Kristuksen mieli ja ihmisen metkut

Kristikunnan keskuudessa putkahtelee silloin tällöin julkisuuteen uutisia rikoksista ja väärinkäytöistä, jotka eivät ole kunniaksi Jumalalle eikä uskovaisuudelle. Näihin pohjalukemiin ja kiinni jäämisiin vain loppuu monen hyvin alkanut julkinen toiminta, sillä sen jälkeen on äärimmäisen vaikeaa saada ihmisten mielissä uusi hyväksyntä ja palauttaa luottamus seurakuntaan. Todellinen parannus alkaa aina Jumalan edestä, mutta siihen tulee liittyä myös halu selvittää kolttosensa ihmisten kanssa. Tämä on tosi vaikeaa ja riisuu kyllä kovimmatkin tyypit ilkialastomiksi. Tällainen pohjille vajonnut uskova sielu onkin sitten kovin yksinäinen, ystävät ovat vähissä ja monet suut kertovat, miten väärin hän teki. Maailma käyttää näitä uskovien lankeemuksia propakandansa välineenä sanoen, ettei ole Jumalaa, kun ihmiset ovat noin syntisiä käytökseltään?

Kerrotaan vanhasta herännäisisästä, jonka poika oli suistunut synnin tielle, ruvennut juomaan ja humalapäissään puukottanut erään ryyppykaverinsa kuoliaaksi ja saanut tuomionsa, että kun tätä isän surunlasta, murheenkryyniä, sitten ruvettiin viemään rautoihin kytkettynä Vaasan linnaan, astui isä kärryjen ääreen ja sanoi viimeisiksi sanoiksi pojalleen, jonka lähtöä koko kylän väki oli saapunut katsomaan:

- Nyt sinä, poikani, olet tullut niin kurjaksi, ettet kelpaa enää kenellekään muulle kuin Kristukselle.

Niinpä niin, hyvä on, että on olemassa yksi, jolle kelpaa vielä silloinkin, kun ei kelpaa enää kenellekään muulle. Kun maailma hylkää ja sormellaan osoittaa, ja kun uskovaisetkin hylkäävät ja pudistelevat päätään, hyvä on, että on olemassa yksi, joka korjaa vaivaiset syntiset. On siinä tilausta Vapahtajalle.

Oman perheen piirissä koetut elämän kolhut ovat tosi vaikeita ottaa vastaan ja läheisten kovuus ja ylimielisyys musertavat helposti mielen. Ole siinä sitten uskovainen? Sitten paikalle ilmaantuu joku hyvin itse mielestään onnistunut kristitty, joka kertoo kuinka olisi pitänyt tehdä ja kuinka kyseinen isä on itse syyllinen poikansa huonoon elämään. Edelleen toinen ystävä kertoo värisevällä äänellä, kuinka miehen olisi pitänyt elää pyhitetympää elämää, olisi pitänyt uhrata enemmän varoistaan, olisi pitänyt rukoilla useammin, pitempään ja hartaammin, olisi pitänyt olla rakkaudellisempi muita kohtaan ja aktiivisempi seurakunnan toiminnassa. Ehkä kaveri vetää siinä pipon korvilleen ja jatkaa matkaansa kylmä katse Golgatalle luotuna? Toinen menee peiton alle nukkumaan, eikä halua kuullakaan uutisia tai mitään vähään aikaan. Kaikkein vähiten hän odottaa kohtaavansa ihmisiä, jotka kyselevät uteliaana, että kuinka sitä hurisee ja millainen onkaan tänään kaverin menestyksen asteikko.

Raamatussa lukee: "Olkoon teilläkin se mieli, joka oli Kristuksella Jeesuksella." Fil.2:5. Kurjuuden syövereissä kieriskelevä mieli miettii, että miten tuohon pääsisi, miten voisi elää tuon kanssa ja menestyä? Vaikka kuinka miettisi ja itseään mittailisi, läpivalaisisi, niin aina tulos on yhtä heikko. Loppupäätelmäksi jää vain: apua! Auta minua Jumala, anna minulle, mitä vaadit, mitä odotat minulta. Tämä on liian vaikeaa, eikä minulla ole edellytyksiä tämmöiseen. Olet valinnut liian huonon, kun olet valinnut minut, Herra. Tässä vaiheessa uskovaisuus tuntuu äärettömän vaikealta, todelliselta kymmenottelulta, jossa lajeina ovat valvominen, rakastaminen, iloitseminen, kärsivällisyys, uhrautuminen, itsensäkieltäminen, uskossa vaeltaminen, rukoileminen, uuden oppiminen ja luottamus. Aina kun kaveri yrittää kurkottaa Kristuksen mieleen, tuntuu, että tuoli alta kaatuu ja kädet ovat liian lyhyet? Samalla Herran mieli tuntuu olevan liian kaukainen, pyhä ja omaa luokkaansa, johon tällaisen syntisen olemus ei yllä? Onkin helppo luovuttaa tässä vaiheessa ja ajatella, että sen täytyy olla vain kunnollisia varten, semmoisia, jotka jaksavat, osaavat ja ehtivät, ovat muita taitavampia, onnistuneempia. Itsestä tuntuu, että on aina jäämässä luokalle, kun kaverit vetävät kokeista kymppejä ja kertovat saavutetuista titteleistä?

Jeesus oli Valtias, Valtiaan Isän, kotona taivaallisessa ympäristössään ennen tänne tuloaan. Hänen valintansa ensimmäinen askel meidän hyväksemme tiesi suurta muutosta hänen asemaansa. Hän astui alas maailmaamme. "joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen," Fil.2:6 Herran oikeus olisi olla Jumalan kaltainen myös täällä, eli esiintyä Kaikkivaltiaana ihmisten silmissä. Mutta evankeliumin kannalta se ei olisi tuonut pelastusta alas ihmisten ulottuville. Armon askeleet olivat kovin riisuvat. "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;" Fil.2:7. Jeesus tuli ihmiseksi, hän tuli orjaksi ja kulki tämän lyhyen elämänsä aikana meidän askeleemme. Kaikessa kiusattuna, elämän varjopuolet tiedostettuaan hän oli esimerkillisin ihminen maan päällä. Hänen valinnoissaan ei ollut virheitä, eikä syntejä. Hän oli koetuksista huolimatta puhdas, pyhä ja täydellinen. "hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." Fil.2:8. Nöyrtyminen Isän tahtoon oli Jeesuksen rakkauden osoitus, joka toi pelastuksen kansan ulottuville ja avasi syntiselle maailmalle uuden tien taivaaseen. Se mitä ennen oli ajateltu teoriassa ja lainomaisesti käskyjen ja määräysten muodossa tuli Jeesuksessa lihaksi, sana alkoi elää ja Herran kirkkaus loisti maailman pimeyteen tuoden toivon. Kurjat ja elämässään epäonnistuneet näkivät edessään Jumalan ojennetut kädet, jotka kutsuivat luokseen.

Tuntuu kummalliselta, että ihmisen pitää mennä syntielämässään syvälle ennen kuin ymmärtää etsiä apua Jumalalta? Mutta synnin kasvaessa suureksi omissa silmissään, se aiheuttaa hengellisen hädän ja purkauksen, joka parhaimmillaan löytää yhteyden Herraan. Joskus se löytyy vankilassa, joskus oma vankila on oma koti, ystäväpiiri, rahanvalta, tyhmät valinnat. Mutta on ihmeellinen päivä ihmisen elämässä, kun hänelle kirkastuu Kristuksen suuruus ja evankeliumin voima alkaa vaikuttaa hänen mielessään. Sitä sanotaan uudestisyntymäksi. Siinä ajallinen menettää hetkeksi merkityksensä ja sielu leijailee muutaman sentin maan pinnan yläpuolella. Onnellisuuden seurauksena ihmisen käyttäytyminen ja puheet kuulostavat ulkopuolisista kummallisilta. Uskova iloitsee joka solullaan, ja pelastuksen riemu täyttää hänen mielensä. Kaiken lisäksi hänet valtaa ylimaallinen Jumalan rauha, sanomattoman hyvä olo ja tyyneys. Silloin hän luo katseensa Kristukseen, Vapahtajaansa: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." Fil.2:9-11. Ja uskova tekee sen nyt niin mielellään ja jatkuvasti, kuin ei maailmassa olisikaan mitään muuta asiaa. Suuri enemmistö nikottelee Jeesuksen edessä nyt, mutta kerran on toinen ääni kellossa. Siinä ovat sitten tiedemiehet ja kerjäläiset, kieltäjät, uskon vastustajat, uskovien vainoojat ja pilkkaajat samanarvoisia - kaikki polvistuvat Herran edessä ja antavat juhlallisen uskontunnustuksen ennen viimeistä tuomiotaan. Kaikkialla kaikuu: Jeesus on Herra, kuin suuri vetten pauhu. On menossa kuoleman jälkeinen suuri katselmus.

Tapahtui, että mökillämme ollessamme eräs mies soitti ja kysyi voisiko hän ajaa traktorilla meidän tontin läpi hakemaan puita lähimetsästä. Myrsky oli pyyhkäissyt tienoon yli ja naapurin puolella oli pitkiä puita kaatuneita ja konkeloita varmaan sata kappaletta? Niitä hän oli tulossa hakemaan. Sanoin, että kyllä se vaan sopii. Niin heitä sitten tuli pari miestä eräänä päivänä töihin, puusavottaan, nostelemaan kaatuneita puita traktorin kuormaan. Juttelimme. Mies kertoi poikansa kuolleen hiljattain aivokasvaimeen. Poika oli nuori perheenisä ja vain reilut 20-vuotias iältään. Surullista. Sitten muistin, että olin puhunut tämän nuoren miehen kanssa vähän aikaisemmin suurin piirtein samassa paikassa, kuin nyt olimme. Olin tarjonnut hänelle roskapuuta ilmaiseksi, mutta hän ei ollut huolinut, johon olin todennut, että sitten hänen täytyy vanna etsiä parempaa ja maksaa siitä. Nyt hän oli poissa, eikä enää tarvitse minkäänlaisia puita. Kysyin isältä, että, miten hän on selvinnyt, pääsyt yli tuosta surusta? Hän vastasi, ettei ole päässytkään.

Hyvästä evästyksestä huolimatta ja Jumalan sanan rohkaisevista lupauksista huolimatta käy joskus niin, ettei lopputulos ole mairitteleva? Sen joutui Paavalikin huomaamaan lähettäessään kirjettään uskoville: "Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on." Fil.2:20-21. Kun huolehtijat loppuvat, ei uskovien tulevaisuus on kaksinen. Seurakunta on pian tuuliajolla, maailmanhenki valtaa mielet, armolahjat ja kutsumus on haudattu, eikä herätystä synny. Oman etsiminen on erikoisen menestyvä harrastus kaikkina aikoina uskovien keskuudessa. Siinä minä on aina ensin, sitten vasta Jumala ja viimeksi lähimmäiset. Luopiolle jää vain minä itse.

Nykyisin on yleistä, että jatkuvasti joku ryhmä kerää nimiä milloin mihinkin hankkeeseen saadakseen muutoksia läpi toivomallaan tavalla: Yksi huutaa normaaliaikaa, toinen vaahtoaa kesäaikaa, joku ryhmä hakkaisi metsiä enemmän, toinen ei ollenkaan, yksi ryhmä tappaisi sudet, toinen toisi niitä tänne lisää. Lähes tuhannesta kansalaisaloitteesta, joita on tuotu eduskuntaan, vain kaksi on hyväksytty vuosien varrella. Kannattaako siis kansalaisaloite panna vireille? Ilmeisesti muutostarve on niin suuri, että osa ihmisistä on jatkuvasti hakemassa muutosta elämäänsä ja ympäristöönsä?

Kiinalainen sananlasku sanoo: "Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito." No niin, ei kun puutarhaan sitten, sillä tuon mukaan se on kaikkein tavoiteltavin asia maan päällä. Mielestäni sanalaskua voisi jatkaa meidän seurakunnassamme: "Jos haluat olla onnellinen kuoleman jälkeen, niin avaa sydämesi Jeesukselle, silloin saat hyvän ikuisuuden."

Moni on joutunut uskossaan haaksirikkoon, Herra, vaikka kaikki on näyttänyt ulospäin kohtalaisen ryhdikkäältä? Oi, Herra, kuinka paljon me tarvitsemmekaan sinua tänä aikana, sillä kaikenlaiset viholliset pyrkivät erottamaan uskovat sinusta. Anna totuutesi tulla jaoissa ilmi, että kaikenlainen valheellisuus hävitettäisiin. Anna valosi paistaa kirkkaasti, että pimeyden täytyy väistyä ja mielet tulevat valaistuksi. Anna viisautesi asua keskellämme, että oppisimme hylkäämään kaikenlaisen tyhmyyden ja ihmisiin luottamisen. Anna rakkautesi kohdata meitä syntisinä, että tulisimme armahdetuiksi ja kiitollisiksi kaikesta avustasi. Varjele, ettei perkele vie lopullisesti synnin pettämiä ihmisiä mukanaan. Anna katumuksen, parannuksen ja herätyksen ajat keskellemme.