Se painaa kuin synti

 

Asuimme Kymenlaaksossa, kun kerran eräs koulusiivooja soitti meille ja kertoi tytöstä, joka istui koulun päätyttyä siellä käytävällä ja itki. Hän oli mennyt jututtamaan työn lomassa tyttöä ja oli selvinnyt, että tämä oli kovassa syyllisyyden otteessa. Nyt siivooja soitti ja kysyi, että voisiko tyttö tulla meille juttelemaan ja auttaisin häntä? Totta kai se sopi ja niin samana iltana tyttö tuli meille isänsä ja äitinsä kanssa. Vaimoni tarjoili kahvit vieraille ja minä juttelin tytön kanssa. Hänellä oli kova synnintunto ja se oli tullut hänen luettuaan uutta raamatunkäännöstä, jonka oli saanut lahjaksi hiljattain. Rukoilin tytön puolesta, että Herra auttaisi hänet mielenrauhaan ja julistin synnit anteeksi. Sitten he lähtivät perheenä kotiinsa, enkä enää koskaan nähnyt heitä. Tuskin muistan edes heidän ulkomuotoaan enää? Siivoojakaan ei enää soittanut. Synnintunto on se vaihe, jossa Jumala ilmaisee ihmiselle hänen todellisen ja suurimman vaivansa. "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule." Jes.59:1-2.

Sarjakuvat, vitsit ja televisio pursuavat syntiä ja jumalanpilkkaa, joissa vakavia uskovia halveksitaan. Synti on kevyt asia niin kauan, kun se alkaa painaa omatuntoa Jumalan Pyhän sanan ja Hengen herättämän. Nykyään ei synnistä puhuta kuin kevyesti huumorilla ja se johtuu varmaan siitä, että käsitys Jumalasta on myös ohentunut. Tilalle on tullut kaikkivoiva ihmisyys, joka kykenee tahdollaan ja älyllään ratkaisemaan ongelmat ja rakentamaan hyvinvointia joka lähtöön. Tämäkin on hyvin valikoivaa some-uskoa, jossa tärkeää ovat Saimaan norpan lisääntyminen, meriveden puhtaus, euromaiden velkajärjestelyt ja hävittäjäkaluston uusiminen. Asiantuntijoilta kysytään ties mitä jonnin joutavaa ja maailmamme muistuttaa nykytaiteen näyttelyä, jossa on mahdollista oksentaa kankaalle ja sitten pinkottaa se seinälle kaikkien ihailtavaksi? Ei ihme, että Laestadius sanoi aikoinaan maailmaa suureksi hullujenhuoneeksi? Raamattu sano: "Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi.... Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää." Hes.18:30,32. Kun kristillinen seurakunta kadottaa julistuksestaan synnin, se on kuoleman tiellä. Sillä eihän armolla ole mitään tilausta, kun ihmiset pärjäävät muutenkin? Samalla tällä tiellä ajaudutaan siihen, että Jumalasta tulee hyvinvointimme takuumies, jota me ohjailemme, vaikka pitäisi olla aivan päinvastoin, ihmisten tulee kääntyä Herran puoleen ja kysyä, mitä hän tahtoo meistä.

Jokaisen ihmisen suurin ongelma kuolemaan saakka on synti, oma synti ja sen seuraukset. Synnin kanssa eletään, synnin kanssa nukutaan ja synnin kanssa tehdään työtä ja eletään ihmisten kanssa, synnin kanssa kuollaan. Synti tuo mukanaan syyllisyyden, joka roikottaa sielua odottamaan viimeistä iskua. Tämän tietoisuuden ymmärtäminen on viisautta ja siihen Herra lähettää palvelijansa julistamaan evankeliumia, etteivät ihmiset hukkuisi synteinensä ikuisesti. "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan." Snl.24:11-12. Suruton ihminen, hengellisesti sokea ihminen, Jumalalle kuollut ihminen touhuaa kaikenlaista ymmärtämättä itsekään miksi? Hän kulkee kohti tuhoa ilman uskoa ja siksi Jumala lähettää hänelle kutsun kääntyä.

Lapsena kuulin äitini sanovan joskus: - Se painaa kun synti. Silloin kyse oli jostakin suuresta esineestä, joka piti kantaa paikasta toiseen. Mutta en ymmärtänyt, miten paljon synti voi painaa. En edes ymmärtänyt synti-sanan merkitystä. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin Pyhä Henki selvitti minulle synnin omakohtaisesti, perusteellisesti ja hengellisesti. Olin siis kuin kuka tahansa keskiverto syntinen siihen päivään saakka, kunnes Jumala tuli elämääni. Käsitykseni Jumalasta oli ollut etäinen, merkityksetön ja lattea. Hänellä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta elämääni tai yleensä mihinkään asiaan. Taivas vaikutti kovin sulkeutuneelta? Olin puhunut joskus Jumalalle, mutten tiennyt että ylhäällä kuunnellaan mitenkään asioitamme. Yhtäkkiä Jumala alkoi puhua minulle, herättävästi, vakavasti, jumalallisesti. Se oli yllätys. Hermostuin ja jouduin huomaamaan kuinka avuton olinkaan näissä asioissa. Ystäväni olivat kaikki samanlaisia, eikä heistä ollut neuvojiksi. Kuulin monta kertaa Herran kutsuvan itseäni, miesääni puhui minulle lempeästi mutta vakavasti. Mutta torjuin kutsun, pakenin häntä. Yritin puhua ihmisille, mutta huomasin, että minut vain luokiteltiin tärähtäneeksi. En saanut apua mistään.

Mutta vaikein oli vielä edessä. Herätykseni synninunesta oli jatkunut jo jonkin aikaa. Olin uupunut, levoton ja yksin. Tuntui kuin taivas olisi ampunut kaikki ammuksensa juuri minuun, vain minuun. Ympärilläni olevien elämä taas vaikutti kovin seesteiseltä ja helpolta. Miksi siis juuri minä, joka en ollut uskonnollinen, en osallistunut seurakunnan tilaisuuksiin, en etsinyt Jumalaa, en kaivannut häntä, en palvellut häntä, en odottanut häntä? Miksi minä, joka en halunnut muutosta elämääni? En tiennyt paljonkaan uskonasioista ja käsitys synnistä oli täysin hämärä. Vasta myöhemmin luin Raamatusta Jeesuksen sanan: "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Joh.8:24. Olin siis kuoleman tiellä, vaaravyöhykkeessä ilman Vapahtajaa, ilman pelastusta, ilman Jumalan armoa.

Herätykseni huippuhetki koitti eräänä aurinkoisena pyhäaamuna. Silloin tuli tuomion aika. Jumala vieritti nähtäväkseni kaikki syntini. Jostakin salatuista kätköistä Jumala etsi silmieni eteen koko menneen elämäni ja se oli kauhufilmi, pelkkää negatiivia, mustaa saastaa. Se oli järkyttävä kokemus, tunsin kuolevani siihen paikkaan. Olin aivan lyöty. Herra näytti koko kurjan elämäni taivaallisessa valossa ja se tapahtui yhdessä hetkessä. Synnin paino oli valtava, murruin sen alla. En voinut edes puolustautua, sillä kaikki se oli totta. Mustat aallot vyöryivät ylitseni, olin kuin hukkuva ihminen. Herran käsi lepäsi raskaana ylläni. Tuomion myrsky oli kuitenkin Jumalan viisas suunnitelma kohdallani. Herra laittoi kirkkaan valon suoraan minuun, vain minuun. Herra näytti, mikä on ihminen ilman Kristusta, mikä on ihmisen loppu syntien tiellä, perkeleen palveluksessa, maailmaa rakastavana. Myöhemmin kuvittelin, miltä se tuntuisi, jos se olisi elämän viimeinen hetki ennen ikuisuutta? Hirveä kuolema, hirveät synnit, hirveä polte, hirveä syyllisyys, hirveä tuomio, hirveä ikuisuus, hirveää ilman Jumalaa ikuisesti tuomittuna ja loppumaton helvetin tuli. "Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin." 1.Moos.4:13.

Siihen tuomion hetkeen tuli Jumalan käsi, Vapahtajan lävistetty käsi, uuden elämän virta – taivas aukeni. Herra astui alas ja tuli luokseni. Hän otti pois syntini valtavan kuorman. Hän otti syntieni rangaistuksen päällensä. Hän maksoi minut vapaaksi. Hän osti minut omakseen. Hän lunasti minut. Hän pelasti minut. Hän antoi minulle voiman tulla Jumalan lapseksi. Hän tuli asumaan syntiseen sydämeeni, jonka oli juuri puhdistanut pyhällä verellään. Hän toi elämääni valon. Hän toi kuolleeseen elämääni ikuisen elämän. Hän toi valheelliseen maailmaani totuuden. Hän toi itsekkääseen olemukseeni rakkauden. Hän toi elämääni ristin elämäntien merkiksi ja oman lihan kuolettamiseksi. Hän eheytti persoonallisuuteni. Hän antoi uudet ystävät, uskovat veljet ja sisaret, hänen oman joukkonsa. Hän antoi minulle sanoman ja tehtävän, evankeliumin, sanoman vietäväksi ihmisille.

Oikeastaan syvimmältään on olemassa vain yksi synti, epäusko, sillä kaikki työt, puheet, laiminlyönnit, asenteet johtuvat siitä ja se taas johtuu siitä, ettei ole Jumalaa. Jo tämän tajuaminen omassa sisimmässään on järkytys, joka horjuttaa vahvankin ihmisen. Joskus synti painaa sinutkin maahan saakka. Se on Jumalan tahto ja suunnitelma. Ilman sitä et tarvitsisi koskaan Kristusta. Synnin karmea voima litistää allensa suurenkin ihmisen, kun Pyhä Henki oikein synnin paisuttaa. Synti on armoton syyllisyyden mittari, joka näyttää jatkuvasti kantajansa ylipainoa. Syyllisyys uuvuttaa ja sekoittaa mielen. Oletko jo päässyt synnistä voitolle? Oletko kuullut evankeliumin? Tiedätkö kuka auttaa sinua? Näetkö hänen ristinkuolemassaan sinun syntisi? Tiedätkö, että hänen haavojensa kautta sinäkin paranet ja pelastut? Jeesus Kristus Jumalan Poika on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hän elää tänään ja on lähettänyt evankeliuminsa sinua varten. Anna syntisi ja itsesi hänelle, niin löydät armon avuksi oikeaan aikaan.

1800-luvulla Lars Stenbäck kirjoitti runon, jossa tilitti jumalasuhdettaan, synnin ja armon jännitettä. Se on rukous, joka on edelleen ajankohtainen kenelle tahansa:

Avaa, avaa!

Olenko jäänyt hylätyksi täydestä ehtoollispöydästä?

Isä säälivä, etkö enää ole minun Jumalani?

Etkö kuule minua, kun huokailen ja rukoilen.

Niin, olen tehnyt syntiä, olen rikkonut paljon;

olen luopunut sinun pyhästä armostasi.

Pimeä ja synkkä syvyys on sydämessäni

ja ainoastaan synti ja epäusko vallitsevat siellä.

Ah, Jumala, mitä on kaikki elämä maan päällä?

Minusta on tullut kuoleman ja tuomion ihminen;

minulla ei ole mitään toivoa kuoleman hetkellä,

minulla ei ole mitään toivoa koko maan piirissä.

Olen masentunut ja kyyneleeni vuotavat,

mutta en voi löytää ketään lohduttajaa täällä.

Oi, suljetko sinäkin minulta sylisi?

Niin, niin olen ylenkatsonut sinua?

Siellä sinä istut ja kirjoitat kirjaasi,

Vanhurskas, mitä teen sinua vastaan, kunnes mitta täyttyy,

kunnes sysäät pois rikkojan kasvojesi edestä aikanaan.

Minne pakenen? En voi odottaa Herraa,

en voi kestää hänen pyhää vihaansa. Minne pakenen?

Oi, täytyykö minun siis kuolla synteihini ja saada tuomio?

Kaikki entiset iloni jättävät minut;

mikä minulle oli voitto, muuttuu tomuksi.

Paljastettuna pahantekijänä seison Herran edessä

ja kuulen tuomioni hänen pyhän lakinsa mukaan.

Oi Jumala,olihan ensimmäisinä elinpäivinäni

minun kanssani Jumalan rauha, joka karkottaa kaikki pilvet.

Silloin oli sinun lempeä enkelisi alati lähelläni

ja Herra Jeesus minulle tuttu ja rakas.

Oi Jeesus lapsuudenystäväni,

armahda minua kadotettua ja kurjaa!

Voitko vielä vihollisesi lunastaa

ja antaa menetetyn armosi jälleen?

Oi sinä, joka tulit pois ottamaan synnin syyn!

Sinä, joka olet niin väkevä heikoissa,

johdata minut helvetin ja kuoleman kautta,

mutta johdata minut ainoastaan sinun tykösi synnistä ja ahdistuksesta!

Kaiken pahuuteni pauloissa tahdon haluta sinun ristiäsi;

Sinä et tahdo, sinä et voi hylätä minua.

Tahdon itkeä täällä katumuksen kyyneleitä,

etten itkisi siellä ikuisesti.