Hengellisillä
kesäjuhlilla näkee kaikenlaisia ihmisiä, on perinnekävijää, kerran
pistäytynyttä ja muuten vaan porukkaa. Evankeliumijuhlilla huomasin erään
miehen, joka ei siellä ole perinteisesti ollut, johtuen hänen aikaisemmasta
herätysliiketaustastaan ja menneisyyden valinnoistaan. Mies on varsin tunnettu
kristillisissä piireissä ja ollut aikoinaan sangen kiistelty persoona, joka
jakaa ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan. Nyt hän oli esittelemässä
erästä kirjaa ja tapaamassa niissä merkeissä asiasta kiinnostuneita.
Palautin mieleeni
kokemukseni hänestä, mitä kykenin muistamaan vuosien varrelta ja huomasin, että
mies oli aina ollut melko kriittinen (milloin mistäkin asiasta) ja saanut
pientää vipinää aikaan joka paikassa, mihin oli telttansa pystyttänyt? Katsoin
häntä ohimennessäni ja tunsin häivähdyksen sääliä, sillä ajattelin hänen olevan
täällä vilpittömästi pyrkimässä koko kristikunnan parhaaksi rakentamaan hyvää
tulevaisuutta tämän omaksumansa mallin mukaan. Emme puhuneet, ei ollut
puhuttavaa. Jeesuksesta olisin voinut puhua
jokusen sanan, mutta en sillä kertaa juuri muusta? Mietin, oliko hän ns.
vastarannan kiiski, vai joutunut vain olosuhteitten pakosta kirkolliseen
paitsioon? Vai oliko hän niin paljon meitä taviksia edellä, että oli saanut
selvästi meitä suuremman valon?
Eräs aikansa
vastarannan kiiski oli kuninkaan poika, mutta tyytymätön asemaansa ja siksi hän
pyrki parantamaan tilannetta aktiivisesti vaikuttamalla ohikulkeviin. Hän
halusi itsekin kuninkaaksi, mutta ongelma oli siinä, että siihen virkaan
valittiin vain yksi kerrallaan Hän halusi olla jotain, vaikkei ollut mitään.
Hän ei kysynyt Jumalan tahtoa, eikä rukoillut sen toteutumista. Mutta hänkin
oli kovin yksinäinen ja joutui ilman ympäröivää yhteisöä tekemään päätöksiä
tunteittensa pohjalta. Myöhemmin nämä kömmähdykset maksoivat hänen henkensä.
"Ja Absalom sanoi vielä: "Jospa minut asetettaisiin tuomariksi
maahan! Silloin tulisi minun eteeni jokainen, jolla on riita- tai oikeusasia,
ja minä antaisin hänelle oikeuden." Ja kun joku lähestyi kumartaaksensa
häntä, ojensi hän kätensä, tarttui häneen ja suuteli häntä. Näin Absalom teki
kaikille israelilaisille, jotka tulivat kuninkaan eteen saamaan oikeutta. Ja
niin Absalom varasti Israelin miesten sydämet." 2.Sam.15:4-6. Jumalan
seurakunnassa on vain yksi kuningas, hän on Jeesus ja jokaisen uskovan tulee
alistua tähän järjestykseen, muuten joutuu sakkokierroksille tai peräti kuolee. Miehen olisi ollut tarpeen saada hyvä luotettava uskonystävä ja sielunhoitaja, että olisi saanut Jumala-suhteensa kuntoon. Jäljet pelottavat.
Kerrotaan miehestä,
joka tuli eroamaan kirkosta ja meni sitä varten kirkkoherranvirastoon asiaa
ilmoittamaan sanoen papille: - Mä eroon kirkosta, se puhuu palturia, ei oo
mitään taivasta eikä helvettiä olemassakaan..... Pappi katsoi rauhallisesti
mieheen ja vastasi sitten: - Veli tulee vielä yllättymään! Seurakunnan ovet
käyvät edelleenkin, niinkauan kun on ihmisiä, toiset tulevat, toiset menevät ja
joku jääkin. Joku löytää, joku ei löydä helposti, joku ei löydä koskaan.
Uskovien joukkoon
puikahtaa aina silloin tällöin jokunen kristitty, jolla on eri mielipiteet
asiasta kuin asiasta. Aikansa nämä veijarit sitten jaksavat epätäydellistä
hengellisyyttä, joihin kuuluvat väärä kastetapa, vääränlainen ehtoollisen
vietto, väärä papin virka, väärä seurakunta, väärä Raamatunopetus, vääränlainen
musiikki, väärin tehty tilaisuuden johtaminen, väärin käytetyt armolahjat,
väärän vahvuinen kirkkokahvi, väärät verhot seurakuntatalossa, jne. Sitten he
aikansa arvosteltuaan lähtevät, seurakunta pitää pienen hiljaisen kiitoshetken
Herran edessä ja rukoilee, että uusia ei ihan pian ilmestyisi maisemiin? Asianoaminen
kiitää lujaa seuraavaan paikkaan (seurakuntaan) ja jatkaa hyväksi
havaitsemaansa linjaansa "peruskristittynä", jonka elämäntehtävänä on
ohjata harhautuneet ja asioista tietämättömät oikeille raiteille. Yleensä
seurakunta kestää nämä ihmiset ja jopa kasvaa uskossa ja rakkaudessa
joutuessaan etsimään Herran kasvoja vaikeissa tilanteissa, kun lampaat sysivät
toisiaan.
Olen saanut
arvosteluja pitkin matkaa siitä, millaisten uskovien kanssa olen ollut
tekemisissä ja arvostelijat ovat olleet sitä mieltä, että minun olisi pitänyt
tajuta ottaa hajurako hyvissä ajoin vaaralliseksi arvoioituihin henkilöihin.
Kristillisyyden piirissä siis täytyy olla joitakin pahoja viruksia, jotka
levitessään voivat tuhota koko kristiyhteisön? Näyttää siltä, että toisessa porukassa
leviää "Oikeaoppisuus-virus" ja toisessa "Glooria-virus" ja
toisessa "Humanismi-virus" ja vielä toisessa
"Kurjuus-virus". Tartunnan saaneet viettävät paljon aikaa yhdessä ja
he alkavat yhä enemmän muistuttaa toinen toistaan vaatteita, hiukaisa, ääntä ja
ilmettä myöten. Muut on siis helppo havaita, kun he eivät muistuta porukkaa. En
tiedä olenko koskaan onnistunut tekemään oikeita valintoja, sillä olen pyrkinyt
tekemään ne ihmisten, en opin tai seurakunnan mukaan? Olen joutunut pysähtymään
lukemattomien vaikeiden asioiden edessä miettien, mikä olisi tälle ihmiselle
parasta? Joskus olen ollut aivan ymmällä ja rukoillen jättänyt vain henkilön
Herran helmaan, koska edellytykseni ovat kokonaan hävinneet hyvään ratkaisuun?
Erityisen vaikeita henkilöitä ovat olleet nämä vastarannan kiiskiksi nimetyt
henkilöt. Mutta aina heitä jostakin on ilmentynyt uusia panoksia, jotka
muistuttavat kovasti edeltäjiänsä?
Vastarannan kiiski tuo
mieleeni pienen arvottoman särkikalan, jota kukaan ei arvosta, jota ei edes
pyydystetä, jonka ainoastaan köyhä voisi käyttää soppakalana. Se ei sovi
hienojen arvokalojen joukkoon vaatimattoman asemansa ja syntyperänsä vuoksi. Se
viihtyy paremmin vastarannalla, yksinäisyydessä, ilman auktoriteetteja,
käskijöitä, arvostelijoita, lypsäjiä, hyödyn tavoittelijoita tai isoja
syöjäkaloja, myöskin usein ilman omaa seurakuntaa (koska kaikissa on vikoja).
Sen elämä on siellä vastarannalla näennäisen onnellista ja katkeraa arvostelua
vastarannan onnellisia kohtaan, joita se salaa kadehtii kansansuosiosta,
rikkauden lisääntymisestä, menestyksen tuomasta helposta elämästä ja
julkisuudesta. Vastarannan kiiski ei sovi mihinkään yhteisöön kauan, sillä
enemmin tai myöhemmin hänen epäsosiaalisuutensa löytää muista kristityistä
liikaa vikoja, joiden kanssa ei kannata seurustella, ja jotka voivat tuhota
koko hänen uljaan uskovaisuutensa.
"Mitä veli
Apollokseen tulee, olen hartaasti kehoittanut häntä lähtemään veljien kanssa
teidän tykönne; mutta hän ei ole ollenkaan halukas lähtemään nyt, vaan tulee,
kun hänelle sopii." 1.Kor.16:12. Turhan tärkeitä ihmisiä riittää ja itsetehostusta on kaikkialla. Muiden tulee aina joustaa, kun hän on
paikalla, sillä hän ei tee kompromisseja. Kaikki epätäydellinen on hänelle aina
uhka, jota vastaan on noustava kiivaasti. Siksi hän hyökkääkin kovin asein
kaikkea liikkuvaa ampuen. Ja voi sitä, joka joutuu hänen maalitaulukseen. Hän
on myös yksinäisyydestään johtuen kehittänyt uuden kristillisyyden muodon;
puskapyssytyksen, siinä hän ampuu arvostelunsa naamoituen tai nimimerkillä
kohtaamatta vihollistaan. Hänen vastakohtansa onkin tämä perinteinen Raamatusta
löytyvä toimintatapa, jossa nostetaan kissa pöydälle ja sanotaan suoraan mitä
ajatellaan - päin näköä, seurauksia miettimättä. "Kun Keefas tuli
Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt
suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä,
oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois
ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat
ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa
tempasi mukaansa Barnabaankin. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet
suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen:
"Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten,
miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?" "
Gal.2:11-14.
Mutta vastarannan
kiiski ei mieti asioita Kristuksen ja hänen sanomansa kannalta, vaan häntä
ohjaavat itsekkäät motiivit, huono omatunto ja pönäkkä itsetunto. Jos Jumala jaksoi rakastaa maailmaa, hän ei sitä tee.
Jos Jeesus jaksoi etsiä ja seurustella surkimusten ja kurjien kanssa, hän ei
sitä tee. Hän vaatii oman tasonsa mukaisia ihmisiä ympärilleen, hän ei aio
kuihtua villiruusuna kukkavaasissa konttaavien ja ontuvien seurakunnan
alttarilla.
Vastarannan kiiski on
yksinäinen ja haavoittunut, rikkinäinen ja epäilevä. Hänen pettynyt luontonsa
on aina hieman varuillaan ja hän osaa tulkita sanat ja ilmeet, joiden keskellä
tulee olla tarkkana. Hän tekee muutamista tai jopa vain yhdestä
Raamatunjakeesta kokonaisen opin, josta hän ammentaa voimaa yksinäiseen
taisteluunsa näkymätöntä vihollista vastaan. Hän on täysin varma, että Jumala
mielistyy vain vahvuuteen, oikeakäytöksisyyteen ja oikeaoppisuuteen. Hänen
näkemyksensä mukaan armoa jaetaan niille, jotka osaavat tehdä asiat oikein?
Joskus muutama vastarannan kiiski löytää sielujen yhteyden ja he perustavat
"viimeisten aikojen erehtymättömät tosiuskovat" ryhmän, johon pääsee
uutena jäsenenä vain tiukkojen turvatoimien ja tutkimusten kautta. Heidän
pienissä tilaisuuksissaan aivan tuoksuu käsidesin bakteerivapaailmapiiri,
siellä ei ole mitään väärää - eikä mitään elämää. Sillä ei ole yhtään
vastauskoontullutta sotkemassa paikkoja ja puhumassa pehmoisia. Siellä ei ole
myöskään yhtään elämässä ja opissa harhautunutta pilaamassa pyhää ilmapiiriä.
Sinne ei kannata toisinajattelijan tai epäilijän yrittää tunkea itseään. Eikä
syntisen pidä yrittä hengaille heidän kanssaan, sillä pian moraalinruoska
viuhuu.
Mutta sisimmässään hän
kaipaa hyväksyntää, rakkautta, että hänkin kelpaisi muuhunkin kuin tämän rannan
pikkukiiskeksi. Hän palaisi takaisin vastarannalle kuin tuhlaajapoika aikoinaan
isän kotiin, mutta vielä menee liian hyvin ja syömistä piisaa. Hänellä on
suuria vaikeuksia olla luonnollinen, ja vielä suurempia ongelmia olla täysin
alaston, kokonaan paljastettu, mitätön, heikko, tyhjä ja epävarma saviruukku
vailla käyttöä. Miten ihanaa olisikaan ihanaa, jos joku sanoisi hänelle
tunnustuksen sanan, rohkaisevan viestin, kutsuvan eleen, jos joku hyväilisi
häntä tositarkoituksella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti