Ylennyksiä ja joskus alennuksia

Ihmisten kodeissa on seinillä tauluina heidän saavutuksiaan, erilaisia diplomeja hiustenleikkuusta, ruoanlaitosta, pellonkyntämisistä, kurssitodistuksia, urheilusuorituksien palkintoja, koirien, kissojen, hevosten palkintoja, puolustusvoimien ylennykset, kuorolaulun saavutukset, kunniamainintoja. Toinen alue seinillä ovat taide, taulut, maalaukset, kuvat, maisemat, ihmiset, matkamuistot, viirit, liput, standaarit, jne. Näiden lisäksi seinillä on hämähäkkejä tai niiden seittejä, joitakin naarmuja, fläkkejä, raapuja, palkeenkieliä, joissa on lyhyt historia kodin koettelemuksista ja taisteluista.

Näillä em. pyrimme nostamaan arvoamme ja mieltämme, jos olemme saavuttaneet jotain, olleet joissakin asioissa onnistuneita, pärjänneet, menestyneet, olleet muita parempia ja kolhutkin kuuluvat asiaan. Niitä ovat jälkimmäiset. Minäkin olen saanut yhden ylennyksen elämässäni, olin laivaston käytyäni pitkään matruusin arvoinen, mutta kerran sieltä sitten tuli tieto, että minut on ylennetty ylimatruusiksi ja semmoinen olen kuolemaani asti. Muttei siitä ole minulle mitään hyötyä, eikä minusta Suomen puolustusvoimille.

Näin keväällä on mielessä tuleva kesä ja sen ihana lyhyt lämmin kausi pohjolassa, loma ja luonto, valoisat päivät ja tuoreuden tuoksut. Istutin keväällä ruohonsiemeniä ja nyt olen seurannut niitä, odottaen että alkaisivat viheriöidä. Muutenkin koko puutarhan elämä on varsin opettavainen miljöö, siellä ovat rikkaruohot, joiden kasvua minun ei tarvitse surra tai huolehtia kastelusta. Siellä on herkkiä kukkia, jotka ottavat herkästi itseensä, jos niitä kohdellaan kovakouraisesti ja sitten tulee vain lehtiä. Puutarhassa on hedelmäpensaita ja –puita, jotka tarvitsevat veden ja lämmön lisäksi pölytyksen tuottaakseen satoa. Huonoja kasvattajia varten ovat ilmestyneet puutarhamyymälät, joista voi hankkia asiantuntijoiden vaivalla kasvattamia kasveja. Näitä saa siis helposti pienellä rahalla silmiensä iloksi, eikä niiden tuhoutuminen tunnu sydänalassa.

Joskus mietin oman kutsumukseni keskeisintä osaa, sananviljelyä, ja sen onnistumista. Olen puhunut työkseni yli 35 vuotta pääasiassa Suomessa. Olen kohdannut lukemattomia ihmisiä, joita suurinta osaa en tunne lainkaan ja olen nähnytkin heidät vain etäältä, puhujanpöntön takaa. Osa on tullut tutuksi, osa on hyviä ystäviä. Työnantajani ovat tilastoineet toimintaani jossain määrin ja perästä päin voidaan katsoa montako puhetta olen virallisesti pitänyt kunakin vuotena. Mutta se on tietysti vain likiarvo, eikä se muutenkaan kerro paljoa, ehkä päivämäärän, kuulijamäärän ja paikkakunnan?

Mutta Jumalan tilastoissa on merkitty, miten hänen sanansa on itänyt eri tilaisuuksissa ihmissydämissä: Kuka on ottanut sen halukkaasti vastaan, kuka on kiittänyt Jumalaa siitä, kuka on saanut uskon sen kautta, kuka on ruvennut rukoilemaan sen vaikutuksesta, kuka on saanut viisauden, neuvon ja johdatuksen sitä syödessään, kuka on rakastunut Vapahtajaan ja innostunut laulamaan hänen kunniakseen, kuka lähtenyt lähetystyöhön, kertomaan ihmisille Jeesuksesta. Näitä ajatellen huomaan, että on paljon salattua, jota en tiedä, josta en voi sanoa juuri mitään. Siellä Jumalan tilastoissa on myöskin merkittynä nekin surkimukset, jotka ovat kadottaneet kutsumuksensa, kieltäneet Herransa, luopuneet uskosta, menneet takaisin maailmaan ja ruvenneet rypemään syntielämässään. He ovat valinneet lavean tien, jossa kulkee hetken ajan tosi lujaa, kunnes kuolevat. Siellä on onnellisesti uskossa aloittaneet, jotka eivät saaneet juurtua Kristukseen, joille uskovaisuus alkoi maistua puulle ja uskonto syrjäytti Kristuksen. Siellä ovat he, joiden elämässä olivat kerran ihanat Jumalan sanat lupaukset kuin tarjottimella, mutta jotka pirut sitten nokkivat pois kuin pihamme varpuset minun istuttamani ruohonsiemenet. Siellä ovat he, joilla on yli voimien käyvät murheet, elämän hallinnan puute, ainainen rahan vaje, suuruudenhulluus ja jatkuva velkaantuminen. Siellä ovat he, jotka ovat vietelleet toisen puolison, varastaneet toisen omaisuutta, ruvenneet ahneudessaan epäjumalanpalvelijoiksi, menettäneet raittiutensa huumeisiin. Siellä ovat myös katkerat, jotka ärjyvät kuin leijonat häkeissään ja siellä ovat syyllisyyden kahleissa istuvat pimeyden mannekiinit, jotka ovat muuttuneet kivipatsaiksi sydäntä myöten. ”Kristuksen työtovereina me kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Hän näet sanoo: "Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.” 2.Kor.6:1-2. Voi kuinka paljon onkaan turhaa armoa maailmassa, kristittyjen keskuudessa? Kuinka paljon onkaan tuskaa Herralla, kun hänen lapsensa juoksevat pitkin turhuuden polkuja ja uhraavat itsensä ja omaisuutensa turhuuden markkinoilla, jotka leviävät koko ajan kaikkialle.Kuinka vähän onkaan pelastukseen tarttuvia?

Ruotsalainen Visbyyssä asunut Johan Kahl kirjoitti aikoinaan virren, jossa voivotteli huonoa kristillisyyttään. Himot kiusaavat vilpitöntä kilvoittelijaa, rehellinen itsensä tutkiminen on viedä aivan epätoivoon. Yölläkin hän miettii heikkoa kristillisyyttään, eikä päivälläkään tunnu paljon aurinko paistavan. Pelkkä teologinen tieto ei saa hänen kylmää sydäntään liikutetuksi. Hän kaipaa elävää Jumalaa:

1. Himot kaikkiin synteihin mua  rasittavat, kaikki ajatuksetkin, synnit saastuttavat.

Kieli puhuessani synnin ilmoittaapi, maatess' valvoessani synti noudattaapi.

2. Kova, kiven kaltainen, tyytymätön olen, enkä taivu vaivainen Vapahtajan puoleen.

Uskoon ei mua liikuta hänen kuolemansa, rakastamaan ei hän saa rakkaudellansa.

3. Turvan toiset ottavat hänen äänestänsä, sanoistansa sulavat heidän sydämensä,

kuolemansa verinen muita liikuttaapi, mua vain kylmyys entinen aina rasittaapi.

Nuoren uskovan halu oli olla kutsumuksen arvoinen ja osoittautua kelvolliseksi Herran seuraajaksi, mutta turmeluksen ylenpalttinen voima teki hänestä avuttoman ja hengessä köyhän rukoilijan. Kun elämän koko säröisyys näyttäytyy kirjossaan tuntuu ihmisen mieli välillä olevan aivan sekaisin. Ei ihme, jos herännyttä ihmistä pidetään hulluna ja hänelle tarjotaan hoitoa, terapiaa, ja rauhoittavia lääkkeitä. Mutta kyse ei  ole sielun liikehdinnästä, vaan ihmisen henki pitäisi saada uudistumaan ja se tapahtuu vain Golgatalla. Voi niitä, jotka tässä joutuvat puoskarien käsiin ja manipuloitavaksi.

4. Kiittää saavat heikotkin Herraa veisullansa, mun vain joutuu siteihin kieli hankkeissansa. Huokauksillansa he Herraa lähestyvät, mutta minun raukan ne rintaan jähmettyvät.

5. Aion usein vaeltaa jälkeen omantunnon, mutta synti yhä saa ansoihinsa, 

kun on vilpillinen mieleni. Lainkin täyttää koitan vihaa paetakseni — Mitäs sillä voitan?

6. Kun ei kärsi tuntoni mitään kauhistusta, tuovat mulle himoni monta kiusausta. 

En saa oikein lepoa turhass' maailmassa, ja kun en voi uskoa, en saa Jumalassa.

Ei ihme, jos kääntymättömät ihmiset pitivätkin uskovia kovin synkkinä ja ilottomina. Heissä oli kuoleman haju, joka tulee esiin vahvasti tässä virressä. Mutta Kahl löytää Auttajansa ja vuodattaa sydämensä rukouksen Herralleen ja Vapahtajalleen, jolta kaikki apu tulee. Hän ei yritä parantaa itseään, eikä lisätä omaa hurskauttaan, hän tulee kelvottomana ja riittämättömänä Jeesuksen eteen saadakseen elämän Kristukselta. Hän ei neuvo Herraa, vaan päinvastoin:

7. Näinkö kaatais minua aina pahuuteni? Eikö mistään apua surkeuteheni? 

Eikö Herran armosta, joka mielellänsä tahtois kaikki korjata heidän synneistänsä?

8. Herra Jeesus, armoa anon nöyryydessä, anna mulle lepoa hengen köyhyydessä sinun ristis juurella; Päästä sydämeni anteeksiantamuksella alta rikosteni.

9. Uskoon minut vahvista, särje sydämeni, palveluksees valmista sulle elääkseni, 

että pyhin askelin uskon osottaisin, Henkeäsi kuulisin, sua kiittää saisin.

Näissä alatien lauluissa on surumielinen sävel ja totuudellinen sanoitus. Siksi ne ovat aina olleet harvojen herkkua, jotka avautuvat aina vain syntisille ja sairaille. Niin on Herra säätänyt ja muut saavat etsiä eväänsä muualta. Ihmiset ovat raadollisia, multaa, parhaimmatkin pelkkää tomua, alastomia antisankareita, jotka tarvitsevat Jeesusta. Mutta harvat sen tietävät, ja myöntävät. Harvat haluavat olla vain siemen mullassa maan, odottaen uuden elämän ilmestymistä. Tämä oli kuitenkin meidän Herramme tie, joka osoitti jäljessä tuleville esimerkkiä. ”Totisesti minä sanon teille: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin. Mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Mutta joka panee elämänsä alttiiksi tässä maailmassa, säilyttää sen iäiseen elämään.” Joh.12:24-25. Usein ihmiset ovat kuin jyvät, jotka tahtovat tulla uuteen elämään leijailemalla korkeuksiin, kauas mustasta maasta. Harvat haluavat olla vain Kristuksen ylennettävinä ja odottaa Herran aikaa kaikessa. Harvat haluavat kuolla itselleen ja elämälleen, olla valmiit kadottamaan sen Kristuksen tähden. Harvat haluavat taivaaseen Jeesuksen viitoittamaa tietä, harvat tahtovat ottaa ristinsä joka päivä ja kuolla lihansa puolesta, että henki saisi elää. Harvat viihtyvät täällä ajassa Jeesuksen seurassa, eikä heitä kiehdo myöskään ajatus olla hänen kanssaan ikuisuus taivaassa. Mutta nyt on sen valitsemisen aika, nyt on kylvön ja leikkuun aika, pelastuksen päivä. Tänään joku syntinen ylennetään armahdetuksi. Tänään joku pääsee alennuksen tieltä kirkkauden tielle. Tänään joku kurja kohtaa taivaallisen rakkauden Jeesuksessa.

Nyt on, Herra, kylvön aika, sinun sanasi kylvämisen aika ja seurakuntasi tarvitsee sinua voidakseen palvella niin kuin tahdot. Auta alatien kulkijoita, syntiensä kiusaamia, pirun pieksämiä, lain ruhjomia, vaatimusten paineen uuvuttamia, että löytäisivät uuden elämän luonasi. Herra auta meitä, joilla ei ole ajallisia ylennyksiä, eikä saavutuksia, menestystä, mainetta tai edellytyksiä mihinkään merkittävään, jotka osaamme kyllä pilata ja rikkoa, riidellä ja hylätä. Auta ansiosi tähden meitä syntisinä armon ovesta sisälle sinun luoksesi. Siunaa se työ, mitä uskovat tekevät ja yhdistä omasi keskinäisellä rakkaudella yhdeksi suureksi morsiusseurakunnaksi, joka odottaa sinua ilman tahraa ja ryppyä valmiina ylösnousemukseen.