Vanhassa virsikirjassa oli Nousiaisten pitäjän virsirunoilija Antti Kreun-poika Härjänsilmän kirjoittama virsi ”Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni”. Hän oli arvossa pidetty mies, oli kauan lautamiehenä ja piti kotonaan yllä uskovaista elämäntapaa. Herran ehtoollisella käytiin Härjänsilmän talosta kirkonkirjojen mukaan kolme tai neljä kertaa vuodessa.
Antti Härjänsilmä oli lahjoiltaan vähän enemmän kuin tavallinen mies. Kun herätyksen tuli oli hänessä syttynyt, tunsi hän Jumalan kehottavan häntä julkiseen esiintymiseen. Mutta siihen ei ollut silloin talonpojalla paljon tilaisuutta. Esivalta pelkäsi, että kansaan leviäisi harhaoppia, ja nimismiehet olivat saaneet käskyn pitää silmällä, ettei kukaan pitäisi hartauskokouksia omin päin. Nousiaisissa oli jo ollut vireillä oikeusjuttuja luvattomien hartauskokousten pitämisestä. Sellaista hurskas lautamies tahtoi varoa. Mutta Antti osasi kirjoittaa ajatuksensa runoiksi. Ja hänen onnistui saada painosta pieni lehtinen, jossa oli neljä virttä. Sellaisia virsilehtisiä sanottiin ennen arkkiveisuiksi tai arkkivirsiksi. Niitä kansa osti mielellään ja lauloi vanhastaan tuttujen virsien lisäksi. Uuden virsiarkin nimenä oli »Neljä hengellistä virttä, herätettyjen omantunnon tilasta, Herran armon vaikutuksesta kirjoitettu». Näin tämä yksi meni:
1.Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni ja Herran tahdon hyljännyt mielettömyydessäni! Nyt sydämeni hämmästyi, se tuomioita säikähtyi synteini suurten tähden.
2.Edessäs, Herra, tunnustan valittain kyyneleillä: mä jouduin synnin paulahan maailman harhateillä, mä olen suuri syntinen, sun tuomiosi alainen jo nuoruudesta asti.
3.Mä olen aivan kelvoton, niin kurja, auttamaton ja hyviin töihin toimeton, tahtoos taipumaton. Mä menoissani turhissa vain kauemmaksi sinusta pois eksyin maailmassa.
4 Mä raukka itkuun raukenen, en lakkaa huokaamasta, mä olen kurja syntinen sen tunnen nyt mä vasta. Ah auta, Herra laupias, ja anna anteeks armostas, sun nimes suuren tähden.
Antti Härjänsilmällä oli muuan harras toivomus. Hänellä oli kolme poikaa ja hän halusi, että yksi heistä olisi lukenut papiksi. Mutta ei van eikä nuorin tahtonut lähteä kouluun. Kun isä sitten kysyi keskimmäiseltä, joka oli isänsä kaima, niin tämä vastasi reippaasti: - Kyllä minä lähden. Koulussa muutettiin hänen nimensä, ja hänestä tuli sitten kuuluisa pappi Antti Björkqvist, mainio saarnamies ja tunnetun saarnakirjan, ”Uskon harjoitus autuuteen” kirjoittaja.
Kun on verrattu toisiinsa Björkqvistin saarnoja ja hänen isänsä virsiä on huomattu, että niissä on sama henki. Molempia innoitti Jumalan sana ja Herran Henki. He kehottivat kumpikin ihmistä tutkimaan itseään, odottamaan Pyhän Hengen kosketusta ja sydämen liikuttamista. Mutta perustus oli pyhässä sanassa, jota jokaisen tuli hengessä etsiä ja rukoilla osakseen.
Eräässä toisessa virressä hän erikoisesti sanoo, että pelkkiin oman sydämen liikutuksiin ei saa luottaa. Antti Björkqvistkin palavasti rukoili hengen pyhiä tuulahduksia maan päälle ja hartaasti halusi nähdä kuulijoittensa sydämien liikkuvan, mutta sittenkin kehotti saarnoissaan panemaan kaiken toivon Jumalan sanaan. Molemmat, sekä isä, että poika, kiittivät ilolla ja hartaasti siitä lohdutuksesta, jonka Jumalan sana antaa, kun se todistaa Jeesuksen kuolleen meidän syntisten tähden.
5.Jo joudu, Jeesus, avuksi, ennenkuin tuiki näännyn. Ei auta omat voimani, sun puolehes mä käännyn. Sä Vapahtaja ainoa, sä avuttomain auttaja, mä sinuun yksin turvaan.
6.Ah, riennä mulle avuksi suuressa hädässäni, ja puhdistakoon veresi saastaisen sydämeni. Mua Hengelläsi lohduta ja sieluani virvoita, suo rauha tunnolleni.
7. Mun etsiä suo sinussa iloa pysyväistä, ja sieluni sä vieroita pois katoovista näistä, maailman että kieltäisin, sun omanasi pysyisin elämän loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti