Jeesus rukoili viimeisillä voimillaan ennen kuolemaansa ristillä pahantekijäin puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Muut ajattelivat hänen itsensä olleen avun tarpeessa, mutta todellisuudessa kaikki muut ilman Jeesusta olivat kuoleman omia ikuisesti. Muistan, kuinka itse katselin kouluaikana uskontokirjan kuvaa kärsivästä Vapahtajasta ymmärtämättä, miksi hyvän ihmisen piti niin paljon kärsiä. En käsittänyt, että minäkin olin synneilläni syypää hänen suureen vaivaansa. Olin hänen vihollisensa, niin kuin kaikki jumalattomat tänään. Mutta hän rakasti vihollisiaan ja rukoili heille armoa - niin on edelleenkin. Se tuli minunkin osakseni Jumalan kutsuna ja siksi minä pelastuin.
Meidän aikamme keskittyy sodan lopettamiseen, aseiden lisäämiseen, vihollisen vihaamiseen, rokotuksiin, rahanarvon säilyttämiseen, synnin suosimiseen. Taustalla ovat pitkäaikaiset pyrkimykset luonnonsuojeluun, hyvinvointiin, kulutusyhteiskunnan suosimiseen, elämää helpottaviin tavoitteisiin, ihmisen itsemääräämisoikeuteen, kansanvaltaan ja nautintoihin. Kaikki tämä on ulkoista ja tuntuu iholla ja kukkarossa. Mutta suurin ongelma, sydämen kivisyys jää muuttumattomaan tilaan ja niin elämän vaunut kulkevat edelleen syntikuormineen kohti kuolemaa. Kivisydämisyys ilmenee vihana totuutta kohtaan, naapurin ja toisinajattelijan vihaamisena, kiroiluna ja ihmisen kuoleman toiveena. Siinä ei ole vähääkään Vapahtajan kärsivän rakkauden asenteesta ja kurjien syntisten säälimisestä. Edelleen hänet löydetään Golgatalta sanomassa: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".
Jeesus on yritetty saada historian vaiheissa milloin yhteiskunnan uudistajaksi, milloin kirkon aseman vakuuttajaksi, milloin terveyden takaajaksi, milloin menestyksen ja helpon elämän varmistajaksi, milloin oikeaoppisuuden puolestapuhujaksi, milloin lahkolaiseksi, milloin kaiken suvaitsevaksi synnin hyväksyjäksi, milloin jokaisen ihmisen taivaspaikan lupaajaksi. Mutta hän ei ole tullut tuomaan tänne näiden odotusten aamenta, vaan Jumalan tahdon, joka on kirjoitettu Raamatussa. Edelleen hän pysyy kuin pysäytyskuvassa suljettuna ristillä kaikkien katsottavana ja sanoo:"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Jos se kääntyisi toisin päin, me syntiset rukoilisimme apua kuolemanvaivaamme sanoen:
- Anna meille anteeksi, Herra, me todella tiedämme, että olemme halveksineet sinua, pilkanneet sinua ja olemme ristiinnaulinneet sinut, pyrkineet vaientamaan sinun äänesi, turhentamaan jumaluutesi ja pelastustyösi. Olemme pyrkineet pääsemään sinusta eroon kaikin keinoin, rakastaneet pimeyttä, palvoneet pimeyden ruhtinasta, hyväksyneet pahuuden elämässämme ja maailmassa. Olemme pyhittäneet lihan teot ja sielullisuutemme, kehuneet järkeämme, ihailleet tunteitamme, määränneet tahdollamme elämäämme mieleiseen suuntaan. Olemme ansainneet vihasi, Kristus, ja helvetti on täysin oikein meille kurjille ihmisille, jotka olemme vihanneet totuutta ja pitäneet halpana sinun armosi ja taivaallisen rakkautesi. Emme ole pitäneet evankeliumia minkään arvoisena ja siksi olemme sen tallanneet jalkoihimme odottaen, että läheisemme kunnioittaisivat meitä nyt vielä enemmän.
Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä he tekevät, vaikka luulevat sen olevan päinvastoin. Suuret kansanjoukot marssivat kohti kadotusta ja tuomionpäivää, hukkuakseen ikuisesti omien tekojensa tähden. Suurin osa ihmisistä hylkää Jeesuksen, kadottaa Jumalan kutsun, kulkee eksyksiin, valitsee valheen, rakentaa elämänsä epäuskon varaan, jättää seurakunnan ja uskovien yhteyden, elää synnin orjana, kavaltaa ja kieltää Jeesuksen. He menevät kaikkialle muualle, muttei Golgatalle Jumalan Karitsan luo armahdettavaksi. He eivät tee parannusta, eivätkä tule kääntymykseen. He rakastavat ihmiskunniaa ja yleistä mielipidettä, suosiota ja rahaa, mutta eivät Herra Kristusta. He loukkaantuvat verisesti, jos joku uskaltaa sanoa heidän olevan väärässä ja luulouskossa, muotojumalisia, jotka elävät Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Heillä ei ole Messiasta, sovittajaa, puolustajaa, eikä niin ollen totuutta eikä armoa. Ehkä olisi syytä yhdessä veisata porukalla virsi 522, että muutamien silmät avautuisivat käsittämään mitä ovat tehneet? Siiloin se voisi kääntyä niin, että ihmiset rukoilisivat: "Jeesus anna meille anteeksi, sillä me tiedämme, mitä olemme tehneet!"
1.Oi ijäisyys, mä pelkään pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.
Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Sun muistoskin jo kauhistava on.
2. Viimeinkin loppuu ajallinen vaivani, vaikka kuinka ois kauhia ja kova aivan;
Vaan sinun vaivas, ijankaikkisuus, on joka hetki lakkaamatta uus.
3. Oi ijäisyys! kuinka vapisee mun sieluni, Kun tutkii se tuon pohjattoman nielun,
Ja katseleepi vaivaas vaikiaa, joka kuolettaa, vaan ei voi lopettaa.
4. Jos tuomittujen vaiva loppuis vaikka, koska kulunut niin monta ois ajast'-aikaa,
Kuin tähdet taivaan piirissä avaran, tai ruohot, lehdet kaiken maailman.
5.Niin itsensä he sillä lohduttaisi, että viimeinkin he pääsinpäivän saisi;
Mut turhaa: vaivat vasta alkavat, kun niitten loppuvan he toivovat.
6. Voi ankaraa vanhurskauttasi, Herrani, kun rankaiset näin ijäisesti kerran!
Jumalatonta voi tuota joukkoa, joka ei sun vihaasi pelkää pilkata!
7. Huvittaa synti voipi hetkeksi kyllä. Mut ikuinen on vaiva hyljätyllä;
Näin synti tuottaa kuolon ijäisen, ajallinen rikos tuskan ainaisen.
8.Heräjä, sieluni, nouse unestasi, autuudesta ota vaari ajallasi!
Jo riennä, katumus tee oikia, niin kauan kuin on armo tarjona!
9. Älä anna mailman sua syntiin vetää, hekuman, ylpeyden mieltäs pettää,
Ett'ei yö ijäisyyden kauhea Ijäiseksi itkuksi päällesi lankea!
10. Kavala saatana sun luotas estä! Totta ijäti ei hekumasi kestä;
Se juoksee pois kun virta väkevä, on helvettiin sun kanssas syöksevä!
11.Voi ijäisyys, hirmuista pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.
Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Ah Herra meille armon suokohon!
Johann Rist, (saks.) s. 1607 † 1667.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti