Mutta samalla kaikkialla kristittyjä vaivaa suuri hengellinen uneliaisuus, kyllästyminen, penseys, voimattomuus, lihallisuus, maallistuminen ja eriseuraisuus. Kristikunnan pirstoutuminen on huimaa ja heikentävää. Uskovat eivät jaksa olla toistensa seurassa. Rukous on yleisesti sammunut ja tilalle on tullut aktiivinen arvostelu. Uskoon tuleminen on korvattu mukana olemisella tai kirkkoon kuulumisella. Kristuksen armo syntiselle on korvattu hyvällä yrityksellä ja lähimmäisen auttamisella, maahanmuuttajien ymmärtämisellä ja oikeaoppisuudella. Luopumuksella ei näytä olevan rajoja lainkaan.


”Jolla on korva, se kuulkoon,mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.”Ilm.2:17. Herra ohjaa meitä oikealle tielle ja siinä hän käyttää Pyhän Hengen avaamaa sisäkorvaa, Kristuksen avaamia hengen silmiä, ravitsevaa ja siunaavaa salattua manna sekä ainutlaatuista Jumala-yhteyttä, jossa henkilökohtainen suhteemme Vapahtajaan rakentuu. Nyt pitää oikein herkistyä kuuntelemaan Herran ääntä, hänen suloisia sanojaan. Ne ovat meille Henki ja Elämä. On syytä siirtää turha touhuilu sivuun, että olisi sopivasti aina aikaa seurusteluun Jeesuksen kanssa. Jeesusta ei tule korvata uskonnolla,terapialla, työllä tai ihmissuhteilla, ei myöskään koulutuksella,


Salatun Jumalan yhteys on suuri asia,jonka säilyminen on uskovaisuudenelinehto. ”Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.” 1.Kor.6:17. Herran läheisyys on onnellisuuden ja mielen tasapainon kannalta pääasia. Salattu manna on Jumalan ruoka, jota hän antaa omilleen. Hän ravitsee ja virvoittaa, siunaa ja johdattaa. Rakkaudellaan hän pitää uskovistaan huolta. Hänen kätensä on meidän päällämme ja hän ympäröi meitä suojallaan ja hyvyydellään. Hänen ilonsa olemme me, hänen omansa. Jeesus nauttii saadessaan olla kanssamme ja ohjata meitä. Hän ei väsy opettamasta meille tarpeellisia asioita. Hän antaa omilleen valkoisen kiven, joka on esikuva syyttömäksi julistamisesta.


Emme ole uskovina synnittömiä, mutta armahdettuja. Emme ole tulleet täydellisiksi, teemme virheitä, eksymme ja erehdymme, mutta Herran käsi ojentaa kuitenkin meille valkoisen kiven. Se on uskontodistus, Jumalan lahja. Uusi nimi merkitsee tulevaisuutta, ikuista elämää Jeesuksen luona. Se on uuden elämän viesti. Hän luo uudeksi kaiken. Sairaus, synti, raihnaisuus, heikkous, pelko, avuttomuus, kyyneleet ja epätoivo jäävät tänne, taivaassa ei niitä ole enää.

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Thomas Wilcox KALLIS HUNAJAN PISARA KRISTUS-KALLIOSTA, eli neuvon sana kaikille pyhille ja syntisille

 

     Yhtä vähän kuin voit estää aurinkoa nousemasta, voit estää Kristusta, vanhurskauden aurinkoa koittamasta, Mal.44:2. Älä käännä hetkeksikään pois katsettasi Kristuksesta. Älä katso syntiä, vaan katso ensin Kristusta. Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtimisesi, Sak.12:10. Kaikissa arkisen elämän askareissa katso Kristukseen ennen työhön ryhtymistäsi katso Kristukseen saadaksesi anteeksiantamuksen, työtä tehdessäsi saadaksesi apua ja työn päätyttyä saadaksesi hänen hyväksymisensä. Ilman tätä kaikki työsi ovat lihallisia ja huolettomasti tehtyjä.

 

     Älä tee evankeliumista lakia, siten että sinun olisi itse vielä tehtävä ja kärsittävä jokin osa siitä, ja Kristus olisi vain puolinainen välimies tai niin että sinun pitäisi kantaa osa synneistäsi ja toimittaa siitä sovitus. Anna synnin särkeä sydämesi, muttei toivoasi evankeliumiin.

 

     Katsele enemmän vanhurskauttamista kuin pyhitystä. Älä korkeimmissakaan käskyissä ajattele Kristusta vaatijana, vaan maksajana, joka on ottanut tehtäväkseen velan maksamisen. Jos olet katsellut omia päätöksiäsi, ponnistuksiasi, tekojasi, velvollisuuksiasi ja mielenlaatuasi enemmän kuin Kristusta, se käy sinulle kovin kalliiksi. Onko ihme. että kuljet valitellen. Armolahjat olkoot todistuksia, mutta Kristuksen ansion on ilman niitä oltava toivosi perustuksena, jolle rakennat. Kristus yksin kirkkautemme toivo. Kol.1:27.

 

     Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoon tulemisessa tms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.

Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi ja niin vieraaksi luonnolliselle ihmiselle. Jos uskot, on sinun joka päivä tappiona ja roskana, Fil.3:7, 8, jätettävä syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi  ja nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvanasi. Joka päivä on tekosi ja itsekeskeisyytesi hävitettävä. Kristus on Jumalan lahja, Joh.4:10 ja 3:16. Usko on Jumalan lahja, Ef.2:8. Anteeksiantamus on armolahja, Room.5:16. Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.

 



     Jos ihmisen olisi pitänyt suunnitella pelastus, hän olisi mieluummin antanut sen pyhien ia enkelien kaupiteltavaksi kuin Kristukselle, joka antaa sen ilmaiseksi. Juuri siksi sielu sitä epäilee. Ihmisluonto tahtoo viitoittaa tien, jolla teot vanhurskauttavat, siksi se kauhistuu Kristuksen ansiota itselleen mitä tuhoisimpana. Luonnollinen ihminen haluaisi pelastukseen tehdä mitä tahansa mieluimmin kuin mennä Kristuksen luo, liittyä Kristukseen ja olla hänelle kaikesta velassa. Kristus ei vaadi mitään, mutta sielu tahtoisi tyrkyttää Kristukselle aina jotain omaansa. Tässä juuri on suuri ristiriita. Mieti, oletko vielä milloinkaan nähnyt, mitä Kristus on ansainnut. Oletko koskaan nähnyt, miten ääretön on hänen kuolemansa tuottama sovitus? Oletko nähnyt tätä, kun synnin kuorma ja Jumalan viha painaa raskaana omaatuntoasi? Kristuksen ansion suuruuden tuntee vain syvässä ahdistuksessa oleva köyhä sielu. Heikko synnintunto ylistää vain vaimeasti ja heikolla äänellä Kristuksen verta ja ansiota.

 


     EPÄTOIVOINEN syntinen. Sinä katselet oikealle ja vasemmalle sanoen: "Missä minä näen sitä, mikä on hyvää?" Sinä kääntelet kaikkia hyviä tekojasi ja jumalisuuttasi saadaksesi aikaan vanhurskauden, jossa pelastuisit. Katso nyt vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki. Jes.45:22. Hän on pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista, jae 21. Mihin muuanne katsonetkin, olet sinä hukassa.

torstai 4. heinäkuuta 2024

Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

 

 


1.Voi,  mit  on ílot kaikki ja riemut maailman

rinnalla rauhan, jonka sain armost Jumalan! ´

Miks kiintyisin mä täällä nautinnon humuhun,

kun kutsunut on Kristus mun pyhään taisteluun!

 

2. Oi onnean', kun viedä saan armosanomaa

orjille synnin, jotka ei tunne Jumalaa;

Kun yöhön saan mä tuoda valoa Jumalan;

kun eksyneitä saattaa saan kotiin taivahan!

 

3. Oi onnean', kun käydä saan tietä Jeesuksen;

Kun armohons saan luottaa, jos minne joutunen!

Vaikk' yöhön tieni painuis, hän valkeuteni on;

Hän myrskyn pauhatessa on vankka kallion'!

 

4. Oi, kyntö, kylvö kestää tääll hetken verran vaan,

ja sitte seuraa riemu, kun vilja korjataan!

Vain hetken nyt saan oottaa niin usvat haihtuvat;

Ja sitte, sitte aukee jo taivaan valkamat!

 

 F. G, Beskow.