Siks oon mä suruinen

Lapsena tuli kuunneltua kaikenlaista iskelmämusiikkia radiosta, televisiota ei silloin vielä ollut ja sähkökin oli vasta hiljan keksitty. Hellahuoneen ja kamarin kodissa kaukana Turun kaupungin keskustasta ei ollut paljon ajanvietettä, mutta radiota kuunneltiin joka ilta. Pienen ihmisen mieleen jäivät monet laulujen säkeet soimaan, vaikkei edes ymmärtänyt, mitä niissä sanottiin. Samoin sävelet olivat käyttötavaraa, melodiat jäivät mieleen. Usein mainittiin siihen aikaan laulun tekijänä Toivo Kärki, jonka kynästä syntyivät mm. Liljankukka, Siks oon mä suruinen, Tule hiljaa, Köyhä laulaja, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Rakasta kärsi ja unhoita, Tango merellä, Täysikuu, Tulenliekki, Tuopin jäljet, Mummon kaappikello, Eron hetki on kaunis ja monet muut. Nykymusiikkiin verrattuna nämä olivat melko pehmeitä, kansanlaulunomaisia ja harmitonta viihdettä, joiden sanoma oli ajallinen onni, nautinto ja menestys, rakkauden kaipuu ja pettymykset. Sota-ajan jälkeinen kansa vaati kevyttä musiikkia ja huvituksia kärsimysten ja menetysten vastineeksi. Viihde tarjosi tätä. Muistan nukahtaneeni uneen monena iltana tämänlaisen musiikkitarjonnan kyllästämänä, eikä silloin ollut muuta kuunneltavaa. Mutta ei siitä ollut hyötyä, ei vahinkoa, eikä juuri mitään takkiin jäänyt, tyhjää tarjontaa kerta kaikkiaan. Siihen oli helppo innostua ja yhtä helppo hylätä. Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärki asui Pohjanmaalla Laihian pappilassa ja isän pakottamana kävi veljiensä kanssa Tampereen Klassillista lyseota (siellä luettiin latinaa ja isä olisi toivonut hänestä pappia tai kanttoria). Käännekohdaksi nuoren lyseolaisen elämässä tuli eräs Tampereen kuppila, jossa kieltolain aikana (1919 - 1932) niin sanotun hopeateen ääressä kuunneltiin veivattavalla gramofonilla uusia levyjä. Siellä 13-vuotias Topi kuuli ensimmäisen kerran Louis Armstrongia, ja tuon elämyksen hän kertoi muuttaneen koko elämänsä? Hän soitti haitaria, pianoa ja viulua ja oli jo ennen sotia monissa kevyen musiikin kokoonpanoissa ravintolamuusikkona. Kärki ihaili mustan miehen bluesia ja uskoi olevansa sielultaan samaa lajia. Hänen unelmansa oli päästä tekemään uraa Yhdysvaltoihin, jazzin, swingin ja bluesin alkulähteille. Englantilainen musiikkilehti Melody Maker julisti toisen maailmansodan aattona kansainvälisen sävellyskilpailun Raymond Wayen enteelliseen tekstiin Things Happen that Way. Toivo Kärki voitti kilpailun toukokuussa 1939. Kun maailman piti aueta 24-vuotiaalle muusikolle, jolla oli jo sananmukaisesti Amerikan passi taskussa, se traagisella tavalla kuitenkin sulkeutui. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota veivät hänet rintamalle yli viideksi vuodeksi. Hän oli tykistöupseerin vakanssilla. Sotien jälkeen hän toimi pitkään Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkönä. Hänen sävellyksiään levytettiin noin 1330, Hän syntyi 3.12.1915 kuoli 30.4. 1992. 

Nyt on 100 vuotta säveltäjän syntymästä ja esiin on nostettu Kärjen tekemiä hengellisiä sävellyksiä, joita on esitetty useissa kirkkokonserteissa. Sanoitukset ovat muitten tekemiä runoja, joita Toivo sävelsi. Ilmeisesti kuitenkin jokin noissa teksteissä oli häntä kiehtonut, koska oli ryhtynyt niitä rustaamaan? Miksiköhän nämä laulut on nostettu vasta nyt esiin tai miksi hän ei itse pitänyt niitä eläessään kovin tärkeinä? Miksei niitä julkaistu silloin painettuina kokoelmina? Miksi hän ei järjestänyt kirkkokonsertteja? Miksi hänestä ei tullut seurakunnan palvelijaa? Suuri kysymys on myöskin se, miksi papin ja lähetyssaarnaajan pojasta ei tullut Jeesuksen seuraajaa? Eräässä haastattelussa tähän saadaan hieman lisävalaistusta, kun Toivo kertoi: - Kotimme ei ollut varakas ja lapsia koulutettiin ylioppilaiksi virkamiehen niukalla palkalla. Osa palkasta tuli vielä vanhanaikaisesti luontaistuotteina viljana, puutavarana ja juustoina. Isäni jyrkkyyden vastapuolena oli hänen rehellisyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja tietty lempeytensäkin. Mutta vanhempani olivat liian erilaisia ymmärtääkseen koskaan toisiaan, ja me lapset kärsimme tästä. Papin kurkihirren alla ei ollut Jumalan rauhaa.

Frans vastusti Toivon maallisia musiikkiharrastuksia niin, että kävi hakemassa monta kertaa Hän mm. kävi hakemassa soittajapoikansa (Toivon) kotiin tanssipaikalta, koska vastusti tällaista maallista harrastusta. Johtuiko tästä, että poika tunnettiin seuraavina vuosikymmeninä paremmin tanssisaleissa ja kapakoissa, elokuvissa ja seurapiireissä, aikakauslehdistössä, mutta ei kirkossa eikä Jeesuksen seuraajana? Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärjen äiti oli Ester Salome Kurvinen. Hän syntyi 1. 5. 1883 Helsingissä ja kuoli 13.3. 1952 Vesilahdessa yhden poikansa kotona. Ester Kurvinen oli naimisissa pastori Frans Kärjen kanssa. Ester oli Afrikassa toimineen lähetyssaarnaajan, Pietari Kurvisen, tytär. Ester Kurvinen kävi keskikoulun Tampereen Tyttölyseossa. Hän oli kiinnostunut kielistä ja musiikista; myöhemmin hän hallitsi seitsemää kieltä. Ester oli hyvin musikaalinen ja aloittikin Helsingissä musiikkiopiston. Hänet mainitaan loistavaksi piano-oppilaaksi. Musiikkiopinnot saivat kuitenkin jäädä lähetyskentän kutsuessa Esteriä hänen ollessaan vasta 17-vuotias. SLEY lähetti hänet Japaniin. Syksyllä 1900 lipui laiva Nagasakiin mukanaan pastori Wellroosin perhe ja Ester Kurvinen. He olivat Suomen ensimmäiset lähetystyöntekijät, jotka matkasivat Japaniin. Edessä oli raskas työurakka, sillä vasta kahden vuoden kuluttua Wellroosit ja Ester saivat Suomesta apuvoimia paikalle. Hän oli lähetystyössä Japanissa Venäjän (Suomi oli Venäjän osa) passilla aikana, jolloin nämä maat olivat keskenään sodassa. Ester Kurvinen toimi Japanissa yhden kuusivuotiskauden ajan. Viimeisinä Japanissa viettäminään aikoina hän sairastui malariaan, joka vaivasi häntä eri muodoissaan koko loppuelämän ajan. Vuonna 1908 Ester julkaisi kirjan "Kuusi vuotta Jaappanissa", jonka hän oli kirjoittanut kokemuksistaan lähetystyössä. Suomessa Ester Kurvinen avioitui pastori Frans Johannes Kärjen kanssa 15.2.1911. Näin hänestä tuli Ester Kärki. Ester eli papin puolisona Vårdössä, Töysässä ja Laihialla. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän: Usko, Lahja, Armo, Toivo, Rauha, Voitto ja Ilmari. Vanhempanakaan Ester Kärki ei unohtanut musiikkia eikä hengellisyyttä, vaan lauloi paljon hengellisiä lauluja ja soitti harmonia. Hän kirjoitti ja sanoitti useita isänsä Pietari Kurvisen lauluja. Elämänsä kolme viimeistä kuukautta Ester Kärki asui Vesilahdessa.

Toivon isä oli evankelinen pappi, Frans Kärki, joka toimi monessa seurakunnassa, mutta pisimpään hän oli Laihian kappalaisena vuosina 1926–1954, jolloin jäi eläkkeelle. Frans oli erikoinen persoona, joka eli vaatimattomasti, kuin köyhä kansa, ilman suurta prameutta tai loistoa. Hän oli huippuraitis koko elämänsä, eikä hyväksynyt alkoholin käyttöä, tupakointia, ei edes kahvinjuontia. Tästä on kerrottu huvittaviakin tapauksia, kun kiivas kappalainen oli nähdessään kahvipannun hellalla tarttunut siihen ja lyönyt sen puhki aidan seipääseen? Siksi emännät piilottivat kahvipannujaan papin ilomaantuessa pihapiiriin ja tupaan. Tänään sillä tempulla olisi päässyt varmasti Iltalehteen ja piispan puhutteluun, mutta silloin vain kansa kummasteli. Hengellisesti Frans oli puhdasoppinen ja muotoihin pitäytyvä, hyvin dogmaattinen (josta sai myös moitteita), jolta saattoi puuttua kokonaan rakkauden evankeliumi? Sakramenttien korostaminen meni yleensä henkilökohtaisen uskon edelle? Siks oon mä suruinen....

Frans Kärki oli erikoinen persoona, josta oli kansan muistissa monta tapausta. Eräissä seuroissa Laihialla sattui olemaan normaalia enemmän miehiä. Siksi Kärki esitti heille kiperän kysymyksen. - Jos tässä joukossa on sellainen mies, joka tuntee olevansa täydellinen ja täysin virheetön, niin nostakoon kätensä ylös, hän kuulutti. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Lopulta yksi mies nosti kätensä. Kärki kysyi: - Sinäkö olet sellainen mies? - En minä, herra pastori, mutta olen kuullut puhuttavan, että vaimoni edellinen mies oli juuri sellainen.

Frans Kärki kulki Laihialla polkupyörällä talosta toiseen, näiden pyörämatkojen varrella usein sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Niinpä eräällä seuramatkareissulla Kylänpään koulun kohdalla oli pyörä kumollaan tien reunalla, ja pastori tietysti pysähtyi kummissaan katsomaan, mitä ihmettä oli tapahtunut. Yhtäkkiä Fransin siinä ihmetellessä nousi nokkospuskasta pari ryyppyä liikaa ottanut Fransille tuttu mies, Santeri. Mies sadatteli perinteiseen tyyliin ja kiroili raavaan miehen lailla. Frans halusi auttaa miestä ja kysyi: - eikö Santeri tiedä, ettei tuolla tavalla taivaaseen mennä. Siihen Santeri vastasi topakasti: - Herra pastori, en mää taivaaseen yritäkkään, vaan kun pääsis eres Osuuskauppahan.

Säveltäjä ja näyttelijä ovat hieman suku toisilleen ja kumpikin yrittää saada iloa aikaan, innostua ja innostaa yleisöään. Seurakunnassakin tällä olisi tilaisuutta, joskus vain tuntuu siltä, että pääasia on saada sanoma ja tilaisuus mahdollisimman pian päätökseen ja talo tyhjäksi kuulijoista? Kuitenkin virsien rakastajille ne ovat elintärkeitä, niin kuin kevyen musiikin puolella vanhat tangot, tms. Tässä tarjolla on kaksi valoa, jotka edustavat eri maailmaa ja valtakuntaa, eri herraa ja hallitsijaa, eri päämäärää. Toinen iloitsee ajallisesta hauskasta, toinen pyrkii taivaaseen.

Kun ihminen innostuu jostakin, niin hänen lamppunsa syttyy. Usein se valo vain on pimeää valoa ja surkeuden kylvämistä. Moni elää koko elämänsä ilman valoa ja ajaa autoaan sammutetuin lyhdyin päämäärättömästi, joutuen ojaan. Muutamat säteilevät vain, kun saavat huomiota osakseen. Hylätyillä on kurjaa, kun kukaan ei tunnu välittävän. Maailman suuressa kärsimyksessä hopealusikkakerhoon pääsee vain aniharva, suurin osa taiteilee köyhyydessä ja elämästä selviämisen varjopuolella. Tästä johtuen Kristus antoi omilleen tärkeän tehtävän, olla valona ja suolanan maailmassa. "…eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Matt.6:15-16.

Jeesuksen valo ei kelpaa kaikille, siksi maailma onkin pullollaan kaikenlaisia välkkyjä, jotka ovat mielestään (ja kaverien mielestä) hyvin välkkyjä? Mutta kuoleman edessä ja sairauden kohdatessa, ikuisuuden portilla tarvitaan Kristuksen taivallista valoa, muu ei riitä, tai on vain ikuinen pimeys edessä.... siks oon mä suruinen....

Jumala on antanut meille selvän käsityksen siitä, millainen on paras miehen elämänmalli. Se on uskovan miehen elämä, Jumalan johdattama vaellus turhuuden markkinoilta taivaalliseen Jerusalemiin toisten uskovien seurassa. "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!” Ps.40:5. Se on uskovan miehen osa ja Jumalan lahja. Siinä suunta on aina Herraan päin Pyhän hengen johdossa ja hänen sanansa on kaiken ohjain, valo ja viisaus, lupaus ja rikkaus. Samalla mies näkee, kuinka Jumalan suuruus toimii ajassa ja elämässä, ihmisessä ja seurakunnassa. Hän havaitsee ihmeitä joka päivä ja nämä kohottavat hänen mielensä Vapahtajaan. Niistä hän tahtoo puhua. Jeesus on suuri, hänessä näemme Taivaallisen Isän. "Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten

paljous on suurempi, kuin luetella taidan." 40:6. Maailmanmies ei puhu Jumalasta, ei kuuntele Jumalaa, ei arvosta häntä. Hänelle hengellinen sanoma on kuin kirous, kuin kuolemaan joutuminen, kuin pimeässä huoneessa elämistä. Hän katselee kaukaa, kun hurskas veli menee kirkkoon ja säälii häntä mielessään. Mutta autuas mies lukee Raamattua ja on siksi äänessä, hän pitää evankeliumin silmissään, korvissaan ja sydämessään. Hän palvelee Isäntäänsä julistamalla. "Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät." 40:10. Autuas mies on onnellinen, hän on löytänyt ilon Herrassa, eikä sitä oteta häneltä pois. Se on hänen voimansa salaisuus. Maailman keskellä hän kulkee tämän salatun pelastuksen riemun kanssa. Hän kokee suurta yhteyttä kaikkien toisten Jeesuksen löytäneiden kanssa. Yhdessä he rukoilevat, yhdessä kiittävät Jumalaansa. "Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ne, jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!" 40:17.

Herra, on joskus vaikea ymmärtää, miksi ihmiset haluavat laulaa maailmanlauluja, miksi useat eivät tartu tilaisuuteen elää koko elämä kanssasi uskossa, miksi niin monet hamuavat maailman rikkautta, mainetta, suosiota, nautintoa ja turhuutta, miksi taivaanvaltakunta on niin monelle aivan vieras, miksi ihmiset pitävät Jumalaa vain hätävarana, miksi niin moni on vain nimeltään kristitty, miksi monien kristittyjen kotien lapset luopuvat uskosta ja päätyvät moolokin kitaan, miksi kuulemme niin harvoin innostavia uutisia syntisten kääntymyksistä ja pelastumisesta, miksi kauniita muistosanoja lausutaan vasta heidän hautajaisissaan, miksi heistä näyttää tulleen uskovia vasta kuolemansa jälkeen, miksi niin moni laulaa: siks oon mä suruinen....?

Herra, armahda meitä?