Luin äitini kuoleman jälkeen hänen kirjoittamiaan muistiinpanoja. Yllätyksekseni huomasin hänen lainanneen jopa Raamatun sanoja varhaisimmissa teksteissään. Mihin lie tuokin kylvö sitten ajan myötä kadonnut, kun en kuullut kodissani koskaan puhuttavan Jumalasta? Uskoon tuloni vaikutti syvästi äitiini. Aluksi hän oli luonnollisesti järkyttynyt ja piti minua hulluna. Mutta ajan myötä äidissäni tapahtui kuitenkin suuri asenteen muutos, vähitellen hän alkoi käydä kirkossa ja seuroissa. Hän luki hengellisiä kirjoja ja kuunteli raamattutunti-kasetteja. Ennen kuolemaansa hän keskusteli usein syvällisesti uskosta. Kuollessaan hän turvasi Herraan.
Olen ajatellut tätä 20 vuoden pituista jaksoa äidin elämässä ja ihmetellyt Jumalan kärsivällisyyttä väsyttäessään ihmisen eteensä armahdettavaksi. Olimme äidin kanssa hyvin läheiset koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Hän menetti jotain rakkaudestaan, kun menetti minut Jumalalle. Ei ole helppo luovuttaa pois ihmistä, jonka on saanut pitää pari vuosikym-mentä omanaan. Mutta ilman uskoon tuloani ei äitini olisi mahdollisesti koskaan tullut herätetyksi. Jumala puhui riittä-vän läheltä, koskettavasti, sydäntä särkien.
Vapahtajan käsi luo elämän ja ottaa sen jälleen pois. Hän muuttaa kaiken. ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää” 1.Sam.2:6-7. Vapahtajan käsi muuttaa elämän kulun, vaikuttaa ihmisen suunnitelmiin ratkaisevasti. Hän haluaa pelastaa ihmisen. Hän rikkoo ihmissuunnitelmat voidakseen antaa tilalle omansa.
Jumalan tiet ovat ihmeelliset,
suorat ja hyvät. Hänen suun-nitelmansa on pettämätön, mutta ihmiset yrittävät
tehdä siihen mutkia. Jatkuvan menestyksen ja ajallisen onnen tie ei sovi
ihmiselle, sillä silloin hän keskittyy vain itseensä, nautin-toihinsa,
rikkauteensa ja hyvinvointiinsa. Mutta murheen ja ahdistuksen tiellä ihminen
kohtaa Herran. Jumala puhuu pi-meässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti