Tulta taivaasta

Kangasalla kotimme kohdalla on risteys, tienviitta vastakkaiseen suuntaan, joka vie mm. kunnan leirikeskukseen. Siellä järjestetään kesäleirejä. Kesällä siinä oli viitta "Prometeus-leiri". Vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskonnottomien nuorten leiri oli vastaveto seurakuntien rippikoululeireille. He ajattelevat olevansa viisaampia ja harkitsevampia, kehittyneempiä (?) kuin me, jotka uskomme Raamatun ilmoitukseen. Sääliksi käy näitä ihmisiä, jotka elävät valheen vallassa ja viettelevät mukaansa monia nuoria, jotka vielä herkällä mielellä kyselevät elämän totuuden perään. Nämä tämän maailman "viisaat" ovat varsin tyhmiä, kun kulkevat pimeässä ilman Jumalaa ja sotkevat vielä muidenkin asiat. Mitä enemmän tätä lajia on maailmassa, sen hullummaksi se käy. Sillä ihmisjärki on kokonaan pimeä, eikä prometeus-leiri tuo siihen poikkeusta. Siellä pidetään jatkuvasti Kristuksen tappajaiset, jokapäiväisenä kansanhuvina, sillä eihän muuten saada epäjumalia esiin ja kuolemanhenkeä palvottavaksi.

Kreikan mytologiassa Prometheus (nimi tarkoittaa etukäteen ajattelevaa) oli jumalhahmo, jonka kerrotaan olleen tulen kuljettaja. Tosin hänen kerrotaan varastaneen tulen omin lupineen ja kuljettaneen sitä ilman valtuutusta. P. kuvataan ihmisen luojaksi, joka pyrki auttamaan luotujaan mm. tulen avulla. Että silleen niissä kisoissa!

Kirkkoa vastustavan vapaa-ajattelijoiden (nimi voisi mielestäni olla myös vapaa-valehtelijoiden) yhdistys on ottanut tunnusmerkikseen kupin, jossa palaa tuli. Se on lainattu tuolta kreikan mytologian Prometeukselta. Joten, se sopii kyllä hyvin tuon ajattelun tunnukseksi. Tämä tunnus näkyy heidän omiensa kuolemanilmoituksissa. Siinä on muuten syvä ristiriita, että Jumalan kieltäjät ottavat tunnuksen, joka on vanhan epäjumalan merkki?! Mutta tämä osoittaa vain sen, että heilläkään ei ole mitään omaa, kaikki on muilta lainattua. Kun Jumala ei kelpaa, niin perkele on tarjoamassa palvelujaan. Se ottaa kaverikseen, kun vain kumartaa sitä ja lupaa palvella lyhyen elämän sen suunnitelmia. Se lupaa paratiisin ateisteille tänne maan päälle ja uskonnollisille tuonpuoleiseen. Mutta valhetta kaikki, sillä ei ole mitään jaettavaa; se on itsekin jo tuomittu ja Jeesus on sen ristillään kukistanut.

Mielenkiintoista on myös se, että kristillinen Gideon-järjestö pitää myös omana tunnuksenaan astiaa, jossa palaa tulenliekki. Tämä kuva on suoraan Raamatusta ja siinä on Jumalan palvelijan historian hetki, jossa Kristus ohjaa palvelijaansa voittoisaan taisteluun välineinä saviruukku ja siinä palava tuli. Myös Pelastusarmeija on ottanut tunnukseensa sanan "Tuli", jolla se korostaa Jeesuksen tuomaa taivaallista tulta.

Suuri Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tuli maailmaan tuntemattomana, vieraana, arvosteltuna, alentuneena ihmisen osaan. Mutta hän toi tullessaan tulen taivaasta, se oli hänen Jumalallinen vaikutuksensa, olemuksensa, rakkautensa, uskonsa ja toivonsa. Se oli Jumalan asevarustus, jolla hän hallitsi ja voitti. Hän toi tulen, sytytti sen sydämissä, levitti ympäriinsä ja sai ihmiset seuraajikseen. "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!" Luuk.12:49.

Jokaisen ihmisen elämän suuri kysymys onkin, miten tuo Vapahtajan tuoma tuli syttyisi hänen elämässään. Moni saa kipinän siitä tulesta jostakin toisesta ihmisestä, vähän sen lämpöä sitä kuullessaan, sen polttavaa voimaa kokiessaan omantunnon herkistyvän.

1.Omatunto tulessa.

Keskiverto syntinen on omassa olossaan ja joukossaan kuin puupökkelö, kuollut ja tunteeton, hölmö, tyhmä. älytön, ikävä, itsekäs ja jumalaton. Tämä kaikki siihen asti, kunnes Jumala tulee häntä lähelle ja omatunto herää. Silloin jokainen Pyhän Hengen vaikutus tuntuu pistoina sisimmässä. Jeesus heittää ensimmäisen tulensa ihmisten päälle ja he joutuvat pois tolaltaan, raiteiltaan ja eksyksiin omista suunnitelmistaan. Raamattu on paljastava ja tinkimätön tunnon tulkki, säälimätön poliisi, miekka, joka tunkee sisimpään ja kouraisee kumoon. "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä" Apt.2:37. Todellisen synnintunnon voi parantaa vain Herra itse, ei mikään uskottelu tai luulottelu. Omatunto ei ole lahjottavissa, sitä ei voi tyynnyttää, se on aina levoton, kunnes Jeesus antaa siihen rauhan. "Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: - Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi." 2.Sam.24:10. Synnin suuruus riippuu omantunnon herkkyydestä, mitä paatuneempi ihminen on sen enemmän hän selittelee ja kieroilee, kiemurtelee kuin mato pois koukusta, johon omat synnit ovat hänet ripustaneet.

2.Jumalan rakkauden tuli

Jos hengellinen herätys ei johda uskoon, siitä tulee vain pelkkää muotojumalisuutta ja ulkoaopittuja kristillisiä tapoja. Se voi myöskin jäädä ihmisvoimin puuhailemaan omia suunnitelmiaan ilman Jumalan johdatusta. Tai se keskittyy rukoilemaan omia asioitaan, tarpeitaan, joita sitten yrittää tarjota Jumalalle ikään kuin hienoina taivaallisina näkyinä. Mutta muutamat kohtaavat Jumalan rakkauden, rakastavan Herran, yli järjellisen syntistä kohtaavan armon, joka vetää ensin hiljaiseksi, sitten se synnyttää ilon ja ylistyksen Jeesuksesta. "….Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki." Kork.v.8:6. Siinä palaa Jeesuksen sytyttämä ikuinen rakkauden tuli ja joku löytää sen, joku kuulee sen kohdalleen, joku täyttyy sen ihmeellisestä lämmöstä koko olemuksellaan. Ja Jumala on säätänyt niin, ettei sitä patisteta lain käskyillä, eikä moraalin rajoituksilla, ei paljolla touhuilulla, eikä ihmisvoimin lainkaan. Siinä on itsessään niin paljon latausta, että se sytyttää sammuneen, kun on Jumalan aika. "älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa." 8:4.

Joskus uskovakin on urautunut niin omiin touhuihinsa ja uskosta on tullut pelkkää kulttuuria, taidetta, esiintymistä, näyttelyä, seurailua, arvostelua ja ajankulua, että Jeesus on kadonnut ja tuntuma häneen on hukassa. Vaikka hän puhuu, opettaa, kulkee vierellä ja jakaa ehtoollista, eivät he tunne häntä. "Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Luuk.24:32. Sanan ääressä palaa ikuinen tuli, Jumalan rakkaus näyttäytyy Jeesuksen haavojen jäljissä, kun ylösnoussut Vapahtaja ilmestyy arkisen elämän kotiin, työhön, torille, sukulaisiin, elämän valintoihin, seurakuntaan, virsiin. Silloin myös toiset uskovat tulevat läheisiksi, tarpeellisiksi, ystäviksi, veljiksi ja sisariksi, taivasmatkaajiksi, saman tien kulkijoiksi.

3.Lähetyksen tuli

Tulee aika jollekin uskovalle, jolloin hän on Jumalan puheen kuullessaan näkemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Silloin hänelle avautuu evankeliumi, armo kirkastuu ja valo liikkuu kuin suuri aurinko taivaalla. Se osuu maailmaan, syntiseen, kadotukseen marssivaan maailmaan, ihmisiin, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse, eivät sitä erityisemmin etsi, eivät tiedä sitä tarvitsevansa, eivätkä tunne Jeesusta. Siihen Vapahtaja valmistaa omansa viemällä heidät yläsaliin, joka on se paikka, missä Jumala ilmestyy ja puhuu uusia asioita. Hän heittää heihin lähetyksen tulen, joka on osa hänen kutsumustaan ja tehtäväänsä, jota uskovat nyt jatkavat uusin voimin. On aika evankelioida kansa, on aika lähteä liikkeelle, on aika tehdä lähetystyötä, on aika johtaa syntiset Kristuksen luokse, viedä kurjat kulkijat, joutavat surkimukset, itseään ihailevat, materialistit ja rahanvaihtajat, köyhät ja tyhjämieliset, väärän tulen kannattajat, ateistit ja jumalankieltäjät Golgatalle.

"Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." Apt.2:2-4. Jeesus tulee Hengessään heihin, alkaa uusi aika, jonka tunnuksena on "pois piilosta". Silloin ei haluta kieltää Jeesusta, peittää uskoansa turhiin jaarituksiin ja kristilliseen perinteeseen, rahan keräämiseen ja ihmisten mainostamiseen. Silloin ei maailma olekaan voittaja vaan sanoman vastaanottaja ja uskova näkee jokaisen ihmisen voivan pelastua, koska Jeesus on maksanut heistä kalliin lunastusmaksun: Koko maailma on sovitettu Jumalan kanssa, on aika kertoa se ihmisille. He puhuvat kielillä, uusin kielin, ihmisten ja kansojen kielillä, enkelien kielillä ylistäen Jumalaa.

4.Koettelemusten tuli

Viimeisenä Jeesus heittää tulta, joka on edeltäjiänsä erilaisempi, kuuma ja epämiellyttävä, se koettelee jokaisen uskovaisen elämän perustuksen ja siihen rakennetun talon. Sen kestäessä tulevat ahdistuksen päivät, itkut itkettäviksi, pahat puheet, valheitten kohteena olemisen, kaikenlaisen arvostelun ja syrjimisen, ylenkatseen ja halveksimisen, jotka vievät uskovalta kaiken kunnian, menestyksen ja kehumisen. Se rusikoi lihaa pahuuden voimin ja perkeleen petoksin, pimeyden hyökkäyksin ja ystävien tölväisyin. Ja Jeesus sallii kaiken tämän kohdata uskovaa, se on Herran tulta. "Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava. Mark.9:49.

Suola karvastelee ja uskova ottaa mielellään etäisyyttä kokemuksiinsa, niitä on vaikea työstää, ne ovat aina surureunaisia päiväkirjanlehtiä, joita kirjoitetaan sydänverellä. Mutta Herra on omiensa kanssa siellä, missä kuumuus polttaa "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin Jumalan poika." Dan.3:25. Jeesus kärsii omiensa kanssa, tukee heitä, siunaa heitä ja rohkaisee jaksamaan. Aika on lyhyt koettelemuksillekin, nekin päättyvät, kun Jumala tahtoo niin. Kaikelle on aikansa sanoo sana, tämä pätee myös kärsimykseen.

"Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa" 1.Piet.4:12. Eivätkä nämä hetket ole mitenkään hedelmättömiä, sillä niiden aikana Jumala puhuu omilleen vakuuttavasti ja uskoa vahvistavasti. Niissä hiljaisissa hetkissä hän jakaa taivaan mannaa ja elävää vettä janoisille. Silloin jokin pieni hartauskirja, ystävän kanssa koettu rukoushetki tai virren säe siunaa tavattomasti. "….että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." 1.Piet.1:7. Koetus loppuu aina Kristuksen ilmestymiseen, Jeesus kohtaa odottavan lapsensa ja halaa uskovan uneen. On niin hyvä olla lähellä Herraa, taivaallisen tulen lämmössä.

1.Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme.

Soisit tules' syttyvän, sytytä siis sydämemme.

Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi.

3.Missä sinun nimeesi kaks' tai kolme kokoontuupi,

siellä oma sanasi olevan sun ilmoittaapi.

Kun me sanaas' viljelemme, liikuta nyt sydämemme!

5.Yksinkertaisesti myös auta sanaas uskomahan,

tunnustamaan suuret työs, turhat puheet karttamahan!

Jok' tiedä rististäsi, Ei hän ole ystäväsi.

6.Armos tulta sydämiin anna virvoitukseksemme,

Liitä sinuun lähemmin, ole kallis mielessämme,

Sido yhteen sydämemme sua yhdess' huutaaksemme!

7.Paina meitä paremmin alas yksinkertaisuuteen,

tutustumaan syvemmin sinun ristis' salaisuuteen!

Valos anna tutaksemme, mit' on pahaa itsessämme!

8.Älä salli saatanan estää kanssakäyntiämme!

Pane hengen vaippahan tulimuuri suojaksemme!

Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme.

9.Eduks' katsoo maailma ylhäistensä ystävyyden.

Meill' on suurin kunnia Herran kanssa seurustellen,

Hänen, joka puolestamme kuoli meidän kuolemamme.

Virsi 202 (vanhempi versio) Lars Nyberg

Joka avuksi huutaa Herraa….

    Seurakuntavaalien tulokset johtavat vastuuhenkilöiden järjestäytymiseen vuoden alussa. Lienee kuitenkin selvää, että monetkaan heistä eivät olisi pyrkineet sinne, ellei olisi ollut jaossa rahaa, valtaa ja omaisuuden hallitsemista. Monenlaista seurakuntatyötä ja -toimintaa pyöritetään nykypäivänä ilman sen merkillisempiä tuloksia. Suuriksi paisuneet seurakunnat ovat joskus ulkopuolisten mielestä kadottaneet näkynsä ja tavoitteensa kokonaan. Herää kysymys, miksi seurakunta on olemassa, mihin sitä tarvitaan, mitä se tekee ja kuka sen omistaa? Kuka huutaa avuksi Jeesusta? Kuka vastaa siihen?

Ruotsalainen Santa Claran seurakunta Tukholman keskustassa herättää toiveita uudenlaisesta innosta Jumalan työssä:

http://areena.yle.fi/tv/2178134?ref=leiki-ark
http://areena.yle.fi/tv/2178136?ref=leiki-ark

    Israelin matkalla matkaryhmien on tapana käydä länsimuurilla, itkumuurilla rukoilemassa ja tunkemassa pieniä rukouslappuja kivimuurin koloihin. Yleensä fiksut oppaat kertovat tämän olevan juutalaisten pyhin paikka, koska se lienee ainoa, mikä varmasti muistuttaa vanhan Jerusalemin ja sen temppelin historiasta. Kristityt lukevat silloin useita raamatunkohtia, jotka puhuvat ko. paikan ainutlaatuisuudesta. Esim. 2.Aik.6:32-33. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun suuren nimesi, väkevän kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden - jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, asuinpaikastasi, häntä ja tee kaikki, mitä muukalainen sinulta rukoilee, että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel, ja tulisivat tietämään, että sinä olet ottanut nimiisi tämän temppelin, jonka minä olen rakentanut.

    Vanhan Testamentin ilmestysmaja ja myöhemmin Jerusalemin temppeli on esikuva tulevasta

Messiasta, joka on ainoa oikea Jumalan maja ihmisten keskellä, ainoa oikea temppeli, ainoa oikea jumalanpalvelus ja ainoa oikea rukouspaikka Isän edessä, ainoa Jumalan pyhyyden kestävä nimi maailmankaikkeudessa, ainoa täydellinen pyhyys, ainoa todellinen pappeus ja ainoa, jolla on katetta kuulla, mitä häneltä anomme. Kautta aikojen ovat syntiset kokoontuneet Kristuksen ympärille etsimään apua elämänsä vaivaan ja pimeyteen, syntiin ja kurjuuteen - ja löytäneet avun.

Ihmisen ei siis enää tarvitse mennä Israeliin löytääkseen lupausten avain, Jeesus. Samalla toteutuvat nuo kolme ihanaa seikkaa: 1.Jumalan suuri nimi, 2.Herran väkevä käsi. 3.Jumalan ojennettu käsivarsi. Jeesuksen nimi tuo syntiselle turvapaikan ja Jumalan voima antaa hänelle edellytykset mielenmuutokseen ja uuteen elämään. Tämä kaikki toteutuu, kun Kristuksen ojennettu, haavoitettu käsi ilmestyy ihmisen elämän keskelle. Syntinen saa Herran haavoista armon ja Karitsan veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Kiitos Jumalalle!

   Norjalainen lähetystyöntekijä Jakob Arnesen (lähes kaksimetrinen mies, jota sanottiin Viikingiksi) kertoo tapauksen, joka hänelle tapahtui aikoinaan Japanissa:

Oli jo kylmä ja luminen aika. Olin silloin vuoristomajalla puunhakkuussa ja hiljentymässä Herran kasvojen edessä. Eräänä yönä nukuin hyvin levottomasti. Heräsin kello neljä aamulla, ja kun aukaisin Raamattuni, sain Herralta sanan: 'Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? - Minä sanoin: Katso, tässä minä olen , lähetä minut'." Jes. 6:8,9.

    En tiennyt mitä ajatella. Tunsin selvästi, että Herra herätti minut ja tahtoi minun menevän jonnekin. Niinpä rukoilin ja pyysin, että Herra johdattaisi minut askeliinsa. Tunsin raskaan kuorman laskeutuvan päälleni ja aivan kuin sisäisen käskyn nousta Fudzi-vuorelle. Oli aivan pimeää ja sumuista. Yö oli kolea ja kylmä. Mutta en voinut olla tottelematta sisäistä kehotusta.....

    Olin noussut monta aseman väliä. Autolla ajo oli vaikeaa, sillä sakean sumun ja pimeyden vuoksi en nähnyt juuri mitään. Auton valot läpäisivät sumun vain auton mitan verran. Lopulta olin viidennellä asemalla. Kohta alkoikin Jumalan aurinko nousta ja sen valaistessa ja lämmittäessä sain jälleen puhjeta kiitokseen ja ylistykseen Luojani suuruudesta.

    Jätin auton viidennen aseman pysäköintipaikalle ja aloin kiivetä ylöspäin, sillä autolla en pitemmälle päässyt. Rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi, jos Hänellä minulle jokin tehtävä siellä vuorella oli. Kello 11 olin korkealla ja vaarallisella rinteellä. Ajattelin jo kääntyä takaisin ja palata majalleni. Mutta yhtäkkiä kuulin tuskaisen huudon: 'Auttakaa! Auttakaa! Kuuleeko kukaan?'

Katsoin ylöspäin äänen suuntaan, mutta en voinut nähdä ketään. Ymmärsin kuitenkin, että siellä oli joku hädässä oleva ihminen. Mutta pääsy sinne näytti melko mahdottomalta vuoren jyrkän ja vaarallisen nousun vuoksi. Tarvittaisiin vuoristokiipeilijän varusteita. Läksinkin, alaspäin päättäen hakea väliasemalta apua. Retkeilymajan vartija kuitenkin väitti minun kuulleen harhaääniä sanoen, ettei hänelle ollut ilmoitettu kenenkään katoamisesta.

     Paikalle saapui linja-auto, joka oli täynnä retkeilijöitä. Mutta heillä kaikilla oli reittinsä: helpointa tietä ylös huipulle. Kukaan ei halunnut kuunnella minua ja tarjota apuaan. Vartija sanoi, että paikka

josta puhuin on toivoton saavuttaa ja täysin hengenvaarallinen. Hän väitti vielä, että hänen jalkansa oli kipeä eikä hän siis voinut auttaa.

    Olin pettynyt. - Mitä tehdä? Tiesin kuulleeni avunhuudon. Nyt ymmärsin, että Jumala oli herättänyt minut ja lähettänyt minut tänne. Tämä kuului siis minulle. Niinpä läksin takaisin vaikealle polulle, avuksi kuolemanhädässä olevalle. Kiipesin varovasti käsin ja jaloin, konttasin kuin apina. Huusin, mutta ei vastausta. Lopulta näin korkealla jyrkänteeltä pientä liikettä; joku liikahti siellä. Sain uutta voimaa ja intoa. Tiesinhän olevani Herran asialla. - Hän oli valmistanut ihmeen tuon päivän osaksi!

    Ryömien ja puiden juurista kiinni pitäen lähestyin paikkaa. Viimeinen taival oli niin vaikea, että se rasitti voimani äärimmilleen. Kesti 40 minuuttia ennen kuin saavutin vuorella olleen miehen. Näin edessäni silmäparin täynnä tuskaa, mutta samalla ne säteilivät mitä syvintä kiitollisuutta. Tuo pian tajuntansa menettävän nuorukaisen katse palkitsi kaikki vaivani. Siitä loisti pelastuksen riemu....

Hajakawa oli vain 23-vuotias. Hän oli kiipeillyt siellä ylhäällä ja menettänyt tasapainonsa. Hän putosi katkaisten jalkansa ja niin hän joutui ankaran luonnon armoille. Kuuden vuorokauden ajan hän oli yrittänyt ryömiä ja etsiä pelastumismahdollisuutta, mutta turhaan. Avunhuutoihin ei tullut vastausta. Kukaan ei tuntunut kuulevan onnetonta nuorukaista. Kuolema näytti varmalta. Hajakawa joutui käymään läpi kaikki tuntemansa uskonnot ja huutamaan apua kaikilta kuulemiltaan

jumalilta. Kukaan ei vastannut. Tulipa siinä mieleen lapsuuskin. Silloin oli tullut käytyä pyhäkoulussa, jossa kerrottiin Jeesus-Jumalasta. Kuinka voimakkaana se nousikaan Hajakawan mieleen! - Entä jos kristittyjen Jumala sittenkin on olemassa! Ehkäpä juuri Hän voisi auttaa? Ja jos Hän kerran on olemassa, niin ilmaiskoon nyt itsensä. Ja niin Hajakawa alkoi huutaa Häntä avukseen...

    Nuoren Hajakawan muistikirjaan oli kirjoitettu koetut seikkailut. Siihen hän oli myös kirjoittanut viimeiset terveisensä veljelleen ja muille omaisilleen Jokohamassa. Kun kaikki oli hiljaista ja kun kylmä ja nälkä sekä katkennut jalka olivat näännyttäneet hänet aivan loppuun, ei siis

jäänyt jäljelle muuta kuin kylmä todellisuus: kuolema....

    Tuo kuulemani avunhuuto oli siis hänen viimeisensä. Sen jälkeen Hajakawa ei enää jaksanut huutaa. Hän vain vaikeroi hiljaa. Mutta hänen viimeinen avunhuutonsa oli jo saanut vastauksen: 'Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, sanoo Herra!' Jumala näki Hajakawan sydämeen. Hän halusi auttaa. Jumala herätti minut ja pani minut liikkeelle. Ollessani kuulomatkan päässä nousi Hajakawan viimeinen hätähuuto.

    Niin, siinä hän makasi, lopen väsyneenä ja tajuttomana. Olin paikalla Jumalan lähettämällä. Mutta kuinka saisin nuorukaisen alas? Eihän minulla ollut köysiä, ei paareja, ei mitään....

    Niinpä norjalaissyntyinen "jättiläinen" sai panna voimansa käytäntöön. Jumalan apuun luottaen hän päätti viedä miehen alas tuolta hengenvaarallisesta jyrkänteeltä. Ei ole leikin asia ottaa harteillensa mies, vaikkakin vain noin 60 kiloa painava, ja lähteä sellainen taakka selässä laskeutumaan hengenvaarallista ja jäistä jyrkännettä kohti kaukana alhaalla olevaa pysäköintipaikkaa. Fudzi-vuoren karu rinne on täynnä vaaroja ja kuolemaa. Mutta - kiitos Jumalalle - alas tultiin. Ja juuri oikealla hetkellä kaikki tapahtui, sillä lähimmälle retkeilymajalle päästyä puhkesi vuorella kova myrsky lumi- ja raesateineen. Jumalan kello käy tarkasti! Kun lähetyssaarnaaja tuli retkeilymajalle japanilaista nuorukaista selässään kantaen, niin vartija ei tiennyt, mihin olisi häpeästä punastelevat kasvonsa kätkenyt.

    Asia sai ansaittua huomiota osaksensa. Lehtimiehet kameroineen lähtivät liikkeelle ja haastatteluja syntyi. Hajakawa san toipui hiljalleen. Sairaalassa tuli erinomaisia tilaisuuksia todistaa elävän Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta, ja monet olivat pyytäneet esirukouksia saadaksensa kokea Jeesus-Jumalan pelastavan voiman. Avautuipa Hajakawan kotikin evankeliumille, sillä siinä kodissa oli löydetty tie elävän Jumalan yhteyteen. - Fudzisanilla koettu hengenpelastusihme koitui monille sielun pelastukseksi.

   Sinä sanot, Vapahtajani: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps.50:15. Tämä on rohkaiseva lupaus, johon tahdon uskoa ja kertoa muillekin. Sinä annat hädänpäivän tulla, sinä olet siinä läsnä, sinun olemuksesi odottaa ihmistä, sinä olet kuunteleva avuttoman rukousta. Se kuuluu joskus kadulta, joskus metsästä, joskus vuorelta, joskus kotoa, joskus yksinäisyydestä, joskus pimeydestä. Siinä on ihminen, joka tarvitsee sinua, Kristus, sinun suurta nimeäsi, jonka hän haluaa oppia tuntemaan, sinun väkevää kättäsi, joka murtaa kaikki esteet Jumalan ja ihmisen väliltä ja antaa uudistumisen voiman sisimpään, joka odottaa sinun ojennettua käsivarttasi siunaamaan häntä, paljastamaan haavan kädessä, josta sinut tunnetaan Jumalan Karitsaksi - ainoaksi!