Hän on tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen.

Olin mukana SKTL:n työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden tapaamisessa ja nuorena miehenä seurasin asioita oppiakseni uutta. Eräässä vaiheessa vanha, eläkkeellä oleva, matkasaarnaaja Hannes Mäkelä nosti järjestömme lehteä, Sana ja Työ käsissään näkyviin ja kertoi havainneensa, miten paljon viimeisessä numerossa oli ollut pappien kuvia eri sivuilla. Otin itsekin ko. lehden käteeni ja huomasin asian olevan juuri niin; lähes joka sivulla oli papin puvussa joku mies (siihen aikaan oli vain miespappeja kirkossa) edullisen näköisessä kuvassa. Päätoimittaja esitti oman näkemyksensä lehdestä, ja sen linjasta, kuvista ja papeista, eikä siitä myöhemmin enää puhuttu. Mutta edelleen aina silloin tällöin näkyi kuvia papeista.

Toisessa järjestössä, jonka palveluksessa olin myöhemmin, SLEY:ssä, oli vallalla korkeakirkollinen buumi ja papin viran ylikorostaminen oli saanut suuret mitat. Maallikot olivat lähinnä apulaisen arvoisia, jotka saattoivat hoitaa joitakin pieniä juttuja ja toisarvoisia tehtäviä, mutta vihityt virkamiehet hallitsivat ja johtivat kaikkea. Pappien kesken oli myös havaittavissa pientä kilpailua suosiosta ja parempien virkojen tavoittelusta. Kerran eräs vanhempi työntekijä kertoi minulle, miten 50 vuotta sitten työntekijäkaarti koostui pelkästään maallikoista, jotka kiersivät kentällä kansan parissa työtä tehden ja osastoja perustaen. Järjestöllä oli vain yksi palkattu pappi, Toivo Rapeli, joka johti toimintaa Helsingistä käsin. Siihen aikaan järjestö myöskin kasvoi jäsenistössä ja laajeni ympäri maata ja lukuisiin seurakuntiin pysyvästi. Monista paikallisista papeista tuli järjestön työn ystäviä ja kannattajia, jotka suosivat toiminnassaan evankelisuutta. Nykyään lähes kaikki maallikkojulistajien virat on sittemmin lakkautettu ja SLEY on siirtynyt rakentamaan toimintaansa omien kirkonmenojen mukaan käyttämällä niistä nimitystä messuyhteisöt, joita johtavat tietenkin papit.

80-luvulla pidettiin evankelistapäiviä, joihin kokoontui lähinnä luterilaisia alan tähtiä ja muita asiasta kiinnostuneita. Vähitellen kuitenkin huomasin, että koko homma valui virkapappien käsiin ja varsinaiset alan ammattilaiset ja armoitetut jätettiin katsomoon, hyllylle löytyi tilaa? Evankelistojen näkemyksiä ei kaivattu ja 10 vuoden kuluttua nämä tapaamiset loppuivat, kun papeilla ei ollut enää innostusta järjestää päiviä? Jonkun vuoden jälkeen Kalevi Lehtinen käynnisti idean uudelleen 90-luvulla ja hän laajensi kutsuja myös vapaisiin suuntiin. Sama toiminta jatkuu edelleen, mutta on havaittavissa, että pappisvaltaisuus alkaa jälleen pullistella näissä tilaisuuksissa ja vastuuta kantavat lisääntyvästi ei-evankelistat?

Tämän päivän pappeuden muoto kirkossa on kallistunut takaisin roomalaiskatolisuuteen ja sen merkkeinä ovat yleinen papinvaatteiden käyttö, uskomus papin viran korkeampaan asemaan maallikkoon verrattuna, kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen (jonka vihitty pappi saa aikaan), ehtoollisaineiden muuntumisoppi (jonka vihitty pappi saa aikaan), siunauksen jakaminen kodissa, kirkossa, koulussa, pelolla (jonka vihitty pappi saa aikaan), kuolleiden puolesta rukous heidän pelastumisekseen (jonka vihitty pappi saa aikaan), synninpäästön avainten valta (jonka vihitty pappi saa aikaan). Tämä ajattelu on saanut joissakin seurakunnissa sitten muodon, ettei hengellinen tilaisuus ole mitään ilman pappia, eli pyhitetty (jonka vihitty pappi saa aikaan). Se on myös saanut aikaan kirkkotaistelun, jossa yleinen mielipide on halunnut naisen papin virkaan ja pieni osa luterilaisista kannattaa miespappeutta. Ääripäässä ovat sitten he, jotka ovat omaksuneet sen näkemyksen, että vihkijä on se joka pyhittää papin apostoliseen jatkumoon ja sitä apua on sitten haettu milloin Amerikasta, Afrikasta ja Venäjältä. Tunnen monta tällaista veljeä (tämä ei koske naisia).

Hengellisten herätysten seurauksena syntyy aina uusia uskovia, ihmisiä jotka tekevät synneistään parannuksen ja vastaanottavat Jeesuksen Herrakseen. Uudestisyntymisensä kautta he saavat pappeuden Pyhältä Hengeltä ja monen mielestä he ovat sitten varsinaisia häirikköjä kirkossa. Herätyksissä seuraa uskoon tulleita kristillinen veljeys, uskovien keskinäinen rakkaus, halu kokoontua yhteen Jumalan sanan ääreen ja rukoilemaan yhdessä. Evankelioiminen ja lähetystyö korostuvat ja niihin satsataan aikaa ja varoja. Kristuksen yhteydessä ei näytä olevan miestä eikä naista, ei herraa eikä narria, ei johtajaa eikä työläistä, sillä Vapahtaja itse yhdistää kaikkia niin väkevästi lähelle itseään, että inhimilliset rajat tulevat toisarvoisiksi. Jumalan rakkauden huumassa uskoon tullut ajattelee lapsenomaisesti, että kaikki Jeesukseen uskovat ovat yhtä ja keskittyvät tämän yhteyden säilyttämiseksi sekä ylöspäin että toisiinsa nähden.

Herätysten tyrehdyttyä myös useat herätyskristillisyyden nimissä toimivat ovat pyrkineet saamaan mahdollisimman kattavan joukon teologeja johtamaan joukkojaan ja useat liikkeet ovat romahtaneet, kuivuneet ja kuihtuneet pappiskeskeisyyden takia. Yleensä tämän ulkoinen merkki on jatkuva rahanpuute järjestön toiminnassa. Se johtuu siitä, että virkapapit ovat selvästi kalliimpia kuin maallikot, eikä heidän itseisarvollaan ole kiinnostusta kulkea yksinkertaisten maalaisten parissa paimentamassa Kristuksen laumaa. Helpompi on koota lampaat kirkkoon pyhänä ja kun paimen ei mene lampaiden luo, on lampaiden tultava paimenen luo ja maksettava hänen kulunsa. Tämä sama ongelma oli aikoinaan jo Israelissa ja Raamattu puhuu siitä Hesekielin profetiassa luvussa 34. On tietysti helpompi kulkea koulutodistusten johdattamana, mutta Jumalan valtakunta ei toimi sillä tavoin. Tämä on helposti havaittavissa kirkkohistoriasta ja lukemalla esim. Apostolien teot Raamatusta. Herra itse ohjasi valintoja ja suunnitelmia, herätti ja pelasti ihmisiä tahtonsa perusteella. Hän armoitti ja varusti lahjoillaan tavallisia ihmisiä ilman koulutodistusta seurakuntansa palvelukseen. Evankelistoja eivät kutsuneet ihmiset vaan Jumala. Jumala herätti heissä halun seurata Jeesusta, kertoa Jeesuksesta, rukoilla Jeesusta ja johtaa ihmisiä Jeesuksen luo, ja tuntemiseen.

Kirkko oli luonut satojen vuosien aikana sisäisen teologisen järjestelmän toimintansa takeeksi, ja siihen kuuluivat eri arvot, joita tuli tavoitella kiihkeästi. Ensin piti saada yliopisto-opiskelun kautta teologian (jumalluusoppi) kandidaatin paperit, jolloin saattoi hakeutua kirkon virkaan ja pyytää itselleen pappisvihkimystä avoimeen seurakunnan virkaan. Seurakunnassa olivat vielä omat arvoasteikkonsa, virallinen apulainen, kappalainen, kirkkoherra, joihin tuomiokapituli asetti virkaehdolle työvuosiltaan tai opiskelussa ansioituneita (maisterit, lisensiaatit, tohtorit, jms.). Jokainen teologian opiskelija saattoi sitten valita erikoistumisen aineekseen mieleisensä alueen, vaikkei se olisi ollut mitenkään hengellinen. Lopputuloksena syntyi erikoinen tuotos, valmistui henkilö, joka keskittyi vaikka kirkon kiviseinien historiaan, Kotimaa-lehteen tai hautausmaan kehittämiseen erikoistunut ihminen. Tämä saattoi laajentaa tutkimustaan ja esiintyä jopa alansa tohtorina, tulla valituksi vaikka piispaksi asti ilman uskoa ja hengellistä ulottuvuutta. Näin ollen saattoi kirkon virkaan tulla asetetuksi joku jumalankieltäjä, uskosta osaton, kääntymätön, pelastumaton, uudestisyntymätön, julkisynnissä elävä, Raamatun sanaa vastustava, maailmanihminen, muotojumalinen, farisealainen, Jeesuksen omien vihaaja, ulkokullattu, valehtelija, pyrkyri, ja perkeleen lapsi.

Teologia onkin vain kuori hengellisessä elämässä, jos ei aina sitäkään. Se on saanut aivan liian suuren huomion ja osan kirkossa. Teologia tai sen lukeminen ei takaa vielä mitään, eikä ainakaan hengellistä valmiutta palvella Herraa ja hänen laumaansa. On paljon huonoa, Raamatun sanan vastaista teologiaa, joka johtaa sieluja harhaan. Tarvitaan hengellisen sanoman voitelemaa teologiaa, muuten syödään rotanmyrkkyä. "Ja Jeesus sanoi heille: - Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta." Matt.16:6. Hengellinen elämä kumpuaa aina Golgatalta, aina Kristuksesta, aina Jeesuksen haavoista ja ylösnousemuksesta, ahtaasta portista, Vapahtajan kohtaamisesta, syntisen parannuksesta ja vanhurskauttamisesta uskon kautta, Jumalan sanan, Raamatun kunnioittamisesta ja syömisestä elämän leipänä hengelliseen nälkäänsä, ihmisen hengen köyhyydestä, joka saa aikaan astumisen taivaan valtakuntaan, puhdassydämisyydestä, jonka elävä Jeesus tekee luokseen kääntyneelle.

Teologiaa voi lukea, kun ei anna sille liikaa valtaa, kun se pysyy Raamatun alle alistettuna palvelijana. Herran asemaan korotettu teologia on rikkaruohomyrkky, joka tappaa kaiken hengellisyyden ja nostaa ihmislihan arvon yli Kristuksen. Ilman Kristusta elävä pappi on vaarallinen ja harhaanjohtava ilmestys, joka pyrkii vain tappamaan Jeesuksen ja tuhoamaan uskovat. Usein tämän sarjan vaikuttajat kuitenkin naamioivat itsensä lampaiksi, vaikka ovat sisältä raatelevia susia, he käyttävät itsestään nimitystä herännyt, vaikka nukkuvat suruttomuuden kuoleman unta.

Kun Laestadius johti aikoinaan Pohjolan suurinta herätystä, hän käytti siinä yhteistyössä maallikkoja, jotka naamioitiin opettamaan raittiutta ja lukutaitoa kansalle, mutta samalla he lukivat Laestadiuksen käsinkirjoitettuja saarnoja ja ihmisiä tuli paljon uskoon. Joillakin paikkakunnilla uskovia oli lopulta enemmän kuin kääntymättömiä. Kaiken takana oli Laestadiuksen oma uskoon tuleminen papin virassa ja sen myötä Pyhän Hengen voiman ja siunauksen saaminen, taivaan valon kirkastama Raamatun julistus ja esirukous.

Israelissa piti syntyä leeviläiseksi, että kelpasi temppeliin papiksi. Mutta Jeesus lakkautti virkapappeuden, ja asettui itse ylimmäisen papin tehtävään viemällä oman verensä kaikkeinpyhimpään ja hän toi viran tilalle uskovien pappeuden, jossa ei ole mitään arvoasteikkoja. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa julistaaksenne Hänen jaloja tekojaan, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa." 1.Piet.2:9. Vain uskovat ovat soveltuvia ja kutsuttuja hoitamaan Jumalan valtakunnan tehtäviä ja edustamaan Herran asiaa pimeän maailman keskellä. Uskovat todistavat ainoasta oikeasta papista, Jeesuksesta, todistavat hänestä ja rukoilevat häntä, asettavat aina hänet seurakunnan keskukseksi. Uskovat elävät hänen varassaan, siunauksissaan, turvissaan, johdatuksessaan ja esirukouksissaan.

”Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen. Ilm.1:4-6

Herra, tuntuu siltä, että kristikunta ei ole oppinut historiasta mitään? Teemme edelleen samat virheet, kompastumme samanlaisiin tyhmyyksiin ja synteihin, vaikka olet antanut meille hyvät eväät, taivaallisen valon ja elämän veden. Seurakunta heiluu usein kuin seinäkellon tärpästikkeli maailman ja Jumalan sanan välillä riippuen aina siitä, kuka pääsee johtamaan. Herätä, Jeesus, papit ja maallikot, virassa olevat ja muuten vaan mukaan kutsutut. Avarra kristittyjen sydämet sinun kokoiseksesi, että voisit aina asua siellä uskosi ja rakkautesi kautta.

On ihana, Jeesus, lukea sinusta kirjoitetut sanat: "Koska meillä täten on suuri Pappi, Jumalan huoneen haltija, käykäämme esiin vakain sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa. Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen." Hebr.10:21-23.

1. Valaiskoon Henki Herran meidän uutta paimenta!

Muistakoon hän, että kerran tili tulee ankara! Olkoon

valpas, totinen, eläköön Herralleen, kaitkoon laumaa

Kristuksen!

2. Herra, auta että istuttaisi mieliimme käskysi, katuville

julistaisi sitten aina armosi, eksynyttä ojentaisi, murheellista

lohduttaisi, viheliäistä virvoittaisi!

3. Holhotkoon hän sanaasi pyhää apostolin huolella,

kilvoitelkoon hartaasti yhä Herran lauman puolella, sotien

vastaan syntiä, pahan hengen vilppiä, maailman vihaa,

vääryyttä!

4. Kunniansa olkoon kunniasi, voimansa sinun voimasi!

Vaivoissaan hän turvaasi luottakoon, sä laupias! Risti

olkoon lippunsa, että lauma nähdä saa Kristuksessa

voittonsa!

5. Kaikki raukee mitä teemme ilman Herran armoa; Siis

nyt tässä rukoilemme oppaallemme armoa, että Herra

Hengellään auttaisi häntä yhtenään, virkaa pyhää täyttämään!

6. Ylipaimen johdattakoon uutta lauman kaitsijaa, voimallansa

vahvistakoon tätä sanasi saarnaajaa; Asunnoissa taivaan

viimein suokoon kirkkaan kruunun, katoamattoman!

1886 virsikirjan virsi 197

papin virkaan asettamistilaisuudessa veisattavaksi

Johan Olof Wallin, (ruots.) s. 1779 † 1839.