perjantai 26. toukokuuta 2023

Alä luule tänne tulevas, jollet paranna elämääs.

 Vehmaalla, Mietoisissa ja Pomarkussa vaikutti 1800-luvulla erikoinen saarnamies Johan Pomlin, jonka maine kiiri lähikuntiin asti. Hän oli karsimaattinen ja herättävä toiminnassaan. Monet ihmiset löysivät Jeesuksen hänen kauttaan. Hänellä oli ilmestyksen ja profetian lahjat, joita hän käytti julistustoimintansa aikana tunnetudti. Hänen saarnansa kestivät usein tuntikausia ja ne olivat hyvin lainomaisia, mutta sisälsivät myös evankeliumin suloisen äänen. Hän kulki huonoissa vaatteissa hoitamattomalla parralla ja asui yksinään vaatimattomasti. Hänellä oli tapana lahjoittaa rahaa kerjääjille. Pomlin meni naimisiin vanhoilla päivillään, mutta hänen vaimonsa kuoli jo seuraavana vuonna.

 

Pomlin oli hengenmies enemmän kuin monet muut Satakunnan papit. Hänen vaatteensa tosin olivat vanhat ja kuluneet, hänen tukkansa takussa ja partansa hoitamaton, mutta hänen silmissään paloi outo tuli, ja hänen äänensä oli syvä ja läpitunkeva. Hän kasvoi varttansa pitemmäksi, kun hän puhui Jumalan vuoresta Hoorebista, Siinain tulta syöksevästä kukkulasta, jonka huipulle pyhän tahdon kiviset taulut näyttivät tulikirjaimin tietä harhailevalle yön lapselle. Ja läpi luiden ja ytimien kävi, kun hän huuteli »voi jahvee» huutoja yli jumalattoman kansan.

 

Ihmiset lähtivät kirkosta äänetönnä ajatellen millainen heidän pappinsa olikaan. Hänen katseensa oli kummallinen, hänen sanansa merkilliset ja hänen liikkeensä omituiset. Toiset sanoivat:»Saimme hullun papin.» Mutta toiset sanoivat: »Hullu hän ei ole, mutta mikä muu lienee.» Hän hehkui Siinain tulta. Väkivasaran tavoin hänen sanansa putoilivat kuulijain yli, tunkeutuivat heidän tylsiin omiintuntoihinsa ja valoivat rautaa heidän siveellisesti heikkoihin mieliinsä. Kuolemantuomioita hän julisti niiden yli, joita hän sitä ennen oli nuhdellut riettaasta elämästä, eivätkä olleet parannukseen taipuneet, ja ennen pitkää he kuolivat kenenkään käsin heitä koskematta. Kansaa hän uhkasi jumalattomuuden tähden, ennustaen sille kulkutauteja, tulipaloja ja köyhiä vuosia, ja niin tapahtui. Jumala antoi käydä toteen hänen uhkauksensa. Tämä oli jotain tavatonta, ennen kuulumatonta. Ihmiset riensivät kirkkoon. Papin ei tarvinnut lähteä heille sanaa tyrkyttämään. Elävän sanan houkuttelemana he tulivat, tulivat keitä Herra lähetti tulemaan, ja saivat sanan kosketusta, vapisivat ja tärisivät sen käsissä.

 


Ja vielä kummempaa tuli. Eräänä adventtisunnuntaina hän kehotti kansaa rukoilemaan joulurauhaa. »Eivät nämäkään pyhä mene onnellisesti ohi, väijyjän käden kautta tulee murhia», hän sanoi. Pyhät menivät onnellisesti, mutta loppiaisena hän jatkoi.» Tähän asti on Jumala suojellut, mutta pyhät eivät ole vielä lopussa, väijyjän jalka on oven edessä, rauhaa tulisi rukoilla.» Samana päivänä Honkakosken kylässä Pietin Matti murhasi Anttilan isännän. Toisena pyhänä Pomlin taas hätäisesti huudahti kesken saarnaansa: »Juuri nyt, ihan tällä hetkellä menee kylän isoin juoppo helvettiin!» Huudahdus teki tärisyttävän vaikutuksen kirkkoväkeen, mutta vielä suuremman hämmästyksen valtaan ihmiset joutuivat, kun saivat kuulla Tervamäen Sakarin menneen päihtyneenä saunan lauteille ja siellä jumalanpalveluksen aikana kuolleen.

 

Kirkkoon oli tuotu esirukouserään sairaan puolesta. Sairas oli Pomlinille tuttu herännyt mies. Surullisena hän lausui: »Tässä olisi tehtävä esirukous sairaan puolesta, mutta me voimme tehdä kuolleen edestä kiitoksen, sillä juuri tällä hetkellä sairas kuoli kotonansa.» Ihmiset olivat ihmeissään, mutta niin oli käynyt, sairas kuoli Pomlinin ollessa saarnatuolissa ja hän sai siitä tiedon sisällisen näkemyksensä kautta. Tämmöiset tapahtumat antoivat saarnoille harvinaisen voiman. Toisinaan Pomlin saarnasi tuntikauden kiivaasti lyöden nyrkkiään saarnatuolin laitaan, että kirkko kajahteli. Toisinaan henki ei antanut hänen saarnata kuin muutamia harvoja sanoja. — »Jos minä nyt puhun, te ette voi sitä kestää»; hän sanoi. Eikä kukaan kestänytkään hänen sanojensa edessä. Saarnan aikana ihmisiä kaatui taintuneena maahan ja saarnan jälkeen he työntyivät kirkosta itkien ja parkuen. Kirkossa Pomlin oli täynnä intoa ja tulta, mutta kotioloissa hän oli hiljainen ja vähäpuheinen. Rantarossilla hän eli vaatimatonta elämäänsä. Palkkaansa hän ei kysellyt, kuka vapaaehtoisesti toisen emäntä otti vastaan ja vei aittaan, ja rahansa Pomlin säilytti tuohisessa tuvan penkillä, josta hän jakeli tarvitseville sitä mukaa kun niitä tuohiseen karttui. Kun hänelle tuotiin juustoja, joulupaisteja ja muita lahjoja hän lähetti ne Neva mummulle, köyhälle heränneelle vanhukselle kylän laidalle.

 

Pomarkussa oli lukkarina Aappo Soini, joka oli viinaan menevä mies, eikä ollut uskossa. Hänen kerrotaan Pomlinin sairastellessa ivanneen tätä ja pyytäneen kertomaan kuoltuaan mihin sitten päätyi. Kerrotaan, että Pomlin oli eräänä yönä ilmestynyt Soinille ja vaatinut tätä kirjoittamaan sanoman paperille. Tämän ilmestyksen johdosta syntyi laulu, jota kutsuttiin arkkiveisuksi ja Pomlinin virreksi. Se on kuulunut sitten Rukoilevaisten yhteislaulukirjaan Halullisten sielujen hengelliset laulut numerolla 112. Laulussa on 21 säkeistöä, jotka vievät kuulijansa vakavasti tutkimaan omaa Jumala-suhdettaan.

Tämä tapaus vaikutti suruttomaan Soiniin syvästi ja hän raitistui ja liittyi heränneisiin. Hän rupesi käymään seuroissa ja elämään uskovan elämää.

 

1.Mä lähdin kylvööni leikkaamaan, Enkelein seuraan veisaamaan Karitsalle kiitosta lakkaamatta, Istuimen edessä loppumatta.

2.Mun sieluni taivaan vaunuilla, Tuhanten huiluin lauluilla Tuotiin istuimen eteen, Suuren seuran kanssa enkelein.

3.Nyt sain mä nähdä Jeesuksen Ja Kolmyhteisen istuimen, Mulle kruunu kallis kannettiin Ja puku kaunis annettiin.

4.Mun työni runsaasti maksettiin Ja vaivani paljolla palkittiin, Jota tein murheen korvessa. Nyt saarnaan suuressa hovissa.

5.Muistakaat, vanhat ystäväni, Odotan teitä perässäni Täällä taivaassa yhteen tulemaan. Iäistä iloo nauttimaan.

6.Oi mikä ilo minulla, Sellainen on myös sinulla: Jeesus on meidän veljemme, Kaikki taivaan pyhät sukumme.

7.Alä luule tänne tulevas, Jollet paranna elämääs. Kuitenkin vielä neuvon sulle, Iäiseks tutuks tulisit mulle.

8.Kyllä meitä monta ystävää Maailmassa oli yhdessä. Kuka tuomarin tutuksi Tulee näist taivaan suvuksi?

9.Mä hiljaisuudessa vaelsin, Jeesusta hartaasti odotin, Kuin verisellä hiellä Puhdisti mun jo pienenä.

10.Te kalliit saarnaveljeni, Toivotan teille mun onneni, Että olisimme vaalissa Suurimmass taivaan salissa.

11.Siellä pyhäin joukot kuulevat, Kaikista myös hyvin luulevat, Lankeevat maahan kasvoillensa Jeesuksen jalkain juurehen.

12.Mun ruumiini maahan laskettiin Ja ahdas sänky annettiin, Se siellä lepää rauhassa, Odottaa tuomiota tulevaa.

13.Pauhinalla ylös nousemme, Haudoistamme ulos lähdemme, Tuomarin huuto herättää, Tutkinnon eteen vetääpi.

14.Aadamin lapset laumoittain, Veljet, sisaret joukoittain, Ansaittua palkkaansa kuulemaan, Jota iäisesti nautitaan.

15.Eedenissä Eeva petettiin. Meidän äitimme pilkattiin Kirotun käärmeen kielellä, Josta olemme surkialla mielellä.

16.Eenokki, meidän veljemme. Hän jätti meidän joukkomme Maan poveen tänne makaamaan. Onneemme kunkin toivomaan.

17.Elias samoin, Herran mies, Enkelten seuraan vietiin myös Tulisten vaunuin muodolla. Taivaan kaupungin ilolla.

18.Kyllä hänellä on monta ystävää Iäisessä ilossa yhdessä; On myöskin tämä Herran mies, Hän kilvoittelee samassa työssä.

19.Kunniassa korkiassa taivaassa, Siellä ei aallot upota, Ei saarnan pelko kauhista, On iloa iankaikkista.

20.Elämän veden keskellä, Siionin linnan reunoilla, Jeesus on itse perämies, Kaikki taivaan pyhät samassa työssä.

21.Nyt lopetan mä veisuni. Menestyi hyvin reissuni, Jeesuksen veren haavoissa Iäisesti lepään rauhassa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Pelasta kaikki läheiseni.

 Luin äitini kuoleman jälkeen hänen kirjoittamiaan muistiinpanoja. Yllätyksekseni huomasin hänen lainanneen jopa Raamatun sanoja varhaisimmissa teksteissään. Mihin lie tuokin kylvö sitten ajan myötä kadonnut, kun en kuullut kodissani koskaan puhuttavan Jumalasta? Uskoon tuloni vaikutti syvästi äitiini. Aluksi hän oli luonnollisesti järkyttynyt ja piti minua hulluna. Mutta ajan myötä äidissäni tapahtui kuitenkin suuri asenteen muutos, vähitellen hän alkoi käydä kirkossa ja seuroissa. Hän luki hengellisiä kirjoja ja kuunteli raamattutunti-kasetteja. Ennen kuolemaansa hän keskusteli usein syvällisesti uskosta. Kuollessaan hän turvasi Herraan.


 Olen ajatellut tätä 20 vuoden pituista jaksoa äidin elämässä ja ihmetellyt Jumalan kärsivällisyyttä väsyttäessään ihmisen eteensä armahdettavaksi. Olimme äidin kanssa hyvin läheiset koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Hän menetti jotain rakkaudestaan, kun menetti minut Jumalalle. Ei ole helppo luovuttaa pois ihmistä, jonka on saanut pitää pari vuosikym-mentä omanaan. Mutta ilman uskoon tuloani ei äitini olisi mahdollisesti koskaan tullut herätetyksi. Jumala puhui riittä-vän läheltä, koskettavasti, sydäntä särkien.

Vapahtajan käsi luo elämän ja ottaa sen jälleen pois. Hän muuttaa kaiken. ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää” 1.Sam.2:6-7. Vapahtajan käsi muuttaa elämän kulun, vaikuttaa ihmisen suunnitelmiin ratkaisevasti. Hän haluaa pelastaa ihmisen. Hän rikkoo ihmissuunnitelmat voidakseen antaa tilalle omansa.

Jumalan tiet ovat ihmeelliset, suorat ja hyvät. Hänen suun-nitelmansa on pettämätön, mutta ihmiset yrittävät tehdä siihen mutkia. Jatkuvan menestyksen ja ajallisen onnen tie ei sovi ihmiselle, sillä silloin hän keskittyy vain itseensä, nautin-toihinsa, rikkauteensa ja hyvinvointiinsa. Mutta murheen ja ahdistuksen tiellä ihminen kohtaa Herran. Jumala puhuu pi-meässä.

Kiitos, Jeesus, äidistä, jonka annoit elämääni 40 vuodeksi. Kiitos, että teit työsi hänessä ja annoit pelastuksen lahjan. Pelasta kaikki läheiseni.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Oi Jeesus opeta tietä kaitaa kulkemaan korpimatkalla ijäiseen satamaan

 Wilhelmi Malmivaara istui 1900-luvun alussa eduskunnassa valtiopäivämiehenä. Hän oli myös heränneen kansan hengellisenä johtajana ja eräässä kirjallisessa arvioinnissaan hän kulkee sen aikaisen Helsingin katuja ja tekee huomiota:


- Valtiopäivämiehellä on ainoana virkistyspäivänänsä sunnuntaipäivä. Silloin lähtee kevätpuoleen ja kesänaikana usea Helsinkiläinen kaupungista, mikä Korkeasaareen, jossa kaikenlaisia ulko- ja kotimaisia eläimiä on nähtävänä, mikä Seurasaareen, mikä mihinkin, kuluttamaan aikaansa omaistensa kanssa siellä ja nauttimaan lepoa luonnon helmassa.  Toisilla taas,varsinkin palvelusväellä, on aamupäivästä käyntipaikkana kirkko, iltapäivällä esplanadi.  Talvisaikaan tarjoavat teatterit, konserttisalit ynnä muut sellaiset huvinsa sitä janoavalle yleisölle. Me päätämme lähteä kirkkoon, ja niitähän on Helsingissä vara valita. Mihin niistä menisi? Katsotaan sanomalehdestä, kuka kussakin saarnaa. Ei saisi sitä katsoa, vaan pitäisi mennä kirkkoon Jumalan tähden eikä ihmisten; kumminkin on luonnollista, että menisimme mieluummin kuuntelemaan pappia, jonka saama olisi todella rakentavaa. Mentäisiinkö Nikolainkirkkoon (tuomiokirkko), joka seisoo komeana ristikirkkona tuolla korkealla paikallaan senaatintorin laidassa? Siellä saamaa tänään pastori R., jonka saarnaa ei voi juuri ensinkään kuulla. Tai mentäisiinkö tuohon ulkonaisesti liiaksikin vaatimattoman näköiseen kirkkoon Antinkadun (vanha kirkko) varrella, joka siistine sisustuksineen herättää niin juhlallista tunnetta? Siellä hoitaa veisuuta muuten kauniisti, mutta hyvin hengettömästi, lukkarikoulun oppilaista muodostettu kööri.  Tänään siellä saamaa pastori R., kenties hän taas polemiseeraa (arvostelee) piispoja ja valtiopäiviä vastaan ehtoollispakon poistamisen johdosta.  Ikävää sellainenkin on saamassa kuunnella, kun ei siitä mitään rakennusta lähde.  Vai mentäisiinkö kaartin kirkkoon kaartin kasarmin yläkerrassa kuuntelemaan pastori R:n koristelemattomia, totuutta sisältäviä saarnoja sekä soittokuntaa, joka siellä veisuuta hoitaa? Siellä on vaikeanlainen saada istuinsijaa, jonka vuoksi päätämme lähteä Uuteenkirkkoon (Johanneksen kirkko). Sehän on tuo komea kaksitorninen temppeli Punanotkon vieressä, joka monessa suhteessa sekin vedättää puoleensa. Siellä saa kuulla kauniita urkuja ja herra O. Merikannon ihanaa soittoa, jonka kuuleminen jo on jumalanpalvelusta. Virret näet veisataan siellä hyvin lyhyesti, usein kansan käyttämillä nuoteilla ja välisoitot ovat niin ihmeellisen kauniita, ettei moista usein saa muualla kuulla.

 

- Aikanaan pitää sinne lähteä, jos aikoo päästä istumaan. Helsingissä käy suomenkielinen yleisö hyvin ahkerasti kirkossa; varsinkin kun saamaa joku ns. evankelisen suunnan pappi, on kirkko tungokseen täytetty. Ruotsalaisissa jumalanpalveluksissa on hyvä tila, sillä kaupungin ylimystöä painaa vielä Jumalan viha, niin ettei se tarvitse Jumalan sanaa. Tietysti on poikkeuksia kyllä huomattavissa. Suomalaisissa kirkoissa sitä vastoin ovat usein käytävätkin seisovia täynnä. Helsinkiläiset anovat kuitenkin kirkossakäynnin viime vuosina vähentyneen. Omituista maalaisen silmälle on, että miehet ja naiset istuvat sekaisin; tässä suhteessa ei Helsinki suinkaan kelpaa malliksi muille. Yleensä näytään sanaa kuuntelevan hartaudella ja kunnioituksella.   Se vain on outoa, että Herran ehtoollista jakamaan ruvetessa melkein kaikki muu yleisö lähtee kirkosta pois, tähän näytään jo niin totutun, ettei kukaan sitä vikanakaan pidä, vaikka jumalanpalveluksen korkein osa joutuu siten halveksituksi. Entäs saarna? Helsingin kaupungissa palvelee toistakymmentä pappia; yksi pitää yhdestä, toinen toisesta ja onhan siinä vara valikoida.  Toisinaan saa nälkäinen kuulija saamasta todellista ravintoa; toisinaan se luiskahtaa aivan sivu kuulijain omantunnon.  Yleensä on kirkkomeno hyvin juhlallista niin kuin ainakin pääkaupungissa.

 


- Paljon tehdään Helsingissä arkipäivinäkin kirkollista työtä. Raamatunselityksiä pidetään useampi päivä kirkoissa ja kuulijoita aina niihinkin riittää. Eikä se ole ihmeteltävääkään kun tietää asukasluvun nousevan jo toiselle sadalle tuhannelle. Kaupunkilähetys on myöskin ahkerassa työssä. Sillä on palveluksessaan erityinen pappi, joka pitää raamatunselityksiä lähetyksen talossa Hietalahden puolella kaupunkia sekä Hermannin (Vallila) esikaupungissa olevassa rukoushuoneessa. Niissä on kuulijoina harva mies, mutta naisia kyllä. Eräänä päivänä Vanhankirkon sivu kävellessä näin lapsia joukottain rientävän sinne. Päätin käydä katsomassa, mitä ne siellä tekevät. Siellä pidettiin kaupunkilähetyksen pyhäkoulua. Satakunta lasta oli kokoontunut kirjoinensa kirkkoon, jossa myös lähetyksen pastori ja muutamia säätyläisnaisia oli. Lapset jaettiin kuuteen eri osastoon, jotka vetäytyivät yhteisesti veisattua eri osaan kirkkoa pastorin ja muiden opettajiensa luetettaviksi. Hupaista oli nähdä tätä kallisarvoista työtä. Kaupunkilähetyksen pappi kiertää myös kaupungissa huone huoneelta etsimässä ruumiillisesti ja hengellisesti sairaita ja köyhiä sekä heitä puhuttelemassa. Niukanlaiset ovat lähetyksen varat.

 

- Saimme eräänä päivänä kutsun diakonissalaitokseen, jossa oli järjestetty raamatunkeskustelua. Niitä pidetään siten, että joku - tällä kertaa Porvoon herra piispa - selittää alustukseksi raamatunlauseen, jonka johdosta sitten saa ajatuksensa tuoda ilmi läsnä olevista, ken haluaa. Joskus näistä keskusteluista saa rakennusta; joskus taas menevät ne turhanpäiväiseksi viisastelemiseksi, joka häiritsee vaikutusta. Lähdemme etsimään tuota uutta, komeaa Diakonissataloa Eläintarhassa Helsingin ulkopuolella, emmekä voi sinne tultua kyllin ihmetellä sen tarkoituksenmukaisuutta. Tälläkin laitoksella on oma pappinsa, pastori A. Palmroth, entinen merimiespappi, joka tarmolla ja innolla tekee työtänsä. Laitoksen yhteydessä on erittäin kodikas kirkko, joka on jokainen sunnuntai-ilta kansaa täynnä. Hyvä on, että tällainen tilaisuus Jumalan sanan kuuloon nyt on tarjona Berghällin (Kallio) esikaupungin asukkaille, joiden keskuudessa synti näkyy rehoittavan vielä vapaammin kuin Helsingissä. Vaikeanlaiset taloudelliset asiat saattavat vain tämänkin laitoksen työn huokauksen alaiseksi. Uusia diakonissoja on laitokseen otettu useita, vaan eivät ne ole menestyneet; toisia on täytynyt erottaa, toiset ovat eronneet itse. Ikävä, etteivät todella heränneet naiset enemmin antaudu näille työaloille.

 


- Entiseen tapaansa työskentelevät myös Nuorten Miesten ja Nuorten Naisten Kristilliset Yhdistykset. Useampi ilta on etenkin ensin mainitulla kokouksia sekä jäseniänsä että ulkona olevia varten; pyhäiltoina pidetään puheita ja raamatunkeskusteluita. Vakava henki näissä yhdistyksissä vallitsee, ja hyvää työtä ne tekevät; ikävä vain on, että keskustelukokouksia häiritsevät yhdistykseen kuulumattomat henkilöt, joilla on se käsitys, että heidän välttämättä pitää olla niissä keskusteluissa suuna päänä, ja joiden esiintyminen osoittaa enemmin loistamisen halua, kuin nöyrää opetuslapsen mieltä. Olen kuullut usean yhdistyksen jäsenistä tätä valittavan. Monta hupaista muistoa vie valtiopäivämies kotiinsa näistä yhdistyksistä.

 

- Ylioppilaspiireissä ovat kristillismieliset sekä miehet että naiset perustaneet eri yhdistyksiä. Syrjäiselle on käsittämätöntä, miksi pitää perustaa tällaisia hengellisiä kotteriioja eikä yhtyä yhteen Jumalan sanan ääreen; omituista on jo sekin, että miehet ja naiset eri paikoissa hakevat sielulleen rakennusta, vaikka tätä vielä voi jollakin tavalla puolustaa varsinkin Helsingin

oloihin nähden.

 

- Tuossa tulee kesken kaikkea ruumissaatto. Mustiin puettu mustapartainen kuski ajaa kahden mustan hevosen vetämiä mustilla verhotuita ruumisvaunuja. Saatto kulkee juhlallisesti kohti Vanhakirkkoa, ja lähdemme rientämään mekin sinne toivossa, että sieltä saanemme vakavampaa vaikutusta. Kuolema näkyy osaavan pääkaupunkiinkin ja vaativan säälimättä ihmisiä mukaansa noista komeista palatseista, katsomatta, onko ylhäinen tai alhainen, oppinut tai oppimaton. Siinäpä nyt pitäisi olla kylläkin varoitushuutoa. Käydään katsomassa, millä mielellä yleisö tuota matkamiestä seuraa. Menemme kirkon lehterille. Kun ruumista tuodaan kirkon ovelle, alkaa soittokunta lehteriltä soittaa ihanaa hymniä, sen tauottua esiintyy kööri laulamaan virren. Saamme siis musikaalista nautintoa ja kuollut jää mielestä. Mutta pian papin esiintyminen kukilla koristettuun kuoriin kannetun arkun eteen jälleen hänestä muistuttaa. Hän heittää kolme lapiollista multaa, lukee rukoukset ja pitää puheen. Mitä hän puhuu? Totta kai hän lausuu vakavia varoitussanoja jäljelle jääneille, pyytää heitä muistamaan, että heidänkin vuoronsa tulee pian matkalle lähteä? Ei sanaakaan sinnepäin; lohdutusta, lohdutusta vain, kauniita sanoja taivaallisista asunnoista, kukkia koko puhe kuoleman kammottavuuden peitteeksi. Ja sitten astuu toinen toisen perästä arkun luo, laskee seppeleen sen ympärille, puhuu vainajan jaloudesta ja suuresta elämäntyöstä, ja tätä tehdään, kunnes kukat ovat peittäneet koko ruumisarkun. Laulukunta lopettaa hautajaistoimituksen laululla: Tuuti lasta tuonelahan, tai jollakin sellaisella. Kaikki kuoleman vakavuus hautautuu kukkiin ja säveliin. Ei voi sille mitään, että kirkosta lähtiessä tuskainen huokaus rinnasta pusertuu.

 


- Menemme pieneen hartausseuraan, johon pari- tai kolmekymmentä henkeä on kokoontunut viljelemään Jumalan sanaa. Kehottavaa on siellä puristaa ystävien kättä. Sieltä kuuluu vastaamme ihana veisuu:

 

O Jeesus Kristus opeta

tiet' kaitaa kulkemahan

maailman korpimatkalla

ijäiseen satamahan     

 

ja murheen ahdistama sydän pääsee kiittämään armon Herraa, jolla on Hänen merkillään merkityitä avuksi huutavia armaan isänmaamme pääkaupungissakin varmaan enemmin kuin ihmissilmä luulisi. Sytyttäköön Hän tultansa siellä yhä enemmin.»

 

Tässä samassa kirjoitelmassa Malmivaara antaa muutamalla rivillä kuvan myös kaupungin parista huvipaikasta ja katuelämästä, joiden hän katsoo pahasti häiritsevän monien Jumalan sanasta saamaa vaikutusta. »Äärettömän häpeämätöinnä ja rivona», hän sanoo, »astuu synti julkisuuteen ja katsoja joutuu ehdottomasti ihmettelemään, että Jumala vielä tuota Babelia kärsii. Oi jos olisi jokukaan, joka huutaisi noilla kaduilla: tämä kaupunki hukkuu!

perjantai 12. toukokuuta 2023

Uskonasioiden vähitellen valjetessa minulle sain kehotuksia luopua joogasta.


 https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/polkuni-joogasta-jeesus-uskoon-tarina-sukupolvikokemuksesta-eksymisesta-ja-loytamisesta/

- Mitä kirkon siis pitäisi tehdä? Omaan kokemukseeni nojaten välttelisin ajan henkeen heittäytymistä suosien sen sijaan opillista selkeyttä kirkon tarjoamassa toiminnassa. Tämä edistäisi hengellisten etsijöiden ja taivaallisen rauhan janoajien askeleita Jeesuksen yhteyteen.

- Herran edessä hiljentymisestä on avautunut ihana keidas, jonne hakeudun päivittäin. Missään en ollut kokenut jooginelämäni aikana vastaavaa rauhaa ja levollisuutta kuin nyt koen Pyhän Hengen läsnäolossa, Raamattu kädessä ja sydän rukouksessa. 

maanantai 8. toukokuuta 2023

Taivas on uskoni määrä


 

Sanan Lähteellä -illat keväällä 2023

Suoraman seurakuntakeskuksessa (os. Suoramantie 9)
parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.

Ke 10.5. Kevätjuhla Sanan lähteellä. Aiheena "Taivas on uskoni määrä". 
Mukana Pertti Kymäläinen, Hannu Uusmies ja Risto Muhonen. 
Musiikissa: Viestiveljet / Jarmo Ojanperä. 
Huomaa aloitusajankohta klo 18.00

torstai 4. toukokuuta 2023

Sä lahjain laupias jakaja, lahjoillasi maamme täytä.

 Jumalalla on antaa meille paljon rakkautta, jos meillä vain on kanttia ottaa sitä vastaan. Usein Herra laittaa rakkauden astioiksi tavallisia vaatimattomia kansanihmisiä. Heissä Kristus oikein erityisesti näkyy ja kuuluu ja tuntuu. Itsekin olen saanut runsaimmat halaukset ja rohkaisun sanat sekä teot uskovilta, joiden nimiä ei mainita presidentin linnanjuhlissa tai kirkolliskokouksessa. Mutta taivaassa mainitaan. Heistä puhutaan päivittäin Jumalan valtaistuimen luona. He ovat Kristuksen evankeliumille kunniaksi, heidän uskovaisuutensa kirjoitetaan muistiin taivaan kirjoihin. He ovat ristinsä ottaneet ajaksi, Jumalan kunniaksi ja seurakunnan parhaaksi.

 


Vaimoni viljeli aikoinaan kaalia pellollamme Viialassa, hän istutti keväällä 100 tainta, jotka kirkon suntio, Eero, toi meille. Ajattelin silloin, että mihin me joudumme sen kaalikasan kanssa. Mutta nokkela vaimoni teki niistä monta herkullista ruokaa ja lahjoitti moneen talouteen. Hän antoi täyden kassillisen kaalia eräälle perheelle, jossa kävimme kylässä. Hän päätti laittaa lahjarahaa tuohon samaan kassiin, mutta ei puhunut siitä mitään. Se oli tarkoitettu korvaukseksi peltoomme keväällä ajetusta lannoitteesta. Muutama viikko myöhemmin hän tapasi mainitun talon emännän ja kysyi olivatko he löytäneet rahaa kaalipussin pohjalta. Nainen kauhistui ja kertoi etteivät he olleet edes katsoneet kassiin, vaan olivat heittäneet kaalit kaatopaikalle. Myöhemmin he koko perheen voimin konttasivat pylly pystyssä etsimässä jätteiden seasta kaalikassia ja rahoja. Taisivat löytää aarteen kaatopaikalta?

 

”Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.” Filemon 7.

 


Uskovien yhteys voi olla parhaimmillaan taivaallista, kun Kristus on siinä mukana. Silloin tulee virvoitus Herran tuntemisesta, vaikka ihmiset ovatkin kovin vajavaisia. Jumala antaa armolahjoja seurakuntaansa, ja perkele, ihmisviisaus, puhdasoppisuus ja maailmanhenki pyrkivät tukahduttamaan ne jo alkuunsa. Jokaisen olisi valvottava omaa kutsumustaan ja paikkaansa, sillä aivan liikaa on sellaista hengellistä lapseutta, jossa aina juostaan vain joidenkin ihmisten perässä. Ihmiset tekevät kovin helposti kaikenlaista ajattelemalla, että se on varmaan Jumalasta, kun on niin paljon kansaa liikkeellä? Missä siis ovat tämän ajan Filemonit, jotka elävät niin lähellä Kristusta, että voivat virvoittaa joitakin kurjia sydämiä Jumalan Pojan uskolla ja rakkaudella? Missä ammennetaan tänään Golgatan salaisuudesta uskovien rakennukseksi ja sielujen pelastukseksi ja lähetystyön elävöittämiseksi? Missä Jeesuksen veri saa ihmiset itkemään ilosta?

 

APU-lehdessä oli jutttu Antero Laukkasesta, joka kertoi etusivun otsikossa valmistautuvansa kuolemaan. Hän sairastaa ALS nimistä hermosairautta, johon ei ole lääkkeitä. Viime heinäkuussa Laukkanen kertoi sairaudestaan Facebookissa rukouspyyntömuodossa. Viesti keräsi heti noin 4 000 tykkäystä. Laukkanen sai yli 2000 viestiä, ja päivitystä jaettiin noin 900 kertaa.

- Viikon kuluttua sain tietää, että puolestani rukoiltiin yli 80 maassa. Tämä on nyt isommissa käsissä eikä valittamalla parane. Tunnetilat vaihtelevat kuitenkin paljon ja ovat äärimmäisiä.

Laukkanen sanoo antaneensa koko elämänsä Jumalalle. Mutta nyt kyseessä on kuolema.

- Uskoni siihen, että Jumala voi parantaa minut, on vuoren kokoinen. Se on niin suuri, että kohta minä siirrän Ahvenanmaan Norjaan. Paraneminen ei ole uskosta eikä rukousten määrästä kiinni. Se on kiinni siitä, mikä on Jumalan suunnitelma - ja sitä hän ei ole kertonut.

 


Pystymmekö keskittymään toisiin ihmisiin, heidän asioihinsa ja olemukseensa? Valtavassa tiedonvälitystulvassa käy helposti niin, että ihminen hukkuu yleisöön, kansasta tulee vain massaa, ihmisistä tulee vain äänestäjiä, ostajia, tuottajia, rattaita valtiokoneistossa. Mutta Jumala ei toimi näin, hänelle olemme yksilöitä, ihmisiä, joilla on nimi, toisistaan poikkeava nimi, toisista poikkeava ulkomuoto, toisista poikkeava luonne ja historia, toisistaan poikkeava tulevaisuus ja Jumalan suunnitelma.

 

Uskovan ihmisen arvo kirkastuu ristissä, siinä ristissä, jonka hän ottaa Herran käskystä. Tuo risti ohjaa hänen valintojaan ajassa ja on tienmerkkinä ikuiseen elämään. Uskovan risti on maailman ihmiselle vastenmielinen ja halveksittava. Uskovan risti on kaksipuolinen, siinä on inhimillinen puoli, joka näyttää itsensä kieltämisen, nöyryyden ja lihan tappion, maailman halveksunnan ja vainon. Sen ristin toinen puoli on Jumalan siunaus, johdatus, varjelus, apu vaaroissa, yhteys, uusi elämä ja suuri rauha ja lepo.

Jeesus tarjoaa seuraajalleen ristin – sen ottaminen on vapaaehtoista. Tahdotko ottaa ristin?

Aiemmin virsikirjassa oli seuraava osasto: Virret erinäisissä säädyissä ja tiloissa / Kovana aikana ja nälän vaivassa. Eräässä tämän teeman virressä oli 23 säkeistöä, sen kirjoitti turkulainen Andreas Henrici Aschelinus. Seuraavassa versiossa oli enää 18 säkeistöä ja sitä seuraavassa vain 7 säkeistöä ja seuraavasta se poistettiin kokonaan. Ilmeisesti komitea ajatteli, ettei enää koskaan tule kovia aikoja, eikä nälkää?


 

1.Herra, kuinka surkeaan nyt vaivuimme me tuskaan. Sitä ei voi kieli virkkaakaan, ei tajua ajatuskaan; Nyt haikeasti vuotavat täällä kyyneleemme katkerat, ilmoittaen vaivojamme.


2. Ei suvut, heimot, tuttavat voi auttaa toisiansa, kun nyt ne kaikki kituvat yhdessä puutteessansa; Sä yksin, Herra laupias, sen tehdä taidat armostasi, ravinnon meille antaa.


3. Siis muista, Isä armias, nyt meitä täällä vielä! Ah älä hylkää lapsiasi, apuasi älä kiellä! Vaikka kovin pahat tekomme, ja ylen suuret syntimme sen ansaitsisi kyllä.


4. Aina olit ennen armias sä meille ylen määrin; Me raukat vaan sun lahjojasi käytimme usein väärin ylellisyyteen, turhuuteen, ja hekumaan hurjuuteen, himojemme nouteeksi.


5. Ah älä, Herra, kuitenkaan peräti hylkää meitä, vaikka kansa sokeudessaan on käynyt synnin teitä; Jos vitsaatkin, taas armahda, kätesi jälleen avaa runsaasti antamaan!


6. Meiltä älä kiellä lahjojasi, suo maalle ilmat hyvät, niin että taas sun armostasi kasvavat ruohot, jyvät! Maalta ettei puutu siunaus, kansalta ei ruumiin elatus, ei leipä lapsiltamme!


7. Ravitse myöskin sielumme armollasi avaralla, suo että lahjasi käytämme tavalla taitavalla! Sen kyllä taas nyt näimme jo että synnin palkka on turmio, on ruumiin, sielun surma.


8. Anna Henkesi meitä taivuttaa syntiemme katumukseen, sydämiämme johdattaa elämän parannukseen; Sen anna meissä vallita, kaikki asiamme hallita sun pyhän tahtosi mukaan!


9. Oi armon ainoa antaja, taas armokasvosi näytä! Sä lahjain laupias jakaja, lahjoillasi maamme täytä, niin että näemme uudestaan kukoistavan tämän isänmaan sun armosi antimista!


10. Sinulle, Herra, kunnian tahdomme aina antaa, kiitoksen nöyrän, hartaan, sun eteesi kantaa. Sinua, Isä armias, ylistää laupeudestasi, nyt ja ainiaan aamen!



Virren loppuun hän oli liittänyt rukouksen ja Raamatun sanat:


Dan.9:19. Oi Herra, kuule, oi Herra, ole armollinen, oi Herra, ota vaari, ja tee se, ja älä viivy, itse tähtes, minun Jumalani! sillä sinun kaupunkis ja sinun kansas on sinun nimelläs nimitetty.


Ps.105:16. Ja hän kutsui nälän maan päälle, ja vei kaiken leivän varan pois.


Aamos 4:6. Sentähden minä myös olen kaikissa kaupungeissa teille joutilaat hampaat antanut, ja leivän puuttumisen jokaisissa teidän paikoissanne; ja ette sittekään kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra.


Valit.1:11. Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää: he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta, saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen.

Valit.2:11. Niin olen minä itkenyt, että minun silmäni puhkeevat, sisällykseni kivistelevät, maksani on vuodatettu maan päälle, kansani tyttären surkeuden tähden, koska imeväiset ja piskuiset kaupungin kaduilla nääntyivät,

12. Koska he sanoivat äidillensä: kussa on leipä ja viina? koska he kaupungin kaduilla nääntyivät, niinkuin surmaan haavoitetut, ja antoivat henkensä ylön äitinsä syliin.