Odotan taivaallista sadetta

Olimme vuokralaisina Naantalissa 70-luvulla, alakerrassa asui vanha uskova pariskunta. Kerran talon emäntä tuli pyytämään minulta apua ruoanvalmistuksessa, kun eräs maankuulu saarnaaja oli tulossa vierailulle ja heidän piti majoittaa ja ruokkia hänet. Lupauduin ja kävin alakerrassa tekemässä eväät mummon keittiössä. Aikanaan pastori sitten tuli kylään ja majoittui vierashuoneeseen. Hän kävi välillä aina syömässä ja kahvilla, mutta muuten hän linnoittautui yksinäisyyteen kertoen valmistavansa saarnaa pyhäksi kirkkoon. Niin sitten kului tuntikausia. Vanhukset istuivat keskenään olohuoneessa ja huokailivat Herran puoleen, että kaikki menisi hyvin. Vierailun jälkeen seuraavana päivänä menin heidän luokseen kuulemaan kokemuksia. Ruoka oli kuulemma saanut kiitosta ja talon vieraanvaraisuus. Järjestelyt olivat onnistuneet. Mutta isäntä oli ollut kirkossa kuulemassa saarnaa ja totesi, että sen verran heikko oli puhe ollut, että pastori olisi aivan hyvin voinut seurustella heidän kanssaan sen valmistuksen ajan?

Joskus me touhuamme aivan turhaa ja kulutamme aikamme omiin suunnitelmiin. Herra on lähellä, mutta emme kuuntele häntä, yhteys on jotenkin kadoksissa? Murheelliset asiat ja ihmisten meille aiheuttamat kurjat kokemukset nousevat kuin mustat pilvet elämän taivaalle, eikä näy aurinkoa, ei tunnu rakkaus, eikä ruokakaan maistu. Tarvitsemme Vapahtajaa kuten nääntynyt, kuiva maa: ”Runsaalla sateella sinä, Jumala, kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin sinä virvoitit sen. Sinun laumasi asettui siihen; hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen kurjille valmistit.” Ps.68:10-11. Silloin on ihmeellistä tuntea Jumalan hyvyys kohdallaan ja havaita, että Herran sadevarastossa on runsaasti vettä myöskin meidän pellollemme. Kurjuuden kuukausina ja kuivuuden koetellessa on olo ankea, mutta taivaallisen sateen osuessa kohdalleen virvoitumme suuresti. Usein Jumalan suunnitelmiin kuluu, että hän antaa sitä yhdelle, että tämä jakaisi sitä muille; Herra siunaa yhtä, että tämä siunaisi muita. Tästä ovat esimerkkinä monet siunatut hengelliset kirjat, jotka ovat tuoneet iloa ja apua tuhansille. Joskus on syytä tarkastella itseään ja tekemisiään, myös rippi auttaa, monesti ehtoollinen, rukous on aina tarpeellinen. Hyvä on muistaa myöskin pyhää kastettaan, jossa Jumala on meidät puhdistanut vedellä pesten.

Auto ilman moottoria on kuin ihminen ilman Jumalan rakkautta.

 

 

Olimme tulleet kotiin sielunhoitopäiviltä ja vaimoni laittoi pöydälle ison pinon esirukouspyyntöjä, jotka ihmiset olivat siellä kirjoittaneet lappusille. Seuraavana päivänä otimme aikaa ja luimme jokaisen paperin ja kannoimme ne rukouksessa Herran eteen pyytäen apua ja armoa lukuisiin vaikeisiin kysymyksiin. Siellä toistuivat sairaudet, huoli pelastumattomista omaisista, työttömyydestä, ristiriidoista, alkoholismista, peloista, epävarmuudesta, ikävästä ja mitä erilaisimmista odotuksista. Emme muuta kenenkään elämäntilannetta, emme paranna ketään, emme saa aikaan iloa, emme uskoa, mutta Kristus tekee kaikkea tätä. Se on meidän toivomme ja rohkeutemme salaisuus. ”Auttakoon hän kansan kurjat oikeuteen, pelastakoon köyhäin lapset ja musertakoon sortajan. Niin he pelkäävät sinua, niin kauan kuin aurinko paistaa ja kuu kumottaa, polvesta polveen. Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan. Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole.” Ps.72:4-7. Jumalan sanan valossa on ihmeellinen siunaus, joka poistaa murheen ja kuivaa kyyneleet, se tuo rauhan ja lupaukset kantavat heikkoa kulkijaa.

Jeesuksen tunteminen tuo uskovalle Jumalan hyvyyden sydämeen, luokse, kotiin ja elämään. Hänessä on meille viisaus, vanhurskaus, pyhitys ja lunastus. Tämän kaiken Jumala antaa omilleen täysin ilmaiseksi ja oman vaikutuksensa seurauksena. Se ei milloinkaan ole meidän aikaansaannostamme vähimmässäkään määrin. Emme tuo vettä pilvistä maahan, emme synnytä kasvua, uutta elämää tai hedelmää. Emme saa kukkia kukkimaan, mutta ihailemme niitä. Mutta näemme tämän kaiken ja saamme nauttia siitä osallisena hänen lahjoistaan. ”Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Jes.55:10-11. On siis hyvä ja tarpeellinen aina, joka päivä pysähtyä kuuntelemaan Herran ääntä sanan kautta. Joskus kuulemme myös sisimmässämme olevan Pyhän Hengen äänen, joka yhtyy kirjoitettuun sanaan ja vahvistaa sen johdatuksellaan. Joskus toinen kristitty tulee ja sanoo meille sen saman ja on Jumalan asialla.

Olen vanhemmiten huomannut, että ihmisarvomme on usein vain sukunimessä, koulutuksessa tai elämän saavutuksissamme, rakennuksissa ja tavarassa. Itsessämme emme ole juuri mitään. Ehkä siksi onkin niin paljon ihmisiä, jotka kertovat aina ensin lastensa ja lastenlastensa määrän, koulutuksen, saavutukset ja tittelit, tapaan. – niin meidän tyttäremme ovat rikkaissa avioissa ja asuvat Helsingissä, toinen on eknomi ja toinen vaan muuten mukava! Tai: - otin tuossa yhteyttä siihen ja siihen, hän on muuten ministerin sukulainen, hän on korkeassa asemassa, näkeehän sen jo leuan asennosta? Toinen, joka kuuntelee, tuntee vain Hattusen Arskan ja Takasen Ainon, ja ensin mainitulla ei ole muita ansioita kuin rikosrekisteri ja viimemainittukin ehti kuolla viime vuonna. On suosittua kertoa omaisuutensa laajuus vilauttaen: - kävimme juuri meidän espanjan asunnollamme keräämässä kesäisiä kokemuksia ja ensi viikolla lähdemme lapin lomaosakkeeseemme ottamaan kevätauringon rusketusta. Näitä toinen kuuntelee suu auki, kun ei ole varaa kuin polkupyöräretkeen kirkon ympäri. Jaetaan tietoa piireissä käymiensä kurssien ja tutkintojen kattavuudesta tyyliin: - mulla on pätevyys hermoterapian hoitoon, korkeampi kvanttitaloustutkinto, kuorma-autonajokortti, ja taito veronkiertoon!! Sitä kuunteleva ajattelee, ettei tule mieleen kuin vanha rippikoulutodistus noin äkkiä miettimällä ja kerran aloitettu ja keskeytetty saksankielen kurssi työväenopistossa? Urheilusuorituksensa voi muotoilla tapaan: juoksin muuten juuri puolimaratonin ja toinen, joka kuuntelee, ei meinaa jaksaa kävellä kauppaan omilla jaloillaan? Oman valloitusalueensa muodostavat hengelliset saavutukset tavalla: - olen käynnistänyt monta erikoista kampanjaa seurakunnan virkistykseksi, rukoillut lukuisia terveeksi, antanut rahaa runsaasti jatkuvasti ja vuodattanut riittoisaa rakkauttani ja jakanut auliisti viisauksiani yleisön pyynnöstä huolimatta – tämän lisäksi olen kantanut kaikki vanhat vaatteeni lähetyskirpputorille pakanoiden hyväksi. Kuulija voi tietysti muistella, että samainen henkilö on myös sammuttanut monta hyvää hanketta seurakunnassa ja sotkenut yhdentoista ihmisen asiat peräti solmuun lyhyessä ajassa ja keittänyt perunakattilankin pohjaan?

Rakkauden nälkä on meihin laitettu ominaisuus, joka tyydyttyy vain rakkaudella. Rakkaus on sylissä olemista, hyväilyä, ystävällisiä taputuksia, kosketusta, lähellä olemista, kuuntelua, ymmärtämistä, osanottoa ja joustamista. Ihmisiltä sitä emme useinkaan saa. Emme tarvitse rakkautta niinkään hyvyytemme kuin huonoutemme takia. Meidän suurin tarpeemme ei ole ruoka ja huone, työ tai raha, vaan rakkaus. Kuitenkin, kun rakkaus lähestyy meitä, me pakenemme. Sillä rakkauden hellä voima on murtavaa, itkettävää ja sulattavaa, kuumaa ja kantavaa. Tätä rakkautta Jumalalla on varastossaan jokaiselle aivan yltäkyllin ja hän mielellään ohjaa sitä luoksemme. Silloin pitäisi tietysti pysähtyä ja ottaa sitä vastaan. ”Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niinkuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.  Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee, ja teidän luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho; ja Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoissansa, mutta vihollistensa hän antaa tuntea vihansa” Jes.66:12-14. Jumalan rakkaus tuntuu kuin äidin rinta vauvan suussa. Hän saa imeä maitoa, Jumalan rakkaus on kantavaa, turvallista ja suojaa antavaa, sillä Herra ottaa lapsensa kainaloonsa, Kristus tahtoo olla omiensa kanssa ja erityisesti vakuuttaa rakkautensa hyväilemällä meitä, parantamalla haavojamme, voitelemalla meitä Hengellään ja hyvyydellään, Jeesuksen rakkaus on lohdutusta, siunaavia, suloisia sanoja, virvoittavia hetkiä hiljaisuudessa hänen kasvojensa edessä. Se hoitaa rikkinäistä ja masentunutta ihmistä suunnattomasti. Jumalan vaikutus käy sydämeen asti, ja niin sydän iloitsee, pelastus ja Jumalan huolenpito tulvivat kuin suvinen sadekuuro kulkijan ylle. Vapahtajan rakkaus korjaa koko olemuksen, myös luut virkistyvä, tarpeellinen terveyden palautus poistaa mustat lasit uskovan nenältä. Hän uskaltaa Herran kohdattuaan olla ihminen, tulla toisten eteen, puhua, ajatella, laulaa, juosta, iloita, olla vapaa. Hän ei enää pakene, piiloudu, pyri pimeyteen, eikä istu tuppisuuna seinänkoristeena tyhmyri-hattu päässä?

Missä on Herran rakkaus, missä voima? Jerusalemissa, sanoo Raamattu! Mutta se ei ole tämä nykyinen kiistelty kaupunki Israelin maalla, vaan Herran uudestiluoma ympäristö, jossa Kristus hallitsee ja johtaa kaikkea viisaasti. Nykyisen Jerusalemin suurin ongelma on se, missä siellä onkaan Golgata ja Jeesus? Kun nämä ovat kadoksissa ei elämässä ole kuin tyhjyyttä ja tarkoituksetonta uskonnollisuutta, turhaa puhetta ja huonoja valintoja, jotka vievät vain pahempaan suuntaan. Mutta kun ihminen löytää Vapahtajan ja hänen kauttaan Jumalan armon, tulee taivaan siunaus hänen osakseen. Tämä kaikki on uutta Jerusalemia, taivaallista Jerusalemia. Siellä ei kukaan ole onneton, hedelmätön, kuollut, synnin taakoittama, yksinäinen, kurja. Onko myös niin, että opimme uskonystävien kautta tätä Jumalan rakkautta? Tai, kysymyksen voisi esittää myös niin, että, entä jos ei meillä olisi seurakuntaa, uskovia ympärillämme, Mitä me ymmärtäisimme Herran armosta silloin?

Kauas on pitkä matka - tulisiko Jumala meidän kulmille, minua lähelle, sydämeen?

Jotakin Jumala on kuitenkin säästänyt vielä tulevaisuuteen, se on hänen suuri ilmestymisensä päivä. Tänään hän sitoo meidät itseensä sanansa varaan, emme näe mitään erikoista, tunteemme voivat jopa olla meitä vastaan, tietomme on todella vajavaista ja inhimillinen voimamme on olematon ja sekin vähä hiipuu koko ajan. Kuitenkin voimme valita aina ja kaikkialla Kristuksen ja hänen valtakuntansa, luottaa häneen, hänen uskollisuuteensa ja valintoihinsa, keksittyä hänen seuraamiseensa. ”Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.” Hoos.6:3. Uskossa tähyilemme tulevaisuuteen ja odotamme sellaista valonpilkahdusta yön pimeydessä, joka kertoo meille, että Kristus tulee pian. Sade, jokainen sade, joka taivaasta tulee on myös enne hänen tulemisestaan, jokainen maan hedelmälliseksi tekevä kuuro ja vihma on toivoa herättävä enne Jeesuksen tulemisesta. Nyt hän on meidän kanssamme salatulla tavalla uskon kautta, kerran näkyvänä suurena maailmankaikkeuden valtiaana. Ylistys hänelle, ylistys Isälle ja ylistys Pyhälle Hengelle.

Sinä ikuinen Jumala yllätät meitä uskovia rakkaudellasi, koska olemme usein niin kiinni näkyvässä maailmassa ja sen lainalaisuuksissa, mietimme asioiden hyötyä vain taloudellisesti ja ihmisviisauden varassa. Sinun rakkautesi kantaa ja tukee meitä heikkoudessamme, ojenna siis Herra kätesi, että voisimme aina tarttua siihen ja käydä askeleemme kanssasi. Suo meille aikoja, jolloin koemme sinun rakkautesi hyväilyä, lohdutusta ja turvaa. Meidän ei ole missään niin hyvä olla kuin luonasi. Pyydän, että ottaisit kaikki nuo esirukouksia kirjoittaneet ihmiset ja heidän asiansa rakkaudessasi syliisi. He tarvitsevat sitä, heidän asiansa tarvitsevat sitä. Herra, kuiva maa odottaa sinun sadettasi, taivaallista kastetta täällä, nyt.