Joskus kuulen ihmisten sanovan, että meidän aikamme on jotenkin poikkeuksellisen hienoa, sitten taas toiset marisevat ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Varmaan kummassakin on puolensa? Luin tuossa vanhaa kirjaa, jonka kirkon piispainkokous oli teettänyt 1923. Se arvioi sen aikaisia oloja Suomessa ja se oli painettu Sortavalassa. Eräässä otsikossa luki:
Valokohtia.... Aikaisemmin kerrottujen varsinaisen uskonnollisen elämän ilmauksien ja jumalanpilkan vähentymisen lisäksi mainittakoon tässä, että on monta seurakuntaa, joissa jokapäiväinen elämä on rauhallista; ihmiset avuliaita ja ystävällisiä, ahkeria ja raittiita. Kieltolakirikoksiakin on ihmeteltävän vähän. Maatyö pitää ihmiset ahkerina ja kurissa. Sodan jälkivuosina on siveellinen elämä korjaantunut joko uskonnollisuuden vaikutuksesta tai suojeluskuntain tarmokkaasta työstä. Vihkimättömiä pariskuntia on pantu syytteeseen tai kutsuttu pappilaan nuhdeltaviksi, josta useimmasti on ollut seurauksena avioliiton laillistuttaminen. Nurkkatanssien pitämisen ovat monessa paikassa kunnanvaltuustot sakon uhalla kieltäneet. Vanhanaikaista rehellisyyttä vallitsee vielä monin paikoin niin, ettei oviakaan tarvitse lukita. Kansa on vakavaa, kirkollista. Tehdasseuduillakaan kansa ei ole läheskään niin huonoa kuin luulisi. Joissakin pienissä kaupungeissa on paljon hyviä ihmisiä ja elämä verrattain rauhallista.
Hengellisestä elämästä kerrottiin: Uskonnollinen liike on jättänyt jälkeensä vain huulilla kerskaamista ilman siveellistä elämän muutosta, joten »kaikki ovat patentti-uskovaisia». Kuitenkin on maassa vielä paljon seutuja, varsinkin herännäisyysalueita, joissa esi-isiltä peritty jumalanpelko ja tapojen yksinkertaisuus vallitsee. Eikä ahkerasti kylvetty sanan siemen ole itämättäkään jäänyt. Moni hiljainen kristitty on saanut herätyksen kirkkosaarnasta tai ehkä jo konfirmatiohetkellä. Sellaisia on siellä täällä pitkin maata, vaikkei suurempia herätyksiä olisikaan ollut….
Selaillessa papiston antamia herätyksien ilmoituksia ja eri osista maata saamiani pappien kirjeitä, näyttää Suomen Siioni siltä kuin kytöä olisi siellä täällä valmiina pian leviämään laajemmaksi liekiksi, jonka loimua ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä…. Elleivät seurakuntalaiset tule kirkkoon on pappien mentävä heidän luokseen…. Ikävällä on merkittävä, että kasteen halveksiminen kasvaa. Eriuskolaisten. periaatteellisia syitä täytyy kunnioittaa. Mutta kun jotkut sosialistiperheet ovat aiheen lapsensa kastamattomaksi jättämiseen saaneet siitä, että pappi ei ole suostunut antamaan lapselle sellaista nimeä kuin Warma kosto, se on jo törkeätä. Mutta paljon vielä kastetta pyhänä pidetään. Pitkiltäkin matkoilta tuodaan pienokaiset kastettaviksi, jos kohta viime aikoina ei niin nuorina kuin aikaisemmin. Arkkipiispa G, Johanssonin saarnoissa usein uudistuva ajatus: »Kasteen vaikutus tuntuu kautta ihmiselämän». Erittäinkin evankelinen suunta teroittaa kasteen merkitystä uskonnolliselle elämälle. SLEY on ollut siihen aikaan mahtava vaikuttaja: Evankelisen suunnan jäsenissä on paljon lämpimiä, hiljaisia kristittyjä,jotka rakastavat lähetystä ja pyhäkoulua, sekä SLEY:n Kolportörit ovat suorittaneet tuomiokapitulien vaatiman saarnaluvan; sellaisia on nyt 10. Yleensä ovat kolportörit saaneet puutteellisen pohjaopetuksen, joten kolportöri saarnan on pakko liikkua rajoitetulla alalla. Nuorten kristillinen yhdistys ilmoitti: »Jumala, joka on rukouksia kuuleva jumala, on lähettänyt henkensä niin, että herätys on suuri yhdistyksessä. Jumalan hengen herätystuulet ovat olleet niin voimakkaita, että pilkkaajat ja kieltäjät käydessään kokouksissa ovat voitetut Jumalalle ja ovat saaneet kokea rauhaa, jota yksin evankeliumi voi lahjoittaa syntiunestaan heränneelle syntiselle.»
1737 tehtiin sellainen päätös, että niitä, jotka jumalanpalveluksen aikana poistuvat kirkosta tai vaeltavat kirkonmäellä tai pappilan alueilla, rangaistakoon armotta ensi kerran vallattomuudesta tavattaessa pitämällä häpeätukissa yhtenä sunnuntaina niin kauan kuin jumalanpalvelusta kestää, toisen kerran kahtena sunnuntaina ja kolmannen kerran hairahtuessaan neljänä sunnuntaina
peräkkäin. Myöskin niitä, jotka eivät aikanaan tule kirkkoon, oli varoitettava ja rangaistava. 1769 päätettiin pitäjänkokouksessa yksimielisesti, että ne, jotka eivät saavu kirkkoon ennen synnintunnustuksen lukemista tai poistuvat ennen kuin siunaus on luettu, saavat maksaa sakkoa vähintäin 16 hopeaäyriä tai yhtenä sunnuntaina olla häpeätukissa.... 1794 on erään seurakunnan pöytäkirjassa määrätty 16 hopeaäyrin sakko niille, jotka joko itse ovat uineet tai hevosiaan uittaneet pyhäpäivinä.
Seurakuntaelämä on muuttunut huomattavasti noista päivistä, mutta onko se nyt parempaa? Onko Kristus kirkastunut, tuleeko ihmisiä uskoon, rakentuvatko he Jumalan elävästä sanasta? Tuntuu siltä, että meidän aikanamme ovat muut ongelmat ottaneet ison siivun parhaan kustannuksella. Synnin tähden meillä on tapana askarrella toisarvoisissa asioissa ja valhe maistuu monesti makeammalta kuin totuus. Viihde syrjäyttää uskon, sielun paijaaminen syrjäyttää hengen uudistuksen, kristillinen puuhailu syrjäyttää ihmissielun pelastuksen. Uskovaisuus muuttuu harrasteluksi uuden elämän kustannuksella. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei mitään tunnusteta enää synniksi. Sillä se karkottaa myöskin armon, joka luetaan vain syntisille. Lieneekö meillä helpompaa, vai valitammeko turhasta? Olisiko aihetta kiitokseen? Voisimmeko miettiä tänään, mitkä asiat ovat elämässämme kohdallaan? Ehkä iloitsemme Jeesuksesta, joka on Herramme ja Vapahtajamme, joka on voittomme tae, joka on ovi,tie, usko, rakkaus ja voima taivaaseen. Ehkä kokoonnumme yhteen kiittämään Häntä, joka on aina kiitoksen arvoinen.
1. Jeesuksen ääntä hellää halajan kuunnella.
Kuiskaile vielä kerran: "Ain olen luonasi."
Sanasi sielulleni lohtua tuokoon ilolla,
että laulan kiitosta Karitsan.
Kuoro: Armahin Jeesus kuiskaa ain' yhä uudestaan:
"Vereni syntis' poistaa, vapaana olla saat.
Kerro, oi kerro vielä hetkinä hiljaisin:
Luonasi tahdon olla, en jätä milloinkaan."
2.Lapsesi Herra siunaa tietäsi kulkemaan.
Totisin nöyrin mielin opeta valvomaan.
Pilvissä saavut kerran omias noutamaan.
Minutkin korjaa silloin luoksesi kiittämään.
3.Vaeltaa jospa voisin kunniaks' Herrani.
Kaikkeni että toisin Hänelle uhriksi.
Irroita maailmasta, minunkin syömmeni.
Tulesi taivahasta lähetä päälleni.
rukous: Herra, Jeesus, näyttää siltä, että jokaisella aikakaudella ovat omat vaivansa ja kaikkina aikoina samat synnit kukkivat kuin rikkaruohot kesäisellä nurmella. Emme ole jalostuneet, pyhittyneet tai tulleet paremmiksi. Auta siis meitä, sinä suuri esirukoilijamme, pelastajamme ja parantajamme. Vaikuta jokaisen tämän ryhmän ystävänsydämessä, kotona, sukulaisissa, työpaikalla, naapureissa, seurakunnissa; vaikuta uutta elämää, iloa, valoa ja vanhurskautta, taivasikävää, uskovien yhteyttä, armolahjoja,sinun tuntemistasi. Suo meidän pelkäämättä aina seurata sinua kaikkialle. Varjele meitä luottamasta itseemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti