Elämän kallein asia

Loin lunta pihalla, sitä riitti. Jossain kaukaa kuului ambulanssin ääni, vähitellen se voimistui ja selvisi, että se on taas tulossa meidän kulmille. Pysähdyin ja jäin seuraamaan tilannetta. Pian värikäs auto ilmestyi näkyviin ja se syöksyi seuraavasta risteyksestä oikealle kovaa vauhtia. Kukahan siellä….? Jatkoin lumenluontia. Kun olin saanut urakan valmiiksi, lähdin pienelle aamukävelylle. Silloin näin reitin varrella sairasauton, mutta ei kuljettajaa, sairaanhoitajaa tai muutakaan henkilökuntaa. Aikaa oli kulunut sen tulosta niin paljon, että päättelin avuntarvitsijan kuolleen tai sitten koko juttu oli väärä hälytys?

Ihmiselämän suuri ongelma on kuolema, ja se tulee jokaiselle. Radiolähetyksessä oli teemana ”mitä kuoleman jälkeen?” Ajattelin tulossa olevan jotain mielenkiintoista, mutta pian selvisi, että ohjelmassa haastateltaisiin hautausurakoitsijoita? Kuolemaan joutuu tutustumaan, kun läheinen lähtee ajasta, uutisten välityksellä ja joskus se tuntuu olevan ihan vieressä pimeyden päivinä? Siksi Jumala on tullut maailmaamme, että emme kulkisi onnemme ohi lopullisesti pimeyden vankina, ettemme kuolisi ilman Jumalaa. Sillä kuolema on voitettu, Kristus on tullut, pelastus on mahdollinen ja sitä tarjotaan kaikille ihmisille. Merkillistä, että kuoleman läheisyys laittaa ihmisen punnitsemaan elämänsä arvojärjestystä? Monelle se merkitseekin täydellistä muutosta, täyskäännöstä, elämänsä siihen asti kalliin vaihtamista parhaimpaan, Jeesukseen.

Olen löytänyt sen, joka toi sovinnon, jok' on tallannut käärmehen pään,

meidät saattanut on Isän suosiohon, velat maksanut ristillään.

Olen löytänyt sen, jota kaivannut on minun sieluni murheellinen,

joka elämän lähde on loppumaton. Olen löytänyt Jeesuksen!

(Simo Korpela 1863—1936)

Kun Jumala tuli nuoren elämäni risteykseen, tuntui kuin hän olisi vain tullut pilaamaan kaikki hyvät suunnitelmani ja se vähäinenkin rikkaus, mitä köyhänä olin siihen asti ehtinyt hankkia vietäisiin nyt minulta? Mutta saatuani astua Herran avaamasta ovesta sisälle Taivaan valtakuntaan minusta tuli todella rikas. Sain uuden elämän, sain ikuisen elämän, sain syntini anteeksi, sain Jumalan lapseuden, sain Pyhän Hengen, minusta tuli uusi luomus Kristuksessa, sain onnellisen elämän.

Muistan erään kurjuudessa kahlanneen kaverin, joka oli hiljattain tullut uskoon ja jolta kysyttiin kerran, että millaista se nyt on sitten olla pelastettu? Oliko hän tullut rikkaaksi, oliko hänellä iloa muutoksesta? Hän vastasi: - Jeesus on antanut mulle ehjät huonekalut, ennen ne menivät aina rikki. Hän on antanut mulle työtä ja halun tehdä sitä, ennen ei mikään huvittanut. Jeesus on auttanut selviämään raha-asioista, ennen mulla ei ollut sitä koskaan. Jeesus on antanut mulle rakastavan puolison, ennen ei kukaan jaksanut olla mun kanssani. Jeesus on antanut mulle raittiuden, ennen olin aina juovuksissa. "Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi. Sinun suusi laki on minulle kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa ja hopeata. Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi. Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi." Ps.119:71-74

Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan,

kun uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan.

Mä etsin kauan lepoa, en sitä löytänyt.

Nyt minut ahdistuksesta on Jeesus päästänyt.

(Antti Wilén 1856)

Kristinopissa sanotaan Jumalan ilmoituksesta johdannossa: - Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Vaikka tuo kuulostaa kovin yksiselitteiseltä, on siitä olemassa lukuisia eri variaatioita, jotka poikkeavat suuresti toisistaan. Yleensä ne, jotka ovat em. vaiheen läpi käyneet, kysyvät sitä muilta ja muut sitten yrittävät väistää tunkeilevaa tenttiä selittelemällä, vetoamalla ties mihin, mutta ei Kristukseen. Mutta Jumalan rauha on vain Herran yhteydessä, totuuden tunnossa ja Kristuksen Golgatan uhrissa. Sydämen usko on erilaista kuin ulkoinen uskonnollinen harrastelu ja moraali. Siinä ihminen tulee syntiensä kanssa Vapahtajan armahdettavaksi ilman selityksiä tai puolusteluja.

Oi Vapahtaja, mun omani sa, oot vahvuuteni, oot kilpi ja kallio autuuteni.

Mä sinulta vaan ain lohtua saan, kun kiusausten ja syntien joudun mä saarroksehen.

Yks silmäys sun jo virkistää mun, kuin auringon koi se myös sumut murheiden hälventää voi.

Ah aurinkoni, mun kointähteni, oi loistaos vain ja säilyös aina mun autuutenain!

(Fredrik Gabriel Hedberg 1811—1893)

Joskus aina törmään ihmisiin, jotka sanovat tulleensa joskus uskoon ja sitten heidän elämänsä on kuitenkin aivan pystyssä, he elävät julkisynnissä ilman haluakaan parannukseen ja Raamatun mukaiseen kristilliseen elämään. He arvostelevat uskovia liiallisesta kriittisyydestä ja sanaan luottamisesta. Heille vapaus on yhtä kuin saada elää niin kuin itse tahtoo ja pyytää siihen Jumalan siunaus mukaan. Kaikenlainen yliluonnollisuus vetoaa heihin ja he mittaavat Jumalan johdatusta omien tunteittensa pohjalta. Heillä on tapana kyllästyä pikaisesti toisiin uskoviin ja vaihtaa porukkaa aina sopivin ajoin. Heitä voisi kutsua niin ollen heinäsirkka-kristityiksi. Olen miettinyt, että mikähän näiden veijareiden (ja veijareittarien) elämässä on mennyt pieleen, ovatko he koskaan tulleetkaan uskoon, vai ovatko olleet vain hetken herkässä mielentilassa (herätyksessä) ja luulleet koko uskovaisuutta vain oman yrityksen tuotantolaitokseksi?

Semmoisiakin olen tavannut, jotka ovat jääneet uudestisyntymisensä jälkeen ilman vierihoitoa, vähän kuin lapsi heitteille, ilman opetusta, tukea ja seurakuntayhteyttä. Joskus vastasyntyneet uskovat ovat saaneet kovin köykäistä sapuskaa ja tottuneet vain herkuttelemaan kuin lapset jatkuvaa karkkipäivää. Ei ihme, jos ei Jumalan sana ei sitten maistu eikä sula mitenkään heissä uskoksi? Jokainen voi tietysti kysyä tässä vaiheessa itseltään: mikä on elämäni kallein asia? Onko minua ruokittu sillä? Vai olenko saanut vain äidinmaidon vastiketta (äiti on vanhassa kristillisessä opetuksessa merkinnyt aina seurakuntaa)?

Kerran olin tulossa ulos huoltoaseman kahviosta ja näin kuinka ulkoa oli tulossa sisään miesjoukko. Ryhmän keulassa kulkeva mies jutteli kavereilleen taaksepäin kääntyneenä, samassa hän pelästyi nähdessään minut seisomassa oviaukossa edessään ja huudahti: - perkele! Johon minä vastasin: - ei, kun Aaltonen! Mies yritti sitten korjata puhettaan ja sanoi säikähtäneensä. Ehkä sekin oli arvomaailmaa, eikä mitään henkilökohtaista?

Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.

Iloisempaa en mä tienne koko maan päällä mainita, kuin on Jeesus minulle.

Maailman lapset viel ei tunne tätä autuutta ollenkaan.

Ei myös siitä huolikaan; Sentähden he oudoksunee,

Koska ilolla kerskataan siitä ja myös puhutaan.

Mutta itse koetellut olen, kuinka suloinen ompi minun Jeesuksen:

Hän on armoss lopettanut minun surkian orjuuten ja mulle lahjoitti autuuden.

(HSHL15)

Elämän kallein asia tulisi säilyttää koko maallinen vaelluksen aika sydämen aarteena, vihollisten ulottumattomissa. Se on joskus äärettömän vaikeaa ja jos se tulee itsestäänselvyydeksi ja helpoksi, se on jo kadonnut omistajaltaan. Hän on hengellisesti kuollut. Jumala on säätänyt niin, että uskova voi säilyttää elämän kalleimman asian neljän kanavan kautta, jotka Raamattu mainitsee. "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa." Apt.2:42. Opetus oli tarkoitettu torjumaan harhaoppeja ja kiinnittämään kuulijat totuuteen. Keskinäinen yhteys varmisti sen, että uskova pääsee kokemaan seurakuntayhteyttä Pyhässä Hengessä. Tähän liittyi armolahjojen käyttö ja yhteislaulu. Leivänmurtaminen merkitsi ehtoollisen viettoa, yhden taivaallisen leivän, Kristuksen, jakamista kaikille. Rukous tässä merkitsi avun pyytämistä ja anomista Herralta. Riippuvaisuuden tunnustamista. Näiden kanssa ja keskellä sitten tulisi itse kunkin uskovan elää, vaeltaa ja kilvoitella, että elämän kallein asia säilyisi sydämen rikkautena.

On Jeesus-nimi ihanin sielulle uskovalle.

Se lohdun antaa tuskihin, luo rauhan ristin alle.

Mun Vapahtajain, ystäväin, Jumalain, kuninkaani,

Mä laulan kiittäin, ylistäin sua suurta auttajaani.

(John Newton 1725—1807)

Anna minun kuunnella sinua Jeesus, aina ja kaikin hetkin, että voisin seurata sinua koko elämäni ajan. Anna minun nähdä uskossa, kuinka suuri rikkaus sinussa on kätketty meitä varten. Anna minun tuntea rakkauttasi suurta syvyyttä, että voisin arvostaa, kiittää ja kunnioittaa uhriasi edestäni. Anna minun koskea Hengessä haavojasi, että voisin vakuuttua ylösnousemuksestasi, herruudestasi ja velkani sovituksesta. Anna minun levätä täytetyn työsi varassa vapaana omista tekemisistäni ja yrityksistäni olla kelvollinen kristitty. Anna minun päivittäin maistaa suuren hyvyytesi olemusta pyhän sanasi aarteista, että lakkaisin tavoittelemasta turhuutta. Auta minua säilyttämään elämäni kallein asia, sinut, Jeesus!