Olen lukenut Raamattua päivittäin uskoon tulostani asti ja sen sanoma on synnyttänyt minussa uskoa Jeesukseen. Mutta edelleen on monta kohtaa, jota en ymmärrä tai sen viestiä itselleni. Mutta hattua nostaen olen siirtynyt seuraavaan kohtaan, joka on avautunut paremmin. En siis voi sanoa, että olisin vielä oppinut kirjaa. Suureksi siunaukseksi ovat kohdallani olleet monet vanhat hengelliset kirjat, joissa minua viisaammat selittävät pyhää Jumalan sanaa taviksille. Sillä vaarana on aina se, että jos ei uskovasta tule kirjaa oppinut, hänestä tulee kirjanoppinut. Se on huono valinta, vaikka yhteisö siitä kiittelisikin. Kirjanoppineet ovat aina lahkoutuneet, jonkun yhden totuuden tai opinkappaleen varaan, muttei Kristukseen. Kirjan oppineet taas ovat uudestisyntyneitä, vapaita, Jumalan lapsia, armahdettuja syntisiä, ilman pakkoa tai perinnäissääntöjä.
Tulee aina joskus keskusteltua jonkun älykkään ihmisen kanssa ja silloin voi tehdä asiantuntijalle vaikeita kysymyksiä nimimerkillä "selvyyttä kaipaava". Aika usein kuitenkin nämä asiantuntijat osoittautuvat tiedoiltaan kovin vaatimattomiksi ja koulutukseensa nähden sopivat ehkä sittenkin paremmin suureen kansan enemmistöön, niin kuin minäkin. Kuitenkin moni heistä on maailman silmissä kirjanoppinut, ei juutalaisessa merkityksessä, vaan vallitsevan oppimisjärjestelmän suomin mahdollisuuksin. Juutalaisuudessa kirjanoppinut edusti tiettyä uskonnollista koulukuntaa, jonka oppiaika oli 12 vuotta. Näin pitkällä oppiajalla pyrittiin varmistamaan, ettei kokoelmassa ole pyrkyreitä tai hyödyn tavoittelijoita, ei mitään alalle aikovia, vaan ainoastaan sellaisia, joilla oli takanaan jo vuosien kokemus ja hankittu perustieto. Kuitenkin näillä oli usko vielä hakusessa, mutta oikeaoppisuus pursui lainomaisesti korvista asti ja ääni kohosi korkealle, kun likelle tuli joku Jeesuksen armahtama ihminen. Niin käy edelleenkin, kun kirjanoppinut kohtaa kirjan oppineen.
Eräänä päivänä puhuin pitkäaikaisen ystäväni kanssa puhelimessa. Hänellä on ollut korkea arvo yliopistomaailmassa ja jo pelkästään hänen nimensä on ollut monille suuren arvostuksen kohde. Keskustelimme hänen kunnostaan ja elämäntilanteestaan. Hän valitti minulle, ettei muisti enää pelaa ollenkaan, vaan sairaus on turmellut aivoja. Niinpä emme sitten ottaneet pöydälle mitään vaikeita asioita, muistelimme vain menneitä siinä määrin kuin meillä oli edellytyksiä. Mutta olimme uskovia, meillä oli Jeesus Herrana ja Vapahtajana ja siitä iloitsimme. Vielä puhelun päätteeksi keskustelimme taivaasta, jonne olemme matkalla. Se oli suuri ilon aihe ja tavoite, Jumalan suuri lohdutus.
Kirjanoppineidenkin olisi hyvä tutustua Apokryfikirjoihin, joissa on paljon mielenkiintoista opittavaa, ja joissa henkii Kristuksen olemus, vaikkei häntä nimeltä mainitakaan. Aikamme kirjanoppinut ei löydä Kristusta Vanhasta Testamentista, mutta kun Herran Henki avaa uskon silmät, tulee tällaisesta kirjan oppinut ja Jeesus kirkastuu sen tekstistä.
Viisauden kirjan 6. luku kuvaa ihanasti uskovan suhdetta Vapahtajaan ja kolmiyhteiseen Jumalaan:
7. Sentähden minä rukoilin (Herraa), että minulle annettiin ymmärrystä (Jeesus); minä huusin avuksi Jumalaa (Isä), ja viisauden henki (Pyhä Henki) tuli minulle. 8. Minä pidin sitä (Jeesus) arvokkaampana kuin valtikoita ja valtaistuimia (maailman tavoitelluimmat asemat), rikkautta (omaisuus) en arvioinut miksikään sen (Jeesus) rinnalla, 9. enkä sen (Jeesus) veroiseksi lukenut kallisarvoisinta jalokiveä (arvostetuinta näkyvää). Sillä kaikki kulta on sen (Jeesus) rinnalla kuin rahtunen hiekkaa ja hopea on siihen (Jeesus) verrattuna luettava saven (ihminen ilman Jumalaa) arvoiseksi. 10. Minä rakastin sitä (Jeesus) enemmän kuin terveyttä ja kauneutta (maailman tavoitteita) ja valitsin (tuli uskoon) sen (Jeesus) valkeudekseni, sillä se valo, joka siitä (Jeesus) lähtee, ei koskaan sammu (ikuinen elämä). 11. Kaikki hyvä (usko, toivo, rakkaus) tuli minulle sen (Jeesus) mukana, ja mittaamaton rikkaus (hengellinen aarre) oli sen (Jeesus) käsissä (vallassa). 12. Minä iloitsin kaikista näistä (autuas ihminen), koska viisaus (Jeesus) niitä hallitsee, mutta minä en tietänyt, että se (Jeesus) on myös niiden alku (alku ja loppu). 13. Ilman vilppiä (katumus ja parannus) minä otin vastaan sen (Jeesus) opetukset, ilman kateutta (evankelioiminen) minä jaan ne muille, minä en salaa sen (Jeesus) rikkautta. 14. Sillä se (Jeesus) on loputon aarre ihmisille (maailma), ja ne jotka sitä (Jeesus) käyttävät, hankkivat itsellensä Jumalan (Isä) ystävyyden, koska he ovat hänelle otollisia niiden lahjojen tähden (Pyhä Henki), joita opetus (Raamattu) antaa.
Lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen kirjoitti elämäkerrassaan rohkaisevia sanoja jälkeen jääville ja osoitti näin kuuluneensa heihin, jotka ovat kirjan oppineet. Sanat sopivat meidänkin rukoukseksemme tänään:
- Oi tuota Karitsan voittoriemua ja riemusaattoa! Oi autuaitten lukematonta laumaa! Ja minäkin Jeesukseni sylissä riennän siinä Siioniin. Oi iäistä riemua! Itse Karitsa kaitsee meitä ja johdattaa meitä eläville vesilähteille. Ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet silmistämme. ja minunkin silmistäni! Oi ääretöntä autuuttani! Mitä minä enää välitän koko maailmasta ja kaikista sen aarteista, sen iloista sekä suruista, kun saan vain Jeesukseni ostamana omana ja pääsen hänen luokseen autuaitten laumaan. Kohta, kohta saan jättää tämän maan!
Kallein Vapahtajani! Kanna minut ja kaikki omani, kaikki armolapsesi, kaikki lunastamasi, kanna iäisille kukkuloille, kaikkein autuaitten laumaan, iäisten riemujen maahan! Älä anna meidän uupua tielle! Annan meidän kaikkien sinun ostamina ominasi olla luonasi iäisessä ilossa! Me olemme heikot, helvetin ansainneet. Mutta sinä olet meidät lunastanut, vapaaksi ostanut, helvetistä nostanut, olet kasteessa kuolemaasi haudannut, itseesi istuttanut ja omaan autuuteesi pukenut. Oletpa vielä ehtoollisessasi omalla, uhratulla ruumiillasi, verelläsi, sekä siinä koko autuudellasi syöttänyt ja juottanut. Anna kaikki syntimme olla anteeksi annetut ja unohdetut! Kanna meidät Isän syliin, Isän kotiin, ettei yksikään hukkuisi! Kiitos, kiitos! Sinä olet jo kaikki tehnyt ja vieläkin kaikki teet. Sinä olet minuakin kurjaa kantanut niin kauan, kärsinyt ja kasvattanut sinun autuaallisessa tuntemisessasi. Ethän sinä minua vieläkään hylkää, et iankaikkisesti. Sinun omasi minä olen. Sinun omasi me kaikki olemme iankaikkisesti. Ja kohta olemme siellä luonasi autuaittesi laumassa. Oi ääretöntä autuuttamme! Kiitos, ylistys iankaikkisesti! Oi mikä ilo meille kaikille, kun toteutuvat nuo sanasi:
Jes.35:10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakeneva.
Ilm.7:13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Ja minäkin olen siellä. Halleluja! Kiitos Lunastajani! Minä saan olla siellä lunastettunasi.
Ps.17:15. Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.
Aamen. Halleluja! Minä saan olla siellä! Minä suurin syntinen saan olla taivaassa.
Ajattelen, että tämän keskustelun taustaksi tulee ymmärtää, että kristityssä on kaksi luontoa ja sen seurauksena myöskin kahdenlaista seuraamusta. Tästä johtuen kristityn elämä horjuu huonoimmillaan väärälle puolelle - tuohon "vanhaan Aaltoseen", vaikka tarjolla olisi myöskin "uusi Aaltonen". Siksi sana valaiseekin meitä tässä: Room.6:6: Me tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Emme siis tee jotakin vapautuaksemme, vaan liitymme uskossa Vapahtajan täytettyyn ristintyöhön, joka on avain, ovi, tie, elämä ja sovitusmaksu meidän hyväksemme. Uusi elämä alkaa Golgatalta. Tämän kirkastuminen johti aikoinaan vanhan fariseuksenkin sanomaan: Gal.2:20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Olen ymmärtänyt seuraavien sanaparien mukaan, että risti erottaa nämä kaksi kristityn luontoa toisistaan. (Minun ristini ei Jeesuksen). Olen siis kaksinainen (vastakkaista olemusta) kristittynä hautaan asti.
Aadam Kristus
Vanha Aaltonen Uusi Aaltonen
Ulkonainen Aaltonen Sisällinen Aaltonen
Vanha syntymä Uusi syntymä
Liha Henki
Luonne Armo
Järki Usko
Pimeys Valo
Kuoleman puu Elämän puu
Pahat hedelmät Hyvät hedelmät
Synti Vanhurskaus
Kadotus Autuus
Kuolema Elämä
Vanha Jerusalem Uusi Jerusalem
Perkeleen valtakunta Jumalan valtakunta
Käärmeen siemen Jumalan siemen
Luonnollinen ihminen Hengellinen ihminen
Maallisen kuva Taivaallisen kuva.
Katekismuksessa opetetaan kasteen velvoituksena:
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen, on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.
Tämä on kristillisyyden arkea, joka ei ole ensisijaisesti tiedon vaan uskon asia. Mutta ei kannata leuhkia onnistumisistaan, kuka tahansa lankeaa, tekee syntiä ja voi kadottaa Jeesuksen. Siksi meidän tulee rohkaista ihmisiä (myös itseäni) luottamaan Herran armoon ja rukoilemaan sitä näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti