Joskus aina joku sanoo, ettei naisten pitäisi puhua ollenkaan seurakunnassa? Ilmeisesti tämä kommentti liittyy muutamaan Raamatun sanaan, joissa ohjataan seurakunnan kokoontumista? Oma kokemukseni on ollut aina naisten osuudesta seurakunnan toiminnassa hyvin myönteinen. Neuvostoliiton aikoina siellä käydessäni oli päivän selvää, ettei seurakunnaalla ollut muut edellytystä toimia, kuin naisten kautta. Miehet oli tapettu keskitysleireillä, virkapappeja ei ollut kuin ortodoksikirkossa. Nämä uskonsisaret sitten opettivat, todistivat, pitivät jumalanpalveluksia, vihkivät, kastoivat ja hautasivat sujuvasti tarvitsevia. Se oli Jumalan johdatusta
Olen kuullut 50 vuoden aikana lukuisia erinomaisen hyvä naispuhujia, Jumalan sanan opettajia, esirukoilijoita, profeettoja ja sielunhoitajia. He ovat olleet seurakunnan äitejä nuoremmille uskoville. Mutta moni heistä on kulkenut kovan arvostelun saatteessa matkaansa, halveksittuna ja ylikäveltynä.
2.Aik.34:21-23. "Menkää ja kysykää minun puolestani ja niiden puolesta, joita on jäljellä Israelista ja Juudasta, neuvoa Herralta tästä löydetystä kirjasta. Sillä suuri on Herran viha, joka on vuodatettu meidän ylitsemme, sen tähden että meidän isämme eivät ole noudattaneet Herran sanaa eivätkä tehneet mitään kaikesta siitä, mikä on kirjoitettuna tässä kirjassa." Niin Hilkia ynnä ne muut, jotka kuningas määräsi, menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevarastonhoitajan Sallumin, Tokhatin pojan, Hasran pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. Ja he puhuivat hänelle, niin kuin edellä mainittiin. Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala:…..
Ajattelen niitä lukemattomia koteja, joissa olen yöpynyt saarnamatkoillani ympäri Suomea. Kuinka monet ystävät ovat nähneet vaivaa minun takiani, vaikka olen yrittänyt tulla toimeen mahdollisimman vähäisin tarpein ja edellytyksin. Lukemattomat emännät ovat avanneet kotinsa ovet vieraalle ihmiselle vain siksi, että olen ollut Jumalan asialla, sananpalvelija. Kun sydämet avautuvat Kristukselle, avautuvat myöskin kodit Herralle ja kukkarot Jumalan valtakunnan asialle ja edistämiselle. Kellokin alkaa käydä silloin Jumalan aikataulun mukaan. Se on ihmeellistä ja vaikuttavaa.
Apt.16:14-15. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.
Tapasin aikoinaan erikoisen esirukoilijan, Toini Kareisen, hän kävi Kotkassa puhumassa asuessamme niillä kulmilla. Muistan, että seurakunta oli jotenkin kriittinen häntä kohtaan etukäteen, mutta suostui kuitenkin sitten hänen vierailuunsa. Pieni nainen oli sangen vaatimaton esiintymisessään ja rukouksissaan, ei mitenkään vaarallisen tuntuinen. Jumala oli kutsunut ja armoittanut hänen tehtävään. Hän itse kertoo kirjassaan:
- Synnyin Heinäveden paikallissairaalassa 17.04.1945. Heti syntymäni jälkeen minulla todettiin olevan vakava sydänvika. Olin niin sanottu sininen lapsi. Sydämessäni oli parsinneulan pään kokoinen reikä. Siniset lapset menehtyivät siihen aikaan melko pieninä. Parantavaa hoitomenetelmää ei ollut vielä keksitty. Ensimmäiset kolme vuotta vietin vuoronperään kotona ja Heinäveden sairaalassa aikuisten osastolla. P ohjois-Karjalan keskussairaalaa, saatikka lastenosastoa, ei ollut tuolloin vielä olemassa. Ensimmäisen elinvuoteni aikana minulla oli ollut jo kerran keuhkoputkentulehdus ja ennen 15 vuoden ikää 13 keuhkokuumetta.
- Olin 9-vuotias ja keuhkokuumeinen lapsi. Jatkuva yskiminen ja kuumeilu oli haurastuttanut verisuoniani niin pahoin, että aortta repesi tyvestään. Sain valtavan verensyöksyn aortan verisuonen katketessa. Äiti lähti hakemaan kiireesti apua. Diakonissaoppilas Maija Kervinen oli tällöin sattumalta käymässä kotonaan Heinävedellä. Hän neuvoi äitiäni juottamaan minulle vahvaa suolaliuosta. Maija oli vähän aiemmin kurssilla kuullut, että vahva suolaliuos tyrehdyttää verenvuodon. Verenvuoto tyrehtyikin kaikkien suureksi ihmeeksi. Toivuin sen verran, että minut pystyttiin viemään kirkolle sairaalaan. Sairaalassa sain pitkän aikaa penisilliiniä keuhkokuumeen hoitoon. Penisilliini lääkkeenä oli tuolloin suuri harvinaisuus. On suuri Herran ihme, että selvisin siitäkin sairaustapauksesta. Minun aikani lähteä ei ollut vielä koittanut. Tämän tapauksen yhteydessä näin enkelin, joka antoi valkoiset alttiuden sukat jalkaani ja sanoi: »Sinä et kuole, vaan jäät elämään.» (Kyseinen tapahtuma on kuvattu kirjan kannessa.)
- Eemeli-setä (serkku) Viialasta kävi usein kesäisin luonamme. Setä oli toisenlainen kuin muut tuntemani ihmiset. Hänestä heijastui hiljainen myötäeläminen, jonka lapsikin tunsi lämpönä. Ihailin hänestä lähtevää kirkkautta. En silloin tajunnut, miksi niin oli - niin vain oli. Kiipesin mielelläni sedän syliin. Hänen rutistuksensa tuntui lämpöiseltä. Nyt ymmärrän, että Eemeli-sedällä oli Jeesuksen rakkaus sydämessään. Hänestä henki rauha ja kirkkaus. Äitini on kertonut minulle seuraavaa. Eemeli-setä oli ollut käymässä meillä. Hän oli nähnyt minun sylkevän verta keuhkokuumeisena. Äiti oli kysynyt sedältä: »Kuinkahan Toinin käy?» Eemeli-setä oli vastannut: »Vaimo, itke itsesi tähden, älä tämän lapsen takia. Hän on oleva vielä Jumalan työaseena jaloa käyttöä varten.» Näihin aikoihin näin myös enkeleitä ympärilläni. Yksi enkeleistä oli pienen tytön kokoinen. Enkelillä oli armonsukat kädessään ja hän pani ne jalkaani. Samalla enkeli sanoi minulle: »Et sinä kuole. Tulet saamaan vielä kengät myöhemmin.» Luulin enkelinäkyä silloin uneksi. Jälkeenpäin minulle on selvinnyt, ettei se ollutkaan unta, sillä enkelin lupaamat alttiudenkengät tuotiin minulle v. 1984, jolloin Jumala otti minut käyttöönsä.
Herra antoi silloin minulle uuden Pyhän Hengen täyteyden auttaa sairaita ja rukoilla sairaiden puolesta. Toimintani tapahtuu kotonani esirukoilemalla asiakkaan läsnäollessa, puhelimitse tai kirjeitse. Pyydettäessä vierailen eri seurakunnissa pitämässä Sanan ja Rukouksen -iltoja.
Suomen nuoriso etsi suurinta elämän onnea!
NNKY:n koulutyttökokous Turussa
huhtikuun 24—26 p.nä Linnankatu 16
Kaikki 14 v. täyttäneet koululaiset ovat tervetulleita
”Jeesus on täällä ja kutsuu sinua.”
Tällainen esite löytyi erään vanhan kirjan sisältä, joka löytyi kirjahyllystämme. Se oli ollut siellä ilmeisesti kirjanmerkkinä lukijalle. Turussa pidettyjen kokousten ajankohta oli sota-ajan loppujakso, 1943. Elettiin suuren puutteen, epävarmuuden, köyhyyden ja pelon ilmapiirissä. Mietin, että äitini kävi silloin oppikoulua siellä ja oli juuri 14-vuotias, mahdollisesti hän siis oli mukana noissa tilaisuuksissa? Hänen koulunsa oli vain puolen kilometrin päässä juhlapaikasta. Vai oliko esite mahdollisesti hänen taltioimansa? Oli siis aika ja aihetta etsiä Jeesus, joka oli luvannut antaa tulevaisuuden ja toivon.
talo josssa kokoukset pidettiin |
Kuinka ajankohtainen olikaan päivien teema, jolla tyttöjä kutsuttiin Jeesuksen luokse. Tällaiselle toiminnalle olisi nykyisinkin tilausta, sillä nuoret ovat ahdistuneita, yksinäisiä, pelokkaita, syrjäytyneitä, turhautuneita, tyhjiä, kiusattuja, kiinni riippuvuuksissa, tiedonvälityksen masentamia ja lukemattomien syntien taakoittamia.
Raamatussa on profetia, joka sopii tähän tilanteeseen: Ps.68:12. Sitä rukoilkaamme tähänkin aikaan ja maahan. "Herra antaa sanoman, suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko: Sotajoukkojen kuninkaat pakenevat, he pakenevat, ja perheen emäntä jakaa saaliin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti