Aamuvirsiä

Lueskelin mökillä vanhaa suomalaista virsikirjaa 1800-luvulta. Siellä oli osastoja, joita ei sata vuotta myöhemmin enää ole tarvittu, ajat ja ihmiset ovat niin kehittyneitä ja fiksuja. On esim. Tuomarien ja oikeuden-etsijäin virsiä, Leskein virsiä, Sairaan virsiä, virsiä Terveydestä. Papin virressä veisattiin: Suo nimes kunniaa mä etsin kiivahasti ja laumaas hajoavaa myös kaitsen hartahasti; enk’ katsois kiitosta, en vihaa maiilman, kun harhapoluilta vaan pois saan lampahan.

Osastossa Maailman menon turhuudesta ja hyljäämisestä veisattiin: Pois maailma makia… pois maailman tavara… pois turhat ilot nuo… pois turha prameus… pois ylpiä kunnia… pois maailman suosio… taivaas on ystävän’

Jumalattomuutta vastaan yleisesti osastossa kaikki virret olivat tekstitetyt raamatullisesti psalmien pohjalta: Pöyhistellen ihmiskurja on niin nurja, ettei huoli kestäkään; sydämensä häijy paisuu, että lausuu: ”Eipä Herraa lienekään!” Kaikissa hän liehakoitsee, ilkamoitsee: ”Näit ei Herra huomaitse; mikä mua miellyttääpi, sikseen jääpi, ei hän siitä rankaise.

Seuraava osasto on Ylellisyytä vastaan ja Haureutta ja Hekumaa vastaan, sitten Ylpeyttä ja Koreilua vastaan. Oli osastot Suuren kuivuuden ja märkyyden aikana, ja Kovana aikana ja näljän vaivassa, Raskaissa maan vaivoissa veisattiin: O Herra meitä armahda, vitsastas maamme säästä; puoleemme, Isä, katsahda, hädästä kansas päästä! Jos pahat työt ja rikokset sä ansiosta rankaiset, ei sitä kukaan kestä… Kyll’ ansainneet me olemme tään kovan kuritukses, pahoilla töillä päällemme saattaneet rangaistukses, ain’ ilkiästi eläneet, sun armos ylenkatsoneet, ja neuvos, varoitukses…. Me ruuissa ja juomissa, vaatteessa ylpeilimme, synneissä, lihan himoissa surkeesti elelimme; vaivaista emme auttaneet, tarvitsevaista turvanneet; ma sairaat unhotimme.

Valmistuksesta kuolemaan ja Onnettomasta iankaikkisuudesta oli runsaasti virsiä. Tuo vanha virsikirja oli sävyltään pietistinen ja hyvin herättävä, sillä se ei antanut vanhalle aadamille juurikaan elintilaa, eikä suosinut syntiä tai maailmanrakkautta. Elämä kulki koko ajan opin kanssa käsi kädessä.

Olen veisaillut edellisen virsikirjan aamuvirsien osastoa monta vuotta yksikseni aamuhartauksieni yhteydessä ja sen on ollut hyvin hoitavaa, rohkaisevaa ja siunaavaa. Näiden monien vuosisatojen aikoina kirjoitettujen virsien yksi yhteinen piirre on ollut kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja yksinkertainen usko Herran kaikkivaltiuteen. Lähes joka virressä kiitetään yön varjeluksesta ja uuden päivän lahjasta, auringon valosta ja esirukouksen etuoikeudesta, jumalanlapseudesta, kodista, työstä, pyhästä sanasta. Ne ovat pieniä ylistyslauluja suurelle Luojalle. Ne ovat tavallisen ihmisen rukouksia erikoiselle Jumalalle. Uuteen aamuun herääminen rinnastetaan hengelliseen herätykseen, päivänvalo Kristukseen, pimeys syntiin, kotimaa taivaaseen, ilta ihmiselämän ajalliseen päättymiseen, aika Jumalan suunnitelmaan, uhraaminen rukoukseen.

Eräs upea edellisen virsikirjan virsi, joka ei mahtunut nykyiseen virsikirjaan on rukousta alusta loppuun. Se alkaa näin:

1.Mun sieluni, oi herää jo, kas aamun armas aurinko käy taivaan vahvuudelle. Yökauden mulle suojana on ollut Herra Jumala, siis kiitos olkoon hälle! Mielellä, kielellä hälle annan, hälle kannan kiitokseni, köyhäks lahjaks sydämeni.

Raamatun arvovalta on selviö, johon usko perustuu. Se Herran lahja, joka on totuus kokonaan, ilman sitä ihminen on pahasti eksyksissä, eikä tiedä, mihin on menossa:

3.Vaan suurin antimistasi On, Herra, pyhä sanasi, Se tahtos ilmoittaapi, Sun omat, pyhät käskysi Ja kallehimman armosi Se mulle kirkastaapi. Armossas, Laupias, Seurakuntaas, Perikuntaas Minut päästät, Kadotuksesta niin säästät.

Ihmisen elämän edellytykset riippuvat Jumalan armosta ja avusta. Siksi jano tyydytetään vain elämän lähteestä, jota Kristus tarjoaa syntisille. Pyhä Henki tekee salattua työtään Herran omien kautta tässä maailmassa ja ajassa kirkastaen Kristusta:

5.On elämä vain sinussa. Sinusta yksin vuotava. Sen Henkes meihin luopi. Ja se on lähde autuuden. Se rakkauden totisen ja ilon. rauhan suopi. Tästäpä Lähteestä. Yksin siitä Meidän pitää Ammentaman. Voimaa uutta kokoaman.

Uskova ei tule paremmaksi, hän on edelleen parannuksen tarpeessa ja tilinteko käydään päivittäin Jumalan edessä kiitollisin mielin. Vanha uskova ymmärtää paremmin, kuinka suuri on Herran kärsivällisyys meitä kohtaan.

6.Siis kiitän. Herra, sinua, Kun vielä kärsit minua. Suot unille annos paistaa. Sä parannuksen aikaa soit. Kun uuden päivän ilmi toit. Saan laupeuttas maistaa. Aikaa sain. Oi, jos vain Aina voisin. Niinkuin soisin. Annos käyttää, Että tahtos voisin täyttää.

Pyhä Henki on tullut opastamaan etsivät, kaipaavat ja Herraa odottavat sielut ikuisen elämän tielle, Vapahtajan seuraan ja vihdoin tähyämään jo Jeesuksen luo taivaaseen. Hänen on kuljettava monen vaarallisen matkan ja vaivan kautta:

8.Mua johtaa anna Henkesi. Suo vaeltaa mun alati Sun totuutesi tietä, Maailma ettei pettävä. Mi kulkee synnin retkiä, Mua puolellensa vietä. Ah, jos sun. Siunatun, Jeesukseni, Autuuteni, Omistaisin, Taivaan kruunun suita saisin.

Aamuvirsien tekijät ovat lukeneet hyvin Raamattunsa ja omaksuneet uskossa sen ihanat lupaukset: ”Mutta minä veisaan sinun väkevyydestäsi ja riemuitsen aamulla sinun armostasi, sillä sinä olet minun linnani ja pakopaikkani minun hätäni päivänä.” Ps.59:17. Eikä se ole vain kuolleita kirjaimia, joita lueteltaisiin palkan toivossa, vaan se on syvää, elävää yhteyttä Herraan, Hyvään Paimeneen, Ikuiseen Jumalaan.

Jumalan tiellä on ihmisen hyvä ja turvallista olla. Tie on tosin kaita ja monet vaarat ympäröivät taivaan tien kulkijaa, viholliset yrittävät vetää uskovat lokaan ja saada aikaan epäuskoa ja epäilyä. Mutta Jumala tekee ihmeitä arkipäivässä. ”…niin että ne, jotka niiden äärillä asuvat, hämmästyvät sinun ihmeitäsi; aamun ja ehtoon ääret sinä täytät riemulla.” Ps.69:9

Aamupala on tärkeä sanovat ravintotutkijat ja pyrkivät vaikuttamaan meidän ruokailutottumuksiimme. Mutta he eivät tiedä mitään taivaan mannasta, elämän leivästä, eivätkä Jumalan armosta, joka ravitsee syntisen ihmisen jo kohta aamulla. ”Ravitse aamulla meitä armollasi, suo meille iloa ja riemua kaikkina päivinämme.” Ps.90:14

Uskova sydän, hyvä mieli ja onnellinen elämä tulevat Kristukselta. Ne ovat Herran lahjaa, jotka synnyttävät uskovassa kiitollisen ja tyytyväisen mielen. On siis aika hetkeksi unohtaa murheet, kiireet, työt ja vastuut ja kiittää Jumalaa. Siihen voi liittää mukaan myös soittimet. Iltahetki Herran kanssa on erityisen siunaava ennen nukkumaanmenoa. ”Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein, aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi kymmenkielisillä soittimilla ja harpuilla, kannelta soittaen.” Ps.92:2-4

Joskus yö on pitkä ja varsinkin synninyö, joka ei tunnu päättyvän koskaan. Siksi uskova odottaa Herraa, joka on hänelle aamunvalo. ”Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.” Ps.130: 6.

Omat aamuhetkeni Herran edessä ovat erilaisia, enkä ole aina sielullisesti vireessä, monet kysymykset, työt ja tehtävät ovat jo kuormittamassa mieltä, ennen kuin olen niihin edes tarttunut. Joskus puhelin soi, tulee tekstiviesti kesken aamuhartauden. Joskus sataa ja taivas on synkkä ja ilma harmaa. Joskus piru kiikutta kaikkein murheellisimmat asiat heti aamupöytään mietittäväksi. Joskus ei ajatus tahdo luistaa ja vaikka lukee, ei ymmärrä, eikä muista. Joskus harakanpojat hyppivät peltikatolla ja naapuri on traktorilla pellollaan. Joskus ukkostaa, joskus on aivan tyyntä. Mutta Vapahtajani on aina yhtä uskollinen, ihmeellinen, rikas, nöyrä, rakastava ja sanansa takana. Hänen äänensä on taivaallinen viesti ja usein kuulen sen aamulla lukiessani lukuisia eri hartauskirjoja, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta.

On ihana olla sinun omasi, Kristus, ja herätä tänäänkin uuteen armonpäivään, jonka sinä olet tehnyt meitä varten. En pelkää, kun olet kanssani, en väsy, kun annat voimaasi, pimeys ei saa minua, kun annat valosi loistaa pimeyteeni ja sydämeeni, kun Henkesi uudistaa uskoni. Tämä on sinun lahjaasi, tämä päivä, sen hetket ovat kuin tuulahdus ikuisuudesta, kun siinä kuulen sinun hiljaisen tuulen hyminäsi ja äänesi, joka puhuu hiljaa ja salattuja asioita rakentaen ikuisuuden temppeliä, jossa sinä aina hallitset ja valaiset, jossa sinun viisautesi vartioi ja taivaallinen rakkautesi yhdistää minut sinuun ja toisiin uskoviin. Kiitos sinulle kaikesta, siunaa päivämme.

Jumalan varassa?

Kotikuntamme mainostaa olemassaoloaan ohikulkijoille näyttävillä mainoksilla. Tässä viimeisessä lukee: Ei yli 30000 voi olla väärässä. Se kuulostaa hienolta ja motivoi ajattelemaan, ettei missään ole niin suloista asua kuin Kangasalla? Mutta, entäpä jos me kaikki olemmekin väärässä ja jossain muualla on parempi olla? Aikaisemmin oli samassa taulussa varsinainen mainoskukkanen, siinä luki: Tavaraa poikkeaville. Minua ei alun pitäenkään innostanut olla poikkeava, sen verran tämä uskovaisuus on jo tuonut mainetta ympäristössään. Mikähän mahtaa olla seuraava mainos? Mutta Jumalan varassa sitä pärjää missä vain ja milloin vain. Hänen uskollisuudessaan ja turvissaan on suurenmoista elää ja vaeltaa, nukkua ja tehdä työtä, palvella ja rukoilla.

Helsingissä on ollut esillä suuri hanke, taideväki haluaa perustaa sinne Guggenheim-museon. Aikoinaan jo kaatunut hanke on taas nostettu pöydälle ja vaikuttajat Amerikasta ovat käyneet pitämässä asiaa esillä kuin evankelistat konsanaan. Museon hinnaksi on arvioitu 130-140 miljoonaa euroa ja käyttökulut 14,5 miljoonaksi euroksi vuosittain. Joten, pitää löytää paljon pullarahoja, jos meinataan porukassa katsella sen sortin taidetta Suomessa. Kommunistiministeri Arhinmäki oli edelleen varsin pidättyväinen.

Mutta kuka olikaan Benjamin Guggenheim, tavallaan taidehankkeen esi-isä? Hän syntyi 1865 ja kuoli 1912 Titanicilla. Hän oli juutalainen, yhdysvaltalainen kaivosalanyrittäjä ja oli yksi aikansa rikkaimpia ihmisiä. Hän asui välillä Pariisissa ja löysi sieltä rakastajattaren, kabaree laulaja Leontine Aubertin, jonka kanssa eli haureudessa. Guggenheim matkusti naisensa kanssa Titanicin ensimmäisessä luokassa ja menehtyi laivan haaksirikossa. Titanic-elokuvassakin hänen persoonansa on haluttu esitellä yleisölle. Hän oli se mies, joka palautti pelastusliivit stuertille, ja palasi hyttiinsä ja vaihtoivat ystäviensä kanssa ylleen parhaat vaatteensa. He sanoivat: - Olemme pukeutuneet parhaimpiimme upotaksemme kuin herrasmiehet. Myöhemmin hän pyysi stuerttia kertomaan vaimolleen, että oli tehnyt parhaansa murhenäytelmän keskellä. G. ja hänen palvelijansa nähtiin istumassa kansituoleilla nautiskellen brandyä ja poltellen sikareja Titanicin upotessa. Surullista, mutta totta. Hänen tyttärensä Peggy Guggenheim perusti Venetsian Guggenheim-museon. Benjaminin vanhempi veli Solomon, perusti 1939 New Yorkiin nykytaiteenmuseon, jonka perinnettä nykyinen keskustelu seurailee. Benjaminin kävi huonosti ja ylpeys ja haureus vei hänet tuhoon. Hän ei tietääksemme koskaan löytänyt Jumalaa, ei pelastusta? Hän hukkui ilman Jumalaa varallisuudestaan huolimatta.

On erikoisen onnellista olla uskova ja elää Jumalan varassa – vaikka Titanicissa, tai Kangasalla. Usko ja hyvä omatunto ovat edelleen kovassa kurssissa, sillä Jumala on antanut ne olemaan meidän aarteinamme maailmassa. Mutta niiden säilyttäminen vaatii taistelua ja kilvoitusta, jotka uuvuttavat joskus. ”Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” 1.Tim.1:18-19. Jos ihminen hylkää nuo aarteet, hänen käy huonosti, sillä loppujen lopuksi, meillä ei ole mitään muuta arvokasta, kun me täältä lähdemme ja jos olemme ne hylänneet, olemme rutiköyhiä sanoivat ihmiset meistä mitä tahansa.

Tämä paha maailma on aina valittamassa ongelmiaan ja vikojaan, jos elvytystä ja taloudellista kasvua ole näkyvissä, se pelkää joutuvansa köyhyyteen ja puutteeseen. Maailman ajattelussa tavaran ja nautintojen loppuminen on sama kuin kuolema, vaikka sen tunnuksena olisi: Lisää viinaa – joku liikkuu vielä! Uskova taas näkee kaiken Jumalan siunauksena ja elämänsä rikkauden olevan aina kätkettynä Kristuksen persoonaan ja Jeesuksen uhriin, ylösnousemukseen. Kun maailma ei saa tarpeeksi, se alkaa kiristää, vaatia, uhota, varastoida, rajata, pettää, valehdella, nostaa hintoja, juonitella ja kieroilla.

Mainokset vievät usein harhaan ja ohjaavat valintojamme tarpeettomaan ja vahingolliseen. Tarvitsemme loppujen lopuksi äärettömän vähän ja selviämme pienellä, pysymme hengissä ja se ei vaikuta mitenkään elämän sisältöön. Kuitenkin länsimaalainen elämänmeno on rakennettu tavaran ja näkyvän onnen varaan, sen loppumista tai murenemista parutaan kuin ainokaista. ”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina, sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;” Ef.5:8-10. Jeesus on valo ja valaisee omansa aina. Siksi on syytä katsoa pimeitä asioita hänen valossaan ja tarkastella ongelmia taivaallisella valolla, silloin kulku on helpompaa ja taso säilyy Herran varassa. Miksi sorkkia jokaisesta kaivosta juomavettä, kun on olemassa taivaallinen lähde? Miksi pitää maistaa jokaisesta kupista, kun Herra on luvannut ruokkia omansa taivaan mannalla?

Joskus saattaa käydä niin kuin niillä kahdella merimiehellä, jotka hoipertelivat humalassa pimeässä rantakaupungissa etsien tietä takaisin laivalle. Samassa ilmestyi sumun keskeltä uniformuun pukeutunut mies ja merimiehet innostuivat kohdatessaan hänet. He kysyivät, että tietäisikö tämä, missä he nyt ovat ja mihin pitäisi mennä. Uniformuinen mies korjasi ryhtiään, nosti leukaansa ja huusi: - Ettekö te tunne minua? Silloin merimiehet katsoivat toisiaan ja toinen sanoi: - Nyt me ollaan todella pulassa, me ei tiedetä missä me ollaan ja tämä ei tiedä kuka hän on?!

Jeesus, sinulla on valo ja viisaus jokaiselle etsivälle, se on suuri tieto, jota rukoilen osaksemme. Auta meitä katselemaan maailmaa sinun valossasi, ettemme koskaan unohtaisi, että sinä olet tullut etsimään ja pelastamaan kadonnutta, heikkoa ja onnetonta syntistä ihmistä. Kiitos sinulle, että ojennat auttavan kätesi kurjan maailman puoleen. Vedä tykösi myös luopiot, jotka kulkevat omia teitään. Ota omaksesi luulouskon vallassa olevat ja herätä kuolleen uskon kannattajat. Sytytä seurakuntasi Hengen tulella palavaksi soihduksi synninyöhön. Ota omaksesi väärän valon loisteessa paistattelevat valheen orjat.

Tilausmatkoja taivaaseen

Ajoin eräänä päivänä Tampereella linja-auton perässä ja sen takaseinässä luki: Tilausmatkat taivaaseen. Ajattelin nähneeni näkyjä, sillä omat ajatukset muokkaavat joskus tahtomatta lukujani. Luulin lukeneeni siis väärin, koska se on tavallista ikäisilläni ihmisillä, mutta tarkemmin katsottuani huomasin, että kyllä siinä oli niin kirjoitettu. Minne tuo bussi oli menossa ja mitä kyyti maksoi? Se oli raflaava mainos, jolla matkailuyrittäjä yritti kiinnittää mielemme haaveisiin. Kuvittelin, että kyse olisi voinut olla jostakin lentofirmasta, jonka pitäisi saada asiakkaita halpalentomatkoille mukaan? Tai sitten kyse oli uudesta seurakunnasta, joka ei säästänyt visioitaan, vaan pyrki tavoittamaan kaikki mahdolliset pelastuksen tarpeessa olevat etsivät ihmiset, jotka olivat pudonneet jo aikaa sitten kirkkoreestä? Tai sitten jonkun jo tunnetun paikkakunnan nimi oli muutettu rekisterissä nimelle Taivas?

”Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin, ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia.” Ps.103:19. Hengellisesti ajatellen taivasmatkaa ei voi tilata, mutta anoa kylläkin. Tilausmatka on asiakkaan mukaan räätälöity, yksityinen ja itse maksettu, joten se ei myöskään täytä hengellisiä kriteereitä. Ihmiset eivät myöskään voi hallita näitä kysymyksiä, eikä ole meidän päätettävissämme, kuka pääsee taivaaseen, sen tekee Jumala itse. Kristittyinä voisimme kyllä ajatella ko. mainosta eräänlaisen kausiteemana tai herätteenä ajattelemaan uskonasioita. Silloin se palvelisi missiona, joka kutsuisi ihmisiä Jeesuksen luokse. Suoraan taivaaseen ei kukaan pääse ilman Jeesusta, ilman parannusta ja ahdasta porttia. Taivaaseen ei ole oikotietä.

Itse olen ollut työkseni markkinoimassa taivasmatkoja yli 34 vuotta vaihtelevalla menestyksellä ja huomannut, että pilven tasolle nousu kiinnostaa ihmisiä, mutta ei sen korkeammalle. Lomakohteet ja maallinen hauskuus vetoaa, muttei elämästä luopuminen. ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Joh.12:25. Joka on valmis hukkaamaan tämän elämän iloineen, nautintoineen, mahdollisuuksineen, rikkauksineen, on löytänyt tilalle jotain parempaa. Jeesuksen löytäminen avaa uuden elämän, joka ulottuu taivaaseen. Ajallinen menettää merkityksensä, näkyvä väistyy uskon tieltä. Ikuisuus, taivas tulee tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. ”Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.” Joh.12:26. Jeesuksen elämä on erilainen kuin kaikkien muiden ihmisten elämä, samoin hänen seuraajiensa elämä. Tähän salaisuuteen kuuluu uusisyntyminen, uusi mieli, uusi vaellus, uusi kutsumus, uudet puheet, uusi ajattelu, uudet ystävät ja uusi koti. Jeesus toi valon taivaasta, Isän luota, meille syntisille, kurjille ihmisille, jotka olimme menossa kohti ikuista helvettiä ja tuhoon. Pimeyteen loisti ensin pieni valon pilkahdus, sitten vähän isompi säde ja sydämen avauduttua sinne aivan tulvimalla tulvi taivaan kirkkautta. ”Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” Joh.12:46. Huonoille ihmisille tämä merkitsi aivan ainutlaatuista kutsua ja pelastusta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. Suuri ongelma kuitenkin on aina se, että suurin osa kansasta haluaa pysyä pimeyden veikkojen joukkueessa ja hämärän häkissä, maailmassa, uskosta osattomana, tuolla puolen jokea – ainakin toistaiseksi. Sillä heitä pelottaa tulla Jumalan luo, hänen eteensä, olla kerrankin rehellinen syntisäkki, mätäpaise, sontaläjä, savimöykky, puupää, turvenuija, tyhmä, yksinkertainen, tavallinen avuton ja heikko.

Takavuosien aikaan piti Körttiläisyys arvossaan Wilhelmi Malmivaaran edustamaa herätyskristillisyyttä, jonka piirissä tuli jatkuvasti ihmisiä uskoon. Hän pyysi muuten Urho Muromaa töihin heidän yhdistykseensä 20-luvulla ja tämä oli myös puhumassa Körttijuhlilla. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt – vahinko! Nykykörttiläisyys on haudannut kaikki tämän sarjan taivastelijat keskuudestaan vähin äänin ja sen myötä myös Raamatun ilmoituksen. Kuljetaan vain yleisuskonnollisuuden ja humanismin valossa ja sen kyllä huomaa. Myöskin Raamattuopisto, vaikka olikin Muroman talo, muutti linjaansa ja Herää valvomaan lehden nimi muutettiin Elämään-lehdeksi. Kansanraamattuseura syntyi Frank Mangsin herätystyön pohjalta ja sen hengen vaalijaksi, mutta siitä on tullut maineeltaan lähinnä rahankeruufirma, joka on jatkuvasti talousvaikeuksissa ja jolta puuttuu sanoma? Orpokotisäätiö kaipaisi kipeästi Helena Konttisen henkeä toimintansa vireyttämiseksi. Kansanlähetys oli alkuaikoinaan järjestänyt Nuorten herätyspäiviä, mutta nyt ne ovat sovinnaisesti Nuorten kesä nimellä. Evankelisuus on jo valmiiksi niin puhdasoppista ja sakramentteja ja papinvirkaa korostava, niin ettei siellä tarvitse edes arvioida liiallista taivaskalastelua. Hengen uudistus kirkossa oli alussa hyvässä imussa ja väkeä kävi, kunnes johtajat ilmoittivat julkisesti, ettei se ole mikään uusi herätysliike? Hillitsikö siis Jumala liiallista herätystä, vai saiko kirkko mieleisensä julkilausuman? Kun siis keskustellaan mahdollisesta herätyksestä, niin millainen se voisi olla ja kuka sen ottaisi vastaan, kenestä olisi Jumalan äänitorveksi ilman rahankeräämistä, itsekkäitä valtapyrkimyksiä ja sielunvoittaminen silmiensä näkynä? "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" Ef.5:14. Mistä löytyy sellaisia uskovia, joille Kristus on kaikki kaikessa?

Huolimatta edellä mainitusta Suomen siionin alennustilasta, on syytä edelleen mainostaa taivasmatkaa ainoana viisaana vaihtoehtona ja perustella se Jumalan tahdon ilmaisuna Raamatusta.

Jos kirkot ja herätysliikkeet eivät hoida hommaansa, on kuitenkin aina kentällä kansan syvissä riveissä vilpittömiä Herran palvelijoita, jotka avaavat kotinsa Kristusta etsiville ihmisille. Näillä pysäkeillä ihminen voi nousta taivaan vaunuun ja lähteä sille tielle, joka päättyy kerran Isän valtaistuimen edessä. Joku voi kyllä jäädä pysäkillekin odottelemaan parempaa matkaa? Osa porukasta on aina myöhässä ja heidän kohdallaan käykin vanhanaikaisesti, ei tule enää kyytiä, viimeinen vuoro meni jo!!! Ehkä olisi syytä jakaa sanoman ohessa aikatauluja, että jokainen voisi tietää, ettei aina voi lähteä?

Herra, sinun ikuisuusolemuksesi vetoaa minuun ja sinun valtavat lupauksesi syntisen pelastumiseksi vaivan paikasta ovat mieltä kohottavia. Sinun ikuisesti kestävä rakkautesi, joka kutsuu meitä kaikkia valtakuntaasi, on vaikea edes ymmärtää kaiken tuhlanneen ihmisen näkökulmasta. Sinä pyydät meitä seuraasi ja annat elämän janoavalle, sinä haluat meidät luoksesi ja jaksat olla meille aina hyvä. Mutta ihmeellistä on se, että teet meille paikan itse kullekin taivaaseen. Sinä poistat pelon ja tuot rauhan. Herätä meitä näkemään taivasnäkyjä ja kuulemaan Pyhän ääntä. Me uskovat, kun tulemme luoksesi, haluamme vain katsella sinua ikuisuuden aamussa.

Armonvaras

Papin herääminen omantunnon puhtauden vaatimukseen ja Jumalan sanan synnyttämään paineeseen on saanut runsaasti tilaa tiedotusvälineissä.  Tosin siellä kerrottiin (otsikoitiin) papin puhuneen asiattomia, vaikka puhe sisälsi suoria lainauksia Raamatusta? Imatran seurakunnan kirkkoherran sijainen, pastori Ritva Tamminen sanoo HS:lle: – Kyseisen henkilön käyttäytyminen tuli yllätyksenä. Eikö hänellä ollut muuta sanottavaa asiasta, eikö hänellä ollut tapauksesta mitään hengellistä arviota? Kyllä Jumalan sana poljetaan näköjään suruttomasti ja hylätään se ainoa, mikä voisi ihmissielun pelastaa? Ei siis mitään uutta! Mutta toivoa sopii, että pahamaineisessa Imatran seurakunnassa, jossa on aiemminkin ollut jo suurta sekoilua, tapahtuisi hengellinen herätyksen aika. ”Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.” Ps.6:5. Mielenkiintoista nähdä, miten kirkollinen vapaapalokunta selviää tästä tulesta, saavatko sammumaan, vai leviääkö?

Eräänä aamuna toimittaja pakinoi aiheesta ”Onko armo kadonnut kirkosta”. Kuuntelin mielenkiinnolla tuon vuodatuksen ja huomasin sen muuttuneenkin aamuvihjeeksi, jolla hoidetaan yhteiskunnallisia asioita ja muokataan ihmisten ajatuksia enemmistön suuntaan. Luulisi, että tuollaisen aihevalinnan ollessa pöydällä, olisi edes sanalla viitattu Raamattuun tai luterilaisuuteen, mutta lopputulos oli säälittävää, surkeaa pimeyttä, jossa olisi kyllä tilausta isompaankin uskonpuhdistukseen. Noin tietämättömän ihmisen nostaminen ääneen, oli todellinen emämunaus. Mutta nykyään voi kuulla kristillisyyden nimissä lähes mitä tahansa. Pakina olisi voinut olla otsikoitu ”äänestän lisää valtaa synnille armon kustannuksella”.

Nykyinen tiedonvälitys käyttää valtaansa vääristämällä totuuden ja edistämällä valhetta antaessaan sellaisen kuvan, että ihminen voi tehdä Jumalan sanan vastaisesti joutumatta tuomituksi. Kaiken kukkuraksi se pelastaa ja autuuttaa ihmiset tekoineen, vaikka nämä elävät vielä julkisynnissä. Ja että sekoitus olisi oikein pohjamutia myöden valmis, ilmoittaa kirkon johto olevansa samaa mieltä. Ei ihme, jos väki on sekaisin ja oikean ja väärän raja hämärtynyt. Ajatella, jos liikenneministeriö ilmoittaisi, että ajetaan joka toinen päivä vasenta puolta liikenteessä ja jos siltä tuntuu, niin muutetaan ajosuunta mielen mukaan milloin vain? Seurauksena olisi kaaos!

Nykykäsityksen mukaan armo tarkoittaa kaiken sallimista, synninsuosimista ja inhmillisten viettien hulvatonta menoa sanasta piittaamatta. Arkkipiispakin ilmoitti uutisissa, ettei Raamattu ole lakikirja ja muutama fiksunoloinen teologi lisää, ettei Raamattu ole luonnontieteen oppikirja. He eivät kuitenkaan tiedä itsekään, mikä Raamattu on. Tosiasiassa Raamattu on edelleen sekä lakikirja että luomisen oppikirja mitä suurimmassa määrin. ”Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.” Job 9:15.  Jos Raamatun laki ei ole voimassa, niin silloin voidaan iloita jokaisesta, joka vapaasti rikkoo avioliiton, tekee huorin, varastaa, tappaa, valehtelee, palvoo epäjumalia, ym. ja heille kuuluu tämän opetuksen mukaan armo ilman mielenmuutosta pelkän synnillisen taipumuksensa vuoksi. Todellisuudessa nämä ovat aronvarkaita ja kulkevat kuoleman tietä ikuiseen tuhoon. Sama koskee kehitysoppia: jos olemme kehittyneet tällaisiksi, on syy täysin Luojan ja me voimme toteuttaa (kehittää) omia himojamme edelleen aivan armosta käsin.

Nyt kuitenkin on niin, että jos ei ole syntiä, ei ole armoakaan. Jos ihminen ei tule syntisenä Kristuksen armahdettavaksi, hän joutuu helvettiin. Armo ei ole joku hauska lisä, jota kirkollisesti levitetään kuin penkkaripäivän karkkeja kadunvarsilla hurraaville. Armo on syvimmiltään suuri Jumalan rakkauden meri, joka avautuu katseltavaksi uskonsilmin Golgatalla Kristuksen uhrissa – ja vain siinä. ”Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala!…. Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat….” Ps.36:8,11. Armo annetaan vain tuomitulle, syntinsä tunnustavalle ja Jumalan puoleen kääntyvälle ihmisille. Armoa ei anneta sellaisille, jotka tahtovat elää synnissä ja vastustaa Jumalan sanaa. Ilman parannusta armo on täysin ihmisen ulottumattomissa oleva asia. Suomessakin armon saa vain uskomalla Jeesukseen, sitä ei jaeta yleisradion tai lehdistön suosikkilistan mukaan.

Laestadius, Lapin herättäjä, oli viisas mies, jota kannattaisi kuunnella, ja jolla olisi tilausta myöskin meidän ajassamme. Hän kirjoitti aikoinaan kirjassa Hulluinhuonelainen: - Armon varas eli kuolleen uskon kannattaja ei halua alistua oikean uudestisyntymisen vaivaan, hän haluaa tulla uudestisyntyneeksi ilman katumusta, ilman omantunnon tuskaa ja sydämen ahdistusta. Hän vetoaa vain Kristuksen ansioon. Mutta aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Ilman kipua ja ahdistusta, ilman Jumalan mielen mukaista murhetta eivät näet Kristuksen opetuslapsetkaan voineet uudestisyntyä…. Siinä on juoni, että armon varas kuvittelee olevansa uudestisyntynyt kasteessa kerta kaikkiaan, hän luulee, ettei hän tarvitse enää muuta uutta syntymistä…. Jos uusi syntyminen olisi sellainen työ, joka voisi tapahtua ihmisen tietämättä, ei olisi kummakaan päästä taivaaseen….  ”Jumala, ota korviisi minun rukoukseni, älä kätkeydy, kun minä armoa anon. Kuuntele minua ja vastaa minulle. Minä kuljen rauhatonna murheessani ja huokaan, koska vihamies huutaa ja jumalaton ahdistaa; sillä he vyöryttävät minun päälleni turmiota ja vihassa minua vainoavat. Sydämeni minun rinnassani vapisee, kuoleman kauhut lankeavat minun päälleni. Pelko ja vavistus valtaa minut, pöyristys peittää minut.” Ps.55:2-6.

Kun siis ihminen menee ottamaan armon omin lupineen, hän syyllistyy armon varastamiseen, tai oikeastaan luulee tekevänsä oikein. Todellisuudessa hän ei ole armoa saanutkaan, vaan tuomio ja Jumalan viha pysyy hänen päällään edelleen. Sillä jokainen, jonka elämässä ei ole Jeesusta, kulkee Jumalan tuomion alaisena. ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” Joh.3:36. Moni elää elämänsä ajatellen kelpaavansa itsessään Jumalalle ja hyväksyttynä tekoinensa, mutta on vain valheen vallassa matkalla kadotukseen. On oikeastaan ihan sama, onko ihminen suuri syntinen, rikollinen, tms. tai omavanhurskas, joka yrittää kuitata itse elämänsä töppäilyt.

Armo tunnetaan vain sisältä käsin, sen olemuksesta ja hengestä. Siksi siitä voidaan puhua niin paljon turhaa ja väärää, joka vie vain kauemmas itse asian olemuksesta. Toisaalta armon saanut, voi todistaa siitä. Silloin syyllinen hyväksyy olevansa väärässä ja sen, että Jumala on oikeassa. Armon saa, kun pyytää sitä Jumalalta. Hän ohjaa etsijän Poikansa luo, sillä Jeesuksessa Jumalan armo on ilmestynyt maailmaan ja lepää Hänessä edelleenkin vaikuttavana Pyhän Hengen työnä. Kun ihminen tulee syntisenä Vapahtajan luo, hän löytää levon sielulleen. Armoa ei voi ottaa, mutta Herra antaa sen ihmiselle, kun on tämän tutkinut ja arvioinut. Jumalan edessä ei vilpistellä, eikä vedetä välistä, kaikki falski palaa poroksi, kaikki tekopeli murenee, kaikki ylpeys murtuu, kaikki ihmistyöt ovat kuin kesäheinää, pelkkää omavanhurskautta ja silmänlumetta. Armo ei löydy ylhäältä vaan alhaalta. Sitä ei pidä yrittää kurkottaa, koska se tarjotaan vain nöyryytetyille ja heikoille, sairaille ja syntisille. Armo vaatettaa riisutun, armo juottaa janoisen, armo antaa ilon surulliselle, armo avartaa umpikujassa, armo nostaa kuolemasta elämään, armo antaa ihmiselle arvon – Kristuksen arvon, nimen ja lahjat. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,” Room.3:23-24.

Voi, Herra, miten pimeä on maailma ja aikamme kristikunta, johon olet laittanut meidät asumaan, miten riippuvaisia me kaikki olemmekaan sinusta ja Raamatun sanasta, jonka olet antanut meille totuuden valoksi. Anna kirkolle herätys ja ravistele se ruususen unesta näkemään suuri vastuunsa kantaa pyhää nimeäsi tässä ajassa. Anna seurakunnan työntekijöille pisara uudenelämänvirrasta, että uudistuisivat ja virkistyisivät vastuuseen ja valvomiseen. Ilmesty keskellemme, että voisimme vastaanottaa veresi armon puhdistuaksemme kaikesta synnistä nyt ja ikuisesti. Anna uusi vahva henki kuolleen uskon kannattajille ja kirkas valo Golgatalta armon varkaille, että näkisivät sinun suuren kärsimyksesi ja vaivasi, pelastuksesi syvyyden, taivaskutsun