Kun Jumala vaikenee – ja puhuu

Juttelin pitkään miehen kanssa, joka oli mielestään kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Hän kertoi vuolaasti toisten virheistä ja mihin tilanteeseen ne olivat johtaneet. Uskon hän olleen rehellinen ja totuudenmukainen asioiden kuvailemisessa. Kuunnellessani tein mielessäni analyysiä miehestä ja hänen kertomistaan asioista. Mietin, miten itse olisin suhtautunut tilanteisiin, mitä olisin sanonut, miten toiminut, millaisia ratkaisuja olisin ehkä käyttänyt. Mutta huomasin, että olimme jo ihmisinä niin suuresti erilaiset, koulutuksessamme, työympäristössämme, seurakunnissamme, perhesuhteissamme, erilaisia Jumala-suhteessamme, tavoitteissamme, taustoissamme, kokemuksissamme, ettei ollut paljon yhtymäkohtia, jonka pohjalle olisi voinut rakentaa? Mutta meillä oli yhteinen yksi Jumala, Jeesus, Jumalan Poika, Herra. Se oli paljon, paljon enemmän kuin meitä erottavat tekijät. Luulen, ettei minusta ollut miehelle paljon apua? Ehkä kuuntelin neuvottomana hetken hänen huoliaan, mutta se ei ollut paljon. Minusta ei ole ollut maailman parantajaksi, koska en pysty itseänikään parantamaan. Näen monien asioiden olevan huonosti ja toivoisin niiden olevan eri tavoin, puhun niistä Jumalalle, odotan ja sitten taas hiihdän vanhoilla suksilla vanhoja latuja, vanhalla nenällä puuskuttaen. ”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.” Ps.6:2.

Tunnemme hyvin ihmiset, yleisen mielipiteen ja ajan hengen, joskus kuulemme paljon sanoja ja vähän asiaa, kuin poliitikkojen keskusteluissa. Pitkään kuunneltuaan ei ole jäänyt mitään käteen ja on vain paha olla. Joskus Jumalakaan ei puhu meille tai sitten emme vain kuule hänen ääntään, emme erota sitä ihmisten maailman äänistä.

Joskus rukoilemme: ”Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.” Ps.83:2. ja toivomme, että Jumalalla olisi meille asiaa. Odotamme sitä merkkinä, tapahtumana, kokemuksena, hyvänä tunteena, onnellisuutena, ilonpurkauksena, rahana, menestyksenä, terveytenä, ystävien armollisuutena, profetiana, uutena tehtävänä. Mutta Jumalan sanan jokapäiväinen puhe tuntuu joskus kovin kuivalta leivältä? Usein kysyn keskusteluissa ihmisiltä lukevatko he Raamattua ja lähes yhtä usein kuulen, että niin tapahtuu. Mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu heidän elämässään, sillä jotenkin heidän kuulemansa sana ei sulaudu heihin uskossa, ei liikuta heidän sydäntään, ei synnytä tyytyväisyyttä ei kiitosmieltä, uhrautuvaisuutta, palveluhalua, ystävällisyyttä, rauhaa, kärsivällisyyttä, oloihinsa tyytymistä, vaatimattomuutta, omastaan luopumista, taivaskaipuuta, halua olla uskovien yhteydessä, kuunnella enemmän Jeesusta. Ehkä he odottavat jotain samaa kuin heidän maailmalliset ystävänsä? Mitä Jumala odottaa heiltä, mitä maailmalta?

Jeesus oli vaikeneva Jumalan Karitsa, jolla oli aina tilanne halussaan. Hän voitti kärsimällä, otti rangaistuksen ja vaivan vastaan (Jes.53:7). Hän eteni Isän tahdossa, vaikka kaikki olivat häntä vastaan ja olosuhteetkaan eivät olleet edulliset. Monta kertaa hänellä ei ollut mitään sanottavaa nurjamielisille ja ylpeille. Mutta hän puhui syntisille – niin hän tekee tänäänkin. Maailman hälyn keskellä joku on syntinen, hiljentyy ja kuuntelee.

Meidän kannaltamme hiljaa oleminen on usein ainoa tapa kuunnella Jumalan puhetta. Kun Aabraham oli hiljaa, hän kuuli Jumalan sanovan hänelle asioita, jotka olivat äärettömän siunaavia ja kauaskantoisia. ”Ja Abram lankesi kasvoilleen, ja Jumala puhui hänelle sanoen:” 1.Moos.17:3. Mutta ennen tätä oli kulunut kolmetoista vuotta hiljaisuutta ja Aabraham oli sekoillut orjattarensa kanssa ja horjunut elämänsä ratkaisuissa, ollut epävarma ja avuton. Nyt vanhana miehenä (99 v.), nöyryytettynä ja edelleen ilman Jumalan lupauksen toteutumista, hän kuulee paremmin kuin koskaan. Hän putoaa maahan Jumalan pyhyyden edessä ja kuulee hyvin, mitä tulee kuulla. ”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.” PS.62:6-7

Kun mies on hiljaa, hän ajattelee. Kun mies on hiljaa Jumalan edessä, hän kuuntelee. Kun mies kuulee Jumalan sanan, hän virkoaa elämään. Kuinka monelle ihmiselle maailman historiassa on saarnannut evankeliumin sydämeen syvyyteen saakka ristin ryöväri, joka teki parannuksen, uskoi ja  odotti, mitä Jeesus lupasi. Tuohon uskoon tarttuen lukemattomat ovat saaneet avun elämäänsä, vaivoihinsa, synninkuormiinsa ja avuttomuuteensa. ”Kerran on Jumala sanonut, kahdesti olen sen kuullut: väkevyys on Jumalan.” Ps.62:12.

Olin nuorena tavattoman levoton ihminen ja minun oli vaikea olla paikoillaan. En pystynyt keskittymään, koin suurta vaikeutta lukea koulukirjojen tekstiä. Aku  ankka, Tartzan, Tex Willer ja Robin Hood sitä vastoin kiinnosti, koska niissä lehdissä oli kuvia ja kuvat puhuivat, ilmeet puhuivat, ymmärsin hyvin selkokieltä ja samaistuin sankareihin, vaikka en ollutkaan sellainen.

Mutta sitten tuli aika, jolloin Jumala puhui ja minä vaikenin. Minusta tuli roisto, kun Hyvyys alkoi puhua minulle salattuja asioita taivaan valtakunnasta. Se oli hyvin murtava kokemus, joka eheytti persoonani. Sain rauhan ja uuden elämän – Jeesus antoi sen. ”Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Jes.32:17. Olen hiljaa ja pimeässä, mutta Jumala on siellä kanssani (1.Kun.8:12). Olen vain hiljaa, olen Jumalan luona, turvissa.

”…..vuodattakaa hänen eteensä sydämenne….” Ps.62:9. Hiljennä meitä, Herra, eteesi, että saisimme pisaran kallista armoasi elämän evääksi matkalla taivaaseen. Auta häntä, joka haluaa puolustaa itseään ja tekojaan. Auta häntä, joka metelöi oman etunsa puolesta. Auta häntä, joka näkee muiden olevan väärässä ja itse kokee olevansa oikeassa. Puhu, Herra, palvelijasi kuulee, kuuntelee ja tottelee.