»Se on viimeinen kerta, kun minä sinulle armoa tarjoan.»

 

Urho Arffman

Ollessani julistustyöntekijänä tulin tuntemaan monia merkittäviä alan vaikuttajia. Varsinkin vanhat sotaratsut olivat mukavia tuttavuuksia, joilta saattoi oppia paljon kyselemällä ja kuuntelemalla. Eräs edeltäjäni oli Urho Arffman. Hän eli vanhuuttaan Kuopiossa. Aikaisemmin hän oli ollut metsätyömies ja sananjulistaja lähinnä itä-Suomen alueella. Hän kirjoitti myös muutaman kirjan kokemuksistaan ja uskostaan Jeesukseen. Hänen kasvokuvansa edusti vanhaa saarnamiestä kirjassani ”Kristityn näköinen mies” kannessa. Eräässä tällaisessa hän kertoo kääntymisestään seuraavaa:

 

- Olinhan tosin monet, monet kerrat vaikeina aikoina elämässäni rukoillutkin, mutta jättänyt rukouksen, kun Jumala huojensi elämäni taakkoja. Olivathan varmaan monet ystäväni rukoilleet puolestani ja äitinikin uskon hänen varmaan useasti rukoilleen puolestani. Tapahtui muutos elämässäni. Herran sen teki, siis kaikki kunnia kuuluu Hänelle.

 

- Olin jälleen aloittanut juopottelun eräitten työtovereitteni kanssa Outokummussa lokakuun 17. päivän iltana, se oli lauantai. Vihdoin oli muistini sammunut niin kuin se usein jo sammuikin, ja sairautenikaan ei olisi juopottelua sietänyt. Olin kiristänyt vaimoltani melkein viimeiset rahat, kun omasta pussistani olivat rahat loppuneet. Olin taivaltanut niin sanotuille sen aikaisille poikamiesparakeille, joissa siihen aikaan hyvin usein juopoteltiin. En tiedä mistä syystä olin joutunut ulos parakista yöllä, mutta minä heräsin parakin kentältä yliluonnolliseen ääneen joka sanoi minulle:

»Täälläkö on sinun paikkasi, vai vaimosi ja lapsiesi luona»

Säikähdin kovasti tuota kuulemaani, ja mitään ei näkynyt. Nousin istualleni ja painoin päätäni sekä ajattelin menettäneeni järkeni. Kuuluu samassa uudestaan ääni:

»Se on viimeinen kerta, kun minä sinulle armoa tarjoan.»

Hätäännyin kovasti ja menin siihen parakkiin jossa olimme juopotelleet. Siellä olivatkin vielä juopottelukaverit pitkän pöydän ääressä ryyppäämässä. Minulle sanottiin heti ovesta sisään astuttuani, että sieltähän se mies tuleekin ja tarjottiin samalla viinalasia. Käteni olivat aivan ottamaisillaan lasista kiinni, kun yksi juopuneista nousi seisomaan ja alkoi laulaa:

»Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy sieluni jne.»

 

- Silloin tapahtui minun kohdallani se ihme, etten voinutkaan tarttua viinalasiin, vaan minun oli lähdettävä kiireesti kotiin. Kotiin tultuani minä itkien pyysin lupaa vaimoltani: »Äiti rakas, saanko minä näin huono isä tulla vielä kotiin.» Vaimoni vastasi minulle: »Koska minä olen sinua rakas isä kieltänyt kotiin tulemasta, saat tulla.» Minut nöyryytettiin itkien anteeksi pyytämään vaimoltani ja lapsiltani huonoa elämääni, jota olin elänyt heidänkin edessään.

 

- Olin pakotettu sen jälkeen menemään kamariin hetekan viereen polvilleni ja siinä jouduin olemaan rukouksessa seuraavan yönkin niin, että aamupuolella yötä putosivat kahleet ikään kuin romahtaen. Siihen jäi viinan ym. kahleet, mutta kuitenkin nousi asioita sydämelleni jotka olisi sielunhoitajalle tunnustettava.

 

- Aamulla sainkin minä kirkosta eronnut mies astella papin luo, jossa saatiin yhdessä Kristuksen eteen tuoda kaikki syntini. Ja tuon rakkaan sielunhoitajan kautta sain kuulla ylen kalliin synninpäästön sanan:

»Sinun syntisi annetaan anteeksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Pyhässä Kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä ja nimessä. Usko ainoastaan, niin sinä pelastut.»

- Keveitä olivat askeleet, kun papin luota lähdettyäni sain kuulla vielä jo ennakkotietona, että kyllä otetaan takaisin kirkon yhteyteenkin josta olin hapuillessani tullut eronneeksi.