Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Jes.62:10. Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.
11. Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
12. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty." 

että pääsisimme lapsen asemaan

Olimme vaimoni kanssa lasten kunnallisessa päiväkerhossa isovanhempien päivässä. Se oli mukava kokemus ja täysin erilainen, kuin meidän tavanomaiset päivämme. Oli lauluja, näytelmiä, leikkejä, askartelua ja tarjoilua. Lasten innokasta telmimistä oli mukava seurata. Useamman tunnin miittinkin aikana huomasin, että lapset ovat käytöksissään kovin erilaisia. Oli rohkeita, arkoja, lujatahtoisia, hiljaisia, perässäkulkijoita, sosiaalisia, puolensapitäviä, alistuvia. leikkiviä, sivustaseuraajia. Tuntui kuin heidän perimänsä luonteenpiirteet olisivat olleet vanhempien samaisia pienoiskoossa? Ja miten erilaisia nämä pienet ihmiset olivatkaan ulkonäöltään ja tavoiltaan - ei kahta samanlaista? Ja miten riippuvaisia he ovatkaan vanhemmistaan kaikessa, ruoassa, puhtaudessa, kodissa, suojeluksessa, opettamisessa ja esirukouksissa?

Jumalan lapseuteen pääseminen on ihmeellinen Jumalan lahja ja työ, jossa ihminen ikään kuin astuu toiseen maailmaan, so. Jumalan valtakuntaan. Itsekin muistan, millaisen muutoksen tuo vaihe toi elämääni, ajatteluuni, tavoitteisiini ja puheisiini. Ennen niin merkityksetön Raamatun henkilö kuin Jeesus, tuli elämän keskukseksi. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Gal.4:4-5

Jumalan lapseuteen kuuluu erilaisuus ja yksilöllisyys, jotka toteutuvat ryhmässä. Tasapäistäminen on vaarallista, sillä usein siinä kadotetaan kutsumuksen rikkaus, armolahjat ja johdatus. Pelastuminen on henkilökohtainen asia, Jumala kutsuu jokaista henkilökohtaisesti, vapauttaa henkilökohtaisesti, liittää seurakuntaan henkilökohtaisesti. Muuten me olemme kuin lauman kanat orrella rivissä ja elämme vain munimista varten? On onnellista ja iloista olla Herran oma ja elää hänen lapsenaan. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta." Gal.5:6-7.

Jumalan lapsen kehityksessä kaksi ensimmäistä vuotta ovat tärkeimmät, sillä ne näyttävät suunnan tulevaisuuteen. Herodes pyrki tappamaan kaikki alle kaksivuotiaat ja Jeesuksen siinä ohella, eikä piru ole muuttanut ohjelmaansa tässä suhteessa. Parin vuoden kuluessa olisi syytä päästä kiinni seurakuntaan, Raamatun terveeseen opetukseen, uskovien yhteyteen ja saada itselleen hengellinen vanhempi, uskon-isä tai -äiti - kummisetä. Jumala on rakentanut uskovaiset semmoisiksi, että tarvitsemme toisiamme. Oma kokemukseni alkuajoista oli sellainen, että monet uskovat hätäilivät puolestani, kun minulla ei ollut ensin mitään seurakuntayhteyttä. Tämä taas johtui paljolti siitä, että olin töissä yöravintolassa siihen aikaan. Mutta ei se kokonaan sitä selitä, sillä ystävien merkitys oli siihen tilanteeseen varsin suuri.

Yksinäinen uskova on helppo saalis kuin avuton lammas susille. Yksin on vain omat mielipiteensä, tietonsa ja taistelut pitää käydä yksin. Monenlaiset houkutukset ja synnit pyrkivät valtaamaan uudistetun ihmisen, uskovan asemasta käydään jatkuvaa taistelua henkivalloissa. Vain Herraan luottavat selviävät. Vähättelijät, ylpeät ja itseriittoiset putoavat varmasti kuoppaan ja kuolevat. 5.Moos.4:9-10. "Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille: mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen.'" Jonkun on otettava vastuu Jumalan sanan ja viisauden jakamisesta, muuten koko porukka joutuu pimeyteen.

Joskus liian innokkaat uskovaiset yrittävät synnyttää ihmisiä uskoon liian varhain ja näistä tekeleistä tulee vain käännynnäisiä ilman uudestisyntymistä Jeesuksen Golgatan uhrista, ja ylösnousemusvoimaa Kristuksen kuolleista nousemisesta. Heistä tulee hengellisiä keskosia, makailijoita, joiden jalat eivät kanna, ruoansulatus ei toimi, he ovat heiveröisiä, kannettavia rääpäleitä. Toisia on tämmöisiä hankeen synnytettyjä, joista kukaan ei ole huolehtinut. Heidän puolestaan on rukoiltu ja kerrottu minimaalinen määrä totuutta, mutta jälkihoito on aivan retuperällä. Vastuunkantajat ovat kadonneet etelän aurinkoon? "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!" Matt.23:15

Hengellinen keskonen on

1.syntynyt liian aikaisin - herätys ei ole vienyt itsetutkisteluun

2.sielullinen Hengen kustannuksella - lihallinen uskovaisuus - ei köyhyyttä, kärsimystä, ahdistusta, pilkkaa, hylätyksi joutumista, itkua, kuritusta

3.hankeen syntynyt - ei hoidettu uskovien yhteydessä

4.edelleen synnissä, se pitää edelleen hallintavaltaa - Krituksen aseman katoaminen

5.ilman armoa, se ei ole kirkastunut lainkaan - on vain moraalia, lakia, lahkoa

6.tunnekristitty, se on syrjäyttänyt kirjoitetun sanan - Raamatun arvovallan kutistuminen

7.antanut itse itselleen anteeksi - ottaa Kristuksen paikan - ei rippiä, ei parannusta

8.itsevalittussa jumalisuudessa - Jeesus ei ole tie, totuus ja elämä

9.yrittänyt olla itseään parempi - "kyllä minä voin ja jaksan"

10.Nikodeemus-kristitty - yrittää järkeillä hengelliset asiat

Armonjärjestyksen mukaan olisi tarpeen, että jokainen ihminen tulisi ensin herätetyksi näkemään oman surkean ja kadotetun tilansa ilman Kristusta ja sitten Pyhä Henki saisi valmistaa ihmisen uudestisyntymää varten. Aikanaan sitten Kristus kolkuttaa omatunnon ovelle ja pyytää tulla sisälle aterioimaan, armahtamaan ja ottamaan Herran ja ainoan Jumalan paikan. Terveitä Jumalanlapsia syntyy oikean murheen, synnintunnon ja todellisen parannuksen kautta. Siinä ratkaistaan tulevaisuus kerralla astumalla sisään ahtaasta portista (Jeesus), kulkemalla kaitaa tietä (Jeesus), suostumalla toisten uskovien seuraan (Jeesuksen omat), valitsemalla Herran (Jeesus) tahto elämän valinnoissa, luovuttautumalla hengen, sielun ja ruumiin puolesta Jumalalle (Jeesus) täällä ja kerran perillä.

Aagur on aikansa Aaltonen, jolla oli peli pahasti sekaisin ja Jumala-suhde on hakoteillä. Toisaalta hän kuitenkin toi avoimesti oman epäonnistumisensa julki ja näki perisynnin valtavan tuhovoiman elämässään. Hän vertasi itseään toisiin ja koki olevansa huono. Kuitenkin hän kaipasi Jeesusta - Jumalaa - Pyhintä - ja se oli hyvä asia, sillä myöhemmissä teksteissään hän vähän valottaa löytöjänsä Jumalan valtakunnasta.

"Aagurin, Jaaken pojan, sanat; lauselma. Näin puhuu se mies: Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn. Sillä järjetön olen minä mieheksi, ei ole minulla ihmisymmärrystä; enkä ole oppinut viisautta, tullakseni tuntemaan Pyhintä." Snl.30:1-3.

Aagurin nimi merkitsi "kokoojaa", ja saattoi olla siten jo profeetallinen ilmoitus hänen tulevasta tehtävästään? Sillä Jumala kasvattaa todelliset palvelijansa erämaassa ja ilman maallista rikkautta, ilman ihmissuosiota ja usein monivuotisesti.

Itsekin muistan olleeni itse mielestäni heti valmis hengelliseen työhön, kuin lukkari sotaan? Mutta Herra laittoi jarruja innostumiseen ja kertoi suunnitelleensa henkilökohtaisen koulutusohjelman minulle. Eikä ollut tarjolla vaihtoehtoja. Mikään ei minusta tuntunut tapahtuvan Jumalan valtakunnassa tarpeeksi nopeasti, mutta se oli vain hengellistä näköharhaa. Hän laittoi minut kouluun, Jumalan kouluun, jossa edettiin hitaasti mutta varmasti. Välillä oli käytännön harjoitusten aika ja oppimani piti laittaa koetukselle, oli itse syötävä se leipä, mitä tarjoili muille. Joskus tuntui, etten opi mitään tai käytäntö tuntui liian vaikealta. Kun uusi luomus laitetaan todistamaan Jeesuksesta, niin vanha ihminen meissä pistää kaikkensa vastaan ja yrittää tekosyillä turhentaa koko Jumalan tahdon.

Uskovaisuuden kehityksessä lapsuudesta kohti miehuutta tulevat esteeksi myös puutostaudit, joita ei voi korvata luontaistuotteilla. Niitä ovat uskonpuute ja rakkaudenpuute. Nämä löytyvät Raamatusta. Jos uskoon tullut ei saa Jumalan sanan väärentämätöntä maitoa, elämän leipää, niin siitä seuraa luulouskoa ja muodollista kristillisyyden oloista touhuilua. Silloin ihminen puolustelee syntejään ja keksii vaikka mitä verukkeita, ettei tarvitsisi tehdä parannusta. Kirkollisesti kaikkein härskein julkinen opetus onkin se, että riittää kun on kastettu, niin pääsee taivaaseen, vaikka olisi elänyt kuinka tahansa. Tämä on lähtöisin katolisesta kirkosta ja siitä johdetaan toinen kummallisuus; ajatellaan, että ei voi tietää ajassa pelastusta, se selviää vasta kuoleman jälkeen. Siksi rukoillaan kuolleiden puolesta ja on kiirastulioppi ja kaikenlaiset tekopelit. Mutta todellinen pyhyys tulee vain Kristukselta: "Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi." 1.Pie.1:14-15

Ruotsalainen Johan Kahl kirjoitti aikoinaan 50 virttä ennen varhaista kuolemaansa - hän hukkui 25 vuotiaana. Nuoren uskovan vuodatuksissa on edelleen tuoreutta ja henkeä, jotka kuvaavat hyvin Jumalan lapsen kaitaa tietä:

1. Sun voimas, Jeesus, vain Mä muinoin tuta sain.

Se särki sydämeni Suureksi ihmeekseni,

Sain ilolla myös nähdä, Kuink' autuaaks voit tehdä.

2.Mä muistan Taaborin, Joss' olit ihanin,

Kun jouduin raukka tähän Nyt laaksoon pimeähän,

Joss' en näe valkeutta, Vaan synkkää kauheutta.

3.Syy surkeuteeni On hataruuteni. 

Herkesin kerjäämästä, Ristilläs pysymästä, 

Irroitin sydämeni Sinusta, Jeesukseni.

4.Leiviskän' tuhlasin Ja kalliit kihlatkin,

Entisen palavuuden Ja halut, hartauden.

Nyt olen synkän' tiellä. Ah, anna anteeks vielä!

5.Nyt aika entinen Mulstuupi mielehen.

Rukoilen, vaikeroltsen Ja toivon, ikävöitsen,

Ett' saisin vastauksen Ja mielen uudistuksen.

6.Mun heikko toivoni Vahvista, Herrani!

Mä näännyn pimeähän Ja eksyn korpeen tähän.

Suo armos päivän koittaa, Mun epäilyksen' voittaa!

7.Pois pilvet hajoita Ja silmän' kirkasta!

Osoita sanallasi Mull' armoistuintasi!

Suo ykskään säde sieltä Virkistämähän mieltä!

8.Mun murhe hitaaks saa, En jaksa odottaa.

Mä kaipaan kovin sua Ja kaiken kadottua,

Mitä mull' ennen oli, On nyt vain raskas huoli.

9.Vaivattu mieleni, Virvoita, Herrani!

Suo uutta lohdutusta Ja veres priiskoitusta!

Mua vedä puolehesl, Suojahan siipiesi!

10.Suo, että kuulla saan Sun ääntäs uudestaan!

Vaikuta voimallasi, Tee minuun asuntosi,

Yhdistä itses kanssa, Puhdista kokonansa!

11.Opeta valvomaan, Näkemän' uskomaan,

Armohon juurtumahan, Kiusoissa muistamahan,

Ett' olen lunastettu, Kuolemaas istutettu!

Harvalla on nykyään onni syntyä perheeseen, jossa on yhden avioliiton isä, äiti, isoisä ja isoäiti, ja jotka ovat vielä uskossa ja rukoilevat perhekuntansa puolesta. Mutta uskoon voi tulla heikommistakin lähtökohdista, orvoista, perheettömistä, hylätyistä, eronneista, rikkinäisistä ihmissuhteista, kaiken menettäneistä ihmisraunioista ja koko kansan surkimuksista, kylähulluista ja itsekeskeisistä narsisteista. Kuka tahansa voi saada kutsun Jumalalta pelastukseen ja voiman tulla Jumalan lapseksi, valtuutuksen Pyhältä Hengeltä elää Herralle hänen antamillaan lahjoilla. "Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä." 1.Joh.3:1. Kun Jumalan rakkaus tulee kohti ihmistä, hän murtuu Herran hyvyyden syliin kuin lapsi, kuin tuhlaajapoika, kuin syntinen nainen, kuin kieltäjä-Pietari. Maailma menettää otteensa, aika menettää merkityksensä, omat tavoitteet siirtyvät toisarvoisiksi, ihmisten sanomiset jäävät taka-alalle. On ihana olla Jeesuksen oma.

Herra, sinä puhut meille aikuisille lasten kautta, näemme ja kuulemme heissä syvän inhimillisyyden ja sinun luomistyösi valtavan toteutumisen. Kylvä jo pienenä heidän elämäänsä evankeliumi, joka pelastaa heidät ja annan kasteen lahjan kirkastaa heille sinun armoasi. Anna näille pienille sinun elämäsi, sinun uskosi, sinun rakkautesi. Herätä heille esirukoilijat, jotka kantavat heidän maallisia vaiheitaan alati kasvojesi eteen. Siunaa ja varjele heitä, anna enkeliesi olla heidän teillään johtamassa luoksesi. Avaa meidän aikuisten uskonsilmämme näkemään, mikä on jumalanlasten suuri kutsumus ja päämäärä, koti, jossa kaikki on kerran lopullisesti täydellistä.

Sanan lähteellä päivät Kangasalla

Jeesus uskon puolesta

Tänä vuonna on kulunut 50 vuotta Pro Fide yhtyeen perustamisesta ja sen merkeissä vanhat konkarit (perustajajäsenet) ovat lähteneet pitämään konsertteja alkuperäiskokoonpanolla. He ovat musisoineet vanhoja herätyslauluja, jotka silloin olivat muotia. Vastaanotto on ollut hyvä ja monet ikääntyneet ovat tahtoneet tulla muistelemaan näissä merkeissä menneitä.

Itselleni eivät uskonasiat olleet silloin mitenkään ajankohtaisia, mutta nämä Pro Fiden pojat olivat. Hannu Nyman oli luokkatoverini Turun Klassikossa ja hän kävi meillä kotonakin 60-luvulla. Muistaakseni hän opetti minulle elämäni ensimmäisen kitarasoinnun - A-mollin otteen? Mahdollisesti hän opetti muitakin sointuja? Olimme myös samassa meripartiolippukunnassa ja osallistuimme retkille ja kesäleireille Turun saaristossa. Samoin Ilmolahden Jouni oli mukana näillä leireillä ja oli silloin kooltaan semmoinen pikkupoika. Hannu kertoi silloin vanhempiensa tekevän katulähetystyötä, mutta se ei ollut minulle ymmärrettävää asiaa. Edelleen hän kertoi soitelleensa joiden kavereittensa kanssa yhteen, he olivat iältään 12-14 v. Mutta en muista oliko puhe hengellisestä musiikista?

Näin perästäpäin ajatellen pojat olivat silloin tosi nuoria, koulupoikia, eivätkä mitään muusikkoja. Mutta muuten he olivat innostunutta porukkaa. Hengellinen nuorisomusiikki oli aivan uutta ja maailman tapa tehdä musiikkia lainattiin tähän tarkoitukseen. Sitä sanottiin rautalankamusiikiksi ja se oli tullut myös kirkkoon. Vastustusta ilmeni runsaasti ja arvostelijat ajattelivat kirkon kulkevan luopumukseen? Itsekin muistan semmoisen tilanteen, kun eräs kanttori ei sallinut edes akustista kitaraa tuotavan nuorteniltaan kirkkoon?!

Laulujen sanat olivat vain suoria totuuden ja armon sanoja, jossa lihaa ei säästetty eikä laadusta tingitty, pääasiana ihmissielujen pelastus. Oli myös tapana, että pojat todistavat henkilökohtaisesti uskostaan Jeesukseen laulujen välissä. Nykyäänkin sillä tavalla putoaisi varmaan yli puolet gospel-porukoista pihalle, sillä eivät he todista uskoontulostaan eivätkä parannuksen välttämättömyydestä? Herättävät laulut on korvattu tunteellisilla, rytmikkäillä viihdemusiikin elementeillä. Näitä sitten ns. asiantuntijat arvostelevat samalla tavoin kuin teatteria, elokuvia, balettia, taidenäyttelyä tai opperaa. Sinne voisi olla hyvä varata yksi sanoman ja todistusten arvostelijakin mukaan.

Mutta Pro Fide löi itsensä läpi ja ihmisiä tuli uskoon jatkuvasti. Monet tulivat kuuntelemaan musiikkia tai siksi, että sinne meni muitakin nuoria ja siellä Kristus kohtasi heidät. Siellä monet tulivat syntisiksi, monet kääntyivät Herran puoleen, moni teki uskonratkaisun, moni pelastui. Olen kuullut näistä tilaisuuksista monta tarinaa, jolloin Pyhä Henki on suostunut nuorten miesten aktiivitoiminnan siunaajaksi. Ilmeisesti heidän kyvyillään ei muuten olisi tänään tilausta, sillä niin ammattimaiseksi tämä sarka mennyt? Heidän esimerkkinsä on kuitenkin ollut rohkaisuksi monille musiikista kiinnostuneille nuorille seurakuntalaisille. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole syntynyt vastaavaa ilmiötä - ilmeisesti musiikki on syrjäyttänyt Jeesuksen? Musiikkia on tänään tarjolla tuutin täydeltä, eikä aina tiedä onko kyseessä hengellinen kanava vai maallinen humppahetki? Alkuajan Pro Fide esiintyi kuulijoilleen Jeesus on Herra T-paidoissa. Se oli uskontodistus, joka itsessään jo saarnasi nuorten miesten elämänmuutosta. He olivat rohkeasti antaneet elämänsä Jeesukselle ilman kustannuslaskentaa tai hyötyajattelua.

Pro Fide liittyy myös omaan uskoon tulooni sillä tavoin, että olin kesällä -73 Naantalissa töissä ravintola Kaivohuoneella. Vaimoni Hilkka oli silloin Raisiolaisten kanssa mukana siellä Kaivopuistossa, kun Pro Fide piti puistokonserttia. Itse istuin ravintolan ikkunalla tupakalla, kun oli hiljaisempi hetki ennen kiivasta iltaa ja kuuntelin musiikkia. Sanoista en saanut selvää, mutta joku ystävällinen työtoveri sanoi sen olevan hengellistä. Hilkka sopi ystäviensä kanssa nähdessään ravintolan henkilökuntaa puistosta, että he rukoilevat meidän puolestamme. Kului vajaa puoli vuotta ja minä tulin uskoon. Tutustuimme Raisiossa, kolme vuotta myöhemmin menimme naimisiin ja sinne perustimme myös ensimmäisen yhteisen kotimme.

Vielä yksi muistikuva niiltä ajoilta: Olin lähdössä eräänä perjantai-iltana Helsingistä Turkuun junalla, kävin silloin hotelli- ja ravintolakoulu Perhossa. Olin aika humalassa ja seisoin pimeällä junalaiturilla, kun joku mainitsi nimeni? Yritin katsoa ääntä kohti ja näin lyhdyn valossa tutut kasvot - Hannu Nyman, hänkin oli matkalla Turkuun, hän opiskeli teologiaa. Juttelimme sen verran, kun kuntoni antoi myöten. Muistan kuinka olin vaivautunut ja pelkäsin, etten kykene keskustelemaan mistään hengellisistä asioista, koska en tiennyt niistä juuri mitään. Puhuimme siis niitä näitä. Onneksi juna tuli ja tapaaminen loppui, pääsin pälkähästä. Tämä tapahtui ehkä 1 - 2 kk. ennen uskoontuloani. Vasta jonkin aikaa uskossa oltuani sain kuulla levyltä Pro Fide yhtyettä, eikä se tehnyt minuun musiikillisesti erityistä vaikutusta, mutta sanoma oli suurenmoisen hyvä. Vanhasen suvun, Matti, Anja, Helena, Tuomo, Matti, Maija, kanssa on ollut sitten paljon yhteisiä tilaisuuksia seuranneina vuosikymmeninä. Usko yhdistää.

Jos joskus sydämessäs oot tuntenut tyhjyyden
niin varmaan miettinyt oot silloin syytä sen
Mä voisin kertoa syyn tuohon tyhjyyteen
sä ehkä uskot ehkä naurat sanoillein.

Sä väität onnen saapuvan kanssa rikkauden
ja uskot nautintojen poistavan tyhjyyden
Mut silti sydämessäs ääni tuo entinen
ei usko valheisiin vaan tahtoo totuuden.

Et totuutta löydä nautinnoista
et tyydytystä elämääs
Ei onni saavu valheen kautta
siks sydämes huutaa tyhjyyttään.

Vain yksi ainut poistaa sydämen tyhjyyden
se vaatii kaiken mutta antaa runsauden
Jos tunnustat köyhä oot ja syntinen
niin ensi askeleen oot ottanut rikkauteen.

Saat synteinesi tulla Herran etehen
hän ottaa taakkas pois ja täyttä tyhjyyden
Ei synti sydämessäs enää hallitse
kun Jeesuksen otat omaksi Herrakses.

Voit silloin laulaa riemumielin
sä Herra poistit tyhjyyden
Sua Jeesus nyt tahdon kiittää
on ristis onni ainainen.

Raision seurakunnan nuorisoherätyksen alkutahdit löivät nuoret Pro Fide pojat. Ensimmäisessä aktiossa tuli 10 nuorta tyttöä uskoon ja puolen vuoden kuluttua seuraavassa rukoiltiin, että joku poikakin pelastuisi ja Herra vastasi – yksi tuli. Herätyksen seurauksena uskoon tuli n. 100 nuorta ja joitakin lähipaikkakuntien nuoriakin tuli mukaan. Runsas väki sytytti runsaan toiminnan, jossa evankeliumia julistettiin kaikkialla yleisön pyynnöstä huolimatta. Opiskeltiin Raamattua, soitettiin, laulettiin, rukoiltiin, vietettiin ehtoolista, järjestettiin aktioita, retkiä ja tapahtumia.

Näissä mainingeissa olimme aikoinaan tekemässä ovityötä erään lähiseurakunnan alueella ja paikallisen kirkkoherran myötävaikutuksella. Jakaannuimme kahden hengen ryhmiin ja jaoimme pitäjän alueellisesti sektoreihin, joita sitten lähdimme kiertämään talosta taloon. Jaoimme traktaatteja ja hengellisiä lehtiä, todistimme suusanallisesti ja kutsuimme illaksi kirkkoon ihmisiä. Menimme sisälle koteihin ja juttelimme heidän kanssaan riippuen kuulijoiden innokkuudesta. Ne olivat pääsääntöisesti hyvin lyhyitä tilaisuuksia ja me olimme yksipuolisesti äänessä. Kummastusta tietysti herätti paikallisissa se, että olimme tekemässä työtä luterilaisen kirkon nimissä, emme edustaneet mitään lahkoa, emmekä keränneet itsellemme kannattajia tai rahaa.

Eräänä tällaisena lauantaipäivänä (olimme arkisin työssä) menimme vaimoni kanssa suureen maataloon, jossa oli perhe koolla. Kerrottuamme asiamme hyökkäsi talon nuori emäntä (tytär), Eeva, kiivaasti meitä vastustamaan ja piti koko kristinuskoa epäluotettavana, halveksittavana muinaisjäänteenä historiasta. Niin sitten puolustauduimme parhaamme mukaan vedoten Raamattuun. Jossain vaiheessa katsoimme parhaaksi siirtyä toisaalle, eikä kyseinen neitonen antanut tuumaakaan periksi. Tuli mieleen naispuolinen Saulus Tarsolainen? Vaimoni kertoi ulkona, että hän tunsi tytön ja tämä oli ollut joitakin vuosia aikaisemmin mukana seurakuntanuorten toiminnassa ainakin jossain määrin. Pian vaikea kohtaaminen unohtui ja olimme taas kolkuttelemassa uusia ovia.

Myöhemmin keskustelimme kuluneen päivän kokemuksista ja Hilkka kertoi Eevan olleen aiemmin Raamattuopistolla jossain nuorisotapahtumassa halukas menemään sielunhoitoon, johon silloin oli jonottanut paljon nuoria. Ensin oli kuulutettu, että tänä iltana kaikki tapaukset hoidetaan ja jokaisen odotukseen vastataan, mutta illan pimetessä, joku "viisas" ilmoitti, että nyt esirukouspalvelu ja sielunhoito lopetetaan ja huomenna jatketaan. Kuinka ollakaan tämä Eeva oli juuri silloin se, jonka kohdalla pantiin jono poikki. Hän katkeroitui tästä ja jätti kokonaan haaveet uskovaisuudesta.

Raision entiset seurakuntanuoret ovat pitäneet kokoontumisiaan epäsäännöllisesti vuosien ajan ja monet ovat olleet tulleet tapaamaan vanhoja tuttuja ja muistelemaan menneitä. Jokin aika sitten vaimoni oli mukana tällaisessa tilaisuudessa, itse olin jossain saarnamatkalla? Siellä hän istui kahvipöydässä ja jutteli siinä naisten kanssa. Silloin hän tunnisti keskustelun kuluessa, että vieressä istui tämä aiemmin mainittu Eeva, nyt ikääntyneenä, sairaana ja kyselevänä. Hän kysyi Hilkalta, että vieläkö tämä uskoi niin kuin ennen? Ja Hilkka kertoi uskostaan ja Jeesuksen seuraamisesta elämässään. Lyhyt todistushetki toi tietysti mieleen vanhoja muistoja ja kotiin palattuaan hän kertoi tästä erityisestä kohtaamisesta. Myöhemmin kuulimme, että Eeva oli kuolemansairas ja joutunut loppusuoralla sairaalaan. Siellä vanhat uskonystävät olivat käyneet hänen luonaan rukoilemassa ja tukemassa häntä viime metreillä. Pian hänen lähtönsä aika oli tullut ja uskomme että hän meni Jeesuksen luo. Alkuajan pettymys ja sitä seurannut katkeruus oli muuttunut uskon luottamukseksi Herraan ja ikuisuuden aamuksi.

Herra, olen syvästi kiitollinen, että olet jaksanut kuljettaa meitä omiasi pitkin matkaa viitoittamallasi tiellä ja että olet pelastanut meidät synnistä, kuolemasta, maailmasta ja saatanan vallasta. Sinun lahjanasi olemme saaneet uskon ja monet ovat siitä todistaneet meille ja muille, monet ovat myös rukoilleet meidän ja muiden puolesta, monet ovat antaneet lahjansa ja jäsenensä sinun palvelukseesi, monet ovat laulaneet ja soittaneet kunniaksesi kutsuen toisia luoksesi. Milloin, Herra, saamme taas kuulla heistä, jotka asettavat sinut ensimmäiseksi tässä elämässä, joiden sanoman kautta monet tulevat uskoon ja pelastuvat, haluavat taivaaseen?

Ovatko, Herra herätykset ohi ja edessä vain maailman tuomioiden aika. Näemmekö vielä monien tulevan uskoon, kuulemmeko sanomia parannuksen tekijöistä? Tuleeko vielä aika, jolloin kouluikäiset valloittavat Jeesus-nimissä tätä maata, jolloin tuoreet pelastuneet todistavat katujen kulmissa Elämän Herrasta, jolloin syntien rasittamat ihmissielut löytävät lepopaikan sinun jalkojesi juuressa katsellen ristiinnaulittuun olemukseesi, uuden elämän voiman sinun uhrissasi, veressäsi, jolloin taas kuulemme monesta suusta, sydämen pohjasta, että Jeesus on Herra!

Mannalappuja ja rukouskortteja

Tein joskus 2000-luvun alussa mannalappuja tietokoneella ja niitä sitten moni kopioi itselleen rohkaisun sanoiksi arkeensa. Ne olivat sitten monta vuotta Herätysseuran kotisivuilla vapaasti maksutta kopioitavana, mutta nyt eivät enää uusittujen sivujen palstoilla. 

Laitoin ne tähän JPG muodossa. Mutta minulla ovat ne myöskin PDF-muodossa. Niitä on siinä kaikkiaan yli 1200 kappaletta.

 

Vähän siinä on hommaa, kun leikkaa ne pieniksi palasiksi ja kannattaa käyttää hieman vahvempaa paperia 120 - 150 g. Niin ne säilyvät paremmin rasiassa. 

Laitoin yhden satsin englantilaisen version Amerikkaan ystävälleni ja hän kysyi, että mistä olen saanut paloitellun Raamatun? No, sana on kuitenkin aina jumalallista, oli sitä vähän tai paljon. Näissä valituissa tekstikohdissa on hieman pitempiä jaksoja, ei vain yhtä jaetta.

Tein sitten myöhemmin toisen osion - rukouskortteja seurakuntaamme ajatellen. Niiden aiheet ovat tarkoitetut alueellisesti huomioimaan paikkakunnan tilanne ja tarpeet. Ja olemme käyttäneet näitä rukousryhmissä.

 

Rouhittuja lähimmäisiä ja pyhien ruumiita

Juttelin erään ihmisen kanssa kuolemasta ja hautaamisesta. Ei se ollut kovin syvällinen keskustelu, enemmänkin semmoinen ajankulu - kahvikeskustelu, joita meikäläisellä on rutkasti. Sitten tuo ihminen sanoi, että hän haluaa polttohautauksen itselleen kuolemansa jälkeen. Syyksi hän sanoi, että eivät madot pääse sitten syömään hänen ruumistaan haudassa? Meillä on kaikilla omat murheemme, muutamilla ne ovat ajallisia ja jokapäiväisiä, mutta osa näköjään suree itseään kuoleman jälkeen - vai lieneekö säälinyt matoja?

Mutta hengellisesti ajatellen kukin voisi tehdä itselleen kysymyksen: missä vietän ikuisuuden? Voisi kysyä: Haluanko helvettiin vai taivaaseen? Oikeastaan loppupeleissä kaikki muu on vain kehystä ja se mitä me elämässämme niin kovin hamuamme, ahnehdimme, taistelemme, onkin vain pelkkää raamia. Jos kuva puuttuu, puuttuu Jumala ja silloin elämä on tyhjää, tarkoituksetonta, päämäärätöntä tuulen tavoittelua.

Eräs Raamatun rikas mies kirjoitti aikoinaan: "Miehelle voisi syntyä vaikkapa sata lasta, hän eläisi lukuisia vuosia, ja paljot olisivat hänen vuosiensa päivät. Mutta jos hän ei saisi tyydyttää omaa haluaan omaisuudellaan eikä saisi edes hautausta, niin sanon, että keskonen olisi onnellisempi kuin hän." Saarn.6:3. Tässä hautaus nähdään rikkaan elämän kunniallisena päätöksenä. Muuten Uusi Testamentti ei juuri kiinnitä hautauksiin huomiota, vain Jeesuksen hautaus on korostetusti esillä. Eikä alkuajan kristityillä ollut mitään erityistä käskyä hautaamistavoista. Siihen aikaan ei käytetty arkkuja, vaan ruumis käärittiin liinoihin.

Nykyisin yleistynyt polttohautaus on luonut sellaisen kuvan ihmisille, että lähimmäisen maallisen majan tuhoutuminen käy helposti ja vaivattomasti. Enää ei tarvitse laittaa mummua matojen ruoaksi tai pappaa puunjuurien ravinteeksi? Yleisesti puhutaankin tuhkaamisesta, jolloin ajatellaan, että siinä se rakas omainen tai oma kurja konna on nyt polttohautauksen jälkeen vain purkillinen kukkamultaa. Ja meneehän se pienempään tilaan. Eräs ystävämme puoliso kuoli vuoristokiipeilyssä ja poltettiin onnettomuuspaikkakunnalla. Sitten puoliso toi uurnan lentokoneessa Suomeen. En muista joutuiko uurnasta maksamaan paikkalipun, vai tuliko jäännös hattuhyllyllä?

Hautaustoimistot hehkuttavat polttohautauksen edullisuutta - halvin oli tarkistukseni mukaan 295 €. Joten kannattaako enää siis elää, kun haudataan näin halvalla? Sitten siellä mainostetaan ekologista hautausta. Tämän ajattelun takana ovat ilmeisesti luonnonsuojelijat, kettutytöt ja poropojat, jotka rakentavat maanpäällistä paratiisia? Heille ihminen on vain ajallinen solukokonaisuus, ämpärillinen vettä ja maanparannusainetta? Kovin nuo hautausliikkeet mainostavat olevansa surun asialla, mutta ota pois raha tästä touhusta, niin kyllä on vähän surijoita. Olisi parempi mainostaa olevansa 500 - 1000 euron "tosiystävä". Eräs tuttavani piti aikoinaan naapurikaupungissa hautaustoimistoa, joka ei kuitenkaan ollut mikään kultakaivos ja niin hän vireänä miehenä laittoi lehteen ilmoituksen: "Nyt ruumisarkut 15 % alennuksella" Ei tullut kysyttyä kaverilta, että oliko se hyvä tarjous, vai olisiko pitänyt antaa vielä perhealennus tai sukutarjous? Tietysti siitä tulisi monelle perheelle varastointiongelma, mutta voisihan joku ystävällinen sielu perustaa ruumisarkkuvaraston, onhan niitä purjeveneen säilytyshallejakin.

ABC huoltoaseman kassakuitin teksti lupauksineen

Eräs kirkkoherra määritteli polttohautaus asian näin: "Pari sukupolvea sitten oli vielä vallalla ajatus ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja uskomus siihen, että tunnemme kuoleman jälkeen toisemme samoista piirteistä kuin maan päällä. Monilla on ajatus, ettei tuhkasta pysty Luojakaan rakentamaan ihmistä uudelleen."

Ehkä kirkolla olisi nyt opetuksen paikka ja voisi käyttää siihen hyvin Raamattua, sillä ei kai nykyaika voi turhentaa pyhää sanaa? Samainen kirkkoherra totesi edelleen vainajan jäännöksistä (luista): "Ne joudutaan aina käyttämään hienontavan myllyn läpi, koska isojen luiden jäännökset eivät hajoa täysin krematoriossa."

Itse kysyinkin, että mitä ihmeen tuhkaamista se on, jos mummo joudutaan vielä kertaalleen jauhamaan hienoksi? Voisimme siis puhua rouhituista lähimmäisistä ja unohtaa sanan tuhkaaminen.

Juttelin erään polttohautaukseen perehtyneen suntion kanssa. Hän kertoi, ettei tulinen pätsi, johon vainaja arkkuineen lykätään, suinkaan polta koko mumista hienoksi tuhkaksi. Polton jälkeen kuulemma vainajan luut pannaan vielä erikoisen myllyn läpi ja rouhennetaan hienoksi luurouheeksi, joka sekoitetaan muun tuhkan sekaan. Tätä ei tietenkään näytetä omaisille - eikä kerrota heille.

Myöhemmin omaiset sitten voivat laskea tuhkan uurnaan tai ripotella siihen tarkoitettuun paikkaan. Onkin joskus käynyt niin, että linnut ovat käyneet nokkimassa luurouhetta eräässä tuhkalehdossa, johon näitä kuolleitten jäännöksiä oli viskattu. Hyvää tarkoittavat ihmiset ovat tahtomattaan ruokkineet lintuja sukulaisten rouheella. Tässähän voisi joku tutkija löytää aineksia elämän kiertokulkuun?

Eräs pastori ystäväni kuoli melko nuorena Kotkassa, monta vuotta tuli toimittua hänen kanssaan seurakunnan tilaisuuksissa ja samalla hänen kotinsa ja perheensäkin tuli tutuksi. Hän kuoli hieman yllättäen vähän yli neljäkymppisenä keuhkoveritulppaan jätettyään verenohennuslääkkeet pois vuoden käytön jälkeen. Muistan kuinka hän oli antanut omaisilleen ohjeet hautaamisestaan ja hän edellytti, että hänen ruumiinsa poltetaan ja sitten tuhka sirotellaan merelle Kotkan edustalle. Niin tehtiin ja siellä on papin tomu ahventen ja kiiskien ruokana, mikä lieneekin selvästi hurskaampaa kuin matojen popsittavana oleminen? Vaikka en usko kalojen pyhittyvän?

Muuten ortodoksinen kirkko on ottanut jyrkän kielteisen kannan polttohautaukseen, eikä suosittele sitä. Tämä on perusteltu Raamatulla, mm. Jumalan luomisteon kunnioittamisena ja sillä, että ruumis on luotu Pyhän Hengen temppeliksi. Joten he eivät tahdo olla kirkonpolttajia. Tosin samassa kirkossa sitten vedotaan myös pyhäinjäännöksiin (kuolleitten ihmisten ruumiinosiin), mikä on puhdasta taikauskoa. Ehkä tässä olisi nähtävä, että usko on keskeinen, ei hautaus mitään pyhitä tai pahenna. Vain Kristus pelastaa ja ilman häntä ei kukaan. "Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu." Ps.1:6

Kristityt ovat kautta historian haudanneet vainajansa ruumiin kokonaisena. Kristityn ruumis on ansainnut kunnioituksen, koska Jumala on sen luonut. Polttohautausta on käytetty aikoinaan vain, jos kyseessä on ollut erittäin häpeälliseen rikokseen syyllistynyt vainaja. Mutta pakanat yleisesti polttivat ruumiit. Rooman valtakunnassa tämä oli muotia yleisten paheiden ja syntien ohella. Käydessäni Rooman katakombissa kuulin sinne haudatun tuhansia kristittyjä ja syy oli se, että uskovat halusivat olla tässäkin asiassa Jeesuksen seuraajia. Haudat olivat katakombeissa hakatut tarkoin ihmisruumiin pituutta, leveyttä ja paksuutta vastaaviksi ja sijaitsivat säännöllisissä riveissä kallionseinämissä. Näitä käsinkaivettuja onkaloita saattoi olla jopa viidessä kerroksessa. Olipa sinne kaivettu melko iso kappelikin käsipelillä. Arvioin, että sinne olisi mahtunut 300 ihmistä jumalanpalvelukseen. Alueen oli aikoinaan omistanut rikas kristitty rouva, joka oli lahjoittanut alueen seurakunnan käyttöön.

Hautaaminen ei kuitenkaan ratkaise kenenkään taivaspaikkaa, vaan ihmisen Jumala-suhde, Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen, Jeesuksen verellä pestyt pelastuvat. "Vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi." 1.Kor.13:3.

Kuoleman jälkeen saamme ylösnousemuksessa uuden ruumiin, joka on maallisen, lihallisen, synninruumiin kirkastettu muoto. Jumala kokoaa ruumiimme osat, luut, tuhkat, palat, rippeet ja muut ja tekee niistä uuden. Me tunnemme ihmiset kerran heidän ruumiillisesta muodostaan.

Toiset joutuvat ylösnousemusruumiissaan syntiensä tähden ikuiseen eroon Jumalasta, helvetin tuleen. Taivaaseen päässeet ovat kaikki Kristuksen ikäisiä ja kaltaisia sekä kuolemattomia. Kunnia, kirkkaus, valta ja voima Herralle Jeesukselle, joka lunastanut ruumiimme, sielumme ja henkemme.

On ihana ajatella, että sinä, Kristus, tulet eräänä päivänä maailman keskelle ja pysäytät kaiken hulluuden ja sekasorron, sodat ja kärsimyksen, epäoikeudenmukaisuuden ja valheen. Sinä asetat lupauksesi mukaan kaikki ennalleen ja lupaat noutaa omasi taivaan kotiin. Olet sanonut, että haudat aukenevat ja antanut rohkaisevat sanat kaikille sinua odottaville:

"Herra itse on näet tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. Sitten meidät tänne jääneet, silloin elossa olevat, temmataan heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin. Niin me saamme aina olla Herran luona." 1.Tess.4:16-17

Kokoussarja Turun puolessa halullisille sieluille

Hyvä Paimen piti löytämäänsä lammasta sylissään

Asuessamme aikoinaan Naantalissa vuokraisäntämme kertoi kerran erikoisesta miehestä, Mikko Reposesta, joka oli yöpynyt heillä emäntäkoululla (isäntä oli siellä talonmiehenä) muutaman kerran matkoillaan sota-ajan jälkeen. Mies oli saanut profeetan maineen puheittensa tähden. Isäntä kertoi miehen olleen varsin askeettinen elintavoissaan. Hänellä oli mukanaan vain päällään olleet vaatteet ja jotain pientä kassissa. Siinä oli koko hänen maallinen omaisuutensa. Kun he antoivat hänelle kengät tai takin, niin hän jätti vanhat siihen paikkaan sanoen, ettei tarvitse kuin yhdet vaatteet kerrallaan?

Mikko Reponen syntyi 18. 6. 1892 Johanneksen pitäjän Revonsaarella.  Vanhemmat muuttivat perheineen Viipuriin 1895 asettuen asumaan Saunalahteen. Mikon isä, Joonas Reponen, ryhtyi Viipurissa harjoittamaan kalakauppaa. Mikko-poika vietti siellä lapsuutensa, varttui mieheksi ja ryhtyi jatkamaan isänsä ammattia, menestyen siinä hyvin. Liike laajeni ja asiakaspiiri kasvoi. Leipätyön ohella hänellä oli myös aatteellisia harrastuksia. Hän toimi kotikylänsä raittiusyhdistys Kilpi III:ssa. Myös hän oli puhuja, lausuja, näyttelijä ja harrasti "kansantanhuja", jopa hän yhteen aikaan tanssikin tutussa toveripiirissä.

Mikko itse kertoo elämästään seuraavaa:

- Olen entinen kauppias Viipurista, jossa elin ilman elävää uskoa Jumalaan ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Lapsuudesta asti olin kuullut Jeesuksesta, syntisten auttajasta ja hänen ihmeistään. Kansakouluaikana tapahtui elämässäni ratkaisu, mutta maailma ja synti voittivat minut taas puolelleen.

- Kuitenkaan en saanut synnissä ja maailmassa rauhaa, vaan rauhattomuuden tuli oli aina sisimmässäni. Viinaa ja väkijuomia en tosin eläessäni ole maistanut. Myös tupakka jäi jo lapsuudessa kouluaikana pois. Mutta kävin tansseissa ja teattereissa. Vieläpä itse järjestimme palokunnan talolla tansseja ja näytelmiä. Mutta kaiken maallisen ilon keskellä minulla ei ollut sielunrauhaa. Hiljainen tuli jäyti sisimmässäni. Synti sai vihdoin yliotteen.

- Vasta vaimoni kuoleman johdosta 1928 maaliskuussa sain väkevän herätyksen, ja Herra näytti, että kuolema on totisesti synnin palkka. Jo kaksi kuukautta ennen vaimoni kuolemaa Herra etsi väkevästi minua sotilaskirkossa Viipurissa ihmeellisellä laululla: "Ihminen, synnissänsä kauan maannut" (virsi 225). Se oli kuin enkelin laulua kohdallani. Jumalan Henki lähestyi elävänä ja teki itsensä rakkaaksi. Se laulu on vieläkin ihmeellinen.

- Vaimoni kuoleman jälkeen vei murhe minut maaseurakunnan kirkkoon, ja siellä sain tuhlaajapoikana kuulla rakkaan Vapahtajamme sanat: "Tulkaa Minun tyköni, kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin Minä annan teille levon!" Se oli niin elävä Jeesuksen kutsu, että kyynelsilmin riensin Herran pöytään, jossa sain nauttia Kristuksen ruumiin ja veren pyhässä Ehtoollisessa elämän tosileipänä. Kaikki oli ylhäältä käsin valmistettu tuhlaajapojalle. Sain raadollisena tuntea Isän rakkautta minua, syntistä kohtaan.

- Nyt tuli sielulleni suuri halu etsiä Herraa koko sydämestäni. Murhe vaimoni kuolemasta valmisti sydäntäni rukoilemaan. Synninhätä, suru ja kadotuksen pelko ajoivat minua etsimään totisin sydämin pelastusta ja rauhaa Herrassa. Kuukauden ajan rukoilin joka päivä hämärissä vaimoni haudalla notkistaen syntiset polveni. Sitä jatkui Monrepoon metsässä puolitoista vuotta illoin ja aamuin. Ne olivat siunauksen hetkiä, sillä joka etsii, se löytää. Ja niin kävi minullekin.

Mutta puolitoista kuukautta ennen armon kirkastumista Herra käytti "Ananiasta" kohdallani; eräs 70-vuotias uskonveli sai nähdä sydänhätäni ja sanoi minulle: "Rukoile rakasta, taivaallista Isää, että Hän kirkastaisi Poikansa Jeesuksen Kristuksen syntiesi sovittajaksi." Ja niin tapahtuikin 11.12. aamulla. Taivas aukeni. Jumala kirkasti Poikansa Jeesuksen ja antoi Henkensä sydämeeni. Tulin uudeksi luomukseksi. Jeesus tuli sydämeeni asumaan ja hallitsemaan.

- Oi sitä riemua ja autuutta! Synkkä Mikko tuli onnelliseksi Jumalan lapseksi. "Sillä kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi." Kirkossakäynti tuli joka sunnuntaiseksi vaimoni kuoleman jälkeen. Raamattu oli joka päivä kädessäni. Sitä luin ahmien. Se oli onnellista aikaa. Jumalan mielen mukainen murhe muutti katumisen autuudeksi. Tuhlaajapoika pääsi Isän armolapseksi.

- Seitsemän kuukauden kuluttua vaimoni kuoleman jälkeen Jumalan Henki pani minut nöyrtymään ja pyytämään ihmisiltä pahoja töitäni anteeksi. Henki puhui: "Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä. Ja jos olet pahentanut yhden pienimmistä, niin parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin kaulaasi ja sinut heitettäisiin meren syvyyteen." Oli lokakuu, kun Henki vei minut kerjäämään armoa niiltä, joita vastaan olin rikkonut ja joita olin vuosia kiertänyt. Nyt sain Herran armosta voimaa anteeksipyytämiseen. Sain polvillani ryömien kerjätä anteeksi rikoksiani. Ja kiitos Herran, sain ne anteeksi. Seuraavana päivänä ei ollut enää painavaa taakkaa, vaan se oli pudonnut pois. Nyt maistuivat rukoukset ja laulut sellaisten seurassa, joita olin vuosia väistellyt. Totisesti: "Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus!"

- Kun armo kirkastui, sain myös todistajan lahjat ylhäältä. Suuni avattiin kuukauden perästä ihmeellisesti todistamaan Jumalamme rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa. Oli helppo puhua ja todistaa. Henki vaikutti kaiken. Jeesuksen sana kävi toteen: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman ja te tulette olemaan Minun todistajani". Tulipa rohkeutta todistaa armosta myös kauppapaikallani. Se oli ihanaa aikaa. Rakkaille ostajilleni sain todistaa Jeesuksesta, joka päästi minut synnin kahleista ja antoi rauhan sydämeeni.

- Tuli sitten 1932 marraskuu, jolloin Herra, riisuttuaan minut ajallisesta mammonasta, päästi entisestä ammatista. Sain jättää Viipurin Kalarannan. Tämän kaiken vaikutti Jumalan armo niin ihmeellisesti, että oli oikein helppo jättää entinen ammatti ja lähteä uskossa seuraamaan Herraa, mihin ikinä Hän elämäni ohjaisi. Tähän aikaan oli jo kaksi kunnalliskotia perustettu, joissa sain käydä kerran viikossa todistamassa Jumalan rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. Herran salattu koulu oli myös alkanut. Ihmeellisillä näyillä ja unilla Herra hengessä opetti ja valmisti minua tehtävääni. Ne olivat kihlausaikoja, jolloin ei aina unikaan öisin maistanut Hengen ollessa lähellä ja opettaessa. Suuri, salattu Jumala on totisesti ihmeellinen Neuvonantaja, josta Jeesus sanoi omillensa: "Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi".

- Tätä koulua kesti muutaman vuoden, kunnes vuonna 1935 alkoivat matkat kauemmaksi, sinne, minne Henki kulloinkin johti. Oli lähdettävä kylvämään kallista Sanan siementä ihmislasten sydämiin. Tämäkin, pitkille matkoille lähteminen, oli helppoa, kun Herra antoi armonsa kaikkeen.

Vuoden 1932 jälkeen Herra alkoi näyttää ihmeellisillä näyillä, että Jeesuksen tulo on oven edessä. Lopun aika lähenee. Mm. näytettiin oman kotikaupunkini tuho monien näkyjen kautta. Sentähden Henki kehotti ilmoittamaan julkisilla paikoilla ja kirkoissa, että sota, nälkä ja rutto ovat oven edessä. Kaikkeen tähän sain armon Herralta, joka minua rohkaisi armollaan ja rauhallaan.

Jumalan armosta sain kuitenkin vapauden liikkua, eikä minua vangittu, vaikka moni pitikin minua sairaana tai löylynlyömänä. Sanoihan Vapahtaja omillensa: "Maailma ei tunne teitä. Teitä solvataan Kristuksen nimen tähden". Tämä väärinymmärrys ei koskenut yhtään. Olin onnellinen Jumalan armolapsi Jeesuksessa, Vapahtajassani, joka asui Pyhässä Hengessä sydämessäni. Meninpä minne tahansa, olin onnellinen Herrassa ja Hänen rakkaudessaan.

- Ne olivat siunattuja kihlausaikoja, jolloin Hyvä Paimen piti löytämäänsä lammasta sylissään ja antoi tuntea ihmeellistä rakkauttaan kurjaa, kadotettua syntistä kohtaan, jonka Hän rakkaudessaan armahti antaen elämän ja autuuden syntien anteeksiantamuksessa. Tätä autuutta en olisi koskaan saanut, ellen olisi murtuneena vajonnut suuren Armahtajan ja Veri-Yljän, Jeesuksen, jalkojen juureen ja tunnustanut Hänelle raskaita syntejäni.

- Kun tuo suuri armo oli kirkastunut ja taivas auennut, avattiin suuni kuukauden kuuluttua ihmeellisesti todistamaan Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Se tapahtui tammikuun 18. sunnuntaina, jolloin jouduin menemään sairaalaan erästä miestuttavaani tervehtimään. Hiljainen Jumalan Henki puhui korvaani juuri, kun avasin sairaalan oven. "Mitä Jumalan Poika nyt tekisi? Hän sanoisi: "Haluatko tulla terveeksi?" En arvannut, mitä tapahtui, mutta suuni avattiin ihmeellisesti, kun menin tuntemattoman nuorukaisen luo ja kysyin, mikä häntä vaivasi. Oli puukotettu rintaan häissä. Silloin avautui suuni puhumaan armon sanoja. Sanat vuotivat vuotamalla ja sanomaton rauha ja rakkaus täytti koko olemukseni. Kävin monen sairaan luona ja kaikille täytyi todistaa Jeesuksen ihmeellisestä lunastustyöstä. Sen päivän olin kuin taivaassa. Rintani täytti Jumalan ihmeellinen armo.

- Sitä riitti neljä kuukautta. Kerran viikossa kävin sairaalassa ja aina oli elävää sanaa Jeesuksen rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. Sairaskäynneistä tuli kuitenkin loppu. Sanottiin: "Kaduilla la kujilla saat saarnata". Se oli jumalallinen ilmoitus, vaikka sairaalan ylihoitaja sen sanoikin. Sillä nyt alkoi kauttani kuulua hiljainen todistus autoissa, saunoissa, raitiovaunuissa, laivoissa, junissa ja kauppapaikoilla. Henki antoi rohkeuden, rakkauden ja rauhan. Oi, niitä ihania ja suloisia todistushetkiä, jolloin ensimmäinen rakkaus täytti rinnan! Se oli Hengen innoittamaa, elävää todistusta ja vuoti itsestään virran tavoin. Kiitos Jumalalle ja Karitsalle nyt ja aina Hänen pelastusarmostaan meitä syntisiä kohtaan!

- Vaikka ajalliset käyttövarat, rahat ja tavarat, kauppapaikassa minulta loppuivatkin, on Herra kuitenkin ihmeellisesti johtanut minua Hyvänä Paimenena, ettei ole mitään puuttunut. Jeesus kielsi opetuslapsiaan ottamasta mukaan leipää, rahaa ja kaksia vaatteita. Kun Hän kysyi: "Puuttuiko teiltä mitään matkalla?" niin opetuslapset vastasivat: "Ei mitään, Herra." Samoin olen minäkin saanut kokea näinä vuosina, että Herra vie totisesti omiaan ihmeellisesti läpi tämän synnin korven. Totisesti, kenet Herra Jeesus kutsuu tähän kalliiseen todistajatehtäväänsä, hänestä Hän aina läsnäolevana, ylösnousseena ja taivaisiin astuneena Vapahtajana pitää huolen. Niinä runsaasti viitenätoista vuotena, jotka olen saanut armossa elää Jeesuksen johtamana, olen voinut yhtenä Hänen heikoimmista oppilaistaan sanoa: Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu! Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Mikosta kerrottua:

Oli neljäs rukouspäivä, lokakuun 25. v. 1936. Pastori Bertel Törmävaara oli saarnaamassa. Hän oli Suomen Nuorten Kristillisen Yhdistyksen ja NMKY:n palveluksessa ja oli silloin puhujamatkalla Viipurissa pitämässä miesten päiviä sekä puhumassa nuorille. Hän oli ehtinyt saarnansa loppuun, kun yhtäkkiä Mikko Reponen nousi kirkon penkissä seisomaan käytävälle ja alkoi huutaa voimakkaalla äänellä. Hän julisti, että Viipurin kaupungin asukkaiden on tehtävä parannus, sillä Jumala on ilmoittanut hänelle että sen tuomiokirkko joutuu hävitettäväksi, niin ettei siihen jää kiveä kiven päälle. Kolmen vuoden kuluttua tämä kaikki tapahtuu ja vieraan vallan sotajoukot marssivat kaupungin katuja. Kohahdus kävi läpi kirkkokansan. Kaikki suuntasivat katseensa välikohtauksen aiheuttajaan. Pastori oli keskeyttänyt puhumisensa. Kirkon vahtimestari lähti kulkemaan miehen luo luullen tätä joksikin hermosairaaksi, joka ei tietänyt, mitä teki. "Ottakaa Herra Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksenne", hän huusi. Sitten hän polvistui paikallensa ja painoi päänsä rukoukseen. Vahtimestari vei hänet ulos ja Mikko huusi: "Nyt Mikkoa viedään, mutta pian te kaikki lähdette!" Myöhemmin hänet asetettiin syytteeseen kirkkorauhan rikkomisesta. Tuomiokirkko tuhoutui talvisodassa käyttökelvottomaksi ja 1953 se purettiin lopullisesti.

pommituksissa tuhoutunut tuomiokirkko

Joensuussa Mikko näki ihmisten seisovan viinajonossa, niin hänkin meni sinne, polvistui ja rukoili sekä puhui ihmisille. Seuraus oli, että kymmenittäin ihmisiä lähti pois viinajonosta. Poliisi saapui paikalle ja sanoi Mikolle: "Mitä te tänne tulette puhumaan?" Mikko vastasi: "Kenelle minä sitten puhuisin, jos täällä ei olisi ihmisiä?" Kun hän puhui torilla, niin poliisi vei hänet putkaan. Seurakuntatalolla hän kerran lauloi: "Öiset varjot hiljaa väistyy". Kokouksessa ihmiset odottivat hartain mielin, milloin Mikko rupeaa puhumaan ja ihmisiä oli hyvin paljon. Hän meni tanssipaikkaan ja puhui siellä ihmisille ja soittaja sanoi sitten, ettei hän voi enää soittaa. Viipurissa hän sanoi ihmisille: 'Teille tulee niin kiire lähtö, ettette jouda ottamaan hattua päähänne".

Sota-ajan jälkeen Mikko joutui Härmän parantolaan hoidettavaksi. Muuan entinen taistelulentäjä, joka oli Mikon huonetovereita ja mieleltään ateisti, ei sietänyt Mikon rukouksia ollenkaan. Jostain kumman syystä heidät oli laitettu samaan potilashuoneeseen. - Joko Mrkko lähtee tästä huoneesta tai minä, vaati hän jyrkkänä. Lentäjä siirrettiin toiseen huoneeseen. Parin päivän kuluttua hän joutui leikkauspöydälle. Hän ei kestänyt sitä, vaan menetti tajuntansa. Kaikki tiesivät, että se merkitsi kuolemaa. Mikko meni hänen luokseen ja oli tuntikausia polvillaan rukoilemassa kuolevan vastustajansa vuoteen äärellä. Viimeiseen saakka hän taisteli miehen puolesta, joka oii hyljännyt Jumalan. Lentäjän äkillinen kuolema järkytti koko parantolaa. Se vavahdutti erikoisesti siksi, että mies oli ollut Mikkoa kohtaan niin tyly ja vihamielinen, olipa uhannut häntä nvrkilläänkin.

Mikko Reponen kuoli 22. 10. 1951 viidenkymmenenyhdeksän vuoden ikäisenä keuhkotautiin parantolassa ja haudattiin Ylihärmään. Kävin siellä matkallani hautausmaalla ja löysin hänen hautansa. Siinä luki arvonimenä saarnaaja, joka parhaiten kuvasi hänen kutsumustaan. Hän oli Kristuksen todistaja. Hän ei edustanut mitään herätysliikettä, mutta kuului koko ikänsä luterilaiseen kirkkoon. Hänen kerrotaan olleen ulkomuodoltaan profeetallinen. Vartalo oli laiha ja hän kulki etukumarassa, kasvot olivat kalpeat ja riutuneet, osittain punertavan parran peittämät, silmät syvät ja liekehtivät. Häntä kuunneltiin kaikkialla hartaasti. Muistan, että joku mies 70-luvulla (nimi ei tule enää mieleen) kertoi kohdanneensa poikasena Mikon kaupungin kadulla. Tämä oli tarttunut häntä olkapäistä kiinni ja kääntänyt hänen katseensa valon aamun suuntaan. Sitten hän oli sanonut: "Katso poika, siellä loistaa Luojan aurinko!" Sitten Mikko oli mennyt matkoihinsa. Mies muisti vielä hyvin tämän lapsuuden tapauksen.

Jumala, sinä kutsut ihmisiä kovin eri tavoin ja joskus hyvin murtavasti, murheen ja kärsimyksen kautta. Sinä tuot totuutesi esiin ihmisille, että he voisivat päästä vapaaksi valheesta ja synnistä. Sinä teet profeettoja, sinä nostat julistajia palvelemaan sanomaasi. Sinä johdatat omiasi kaitaa tietä ja varjelet pitkin matkaa. Olemme, Herra kiitollisia kaikesta kuulemastamme, mikä todistaa sinun ainutlaatuisuudestasi, kaikkivaltiudestasi ja armostasi syntisiä kohtaan. Odotamme myöskin tähän aikaan lähettejäsi, elävää seurakuntaa, Jumalan sanan miekkaa, kääntymisiä, pelastuneiden kiitosta, sinun kunniaasi. Odotamme, että eräänä päivänä haudat aukenevat ja sinä viet uskovasi luoksesi ikuiseen kirkkauteen.

"Eksää kuullu, mitä sulle sanottiin?

Kuulin, että Lauri on sairas, kuolemansairas ja ehkä ei kaukana kotiinkutsusta? Kävin siis katsomassa Lauria terveyskeskuksessa. Hänellä oli todettu aivoissa kasvaimia, joita ei voi leikata. Hänen motoriikkansa oli hiipunut ja puhe oli vaikeaa. Häntä nostamaan tarvittiin kaksi henkilöä sillä aikaa, kun pistäydyin siellä. Ennen niin ryhdikäs iso mies oli kuin varjo parhaista päivistään. Muistelimme menneitä ja hän kertoi viimeisistä vaiheistaan sairauden kourissa, taudin etenemisestä ja tunnoistaan. Vaimo ei enää kyennyt hoitamaan häntä kotona ja niin oli edessä siirto ammattilaisten hoidettavaksi. Mutta usko Jeesukseen oli kirkkaana puheessa ja hän tiesi koko ajan kenen oma on ja mihin hän on menossa. Ja vaikka naapurisängyn kaveri seurasi Riion kisoja ja jännitti lajivoittajia, niin meillä oli yhteisenä puheenaiheena Jeesus, turmiovaltojen voittaja ja taivaan perillinen, jolle Isä on antanut kaiken vallan universumissa.

Jossain vaiheessa Lauri yritti kertoa tuoreen tapauksen sairashuoneestaan. Hän kuvaili siinä sukulaiset, paikallisen papin ja ajalliset puitteet, mutta sitten ei millään meinannut löytyä avainsanaa, jonka halusi tuoda minulle tiedoksi. Hän puisteli päätään, pyöritti kättään kasvojensa edessä, mietti ja funtsasi. Ajan kuluttua se tuli sieltä: ehtoollinen - pappi jakoi heille yhdessä siinä ehtoollista. Hän oli helpottunut, se oli uutinen: hän sai ehtoollisen rakkaittensa kanssa, hän söi Jeesuksen ruumiin ja veren uskossa elämäkseen. Mikä ihana etuoikeus ja rikkaus syntiselle, armahdetulle ihmiselle.

Lähdin terveyskeskuksesta hyvin virkistyneenä ja pienistä omista vaivoista välittämättä. Kyllä ihminen on riisuttu, kun kuolema kolkuttaa ja lähtö on edessä. Siinä ei maallisella ole juurikaan merkitystä, eikä ajalliset enää sido sielua. Mutta uskova on onnellinen, hän on menossa kotiin, Jeesuksen luokse. Ajattelin Kristusta, joka rakastaa meitä niin paljon, että on ottanut syntimme kantaakseen ristinpuulle ja sovittanut uhrillaan pahuutemme. Hänen verensä on hintamme ja avain taivaspaikkaan. Ajattelin Lauria, joka oli niellyt ateismin valheen ja ollut tyhmyydessään vapaa-ajattelija. Mutta sieltä Herra hänet pelasti, sieltä Herra nosti hänet elämäntielle ja uudestisynnytti hengellisesti kuolleen miehen Jumalan kansalaiseksi ja taivaan perilliseksi. Mitkään inhimilliset syyt tai seikat eivät olisi saaneet häntä kääntymään pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan. Ihmisvoimin ja uskotteluin ei hänen mielensä oli tullut muutokseen. Tarvittiin Jumalan Pyhä Henki, elävä julistettu evankeliumi ja evankelistan kutsu antautua Herralle.

Kotiin palattuani kaivoin arkistoista esiin Hietasen perheestä tehdyn haastattelun vuodelta 1983. Se oli tällainen:

Pirkkalassa on ollut herätystä. Lauri ja Ritva Hietanen tulivat uskoon viisi vuotta sitten. Laurin jumalakielteisyys ja Ritvan muotojumalisuus romuttuivat heidän joutuessaan Jumalan kutsun alle. Myöskin lapset Pentti ja Tiina sekä Ritvan isä tulivat herätykseen.

Ongelmatonta ei uskovankaan elämä ole. - Oman minän kanssa on aina vaikeuksia, sanoo Ritva. - Kyllä se epäusko käy joskus päälle, toteaa Lauri ja jatkaa: - Toiset uskovat ovat olleet patistamassa mukaan… se on ollut hyvä asia - oikeastaan ihan välttämätöntäkin.

- Ateistiseen ajatteluuni kuului, ettei ole ketään ihmisen yläpuolella, ettei Jumalaa ole. Olin itse ylin, Lauri Hietanen kertoo. Hänen aatemaailmansa oli saanut voimakkaita vaikutteita puolustuslaitoksessa, josta vapauduttuaan hän välittömästi erosi kirkosta. Työpaikallaan hän joutui tekemiseen vapaa-ajattelijoiden kanssa ja tilasi heidän lehtensäkin. Nämä yhdessä vahvistivat hänen käsityksiään ateismista.

- Kasvoin lapsuuteni työläisperheessä Tampereen Epilässä. Meillä ei puhuttu koskaan Jumalasta. Joskus äiti kuitenkin kielsi meitä lapsia mainitsemasta turhaan Jeesuksen nimeä. Jonkin asteinen lainkunnioitus minulle silti jäi sisimpään lapsuudestani, koska en hyväksynyt esimerkiksi yksityisen omaisuuden varastamista. Joskus väittelin jehovantodistajien kanssa Jumalan olemassaolosta. Jumala oli mielestäni ihmisten keksintö. Kirkko oli minulle vain yksi laitos, jota en voinut hyväksyä. Näin sen toiminnassa paljon epäkohtia. En hyväksynyt kirkon ja valtion yhdessäoloa. Myöskin tapaamani papit vaikuttivat minusta enemmän leipäpapeilta kuin Jumalan miehiltä.

Ritva on kotoisin Kylmäkosketta ja asunut myöskin lapsuutensa Tampereella. Hänellä on ollut myönteisiä kokemuksia kristillisestä uskosta lapsuuden ajoilta:

- Isä ja äiti olivat sellaisia uskonasioitten harrastelijoita. Mummu oli uskova ihminen. Hän oli hyvin rakkaudellinen, eikä koskaan moittinut tai tuominnut ketään vaan paremminkin siunasi ja rukoili. Usein sain kirjeen, jossa mummu ilmoitti rukoilevansa puolestani. Olin esirukouksen lapsi.

Monien kaltaistensa tavoin Ritvakin luuli olevansa uskovainen, vaikka todellisuudessa kuuluikin nimikristittyjen valtavaan joukkoon. Jumala puuttui ratkaisevasti hänen elämäänsä, jolloin hänen piti ratkaista suhteensa Jeesukseen: - Tiesin Jeesuksen Golgatan sovitustyöstä, mutta olin kuitenkin muotokristitty. Kävin kerran vuodessa kirkossa, jouluna. Luulin, että minä olin uskovainen ja mieheni aivan mahdoton jumalankieltäjä. Myöhemmin ymmärsin, että minun piti tehdä ratkaisu ja sitten alkoi Jumalan tahto kohdallani tapahtua. olinhan rukoillut mieheni puolesta, mutta en minä mitään tällaista tulosta odottanut.

- Koko syksyn minua tutkittiin vaivojeni tähden. Tammikuussa jouduin Pikonlinnaan ja minulle sanottiin, että sairastan imusolmukesyöpää. Tämä oli kovaa Jumalan puhuttelua. Sain hirveän kuolemanpelon. Yöt menivät valvoessa. Itkin ja huusin, etten tahdo kuolla. Sitä kesti viikon verran.

- Lähdimme Lapualle Ylivainion kokoukseen. Olimme lukeneet lehdestä miten moni oli saanut avun siellä. Perillä kaikki vaikutti jotenkin suurilta markkinoilta - emme olleetkaan olleet missään hengellisessä tilaisuudessa. Ylivainion puhe vei kuitenkin niin mukanaan, tein päätöksen jättää elämäni Jeesukselle.

Yhtäkkiä mieheni hyppäsi seisaalleen. Minä kysyin hätääntyneenä: "Mihin sä lähdet? Lauri totesi yhtä päättäväisesti: "Eksää kuullu, mitä sulle sanottiin? Niin sitten yhdessä lähdimme eteen. Kun meidän puolestamme rukoiltiin, koin, miten valtava rauha täytti mieleni. Pelko poistui. Kyyneleet vuotivat poskilleni. Tuli taivas ikävä ja olisin voinut siitä paikasta lähteä, vaikka juuri aikaisemmin olin pelännyt kuolemaa.

- Sairaus hävisi, eikä sitä ole sen jälkeen minusta löydetty. Minulle annettiin mahdollisuus vielä sädehoitoon. Nämä sairaalakäynnit ovat olleet enemmänkin sellaisia evankelioimismatkoja.

Hietaset johdatettiin hyvin tietämättöminä apua etsimään Lapualle. Lauri kertoo: - Me yritettiin ottaa puhelimella selvää, mikä ja missä tämä Ylivainio on. Vielä tilaisuuteen mentäessä emme tienneet, mistä on kysymys. Pirkkalasta tehtiin samanaikaisesti myöskin linja-automatka tilaisuuteen, mutta siitä emme silloin tienneet. Ja tuskin olisin halunnut mennä uskovaisten kanssa samassa autossa.

- Kutsun kuullessani tunsin, että nyt minun pitää mennä. Olin jo mukautunut kokouksen ilmapiiriin, viihdyin siellä.

- Uskoontuloni jälkeen jäi heti viina, tupakka ja kiroilu. Olemukseni oli kuin viilipytty, rauha sisimmässäni tuntui fantastiselta. Työpaikallani en näistä asioista puhunut kenellekään. Mutta vähin erin kaverit huomasivat minussa tapahtuneen muutoksen ja joku kysyikin: "Oletko tullut uskoon?" Kotiseuroissa todistin ensimmäistä kertaa.

Ritvan kristillisyys koki Lapualla järisyttävän muutoksen. Koko itse rakennettu hurskaus rapisi rukousalttarille, kun Jumala kutsui pelastukseen.

- Oli niin kuin olisivat suomukset pudonneet silmistäni. Kaikki rupesi näyttämään eri näköiseltä. Minä todella uudestisynnyin. Suurin vaikutus tästä oli, että sain valtavan rakkauden toisia ihmisiä kohtaan. Syntyi halu rukoilla läheisten puolesta ja myöskin kertoa tapahtuneesta. Lapsetkin kysyivät kotiin tullessamme, mitä meille on tapahtunut. Ennen oli voinut puhua vain Jumalasta, nyt halusin puhua Jeesuksesta.

Ritva vaikenee ja jatkaa sitten. Kaiken tämän jälkeen tapahtui hyvin merkittävää:

- Isäni sai tulla uskoon. Molemmat lapset ovat tulleet uskoon. Poikani vaimo on uskossa... ilonkyyneleet pyrkivät silmiin...

Viiden vuoden ajan Ritva on toiminut aktiivisesti Pirkkalan seurakunnan evankelioivassa lauluryhmässä. Kokemukset ovat olleet hyvin myönteisiä:

- Uskovat ottivat meidät hyvin sydämellisesti joukkoonsa. Myöskin kirkkoherra Erkki Pennanen mursi monia ennakkoluulojani papeista. Hän oli avoin ja sydämellinen. Hän toi meille Raamatun, koska meillä oli takana vain siviilivihkiminen. Lauluryhmään osallistuu yli kaksikymmentä jäsentä. Tilaisuuksia on ollut runsaasti.

- Olen käyttänyt puheenvuoroja satunnaisesti seurakunnan tilaisuuksissa, Lauri kertoo. - Ne ovat olleet sellaisia todistuspuheenvuoroja. Nyt, viime kesästä lähtien on Raamattu ja sen sanoma tulleet jotenkin läheisemmäksi. Odotan johdatusta elämääni, Herran osoittamaa tehtävää.

                                                                                    25.1. 1983 Sana ja Työ lehti / TA

Oi Jumala, sä huolen meistä kannat,

tarpeemme kaikki armostasi annat.

Suo, että sinuun aina luotamme,

sun hyvyyteesi, Isä, turvaamme.

Sinä tuot syntiset pois pimeydestä ja annat katuville synnit anteeksi. Annat voiman tulla Jumalan lapsiksi, johdatat eksyneet elämäntielle. Hoidat heikkoja. Parannat haavoittuneet. Kannat uupuneet. Valmistat kodin kodittomille. Yhdistät itseesi ja liität sielut toisiinsa. Olet itse Luoja, Valo, Tie, Totuus, Elämä, Tuomari, Puolustaja, Ylipappi, Kuningas, Profeetta, Kaikkivaltias, Ikuinen, Rakkaus.

Ole kiitetty, Jeesus, näistä todistuksista, joita saamme kuulla sinun ihmeellisestä ihmisrakkaudestasi, joka etsii syntistä pelastukseen. Ylistys sinulle, Kristus, joka annat armahdetun osan jokaiselle, joka sitä sinulta pyytää. Kunnia sinulle, joka et anna ihmisen joutua tyhmyydessään helvettiin ja pimeydessään hukkua omissa aatoksissaan. Kiitos Pyhä henki, että asut tavallisessa ihmisessä ja otat hänet kerallasi luoksesi läpi taivasten taivasten, kun hänen aikansa on tullut lähteä. Tähän auta kaikkia.

lävistetyt kädet ulottuivat rakkautta täynnä

Venäjänreissulla oli eräänä päivänä tarkoitus mennä ostamaan tuliaisia marketista, mutta selkäni oli sen verran kipeä, että päätin vetäytyä kahville paikalliseen puotiin. Mutta siellä ei ollut myynnissä kahvia - ei kahvia, käsittämätöntä. Suomessa ei varmaan ole yhtään kuppilaa, jossa ei saisi kahvia? Mutta teetä oli jos jonkin sorttista ja niin sitten päätin ottaa semmoista. Se oli tällä kertaa vihreää ja posliinikannussa ja haudutettuna tosi hyvää. Sitä sitten lipittelin odotellessani, että retkikunnan "tytöt" saivat tyydytettyä ostotarpeensa.

Issias on vaivannut kesän aikana ja olo on ollut sen mukainen. Pahimmillaan on pitänyt etsiä aina uutta asentoa jalkoihin sekä seisoessa, kävellessä että maatessa. Lisäksi on tietysti yritettävä koko ajan uskotella lähimmäisilleen, että vika ei ole ylivoimainen ja että kyllä tämä tästä selkenee. Muutaman kerran ystävien kanssa kävellessä olen sitten kuullut ystävällisen huomautuksen: - että kyllä sä kävelet vaikeasti! Niinpä niin, oi ihminen, kun yritän koko ajan vähentää selkäkipua kävelytyylillä? Lukiessani psalmistan sanoja, tunnen suurta sympatiaa hänen ongelmiinsa, ehkä itselläni ei ole kuitenkaan läheskään hänen veroisiaan vaivoja, mutta ainakin haju semmoisesta?

"Minä käyn kumarassa, aivan kyyryssä, kuljen murheellisena kaiken päivää. Sillä minun lanteeni ovat polttoa täynnä, eikä ole lihassani tervettä paikkaa. Minä olen voimaton ja peräti runneltu, minä parun sydämeni tuskassa." Ps.38:7-9. Vaivojansa ei voi valita, hieman voi tietysti oloonsa vaikuttaa syömällä terveellisesti, liikkumalla ja nukkumalla säännöllisesti tarpeeksi. Raamatun sana on kuitenkin ehdottomasti paras sielunhoitaja, ja se heijastuu kyllä koko ruumiin olemukseen. Jos vielä voi pyytää esirukousta ja saada sitä, on ihminen varsin hoidettu ja onnellinen.

Olemme saaneet aikaan korjauksia kodissamme ja sen myötä on pitänyt tehdä inventaariota tavaroista ja osa on arkistoitu, osa poistettu tarpeettomana ja osa laitettu helposti tavoitettavien joukkoon. Kirjavarastoni kävin läpi suurpiirteisesti, kun kirjahylly piti siirtää toiselle seinälle. Vanhojen kirjojen merkitys on ollut elämässäni sangen merkittävä ja niiden sanoma on ollut elämässäni suuri rikkaus. Erään vanhan kirjan välissä oli postikortti, joka oli päivätty jouluna -69. Siinä oli henkilötietoja saajasta ja antajasta. Sitten siihen oli kirjoitettu runo:

Me ojensimme syylliset kädet

kuin puut maasta tavoittamisen tuskaa täynnä;

liian kaukana taivas on maasta,

liian syvällä juuret.

Mutta eräät lävistetyt kädet ulottuivat

rakkautta täynnä mahdottomuuden läpi ylhäältä alas asti;

tarjosivat sovitusta ja rauhaa,

voimaa ja toivoa toivottomuuden maassa.

Ja niin lähelle tuli taivas maata,

niin lähelle Kristus.

Niin, syyllinen ojentaa kätensä Herran puoleen, ei kukaan muu. Kun ymmärtää olevansa rikollinen Jumalan edessä ja kehno kristitty, tulee entisestä näyttävästä päiväperhosta taas mato. Synnintunto on Jumalan työtä, joka tuo totuuden sydämen juuriin asti. Tietoisuus siitä, ettei minussa ole mitään hyvää, järkyttää. On varsinainen valaistumisen hetki, kun näkee olevansa kokonaan turmeltunut, täynnä syntiä, joka vain etsii purkautumistietä lihan kautta jatkuvasti. Tai että havaitsee, aina vain ajattelevansa itseään, omaa asemaansa, etujansa, mahdollisuuksiaan, hyötyään ja suosiotaan, ettei kerta kaikkiaan rakasta ketään muuta kuin itseään, ja sietää samoinajattelevia, jos heistä saa katetta elämälleen?

"Sillä sinun nuolesi ovat uponneet minuun, sinun kätesi painaa minua. Ei ole lihassani tervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden eikä luissani rauhaa minun syntieni tähden. Sillä minun pahat tekoni käyvät pääni ylitse, niinkuin raskas kuorma ne ovat minulle liian raskaat." Ps.38:3-5. Tässä Jumalan koulussa kirkastuu syntisten Vapahtaja, Kristus, joka on ottanut minun suuret syntini, väärät valintani ja koko roskan elämäni hoteisiinsa. Hän kärsii puolestani, että minä löytäisin rauhan hänen haavoissaan Golgatalla, että minä saisin syntini anteeksi, että näkisin toivottomuuden yössä Herrani. Hän ottaa minun liian raskaat taakkani kantaakseen, hän ostaa minut omakseen ilman takuutodistusta. Hän tekee syntisestä suurimman tarjouksen, ja voittaa kuolemalla kuolemanvallat.

"Minun sydämeni värisee, minun voimani on minusta luopunut, minun silmieni valo - sekin on minulta mennyt. Minun ystäväni ja läheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani, ja minun omaiseni seisovat kaukana." Ps.38:11-12

Istuimme vaimoni kanssa eräänä aurinkoisena aamuna kesämökillä kahvilla. Samassa huomasin tiellä ongelmia, rekka-auto oli kaatunut ojaan. Sanoin ääneen, että tuon ei pitäisi olla tuolla? Lähdin katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Se oli virolaisessa rekisterissä kilpien mukaan. Mies kulki edes takaisin hermostuneesti tielle jääneen vetoauton vieressä. Jututin miestä ja huomasin, että hän ei osaa hyvin suomenkieltä, niinpä puhuin hänelle huonoa eestiä. Kysyin, oliko hän soittanut hätäkeskukseen - ei ollut. Soitin siis hätäkeskukseen. Pian poliisit tulivat paikalle ja jatkoivat kyselyä kuljettajalta. Ohjailin samalla liikennettä onnettomuuspaikan ohi, sillä tiellä oli soraa, muovipalasia ja metalliromua.

Perävaunu oli irronnut miehen mukaan kiinnityksestään? Ihmettelin, että miten hän oli päässyt tänne asti, jos se oli ollut auki koko ajan - mystistä? Koko kuorma oli mennyt tosi pehmeästi ojaan, sillä siinä ei ollut puita eikä kiviä. Lastikin painoi 22 tonnia - puuliimapalkkeja Loimaalle. Sitten tuli palokunta paikalle ja kävi suihkuttamassa vettä tielle.

Sanoin kuskille, että oli onni, ettei kukaan tullut vastaan, silloin olisi ihmisiä kuollut? Mies sanoi, että olisi ollutkin parempi, jos hän olisi kuollut. Mutta kiistin asian, kertomalla, että sitten alkaa ikuisuus. Hän ei halunnut jatkaa keskustelua.

Kysyin kuskilta oliko hänellä nälkä - ei ollut. Sanoin meneväni takaisin mökille. Parin tunnin päästä hän tuli ja pyysi kahvia - keitin semmoiset. Joimme viron pojan kanssa kahvit tuvassa ja hän pesi kätensä. Hänellä oli vähän pallo hukassa, ja kun kyselin, mitä nyt, hän ei oikein tiennyt mitä piti tehdä? Niin me sitten juttelimme viroksi sen, mitä minun taidoillani voi. Kävimme läpi maiden historiaa, kirkollista elämää, kummankin seurakuntayhteydet, autokulttuuria, neuvostoliiton aikaa, perheitämme, asuinpaikkojamme, marjanpoimintaa, jne. Hän esitteli minulle valokuvia kännykästään, kodistaan, perheestään, vaimostaan., tyttäristään. Kertoi kuuluvansa venäjän-kirkkoon, muttei olevansa ortodoksi - tämä oli minulle ihan uusi tieto?

Sanoin hänellä olleen varjeluksen, ettei kuollut ja ettei kukaan tullut autolla vastaan, kun perä irtosi. Mies myönsi Jumalan siunauksen olleen kanssaan. Hän kysyi, mitä kirkkoa edustan ja niin keskustelu jatkui. Hän oli siellä iltaan asti ja sitten tulivat nosturiautot ja toinen rekka, johon kuorma siirrettiin. Tie oli poikki monta tuntia. Puolenyön aikaan tyhjä perävaunu oli taas tiellä ja aamulla kaikki oli taas kuten ennen - paitsi, että tiessä oli rumat arvet.

Myöhemmin ajattelin tapausta ja sitä, että auto tipahti juuri meidän ojaan - se oli varmasti Jumalan johdatus. Rukoilimme vielä miehen ja hänen perheensä puolesta, että hän kohtaisi elävän Kristuksen ja pelastuisi

"Älä hylkää minua, Herra: minun Jumalani, älä ole kaukana minusta! Riennä minua auttamaan, Herra, minun autuuteni!" 38:22-23.

Olen tässä kesän kuluessa tavannut uusia tuttavuuksia ja vanhoja ystäviä Suomessa ja ulkomailla. On ollut upporikkaita, rutiköyhiä, ja siltä väliltä. On ollut sellaisia, jotka rakastavat Jeesusta ja sitten semmoisia, jotka eivät rakasta. On ollut sellaisia, jotka rukoilevat ihmissielujen pelastusta ja sitten semmoisia, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi asiaan. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat hyvin sairaita, lähellä kuolemaa ja sellaisia, jotka ovat saaneet varoituksen lähestyvästä lähdöstä. Olen tavannut itsevarmoja ja uskoon nähden välinpitämättömiä ihmisiä, hengellisiin tilaisuuksiin kyllästyneitä ja sitten niitä kaipaavia ja odottavia, elämän janoisia ja semmoisia, joilta elämän ilo on kadonnut. Olen tavannut rakastuneita, jotka kaipaavat läheisyyttä ja ystävää ja niitä, jotka ovat pettyneenä luopuneet ihmissuhteista lähes kokonaan. Olen nähnyt lasten innokasta leikkiä ja kooheltamista ja apaattisia vanhuksia, jotka katsovat kylmän puhuvasti taivaanrantaan. Olen kohdannut itsevarmoja, ylpeitä, omanarvontuntoisia ihmisiä, jotka ovat voineet halveksia lähimmäisiään ja arvostaa heidät mitättömiksi. Olen tavannut nöyriä, omien rajallisuuksiensa kanssa painivia, heikkouskoisia, joiden elämänhalu ja voima ollut siinä sun kiikulla koko ajan. Kaikkien näiden puolesta rukoilen tänään, että he pelastuisivat ja saisivat olla Kristuksen uskossa ja turvissa, että hyvä Jumala avaisi heille uskonsilmät näkemään armollisen Vapahtajan. Rukoilen, että he olisivat kaikki kerran pelastettuina taivaassa heikkouksistaan huolimatta - tai juuri niiden tähden.

Jeesus, sinä suuri ylipaimenemme ota kaikki vaivatut sielut syliisi, hoida meitä tavallasi ja tahdollasi, sanallasi ja hengelläsi. Omat arviomme eivät riitä totuuteen, siksi anon kaikille sinun totuutesi avautumista. Anna meidän nähdä kurjuutemme syvä olemus, mutta älä hylkää meitä sen tähden, ettemme ole mitään. Emme pysty ohjaamaan toinen toisiamme ihmisinä, emme edes tiedä, mikä on meille itse kullekin parasta. Mutta auta sinä meitä, auta jokaista - semmoisiakin, jotka ajattelevat, etteivät mitään apua tarvitse tänään. Muista eestinpoikaa ja hänen perhettään, kaikkia tyhjäntoimittajia, sairaita, kuolevia – koko maailmaa.