Esikuvia

Pikkupojan maailma on pikku hiljaa avartuva ihmeellinen kokemus kodista maailmalle, pihalta tielle, ovelta kulman taakse, mäeltä mäen taakse. Vaikka ilmeisesti suurin osa ihmisistä täällä asuukin koko ikänsä samalla paikkakunnalla, on pienenä edessä tukku uusia asioita ja ihmisiä? Tiedon kasvaminen tuo mukanaan hyvän ja pahan, joista sitten olisi opittava valitsemaan hyvä. Kuitenkin monet esikuvat ohjaavat lapsen vääjäämättömästi pahan syliin; ja meissä asuva perisynti tekee tästä valitettavan helpon. Väärät esikuvat eksyttävät. Suurin osa uskovista (uskoon tulleista) tekee mutkia maailmaan pois Herran suoralta taivaan tieltä. Nämä kokeilut verottavat voimavaroja ja kukkaroa, vaikka mainosvalot lupaavatkin suuria voittoja ja menestyksen ruusupolkuja? Osa näistä kokeilijoista jää pysyvästi luopioiksi, eivätkä he enää palaa seurakuntaan. Muutamat tulevat hengenhädässä vielä parannukseen kuin Loot Sodoman tuhon aatossa. Ani harva pysyy elämänsä ajan uskossa.

Onnellinen sienestäjä

Oman elämäni poikavuosien ihanteet olivat kovin vahvoja, sotaisia ja etäisiä, sarjakuvasankareita ja urheilijoita. Mutta mielikuvituksissa sitä liitää melkein minne vaan ja siinä iässä ei ole väliä, onko kaikki kovin järkevää ja sopivaa. Esikuvia toki oli omastakin takaa, vanhemmat, ystävät ja sukulaiset. Se oli hyvin realistista, vaikka ei kovin korkeaa? Ihmiset tekivät paljon töitä, isäni oli melkein aina töissä ja lauantaitkin olivat työ- ja koulupäiviä. Oikeastaan elämä oli varsin yksinkertaista, ruoka oli yksinkertaista, matkustaminen oli yksinkertaista, kulkuneuvot olivat yksinkertaisia, polkupyöriä. Ei ollut puhelimia, ihmiset juttelivat paljon ja kylässä käytiin harva se päivä. Elokuvat tarjosivat elämyksiä ja torilla käynti Turun keskustassa. Ei käyty ravintoloissa, mutta kotona tehtiin jotain yksinkertaista hyvää ja iloittiin toinen toisistamme. Jos ei ollut tavaraa, niin keksittiin leikkejä ja liikkumista.

En ollut vielä kovin vanha, kun kuulin, että eräs nuorimies oli saanut päähänsä mennä maailman ympäri pienellä moottoriveneellä yksin. Hän kysyi eräältä tuttavaltani, joka oli kokenut merenkävijä, että miten hän saisi hinatuksi polttoainetynnyreitä veneen perässä aiotulla matkalla. Tuttavani sanoi hänelle suomalaisittain: - sä olet hullu! Eikä bensankuljetusoperaatiosta sittemmin enää puhuttu. Nuorimies läksi ja pääsi pienellä veneellään Ranskaan, jossa tuli ongelmia ja piti saada uusi kone. Myöhemmin hän jatkoi matkaansa ja vene kaatui Biskajanlahdella, miehen ruumis löytyi eräästä rannasta. Tuskin tästä seikkailijasta oli kenellekään esikuvaksi? Tai menihän se Harkimo yksin maailman ympäri veneellään?

Raamatussa esikuva-sana merkitsee lyöntiä, painamaa, leimaa, jälkeä, merkkiä lyönnistä johtuvaa arpea, kuvaa, veistosta, muotoa, hahmoa, mallia, ilmoitusta, mallia, varoittavaa esimerkkiä.

Israelin vaellus Herran johdolla sisältää lukuisia esikuvia: vapautuminen Egyptistä on kuva pelastumisesta maailmasta uskontielle, kaste Moosekseen pilvessä ja meressä kuvaa kristillistä kastetta, manna taivaasta on kuva elämän leivästä, kalliosta annettu vesi Kristuksesta tulevaa uutta elämää, lankeemus kultaisen vasikan epäjumalanpalvelukseen kuvaa kiusausta vaihtaa elävä Jumala kuolleeseen materiaan. ”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Mooseksen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus….. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” 1.Kor.10:1-4,11.

Alkuajan ihmissuvun kantaisä, Aadam, meni pilalle synnin tähden ja niin Jumala lähetti poikansa Jeesuksen uudeksi Aadamiksi on ihmiskunnan päänä esikuva Kristuksesta, joka on viimeinen Aadam, ihmiskunnan uusi pää. ”...kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.” Room.5:14.

Mooses teki ilmestysmajan taivaallisen kaavan, esikuvan mukaan. ”ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin." Hebr. 8:5. Ilmestysmaja oli kolminaisuuden ja Kristuksen esikuva, uusi temppeli. Kristus on myös uusi ylipappi, joka kertakaikkisella uhrillaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja ihmisen välillä. Ylimmäisten pappien suurena sovituspäivänä 3.Moos.16:1 suorittama palvelus on Kristuksen pitkänäperjantaina suorittaman lunastustyön esikuva, Hebr.9:11.

Suuriin Kristuksen esikuviin kuuluvat myös Pääsiäislammas 2.Moos.12:3, 1.Kor.5:7, Joh.1:29. Vaskikäärme 4.Moos.21:8-9, Joh.3:14 ja Armoistuin 2.Moos.25:1, Room.3:25, Manna, 2.Moos.16:4, Joh.6:32 Nooan arkki, 1.Moos.6:14, 7:15, 1.Piet.3:21. Nämä kaikki ovat tärkeitä ennustuksia Vapahtajan tulevasta tehtävästä, joka koskee koko maailmaa. VT:n Job on Kristuksen esikuvana kärsimyksistä, joihin uskova joutuu elämänsä aikana, 1.Piet.2:21.

Luulin joskus, että nämä valtaa käyttävät, johtavat, eturivin, etusivun, korkeakirkolliset, puhdasoppiset ystäväni ovat vain Jumalan asialla ja vähät välittävät omasta kunniastaan tai asemastaan. Ajattelin, että he ovat valmiit vaikka uhraamaan elämänsä ja maineensa, että ihmissielut pelastuvat Jeesuksen turviin ikuisesta kadotuksesta? Mutta erehdyin ja huomasin, että synti asuu heissäkin tiukasti ja kaikenlainen lihallisuus kukki joka mutkassa, vaikka esiinnytään totuuden äänitorvina? Yksi järkyttävämpiä tällaisia havaintoja minulle oli Luther-säätiön johtajien piispan vaatteet? Heistä otettiin kuvia internetiin kaikenlaiset koristukset yllä ja muistuttivat minusta enemmän kirkon piispoja (ja joulukuusta) kuin uskovaa? Mutta sitten ymmärsin, että näiden miesten tavoitteena olikin päästä määrääjän paikalle, johtajiksi ja sanomaan, missä kaappi seisoo. Mutta ei se ole ollut ainakaan minulle esikuvallista, enkä näe tuommoisessa mitään tavoiteltavaa?

Elämäni esimerkillisimmät uskovat ovat tuntemattomia ihmisiä, vailla kultakehyksiä. Mutta muistan hyvin heidän sanojaan, tekojaan, käyttäytymisiään, halauksiaan, ystävällisyyttään, opetuksiaan, viisauksiaan, palvelualttiuttaan, uskollisuuttaan, vaikenemisiaan, köyhyyttään. Olen yöpynyt elämäni aikana lukemattomissa huusholleissa ja minut on toivotettu tervetulleeksi vieraaksi ennestään tuntemattomien luokse vain siitä syystä, että olen Jeesuksen oma? Se on hyvin esikuvallista kristillisyyttä. Mutta myöhemmin on vastaan tullut paljon sellaisia hienoja ihmisiä, joiden suuriin ja kalliisiin koteihin ei minulla ole ollut mitään asiaa. Toivottavasti Jeesuksen ei käy samoin, että hänetkin jätetään ulkopuolelle? Köyhä Kristus kulkee edelleen keskuudessamme arkivaatteissa ja kolkuttelee ovillemme.

Auttaminen ei tee kenestäkään pyhimystä, mutta normaalin.

Venäjällä olimme matkallamme vierailulla turvakodissa, jossa asui runsaasti katulapsia. Heitä oli tuotu sinne poliisien ja sosiaaliviranomaisten toimesta, koska vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan heistä. Kodin lämpö, vaatteet, ruoka ja rakkaus olivat varsin vaikuttavaa, sillä lapset tuntuivat iloitsevan saamastaan huomiosta ja avusta? Puhuin lapsille pienen pojan eväistä ja Jeesuksesta. Rukoilimme yhdessä. Lähtiessämme tuli eteiseen pari lasta saattamaan ja halamaan. Siunasin heitä Vapahtajan nimeen. Ajattelin, että nämä voivat olla kerran taivaassa sen tähden, että nämä paikalliset ihmiset ovat olleet heille esikuvia ja auttajia pelastukseen.

Hyvä Jumala tule meille esikuvaksi ja elämänvoimaksi. Armahda Herra kurjaa maailmaa, jossa on kovin paljon vaivaa ja kärsimystä, jossa moni pieni ihminen hukkuu, hänet sotketaan ja hylätään. Emme ole esikuvia ja parhainakin päivinä vain pelkkiä jäljitelmiä, mutta sinä Kristus olet aina sellainen, jota kannattaa seurata, kuunnella ja rukoilla, josta kannattaa puhua ja todistaa, jonka esikuvallisuus ulottuu verhon taakse Isän luokse. Sinne auta meitä esimerkilläsi ja voimallasi. Aamen.

Naistenpäivä ja Miestenpäivä Kouvolassa

Helppoa elämää?

Amerikasta Eurooppaan ja muualle on levinnyt utopia nimeltään "Easy Living" Helppoa elämää. Se

on ollut nimenä lukuisissa elokuvissa, tavaroissa, lauluissa ja mainoksissa. Sielun paatosta täynnä oleva sanonta sisältää nautintoa, rakkautta, iloa, täyttymystä, vapautta ja rikkautta. Mutta se on enemmänkin kaipaus kuin todellisuus, keppi ja porkkana aasille. Tuon teeman tähden ihmiset pyrkivät köyhistä maista rikkaisiin maihin. Nykyisin meilläkin valtio kustantaa suurin piirtein kaiken tänne muualta tulevien ihmisten elämässä ja sitä tukee lainsäädäntö. Pian sitten tieto tästä leviää maan ääriin ja monet ovat valmiit hylkäämään oman maansa ja kulttuurinsa saadakseen hieman leveämmän elämän ja huomiota osakseen. Mutta pian helpon elämän takaa pilkistää koti-ikävä?

Koko viihdemaailma, taide ja urheilu on ladattu tällä teemalla, vaikka suurin osa siihen kierteeseen joutuneista onkin jatkuva verenmaku suussa, hiestä markä ja rahankiilto silmissä. Myös koko länsimainen kulutusyhteiskunta rakentuu tämän saman teeman varaan: äänestä meitä - osta ja myy meidän kanssamme - matkusta ja tule meille - tämä sinun on ehdottomasti vielä koettava - sen jälkeen elämäsi on helppoa, vaivatonta ja nautittavaa? Helpon elämän sisältö on vähän työtä, paljon vapaa-aikaa ja kaikki käden ulottuvilla - olet kaunis ja rohkea. Helpossa elämässä aistillisuus korostuu, sielu viritetään äärimmilleen, ruumis laiskistuu, veltostuu ja lihoo. Vain omatunto, rahakukkaro ja digivaaka toimivat enää herätyskelloina. Oletko ansainnut helpon elämän? "Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?" 1.Kor.4:7.

Englanninkielisessä maailmassa tunnetaan lause "easy come easy go" helposti tulee, helposti menee, joka on saanut Suomessa version "mikä laulaen tulee se viheltäen menee". On huomattu, että liian helpolla saatu hyöty tai rikkaus on usein arvotonta omistajalleen. Taas vaivalla ansaittu ja saavutettu omaisuus on arvokkaampaa ja siitä pitää kiinni kynsin hampain viimeiseen asti. "Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa." Ps.39:7. "Älkää luottako väkivaltaan, älkää turhaan panko toivoanne ryöstettyyn tavaraan. Jos rikkautta karttuu, älkää siihen sydäntänne kiinnittäkö." Ps.62:11.

Yritin aikoinaan auttaa yhtä sukulaistani, jolla elämä oli aivan pystyssä lähes kauttaaltaan. Nuorena hän oli ollut hyvässä ammatissa, onnellisen perheen puoliso, huippu-urheilija, jonka valinnat lupailivat loistavaa tulevaisuutta. Hän oli perinyt isältään suuren miljoonaomaisuuden, jonka eteen ei itse ollut laittanut tikkua ristiin. Eikä aikaakaan, kun hän oli tuhlannut kaiken, lisäksi alkoholisoitunut ja menettänyt perheensä ja työnsä, kotinsa ja kaiken. Hän asui milloin missäkin, kuka häntä kulloinkin sieti, maksoi hänen laskujaan ja joskus hän majaili vain jonkun varastorakennuksen nurkassa. Ehkä hän oli menestyksen myötä ajatellut, että kaikki sujuu kuin vettä vain, teki niin tai näin. Eräässä vaiheessa oli kuitenkin herättävä huomaamaan, että olikin vain raatokärpäsen veroinen turhake, josta kukaan ei ollut kiinnostunut, jonka kaikki kiersivät kaukaa. ”Katso minun oikealle puolelleni ja näe: ei kukaan minua tunne. Ei ole minulla pakopaikkaa, ei kukaan minun sielustani välitä.” Ps.142:5

Televisiossa tuli dokumentti Bonnie and Glyde, joka kertoi rikollisesta nuoriparista. Heistä tuli aikoinaan kuuluisat, koska ehtivät tehdä paljon pahaa, tappaa ihmisiä ( 9 poliisia ja paljon siviilejä), ryöstää autoja, pankkeja, huoltoasemia ja kauppoja. Heistä on sittemmin tehty useampikin elokuva ja kirjoitettu kirjoja, joissa kuvataan kahden köyhän nuoren kiintymistä toisiinsa, rikoksiin ja väkivaltaan. Seriffi joukkoineen ampui heidät tiellä väijytyksessä autoonsa yli 130 laukauksen voimalla. Heidän muutaman vuoden "uransa" loppui lyhyeen. Kuollessaan Bonnie Elizabeth Parker oli 23v. ja Clyde Champion Barrow 25v. Clyde oli pyytänyt että hänen hautakiveensä kirjoitettaisiin "poissa, mutta ei unohdettu". Bonnie kirjoitti runoja ja eräässä viimeisimmässä oli kohtalokas Raamatusta siteerattu lause: "kuolema on synnin palkka". Myöhempi aika on kullannut roistot ja tehnyt heistä romanttisen sankariparin, joka osasi elää helppoa elämää? Mutta syvempi tarkastelu osoittaa, että he olivat vahvoissa orjuuden syntikahleissa ja perkeleen talutusnuorassa. Ilman Jumalaa helppo elämä vie helppoon kuolemaan. "Jumalattoman vangitsevat hänen rikoksensa, ja hän tarttuu oman syntinsä pauloihin. Kurittomuuteensa hän kuolee ja suistuu harhaan suuressa hulluudessaan." Snl.5:22-23.

Meille tuli postissa kuntoiluun kehottava lehti, joka pursusi sen sarjan innostavia kuvia ja teemoja. Aivan etusivulla oli merkillinen otsikko: " Kiroilu antaa voimia". Ja juttu jatkui: - Kunnon kiroilu antaa aimo annoksen lisää puhtia treenaamiseen….. Anna kirosanojen lentää, kun treenaat….. paras tapa kiroilla - valitse kirosana - toistele sitä samalla painotuksella kuin olisit tosissasi….

Varmaan kiroilijoita löytyy ja treenaajia piisaa ja niin on helpon elämän tavoitetta siirretty hieman tuonnemmaksi, onkin uhrattava sielunsa paholaiselle ennen kuin se voi hetkellisesti toteutua täällä alhaalla. Onko se helppoa elämää?

Kirjailija Pentti Saarikoski kävi Töölön seurakuntanuorissa ja sai kerran tehtäväkseen pitää iltahartauden. Hän laittoi lattialle pyörimään leikkiveturin, joka aikansa kuljettuaan pysähtyi. Kaikki katsoivat häneen ja hän päätti hartauden sanomalla: - joskus vieteri loppuu! Myöhemmin hänestä tuli maankuulu julkkis, aktiivinen kommunisti, joka ivasi kirkkoa, armeijaa ja vanhoja arvoja. Hänellä oli viisi vaimoa, hän oli syvästi alkoholisoitunut ja tupakoi runsaasti. Hän oli lahjakas, mutta vaikea luonne, jota nykyään olisi luonnehdittu ehkä narsistiksi? Viimeisinä elinvuosinaan hän kävi usein Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä ja sinne hänet myöskin haudattiin 45 v kun "vieteri loppui". Hän käänsi mm. Uuden testamentin omaperäisesti.

Helpon elämän henki on tartuntatauti, joka turmelee myös seurakunnan sisältäpäin. Siinä mallit ja muoti otetaan maailmasta, tavat ja tyylit samasta osoitteesta. Samalla Jumalan pyhyys ja pelko katoavat takaovesta pihalle ja jäljelle jää vain meuhkaava joukko "asiantuntijoita", jotka ovat jatkuvasti etsimässä itseään, stressilomalla ja hakemassa uutta työpaikkaa. Helpon elämän sanoma syrjäyttää Raamatun ja siitä tulee vain historiallinen, viitteellinen ja ohjeellinen mitä-missä-milloin-kirja, jota ei oteta vakavasti. Alkuseurakunnan ristinsanoma muuttuu juhlakoristeeksi, hyväksi harrastukseksi ilman suurempia tavoitteita, se on se ripaus tuonpuoleista, josta ei halutakaan tietää sen enempää. Kiiltokuvan kääntöpuoli on limainen, jossa ilmenevät vaivat ja vastukset. Se on erämaa vaellus kohti luvattua maata janoisena, nälkäisenä, köyhänä ja kurjana. Seurakunnat yrittävät poistaa negatiivisen kuvan kristillisyydestä, he keksivät kilvan uusia virityksiä ja värityksiä, ohjelmia kuin ohjelmatoimistot; mainokset kertovat paljon sisällöstä: mukavaa menoa, rentoa yhdessäoloa, ei pitkiä puheita, ei saarnaa, ei rukouksia, ei käskyjä, ei kieltoja, ei varoituksia, ei nuhtelua; mutta paljon puhetta ihmisistä, mielipiteistä, näkemyksistä, toiminnasta, taloudesta, julkisuudesta ja omista saavutuksista, kaukaisten ihmisten rakastamisesta. Ja vain nimeksi kristillisyyttä.

Mutta saman seurakunnan sisällä on aina niitä, jotka kaipaavat ja odottavat elävää Jumalaa. Helpon elämän konsepti on kadonnut, tilalle on tullut yksinäisyys ja hyljätyksi tuleminen. On käynyt kuin sillä ihmisellä, joka sanoi, ettei hänellä ole enää muita ihmisiä kuin parturi, joka häneen koskee ja ainoa, joka keskustelee kanssaan on paikallisen kaupan kassa? Uutisissa haastateltiin miestä, jonka kodin pyörremyrsky oli tuhonnut, itkuissa silmin hän kertoi menettäneensä kaiken? "Kaikkien ahdistajaini tähden minä olen pilkaksi tullut, ylenpalttiseksi pilkaksi naapureilleni, peljätykseksi tuttavilleni; jotka minut kadulla näkevät, pakenevat minua. Minä olen unhottunut ihmisten mielistä niinkuin kuollut, minä olen kuin rikottu astia." Ps.31:12-13. Jeesus tulee tällaisten luo, tällaisia hän kutsuu ja pelastaa, siunaa ja auttaa. Kaikkensa menettäneet ovat eturivin väkeä suuressa nimenhuudossa, jossa Herra haluaa ilmoittaa armeliasta tahtoansa kansan keskuudessa. Ne, jotka eivät kelpaa ihmisille, kelpaavat Jumalalle. Ne, jotka naapurit, sukulaiset, tuttavat ja kadulla kulkijat ovat hylänneet, kelpaavatkin Jumalalle. Helpon elämän taakseen jättäneet saavat kuulla: "Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut, Siion, jolla on nimenä 'hyljätty', 'se, josta ei kukaan välitä.'…. Ja niistä on kaikuva ylistyslaulu ja iloitsevaisten ääni…… ja minä sallin hänen käydä tyköni, niin että hän saattaa minua lähestyä." Jer.30:17,19,21.

Sinä, Herra, näet pyrkimyksemme kelvata ihmisille ja sinulle. Kovan yrityksen jälkeen olemme usein vain lähtöpisteessä, emmekä tunne saavuttaneemme mitään? Olemme luulleet helpon elämän olevan ihanne, mutta se onkin osoittautunut pelkäksi juoneksi ja valheeksi, jolla meitä on ajettu paikasta toiseen kuin eläimiä. Siksi hapuilemme puoleesi, lähestymme sinua syntisinä, kelvottomina, ilman statusta. Vieterimme on aikaa päiviä sitten loppunut, virta käynyt olemattomaksi, rakkaudestamme ei ole mihinkään ja uskomme pienempi kuin sinapinsiemen. Paranna haavat, iskujen jäljet, hyljätyt mielet. Välitä meistä, tarvitsemme sinua, Vapahtaja, ristin mies, ylösnoussut kuoleman voittaja - tänään - ja aina. aamen.

Radikalisoituneita

Aikoinaan köyhästä Suomesta lähti runsaasti väkeä rikkaaseen Amerikkaan, kun siellä tuntui kaikki olevan paremmin kuin meillä? He olivat aikansa radikaaleja. Mutta vuosien kuluttua ihmiset huomasivat, ettei se ollutkaan paratiisi ja niin piti etsiä vielä parempaa. Niin he muuttivat sankoin joukoin vielä parempaa etsien Neuvostoliittoon, jossa oli kuulemma vallankumouksen jälkeen maailman parhaat olot, sosialistinen yhteiskunta, jonka päämäärä on oli ihanne kommunistinen kansanvalta? Näitä ihmisiä odotti naapurissa kuitenkin toisenlainen tulevaisuus, monet tulivat kuolemaan Stalinin vainoissa, vankileireillä, pakkotöissä, karkotuksissa, nälkään ja tauteihin.

Siihen aikaan radikalisoituneet pyrkivät olemaan aatteensa mukaisesti ateisteja ja perustivat mm. Petroskoissa sanomalehden, jonka nimeksi tuli Jumalaton. Aikansa tämä sitten julisti sanomaansa, kunnes kuivui kokoon ja kuoli. Radikaalit vähenivät ja jäljelle jäivät vain alistuneet valtion ruokkimat pullasorsat. Suomessa ilmestyy vielä tänään Suomen Ateistiyhdistys ry:n saman niminen julkaisu? Lienevät em. lastenlapsia?

Tiedotusvälineet yrittävät nykyään arvioida tyylikkäästi dramaattisia maailmantapahtumia ja ihmisten mokia. Kaikelle yritetään löytää järkevä selitys, sillä näkymättömiin ei uskota eikä Jumalaa tarvita. Eräs tällainen nykytermi on radikalisoituminen, jolla tarkoitetaan jonkin äärisuuntauksen ilmenemistä. Se ilmaisee, että yksilö haluaa olla lähtökohtaan hakeutuva, ytimeen ja juuriin menevä, perusteellinen, mullistava, äärimmäisyyssuuntainen. Politiikassa se on aina marginaalista, eikä saavuta suurta enemmistöä (toivottavasti?). Uskonnossa se tarkoittaa sitä, että ihminen on alkanut lukea läksynsä syvällisesti ja pyrkivänsä kirjoitusten mukaiseen elämään. Tällä on yleensä järkyttävät seuraukset, aina joku kärsii, alistetaan, vangitaan, tapetaan. Terrorismin yhteydessä viitataan tähän ilmiöön. Ilmeisesti nämä muut eivät sitten ole lukeneet niin hyvin läksyjään tai sitten se ei ole oikein avautunut, mistä on kysymys?

Jeesus opetti seuraajiaan olemaan suolana maailmassa: "Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi." Matt.5:13. Sillä hän ilmaisi kristillisyyden miekanterän, jossa uskovaisuus elää ja vaikuttaa, eli tallaa kaikkea väärää, epäpyhää ja jumalattomuutta tehden tietä Kristukselle. Tai sitten kristillisyys menettää makunsa ja maailma, vihollisvoimat ja lihan teot sotkevat uskovan jalkojensa alle. On siis kysymys jatkuvasta jännitteestä ja taistelusta - kilvoittelusta.

Israelissa kulkee kaduilla mustavalkoisiin puettuja ihmisiä, jotka edustavat radikalisoituneita juutalaisia. He pyrkivät lukemaan kirjoituksia ja elämään niiden mukaan, tosin lisäten mukaan vielä isien perinnäissäännöt - ja niitä on paljon.

Uskovan tulisikin radikalisoitua suhteessaan Jeesukseen ja Raamattuun. Hänen tulisikin olla lähtökohtaan hakeutuva, ytimeen ja juuriin menevä. Ja se on Jumalan tahto, sitä Jeesus opetti rukoilemaan päivittäin. Tämä syvällisempi uskovaisuus on koko elämää koskeva ja kaikkia elämänalueita ravisteleva. Siinä nimikristillisyys saa kyytiä ja kaikenlainen perinteillä ratsastaminen tai toisten ihmisten varassa oleminen lakkaa kokonaan.

Olen ajatellut hengellisen radikalisoitumisen olevan neljä seikkaa, jotka luotaavat syvälle jumalasuhteeseen. Ensimmäinen vaihe on synnintunto, jolloin herätetty ihminen tajuaa olevansa ilman Jumalaa hukassa, ilman Jeesusta hukkuvansa, olevansa pimeydessä ja kovissa kahleissa, riippuvuuksissa ja solmuissa. Tuhlaajapojan esimerkki on hyvin valaiseva, varsinkin hänen katumusta huokuvat sanansa isälleen: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan.' Luuk.15:21. Se oli kuitenkin radikalisoitumisen ensiaskel ja uuden yhteyden rakentamisen alku; sillä Jeesus itse on uskon alku.

Toinen vaihe uskovan radikalisoitumiseen on Kristuksen kirkastuminen mielessä. Siitä voidaan myös sanoa uskoon tuloksi, hengelliseksi valaistumiseksi. Silloin orastava etsimisaika, herätys ja siihen liittyvät paineet laantuvat ja armo valaisee ihmisolemuksen. Tämä voi tapahtua suurelle rikolliselle tai omavanhurskaalle fariseukselle ja kenelle tahansa siitä väliltä. "ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20. Tämä radikalisoitumisen vaihe on ehkä kaikkein ihanin, koska silloin Jumalan rakkaus tuntuu niin suurelta ja ihmeelliseltä. Ihminen on kuin hieman ilmassa leijailisi, eivätkä mitkään murheet ja vaivat näy silloin merkittävinä. Jumala on tullut Pojassaan syntisen sydämeen, uusi tie on juuri alkanut ja elämän rikkaus aivan pursuaa kaikkialle.

70-luvulla syntyi nuorisoherätysten vaikutuksesta paljon uusia lauluja, jotka sitten myöhemmin jäivät unhoon. Eräs tällainen oli runoiltu muotoon:

Ihmiset eivät katso itseään ja näe sitä tyhjyyttä, pelkoa.

He etsivät tyydytystä maailmasta, mikä tuo heille murheen kyyneleitä.

kerto: Ja kuka sitten on se yksi, joka sanoi: Elämä on minussa.

Hänen nimensä on Jeesus, ilman häntä me hukumme.

Minä en janoa muuta kuin Jeesusta. Hän on tie, totuus ja elämä.

Minusta vuotaa elämän veden virrat kertoakseni teille totuuden.

Selvää sanomaa, Kristus-keskeistä, herättävää, uskossa, vahvistavaa, yksinkertaista, kohtikäyvää, raamatullista. Ja mikä huomioitavaa, tällainen lauluperinne poikkeaa tästä nykypäivän tarjonnasta, jossa tunteilla ja viihteellisyydellä on suuri rooli. Luin jostakin tämän laulun esittäjän nykyisistä elämänvaiheista. Elämään oli tullut monenlaista mutkaa ja kuoppaa. Oli tullut julkista huomiota, suosiota, menestystä, elitismielämää, loppuunpalamista, avioeroa, omien asiantuntijatekemisten ja puheiden arvostelua, kyseenalaistamista, uudelleenarviointia, jne. Mietin, mikä mahtaa olla hänen suhteensa noihin nuoruuden todistuksiin ja laulun sanoihin? Onhan moni totuuden puhuja vaiennut kovien koettelemusten, onnettomuuksien ja pimeiden päivien tähden. Alkuajan herätys ja onnellisuus on vaihtunut kuivaan kuumaan vedettömään erämaavaellukseen kuin Israelin kansalle aikoinaan.

Kolmas vaihe hengellisen radikalisoitumisen tiellä on syvenevä uskon suhde Kristukseen, Vapahtajan persoonan tunteminen on tärkeää, siihen liittyy Raamatun lukeminen, kuuleminen ja oppiminen, Jumalan tahdon rukous ja seuraaminen. "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." 1Piet.1:8-9. Tämä on sitä Jumalan salattua valtakuntaa, josta kääntymättömät ja ateistit eivät tiedä mitään. Uskovaisuus onkin näkymättömiin kiinnittymistä ja Herran sanan lupausten varassa olemista. Usein uskovan ensiaskeleet, alkuvuodet ovat kovin lakihenkisiä, määräysten ja rajoitusten sävyttämiä. Hyvää tarkoittavat pitkän linja kaverit neuvovat uskovan kiinni perinteiseen ja tapojen noudattamiseen, mutta Jeesus pakkaa jäämään taka-alalle? Siksi on tärkeää, että rakkaussuhde Jeesukseen voisi saada vahvistusta.

Neljäs vaihe kristityn radikalisoitumisessa on ehdottomasti vaikein, sillä siihen liittyvät vaivat ja koettelemukset, synnin syvyyden käsittäminen omassa elämässä, ansiottomuuden havaitseminen ja yleensä avuttomuuden askeleiden ilmeneminen joka päiväisyydessä. "Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina, me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti." 1.Kor.4:11-13. Kärsimys ei tahdo sopia millään elintasouskovaisuuteen, vain herkut ja menestys maistuvat? Mutta että jano, nälkä, huonot vaatteet, kodittomuus, arvostelu ja vaino kyykyttävät uskovaa, se on monelle liikaa. He luopuvat uskosta ja kääntävät Kristukselle selkänsä? Pohjalla on sitten kaikkien hylkäämäksi joutuminen ja pahalle haisevan tunkion maine, kuka sellaista rakastaisi?

Tällä tiellä kuitenkin Jeesus omiansa kuljettaa ja samalla hän rohkaisee omiaan uskossa näkemään, että tämä on taivaan tie, hänen tiensä, ristin tie. Tällä tiellä on usko vahvinta, vanhurskauden puhdas puku kristityn tulee lahjana, ihana näky taivaan kodista ilmestyy, syvä sydämeen valuu rauha ja lepo Herrassa myrkyjen keskellä, sekä lisäksi ihana Vapahtajan siunaus on kaiken yllä. Niinpä kristitty jatkaa matkaansa iloiten ja kiitollisena Jumalalle.

"Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä, sinä ainoa olet Jumala. Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin. Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti; sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä." Ps.86:10-13.

Herra, kaikki seurakunnat tarvitsevat radikalisoituneita uskovia, jotka ovat tulleet luoksesi Golgatalle ammentamaan ristinuhristasi uuden elämän virtoja, joissa ilmenee sinun elämäsi, kuuluu sinun totuutesi, valaisee sinun armosi, jotka kulkevat sinun tietäsi, jotka ovat laskeneet vaiheensa sinun johdatuksesi varaan ja nauttivat sinun ylösnousemusvoimastasi. Tule, Jeesus, lähelle, luokse, sydämeen, arkeen ja juhlaan, kotiin ja seurakuntaan. Innosta murheelliset, sytytä sammuneet, valaise pimeät, kanna heikot. Viritä kansasi soimaan säveltäsi, anna lauluun uskon ja rukouksen henki. Pelasta radikalisoituneitten uskovien kautta ateistit ja tuo luopiot takaisin laumaasi.