Perusmummo

 

Luin lehdestä kuolemanilmoituksen, joka oli vähintäänkin mitäänsanomaton ja harhaanjohtava. Ehkä taustalla oli jälleensyntyminen, tyhjiinraukeaminen, jossa kuolemasta on tehty evankeliumi? Mutta nykyään voi tulla vastaan lähes mitä tahansa, ihmiskunta on täydellisessä pimeydessä ilman elävää Jumalaa, hänen valoaan, viisauttaan, sanaansa ja henkeänsä.

 

Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen.

Eeva Kilpi

 

Keskuudessamme kulkee perusmummo ja hänet on helppo ohittaa häntä lainkaan huomaamatta. Hänen persoonansa joutuu jatkuvasti nuorempien aliarvioinnin kohteeksi. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä, eikä hän kykene ilmaisemaan sanoilla vaikeita nykyaikaisia termejä. Hän ei ymmärrä kieliä, eikä tiedä, mitä paikallisen betoniseinän graffitiin on tekstattu. Mutta hän tuntee Raamatun sanan ja Jeesuksen. Sen näkee jo hänen vapautuneesta hymystään. Hän kuuluu Kristuksen sotajoukkoon, Herra on itse hänet valtuuttanut ja aseistanut. Hän on Herran silmäterä. Hän on se uskollinen palvelija, joka vuosia on tehnyt työtä eri tehtävissä Jumalan vainiolla palkkaa pyytämättä. Hän on oppinut vaikenemaan ja odottamaan Herraa - hän on perusmummo. Raamattu vakuuttaa: Ps.68:12. Herra antaa sanoman, suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko:

 

Perusmummo kansoittaa seurakuntien tilaisuudet. Hän istuu mielellään aina samassa vakiopaikassaan, samanlainen vaatimaton ilme kasvoillaan kuin aina. Hänellä on yllään se sama kolttu, jonka hän on tottunut pukemaan ylleen jo tuhanteen aikaisempaan kokoukseen. Siinä hän odottaa hiljaisena ja tyytyväisenä murua Herran pöydästä.

Puhujat eivät arvosta perusmummoa tarpeeksi, vielä vähemmän kirkon tilastomiehet, uudistajat ja idealistit. Heille mummo on taantumuksen merkki, muistutus kirkkohistoriasta. Evankelistat odottavat suuria yleisöjä ja nuoria ihmisiä. Ryppyisen mummon lämmin kädenpuristus ei maistu juuri miltään, ajatellaan, pitäisi olla joku kaunotar saarnamiestä haastattelemassa?!

Perusmummo kelpaa kyllä antamaan kolehtirahansa. Se onkin usein ainoa lohtu kokouksesta ihmiselle, joka näkee vain kulissit. Mummot ovat kyllä kiitollisia ja hiljaa istuvia kuulijoita. Heidän tarkkaavaisuutensa on aikoinaan erilaisessa kulttuuritilanteessa opittua. Heillä on jäljellä arvoja, toisten ihmisten kunnioittamisen taito ja Jumalan kunnioittamisen lahja. Herra on antanut heille armon lisäksi totuuden sanan, viisauden valintoihin ja uskon odotuksen, Jeesuksen. He ovat kansan rikkaimpia ilman maallista omaisuutta.

 

JUMALAN VALTAKUNNAN PYLVÄS

 

Jumala on nähnyt hyväksi rakentaa valtakuntansa perusmummoista. Sillä Hän ottaa ne, jotka ovat sydämestään Hänelle avoimet. Jumala käyttää perusmummoa hengellisen sodankäynnin taustapatterina. He ovat ne kotijoukot, huolto ja täydennys; suuret esirukoilijat, jotka edistävät maailman suurten kysymysten käsittelyssä ja ohjailussa, ovat Jumalan valtakunnan erityinen virkamiehistö.

Usein perusmummo on se, kylvää pieneen ihmiseen Kristuksen opin ensimmäiset alkeet. Perusmummo kun ei häpeä todistusta Kristuksesta. Hän antaa lahjaksi lähimmäiselleen hengellisen kirjan, joululehden tai hengellisen lehden vuosikerran. Hän odottaa läheisensä kääntymistä.

Israel-asia ja lähetysasia ovat lähellä perusmummon sydäntä. Hän järjestää myyjäisiä, leipoo pullaa ja kakkuja, tekee laatikoita ja piirakoita, eikä hänelle jää kuin hyvä mieli, kun kaikki vihdoin on ohi. Hänen kotinsa on auki toisille uskoville ja Herraa etsiville lähimmäisille.

 

Norjalainen sananpalvelija Albert Lunde kertoo elämänkerrassaan, että vanhemmilla on sovelias hetki puhua lastensa kanssa Jeesuksesta silloin kun heidän sanansa ovat ehdottoman määrääviä lapsiin nähden.

- Kuinka moni meistä, jotka olemme tänään uskovaisia, muistaakaan niitä ensimmäisiä sanoja Jeesuksesta, jotka istutettiin sydämiimme lapsuusvuosina ja on vanhemmilleen siitä kiitollinen!

- Monet vanhemmat ovat ikävä kyllä antaneet sopivan ajan mennä ohitsensa, eikä sitä voi koskaan millään hinnalla ostaa takaisin. Sinä voit itkeä katkerasti ja sanoa: - Oi, jospa lapseni olisi uudestaan pieni! Nyt tiedän; mitä tekisin. Mutta aika on mennyt eikä koskaan palaa!

- Muistan hyvin, kun itse olin pieni poika ja äitini kertoi käsivarsi kaulallani Jeesuksesta ja

Raamatun tapauksia. Ennen lopettamistaan hänellä oli tapana kysyä minulta: - Albert, kun

tulet suureksi, tahdotko sinäkin silloin olla Jeesuksen oma? Kuinka usein katsoinkaan

äitiäni silmiin ja vastasin: - Kyllä, äiti, kyllä minä tahdon! Tämä oli äidille soveliain aika

todistaa Herrasta.

 

NE JUMALAN SUURET

 

Takavuosina Neuvostoliitossa oli yleistä, että perusmummot kansoittivat kokoukset. Heillä ei ollut enää mitään menetettävää ja yhteiskuntakin katsoi heidät täysin vaarattomiksi. Ajateltiin, että kristinusko sammuu, kun mummot kuolevat. Heidän lapsensa eivät saaneet osallistua kokouksiin. Monet heistä olivat leskiä, heidän miehensä olivat kuolleet Siperiassa, sodassa tai liian raskaassa työssä. He veisasivat tuttuja virsiä ja lukivat käsinkirjoitettuja Raamatun tekstejä. He rukoilivat Neuvosto-Venäjän puolesta ja nyt me näemme seuraukset heidän uskollisuudestaan. Jeesus elää nuorten ihmisten sydämissä, heillä on todistus Jumalasta ja elävä evankeliumi.

 

Israelissakin oli aikoinaan perusmummoja, joiden varaan Jumala oli ajatellut suuria: "Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, ja ..oli nyt leski, kahdeksankymmenenneljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta." Luuk. 2:36-38

Ajattele, tuon vanhan mummon elämä sananmukaisesti täyttyi Jumalan temppelistä. Ehkä monetkaan eivät niin arvostaneet tuota paikkaa, ehkä vielä vähemmän tuota naista? Mutta Jumala arvosti kumpaakin. Jumala ilmestyy temppelissä niin kuin Salomonkin aikanaan. Nyt vain pienenä Jeesus-lapsena. Oikeastaan Hanna, perusmummo, oli keskittynyt vain vastaanottamaan Jeesuksen ja kuuluttamaan todistuksen hänestä. Oi, miten siunattuja ovatkaan nuo Jeesus-mummot. Mummot, joiden sydän värähtää, kun Jeesus astuu kokoushuoneeseen, vaikkei tavallinen rivimies ole sitä vielä havainnutkaan. Hän tarjosi juutalaiseen odotukseen ja Messias kaipuuseen Jeesuksen.

 

SIUNATTU PERUSMUMMO

 

Aikoinaan tehtiin eräässä satakuntalaisessa piispantarkastuksessa kirjallinen huomio seurakunnan tilasta: Pöytäkirjassa todettiin että seurakunta koostui pääasiallisesti vanhoista naisista ja oli odotettavissa, että sen toiminta piankin loppuu, ellei muutosta tapahdu. Kymmenien vuosien kuluttua huomattiin pöytäkirjan saaneen vain ja jatkuvasti samansisältöisiä ennusteita. Se seurakunta toimii vieläkin!

Jokin käsittämätön siunauksen siemen on noissa perusmummoissa, jotka vuodesta toiseen kansoittavat kokoukset. He tuovat siunauksen mukanaan. Voisimme heidät nähdessämme ajatella, ai Jeesuskin on näköjään tulossa kokoukseen, koska on lähettänyt perusmummonsa liikkeelle!

Perusmummo ei valikoi, hän kuuntelee kaikkia ja tekee omat johtopäätöksensä. Hän on nähnyt vähän huonompiakin aikoja ja tietää että nirsoilusta ei hyvää seuraa, siitä tulee pelkkää Laodikeaa. Perusmummo jaksaa uskoa ja rukoilla, että huonompikin puhuja saisi sanaa Herralta. Vuodesta toiseen hän kulkee kirkossaan kuivin eväin. Voi olla, että hänen ainoat ravintonsa ovat ehtoollinen, virret ja Isä-meidän-rukous.

Kun perusmummo on kuollut, löytyy hänen jäämistöstään lukematon joukko mitä parasta hengellistä kirjallisuutta. Monien perusmummojen testamentit ovat ratkaisevasti vaikuttaneet taloudellisiin mahdollisuuksiin evankeliumia levitettäessä. Siunatun perusmummon opetukset ja muisto elää. Hän puhuu vielä kuoltuaankin. On yleistä, että rippiä tekevä, sielunsa painolasteja pudotteleva, kertoo itsellään aikoinaan olleen uskovan perusmummon.

 

Tapahtui eräänä talvena Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa, että vanha lähetyssaarnaaja Päivö Parviainen (yli 90 v) meni vierailulle evankelista Hilja Aaltosen (yli 90 v) luo. Hän polvistui huoneeseen tultuaan Hiljan eteen ja sanoi: - Siunaa minua! Tähän Hilja vastasi: - Voi voi. minunhan pitäisi saada sinulta siunaus!

Siinä nuo kaksi Herran palvelijaa rukoilivat vuorotellen toinen toisensa puolesta, että Herra heitä muistaisi.

 

TOSITOIMISSA

 

Karstulan sairaalassa makasi heikoissa voimissa vanha mummo. Mummo elävässä uskossa, ja hartaasti odotti pääsyä taivaskotiin. Eräs matkasaarnaaja kuuli hänen olevan sairaalassa, ja meni häntä sinne tapaamaan. Siinä hän oli kuihtuneena, mutta sielullisesti ja henkisesti hyvin pirteänä. Keskustelu meni sielun pelastusta koskeviin asioihin, ja mummo sanoi: - Kyllä Karitsan häät ovat valmiit, ja morsiankin on valmis. Olen Kristuksen ansion turvissa syntisenä aivan autuas, pyhä ja vanhurskas. Odotan niin hartaasti taivaaseen pääsyä, mutta. Sitten hän huokasi ja hetken vaitiolon jälkeen jatkoi: - En minä vielä jouda kuolemaan. - No mikäs teitä vielä pidättää, sanoi saarnaaja hämmästyneenä? Silloin mummo sanoi: - En ole vielä voinut puhua mitään lääkärille autuudesta. Myöhemmin sairaanhoitaja kertoi olleen hyvin liikuttavan hetken tuon mummon sairasvuoteen ääressä. Mummo oli Hengen voimassa puhunut lääkärille autuudesta Jeesuksessa. Lääkäri oli hyväillyt mummon kuihtuneita kasvoja pehmeästi kädellänsä, toisessa kädessä nenäliina, jolla välistä pyyhki kyyneleitä silmistään.

Kun lääkäri poistui sairaalasta, oli mummon päiyätyö loppuun suoritettu, ja autuas sielu siirtyi Vapahtajansa veren turvissa Lunastajansa luokse, Karitsan häihin. Sairaanhoitaja kertoi lääkärin sitten kauan aikaa kädet ristissä seisoneen sanattomana mummon ruumiin vieressä. Sitten lääkäri oli kyyneleet silmissä lausunut: - Se mummo olisi saanut elää. Hän puhui minullekin Jumalasta ja Vapahtajasta.

 

Olkaa siis siunattuja tänään kaikki te perusmummot!