Jeesus antoi mielenmuutoksen elämäksi

Vanhassa SANA-lehdessä  vuodelta 1967 oli juttu, jossa Antti Kärkkäinen niminen mies kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut kurjaan jamaan, lastenkotiin kuusivuotiaana, sitten kasvatuslaitokseen, varaskoplaan ja vankilaan….

- Aloin 17-vuotiaana käyttää alkoholia vapautuakseni ujoudestani ja alemmuudentunteistani. Sotaväessä ollessani olin jo täysi alkoholisti. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että Jumala auttoi minua monissa vaarallisissa tilanteissa. Alkoholihimoni kasvoi jatkuvasti ja samalla sisäinen hätäni. Jouduin vankilaan monta kertaa. Ollessani Turun lääninvankilassa tunsin itseni niin kurjaksi ja epätoivoiseksi, etten mitenkään kyennyt nousemaan. Sellitoverini oli pannut seinälle Jeesuksen kuvan.

- Uskotko sinä häneen? kysyin.

- En, hän vastasi.

- En minäkään, oli minun mielipiteeni.

Ilta tuli ja lamput sammutettiin. En osaa sanoa, olinko valveilla vai nukuksissa. Äkkiä näin Jeesuksen. Hänen kasvonsa näkyivät selvinä ja hän sanoi lempeästi:

- Älä pelkää, minä olen kaikkien auttaja, kaikkein kurjimpienkin.

Näin alkoi hengellinen herääminen monien kärsimyksen vuosien jälkeen. Mutta vieläkin lankesin monta kertaa. Päästyäni vankilasta jouduin jälleen alkoholin kierteeseen. Olin yksin, koditon ja kovissa tunnonvaivoissa. Hakeuduin vapaaehtoisesti alkoholistikotiin. Kävin psykiatrin luona, mutta en voinut avautua kokonaan. Jotain parannusta tapahtui, mutta vieläkään en ollut vapaa. Sattumalta tulin Kovaosaisten Ystävien Veljeskotiin. Sen hoitaja oli uskova mies ja kehotti minua tekemään parannuksen. Olin kovassa ahdistuksessa.

Kerran sitten olin junassa matkalla Porkkalasta Helsinkiin. Taskussani oli junalippu ja tyhjä viinapullo. Kiroilin ja manasin Jumalan nimessä, vaikka sisimmässäni pelkäsin Jumalaa. Junailija kuuli puheeni ja sanoi, että olin hirveä ihminen ja uhkasi jättää minut poliisille. Yöllä kuljeskelin katuja pitkin ja häiritsin ihmisiä. Aamupuolella olin uupunut ja vapisin kylmästä. Silloin muistin taas Veljeskodin ja sen hoitajan. Petyin kauheasti, kun en tavannutkaan häntä, mutta päivystävä sijainen koetti auttaa minua. Olin sielullisesti ja ruumiillisesti aivan lopussa.

- Missä on A-klinikka, että saisin vitamiinipistoksen piristykseksi? minä kysyin.

Päivystäjä osoitti Raamattua ja sanoi:

- Miesparka, tässä kirjassa on pistos, joka parantaa sinut.

En uskaltanut sanoa enää mitään, ajattelin vain itsekseni: - Mitä apua tuosta kirjasta saa?

Palasin kaupunkiin ja harhailin kaduilla, mutta sisimmässäni puhui koko ajan ääni, joka kehotti minua tunnustamaan syntini ja luopumaan aikaisemmasta elämäntavastani. Vihdoin päätin palata Veljeskotiin hoitoa saamaan. Siellä minut vietiin kodin hoitajan, Väinö Savolaisen, luokse. Hänelle kerroin koko kurjuuteni ja sain itkeä murheeni.

- Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin sinulle annetaan sen ohessa kaikki muukin, sanottiin minulle. Elämäni alkoi vähitellen valjeta. Sain työtä ravintolan tiskaajana ja asuin veljeskodissa. Kolmen kuukauden kuluttua minulle annettiin työtä Veljeskodissa, ja puolitoista vuotta sitten tulin epileptikkojen kodin hoitajaksi. Koko tämän ajan olen osallistunut katulähetystyöhön. Ihmeelliset ovat Jumalan tiet.

Nykyään elämäni on niin täynnä työtä, iloa ja sisältöä, etten tarvitse alkoholia. Olen onnellinen ihminen. Kärsimys on vaihtunut iloon ja hyödylliseen työhön. Olen päässyt Jeesuksen valokeilaan.

On ilo lukea tällaisia juttuja ja jos niitä ei enää löydy nykyisistä lehdistä, niin kannattaa kaivaa esiin vanhat numerot? Synnintunto on tavalliselle suruttomalle maailman ihmiselle täysin tuntematon käsite, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä. Siksi ilmeisesti puhummekin mieluummin heidän kanssaan uskon tuomasta menestyksestä ja eduista kuin syntiä seuraavasta tuomiosta? Jeesuskin on lähinnä vain parantaja ja elintason kohottaja, jonka odotetaan keskittyvän vain ihmisten auttamiseen ja elämän mukavuuden kohottamiseen. Hänestä on tullut meidän palvelijamme eikä päinvastoin? "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.6:23. Synti on kuitenkin aina ihmisen perusongelma, joka vaivaa häntä koko maallisen vaelluksen ajan, ensin maailmanihmisenä ja myöhemmin uskovana. Tätä ongelmaa puretaan opetuksessa, kun sanotaan: ”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Room.6:1-2. Synnistä pois kuoleminen edellyttää synnin tuntemista ja tunnustamista omassa itsessään, elämässään ja hölmöyksissään. Tästä syystä moni joutuu kulkemaan lukuisia sakkokierroksia ennen, kuin pääsee maaliin? Armo on sitä ennen niin kovin pieni sellaisen ihmisen elämässä? Se tulee tavoittelemisen arvoiseksi vasta, kun ihminen meinaa hukkua?

ilmoitus lehdessä

Sodoman syntiluettelo sopii hyvin aikaamme: "Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut." Hes.16:46. Ei siis mitään uutta auringon alla? Mutta meillä on menty vielä pitemmälle. Kirkon piirissä on synti tehty lailliseksi ja hyväksytyksi, sen ilmenemismuotoja kiitellään ja suositaan. Sama tauti leviää myös herätysliikkeisiin, jotka ovatkin monesti vain nimellisesti sellaisia. Uusimpana konstailuna näissä kemuissa on tämä "syntisen virsikirja" johon on koottu kaikenlaiset renkutukset. Tässä kärryjä vetää nykykörttiläisyys, jossa ei taida olla enää nimeksikään Kristusta?  Mutta idea on kuitenkin täysin selvä: on tarkoitus viestittää, että ei ole mitään syntiä, mikä veisi ihmisen helvettiin, ei ole syntiä, joka toisi Jumalan vihan ihmisen päälle. Eikä niin ollen tarvitse tehdä eikä kehottaa ihmisiä parannukseen? Soppa on valmis. Mitä hyödyttää pitää kirkonmenoja, joissa synti kannetaan sisälle ja taas taskussa mukanaan kotiin? Mitä hyödyttää olla syntinen tai leuhkia synneillään, jos ne ovat koko ajan uhka ja painolasti, joka vie kuoleman syleilyyn? Mitä hyödyttää laulaa synnistä, jos ei pääse niistä vapaaksi?

Olen joutunut joskus Jumalan eteen oman synnin kanssa, eikä se ole mieltä ylentävä tunne. Siinä ei auta vertailu toisiin ihmisiin, eikä vetoaminen omiin suorituksiin, ei mikään itsestä hyvältä tuntuva asia ole siinä kelvollista valuuttaa. Mutta aikansa asiaa pähkäiltyä, ja kalan tavalla pyristeltyä koukussa, on tullut taipuminen, murtuminen ja tunnustus. Se on vapauttanut. Synnin ote irtoaa, kun sen luovuttaa Jumalalle. " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." 1.Joh.1:9-10. On aivan sama monesko kerta syntiä tunnustetaan tai minkä niminen se kulloinkin on, se sitoo ja kurjistaa ihmisen elämää. Ilmeistä on, ettei suurin osa ihmisistä tajua ongelmiensa aiheuttajan olevan synti? Siksi he syyttävät muita ihmisiä ja asioita pahasta olostaan? Synti ajaa myöskin epätoivoon ja toisten vahingoittamiseen, katkeruuteen ja itsemurhaan. Olemme tosiasiassa jokainen syntiin nähden voimattomia, meillä ei ole edellytyksiä selvitä siitä. Tarvitsemme Vapahtajaa, välittäjää, Taivaallisen Isän edessä, jota vastaan olemme rikkoneet. Tarvitsemme pyhän veren sovitusmaksun saadaksemme tunnonvapauden. "Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä." 3.Moos.17:11. Meille alttari on Golgatalle pystytetty risti, jossa Jumalan Poika kuolee koko maailman synnin sovittajana Isän edessä.

Toinen elämäntarina 60-luvulta tuli eteeni samalla lukukokemuksella, siinä tuo jo mainittu Väinö Savolainen niminen mies kertoi:

- Minäkin, joka olen ollut täysin jumalankieltäjä, tahdon todistaa Jeesuksesta, sillä hän on nyt minunkin Vapahtajani. Elin ilman Jumalaa ja ilman Jeesusta neljäkymmentä vuotta. Jumala kutsui minua niinäkin vuosina, mutta en antanut pelastaa itseäni silloin. Käytin runsaasti alkoholia ja kaikkia aineita, joilla sain pääni sekaisin. Olin hyvin katkera ihminen ja kova kuin kivi. Kun äitini kehotti minua jättämään juopottelun ja sen sijaan lukemaan Jumalan sanaa, vastasin hänelle, että Raamattu oli pelkkää satua ja kelpasi vain uuniin heitettäväksi.

Vaikka olisin tullut kotiin mihin aikaan tahansa, äiti otti aina minut ystävällisesti vastaan ja antoi ruokaa. Kerran huomasin, että hän oli nukahtanut avoimen Raamattunsa päälle. Hän sanoi aina:

- Rukoilen sinun puolestasi ja tiedän, että Jumala kuulee rukoukseni.

Minä vastasin:

- Ihan turhaa sinun on rukoilla Jumalaa, jota ei ole olemassakaan. Enkä minä ikinä lakkaa juomasta.

Äitini ei saanut täällä maan päällä nähdä esirukoustensa toteutuvan. Mutta Jumala kuuli hänen pyyntönsä. Kun Jumalan aika tuli, hän tarttui minuun voimakkaasti. Jeesus otti minut omakseen. Siitä on nyt kulunut viisitoista vuotta.

Näin siinä kävi: Olin jo pitkän aikaa juopotellut, ja eräänä iltana otin vahvat unilääkkeet. Ajattelin, että kun saan hyvät unet, jaksan taas aamulla mennä työhön. Yöllä heräsin äkkiä kellon lyödessä kahtatoista. Kauhea tuska valtasi minut. Kuulin äänen sanovan:

- Sinä olet kadotettu. Olet rikkonut kaikki Jumalan käskyt. Turha sinun on rukoilla, ei Jumala enää kuule sinua.

Mutta hiljainen ääni sydämessäni kehotti minua kuitenkin rukoilemaan. Itkin ja rukoilin kovan synnintuskan vallassa. Tuntui, että Jumala oli todella hylännyt minut. Näin koko menneen elämäni pienestä lapsesta alkaen tähän hetkeen, jolloin olin vapiseva alkoholisti. Kauhistuin ajatusta, kuinka tarkasti kaikki minun syntini olivat Jumalan tiedossa. Kaksi tuntia kesti tuo syntieni paljouden katseleminen. Huusin epätoivoisena:

- Herra, armahda minua, Jeesus, armahda minua!

Ajattelin kaikkia syntejäni ja mietin, mikä niistä oli suurin, jota minun pitää rukoilla anteeksi. Silloin Jeesus ilmestyi eteeni ristille naulittuna. Hyvin kolkko paikka oli tuo Golgata, jossa Jeesus riippui ristillään verisenä ja tuskissaan sovittamassa minun ja meidän kaikkien syntejä. Jeesus sanoi minulle:

- Jumalan edessä kaikki synnit ovat yhtä suuria, mutta minä olen sovittanut kaikki sinun syntisi ja ne on annettu anteeksi.

Silloin alkoi uusi valo loistaa sydämeeni. Jeesus puhui edelleen:

- Nyt tiedät kaiken. Saat valita. Jos tahdot seurata minua, sinun ei tarvitse enää juoda. Minä olen sinun kanssasi joka päivä ja joka hetki. Minä annan sinulle rauhani. Saat itse valita, kumpaa tietä tahdot kulkea.

Valitsin Jeesuksen.

Samana yönä lähdin poliisiasemalle selvittämään erästä asiaa, joka vaivasi omaatuntoani. Siellä ymmärrettiin tuskani. He kirjoittivat tunnustukseni ja minulle sanottiin, että saan rauhassa lähteä kotiin. Ei siitä mitään seurauksia tulisi. Iloisena tulin kotiin, sillä sielunvihollinen oli koettanut estää minua tunnustamasta tekojani. Hän oli sanonut minulle: - Joudut vankilaan! Tai: - Ehdit sen aamullakin selvittää.

Mutta samalla kun sain syntini anteeksi, uskoin Jeesukseen, joka lupasi olla kanssani kaikkialla. Hän tiesi minusta ihan kaiken ja hän voi myös auttaa. Minulle kirkastui heti, että Jumala vaatii meiltä ennen kaikkea vilpitöntä totuutta. Olen sanonut toisille:

- Jos tahdot lähteä kulkemaan kaitaa tietä, ole aina rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä, sillä Jumala tietää kuitenkin sinusta kaiken.

Uudestisyntymiseni jälkeen minulle tuli palava halu todistaa Jumalan rakkaudesta. Entiset toverini sanoivat:

- Sinä olet tullut hulluksi. Kun selviät, tulet kyllä taas meidän kanssamme kapakkaan ja juot yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta minä olin täysin varma, että Jeesus varjelee minut kaikesta pahasta.

Herra on ollut uskollinen. Tähän asti hän on auttanut ja varmasti hän auttaa minut perille asti. Yksin en mitään voi, mutta Jumalan armosta olen tänään Jumalan lapsi, ja hän on uskollinen.

Olen iloinen, että Herra kutsui minut työhönsä. Monta vuotta rukoilin Jumalalta työpaikkaa. Olin tehtaassa varastonhoitajana. Sanoin Jumalalle:

- Varmasti sinulla on joku toinen tälle paikalle, mutta yhtä varmaa on, että sinun työvainiollasi on avoimia työpaikkoja. Jos voit käyttää minua, niin tahdon totella sinua.

Vuonna 1962 heräsin eräänä joulukuun yönä siihen, että ääni käski minun kiittää kolmiyhteistä Jumalaa: Isää, Kristusta ja Pyhää Henkeä. Kun kiitin ja iloitsin Pyhässä Hengessä, niin minulle näytettiin Arvid v. Martens (Kovaosaisten toiminnan perustaja). Hän istui ja rukoili ja avoin Raamattu oli hänen edessään. En tuntenut häntä, mutta minua kehotettiin ottamaan yhteys häneen.

Menin tapaamaan häntä. Keskustelin hänen kanssaan, ja me jätimme työasian ja kaiken muun Jumalan käsiin.

Sain alkaa työni Kovaosaisten Ystävien palveluksessa vuoden 1963 alussa. Minulle annettiin vastuu Oulunkylän hätämajoituksesta, jossa oli noin 80 miestä. Työ näytti minusta hyvin vaikealta ja oli minulle aivan outoa. En ole itse koskaan asunut joukkomajoituspaikoissa. Aloin napista Jumalaa vastaan. Työ oli liian vaativaa.

- Minä en pysty tähän. Mutta Herra vastasi:

- Minä olen sinun kanssasi.

Sitten tuli suuri ilonaihe. Useat miehet tahtoivat jättää elämänsä Jumalalle. Joka ilta pidimme hartauden, ja jos minä joskus ajattelin, että nyt en ehdi hartautta pitää, niin miehet heti muistuttivat: - Nyt on iltahartauden aika.

Siellä Oulunkylän vanhalla kansakoululla näin kodittomuuden koko kurjuuden. Koulun eteisaulakin oli täynnä miehiä, jotka nukkuivat kylki kyljessä lattialla. Heidän oli nälkä. Heidän jalkansa olivat hiertyneet verilihalle. Ilma oli niin paksua, että sitä oli vaikea hengittää. Mutta Jeesus auttoi silloin ja auttaa aina. En ole koskaan joutunut umpikujaan. Jos kirjoittaisin kaikesta, mitä Herra on tehnyt, siitä tulisi valtava kirja.

Haluan kertoa tässä eräästä veljestä, joka otti vastaan Jeesuksen. Hän oli kauan maannut ulkona sanomalehtiin kääriytyneenä. Hän oli katkera ja odotti vain kuolemaa. Poliisi vei hänet sairaalaan, mutta häntä ei otettu vastaan. Sairaalan sosiaalihoitaja kirjoitti hänelle useita puhelinnumeroita ja kehotti häntä pyrkimään johonkin yömajaan. Sitten hoitaja muisti Oulunkylän vanhaan kansakouluun avatun hätämajoituspaikan ja antoi senkin puhelinnumeron miehelle.

- Sinne en ainakaan mene, mies ajatteli.

Hän soitti moneen paikkaan, mutta kaikkialla oli täyttä. Vihdoin hän soitti Oulunkylään, ja meillä oli tilaa. Mies tuli, mutta oli päättänyt ettei hän missään tapauksessa kuuntelisi iltahartauksia. Hän oli hyvin katkera ja sairas. Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin, miten Jeesus oli minut pelastanut kurjuudestani. Ihme tapahtui. Jää suli miehen sydämestä. Hän alkoi kertoa omasta elämästään. Kysyin häneltä:

- Tahdotko jättää elämäsi Jeesukselle?

Mies tahtoi ottaa Jeesuksen vastaan. Hän itki kuin pieni lapsi ja minä hänen kanssaan. Hänestä tuli hyvin onnellinen Jumalan lapsi. Hän kuoli vuoden kuluttua ja uskon, että hän pääsi taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle kaikesta!

Joka ei siis tiedä mitään Jeesuksesta, rististä ja verestä, ei tiedä sovituksestaan ja hänen syntinsä pysyy edelleen. Tämä on kova paikka fariseuksille, jotka pitävät itseään hyvinä, osaavina ja pyhinä. "Jeesus sanoi heille: - Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." Joh.9:41. Jumalan luo pitää siis tulla sokeana, syntisenä, kelvottomana, viheliäisenä, tuomittuna ja kurjana. Tämä ei nosta ihmistä, vaan nöyryyttää, tekee köyhäksi, pieneksi ja alastomaksi. Kun synti pysyy, ei tapahdu parannusta, katumusta eikä uudistusta. Sama surkea meno jatkuu vuodesta toiseen ja ihminen tottuu siihen.

”Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: - Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi." Apt.11:18. Mitä siis Jumala antoi heille? Hän antoi parannuksen, l. mielenmuutoksen, l. katumuksen, joka merkitsee alkuaan tulla toisiin ajatuksiin ja muuttaa mieltään. Mistä siis käännytään? Käännytään pahalta tieltä, väärältä, kuoleman tieltä, jumalattomuudesta, epäuskosta, synnistä, turmiosta. Vanhastaan kääntymys merkitsi koko elämän suunnan, tapojen, puheiden ja ystäväpiirin vaihtamista. Nykyään se on tavallista vain kehitysmaissa.

Ennen oli tapana mielenmuutoksen yhteydessä sopia ihmisten kanssa riidat, palauttaa varastettu tavara, maksaa velat, tullit ja puhdistaa maineensa siinä määrin kuin se on mahdollista. Tämä oli Jumalan työn hedelmää käytännössä.

Juutalaisuudessa on vielä kansallinen kääntyminen edessäpäin ja sen aika tulee vasta sitten, kun pakanain ajat ovat päätöksessään ja evankeliumi on julistettu kaikille kansoille. Sitten tapahtuu ihmeellinen asia, joka saa varmasti tilaa uutisoinnissa: ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista." Sak.12:10. Odotellaan juutalaisten herätystä ja kääntymyksen aikaa ja tehdään sillä aikaa pakanoina parannusta tulemalla Jeesuksen luokse.

Rakas Vapahtaja, meidän kaikkien elämämme on sinun käsissäsi ja näet, kuinka helposti hukkaamme sen omissa käsissämme. Meillä ei ole edellytyksiä hallita hengellisiä asioita, kadotamme taivaan tien, joudumme kadun pimeälle puolelle, ihmiset ohjaavat meidän valintojamme eroon sinusta. Auta meitä parannukseen, auta etsivät luoksesi ja pelasta ne, jotka ovat sinua vastaan. Vapauta ihmiset turhuudesta ja synnistä. Puhdista sydämemme pahuudesta ja tahtosi vastustamisesta, rauhoita levoton mielemme, irrota maailmasta ja anna voima todistaa sinusta ja seurata elämässä ja puheessa. Siunaa omaisuuskansaasi, Israelia, että se saisi armon ja rukouksen hengen ja loisi katseensa sinuun, lävistettyyn messiaaseensa.