Joka avuksi huutaa Herraa….

    Seurakuntavaalien tulokset johtavat vastuuhenkilöiden järjestäytymiseen vuoden alussa. Lienee kuitenkin selvää, että monetkaan heistä eivät olisi pyrkineet sinne, ellei olisi ollut jaossa rahaa, valtaa ja omaisuuden hallitsemista. Monenlaista seurakuntatyötä ja -toimintaa pyöritetään nykypäivänä ilman sen merkillisempiä tuloksia. Suuriksi paisuneet seurakunnat ovat joskus ulkopuolisten mielestä kadottaneet näkynsä ja tavoitteensa kokonaan. Herää kysymys, miksi seurakunta on olemassa, mihin sitä tarvitaan, mitä se tekee ja kuka sen omistaa? Kuka huutaa avuksi Jeesusta? Kuka vastaa siihen?

Ruotsalainen Santa Claran seurakunta Tukholman keskustassa herättää toiveita uudenlaisesta innosta Jumalan työssä:

http://areena.yle.fi/tv/2178134?ref=leiki-ark
http://areena.yle.fi/tv/2178136?ref=leiki-ark

    Israelin matkalla matkaryhmien on tapana käydä länsimuurilla, itkumuurilla rukoilemassa ja tunkemassa pieniä rukouslappuja kivimuurin koloihin. Yleensä fiksut oppaat kertovat tämän olevan juutalaisten pyhin paikka, koska se lienee ainoa, mikä varmasti muistuttaa vanhan Jerusalemin ja sen temppelin historiasta. Kristityt lukevat silloin useita raamatunkohtia, jotka puhuvat ko. paikan ainutlaatuisuudesta. Esim. 2.Aik.6:32-33. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun suuren nimesi, väkevän kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden - jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, asuinpaikastasi, häntä ja tee kaikki, mitä muukalainen sinulta rukoilee, että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel, ja tulisivat tietämään, että sinä olet ottanut nimiisi tämän temppelin, jonka minä olen rakentanut.

    Vanhan Testamentin ilmestysmaja ja myöhemmin Jerusalemin temppeli on esikuva tulevasta

Messiasta, joka on ainoa oikea Jumalan maja ihmisten keskellä, ainoa oikea temppeli, ainoa oikea jumalanpalvelus ja ainoa oikea rukouspaikka Isän edessä, ainoa Jumalan pyhyyden kestävä nimi maailmankaikkeudessa, ainoa täydellinen pyhyys, ainoa todellinen pappeus ja ainoa, jolla on katetta kuulla, mitä häneltä anomme. Kautta aikojen ovat syntiset kokoontuneet Kristuksen ympärille etsimään apua elämänsä vaivaan ja pimeyteen, syntiin ja kurjuuteen - ja löytäneet avun.

Ihmisen ei siis enää tarvitse mennä Israeliin löytääkseen lupausten avain, Jeesus. Samalla toteutuvat nuo kolme ihanaa seikkaa: 1.Jumalan suuri nimi, 2.Herran väkevä käsi. 3.Jumalan ojennettu käsivarsi. Jeesuksen nimi tuo syntiselle turvapaikan ja Jumalan voima antaa hänelle edellytykset mielenmuutokseen ja uuteen elämään. Tämä kaikki toteutuu, kun Kristuksen ojennettu, haavoitettu käsi ilmestyy ihmisen elämän keskelle. Syntinen saa Herran haavoista armon ja Karitsan veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Kiitos Jumalalle!

   Norjalainen lähetystyöntekijä Jakob Arnesen (lähes kaksimetrinen mies, jota sanottiin Viikingiksi) kertoo tapauksen, joka hänelle tapahtui aikoinaan Japanissa:

Oli jo kylmä ja luminen aika. Olin silloin vuoristomajalla puunhakkuussa ja hiljentymässä Herran kasvojen edessä. Eräänä yönä nukuin hyvin levottomasti. Heräsin kello neljä aamulla, ja kun aukaisin Raamattuni, sain Herralta sanan: 'Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? - Minä sanoin: Katso, tässä minä olen , lähetä minut'." Jes. 6:8,9.

    En tiennyt mitä ajatella. Tunsin selvästi, että Herra herätti minut ja tahtoi minun menevän jonnekin. Niinpä rukoilin ja pyysin, että Herra johdattaisi minut askeliinsa. Tunsin raskaan kuorman laskeutuvan päälleni ja aivan kuin sisäisen käskyn nousta Fudzi-vuorelle. Oli aivan pimeää ja sumuista. Yö oli kolea ja kylmä. Mutta en voinut olla tottelematta sisäistä kehotusta.....

    Olin noussut monta aseman väliä. Autolla ajo oli vaikeaa, sillä sakean sumun ja pimeyden vuoksi en nähnyt juuri mitään. Auton valot läpäisivät sumun vain auton mitan verran. Lopulta olin viidennellä asemalla. Kohta alkoikin Jumalan aurinko nousta ja sen valaistessa ja lämmittäessä sain jälleen puhjeta kiitokseen ja ylistykseen Luojani suuruudesta.

    Jätin auton viidennen aseman pysäköintipaikalle ja aloin kiivetä ylöspäin, sillä autolla en pitemmälle päässyt. Rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi, jos Hänellä minulle jokin tehtävä siellä vuorella oli. Kello 11 olin korkealla ja vaarallisella rinteellä. Ajattelin jo kääntyä takaisin ja palata majalleni. Mutta yhtäkkiä kuulin tuskaisen huudon: 'Auttakaa! Auttakaa! Kuuleeko kukaan?'

Katsoin ylöspäin äänen suuntaan, mutta en voinut nähdä ketään. Ymmärsin kuitenkin, että siellä oli joku hädässä oleva ihminen. Mutta pääsy sinne näytti melko mahdottomalta vuoren jyrkän ja vaarallisen nousun vuoksi. Tarvittaisiin vuoristokiipeilijän varusteita. Läksinkin, alaspäin päättäen hakea väliasemalta apua. Retkeilymajan vartija kuitenkin väitti minun kuulleen harhaääniä sanoen, ettei hänelle ollut ilmoitettu kenenkään katoamisesta.

     Paikalle saapui linja-auto, joka oli täynnä retkeilijöitä. Mutta heillä kaikilla oli reittinsä: helpointa tietä ylös huipulle. Kukaan ei halunnut kuunnella minua ja tarjota apuaan. Vartija sanoi, että paikka

josta puhuin on toivoton saavuttaa ja täysin hengenvaarallinen. Hän väitti vielä, että hänen jalkansa oli kipeä eikä hän siis voinut auttaa.

    Olin pettynyt. - Mitä tehdä? Tiesin kuulleeni avunhuudon. Nyt ymmärsin, että Jumala oli herättänyt minut ja lähettänyt minut tänne. Tämä kuului siis minulle. Niinpä läksin takaisin vaikealle polulle, avuksi kuolemanhädässä olevalle. Kiipesin varovasti käsin ja jaloin, konttasin kuin apina. Huusin, mutta ei vastausta. Lopulta näin korkealla jyrkänteeltä pientä liikettä; joku liikahti siellä. Sain uutta voimaa ja intoa. Tiesinhän olevani Herran asialla. - Hän oli valmistanut ihmeen tuon päivän osaksi!

    Ryömien ja puiden juurista kiinni pitäen lähestyin paikkaa. Viimeinen taival oli niin vaikea, että se rasitti voimani äärimmilleen. Kesti 40 minuuttia ennen kuin saavutin vuorella olleen miehen. Näin edessäni silmäparin täynnä tuskaa, mutta samalla ne säteilivät mitä syvintä kiitollisuutta. Tuo pian tajuntansa menettävän nuorukaisen katse palkitsi kaikki vaivani. Siitä loisti pelastuksen riemu....

Hajakawa oli vain 23-vuotias. Hän oli kiipeillyt siellä ylhäällä ja menettänyt tasapainonsa. Hän putosi katkaisten jalkansa ja niin hän joutui ankaran luonnon armoille. Kuuden vuorokauden ajan hän oli yrittänyt ryömiä ja etsiä pelastumismahdollisuutta, mutta turhaan. Avunhuutoihin ei tullut vastausta. Kukaan ei tuntunut kuulevan onnetonta nuorukaista. Kuolema näytti varmalta. Hajakawa joutui käymään läpi kaikki tuntemansa uskonnot ja huutamaan apua kaikilta kuulemiltaan

jumalilta. Kukaan ei vastannut. Tulipa siinä mieleen lapsuuskin. Silloin oli tullut käytyä pyhäkoulussa, jossa kerrottiin Jeesus-Jumalasta. Kuinka voimakkaana se nousikaan Hajakawan mieleen! - Entä jos kristittyjen Jumala sittenkin on olemassa! Ehkäpä juuri Hän voisi auttaa? Ja jos Hän kerran on olemassa, niin ilmaiskoon nyt itsensä. Ja niin Hajakawa alkoi huutaa Häntä avukseen...

    Nuoren Hajakawan muistikirjaan oli kirjoitettu koetut seikkailut. Siihen hän oli myös kirjoittanut viimeiset terveisensä veljelleen ja muille omaisilleen Jokohamassa. Kun kaikki oli hiljaista ja kun kylmä ja nälkä sekä katkennut jalka olivat näännyttäneet hänet aivan loppuun, ei siis

jäänyt jäljelle muuta kuin kylmä todellisuus: kuolema....

    Tuo kuulemani avunhuuto oli siis hänen viimeisensä. Sen jälkeen Hajakawa ei enää jaksanut huutaa. Hän vain vaikeroi hiljaa. Mutta hänen viimeinen avunhuutonsa oli jo saanut vastauksen: 'Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, sanoo Herra!' Jumala näki Hajakawan sydämeen. Hän halusi auttaa. Jumala herätti minut ja pani minut liikkeelle. Ollessani kuulomatkan päässä nousi Hajakawan viimeinen hätähuuto.

    Niin, siinä hän makasi, lopen väsyneenä ja tajuttomana. Olin paikalla Jumalan lähettämällä. Mutta kuinka saisin nuorukaisen alas? Eihän minulla ollut köysiä, ei paareja, ei mitään....

    Niinpä norjalaissyntyinen "jättiläinen" sai panna voimansa käytäntöön. Jumalan apuun luottaen hän päätti viedä miehen alas tuolta hengenvaarallisesta jyrkänteeltä. Ei ole leikin asia ottaa harteillensa mies, vaikkakin vain noin 60 kiloa painava, ja lähteä sellainen taakka selässä laskeutumaan hengenvaarallista ja jäistä jyrkännettä kohti kaukana alhaalla olevaa pysäköintipaikkaa. Fudzi-vuoren karu rinne on täynnä vaaroja ja kuolemaa. Mutta - kiitos Jumalalle - alas tultiin. Ja juuri oikealla hetkellä kaikki tapahtui, sillä lähimmälle retkeilymajalle päästyä puhkesi vuorella kova myrsky lumi- ja raesateineen. Jumalan kello käy tarkasti! Kun lähetyssaarnaaja tuli retkeilymajalle japanilaista nuorukaista selässään kantaen, niin vartija ei tiennyt, mihin olisi häpeästä punastelevat kasvonsa kätkenyt.

    Asia sai ansaittua huomiota osaksensa. Lehtimiehet kameroineen lähtivät liikkeelle ja haastatteluja syntyi. Hajakawa san toipui hiljalleen. Sairaalassa tuli erinomaisia tilaisuuksia todistaa elävän Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta, ja monet olivat pyytäneet esirukouksia saadaksensa kokea Jeesus-Jumalan pelastavan voiman. Avautuipa Hajakawan kotikin evankeliumille, sillä siinä kodissa oli löydetty tie elävän Jumalan yhteyteen. - Fudzisanilla koettu hengenpelastusihme koitui monille sielun pelastukseksi.

   Sinä sanot, Vapahtajani: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps.50:15. Tämä on rohkaiseva lupaus, johon tahdon uskoa ja kertoa muillekin. Sinä annat hädänpäivän tulla, sinä olet siinä läsnä, sinun olemuksesi odottaa ihmistä, sinä olet kuunteleva avuttoman rukousta. Se kuuluu joskus kadulta, joskus metsästä, joskus vuorelta, joskus kotoa, joskus yksinäisyydestä, joskus pimeydestä. Siinä on ihminen, joka tarvitsee sinua, Kristus, sinun suurta nimeäsi, jonka hän haluaa oppia tuntemaan, sinun väkevää kättäsi, joka murtaa kaikki esteet Jumalan ja ihmisen väliltä ja antaa uudistumisen voiman sisimpään, joka odottaa sinun ojennettua käsivarttasi siunaamaan häntä, paljastamaan haavan kädessä, josta sinut tunnetaan Jumalan Karitsaksi - ainoaksi!