Israel-ilta

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 

sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. 

Hän karkoitti viholliset sinun tieltäsi, 

hän sanoi: 'Hävitä!' 

Näin Israel asuu turvassa, 

Jaakobin lähde erillänsä viljan ja viinin maassa, 

jonka taivaskin tiukkuu kastetta. 

Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun vertaisesi! 

Sinä olet kansa, jota Herra auttaa, hän, 

joka on sinun kilpesi ja suojasi, 

sinun miekkasi ja korkeutesi. 

Vihollisesi mielistelevät sinua, 

ja sinä astut heidän kukkuloillansa." 

5.Moos.32:27-29.

Jumalan hullu?

Lauri Ulstadius oli Oulussa pappina 1600-luvulla hänen isänsä toimi Iin kirkkoherrana. Lauri haki kappalaisen virkaa, mutta ei tullut valituksi. Hänellä oli taipumusta synkkämielisyyteen, ja tapaus koski kovin kipeästi häneen ja hän erosi papin virastaan. Ulstadius sai vaikutteita pietismistä ja mystiikasta. Hän joutui syvään hengelliseen kriisiin. Ollessaan toista vuotta opettajana hän sairastui vaikeasti; kuolema näytti lähestyvän. Hän näki kuluneen elämänsä tuskallisen selvästi. Hän oli monesti rikkonut Jumalaa ja lähimmäisiään vastaan. Hän rukoili Jumalalta armahdusta, mutta ei saanut rauhaa. Silloin hän, kuumesairaana, meni Oulun kirkkoherra Frosteruksen luo ripittäytymään. Tämä ei kuitenkaan ymmärtänyt hänen hätäänsä, vaan kuuntelematta hänen tunnustustaan antoi taluttaa hänet pois, koska piti häntä mielisairaana. Ulstadius teki toisen yrityksen. Kun hänen huoneensa ovi oli ulkoa päin lukittu, hän hyppäsi yöpuvussa ikkunasta kadulle ja juoksi kirkkoherran luokse! Kun ovea ei tälläkään kerralla hänelle avattu, hän huusi avaimen reiästä, mitä hänen sydämellään oli. Se ei kuitenkaan auttanut.

Sielunhoitajana ajattelen, että tässä tapahtui melkoinen munaus, josta olivat huonot seuraukset. Jos mies oli saanut kohdata elävän Kristuksen armon ja rauhan elämässään nuorena miehenä, olisi sillä ollut hyvin hedelmällinen tulevaisuus ja kirkkoa siunaava vaikutus. Mutta nyt tämän seurauksena Ulstadius moitti Oulun pappeja kääntymättömiksi miehiksi ja kehotti heitä kirjelmässä vakavin, jopa ankarin sanoin parannuksessa kääntymään Herran tykö. Ulstadius meni vieläkin pitemmälle: hän räjäytti asuntonsa pihamaalla ruudilla ilmaan filosofiset kirjansa, koska hän katsoi, että juuri filosofiset opinnot olivat syynä siihen, että papit eivät ymmärtäneet Jumalan Hengen työtä. Lopulta hän erosi papinvirasta, ettei synteihinsä kuolevien ihmisten veri tulisi hänen päälleen. Sitten hän lähti Turkuun 1683 ollessaan 33-vuotias. Siellä hänen syyllisyyden kuormittama omatuntonsa velkoi edelleen ja Ulstadius meni piispa Gezeliuksen puheille. Hän pyysi piispalta lupaa tehdä julkisen synnintunnustuksen tuomiokirkossa. Piispa kielsi sen. Ulstadius uudisti pyyntönsä ja kaksi vuotta odotettuaan hän vihdoin sai toivomansa luvan. Piispan poissa ollessa tuomiorovasti Svenonius antoi siihen luvan. Se ei kuitenkaan auttanut.

Mutta syyllisyyden vaivaama Ulstadius luki ahkerasti Raamattua ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jumala oli kutsunut hänet tuomion merkiksi erityisesti kääntymätöntä papistoa vastaan. Hän vaelsi Turun katuja ohjeenaan Jes.20:2. "Siihen aikaan Herra puhui Jesajan, Aamoksen pojan, kautta sanoen: "Mene, riisu säkkipuku lanteiltasi ja vedä kengät jalastasi." Hän teki niin: kulki vaipatta ja avojaloin". Hän ei leikannut hiuksiaan, ei ajanut partaansa eikä muuttanut vaatteitaan. Tällaisessa poikkeuksellisessa asussa hän saapui joka sunnuntai molempiin suomen- ja ruotsinkielisiin jumalanpalveluksiin ja jokaiseen arkipäivien rukoushetkeen. Hänen vaatteensa kuluivat riekaleiksi, hän sitoi pitkät hiuksensa palmikoille. Hänen käytöksensä alkoi herättää yleistä huomiota kaupungissa, monet arvelivat Jumalan lähettäneen hänet. Tätä kesti kolme vuotta.

Lauri Ulstadius kuvaili kirjoituksissaan kirkossa vallitsevaa hätätilaa. Hän viittasi Ps.12. "Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta. He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin. Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu…" Hän syytti aikalaisiaan epikurolaisuudesta (materialismia, mielihyvää tuottava elämää, johon kuuluvat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot, yhteiskunnasta eristäytyminen, politiikasta pidättäytyminen, joiden avulla saattoi saavuttaa mielenrauhan ja poistaa ruumiillisen kärsimyksen). Papit eivät kysy, miten monta sielua he voittavat Kristukselle, vaan ainoastaan, miten suuri on heidän virkansa?

Nämä havainnot eivät kuitenkaan muuttaneet mitään ja saivat Ulstadiuksen vain hiiltymään aikansa uskonnollisuudelle. Hän näki muissa suuria puutteita ja virheitä, mutta pyhitti omansa. Hän oli itsensä arvovalta, muita mielipiteitä ei ollut. Kerran Ulstadius keskeytti tuomiokirkossa kirkkoherra Kulhoviuksen saarnan suurella äänellä: - Minä pyydän, että Jumalan seurakunta tahtoisi kärsiä minua niin kauan, että saan muutamin sanoin puhua siitä, mikä koskee teidän sielunne autuutta; sillä minä en voi kauempaa sitä salata, jottei niitten veri, jotka hukkuvat synneissänsä, tulisi minun päälleni. Minun sanottavani on tämä: Luterilainen oppi on hyljättävä oppi; postillat ja saarnakirjat ovat pääasiassa täynnä valhetta ja Jumalan pilkkaa ja ihmisten omia keksintöjä; papeilla ei ole Pyhää Henkeä. Kulhovius huusi: - Sinä valehtelet. Viekää se ihminen ulos! Kaksi miestä tarttui Ulstadiukseen ja alkoi raahata häntä ovea kohti. Silloin putosivat viimeisetkin ryysyt hänen yltään, hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi alastomana pääkäytävällä huutaen: - Näin pitää pappien häpeä paljastettaman, kuten minä nyt olen alasti… Ihmiset, älkää antako väärän hengen pettää itseänne. Hänet vangittiin ja oikeudenkäynti kesti viisi vuotta. Hänen puolestaan pidettiin julkinen esirukous. Hänelle annettiin luettavaksi puhdasoppista kirjallisuutta.

Kirkon suunnan muuttaminen on hankalaa ja jokainen, joka on keskustellut seurakunnan työntekijöiden kanssa, tietää heihin vaikuttamisen todella vaikeaksi. Ehkä tämä virka-aseman korostaminen on peräisin katolisuudesta ja estää uskonyhteyden? Jeesus itse varoittaa muutamaa seurakuntaa Raamatussa tästä synnistä ja nimittää sitä nikolaiittain opiksi. Mutta ei tilanne huutamalla syyttelyllä ainakaan parane, vaikka uskova olisi vilpitön pyrkimyksissään. Totuutta ei voi juntata sydämeen, eikä pysyvää parannusta saa aikaan pakottamalla. Keskeneräistä kristillisyyttä ja viallista kirkkoa, epätäydellistä uskovaa pitäisi oppia kestämään uskossa ja kärsivällisyydessä. Mutta esikuvia on kovin vähän ja on paljon helpompaa hylätä hankalat kysymykset ja ihmiset kuin elää heidän kanssaan?

On ihmeteltävä, ettei Turussa löytynyt silloin ketään, joka olisi osannut auttaa Ulstadiusta? Hänen uskonystävänsäkin vain hännystelivät häntä johtajanaan. Ulstadius oli kovin yksin käsityksiensä kanssa ja sisällä velloi vielä sekainen mieli. Hovioikeudessa Ulstadius pysyi taipumattomana, mutta myönsi, ettei koko luterilainen oppi ollut hylättävä, vaan ainoastaan kohdat, jotka sisälsivät vääriä mielipiteitä, mutta pappeihin kohdistamastaan syytöksestä hän ei halunnut tinkiä mitään. Kun kysyttiin, ketä papeista hän kirjoituksessaan tarkoitti. - Suurinta osaa, kaikkia, sillä en voi ketään jättää pois, koskapa toiset ovat enemmän, toiset vähemmän syyllisiä. Se pappi on kerettiläinen ja väärä opettaja, joka on ahne. Sellaisella ei ole Pyhää Henkeä. Jos Henki on väistynyt pois papeista, miten silloin voidaan sanaa oikein selittää saarnatuoleista? Ulstadius väitti, ettei jumalaton pappi voi saarnata oikein. Pyhän Hengen tulen pitää aina palaa papissa, jotta hän voisi kuulijoilleenkin sitä välittää. Ulstadius heittäytyi maahan polvilleen kuulustelijoittensa eteen ja rukoili Jumalaa merkillä näyttämään kuten Elian aikana, kumpi oli oikeassa, hän vaiko hänen vastustajansa? Mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Myös lääketieteen professori Tillandzin sanoi, että Ulstadius poti melankoliaa. Syytetty kuitenkin kiisti tämän, väittäen, ettei hänessä ole melankoliaa enempää kuin ihmisissä yleensä. Jonkin verran saattoi olla, sillä eihän kukaan ihminen ole kokonaan vapaa melankolisesta temperamentista.

Turun linnan vankilassa hänet tuomittiin kuolemaan "Luopiona ja evankelisen opin häpäisijänä" Mutta hänen raskasmielisyytensä ja sekapäisyytensä vuoksi pantiin Lauri Ulstadius elinikäiseen pakkotyöhön. Myöhemmin myös kaikkia Ulstadiuksen kannattajia vastaan käytiin oikeutta.

43-vuotiaana Ulstadius vietiin Tukholmaan kuritushuoneeseen. Häntä kohdeltiin kuin pahinta rikollista. Hän joutui kantamaan vangin rautakahleita ja hänet pantiin törkeitten rikollisten kanssa polkemaan ns. varasmyllyn pyörää. Tämä työ oli erittäin raskasta, pahinta, mitä vankilassa oli. Myllyn polkeminen aloitettiin kello viisi aamulla ja jatkui kello kuuteen illalla; vankoillekin miehille siinä oli kyllin tekemistä. Myllyssä jauhettiin kaupunkilaisten viljat, milloin tuulimyllyt tyvenellä säällä seisoivat. Myöhemmin Ulstadius siirrettiin työhön vankilan pajaan, jossa oli helpompaa. Hän kävi myös toisten vankien mukana tiilenteossa. Riita, rähinä ja tappelu olivat jokapäiväistä kuultavaa. Kuitenkin kerrotaan, että hän joka päivä lankesi polvilleen ja kiitti Jumalaa.

Ulstadius vapautettiin työstä 66 vuoden ikäisenä. Hän sai talosta ruoan, mutta ei enää puita eikä valoa. Suuri helpotus oli, että hän nyt sai ottaa vastaan vieraita vankilan ulkopuolelta. Ystävät toimittivat hänelle avustusta. Hän nautti Ruotsin pietistipiireissä suurta kunnioitusta.

Vihdoin tuli armahdus. Kun kuningatar Ulrika Eleonora maaliskuussa 1719 nousi valtaistuimelle, hän vapautti kaikki vangit, joita ei ollut tuomittu henkirikoksista. Ulstadiuskin sai vapauden. Kun tästä ilmoitettiin hänelle, hän heti kysyi: - Tunnustaako kuningatar nyt, että minä olen oikeassa? Vastaus kuului: - Ei. Vangit saavat vapauden, koska kuningatar nousee kuninkaalliselle valtaistuimelle. Hetkeäkään epäröimättä Ulstadius selitti: - Ellei kuningatar tunnusta, että minä olen oikeassa, en ota vastaan vapautta.

Ja vankilaan hän jäi. Omantuntonsa tähden hän ei voinut ottaa vastaan armahdusta, koska hän ei mielestään ollut mitään rikkonut. Hänen sallittiin jäädä koppiinsa, mutta ruokaa hänelle ei enää kruunun puolesta voitu antaa. 31 vuotta hän oli ollut vankilassa - vapaaehtoista vankilassa oloa kesti vielä 13 vuotta. Hän kulki vapaasti sisälle ja ulos. Valkopartainen, ystävällinen vanhus saavutti suuren pyhyyden maineen, ja hänen tykönään käytiin pitkienkin matkojen takaa. Hänen ystävänsä sanoivat: - Hän on päässyt pitkälle Jumalan autuudessa ja todellisessa valaistuksessa.

Hän itse sanoi: - Minä kiitän Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta, että minulla on syntieni anteeksisaaminen…. Meidän tulee kasvaa armossa ja olla terveitä kiihkoilijoita. Hän kuoli 82-vuotiaana.

Joskus ihminen joutuu kulkemaan pitkän matkaa ilman tuntuvaa armoa ja uskoa. Silloin hän tekee päätelmiä pelkästään näkemänsä perusteella ja siksi epäusko ja lainavaatimus ruoskivat häntä parempiin suorituksiin, täydellisyyteen ja hyökkäämään muita vastaan. Ulstadiuksesta ei ollut kirkon uudistajaksi, sillä hänet oksennettiin ulos liian suolaisten mielipiteittensä vuoksi. Jos hän olisi ollut katolinen hänet olisi tapettu kerettiläisenä. Hänet nimettiin historiassa yltiöpietistiksi, joka merkitsi kirkollisesti käyttökelvotonta. Mutta ilmeisesti koko kriisi johtui hänen lainalaisesta tilastaan ja omavanurskaudesta, jossa armoa annettiin vain ansioituneille?

Nykypäivänä saman tien kulkijat perustavat oman pienen seurakunnan ja valitsevat keskuudestaan oman pikku piispansa tai siirtyvät vapaisiin suuntiin, joka onkin paljon helpompi ratkaisu hedelmättömään kristillisyyteen pettyneille. Harva jaksaa olla muotojumalisessa, penseässä, mitäänsanomattomassa, Raamatun sanasta luopuneessa kirkossa, joka on kuin kopio Laodikean seurakuntaa (Ilm.3.). Tunnen tänään liian monta ystävää, jotka ovat lähteneet muualle kyllästyneenä kirkkoon. Jotenkin he ovat kääntäneet minullekin selkäpuolensa, koska olen valinnut olla tässä edelleenkin? Harva jaksaa ja haluaa rukoilla kirkon jäsenten pelastumista ja uudistumista vuosikausia. Harva suostuu pelastuneena ja uskovana olemaan valona ja suolana räyhäämättä nimikristillisen kirkon piirissä. Kuitenkin pietistit ovat vuosisatojen ajan tuoneet kirkkoon Jumalan valon ja johtaneet lukemattomia Jeesuksen tuntemiseen uskonratkaisun ja todellisen parannuksen kautta. He ovat opettaneet etsijöille Jumalan armon salaisuutta ja uskonkuuliaisuutta. Pietistit ovat vaalineet herätyskristillisyyttä, evankeliumin aarretta kirkossa ja todistaneet Jeesuksesta.

Jeesus, meille jokaiselle sinuun uskovalle on tärkeä kysymys: missä sinä tahdot meidän olevan, miten tahdot meidän elävän, millaisia ratkaisuja olet varannut meidän varallemme, kenen kanssa meidän on tehtävä yhteistä matkaa, kenen pöydässä murramme elämän leipää ja juomme veresi maljan pelastukseksemme? Auta jokaista omatunnon kamppailuissa rauhaan ja anteeksisaamiseen, hoida heikkoja lapsiasi, erityisesti herkkäsieluisia uskovia, masennukseen taipuvia, omavoimaisia, kaikkialla vain omia ja muiden vikoja katselevia. Kanna käsivarsillasi ja sylissäsi seurakuntaasi ja kokoa se kaikkialta suureen juhlaasi vapautuksen päivänä, kun avaat ajallisen vankilan ovet luoksesi taivaaseen.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;

Kol.3:16. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; 

opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, 

psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, 

veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Ohi aikasi käy kuten nukkuvan yö…. tule Jeesuksen luo….

1.Olen vaarassa, jollen mä valvo: Mua synti ja kiusaaja viekoittaa. 

Sydän on kuten vetten kalvo, jota tuulonen vienokin liikuttaa.

2.Olen vaarassa, jos oman tahdon minä kulkuni suunnata annan vain, 

kuten virrassa vie vesi vahdon, viepi synti mun luo vihan valkamain.

3.Olen vaarassa, jos minä seuraan tämän maailman kuisketta kiihottavaa; 

Kuten verholla peitetyn teuraan se mun kahlehissaan pian kuljettaa.

4.Minä vältän ne vaarat ja huolet, kun on Jeesus mun kalliolinnani vaan. 

Sinne kanna ei turmion nuolet eikä maailman hyytävät tuuletkaan.

5.Hyvä olla on turvassa linnan, hyvä heikon on varjossa vahvemman. 

Siellä rohkeus täyttävi rinnan eikä säikytä uhkaus ahdistajan.

6.Hyvä Jeesus, oi johtaos mieltäin, että valvon ja, seuraten askelias 

sinun tahtosi teen, oman kieltäin! Minut vaaroista vie ylös kunniahas.

Näin kirjoitti aikoinaan kristillisestä kilvoittelusta laulun Simo Korpela. Se sopisi edelleen sanomansa puolesta pelastamaan monia siin sun kiikulla keikkuvia uskovia, jotka elävät hieman uskossa ja lopun aikaa askossa, hämärän rajamailla, toinen jalka uskossa toinen maailmassa. Tämä uskova oli löytänyt ristin ja tien, Jeesuksen ja pelastuksen. Siksi hän myös kirjoitti kiitollisena iltarukouksen tapaisesti:

1.Rakas Jeesus sinulle kannan hartaan kiitoksen. 

Kiitän päivin, kiitän öin, kiitän sanoin, kiitän töin.

2.Hyvää paljon sulta sain, hyvää nytkin, hyvää vain, 

hyvää päivin, hyvää öin, hyvää sanoin, hyvää töin.

3.Minkätähden, siksi vain, että omas oisin ain´, 

oisin päivin, oisin öin, oisin omas puhein, töin.

 

Emma ja Simo Korpela

Simo Korpela toimi pappina Kauhavalla, Eurajoella, Virroilla, Tammelassa, Humppilassa ja Toivakassa. Korpela kirjoitti kaikkiaan yli 1000 runoa. Korpelasta tuli herätyshenkisen hengellisten laulujen ja virsien kirjan suosituin kirjailija. Hänellä oli kymmenen lasta, joista kaksi lapsista kuoli samalla viikolla pieninä. Kansalaissodassa kaatui kaksi poikaa, ja kolme vuotta myöhemmin kuoli tytär. Yksi pojista oli kaatumatautinen ja hän teki itsemurhan. Jorma nimisestä pojasta tuli opettaja ja kirjailija. Elämän taistelujen keskeltä syntyivät monet vaikuttavat runot ja laulut:

1.Jää hyvästi, maailma, nyt käännyn mä tieltäs. Nyt enää en usko sun viekasta kieltäs, vaan nöyränä palajan Jeesuksen luo, joka anteeksi suuret syntini suo ja vapahtaa vangin tuomion alta. Niin riistetään synniltä hallitusvalta.

2.En enää mä etsi nyt sun hekumaas turhaa, se ruumiini syöpi ja sieluni murhaa. Mä ihastuin Jeesuksen rakkauteen Ja vaellan Jumalan taivaaseen. Siell' ylhäällä siimeessä Eedenin tarhain on sielulle tallella nautinto parhain.

3.Nyt enää en tyydykään mä katoovaan kultaan, — se paadutti sielun' ja painoi sen multaan — kun rikkaus Jumalan rakkauden on annettu mullekin syntiselle. Ken kalleimman helmen, Jeesuksen löysi, oi, eikö sen saamiseks halpoja möisi!

4.Ja mikä sun maineesi on arvo ja hyöty, kun unhotus siihen on leimaksi lyöty? Kun hautani ehtii ruohottumaan, mua tuskinpa maailmassa muistavatkaan. Siks sinne mä käyn, missä saan nimen uuden ja iäisen maineen ja kuolottomuuden.

5.Niin, pois minä Baabel nyt sun pauhustas lähden, en ikuista tuhlaa mä hetkisen tähden. Mut heikot on voimani, raskas on tie, siksi auta oi Herra ja johda ja vielä mua kotihin kanna kuin sairasta lasta, vie rauhaasi maailmasta rauhattomasta.

1.Mä syntinen suuri, mä vaivainen nyt sulle oi Herramme armoinen kaikki ilmi mun huoleni annan: Mä syyni ja syntini tunnustan ja taakkani tuntoa painavan sun jalkojes juurehen kannan; mä mieltäs ja tahtoas vastaan tein ja veljiä loukkasin, harhaan vein. Oi, syntiä mulla on aivan! Mä ansaitsin tuomion vaivan.

2.On syntiä, syntiä täynnä tie, sen muisto mun rauhani kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siksi armoa pyydän ja huokaan vaan: Oi, käännä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta! Oi, armohos suljit sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun syntejään itkivät sulle. Myös anna oi anteeksi mulle!

3.Näin katsoen armohos entiseen mä tunnustukseni luottaen teen ja uskoen, että mun säästät: teet syntien orjasta vanhurskaan ja kuoleman lapsesta autuaan ja vapaaksi kanteista päästät. Kun syntien painosta vaipuu pää, niin armo ain' toivoni elvyttää, mä että en joudukaan vaivaan, vaan pääsen oi lapseksi taivaan.

Joillakin hengellisillä lauluilla on ihmeellinen kantavuus, jota eivät ihmiset, aika eikä tyylit voi syödä. Kun laulu ei synnytä, muuta kuin sielun liikettä tai jalan ja käsien heilutusta, voi ennakoida sen olevan pian tiensä päässä. Mutta laulu, joka koskettaa henkeä, voi uudistaa uskoa ja liittää mielen Kristukseen. Eräs tällainen laulu on Simo Korpelan kynästä syntynyt "Jeesuksesta laulan". Se on uskoa pursuava vuodatus, joka kuuluttaa kiitollista mieltä elämän antajalle, Jumalalle. Se on pelastuneen laulu, joka oli päässyt kokemaan uudestisyntymisen ihmeen. Siinä on hengellisen taistelun merkit ja maailman kuva, jossa helvetin vaarasta on selvitty Jumalan valtakuntaan. Siinä tähyillään taivaan ihanuuteen, vaikka ollaan vielä maan päällä. Laulu on niin selkeästi hengellinen, että se on kelvannut lähes kaikkien kristittyjen kokoelmiin. Siinä ei ole turhia sanoja eikä tarpeetonta asian vesittämistä ja aina lisääntyvää ohi-puhumista ja arvotonta musta-tuntuu-tunnelmointia ja tyhjää jaarittelua. Se on esimerkillinen tiivistelmä maailman tärkeimmästä asiasta, siinä uskova kohtaa Jeesuksen ja liittyy häneen pysyvästi.

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.

2.Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan armoon elämään.

3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti. Laps oon Jumalan.

4.Lapsi oma Herran taivaan kuninkaan. Kruunun perin kerran, valtakunnan saan.

5.Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin. Viedään vierahaksi häihin iäisiin.

Juuri näinä runoilijan raskaina vuosina murtui oma terveys, ruumis alkoi oudosti jäykistyä ja liikkuminen tuotti vaikeuksia. Vähitellen elämänpiiri supistui keinutuolin ja vuoteen väliseksi alueeksi. Mutta hengen liikkumatila säilyi entisellään. Sisäiset tunnot, ilot ja toiveet, pelot ja ahdistukset siirtyivät säkeina paperille toisten käsien avustamina. Näiden vuosien antina ilmestyivät "Ristinvirsiä" 1926 ja "Risti rintamalta" 1927. Korpelan tekstejä oli 1900-luvun alkupuolella useassa laulukirjassa, mm. Hengellisiä lauluja ja virsiä kokoelmassa 85, sen uudemmassa Laula, kaikki maa -kokoelmassa vain yksi? Mutta tämä nykyinen onkin vain varjo siitä esikuvastaan. Virsikirjassa Korpelan tekstejä on neljä. Monet hänen lauluistaan olivat kutsuvia, herättäviä ja evankelioimista korostavia, joissa oli hätä sielujen hukkumisesta ja laihasta kristillisyydestä, luopumuksen ja maailman rakkauden lisääntymisestä.

1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy rakkauden työhön viemään armon tultasi maailman ja synnin yöhön. Siellä on hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.

2.Jeesus meitä kehottaa: Olkaa kansain kynttilöitä, valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! Mieti, mieti, kelle sinä olet ollut kynttilänä!

3.Joka ajan rahdussa astuu monta iäisyyteen, moni ilman Jeesusta kahleista syntisyyteen. Herätkäämme, kansa nukkuu, herätkäämme, sielut hukkuu!

4.Hengelläsi sä täytä aina, Jeesus, minua ja muita, ettei sydän olisi vain hauta täynnä kuolleen luita. Vaan olisi niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi.

1.Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Mut joudu, sun aikasi on arvaamaton! 

Kun et sinä luule, se loppua voi! Siks kuule, oi kuule, kun kutsumus soi!

2.Se kutsu on kutsumus rakkauden, Sun tähtesi itsensä uhranneen. 

Kun et sinä luule, se vaieta voi, oi rakkahin kuule, nyt vielä se soi!

3.Sun autuuttasi etsii kutsuja tuo, sen vuoksi hän tullut on taas ovesi luo. 

Mut voi, kun et kuule, hän poistua voi. Mut vielä, oi kuule, sen kolkutus soi!

4.Oi nouse sä hälle nyt aukaisemaan, Työmaallensa uskossa käy mukanaan! 

Nyt kutsua kuule, kun vielä se soi, oi kohta se iäksi vaieta voi.

Simo Korpelan laulut ovat Kristus-keskeisiä, niissä on selvästi erotettu ihmisen mahdollisuudet ja Jumalan työ, laki ja evankeliumi, synti ja armo. Ne eivät moralisoi tai pyri synnyttämään yritystä tulla paremmaksi omin voimin. Siksi niiden kuvaama Jumalan rakkaus ja sen ylistys on niin hengellisesti syvää ja rikasta. Se ulottuu kehdosta hautaan asti ihmisen jokaisessa tilanteessa. Siinä Jeesus on suuri, ihminen pieni, Vapahtajan valo kirkas ja ihmisen pimeys musta. Jumala on kaikkivaltias, ihminen tomua ja tuhkaa ja sekin kelvotonta laatua häviämään tuomittu.

1. Nyt kiitosvirren riemuisen mä laulan, Jeesus, sinulle, 

kun sydän tuntea taas saa sun rakkauttasi palavaa.

2.Mä kuollut olin, eloon veit, mä vangittu, sä vapaaks teit, 

mä eksyin, sinä tielle toit, mä pelkäsin, sä vartioit.

3.Kun yössä kuljen, rohkaiset, kun vaarassa oon, sä varjelet. 

Sä voimaa suot, kun työtä teen, sä siunaat kaiken askareen.

4.Sä itkeissäni lohdutat, ja horjuissani vahvistat, kun kaadun, 

minut nostat taas ja ohjaat kohden kunniaasi.

5.Siksi kiitosvirren riemukkaan mä laulan sulle, Luoja maan: 

Oi kiitos, kiitos lahjoistasi oi kiitos rakkaudestasi.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton! Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on? Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon?

2.Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristinpuu.

3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin? Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän tähden kärsi niin.

4.Miksi tuskan kalvaa annat sieluas, sä syntinen? Miksi syntein taakkaa kannat? Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.

5.Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin.

1.Ah enkö Jeesusta kiittäisi, vai tekisinkö sen syyttä! Ah enkö kiittäisi Herraani ja armon äärettömyyttä! Kun olin pieni sä hoidit, kannoit ja koko tieni sä apus annoit, sä apusi auliin annoit.

On paljon kristittyjä, jotka roikkuvat toisten ihmisten kautta mukana seurakunnassa ja heti koetusten ja kiusausten tullessa, kun tuo oljenkorsi katkeaa ja maailma vie tyypin mennessään viisi nolla peli on pelattu sillä kertaa. Keskustelen usein ihmisten kanssa, joille Kristus ei ole tullut Herraksi, eikä Vapahtajaksi, eikä armo ole heille kirkastunut. Mutta on myös niitä, joiden armovaikutukset ovat vuotaneet matkalla erämaan helteeseen ja inhimillisiin kiusauksiin - usko on kadonnut kuin työmiehen tili loppukuusta. Mutta kilvoitteleva kristitty on kerran perillä Herran luona, se on tavoite ja päämäärä. Korpelan taivaslaulut ovat kauniita ja sopivat vaikka rukouksiksi.

1.Katso, kuin kauniina siintävät Kaananin rannat! 

Miks epäuskossa näännyt ja murhetta kannat? 

Miksi yhä vain uhkasta uskottomain henkesi riutua annat?

2.Nouse ja kiiruhda Jeesuksen hoitoon hellään! 

Kaikkien kurjien kohtalo on sydämellään. 

Ken hänen on, joudu ei turmioon, vaaraa ei luonansa kellään.

3.Rannoille Kaananin Hän ajan myrskyissä johtaa. 

Hetken nyt vain sua murhe ja ahdistus kohtaa. 

Siellä ilo on lapsella lausumaton: Suo hänen sinne sun johtaa!

1.Taas aamun uuden annoit armaan, myös uusi armo, Jeesus, meille anna! Mua rakkautesi siivillä sä kanna, mä etten eksyisi teille kuoleman, vaan saavuttaisin rakkaan kotorannan.

2.Oi, sinne sieluni niin ikävöi, jo joskus kaukaa nään sen kajastusta. Mut kohta taas on tieni jylhä, musta. Siksi sydän arkailee ja epäröi: Mä tarvitsen, oi Jeesus, virvoitusta.

3.Näin anoen käyn istuimesi luo, kun aamu uusi armaana taas koittaa, siellä usko virkoaa ja sydän voittaa, niin säiky en, vaikka ärjyy vaarain vuo, kun Jeesusta saan kiittää, kunnioittaa.

4.Niin kankeaa nyt kyllä kiitos on. Kaanaassa kaikuu kirkkaana se vasta, kun pääsen ajan painosta ahtaasta, kun aamun sen on riemu rajaton, mä kiitän Jeesustani vanhurskasta!

joka päivä opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias. Apt.5:42

Ah jospa en mitään oisi?

5.3. -19 srk:n palvelukeskuksessa Porissa KREL:in päivätilaisuudessa taltioitu videopätkä....
https://www.youtube.com/watch?v=qzGTquqZtL4

Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan." Luuk.7:50

Sinä neuvot minulle elämän tien Ps.16:11

Sanan ja rukouksen ilta

ti 5.3. kello 18.30

Keski-Porin kirkko

Rukousilta, jossa vaihtuvia puhujia sekä musiikkia

Keski-Porin kirkossa rukoillaan, kuunnellaan Jumalan sanaa ja hengellistä musiikkia. Joka tiistai-ilta klo 18.30

- Puhujina Turkka ja Hilkka Aaltonen, 

- musiikista vastaa Missioryhmä

Olet lämpimästi tervetullut!

Maan hiljaiset

Lehdessä luki mainos: Elämä on lyhyt! Osta nyt Pariisin lento. Finnair. Mutta mitä mennä Pariisiin, jos kerran elämä on lyhyt, se voi loppua vaikka sen matkan aikana? Tai mitä minä Pariisissa, kun siellä ei ole yhtään tuttua asumassa, eikä kukaan ole pyytänyt minua käymään siellä? Mitäs tavis siis tähän sanoisi, jos ei ole tullut käytyä kuin Paraisilla ja Paattisilla? Mitä sitä sitten lentokoneeseen menisi, jos ei ole tullut aikaisemminkaan lennettyä kuin talvella hiekoittamattomalla pihajäätiköllä? Tavallisen ihmisen asiat ja elämä ovat hyvin tavallisia - ei suuria nousuja, ei suuria laskuja, ei julkisia mainintoja, ei juuri moitteitakaan, ei merkittäviä voittoja, ei sakkoja, ei suuria odotuksia, ei suuria pettymyksiä, ei suuria saavutuksia, ei suuria menetyksiäkään. Eräs ystäväni sai kerran nimensä lehteen, Turun sanomiin, kun ajoi mopolla päin kuorma-autoa. Hän selvisi pienillä kolhuilla, mutta nimi oli kirjoitettu väärin uutiseen.

Uutiset toistavat jatkuvasti samojen ihmisten mielipiteitä, jotka eivät ole kovinkaan kummoisia ja nekin muuttuvat aina tilanteen mukaan itselleen edullisiksi, kuten politiikassa, urheilussa ja julkisuudessa yleensä on tapana. Tämä sama tauti on ruvennut vaivaamaan myöskin kristillisiä piirejä. Kun seuraan kristillistä tiedonvälitystä, niin samat nimet sielläkin toistuvat aina uudestaan ohjelmasta ja vuorokauden ajasta riippumatta. Että ei enää riitä kirkkokristillisyys ollakseen vaikuttava, pitää olla myös some-kristillinen. Onpa joku lisännyt vaikuttavuuttaan mm. Elvis- tai Juice-lauluilla, koreografialla, erikoisella pukeutumisellaan, tyrmäävillä lausunnoillaan, jne.

Omassa elämässänikin oli aikoinaan jännittävä vaihe, kun pääsin joskus kurkistamaan hieman tämän sarjan kuuluisuuksien elämään ja kulissien taakse. Sain tavata julkisuuden henkilöitä, aterioida heidän kanssaan, osallistua joihinkin vähän merkittävämpiin tapahtumiin, joista kirjoiteltiin ja kuultiin. Mutta se tuli pian tiensä päähän ja huomasin glooria-viruksen vaivaavan monia heikäläisiä, puhumattakaan monista muista vaivoista, vioista ja sekoiluista, joita kulissien takana tapahtui. Ehkä se kaikki kuitenkin oli tarpeen - meinaan nähdä läheltä? Soisi kuitenkin kaikkien selviävän ongelmistaan viimeistään vähän ennen maalia. Vaikeinta oli kuulla kristittyjen itsemurhista, alkoholismista, haureudesta, varkauksista ja valehteluista.

Vuorisaarnassa on sana: "Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä." Matt.5:5. Sana, jota Jeesus tässä käyttää merkitsee sävyisää, hiljaista. Sen johto ajatus on kärsiminen, kärsivällisyys erilaisten ihmisten ja asioiden tähden. Se on varsinainen Jumalan koulu jokaiselle Herran omalle. Harva syntyy tällaiseksi, sillä ääntä kuitenkin ilmenee joka lähtöön ja tuutista ja hiljaiset ovat vähissä. Eikä huuto täällä taida tauota ennen kuin taivaassa? Asiat ovat ihmisten mielistä aina huonosti tai ainakin ne voisivat olla paremmin? Yhteiskunnan asioiden pitäisi olla kokoajan menossa vain parempaan suuntaan, vähemmän veroja, enemmän käyttörahaa, paremmat asunnot, puhtaampi ilma ja vedet, lisää vapaa-aikaa, enemmän moraalista vapautta, hauskanpitoa, huvipaikkoja, tasa-arvoa yhteiskuntaan, ilmaiset opiskelupaikat, miellyttävämmät vankilat, suuremmat eläkkeet, joustavia työaikoja, halvempia ja parempia vanhusten koteja ja vihdoin ilmainen etunasia + ja mielellään valtiollinen hautaus.

Kautta aikojen on puhuttu "maan hiljaisista" kansalaisista, jotka ilmeisesti ovat tänä aikana seuraavissa vaaleissa äänestämättä jättäviä? Heitä määritellään myös seuraavasti: nämä ihmiset ovat vaatimattomia, itsestään melua pitämättömiä ihmisiä, tavallisia, harvasanaisia puurtajia, penkkiurheilijoita, toiminnan rahoittajia, suuri enemmistö, jotka eivät purnaa tai valita turhista asioista. Oma tuttavapiirinikin koostuu näistä ihmisistä. "Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela." Ps.4:5. "Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne…." Jes.30:15.

Maan hiljaiset ovat suuri enemmistö, joka kansoittaa kirkot ja torit, maksaa verot ja rahoittaa yhteiskunnan, tekee kaikenlaiset työt ja vastaa hallitsijoiden toiveisiin. Maan hiljaiset sikiävät ja tuottavat lapsia maalle, uusia sotilaita, sairaanhoitajia, viljelijöitä, kuljettajia, korjaajia, kuluttajia, ostajia. Siellä kansan syvissä riveissä löytyvät uskovat, jotka rukoilevat Herraa Jeesusta ja luottavat Raamatun sanaan. "Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut." Valit.3:25-28.

Kansa on kuitenkin jakaantunut kahteen leiriin, sillä osa maan hiljaisista ei koskaan halua tulla uskoon ja pelastua. He pysyvät koko ikänsä Jumalan valtakunnan ulkopuolella, eikä heitä auta edes hautajaisissaan pidetty virallinen kirkkorukous sielun siirrosta Jumalalle. Heiltä puuttuu Jumalan rauha, he eivät tunne Jumalan rakkautta, eivätkä tartu ikuiseen heille tarjottuun taivas toivoon. Salaa he arvostelevat uskovia ystäviään ja pitävät heitä mielettöminä. Tilanteen niin vaatiessa he huutavat taas Barabbaan vapaaksi ja Jeesuksen he taas ristiinnaulitsevat. Heille elämä on suuri peli, jossa etsitään helppoja ratkaisuja laittamatta itseään likoon, hyötyä toisista ja kuluttamatta juuri mitään omastaan. He ovat muodollisesti usein jumalisia, mutta heidän sydämensä on kaukana Jumalasta. He puhuvat turhia, ajattelevat maallisia ja ovat apaattisia. "Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaisia vastaan." Ps.35:20.

Olin mukana seurakunnan säännöllisesti kokoontuvassa aamurukouspiirissä, ja meitä oli sen verran monta paikalla, että väki arvottiin neljään eri ryhmään. Vapaan rukouksen lisäksi muistimme kaikkia seurakuntaan ilmestyneitä rukouspyyntöjä kirkosta, virastosta ja eri tilaisuuksissa kerätyistä. Meidän ryhmässämme oli iäkäs rouva, joka kulki vaivalloisesti ja kertoi häntä vaivaavasta silmäsairaudesta. Mutta kun hän vuorollaan alkoi rukoilla, se oli kuin kauneinta joutsenlaulua Jumalan kunniaksi. Siinä oli syvä rakkaus Jeesusta kohtaan, täydellinen luottamus Vapahtajaan ja suuri rauhan henki aivan huokui hänestä ympäristöön. Ajattelin, että hän on varmaan näitä maan hiljaisia, joista ei kukaan tiedä mitään, joita ei missään mainita merkittävinä ihmisinä, mutta jotka Herramme noteeraa korkealle huolimatta heidän alhaisuudestaan - tai ehkä juuri siitä syystä?

Muistin sitten erään toisenkin rukoushetken kauan sitten. Olimme koolla valtakunnallisessa evankelistatapaamisessa ja mukana oli eri seurakunnista ja järjestöistä alan ammattilaisia. Olin tuiki tuntematon eikä minulla ollut vastuuta muuta kuin kuunnella kuuluisuuksia. Jossain vaiheessa useamman päivän rupeamaa jalkauduimme ryhmiin rukoilemaan ja kuinka ollakaan pääsin sen ajan suuren persoonan, Kalevi Lehtisen, viereen. Oli mielenkiintoista tuntea läheltä henkilö, jota olin katsonut siihen asti vain kaukaa. Pian minulle selvisi, miksi hän oli niin merkittävä ihminen uskovien keskuudessa: Hän oli tosi nöyrä hengeltään ja esiintymiseltään, suorastaan vaatimaton, vaikuttava tavallisuudessaan. Jos en olisi tiennyt hänen kuuluisuuttaan, olisin voinut luokitella hänet tietämättäni keneksi tahansa uskovaksi rivimieheksi. Myöhemmin joskus eri tilanteissa juteltuamme kaksin käsitykseni Kalevin esimerkillisestä uskosta ja johtajuudesta vain vahvistui.

Kerran sitten sattui jopa koominen tilanne, kun olin pitämässä puhetta eräillä vastaavilla evankelistapäivillä toisella paikkakunnalla. Minä olin edelleenkin tuntematon sotilas ja paikalla oli taaskin Kalevi muiden asiaan vihkiytyneiden tavoin. Sitten eräs tuntemani henkilö käytti puheenvuoron ja kertoi minun olleen hänen elämässään Raamatun opettajana tärkeimmän henkilön Suomessa. Väki oli tästä kummissaan, kun olin heille tuiki vieras ja joku puki sitten ääneen monen ajatuksen, että entäs sitten eturivissä istunut Kalevi Lehtinen? Johon mainittu henkilö vastasi, että onhan hänkin jotain vaikuttanut? Asia herätti suurta hilpeyttä katsomossa.

Eräänä päivänä tulee maan hiljaisten aika astua Herran eteen, kun Jumalan aikataulussa koittaa kotiin kutsun päivä ja haudat aukeavat ja elävät uskovat temmataan Kristuksen tullessa hänen tykönsä. Joskus 1800-luvulla syntyi Amerikan mustien keskuudessa laulu "Kun pyhät marssivat sisälle" Sen alkuperää ei tunneta. Siitä on tehty sittemmin lukuisia jazz-versioita, jotka palvelevat lähinnä viihdettä ja ihmiset tanssivat sen jytkeessä kuin viimeistä päivää. Mutta alkuperäisesti laulu lienee pohjautunut psalmien sanomassa luettavaan Herran odotukseen ja ilmestyskirjan suuriin visioihin? Vanhimmat versiot laulusta olivat hitaita ja arvokkaita, kuten laulun sanoman vakava ja lopunaikoja koskeva sisältökin edellytti. Siinä oli läsnä viimeisen tuomio tuli, maan päälliset mullistukset, taivaalla näkyvät muutokset, pelastuksen ihanuus, arkkienkelin pasuuna ja uskovan (pyhä) harras odotus päästä Jeesuksen luokse lopullisesti. Laulun aikaan Amerikassa sen tekijät ja laulajat ovat olleet orjia kirjaimellisesti, suurten vaivojen kuormittamia, kärsiviä ihmisraunioita, jotka ovat tähyilleet tulevan maailman ihanuuteen evankeliumin lupausten valossa. Maan hiljaisille tulee Kristuksen kutsu kuninkaan pöytään juhla-aterialle ja elämään paratiisissa ikuisesti.

Oi, kun pyhät menevät marssien sisään, 

oi Herra, haluan olla siinä (järjestys)luvussa, 

kun pyhät menevät marssien sisälle…. 

oi, kun rummut alkavat paukuttaa…. 

oi, kun tähdet putoavat taivaalta…. 

oi, kun kuu muuttuu veren punaiseksi…. 

oi, kun pasuunan ääni kutsuu (Herran omia kotiin)…. 

oi, kun (ilmestyskirjan) ratsastajat alkavat ratsastaa…. 

oi, kun tuli alkaa palaa (tuomiona maailmassa)…. 

oi, kun pyhät menevät marssien sisään, 

oi Herra, haluan olla siinä (järjestys)luvussa, 

kun pyhät menevät marssien sisälle….

"Missä vietät iäisyytesi?"

Minulla oli Venäjällä mukanani kourallinen venäjänkielisiä traktaatteja ja laitoin niitä kirkossa virsikirjojen viereen ja seurasin, kuinka ihmiset ottivat niitä mukaansa ja alkoivat lukea halukkaasti. Seuraavana päivänä jaoin loput suoraan ihmisten käsiin ja kaikki menivät kaupaksi. Kerroin sitten paikalla oleville, että samanaikaisesti olisin ollut Suomessa ystäväni Pertti Nousiaisen hautajaisissa, ellen olisi sopinut tuloani Venäjälle. Kerroin lyhyesti, millainen Pertin kutsumus oli ollut tehdä herättäviä, evankelioivia traktaatteja, tolppajulisteita, kirjoja, jms. yleiseen jakoon. Sanoin, että niitä on painettu eri kileillä miljoonia kappaleita. Otin esimerkin Raamatusta, jossa Herra lähetti Filippuksen kertomaan evankeliumia etiopialaiselle miehelle. Mies oli ollut Jerusalemissa ja ostanut itselleen Raamatun, muttei ymmärtänyt siitä juuri mitään. Mutta Filippus toimi elävänä Kristuksen kirjeenä, kun ei ollut vielä traktaatteja olemassa. Mies tuli uskoon, kun hänelle selvisi, että tekstin uhrikaritsa olikin Jumalan Poika, Jeesus Kristus, hänen ja koko maailman syntien sovitus.

"Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio." Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta. Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Mutta Filippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Apt.8:26-37.

Kerroin myös tapauksen Suomesta, jossa eräs tuntemani nuorimies oli päättänyt tappaa itsensä ja päättänyt ostaa sitä varten pistoolin. Selatessaan puhelinkioskissa luetteloa, oli asemyyjän nimen kohdalla sillä sivulla traktaatti, jossa luki: "Missä vietät iäisyytesi?" Mies oli murtunut täysin ja soittanut uskovalle ystävälleni ja itkien kertonut aikeistaan, traktaatista, sekä kysynyt neuvoa ja apua. Itsemurha oli jäänyt tekemättä ja elämä voitti. Traktaatti oli silloin ollut paikallaan. Kuka liekään sen sinne laittanut, niin oli se Jumalan käden ojennus ja sanoma taivaasta, joka pysäytti miehen kauheasta teosta. On herätyksen aikoja, jolloin Jumala kutsuu. On etsikkoaikoja, jolloin pitäisi kääntyä Jumalan äänen puoleen ja löytää yhteys häneen. On aikoja, jolloin pitää vain kuunnella, mutta on myös aikoja, jolloin pitää varoittaa. Joskus on tarpeen puhua ja kirjoittaa asioista suoraan ja kohti käyvästi, herättävästi, silloin on ainakin joku sielu vähemmän helvetissä.

Kun tein tuttavuutta Pertin kanssa ensimmäistä kertaa 80-luvulla, se tapahtui puhelimessa ja sovimme yksityiskohtia ensimmäisen kirjani painamisesta Herätysseuran kirjapainossa Suolahdessa. Menin sitten käymään paikan päälle ja tapasimme. Paino oli suhteellisen alkeellinen vanhan omakotitalon kahteen kerrokseen rakennettu toimintayksikkö. Niinpä ensimmäinen kirjani latominen suoritettiin siihen aikaan vielä käsipelillä - ja se oli hidasta, sekä korjaaminen hankalaa.

Seuraavan kirjan syntyessä Pertti kehotti minua hankkimaan tietokoneen ja lupasi auttaa ohjelma-asioissa. Tietokoneet olivat vielä kalliita ja harvinaisia, eikä monikaan tarvinnut sellaista työssään. Mutta semmoinen hankittiin ja käsikirjoitus tehtiin levykkeelle, lerpulle. Muistan, kuinka Pertti kyllä päivitteli teknisen korkeakoulun laatimaa TEKO-ohjelmaa, se kun oli melko alkeellinen dos-pohjainen harjoitustyö, vaatimattomin ominaisuuksin. Käsikirjoitus oli kuitenkin sillä taltioitu. Hän sanoi taas painossa käydessäni, että koko ohjelma pitäisi lailla kieltää! Mutta kirja kuitenkin syntyi ja sen jälkeen monta kirjaa – tosin uudemmilla ja paremmilla ohjelmilla.

Sitten tein monta projektia Pertin kanssa vuosien aikana, varsinkin 90-luvulla kävin usein kirjapainolla. Huomasin myös tällaisen erikoisuuden, että kirjapainon ovet olivat aina auki, yötä päivää, ja ovessa oli avain lukossa.  Ilmeisesti varkaita ei pelätty tai sitten Pertti ajatteli, ettei siellä ole mitään varastettavaa? Keskustelimme myös näillä reissuilla Suomen kristillisyyden tilasta ja ihmisten edesottamuksista. Mieleeni jäivät kirjapainon pöydällä olevat monet ratkaisukupongit, joita oli usein monta lävistettynä piikkiin. Moni oli kohdannut Jeesuksen niiden kautta, moni pyysi esirukousta, neuvoa ja yhteydenpitoa. Olivat kuulemma muutamat tulleet katsomaankin paikan päälle, että mistä talosta näitä oli lähetetty. Joskus Pertti sanoi minulle: - älä ota osaa opillisiin kiistoihin, koita pysyä niistä erilläsi! Se oli viisas ajatus, jota pyrin pitämään mielessäni matkan varrella.

Pertti oli periaatteen mies, joka oli tottunut tekemään päätöksiä yksin. Hän oli viimeisen päälle herätysmies, joka näki tämän kristillisyyden muodon ainoaksi tarpeelliseksi, jonka edustajia ei ole koskaan liikaa. Jo nuorena hän oli saanut tähän vaikutteensa suuren esikuvansa Urho Muroman koulussa Kauniaisissa valmistuessaan nuoriso-ohjaajaksi 50-luvulla. Myös Uuras Saarnivaara, hänen sen aikainen opettajansa oli esikuvallinen herätyskristitty, jonka kirjoja Pertti oli painanut lukuisia.

Pertin näky oli 60-luvulta kirjapainon alkuvaiheista asti ollut synnyttää painotuotteita, jotka tukevat ja aikaansaavat hengellistä herätystä lukijoissaan. Hän kustansi ja käänsi, käännätti vanhoja klassikkoja, jotka olivat toimineet aikoinaan lukemattomien ihmisten pelastukseksi menneitten vuosien aikana. 90-luvulla hän ryhtyi työstämään vanhaa kuvaraamattua ja noin vuoden työn jälkeen se syntyi uudelleen ladottuna ja vanhojen Gustav Doren kuvien keralla.

Yhteislaulun tärkeä elementti korostui sinisen laulukirjan muodossa, jota painettiin runsaasti. Se oli sen ajan kokoelma vanhoja ja uusia lauluja, joissa oli syvä hengellinen sanoma. Siihen aikaan sillä oli tilausta ja tarvetta seurakuntien kokoontumisissa. Omassa nuoruudessani Sininen laulukirja oli tärkein laulukirja nuorten kokoontumisissa Raision vanhan pappilan nuorisotilassa. Vanhojen laulujen hyvä puoli oli niiden vahva sanoma, joka tuki Raamatun tekstiä ja kutsui sieluja elämän tielle. Ne eivät olleet sielun heilahduksia ja tuulen tuiverruksia, vaan ydinsanomaa Golgatalta, rististä ja Vapahtajasta. Pertin lauluvalikoima oli tarkkaan mietitty, mitään tyhjänpäiväisiä pliisuja, tunnelma veisuja hän ei sinne kelpuuttanut.

Teimme suunnitelmia monista kirjoista, joita käännettiin, painettiin uudelleen ja kirjoitettiin tuoreena. Pertillä oli erikoinen kustannuspolitiikka, joka tuli ilmi jo heti ensitapaamisessa, hän pyöristi hinnat selviksi tuhatluvuiksi ja yleensä ostajan eduksi. Toinen erikoisuus oli se, että painosta ostamaan tulleet saivat materiaalit puolen hintaan. En ollut tavannut missään tällaista menettelyä. Yleensäkin Pertin hinnat olivat kovin alhaiset ja hän ajatteli tärkeimmäksi tavoitteeksi evankeliumin levittämisen ja ihmissielujen pelastumisen. Raha oli vain toisarvoinen väline, jota tarvittiin asioiden hoitamiseen - ei muuta. 90-luvulla ehdotin Pertille, että hän painaisi uuden yhteislauluvihon "Lauluja Jeesuksesta", se oli päivitetty versio ns. punaisesta lauluvihosta, jota painettiin Kristillisen Työväen Liiton toimesta 80-luvulla tuhansia kappaleita yhteislaulua tukemaan. Niin tapahtui, väriksi tuli ensin keltainen kansi, jossa oli kuvattuna Jeesus, aurinko ja perhonen. Kun vihkoa oli painettu jo vuosikymmen ja kysyntää oli ollut runsaasti, Pertti sanoi, että nyt tehdään tästä nuottipainos. Ilmeisesti moni vihkon käyttäjä oli kaivannut sellaista ja tiedustellut painosta? Myös Sininen laulukirja oli saanut hieman aikaisemmin oman nuottiversionsa. Kävimme sitten läpi yksityiskohtia ja suunnitelma edistyi. Sain painolta sitä varten nuotitusohjelman, jota opettelin käyttämään. Siinä taisi mennä vuoden verran aikaa, ennen kuin ensimmäinen vedos oli valmis ja Pertti muokkasi sitten sivut painokuntoon. Nyt myöhemmin vihko ja nuottikirja on tullut vastaan eri puolilla maatamme seurakunnissa ja kotikokouksissa. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten sinikantinen uudistettu versio nuottikirjoineen.

Eräs merkittävä tuote Pertin kirjapainossa on ollut vuosien ajan vanha klassikko Thomas Wilcoxin Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta. Tämä pieni kirjanen on hengellisesti yksi merkittävimpiä koskaan kirjoitettuja teoksia. Se sai 1600-luvun englannissa suuren suosion ja on sittemmin käännetty useille kielille. Kirja on hyvin Kristus-keskeinen ja nimeään myöten selkokielinen. Kirjan johtava ajatus on Jeesuksen ainutlaatuisuus ja ihmisten täydellinen kykenemättömyys jumalisuuteen ja vanhurskauteen omin voimin. Mielenkiintoista teoksessa on se, että kirjoittaja on pienen baptistiseurakunnan paimen, mutta silti näkemykseltään evankelinen, joka sai istua mm. vankilassa vuoden verran uskonsa tähden. Jopa opillisesti tiukka luterilaisuus on arvostanut aina tätä kirjaa ja sen sanomaa esimerkillisenä kristillisyyden julistuksena. Suomeen kirja rantautui 1700-luvun puolivälissä ensin ruotsinkielisenä (elimme silloinkin ruotsalaisten vallan alla). Suomennos tuli hieman myöhemmin. Varhaisempi herännäisyys arvosti suuresti tätä kirjaa, joka edesauttoi herätyksen leviämistä. Uskoon tulleet lukivat sitä hengelliseksi rakennuksekseen.

Tässä näyte hieman vanhemmasta suomalaisesta versiosta:

Ystäwäni, minä lähestyn sinua waroitussanalla, josta minä toiwon sekä minun että sinun sydämellesi hyötyä. Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hywin; se on jalo etu. Mutta jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen weressä juurtunut, niin se lakastuu, eikä siitä tule muuta kuin wäärä ja pettäwä korskeus, jolla sinä menet helwettiin.

Kun sinä olet tullut eläwästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hywää työtä, waikkapa koko maailma sinulle annettaisiin. Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut Hänet wahwaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa wanhurskauttasi, saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps.61:3), ja tästä kalliosta, joka sinua alati seuraa (1.Kor.10:4), wuotaa lakkaamatta armon hunajaa rawinnoksesi.

Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan avasi meille kerran syvissä haavoissaan...

Tuossa joku vuosi sitten meillä pidettiin kotiseurat, jossa oli useita puhujia ja laulajia kokoontunut iloitsemaan Herramme ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä. Mukana oli mm. vanha ystäväni Paavo Saario Jämsänkoskelta, hän lauloi muutaman laulun, jotka olivat olleet hänen sydämelleen tärkeitä viestejä Jumalalta. Häntä säesti Saara Mörsky. Tässä yksi sellainen, jonka sanoma on edelleenkin kovin ajankohtainen ja siunaava:
https://www.youtube.com/watch?v=R4JGOnD2vMQ&feature=youtu.be
 

1. Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan

Avasi meille kerran Syvissä haavoissaan,

Uskoni autuuteni Pelotta perustan

Ja elän turvallisna Liitossa Jumalan.

2. Vain tunteitteni armoon Mä ennen turvasin,

Mut syntituskissani Rauhani kadotin.

Kun tunteita vain riitti, Ol' varma autuutein,

Mut niiden haihtuessa Men' autuus yksin tein.

3. Sielussain yötä päivää Alati vaihteli,

Ja Sanan riemujuoma Mun usein hurmasi,

Mut kun se kylmäks jätti, Ol' poissa riemukin

Ja lapsen oikeuttain Syvästi epäilin.

4. Oi, Jumalalle kiitos! - Nyt syyn mä ymmärrän

Ja kalliolla tyynnä Turvassa lepäjän:

Mä turvaan siihen armoon, Min Jeesus kuollessaan

Avasi mulle kerran Syvissä haavoissaan.

5. Mun sydämessäin kyllä Viel tunteet vaihtelee:

Oon tänään lämmin, hellä, Taas mieli kylmenee.

Mut Jumalani luona Ei armo vaihdukaan.

Siis valheitapa syömmein En enää uskokaan.

6. Se omaisuus, min Jeesus Mull' hankki verellään,

Se autuudeksi riittää, - Sen varaan yksin jään.

Se on se kiinnekirja Min Jeesus vahvisti

Ja kuolontuskissansa Verellään kirjoitti.

7. Katsota taivahassa Ei vaihteluita maan,

Uus liitto rikkomatta Siell' pysyy ainiaan.

Mä olen sovitettu, Vaikk' miltä tuntuiskin

Ja kiinnekirjahani Nyt yksin luotankin.

San. Carl Olof Rosenius     Säv. Oscar Ahnfelt

"Herramme tulee"-laulukirjan, v 1956

Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette Matt.6:8

Minulla ei ole koskaan ollut elävää isoisää. Äitini syntyi au-lapsena, kun isoäiti oli piikomassa jossain kartanossa ja lapsen isä oli eri säätyä. Siihen aikaan eri säätyä olevat eivät menneet naimisiin. Aihe oli sen verran arka, ettei siitä juurikaan puhuttu kodissamme ja itselläni oli kyllä isoisän korvike, joka ei ollut meille mitään sukua - mutta muuten mukava mies. Ollessani parikymppinen nuorimies ajattelin joskus mennä katsomaan isoisääni, hän kun kuului olevan vielä elävien kirjoissa. Mutta sitten luovuin hankkeesta äitini tähden. Ukko oli hylännyt aikoinaan isoäitini, ja äitini, mitä minä semmoista menisin tapaamaan, ettei tulisi sanottua pahasti tai peräti hyvästi? Myöhemmin näin sitten hänen hautakivensä hautausmaalla - se siitä. Ukko oli muuten nuoruudessaan ollut kuulemma paikallisen kyläkirkon suntion toimessakin, että aina on meillä oltu kirkkoon päin vähän kallellaan? Toinen isoisäni kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.

 

Isoisän hauta. Hänen toinen nimensä oli Sakkeus

Äitini oli sukunsa tapaan vahva nainen, joka pärjäsi hyvin elämässään ja monenlaisista haasteista ja koettelemuksista. Hän kykeni rakentamaan elämää sujuvasti ilman isää. Oma isäni eli monesti äitini varjossa ja äiti oli johtaja-tyyppi, joka hoiti talousasiat, ja antoi meidän perheessämme julkilausumat ja hoiti edustustehtävät, sekä sisä- ja ulkopolitiikan. Hän osallistui ammattiyhdistystoimintaan, oli hyvin yhteiskuntatietoinen ja kantaaottava. Hän oli myöskin hyvin sosiaalinen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän ystävystyi nopeasti ja helposti, eikä edellyttänyt tuttavuuksilta korkeampaa sivistystä tai koulutustasoa, vaikka niitäkin kuului ystäväpiiriin. Hän kävi paljon ulkomailla, puhui englantia ja tutustui moniin Suomeen tulleisiin ulkomaalaisiin ja piti heihin yhteyttä, mm. bulgarialaisiin, egyptiläisiin, amerikkalaisiin. Hän kuoli suhteellisen nuorena haimasyöpään.

 

Isoisä nuorena sotilaspuvussa.

Nyt myöhemmin olen miettinyt hänen suhdettaan omaan isäänsä ja Taivaalliseen isään. Auktoriteetit ovat monelle vahvalle ihmisille suuri kompastuskivi ja vaikea käsiteltävä. Niinpä äitinikin joutui varmasti elämänsä erääseen suurimpaan kriisiin, kun minä ilmoitin tulleeni uskoon. Järkytys, yllätys ja pieni maailma horjui hetken. Tämä tuli vielä ihan puskasta, kun meillä ei ollut viljelty tämän suuntaisia käsityksiä lainkaan. Yhteinen perhe-elämä oli ajanut karille, tiet olivat eroamassa. Oli kuin toinen olisi tullut ja vienyt lapsen häneltä - Jumala, tuntematon Jumala, kaukainen ja epämääräinen olento, valloittaja, voittaja? Menikin monta vuotta ennen kuin hän tasaantui ymmärtämään, että Jumala on Isä, joka tarkoittaa hyvää ihmisille. Ennen kuolemaansa hän kertoi vaimolleni turvaavansa samaan Jumalaan kuin minäkin. Taivaallinen Isä oli tullut hänelle sydämeen asti Jeesuksessa, ja elämäni muutostodistuksessa. Ihmeellisisä nämä Herran tiet?

Eräässä lehdessä oli juttu, jossa keski-ikäinen rouva tilitti omaa isäsuhdettaan, joka ei ole oikein koskaan tullut vielä selvitetyksi:

- Olin 24, kun sain kuulla, että mies, joka on kasvattanut minut, ei olekaan isäni…. Olin vihainen ja katkera, minulle oli valehdeltu vuosikausia…. Kirjoitin isälle kirjeen. Hän ei vastannut siihen. Sitten soitin. Kysyin isältä tietääkö hän, kuka olen. Hän sanoi, että varmasti tietää, mutta puhui puhelun loppuun kuin olisin ventovieras. Hän ei koskaan soittanut takaisin. Se oli valtava pettymys. En ollut osannut varautua siihen, että isä torjuu minut…. Odotin isältä vastausta pari vuotta…. Sen lähemmäksi isää en ole vielä päässyt…. Tunsin itseni kummajaiseksi Länsi-Suomessa. Nyt ajattelen, että ne ovat ne isäni karjalaiset juuret. Ajatus siitä, että minulla on jotakin isältäni perittyä, lämmittää mieltä. Se on auttanut minua hyväksymään itseni.

Jokaisella on syntymänsä perusteella isä ja äiti, mutta kaikki eivät voi nimetä heitä tai tunnistaa kasvoilta tai vaikutukseltaan. Jumalan laki vaatii vanhemmille kunnioitusta riippumatta heidän virheistään tai puutteistaan, näin annetaan yhteiskuntaan arvo, joka rakentaa yhteiselämää kestäväksi. Mutta sanoma Jumalasta Isänä on Raamatun perustotuus, jonka ihminen voi hyväksyä pelkällä järjellään. Sitä voi tiedollisesti käsitellä ja se voi jopa motivoida ihmisen käyttäytymistä moraalisella tasolla. Mutta se ei vielä pelasta ihmistä, siihen tarvitaan Isän lähettämä Poika, Jeesus. Ei ihme, jos sitten moni kyseleekin tunnetiloissaan, että mihin sitä Jeesusta tarvitaan, eikö Jumala yksin riitä? Niin, ei tosiaankaan riitä. Sillä on kirjoitettu: "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä." 1.Joh.2:23-25. On siis käytävä oppimaan Jeesuksen kautta tuntemaan Isä. On käytävä Jeesuksen kautta, jos mieli päästä Isän kotiin. On tunnettava Jeesus, jos haluaa olla osallinen uskosta, uskovien yhteydestä, taivaan tiestä, Jumalan sanasta, Pyhästä Hengestä ja jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnassa äidin osa on annettu seurakunnalle, jonka tehtävä on synnyttää Jumalan sanan vaikutuksesta uusia uskovia Herralle ja hoitaa heitä siellä.

 

Toinen isoisä kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.

Jeesus opetti seuraajiaan uuteen ennenkuulumattomaan asenteeseen ja tietoon: Vain Jumala oli heidän todellinen isänsä. "Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." Matt.23:9. Isän rooli tuolloin ja myöhemminkin on ollut usein ylikorostunut vallankäyttäjä ja kun siihen vielä on liittynyt kaikki sekoilut ylpeydessä, rahan käytössä, ihmissuhteissa, väkivallassa, siveettömyydessä ja valheissa, on soppa valmistunut ja sitä on annettu kauhalla ja lusikalla perheelle ja suku, työkaverit ja naapuritkin ovat saaneet siitä osansa. Ei ihme, etteivät kaikki halua kertoa maallisesta isästään juuri mitään? Eihän tuo saanut kuin pahaa aikaan? Mutta hautajaisilmoitukseen laitettiin (varmuuden vuoksi), että kultainen, aina iloinen, varsin ystävällinen, kova työmies, taitava käsistään, sukkela ja vetreä, urheilullinen, sanavalmis ja uskonnollinen isä / isoisä on nyt poissa? No, eihän sinne voi mitään totuuksia kirjoittaa, vaikka äijä olisi ollut kuinka hankala tyyppi ja pahki änkyrä eläissään?

On taivaallinen valaistumisen hetki ihmiselle, kun hän löytää Luojansa Isänsä, joka etsii, kutsuu ja pelastaa hänet. Mielikuva Jumalasta isänä on ehkä pitkän aikaa enemmän isoisän näköinen, mutta on sitten aikaa saada tuohon kuvaan kirkastumista ja henkilökohtaista suhdetta. On suuri taivaan lahja ja viisaus oppia sanomaan uskossa: Isä meidän, joka olet taivaissa… Jumala on ilmoittanut itsensä meille poikansa Jeesuksen kautta ja hän on seurakunnan pää, kaiken johtaja ja valtias ikuisesti. Isä meidän rukous on seurakunnan rukous, se rukoillaan aina monikossa, meidän -muodossa. Sen on tarkoitus yhdistää Jumalan lapset yhdeksi kokonaisuudeksi, Jumalan perheeksi. Sellaisten uskovien, jotka eivät tunne tai tunnusta Herraa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä, on suuri taipumus erota uskovien joukosta ja jättää seurakuntansa vastenmielisten, liian "hengellisten" tai liian "hengettömien" uskonystävien tähden. Jäljelle jäävät vain tilanteeseen ja sakkiin tyytyvät, syntisiksi tulleet ja tunnustautuvat, alatien kulkijat, heikot ja raihnaiset, sairaat ja vanhukset.

Jumalan rakkaus tulee ilmi auringon nousussa, luonnon elinvoimassa, suotuisissa elinolosuhteissa, riittävässä terveydessä, ruoassa, jota syömme, vaatteissa, jotka puemme päällemme, kodissa, joka on levähdyspaikkamme, ystävissä, jotka jaksavat olla seurassamme, mutta erityisesti Jeesuksessa, Herrassamme ja hänen Golgatalla antamassaan sovitusuhrissa.

"Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa." 2.Tess.2:16-17. Jumala puhuu sanassaan meille lohdutuksesta (praklesis = kehotus, rohkaisu, lohdutus), että saisimme siitä uskoa sydämeen. Se on ystävällistä ja vahvistavaa, läheistä ja huolehtivaa Isän puhetta lapselleen, josta hän välittää ja pitää huolta. Tuota huolehtijan, lohduttajan ja puolustajan nimikettä Raamatussa käytetään Pyhästä Hengestä. Hän on herättävä pelokkaissa, aroissa ja masentuneissa uutta rohkeutta. Hänen nimikkeensä tarkoittaa myös kokoonkutsujaa, joka viittaa seurakuntaan ja uskovien yhteyteen. Mutta tässäkin tuo koko Jumalan työ käy sydämen kautta, sisimmästä ulkoisiin, mielestä jäseniin, uskosta järkeen, kuuntelusta toimintaan, hiljentymisestä liikkeelle lähtemiseen. Taivaallisen Isän lohdutus riisuu kavereiden velkomisesta, kierosta arvostelusta, juonittelusta ja noituudesta, pahaan turvautumisesta ja lahkolaisuudesta, katkeruudesta ja kaunasta, turhasta vertailemisesta ja tyytymättömyydestä.

Voi olla, ettei ihmisellä ole isää eikä isoisää elämässään tunnettavalla tavalla ja joutuu kulkemaan kovin orpona maallisen taipaleensa, mutta jokaisella on Taivaallinen Isä, hän on ikuinen, muuttumaton, hyvä, ihmisiä rakastava ja rukouksia kuuleva Jumala. Istuin kirkossa ja kuuntelin erään miehen todistusta hänestä. Mies oli ollut elämänsä kaatopaikalla ja täysin konkurssikypsä joka suhteessa, loppuun palanut hiilenpätkä, tyhjäntoimittaja. Sekin vähän, mitä elämässään olisi ollut säilyttämisen ja hoitamisen arvoista, hän oli tuhonnut, pilannut ja tuhlannut. Kaiken epätoivon keskellä hän ajatteli Jumalaa, vaikkei uskonut häneen. Hän rukoili yksinkertaisen rukouksen: 

- Jumala, jos olet olemassa, ilmoita minulle itsesi!

Ja Jumala ilmoitti, apu löytyi, taivaasta ojennettiin miehelle auttava käsi, hän sai anteeksi syntinsä, uudestisyntyi Jumalan lapseksi ja sieluun tuli rauha pitkän sotaisan jakson päätteeksi. Isä ilmoitti itsensä, rakkautensa, Poikansa Jeesuksen ja antoi miehelle tehtävän palveluksessaan sekä tulevaisuuden ja toivon, lupauksen johdattaa häntä maailmassa ja olla hänen kanssaan joka päivä ja viedä kerran taivaaseen.

Vaikk' olet köyhä, koditon Ja vieras tällä tiellä,

Sun isänmaasi ylhääll' on, Sun ystäväs on siellä,

Siell' ovat kirkkaat vaattehes,

Siell' on sun kruunus, istuimes,

Siell' on sun nimes kallis.

Ja vaikket vastausta saa. Kun huudat ensi kerran,

Et virvoitusta tuttavaa, Kun makaat eessä Herran,

Ja vaikk' on teräskova maa

Ja taivaan viha kauhistaa,

Niin kuullaan siellä huutos.

Näyttäähän Herra viipyvän Sua koetellessansa,

Vaan silloinkin hän nääntyvän Tukeepi armollansa.

Kun ensin kestät myrskyt,

niin Sä pääset paratiisihin

Ja siellä vaivas loppuu.

Siis ota hoitoos sieluni, Mun Jumalani ja Herrani!

Sä olet sielunpaimeneni Ja huojennat myös kuormani.

Sä olet turvani, linnani,

Ja varjelukseni, kilpeni

Ja Sulla on Isän sydän.