Jeesus, muista minua!

"Niin toinen pahantekijöistä, 

jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: 

"Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä." 

Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: 

"Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, 

joka olet saman rangaistuksen alainen? 

Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, 

sillä me saamme, 

mitä meidän tekomme ansaitsevat; 

mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt." 

Ja hän sanoi: 

"Jeesus, muista minua, 

kun tulet valtakuntaasi." 

Niin Jeesus sanoi hänelle: 

"Totisesti minä sanon sinulle: 

tänä päivänä pitää sinun oleman 

minun kanssani paratiisissa."

Luuk.23:39-43

Lupiineja ja lupauksia

Amerikasta on tullut vuosien aikana monenlaista vaikutusta vanhaan Eurooppaan. Myöskin kasvikuntaa on rikastettu täällä Amerikan tuliaisilla, kuten meillä runsaasti kasvavalla lupiinilla. Tutkijat määrittelevät lupiinit haittakasveiksi myrkyllisyytensä vuoksi. Kuulemma siitä on jalostettu terveellisempiä versioita rehukasveiksi toisella nimikkeellä. Australiassa porsaat saavat pääasiallisen ravintonsa lupiineista.

Vaimoni pyysi eräänä päivänä minua hävittämään pihapiiristä lupiinit ja tein niin. Minun silmääni ne olivat tuttuja kesänmerkkejä ja helppohoitoisia pihakasveja, joissa oli näyttävä kukkarypäs valkoisen, sinisen, punertavan ja lilan vivahteissa. Olin ottanut elämäni aikana lupiineista monta kuvaa ajattelematta niiden vaarallisuutta. Muistan kuinka Amerikan sukulaisetkin ihastelivat ja valokuvasivat lupiiniketoja Suomessa käydessään. Vaikka se ehkä olikin vain peilikuva heidän omasta ympäristöstään täällä karussa Pohjolassa?

Amerikan lupiinit ja muut rikkakasvit ovat myös peilikuvia tuhoa tuottavista turmelusvoimista, jotka pyrkivät etenemään kaikkialla estelyistä huolimatta. Ja onhan meillä omastakin takaa rikkaruohoja täällä esiintynyt aina syntiinlankeemuksesta asti. Pahuus, pimeys ja synti eivät ole alueellisia, jokainen ihminen kantaa syntiä olemuksessaan. Lupiinit ovat näyttävän kauniita, valloittavia, helposti kasvatettavia, hallitsevia ja paikkansa säilyttäviä. Synnin olemus on täsmälleen samanlainen ja sen seuraukset myrkyttävät kaiken ympäristössään. Tuhovoimat tulevat näyttävän kauniisti ihmiselämään houkutuksin, viettelyksin ja langettaen vaivaan. Kun synti pääsee rehottamaan, on siitä mahdoton päästä irti. Synti on väärä totuus, synti on väärä rakkaus, synti on väärä toivo, synti on väärä kristus, synti on väärä usko.

Lontoon Westminster Abbeyn tuomiokirkon lattian alle on haudattu kolme tämän maailman profeettaa. Maailmankuulu fyysikko Stephen Hawking kuoli maaliskuussa 76 vuoden iässä. Hän edusti tiedepiireissä maailmankaikkeuden tutkijaeliittiä, ja monet pitivät häntä viime aikojen suurena tähtenä näissä opetuksissa? Hänen poltetun ruumiinsa jäännös laskettiin kahden muun tiedemaailman supertähden, Isaac Newtonin ja Charles Darwinin viimeisten lepopaikkojen väliin.

Darwin oli 1800-luvulla luonnontieteilijä, kehitysopin profeetta, joka yritti selittää olemassaolon kysymystä alkuräjähdyksen ja sattuman valinnalla. Tämä pimeä ateismin haara on saanut paljon suosiota ja on vieläkin varsinainen kristikuntaa kiusaava lupiini, myrkkykasvi.

Isaac Newton oli 1600-luvulla kunnioitettu, fyysikko, matemaatikko, tiedemies, joka pohti mm. aikaa ja avaruutta. Hän oli vahvasti uskonnollinen ja hänellä oli mm. laaja kokoelma okkultistisia kirjoituksia. Newton tutki myös alkemiaa (jonka tarkoituksena oli valmistaa kultaa vähemmän jaloista metalleista tai saada aikaan niin sanottu elämän eliksiiri, jolla voitaisiin saavuttaa pitkä tai jopa ikuinen elämä - liittyy aatteellisesti ruusuristiläisyyteen ja vapaamuurareihin.) Newtonin itseään varten kirjoittamasta muistiinpanosta ilmenee, että Newton ennusti Jeesuksen toisen tulemisen koittavan vuonna 2060 tai pian sen jälkeen?

Nämä kolme pohtivat olemassaolon suurta kysymystä, mistä kaikki on alkanut ja mihin se päätyy? Vastaukset olivat vähissä. Mitä nämä kolme miestä saivat aikaan? Ainakin he sekoittivat monen ihmisen mielen näkemyksillään. Kaikki mitä he jättivät jälkeensä on vain aikaan sidottua, jatkuvasti muuttuvaa tietoa, epäilyä, oletuksia, väittämiä ja arkullinen tomua - heidän omaansa. Kerran heidätkin kutsutaan suureen tuomioon Kristuksen eteen. Saa nähdä, kuinka äijän käy? Ainakin jokaiselle selviää lopullisesti, miten kaikki päättyy. Se, joka ei ota huomioon Luojaa, on pelkkää lupiinia.

Harhaanvievät opetukset ovat aina kiusanneet Jumalan seurakuntaa, Herran omia. Tunnolliset kristitytkin ovat joskus aivan harhassa mielipiteineen ja puheineen. Tässä suhteessa ei ole täydellistä ihmistä, ei edes uskovissa, kaikki voivat erehtyä, eksyä, pimentyä, nukahtaa, pensistyä, joutua kauas Kristuksesta, Jumalan sanasta. Silloin mieli huumaantuu jostakin "uudesta ihanasta" opetuksesta tai ilmiöstä uskovien kokoontumisissa. Ja mitä enemmän on asiasta samaa mieltä ja sitä hehkuttaa, sen varmemmin se pesiytyy suureen laumaan.

"Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." 2.Piet.2:1.

Valhetta tullaan opettamaan aina, sitä ei voi välttää, mutta sen turmeleva vaikutus on kaikkein hedelmällisin niissä, jotka eivät lue Raamattua tai tunne sen sisältöä. He perustavat mielipiteensä tunne ja järki akselille ilman hengen koettelemista. Olisikin hyvä jos kaikki opetus nostettaisiin aina seurakunnan tutkittavaksi avoimesti ja Jumalan valoa rukoillen. Se varjelisi paljoista sakkokierroksista väen. Pienten, seurakunnasta irronneiden ryhmien ongelma on siinä, että arvostelu puuttuu ja sen on korvannut hännystely ja mielistely, ihmispalvonta, idolismi. Heikot ihmiset tukeutuvat vahvoihin persooniin ja heidän mielipiteensä ovat totuus. Lupiinit myrkyttävät.

Lupiinit ovat kauniita, valokuvauksellisia kasveja. Sellaisia ovat myös monet nimikristityt, jotka sähläävät ja sekoittavat seurakuntaa. Ennen puhuttiin hurmahenkisyydestä ja sen mukanaan tuomista vaivoista, nykyään voisi puhua raamatullisesti sielullisuudesta, joka eksyttää kristittyjä. Tunteet ovat väkevä ohjain ihmismielelle ja usein se voittaa Jumalan sanan arvovallan. On helppoa heittäytyä tunteittensa vietäväksi ja pyhittää ne mukavuutensa tähden.

"Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen." Kol.2:8

Monet ihmiset ovat puheineen varsinaisia veijareita, manipulaattoreita ja lypsäjiä, jotka käyttävät häikäilemättömästi hyödykseen kaikki, mistä oma maine, etu, kukkaro ja kiiltokuva paisuu. Näissä vedotaan useimmin järkeen ja yleiseen mielipiteeseen. Joku saalistaa näitä tulliviirin tavoin suuntaa vaihtavia kristittyjä puolelleen ja tarkoituksiinsa. Siksi heistä on sanassa kestovaroitus. Jos teet, niin kuin sinulle sanotaan, saat hieman hyötyä, hyväksynnän, ja taputuksia. Mutta jos vastustat, tulee potku pyllyyn ja pois pelistä.

Nykyään on suosittua kirkossa tuottaa messuja, jumalanpalveluksia, kirkonmenoja, jotka ovat luterilaisuudessa selvä siirtymä sekä nimityksessä että käytännössä vanhaan katoliseen aikaan. Messujen kirjo on rajaton verrattuna katolisen kirkon perinteiseen jumalanpalvelukseen. Meillä messu-nimikkeen alle voidaan rakentaa lähes mitä tahansa: afrikkalainen gospelmessu, kansanmusiikkimessu, tuomasmessu, partiomessu, sateenkaarimessu, jazzmessu, tangomessu, keidasmessu, riemumessu, varikkomessu, valon messu, verkoston messu, motoristimessu, kivimessu, jne. Mietin, että eri kulttuuripiirit voisivat luoda oman messunsa, samoin urheilijat lajiensa mukaisen messun, ja poliitikot puolueensavärisen messun. Ei kai tässä ole mitään rajaa, mitä ihmismieli voi kehittää. Näitä sitten vielä mainostetaan ihmissuosioiden mukaan, rentona meininkinä, leppoisana yhdessäolona, ei paljon puhetta, ei pitkiä saarnoja, paljon musiikkia, paljon ihmisvetoista ohjelmaa, tarjoilua, pieniä huomionosoituksia, lahjoja, kättelyä, halailua, ei puhuta synnistä, ei parannuksesta, ei helvetistä, eikä yleensä Raamatusta muuta kuin hymyssä suin, ei vakavuutta, ei murheellisia kysymyksiä. On kuin ruokailu koostuisi pelkästään jälkiruoista ja välipaloista, muttei terveellisestä ravinnosta? On kuin seurakunta keskittyisi lupiineihin elämän sanan siemenen sijasta?

Mutta pitäytyvätkö ihmiset siis Kristukseen, onko hän kaiken Jumalanpalveluksen ydin, sisältö, tarkoitus, päämäärä ja Henki? Vai ovatko edellä mainitut kirkonmenot karkottaneet Hänet taka-alalle, kirkon takaosaan tai parvekkeelle tai peräti hautausmaalle? Kohtaako kukaan Jeesuksen, pelastuuko kukaan, iloitsevatko taivaan enkelit yhdestä parannuksen tekijästä täällä, tuleeko kukaan alttarille Herran eteen synteineen? Murtuuko kukaan Jumalan pyhyyden kohdattuaan, tulevatko omatunnot liikutetuiksi kristittyjen kokoontuessa, esiintyykö anteeksipyyntöjä, anteeksiantamusta, sopimista, virheiden korjaamista, katumuksen hedelmiä?

"Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä." 1.Joh.2:23. Jeesuksen löytäminen, vastaanottaminen ja säilyttäminen sydämessä, elämässä, arjessa kotona, ihmissuhteissa, rahankäytössä ja Raamatussa on ihmisen suurin aarre hänen lyhyessä elämässään täällä. Jeesus muuttaa ihmisenmielen, sydämen ja elämän, Hän tekee uudeksi, uudestisynnyttää, ohjaa uuteen elämään. Hän kylvää evankeliumin siemenen rohkeasti lupiinien sekaan ja niin syntyy suuri taistelu, kahden valtakunnan mitttelö. Jos Herra voittaa sielun omakseen, alkaa Jumalan valtakunnan aika, jos maailma vie mielen, se tietää kuolemaa. Silloin lupiinit voittavat herätetty ihminen palaa vanhoihin menoihinsa, synteihinsä ja kotkotuksiinsa, vanhat kaverit vievät mennessään, vanhat jutut, harrastukset, eksytykset tulevat ottamaan taas omansa ja niin pässiä viedään köydestä ties mihin? Kuinka paljon Herramme näkeekään vaivaa edestämme, että voisimme olla puhtaat ja pyhät. ”Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun....Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun...” Joh.17:9,20.

Herra, näet kuinka monenlaiset tuholaiset yrittävät lupiinien tavoin syödä tilan hyvän siemen kasvun, aseman evankeliumiltasi ja pyhän nimesi arvosta, kuinka seurakuntasi on kaikenlaisen kylvön kukkamaana ja valheen vaikutukset yrittävät tukahduttaa elämän sanan kasvun, vaientaa äänesi keskuudessamme. Varjele meitä turvautumasta näkyvään,materiaan ja ohjautumaan mieltymystemme mukaan valinnoissamme. Katsomme sinuun uskomme alkajaan ja täyttäjään odottaen, että Pyhän Henkesi vaikutus uudistaa kristityt ja saa elävän tunnustuksen Jeesuksesta ihmisten edessä. Auta meitä iloon sanasi suurten lupausten ja lahjojen vastaanottamisessa. Auta luopumaan kaikesta saadaksemme omistaa sinut – ikuisesti! Vie meidät taivaaseen, jossa ei ole yhtään myrkkykasvia.

Auta mua.... kanna kotiin saakka....

Paikallisseurakunnan kuukausiliite tipahti postiluukusta ja innolla katselin sen läpi. Hienoja juttuja, upeaa tekstiä, näyttäviä kuvia, toiminnan runsas kirjo esillä, myönteinen kristillisyyden ilme aivan pursusi joka sivulta, työntekijöiden hymy oli vertaansa vailla, kuin juuri palkankorotuksen saaneita. Kirkko oli puukattu täyteen konsertteja, kirkonmenoja löytyi joka lähtöön, ihmisten piti vain löytää taivaskanavan aaltopituus omille mitoille ja toiveille. Julkisivu oli kunnossa kuin kirkon vuosisatainen kiviseinä tai hautausmaan hoidetut vainajien muistomerkit. Kaiken kaikkiaan siitä ei puuttunut mitään? Vai puuttuiko sittenkin? Missä oli Jeesus, mihin hän oli jäänyt, vai oliko hän jäänyt pois väärällä pysäkillä löytämättä loistavaa seurakuntaa? Ehkä hän oli mennyt naapuri seurakuntaan tai peräti kirkon taakse?

Ei yhtään juttua Jeesuksesta, ei yhtään todistusta hänen voimastaan, vallastaan, uskostaan, rakkaudestaan, toivostaan. Maailmankaikkeuden tärkein henkilö on yksinkertaisesti ohitettu, unohdettu. Hän, joka on antanut nimen kirkolleen, ei ole mitään, ei minkään arvoinen. Hänestä ei puhuta, hänestä ei kirjoiteta, häntä ei rukoilla, eikä kehoteta ihmisiä kääntymään hänen luokseen. Kirkko ei tarvitse Herraansa, Jeesuksen on taas suostuttava vain syntisten ja sairaitten seuraan. Kaikenlaiset valuvikaiset ja elämänsä kriisissä olevat puhelevat hänelle. Ihmiset, joissa ei ole teologian hajuakaan, etsivät Herraa ja pyrkivät hänen seuraajikseen.

Eräänä päivänä lapsenlapsemme Emilia, 2 v. alkoi laulaa leikkiessään lattialla lelujen kanssa voimakkaasti: - auta mua, auta mua… Mä en selviäkään tästä ilman sua… Auta mua, auta mua… Minulle entuudestaan tuntematon laulu sai uuden tulkinnan ja sanojakin tuli vain tuon, ilmeisesti kertosäkeen verran. Minua hymyilytti, pieni tyttö lausui melkoisen tärkeät sanat edes itse ymmärtämättä niiden sisältöä?

Kautta Raamatun ovat Herran omat rukoilleet hänen puoleensa avunhuutonsa, avuttomuutensa pukeneet sanoiksi ja nöyrtyneet Jumalansa edessä. On havaittu, ettei selvitä ilman Jeesuksen käden apua, ilman Jumalan sanan muuttavaa ja uudistavaa valtaa. On tullut aika heittää kaikki murheet Herralle ja luovuttava omasta viisaudesta ja yrityksestä selvitä omin voimin. On tullut aika luopua luottamasta näkyviin ratkaisuihin, materiaan, maailmaan, aikaan, rahaan, ihmisiin. On tullut Jeesuksen aika, uusi aika, uusi elämä, uusi voima, uusi Henki, uusi näky, uudet sanat, uusi vapaus, uusi ilo, uudet kielet, uusi sydän.

"Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun vertaisesi! Sinä olet kansa, jota Herra auttaa, hän, joka on sinun kilpesi ja suojasi, sinun miekkasi ja korkeutesi." 5.Moos.33:29

"Niin israelilaiset sanoivat Herralle: "Me olemme syntiä tehneet; tee sinä meille aivan niinkuin hyväksi näet, kunhan vain tänä päivänä autat meitä." Tuom.10:15.

"Herra, auta! Vastatkoon kuningas meille, kun huudamme." Ps.7:10.

"Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni." Jer.17:14

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee." Sef.3:17.

"Minä teen väkeväksi Juudan heimon ja autan Joosefin heimoa. Minä saatan heidät kotiin, sillä minä armahdan heitä, ja he tulevat olemaan, niinkuin en minä olisi heitä hyljännytkään. Sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa, ja kuulen heidän rukouksensa." Sak.10:6.

Ilmeisesti suurin osa ihmisten puheista ja lauluista on kuin kaiku jostakin kaukaisuudesta, jonkun toisen ääni, joka tuntuu sillä hetkellä sopivan itselleen? Mutta ajattelevatko ihmiset lainkaan, mitä laulavat, mitä puhuvat, vai onko se vain tyhjää toistelua. Itsekin ajattelin joskus nuorempana, että nämä hengellisen viihteen tähdet laulavat sydämestään syvällisiä Jumalan totuuksia? Ehkä joku tekeekin niin? Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, etteivät laulajat juurikaan ajatelleet sanottavaansa omakohtaisesti, esitykset olivat vain kunnian, suosion, rahan ja menestyksen keräilytapahtumia. Se tuli esille heidän elämänvalinnoissaan, haastatteluissaan, ratkaisuissaan ja suhteessaan materiaaliin. Jumala ei mahtunut mukaan, hänellä ei ollut edes äänestysoikeutta "tähtien" tarinassa. Ja jos sitten joku ystävällinen uskova kysyi, että mihin Jeesus hävisi, nämä "tähdet" motkottivat. Heillä oli siihen mahdollisuus, koska he olivat koko ajan median myllyssä näkyvillä. Joskus tosin tuntuu, että ei seurakunnassa olekaan muita ihmisiä kuin nämä "tähdet", joista osa kylläkin on jo aikaa sitten kadottanut valonsa - Jeesuksen - mutta laulua ja juttua tulee edelleen kuin vanhalla poliitikolla, jonka ajatus on katkennut vuosituhannen vaihteessa.

Kyllä ihminen joskus pyytää Jumalaa avukseen, mutta vain hätätilanteessa, umpikujassa, suuressa pimeydessä, kun vene alkaa vuotaa ja tietää olevansa hukkumassa. On niitäkin, jotka pyytävät apua päivittäin Jeesukselta, jotka ovat tottuneet riippuvaisuuteen hänestä. Nämä Herran soturit pitävät Jumalan sanan sydämessään, eivätkä luovu Jeesuksesta, eivät kumarra Baalia, vaan taistelevat Jumalaansa turvaten. He taistelevat oman paikkakuntansa puolesta, seurakuntansa puolesta, sukunsa puolesta, naapuriensa puolesta, lähetystyön puolesta, evankeliumin ja Jumalan sanan menestymisen puolesta, pelastumattomien sielujen puolesta, pimeyden teillä kulkevien puolesta, synnin tekijöiden ja suosijoiden puolesta, ateistien ja vapaa-ajattelijoiden puolesta, uskosta luopuneiden puolesta, sairaiden puolesta, ahdistettujen puolesta, yksinäisten puolesta, hylättyjen puolesta, avuttomien puolesta, lasten ja nuorten puolesta.

Päivällä kävimme pienellä kierroksella lähitienoolla lastenlasten kanssa ilman mitään suuria tavoitteita. Sitten pikkuneiti, Emilia, alkoi taas laulaa, nyt vanhaa hevosesta ja pikkutytöstä kertovaa laulua, jossa esiintyivät mm. säkeet: - Ihahaa, hepo hirnahtaa... Kanna pikku Siljaa... Kanna kotiin saakka…. Jossain vaiheessa suurin osa muuta tekstiä häipyi taka-alalle ja kotiin päin tullessamme tyttö toisti vain tuota: - Kanna kotiin saakka... kanna kotiin saakka.... Vastaantulevat kadun kulkijat saivat kuulla, mikä oli sillä hetkellä tärkeää: Kotiin pitäisi päästä ja saada siihen apua, laulussa tosin vain hevoselta?

Uskova voi tulla niin huonoksi, että hänen pitää rukoilla Jeesusta: - Kanna kotiin saakka! Olisihan tietysti ylevämpää, jos itse pystyisi siihen, että ei tarvitsisi apua? Mutta Jumalan suunnitelmissa on tarpeen, että ihminen tulee heikoksi, syntiseksi, huonoksi, avuttomaksi, ja kannettavaksi Jumalan suhteen. Kun uskova riisutaan terveydestään, voimistaan, omavanhurskaudestaan, ei jäljelle jää paljon mitään - mitätön ihminen, ihmisraunio, jonka kanssa ei kukaan tahtoisi vaihtaa osia. Mutta ihmeellisesti taivaan valo loistaa juuri tuohon mitättömyyteen, ihmeellisesti armo kohottaa maahan lyödyn, ihmeellisesti rakkaus eheyttää arvottoman, ihmeellisesti Jeesus kantaa kotiin kypsää taivaan viljaa - pelastunutta sielua, hänen omaansa, lunastamaansa raukkaa.

Nykyisessä virsikirjassamme numerolla 272 on tuntemattoman tekijän runo, joka heijastaa syvää Kristus-suhdetta ja suurta uskoa Kaikkivaltiaaseen Herraan. Siinä on rukous avun tarpeesta ja toivo taivaaseen pääsemisestä. Nykyisessä riisutussa asussaan siihen on jätetty viisi säkeistöä, mutta vahassa jo 1701 virsikirjassa siinä oli 10 säkeistöä. Seuraavassa painoksessa 1888 oli sama määrä, mutta sitä seuraavassa virsikirjassa 1938 oli pudotettu pari säkeistöä pois? Tässä versio: vuodelta 1888 virsikirjassa numerolla 265.

1. Oi Jeesus, auttaja ja armon antaja, synnittä kuolit aivan, meiltä otit synnin vaivan; Nyt elät taivaassasi, aina autat omiasi!

2. Ah Jeesus auttakoon, tarpeemme antakoon! Hän sydämeemme tulkoon, rukouksemme kuulkoon!

Jeesusta, sieluni kiitä, ja häneen itsesi liitä!

3. Mun henkeni Jeesus loi, elämän mulle soi; Ravinnon Jeesus antaa ja kaikki tarpeet kantaa, aina Jeesus neuvon tietää, avuksi tahtoo rientää.

4. Mun Jeesus lunasti, mun Jeesus pelasti, pois helvetistä osti ja kuolemasta nosti; Hän tuntee tarpeeni ja ehtii avukseni.

5. Jeesus suo uskoa ja holhoaa heikkoa; Hän Pyhän Hengen antaa, se kaikki lahjat kantaa; Niillä Jeesus sielun täyttää, armonsa aina näyttää.

6. Meitä Jeesus suojelee, vaaroista varjelee; Myös rauhaa Jeesus tuopi, ja terveyden suopi; Vahingot Jeesus estää; Iäti armonsa kestää.

7. Meitä Jeesus hallitsee, öin päivin vartioitsee; Ei väsy hän, ei makaa, vaan ompi valpas, vakaa; Jeesuksen nimeen elän, Jeesuksen nimeen kuolen.

8. Mä, Jeesus, olen sun, sä iäti olet mun, mun vaivan tiellä tällä, mun taivaissa ylhäällä, mun, Jeesus, kaikin paikoin, mun aina kaikkiin aikoihin.

9. Jeesus, Lunastajani! Jeesus, Vapahtajani! Mua nyt ja aina auta, suo autuus armosi kautta! Kun päättyy elon hetket, mun taivaan iloon kätket.

10. Nyt kaikki kiittämään, Jeesusta ylistämään! Oi Jeesus, Herra taivaan, mun kunniani aivan! Jeesuksen kiitos olkoon, meitä, amen, Jeesus kuulkoon!

Hän oli niin halveksittu, ettemme häntä minäkään pitäneet. Jes.53:2

Kaksi ystävääni kohtasi toisensa kyläraitilla muutama päivä sitten. Ensimmäinen kulki autolla, toinen oli kävellen liikkeellä. Autoilija pysähtyi kävelijän viereen ja kyseli mihin tämä oli menossa, johon toinen kertoi katselevansa näkymiä. He olivat tunteneet vuosikymmeniä, mutta nyt yhteys oli hieman hakusessa, kun ensimmäinen kysyi, että tunsiko toinen hänet. Mutta tämä ei tuntenut, vaikka olivat vielä kaukaista sukuakin toisilleen. Autoilija pyysi toista kyytiin ja lähti kuskaamaan häntä kotiin. Kodin pihalla oli henkilökuntaa, jotka olivat jo hermostuneena etsineet kadonnutta. Niin tilanne laukesi onnelliseen päätökseen ja maisemia katsellut sai turvallisesti tulla kotiinsa.

Mitä voisikaan ihminen tehdä, kun muisti ei pelaa, ei tule henkilöt ja nimet enää mieleen? Olemme rajallisia ja sidottuja lainalaisuuksiin, jotka Herra on määrännyt tänne maan päälle. Ei edes uskovaisuus korjaa heikkouksiamme. Nokkeluus katoaa, ryhti heikkenee, nivelet kolottavat, naama turpoaa, hiukset harvenevat, aivot kuluvat loppuun, sanat vähenevät. Vain hetki ja olemme ohikulkevia säälin kohteita, pula-ajan missejä ja vuosisadan veteraaneja, jotka kykenevät ehkä vielä tiiraamaan lintuja, kuuntelemaan enää korkeita ääniä, kuten paloauton sireeniä tai pelipilli vihellystä.

"Gileadilainen Barsillai oli myös tullut Roogelimista ja meni kuninkaan kanssa Jordanille saattamaan häntä Jordanin yli. Barsillai oli hyvin vanha, kahdeksankymmenen vuoden vanha. Hän oli elättänyt kuningasta tämän ollessa Mahanaimissa, sillä hän oli hyvin rikas mies. Kuningas sanoi nyt Barsillaille: "Tule sinä minun mukanani, niin minä elätän sinut luonani Jerusalemissa." Mutta Barsillai vastasi kuninkaalle: "Montakopa ikävuotta minulla enää lienee, että menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin: minä olen nyt kahdeksankymmenen vuoden vanha; osaisinko minä enää erottaa hyvää pahasta, tahi maistuisiko palvelijastasi miltään se, mitä hän syö ja mitä juo? Tahi kuuluisiko minusta enää miltään laulajain ja laulajattarien laulu? Miksi palvelijasi vielä tulisi herralleni, kuninkaalle, kuormaksi? Ainoastaan vähän matkaa seuraa palvelijasi kuningasta tuolle puolelle Jordanin. Miksi kuningas antaisi minulle sellaisen korvauksen?" 2.Sam.19:31-36

Täällä keskuudessamme kulkevat edelleen Barsillait vm. 2018, osa muistaa vähän ja osalla on lähes kaikki hukassa. Mutta heidän turvanaan on aikanaan hankittu taivaspassi, pelastus Jeesuksen veressä ja syntien sovitus Herran uhrissa. Ei heistä kirjoiteta lehdissä, ei mainosteta onnellisen elämän esikuvina, eikä heille pidetä kunniapuheita, ei kukaan kadehdi heidän osaansa. Mutta Jeesus rakasta heitä ja he rakastavat Jeesusta. He ovat heränneitä, taivaan kansalaisia, uskovia ja Jumalan lapasia. Herra tuntee heidät, on ottanut heidät nimiinsä, merkannut heidät laumansa lampaiksi, kodinhoitoenkelit seuraavat heitä kaikkialle. Vielä he suorittavat pieniä palveluksia Herralle, kuten kuskaavat autolla tarvitsevia tai kertovat hyvää sanomaa tietämättömille ja rukoilevat kaikkien ihmisten pelastumista joutumasta kadotukseen.

Aistit ovat tärkeät hoitaa kuntoon, jos alkavat treikata, muuten loppuu elämä oman kropan ulkopuolella kyvyttömyyteen hahmottaa enää muuta kuin itsensä? On onnellista kuulla äänet ympäriltään, nähdä lähellä kaunista, maistaa hyvää makua, tuntea ihmisen kosketus, haistaa eri tuoksuja.

Nykyajan kaupat tarjoavat suuren määrän luontaistuotteita, joiden kerrotaan auttavan lähes kaikkiin ihmisten vaivoihin. Luin erästä semmoista postin tuomaa mainosvihkosta, jossa oli yksityiskohtaisesti lueteltu kunkin pillerin, tipan ja kapselin myönteinen vaikutus. Tällaisella tiedotteella on merkillinen vaikutus, siinä alkaa tuntea itsensä entistä sairaammaksi ja alkaa kaivata helpotuspillereitä? Niin kai on ollut tarkoituskin? Tällä kertaa en ostanut mitään. Mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat syöneet lääkkeensä, rohtonsa, vitamiininsa, eläneet raittiisti, terveellisin elämäntavoin, hoitaneet hyvin kuntoansa ja silti kuolleet. Tiedän ihmisiä, jotka ovat eläneet sangen epäterveellisesti, huonosti hoitaen itseänsä ja syöden ja juoden kaikenlaisia myrkkyjä ja kuitenkin he ovat saattaneet elää pitempään kuin nuo "tunnolliset"? Mitä siis pitäisi ajatella ja suuhunsa laittaa? Ei hopealusikkakerho takaa mitään loppupelissä, vaan Jumala yksin päättää meistä.

Meissä oleva ihmisyyden kokonaisuus on monimutkainen järjestelmä, joka toimii oikein viritettynä loistavasti, kun Jumala on saanut sen virittää. Tämä kokonaisuus on tunnetta, tahtoa ja tietoa, joka aikansa lisääntyy ja sitten alkaa pikkuhiljaa hapertua vanhuuttaan. Tämän ihmisen keskuksen nimi on Raamatussa sydän. Snl.28:26. "Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä, mutta viisaudessa vaeltava pelastuu." ( ”Mieletön se, joka itseensä turvaa, joka viisautta seuraa, se menestyy.” R-92). Ilman Jumalaa ihminen luottaa vain itseensä, ei ole muuta mahdollisuutta, eikä ymmärrystä. Kun sitten siihen ilmestyy pieni vilaus Jumalan viisaudesta, niin se ei ensin tunnu missään ja ihminen halveksii sitä kuin juutalaiset Kristusta aikanaan. Menee aikaa ja kahvia ennen kuin ihminen tulee ymmärtämään, ettei selviä ilman tuota viisautta. Ja sitten kun hän löytää Jumalan viisauden, Jeesuksen ja ottaa hänet vastaan, sydämensä Herraksi ja Vapahtajaksi, nimeää suku, ystävät ja kylänmiehet hänet kohta hulluksi. Mutta ei se haittaa, parempi mennä hulluna taivaaseen kuin viisaana helvettiin. Eivät uskovat ole koskaan sopineet maailmalle, eivätkä kelvanneet kääntymättömille, ei heitä ole arvostettu tai korotettu täällä, päinvastoin. "Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa." 1.Kor.4:11-13 (R-92).

Kangasalan historiassa kerrotaan eräästä "kuljeksivasta räätälistä" jonka kerrotaan kunnostautuneen ensimmäisenä näillä tienoin levittäneen "herännäisyyden lahkolaisuutta". (On ajat muuttuneet, kun körttiläisyys on nykyään kovin suosittu harrastus jopa seurakunnan työntekijöillä?) Tämä mies oli Emanuel Ekholm (s. 20.10. 1807, k.14.7. 1860) Kangasalan Vatialasta, tavallisesti hänet tunnettiin "Vatialan Manun" nimellä. Paikallinen kirkkoherra, Usko Tuhkanen, virassa 1910–1941, kuvasi häntä yli 50 vuotta myöhemmin, että Manu oli sangen omituinen henkilö, hiukan yksinkertainen, mutta pohjaltaan harras ja rehellinen kristitty. Manu oli naimaton, eikä hänellä ollut varsinaista kotia missään. Hän kulki vain missä sattui töitä olemaan. Mutta yhtämittaisessa työssään hän ei aina viihtynyt. Joskus hänen kerrotaan toteuttaneen uskovan kutsumustaan niin, että hän yhtäkkiä jätti työpaikkansa sanoen: - tunnen, että siellä ja siellä minua odotetaan. Näin hän kulki Kangasalan, Sahalahden, Pälkäneen, Kuhmalahden ja Luopioisten seurakunnissa. Matkoillaan piti hän hengellisiä puheita ja pieniä seuroja. Usein nähtiin hänet rukoilemassa ennen taloon tuloaan talvella lumessa polvillaan.

Tavallisimmin Manu majaili Vahderpään Pietilässä Kangasalla ja Puntarin Hinkkalassa Kuhmalahdella, joissa hän kuulemma piti "alvariinsa rukouksia". Sangen yleisesti kerrotaan hänestä seuraava historia: Manu oli pitänyt kirkonmenojen aikana seuroja, josta häntä sitten valitusten jälkeen oikeudessa sakotettiin. Lakituvasta tullessaan hän oli iloisesti sanonut: - paljon maailma maksaa, taivas maksaa vielä enemmän. Varain puutteessa oli Manu sitten viety Hämeenlinnan vankilaan, jossa hän veisullaan ja rukouksellaan herätti päällikön huomiota ja pääsikin tavallista pikemmin vapaalle jalalle. Mahdollisesti ei tällaista rikosta katsottu niin raskaaksi, että olisi sillä hänen puhdasta mainettaan pilattu?

Manusta oli näissä mainituissa seurakunnissa monta hauskaa muistoa. Hän oli kaikkien ystävä, jolle jokainen koti oli avattu. Varsinkin lapset pitivät hänestä. Maailmanmieliset herrasväet eivät ymmärtäneet hänen hengellisyyttään; he laskivat Manusta jatkuvasti pientä pilaakin. Niinpä kertoo A. Meurman, että kun Manu tuli Liuksialan kartanoon ja alkoi isännälle puhua Jumalan sanasta, tämä oli tiuskaissut: - no, eikö räätälin virka enää riitä?" Myöhemmin arvio muuttui ja pehmeni selvästi: - silloin en vielä itse ymmärtänyt hengellisiä asioita.

Oli kuitenkin herrasväessäkin niitä, jotka antoivat Manulle arvoa. Sellainen oli ennen kaikkia rovastin leski Tallqvist Kangasalla, joka toimitti Manulle kunnialliset hautajaisetkin, kun levoton matkamies pääsi pysyvään kotiin.

Jumalamme, sinä kutsut aikamme Manut ja muut sisälle valtakuntaasi ja nimesi tuntemiseen, saat heidät lähtemään koloistaan liikkeelle kallista evankeliumia viemään ja samanmielisiä siunaamaan. Sinä armoitat syntiset ja annat totuuden valon puhdistaa mielen sopukat, sinun vaikutuksestasi saamme kesän sieluumme, jumalallisen kasvun näkyviin ympäristössämme. Sinä synnytät uusia ihmisiä ja annat voiman kuolettaa vanhan luonnon, joka aina vastustaa tahtoasi. Me kristityt olemme aikalaistemme tunkio ja hylkyväki, halveksitut niin kuin Jeesus, jota ei minään pidetty juutalaisten keskuudessa. Tästä yhteiskunnan pohjasakasta saat kuitenkin sanan palvelun ja evankeliumin julistuksen, lähetystyöntekijät, maailman pimeydessä valtakuntasi uurastajat, todelliset rukoilijat, jotka kantavat kiitoksen ja ylistyksen eteesi tänäänkin, kun seurakuntasi kääntyy puoleesi hiljentymään rukouksessa ja tulemisesi odotuksessa. Kiitos sinulle Manusta ja muista - kaikesta, Herra.

Oriveden kevätpäivät ’Tällaisia aikoja varten’

Elämän kallein asia - Jeesus

Puupinossa oli vuoden vanhoja kaadettuja puurunkoja metsästä, osassa niistä oli vielä oksia, osa oli karsittu paljaiksi. Katselin pinoa ja huomasin että siellä oli joukossa vihreää elämän väriä. Ihmettelin sitä, koska kaikki puut olivat vuoden vanhoja katkomisistaan? Mutta tarkemmin katsottuani, huomasin, että siellä oli eräs koivu, jonka rungosta tuli esiin lukuisia viheriöiviä oksia, niissä oli pieniä lehden alkuja. Leikkasin oksat ja vein sisälle maljakkoon, laitoin siihen vettä ja seurailin niiden kasvua. Muutaman päivän kuluttua huomasin, että oksat olivat alkaneet imeä vettä ja lehdet olivat selvästi kasvaneet.

Mutta miten kuollut puunrunko voi antaa elämää oksiin, niin että ne vihertävät. En käsitä. Mutta niinhän on ainakin kerran ennen käynyt: "Ja Mooses pani sauvat lain majaan, Herran eteen. Kun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita." 4.Moos.17:7-8. Jumalan ihme teki kuolleen eläväksi, ja siinä olivat näkyvissä kaikki elävän hedelmäpuun vaiheet, vaikka sillä sauvalla ei ollut itsessään mitään edellytyksiä sellaiseen. Se julistaa Kristuksen suuruutta ja tuloa meille uudeksi Aaroniksi, ylipapiksi, se viittaa hänen valtikkaansa, joka johdattaa ristiin Golgatalla ja Jeesuksen Hyvä-Paimen-kutsumukseensa sekä Vapahtajan olemukseen lain täyttäjänä.

Olemme kukin itsessämme kuin tuo kuollut keppi, jolla ei ole paljon mitään arvoa, eikä merkitystä, ei nimeä, eikä tulevaisuutta. Kulutamme aikaa, odotamme olevamme fiksuja ja tarpeellisia. Lähinnä kuitenkin muistutamme enemmän polttopuuta, joka odottaa vuoroansa. Mutta Kristuksen käsissä, vaikutuksessa ja yhteydessä saamme uuden sisällön, tarkoituksen ja voiman. Olemme siirretyt Jumalan valtakuntaan, meistä on tehty hedelmällisiä, tarpeellisia; ja tämä kaikki lähti siitä, että meidät tuotiin Herran eteen. Elämä on ilmestynyt, uusi elämä.

Aamulehden haastattelussa oli ALS-sairas mies, entinen urheilija ja kova kuntoinen mies, jonka elämä hiipuu päivä päivältä olemattomiin. Häneltä kysyttiin: - Miltä tuntuu tietää, että kuolema on lähellä, määräajan päässä? Mies vastasi: - En oikein osaa pelätä kuolemaa, koska eihän se minuun koske. Enemmän se koskee läheisiin. Kipuihin saa nykyään hyvät lääkkeet, ja matka tuonpuoleiseen kestää pari päivää…. Haastattelu päättyi sanoihin: - Sairaus on muuttanut elämänasennetta niin, että hän yrittää tehdä hyviä tekoja vielä, kun pystyy.

Mietin sitä, että miten suuressa pimeydessä ihminen on elämässä ja kuolemassa ilman Jumalaa? Hän ei pelkää ikuisuutta, hän ei ymmärrä kadotuksen alaista tilaansa, hänellä ei ole lainkaan valoa. Uskonnollisuus kun ei auta lisäämään valaistumista hengellisissä asioissa. Ihmiset vaikuttavat vain järjestysnumeroilta, pihanurmen ruohonkorsilta, tuulten ajamilta pilvenhattaroilta, merenaaltojen liplatukselta, kiertoratansa kadottaneilta taivaankappaleilta. Voi vain rukoilla, että Jeesus voittaisi kaikki onnettomat omakseen.

Eräänä päivänä minulta kysyttiin, mikä on elämän tarkoitus? Tällaisia kysymyksiä yleensä heittelevät nuoret, ja muut elämän etsijät. Tällä kertaa asialla oli eräs vakavia pohtiva ystävä. Kävin pikaisesti läpi sen hetkisen ymmärrykseni mukaan Raamatun sanomaa ja päädyin viiteen kohtaan, jotka ovat ratkaisevia.

1.Elämä on Jumalan lahja ihmiselle. Jumala on elämän Henki ja tämän Hengen elämän Herra puhalsi ihmiseen paratiisissa, niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ihminen oli luotuna iankaikkinen, kuolematon, Jumalan kuva. Mutta syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen turmeluksen kautta se on muuttunut rajalliseksi, siinä vaikuttavat synti, heikkous ja kuolema. Ps.90:10. ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois." Vallitsevan pimeyden tähden ihmiset ovat hengellisesti sokeita, eivätkä ymmärrä olevansa kuolemanvaarassa. Siksi hengelliset asiat ovat monelle vain vitsin arvoisia, kunnes kuolema niittää heidät pois pelistä. Lahjaksi elämän voi käsittää vain Kristuksen kautta.

2.Jumalan tahto on, että ihmiset elävät hänen yhteydessään. Tämä on mahdollista Jeesuksen kautta. Silloin ihminen kadottaa nykyisen elämänsä löytääkseen uuden. Mutta Jeesuksen viestiin liittyy kolme ehtoa, jotka eivät ole mitenkään helppoja kenellekään. Matt.10:37-39 "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." Kolme kovaa siis ovat A.Leikkaaminen irti sukulaisten ohjauksesta / riippuvuudesta. B.Henkilökohtaisen ristin vapaaehtoinen ottaminen oman elämän ohjaajaksi. C.Suostua kadottamaan oma elämänsä Kristuksen tähden. Nämä ovat valttia Taivaan valtakunnassa.

3.Jeesuksen persoonan kaikki voittava totuus, jossa loistaa ainoa todellinen ja ikuinen valo ihmisen elämään. Jeesus itse on Elämä, Hän on Elämän sana, hän on Elämän leipä, hän on Elämän vesi, hän on Elämän Henki, hän on Elävä sana, hän on Elävä uhri, hän on Elävä Tie. Hebr.10: 19-20 "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi...." Suuri uskon salaisuus on kätketty Jeesuksen uhrikuolemaan ja hänen verensä sovitusvoimaan. Isä Jumala on lepytetty syntisen osalta, kun hän on saanut Poikansa täydellisyyden kautta meistä lunastusmaksun. Uusi tie on siis valmis, ei kun liikkeelle - ja pian....

4.Uskova ihminen on esimerkki elämän tarkoituksesta: Sanassa sanotaan 1.Moos.25:8 Aabraham kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena…. (hebr. kylliksi = tarpeeksi, kyllälti, riittävästi, runsaasti, on täynnä, on tyytyväinen) Sama sanotaan: 1.Moos.35:29 Iisakista ja 1.Aik.23:1 Daavidista (29:28) ja Jobista 42:17 lisäksi Ps.73:27 kertoo kanttori Aasafin todistuksen, joka sopii esimerkiksi uskovasta ihmisestä. Kaikki he kertovat suuren Jumalan hyvyydestä, joka on siunannut heidät elämäänsä hyvinä ja huonoina päivinä. Voidaan kysyä nykyajan ihmisiltä ovatko he tyytyväisiä elämäänsä ja mitä he siltä odottavat. Ei ole yleistä vastata, että Jeesus on antanut elämälle sisällön ja tarkoituksen, suunnan ja päämäärän, ilon ja rauhan, ajalliset ja iankaikkiset, jumaluuden ja inhimillisyyden.

5.Luterilaisen kirkon vanha Katekismus / Kristinoppi /1.luku JUMALAN ILMOITUS / 1. ELÄMÄMME KALLEIN ASIA. Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Se on tiivistetysti ilmaistu, mistä tässä kaikessa on kysymys. On ihme, kun tästä maailman halveksimasta ja häpeämästä asiasta tulee kaikkein tärkein ja keskeisin ihmiselle. Hän on löytänyt aarteen ja pitää siitä kiinni kuin kultalöydöstä.

Enok Hjalmar Furuhjelm oli suomalainen vuorihallituksen intendentti ja valtiopäivämies 1823-1886. Hän oli kullanetsintöjen työpäällikkönä Kuusamon Lapissa 1850, myöhemmin hän toimi kreivi Stroganovin vuorilaitosten, sulattojen ja kultahuuhtomoiden insinöörimetallurgina Uralilla 1851–1853 sekä vuori-insinöörinä venäläisamerikkalaisen komppanian palveluksessa 1853–1862. Hämeenlinnan kaupunginmuseossa on Hjalmar Furuhjelmin esinekokoelma, jota pidetään arvokkaana harvinaisuutena.

Tämä Enok sai kutsun lähteä Alaskaan joka silloin oli vielä osa suurta Venäjää, venäläisenä insinöörinä hän toimi alueella kymmenisen vuotta. Uno Cygnaeus oli juuri perustetun Alaskan luterilaisen seurakunnan pappina 1840–1845. Ensimmäinen luterilainen kirkko vihittiin 24.8.1843. Kirkko oli niin täynnä, ettei seisomapaikkojakaan ollut jäljellä. Alaskan myyntisopimuksessa 1867 sovittiin, että tontti 33, jolla kirkko sijaitsi, kuuluu luterilaiselle seurakunnalle ikuisesti. Luterilaisen väestön muutettua pois kirkko ränsistyi ja purettiin 1888.

Enok osti Sitkasta intiaanilta hänen 5-vuotiaan orjatyttönsä Gactan kolmellakymmenellä villalampaalla á 20 ruplaa, kuudella lautasella, viidellä leiviskällä lehtitupakkaa, kahdella peilillä, yhdellä leiviskällä zinoberia, kahdella tusinalla helmiäisnappeja, kolmella parilla teekuppeja, kahdella pullolla paloviinaa ja kymmenellä kyynärällä puuvillapalttinaa. Melko erikoinen kauppa ja vaihtovälineet?

Tytön nimi oli Tsamo. Tyttö tuotiin Suomeen ja kastettiin Aina Iliamnaksi. Tsamo kuoli 13-vuotiaana lavantautiin 1868. Tytön elämästä tehtiin elokuva muutama vuosi sitten suomenkielellä.

Enok Hjalmar Furuhjelmin lähti pitkälle kotimatkalle, hänellä oli mukanaan 5 kg kultavyö, joka oli saalis hänen työstään Alaskassa. Hän matkusti Alaskasta USA:han ja sieltä laivalla kohti Venäjää. Mutta laivan lähdettyä San Faranciskosta se syttyi tuleen rannikon tuntumassa ja matkustajien oli pakko hypätä mereen. Enok hyppäsi muiden mukana, mutta pian hän huomasi, että kultavyö painoi häntä kohti syvyyksiä. Hän mietti, päästääkö irti kullasta vai upotako sen mukana? Hän päästi irti ja niin meni sinne kymmenen vuoden ansio pohjaan – mutta elämä säilyi.

Elämä on meille suuri lahja sinulta, Herra, auta meitä käyttämään aikamme viisaasti ja sinun sanaasi seuraten. Varjele meitä kiintymästä ajallisiin, maallisiin, näkyviin asioihin, materiaan ja katoavaan ihmiskunniaan. Anna elämän merkityksen etsijöille vastaus, joka tyydyttää, että saisivat sisimpään varmuuden sinun olemassaolostasi, tahdostasi ja ilmoituksestasi. Anna nuorten maailmaan hengellinen herätys, joka saa mielet antautumaan seuraajiksesi, jotka lähtevät maailman ääriin asti vain siksi, että pääsevät kertomaan evankeliumin syntisten pelastumiseksi. Kiitos, Herra, että teet kuolleet eläviksi ja annat elämän sinne, missä ei ole siihen mitään edellytyksiä.

"Puoliyöstä minä nousen kiittämään sinua sinun vanhurskautesi säädöksistä." Ps.119:62.

Istuin pihalla, kevät aurinko lämmitti, linnut visersivät ja tekivät pesiä, muutama kärpänen, perhosenalku ja ampiainen pörräsivät ruohikossa. Naapuri ajoi autollaan pitkin kylätietä - kiireesti kaasuttaen. Mutta minulla ei ollut kiire, ei mitään, mikä vaatisi välitöntä liikekannallepanoa. Ei ollut nälkä, ei jano, eivätkä pahat ajatukset kiusanneet. Ei ollut sanoja, eikä suuria kysymyksiä.

Olin tottunut olemaan aktiivinen, se oli ollut elämäni suuri vaikutin vuosikymmeniä. Elämä ilman raatamista ja tuottamista tuntui oudolta, kuin olisi oikeasti eläkkeellä ja odotuksissa olisi vain kunnon hautajaiset?

Äsken vielä lumi oli valkoista ja puhdasta, mutta nyt se oli muuttunut mustaksi möykyksi. Taivaasta satanut puhtaus oli saanut maallisen värinsä kuin me ihmiset. Jumalan antamat lahjat turmeltuivat käytössämme, hänen hyvyytensä pilaantui meidän tekemisissämme. Täällä kauneus muuttui pian rumuudeksi, uusi vanhaksi, elämä kuolemaksi, valkoinen mustaksi, elämä täyttyi menetetyistä mahdollisuuksista, joita Jumala oli tiellemme pudotellut. Ihmissielu tarvitsi Herran puhdistusvoimaa elämäänsä, että syntyisi ihme: "Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Jes.1:18.

Niin oli käynyt, että hanki ei ollutkaan enää valkoinen kuin Lasse Heikkilän laulussa, se oli värittynyt, menettänyt kauneutensa, alkuperäisen olemuksensa. Mutta juuri siinä hetkessä sisimmässäni tapahtui monenlaista, minä tunsin olevani yksi monista Jumalan oikeutta tarvitsevista, ymmärsin jotain armosta ja koin hetken ihanuuden. Jumala oli kanssani, Jeesus oli sydämessäni, meillä oli yhteys keskenämme. Käsittämätöntä, mutta totta, että Jumala oli tullut luokseni. Hän puhui minulle monien Raamatun sanojen kautta, hänen Henkensä synnytti elämän, uuden elämän, ylösnousemuselämän ja ilon pelastuksesta. Olin sanomattoman kiitollinen hänelle.

Keväiset pihatyöt ovat virkistäviä ja luonnon herääminen vaikuttavaa sielussa saakka. Kuoleman keskeltä orastava uusi elämä on Jumalan ihme ja silmien ilo. Jeesuskin kehotti katsomaan kedon kukkia, että muistaisimme Jumalaa ja ymmärtäisimme hänen ihmeellisen kaikkivaltiutensa.

Sielu saa voima-annoksen Jumalasta ensi kertaa vakavasti katsoessaan Vapahtajaan, kuullessaan Kristuksen puhuvan henkilökohtaisesti, hän hurmioituu ja on valmis mihin tahansa ratkaisuihin. Elämä hymyilee. Vähitellen arki kuitenkin laimentaa uskoa ja hiivuttaa innon, kristillisyydestä tulee tavanomaista ja itseään toistavaa perinnettä, kuin vanhan pariskunnan rakkaussuhde. Voima väistyy ja kirjain näyttelee suurempaa roolia. Käy kuin Raamatun sanomassa miehelle: "Taloudenhoitaja sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois taloudenhoidon? Kaivaa en jaksa, ja kerjuuta häpeän." Luuk.16:3. Vaivattomalle uskovaisuudelle olisi tilausta, menestys olisi suotavaa ja ihmeet ja parantumiset kyllä kelpaisivat, muttei risti ja vaiva, vaino ja hylätyksi joutuminen, sairastaminen ja heikous.

Nyt voitaisiin puhua kahdenlaisesta uskosta aktiivisesta ja passiivisesta. Kääntymyksen yhteydessä sielu löytää aktiivisen uskon, joka etsii mielellään erilaisia toimintamuotoja, tehtäviä ja suorituksia. Sielu rekisteröi niitä omina saavutuksina ja tuntee kasvaneensa melkoisesti mittansa mukaan? Parhaat pitävät kirjaa menemisistään ja ovat varsin tehokkaita, piiskaten myös muita lisääntyviin suorituksiin. Köyhät, heikot, laiskat, vanhenevat ja ymmärtämättömät ovat kestävän kehityksen jarruja, joten heidät olisi aktivoitava eli saatava liikkeelle? Seurauksena on nyky-yhteiskunnan suunnittelema aktiivimalli, jossa työttömiä yritetään saada innostumaan työstä. Mutta huonoin tuloksin, sillä osa porukasta ei koskaan tee töitä, se ei sovi heille, eivätkä he jaksa kaivaa, he vaikka kerjäävät mieluummin elantonsa? Joidenkin henkinen kantti on työtä vieroksuva, joidenkin liian heikko, joidenkin ongelmana on jatkuva masennus, joitakin kiusaa ainainen murhe, muutamat ovat sitä mieltä, että kaikki ovat aina heitä vastaan, joillekin elämä on suuri savustusuuni, jossa he ovat pitkään kutistusvaiheessa. Avustukset kelpaavat yleensä kaikille?

Aktiiviset uskovat pitävät seurakuntaa pystyssä ja heidän toimintansa on jatkuvan seuraamisen kohteena. Vähemmän aktiiviset siirtyvät penkkiurheilijoiksi katsomon puolelle, sillä ykkösluokan pelaajat tarvitsevat kannattajia ja rahoittajia, muuten koneisto alkaa yskiä ja tulee turhia taukoja? Innostunut ihminen on mielessään ja sanoissaan aktiivinen, mutta lyhyen ajan jälkeen into lopahtaa. Ei ole paukkuja moneen, eikä jaksa punnertaa läpi vaikeuksien viidakon kohti odotettua paratiisia? Into voi loppua myös yksinäisyyteen, kun ei ole kannustajia ympärillä. Seuraa erakoituminen ja kyynisyys kaikkea yritteliäisyyttä kohtaan, koska se vaikuttaa niin lapselliselta? Tavoitteet voivat olla myös ylimitoitettuja ja uhkaavat jo siksi kariutua heti alkuunsa - ei meistä ole maan parhaaksi, kun on synnytty tällaiseen sukuun? Monen taiteellisen sielun suuret unelmat kaatuvat elämän jokapäiväiseen todellisuuteen, jossa asiat muuttuvat vähän ja usein vain huonommaksi. Ihanteet hautautuvat, koska vastassa ovat turmeluksen voimat, synnin kirjo ja ihmisten itsekkyys - ja piru joukkoineen.

Aktiivimallin tullessa kristillisyyden ykkösasiaksi on vaarana, että uskova alkaa luulla olevansa muita parempi ja tarpeellisempi, arvokkaampi ja kalliimpi, korvaamaton ahertaja, suorituskeskeinen, armon ansaitseva sielu?

Passiiviseen uskovaisuuteen ei yleensä mennä helposti ja mielellään, sillä se on kurjaa ja tapahtumaköyhää sielunliikettä, jossa seurustellaan näkymättömän Jumalan kanssa, elämää, jossa ei ole paljon suuria massatapahtumia. Siihen liittyy vahvasti kärsimys, joka tulee ristin kantamisesta, itselleen kuolemisesta ja Vapahtajan seuraamisesta kaikkein vaikeimpiin paikkoihin maailmassa, elämässä. Aiemmin aktiivinen Pietarikin siirtyy sanomassaan ja julistuksessaan passiiviseen uskoon sanoessaan: "Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne." 1.Piet.4:12-14. Tällä hän haluaa valmistaa uskovia ei toivottuihin tulevaisuuden näkymiin, epämiellyttäviin kokemuksiin. Mutta samalla hän osoittaa, ettei tämä ole epäuskon tie, vaan kuuluu Jumalan suunnitelmaan ja on välttämätöntä. Silloin uskovan pitäisi oppia lepäämään Kristuksessa ja elämään Herran työn varassa, suuressa luottamuksessa ja Jumalan sanan lupausten rikkaassa ilmapiirissä.

Kivennavalla syntynyt Olavi Paavolainen edusti nuoren itsenäisen Suomen historiassa erikoista tapausta kulttuuripiireissä, hän kuului tulenkantajat ryhmään, joka yritti muokata vallitsevia oloja ja asenteita henkisesti. Hän oli välillä äärioikeistoa ja kävi kuuntelemassa 30-luvulla mm. Saksassa Hitleriä ja Göbbelsiä, välillä hän oli äärivasemmistolainen ja seurusteli Hertta Kuusisen kanssa. Hän kirjoitti ahkerasti ja matkusteli paljon. Otti kantaa kulttuuripiireissä, toimii yleisradiossa, ja ehti toimittaa monenlaista julkaisua. Hänen heikkoutenaan olivat naiset, joita riitti joka käänteeseen. Mutta vanhenevan miehen suurin kirous oli alkoholi, johon hän viimein menehtyi 61-vuotiaana. Hänen lukuisissa runoissaan oli runsaasti hengellisiä asioita ja niissä kerrotaan kääntymyksestä, synnistä ja armosta. Eräässä runossa vanha opettaja oli diakonissan ja kuoleman puhuttelussa, mutta ei siitä tullut sen valmiimpaa.

Lehtori, lapsekas vanhus, rakasti ukkona vielä luonnontiedettään,

kuoriaisia sekä etenkin sammaleita ja... ja kaikkea, mikä kuului luonnontieteeseen.

- Olis aika jo lehtorinkin, huolehti diakonissa, omistaa aatoksensa sillekin tärkeimmälle.

Pitäisi ajoissa muistaa: Maasta sinä olet... - Maasta? harkitsi ukko: - niin, se on tärkeätä.

Ja nytpä hän polvistuneena nojasi hautakumpuun, kädet ristittyinä.

Sillä pivonsa piilossa hällä mimosa oli, nuori elävä kukka. Ja keskellä hautausmaata!

Silloin Kuolema astui haudalle lehtorin viereen ja kysyi tunnottomasti:

- Joko on tilisi selvä, rukous saatettu loppuun?

Lehtori nolostui hiukan, - Eei... ei tämä rukousta. Tässä on mimosa, nähkääs...

Kuolema nolostui myöskin. Vaan sitten hän uteliaana kumartui lehtorin viereen.

Ja lehtori kuvaili hälle, mitenkä terälehdet menevät illan tulIen - tällä tavalla - huppuun, ja yöksi kukkanen taipuu ja katsoo suoraan alas näin kuten heillä se lukulamppu.

Iltamyöhällä vielä kulki ja kyykisteli hautausmaalla kaksi kumaraselkäistä vanhaa. Yhä enemmän lämmenneinä he haasteli innostuneesti kukkasten elämästä.

Monen elämään eivät koettelemuksetkaan vaikuta herättävästi, eivätkä he etsi Jumalaa, korkeintaan heistä tulee taikauskoisia kohtalonpalvojia. Sitten on ihmisiä, jotka tuijottavat yhtä kukkaa elämässään, kukkaa, joka kohta lakastuu ja on entinen. Kuitenkin se on heidän elämänsä keskus, heidän turhan elämänsä keskus, jossa ei ole alkua ei loppua, jossa he lipuvat ajopuun tavoin virran vietävänä ties minne? Vaikka he elävät elämänsä nuoruudestaan lähtien hautausmaalla ei se vaikuta mitenkään heidän edesottamuksiinsa. Edelleen he ostavat väärällä rahalla ystäviä itselleen, hamuavat tavaraa kuin eläisivät täällä ikuisesti, rakentavat korkeat muurit ympärilleen estääkseen muita näkemästä heidän yksityiselämäänsä sisälle. Joskus he kuulevat vierestään kehotuksen parannukseen, mutta pyrkivät tukkimaan korvansa semmoisesta puheesta äkkiä. Kuolema ei pelota heitä. He eivät halua tehdä välitilinpäätöstä, koska heidän osakkeensa arvo romahtaa silloin myyntikelvottomien tasolle. Heille elämä on onnenpyörä, jota he sitten säännöllisesti pyörittävät - kunnes tulee rosvo ja vie kaiken kerätyn!

Sairaus koettelee, ihmisen heikkoudet ruumiissa ja sielussa koettelevat, ihmiset koettelevat, seurakunta koettelee, huonot uutiset koettelevat, pettymykset koettelevat, epäonnistumiset koettelevat. Jäljelle jää joskus vain passiivinen uskominen, jossa hiljaa katsotaan Golgatalle, kärsivään Vapahtajaan, verta vuotavaan Jumalan Karitsaan. Tätäkö siis on risti elämässä? Sitten tulee joku ystävällinen sielu hämmentämään pimeää päivää sanoen: "Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?" Job 11:7.

Niin, juuri tänään minä tahdon olla uskova, Jeesuksen oma ja taivaan perillinen, minä, joka en ollut siihen mitenkään sopiva, saati kelvollinen? Aktiivisuuteni ei ole parantanut omatuntoani, vain lisännyt merkintöjä kalenterissani. Minä olen etsinyt sinua, Herra, ja yrittänyt kelvata, olla kuuliainen, uskollinen ja tehokas. Mutta mitä onkaan jäänyt käteen, missä ovat saavutukset, missä kaikenvoittava usko, joka siirtää vuoria? Olet vienyt minut, Herra, ristintielle, elämän kouluun, ihmisten luo, katsomaan kärsimystä, vaivaa, syntiä ja heikkoutta kaikkialla. Sinä olet tullut juuri tähän maailmaan, tähän sekamelskaan, sotaan, sairauteen, varjon puolelle, etsimään ja pelastamaan sitä mikä on kadonnut, eksynyt ja kuollut? Olet ihmeellinen, Jeesus; sinun edessäsi voin olla olematta mitään, tuottamatta mitään, vain hiljaa ja kuunnella ääntäsi, katsella olemustasi, salattu Jumala - siksi: "Puoliyöstä minä nousen kiittämään sinua sinun vanhurskautesi säädöksistä." Ps.119:62.

Yöretki helvettiin 179 € / hlö

Eräässä päivälehdessä oli erikoinen mainos, jossa tarjottiin ainutlaatuista yöretkeä helvettiin heinäkuussa, hinta oli 179 € henkilö. Luettuani ilmoituksen, pyysin vielä vaimoani tarkistamaan asian, olihan kysymys uskomattomasta tarjouksesta? Mutta niin siinä sanottiin. Tarkemmin asiaa tutkittuani, huomasin kyseessä olevan luontomatkailusta Ruovedellä paikkaan, jota kutsuttiin helvetiksi. Mistä lie paikka nimensä saanut, mutta se oli selvästi liioiteltu.

Jossain siellä ihmismielissä on ollut pahan paikan mielikuva, joka siten on himmentynyt ja siitä on tullut vain ahdas kallionkolo ja turistinähtävyys? On kuitenkin tuleva Herran päivä, joka osoittaa kaikille heidän tulevaisuutensa ja pääteasemansa: "Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa." Mal.4:1.

Lehden tarjous olisi hengellisesti kovin houkutteleva, koska silloin oikeasta helvetistä voisi päästä vielä pois. Se olisi vain sellainen kokemusmatka, ohimenevä elämys. Mietin, että tällainen kokemus synnyttäisi suuren herätyksen, sillä seuraavana aamuna kaikki haluaisivat tehdä parannuksen, panna pois syntinsä ja kääntyä pikaisesti Herran puoleen. Omien tekojensa ja vikojensa seurausten näkeminen olisi varsin valaiseva hetki. Mutta helvetti ei ole koekatseltavissa. Jumala voisi tietysti vaikuttaa tällaisen yöretken vaikka unissa koko kansalle, mutta sellaista ei ole luvassa, sillä hän on säätänyt niin, että kaikki riittävä tieto tulee edelleen luettavaksi Raamatusta. Jokainen saa riittävästi tietoa tästä lähteestä voidakseen valita elämän tai kuoleman, Jeesuksen tai saatanan, ja jos joku ei ole tätä tietoa saanut, niin hänet tuomitaan omatunnon lain perusteella. Oikeus kyllä toteutuu aina, ei kukaan joudu helvettiin vahingossa.

Yöretki helvettiin ei ole todellinen elävien maassa, sillä viholliset ovat edelleen olemassa ja taistelu paikasta auringossa jatkuu edelleen. "Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt." Joh.1:5. Kiusaukset, lankeemukset, lihan heikkoudet, maailman viettelykset ja perkeleen petokset vaanivat Jeesukseen uskovia. Kuolleet hautaavat kuolleitaan ja kaikki näyttää toistavan rataansa? Ihmiskunnan pimeydellä ei ole ääriä. Kuka ei tiedä tai huomaa tätä, on jo hengellisesti kuollut. Hänen takkinsa on viety etukäteen tuonelan narikkaan odottamaan sisältöään. Synnin vallassa on monenlaisia ihmisiä hyvää tarkoittavia ja pahaa harjoittavia, pikkurikollisia ja suuria syntisiä. Erikoisen historiallisen saaton muodostavat itse mielestään puhdasoppiset, jotka ovat aina vainonneet uskovia: "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin." Matt.23:33-34.

Kautta kirkkohistorian helvetin olemassaoloa on arvoteltu ja lievennetty, on puhuttu vertauskuvallisuudesta, ja hetkellisyydestä, rangaistusajasta. Kaikkein röyhkeimmät ovat ilmoittaneet tulleensa siihen tulokseen, että helvettiä ei olekaan, vaan kaikki pelastuvat - myöskin perkele. Katolinen kirkko kehitti anekaupan ja kiirastuliopin helpottamaan ihmismieliä tuomion problematiikasta. Maailman kirjallisuudessa ihmiselämän kurjat kokemukset maan päällä ovat rinnastetut helvettiin. Sitten on semmoista opetusta, jossa sanotaan kaikkien helvettiin liittyvien asioiden olevan vain mielipide kysymyksiä, näkemyseroja, tulkintoja? Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan joka kolmas evankelisluterilaisen kirkon papeista ei usko helvettiin. Lisäksi kaikista kirkon työntekijöistä joka seitsemäs uskoo kaikkien pelastuvan. Mihin siis kirkkoa tarvitaan, miksi Jeesuksen piti tulla tänne, jos ei ole tuomiota? "Sydämeni vapisee rinnassani, kuoleman kauhut vyöryvät päälleni. Pelko, vavistus ja kauhistus valtaavat minut." Ps.55:5-6.

Raamatun mukaan tuonela on kuolleiden sielujen olotila ennen lopullista tuomiota, josta seurauksena on ikuinen helvetti. Tämä on synnin seuraus, koska ihmiset ovat rikkoneet Jumalaa vastaan hänen käskynsä, tahtonsa. Lopussa kaiken keskuksena on silloin Kristus, Jumalan poika ja hänen sanansa. Hän on korotettuna tuomarin asemassa ja hänen sanansa määrää jokaisen ikuisuus kohtalon. Raamatun sanaan kelvottomasti suhtautuneet, synnintekijät, arvostelijat, pilkkaajat, halveksijat, hylkääjät tuomitaan armotta. Myöskin kaikki Jeesuksen kieltäjät joutuvat ulos heitetyiksi, suuren ryhmän muodostavat myöskin he, jotka eivät ole antaneet lähimmäisilleen anteeksi heidän rikkomuksiaan. Tässä näemme, että kaikki tulee menemään täysin päinvastoin kuin maailmassa on yleensä totuttu havaitsemaan. Todellisuudessa ei asioilla ole elokuvan kaltaista onnellista loppua. Viimeisen tuomion yhteydessä ei enää äänestetä asioista, eikä suuren enemmistön mielipiteellä ole mitään merkitystä; vain Jeesus päättää asioista.

"Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." Matt.25:30,41.

Helvetti askarruttaa edelleen ja monet ovat kuin tulisilla hiilillä, kun sisällä vellova syyllisyys kovertaa tuntoa, eivätkä huumeet edes tuo rauhaa. Ihmiset kirjoittavat nimettöminä tuntojansa mediassa ja tämäkin kysymys vilahtelee siellä usein. Tässä niistä muutamia:

- Pelkään oikeasti välillä joutuvani kuolemani jälkeen helvettiin...

- Pelkään joutuvani helvettiin, kun olen harrastanut seksiä useamman kuin yhden kanssa…..

- Pelkään siis sitä, että jos elän tai uskon eri tavalla kun minun ”pitäisi”, niin ennemmin tai myöhemmin menetän uskoni kokonaan eli joudun helvettiin. En halua uskoa, että kukaan joutuu helvettiin. Enkä halua uskoa, että se mitä tämä uskonto sanoo, on kirjaimellisesti totta, ja ainoa oikea totuus….

- Pelkään joutuvani helvettiin, koska en ole täydellinen. Olen todella ahdistunut tämän asian takia…..

- Vaikka haluaisin, en kykenisi tekemään itsemurhaa. Pelkään kuolemaa, joten en halua kuolla….

- Olen elänyt kauan omassa yksityisessä helvetissäni…..

"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan." Snl.24:11-12.

Muusikko Jukka Tolonen tuli jokin aika sitten uskoon vankilassa ja lauloi sitten äänitteellä virsiä. Eräs nykyisen virsikirjan vähemmin laulettu virsi 274 on Ruotsin arkkipiispa J O Wallinin käsialaa (alkuperäisessä on ollut 13 säkeistöä, joista 6 on muokattu tähän). Virsi on ilmeisesti hyvin tulkinnut Jukan tuntoja, koska se on valittu ykköskipaleeksi? Virren katumushenkinen sanoma on parasta asennetta vastustamaan helvettiin joutumista. Siinä apu tulee Herralta, eikä tunteiden anneta sanella ratkaisuja. Kaiken ajallisen vaivan ja kärsimyksen keskellä ihminen kääntyy Luojansa ja Lunastajansa puoleen. Synnintunnon kärvistämä sielu ryömii Golgatalle Kristuksen uhrin ja veren osallisuuteen. Hän ei puolustele itseään tai tekemisiään, vaan suostuu syylliseksi, tuomituksi ja rangaistuksen ansaitsevaksi. Virsi on rehellinen syntisen vuodatus ja väkevää rukousta, jossa syntinen anoo armoa Jeesukselta. Virren sanoma on hyvä esimerkki myös meidän ajallemme, suosittelen tätä erikoisesti seurakuntien työntekijöille, koska heidän vastuunsa on kerran kaikkein suurin viimeisellä tuomiolla - etteivät joutuisi helvettiin.

1. O Herra, tieltäs eksynyt Mä olen kauhiasti, Vaivainen sielun'

siit' on nyt Tuskissaan kuoloon asti; Mua vihollinen vietteli,

Mun petti mailma, lihani Ja saatti surman tielle.

2. Sun armos, jota tarjosit Halveksin ylpiästi, Sanallas vaikka

varoitit, Mä elin ilkiästi; En kuunnellut mä neuvojas. Totellut

varoituksias Vaan paaduin pahuudessa.

3. Jos joskus omatuntoni Mua alkoi soimaella, Uusilla

rikoksillani Koin sitä vai'ennella; Niin pahuudesta pahuuteen

Ja rikoksesta rikokseen Mä synnin orja kuljin.

4. Nyt tuntea ma ruumiissan' Saan kyllä rangaistuksen, Vaan

eipä auta sieluan' Se alta ahdistuksen, Kosk' omatunto kalvaapi,

Jumalan viha polttaapi Öin päivin sydämessä.

5. Kuitenkin kiitän sinua, O Herra maan ja taivaan. Kun näin

viel' armon ajalla Mun saatit tähän vaivaan; Siis armohon nyt

tarttua Mä tahdon siihen turvata, Synteini kuorman alla.

6. Syntini anna anteeksi Sun veres kalliin tähden, Tee sillä

sielun' terveeksi, Ennenkuin täältä lähden! Ah katso, Herra,

kurjuuttan', Mun älä muista pahuuttan', Vaan armos avaruutta!

7. Minuhun uusi sydän luo, Aut' että katumuksen' Sun armos

kautta myötään tuo Pysyvän parannuksen! Kaikissa kiusauksissa

Hengelläs mua vahvista Ja estä lankeemasta!

8. Se armo tee nyt minullen, Kuin muinoin ryövärillen; Mä

sielun annan sinullen; Tee laupeutta sille; Verelläs puhdistettuna,

Uskossa uudistettuna Se ota suojaas, Herra!

 

Auta Jeesus kaikki pelastusta kaipaavat ja sitä rukoilevat löytävät luoksesi uuden elämän vaikutuspiiriin, Jumalan valtakuntaan, Herran Henkeen ja uskon uuteen elämään. Pelasta hukkuvat sielut, joita kuljetetaan synnin kahleissa joka päivä surmapaikalle ja jotka suistuvat kääntymättöminä tuonelan pimeyteen, jota ei oltu heille tarkoitettu. ("…hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;" Juuda 4.) Vain sinä Herra, voit laittaa kätesi onnettomien, synnin orjien, fariseusten, pimeyden kahleisiin sidottujen elämään. Vain sinä voit osoittaa tien taivaallisen rakkauden portille, ristisi luokse, uhrisi yhteyteen, veresi puhdistavaan voimaan, uudestisyntymiseen ja todelliseen Jumalan lapseuteen. Sytytä valosi pimeyteen, sielujen yöhön, kuoleman varjon laaksoon, toivottomuuden kaupunkeihin, tyhjiin mieliin ja heikkoihin ihmisiin. Anna armosi tulla elämäksi kaikille, jotka etsivät ja kaipaavat syntienanteeksiantamusta ja haluavat katumuksessa paeta turviisi. Kanna kurjat helvetin reunalta paratiisiin. Aamen.