Siunausten hetkiä ja yleistä hälinää

Olin mukana suurilla syntymäpäiväjuhlilla, jossa oli mukana koko pikkukaupungin kerma, komea tarjoilu, musiikkia, puheita, onnitteluja ja kehumisia, paljon puhetta ja hienoja esiintymispukuja. Itse kaipasin hengellistä puhetta, olihan paikalla uskoviakin ja monta seurakunnan työntekijää. Sitten ajattelin, että sittenkin oli melko toisarvoista, mitä ihmiset meistä sanoivat, miten kehuivat edessä tai haukkuivat takanapäin. Nämä kekkerit loppuvat viimeistään hautausmaalle jokaisen kohdalla ja sitten alkaa ikuisuus joko Herran luona tai helvetissä. Kumpi voittaa sielumme Jeesus vai piru? Kenen omia olemme, kuka meitä kuljettaa, mihin ollaan menossa? Olemmeko orjia vai vapaita? Joten, mitä siis Kristus sanoo meistä, mitä Jumala on meistä mieltä ja meidän touhuistamme, puheistamme, ihmissuhteistamme, se on vain merkitsevää - muu on pelkkää kehystä.

Myös Jeesus oli mukana Kaanaan häissä, mutta ei pitänyt yhtään saarnaa siellä. Muutenkin tunnelma oli pääsääntöisesti riehakas ja iloinen, eikä Jumalaa ylistetty. Mutta juuri siellä hän teki ensimmäisen ihmetekonsa ja sana sanoo, että opetuslapset uskoivat häneen. Oliko hän siis vain harvojen Jumala, pienen joukon Herra? Putosivatko muut jo alussa kyydistä, jäikö suurimmalle osalle vain hyvän viinin maku suuhun? Eivät ihmeet pelasta. Eikä ihminen kaipaa pelastusta ennen kuin tajuaa olevansa hukkumassa. "Uskoon tullut ja kastettu on pelastuva, mutta epäuskoisena pysynyt tuomitaan kadotukseen." Mark.16:16 Jkr.

Laestadius kirjoitti 1800-luvulla aikalaisistaan: - Muutoin ei nykyaikana olekaan niin monia oppineita epäilijöitä, sillä aikakauden sankarit kieppuvat nyt niin laajalti yliaistillisuuden alueella, että tiedemies elää ainoastaan tieteelleen, taiteilija ainoastaan taiteelleen, pappi laskeskelee meriittejään, porvari pohdiskelee liiketoimiaan, talonpoika ajattelee hevosiaan ja hänen eukkonsa lehmiään ja vasikoitaan, kapakoitsija ajattelee juomarahojaan ja juomari ajattelee ryyppyjään. Siksi kansanjoukko on myös vajonnut niin syvälle eläimelliseen alennukseen, että ainoastaan aistillinen nautinto ja alhainen oman hyödyn tavoittelu voivat päästä esiin. Paloviinan jumala (Bachus) on nyt suurin jumala, huoruuden jumalatar (Venus) toinen, ja kaupan jumala (Merkurius) kolmas. Näitä jumalia maailma nyt palvoo.

Laestadius saarnaa lapin kansalle Jukkasjärven kirkon alttarimaalaus

 

 

-

Ihminen synteineen näyttää pysyneen kovin samanlaisena, eikä ole kehittynyt mihinkään, ei ainakaan parempaan suuntaan. Surkeaa on tämän maailman meno, pimeää, toivotonta sähläämistä ja kähmimistä, valehtelua ja kiroilua. Kaikkein kaheleimmille hurrataan eniten, suurimmat rosvot ja päälliköt saavat kuvansa lehteen ja TV:oon. Taivaan valtakuntaan he eivät tahdo, sillä sinne mennään vain totisen katumuksen, parannuksen ja elävän uskon kautta. Ihmiskunta on saanut lopunajan aseikseen Jumalaa vastaan valitsevan välinpitämättömyyden synneistään, ja tiedotusvälineet, jotka sitovat ja uuvuttavat kansan viihteen orjuuteen, kaikenlaisen harrastamisen ja urheilemisen, tieteen ja taiteen, jotka täyttävät mielen ja kuluttavat kaikki voimat. Mutta suurimmaksi pimeyden aseeksi on noussut rahanvalta, joka sokaisee ihmiset materialisteiksi, ahneiksi ja ylpeiksi. Kaikki näyttää maailmassa pyörivän rahan ympärillä, ostaminen ja myyminen, vaihtaminen ja varastaminen, ostovoima ja kuluttaminen, lisän hankkiminen ja saavutetun voiton maksimoiminen. Rahan tähden käytetään köyhiä hyväksi, tuhotaan lapset, rikotaan avioliitot, saastutetaan luonto, aidataan ympäristö, hylätään ihmissuhteet, myrkytetään sydämet.

Ajan saatossa uskovien suuri joukko käy monet vaivat ja murheet läpi ennen kuin ovat perillä. Samalla Herra on varannut heille ruoan ja vaatteet, ystävät ja siunaukset koettelemusten keskellä. Niissä hetkissä eivät uskovat tunne olevansa juuri mitään, vain vähäisiä (= huonoja, mitättömiä, heikkoja) veljiä Kristukselle. Varsin autettavaa sakkia ja heihin Kristus sitoutuu pysyvästi. Jumalan seurakunta on alatien kansaa, sekundaa, tukea tarvitsevia. Pikemminkin he ovat alistuvia kuin valloittajia.

”Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'" Matt.25:40. Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että Jeesuksen aikaan olisi ollut jotenkin helpompi palvella Herraa hänen omissaan? Ajattelemme, etten minä ainakaan olisi lähettänyt häntä luotani nälkäisenä, alastomana, tuntemattomana ottamatta kotiini? En olisi jättänyt häntä yksin vankilaan tai sairastamaan, vaan olisin käynyt siellä lohduttamassa häntä? Mutta sitten kun Herra pukeutuukin kaikkein kurjimman uskovan valepukuun ja tulee luoksemme vastenmielisen, hapannaaman, luuserin, heikon ja avuttoman hahmossa, niin onkin tosi helppo ohittaa hänet ja ajatella vain omia kavereita, samoinajattelevia ja ystäviä. Entä jos vastaantulija onkin kovin erimielinen, hankalaluonteinen, änkyrä, jaarittelija, tuhlailija, aikailija, teräväsanainen, hyökkäävä, kärsimätön? Eikö olekin helppo jättää hänet oman onnensa nojaan, hylätä hänet ja etsiä parempia tuttavuuksia?

Mutta siellä tuntemattomien sankoissa riveissä on monta Jeesuksen veljeä ja sisarta, jotka Vapahtaja itse lähettää koettelemaan meidän uskoamme. Se on kaukana menestyksestä ja suosiosta, vauraudesta, itsensä toteuttamisesta, nautinnoista ja joululahjoista. Tällä kaikella Herra katsoo, mitä Golgata, sovitus ja pelastussanoma ovat merkinneet meille käytännössä. Jos ne eivät ole vaikuttaneet mitään elämässämme, olemme vain kuolleen uskon kannattajia, jotka ovat kulkukoiran veroisia ja auttamattomasti valtakunnan ulkopuolella.

Ostin antikvariaatista kirjan Siunauksen hetkiä, se oli painettu 1925 Jyväskylässä. Kirjan etulehdelle oli kirjoitettu Anna-Liisa Kallio - Muisto Porin kaupunginkansakoulusta 31.5. 1933. Se oli annettu koululaiselle elämän evääksi päätöspäivänä. Selattuani kirjaa huomasin sen olevan täysin lukematon, kuin uusi, suoraan hyllystä. Sitä ei ollut lainkaan luettu? Yhden sivun välissä oli prässätty neliapila.

Uskovat hätäilevät ystäviensä pelastumisesta ja lahjoittavat heille hengellistä luettavaa, mutta menestys ei ole toivotunlainen. Kala ei käy pyydykseen? Itsekin olin juuri em. kirjanomistajan kaltainen: en ole kiinnostunut, enhän ole uskovainen - enkä edes kiinnostunut. Miksi menisin hengelliseen tilaisuuteen, kirkkoon, kun se ei kiinnosta? Uskonnollisuus oli lähinnä kohtalonomaista ajattelua, että ilmeisesti kaikki päätyvät onnelliseen lopputulokseen. Lisäksi ihmisillä on omat neliapilansa, onnenapila, jotka ovat heille tärkeämpiä kuin Jumalan sana.

Kuitenkin Kristus pyrkii pelastamaan ihmiset kaikkialta, kaikki kadotukseen marssivat sielut ovat hänen kutsunsa alla. Sitä hän toteuttaa uskoviensa kautta ja he saavat tuntea nahoissaan maailman vihamielisyyden ja vastustuksen, vainon ja kieltämisen. Tähän voi vielä lisätä valtavan luopioiden joukon, joka kerran on ollut elävässä uskossa ja todistanut sanoin ja elämällään Kristuksesta. Mutta sitten luopunut uskosta ja alkanut taas elää syntielämää ilman pakotusta.

"Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt.23:37-38.

Kuinka hyvän osan Jeesus olikaan tarjonnut aikalaisilleen, päästä suojaan, turvaan hänen armonsa piiriin ja Jumalan lähelle, mutta he tappoivat hänet. Hyljätty huone on seurakunta ilman Kristusta, juutalaisuus ilman messiasta, Jerusalem ilman Jeesusta, temppelivuori epäjumalanpalveluspaikkana, unohdettu Golgatan mäki, uskonto ilman Jumalaa, kirkko ilman herätystä, uskova muotojumalisena.

Jo aikoinaan Salomolle oli annettu Herran sana, joka velvoitti kansaa elämään Jumalan sanan mukaan. Mutta pitkin matkaa kansa sekoili pois kaidalta tieltä ja Jeesuksen tullessa uskovaisuus oli harvinaista. Silti he pitivät kiinni ulkoisesta kirkonmenosta ja muodollisesta uskonnollisuudesta. Tämä paljastui sitten kuitenkin pelkäksi teatteriksi, joka johti Jumalan Karitsan teurastamiseen, evankeliumin hylkäämiseen. "Mutta jos te käännytte pois minusta, te ja teidän lapsenne, ettekä noudata minun käskyjäni ja säädöksiäni, jotka minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette muita jumalia ja kumarratte niitä, niin minä hävitän Israelin siitä maasta, jonka olen antanut heille, ja temppelin, jonka minä olen pyhittänyt nimelleni, minä heitän pois kasvojeni edestä...." 1.Kun.9:6-7. Ja näin tapahtui ja juutalaiset hajotettiin pitkin maailmaa. Temppelivuorelle nousi moskeija ja siellä se on tulppana uuden temppelin rakentamiselle edelleen. Eikä tule muuta temppeliä kuin Kristus itse.

Mutta tulee vielä herätyksen aika Juudan heimolle ja se tapahtuu keskellä suurta aikaa. Silloin he kutsuvat hoosianna-huudoin Mestarin luokseen, silloin loppuu heidän pitkä luopumuksensa aika. Silloin alkaa kuulua huuto yljälle ja huuto morsiamelle. Silloin iloitaan syntisten ja Messiaan kohtaamisesta. Silloin jatketaan siitä, mihin em. Raamatunkohta loppui. Tulee heidän toinen mahdollisuutensa pelastua. "Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'" Matt.23:39.

Jeesus, sinä annat siunauksen hetket ihmisille, anna niitä minullekin. Varjele sokeutumasta ihmispaljouden tai mielipiteitten tähden, etten kadottaisi totuuttasi, etten joutuisi kulkemaan pimeässä ilman valoasi. Sanot uskovien olevan maailman valo, se tuntuu uskomattomalta. Mutta sinä voit sen saada aikaan ja ylläpitää hengellistä elämää. Anna todistuksen sinusta olla keskuudessamme aito ja vakuuttava, herättävä ja kutsuva, uutta luova ja pelastava. Tule tänäänkin tämän maailman keskelle, sen juhliin ja touhuihin, sinne missä ihmiset ovat ja puhu jokaiselle sielulle koskettavasti. Anna juutalaisten nähdä sinut messiaanaan, synnytä heidän keskuudessaan halu kutsua sinua tervetulleeksi hoosianna huudoin. Tule Herra Jeesus.

ja vuodattanut häneen elävän hengen

Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin Hannu Salmen mukaan tarinoita turhiksi osoittautuneista kuolemattomuuden lähteen etsinnöistä on olemassa paljon.

- Tavallaan nuoruuden lähteen etsinnät ovat pakenevia haaveita, joita ihmisellä on taistelussa ajan hammasta vastaan. Ennen kuolemattomuus tai pitkä ikä riippui pitkälti Jumalan armosta, tai sitten piti tehdä sopimus paholaisen kanssa. Jotkin tarinat ikuisen nuoruuden etsinnästä ovat melko synkkiä.

- Synkkyys tulee siitä, että ihmisen kohtalo ja elinikä ovat Jumalan käsissä eivätkä ihmisen itsensä määriteltävissä. Kun ihminen alkaa sitä itse muokata, hän astuu saappaisiin, jotka eivät hänelle kuulu. Tiede on sittemmin ottanut uskonnon roolin.

Teknologian ja lääketieteen kehittymisen myötä on elätelty toiveita kaikenlaisista keinoista pidentää elämää. Hurjimmat fantasiat löytyvät Salmen mukaan transhumanisteilta.

- Hurjapäisimmät transhumanistit ajattelevat, että kone voisi taata ikuisen elämän. Transhumanismissa on paljon sellaista ajatusta, että teknologia tuo ratkaisun ja ihminen voi siirtyä järjestelmään, jota pidetään ikuisesti yllä.

Kuolemattomuuden tai ikuisen nuoruuden tavoittelua on pidetty aina jokseenkin sopimattomana.

- Ajatellaan, että ihmisen kohtalo on lapsuus, aikuisuus ja vanhuus. Tämä kehityskaari on luonnollinen osa ihmistä.

- Vaikka sitä pidennetään, se tulee jossakin vaiheessa päätökseen, Hannu Salmi sanoo.

Uskovalla on hyvin asiat, kun ei tarvitse miettiä enää kuoleman ongelmaa. Sillä Jeesus on voittanut kuoleman ja hänellä on valta sen yli. Häneen uskova on siirtynyt kuolemasta elämään ja vaikka eräänä päivänä kaverit viettävätkin uskovan hautajaisia ja sukulaiset jakavat hänen vähäisen omaisuutensa, niin uskova elää ikuisesti ja mennyt jo Jumalansa luo taivaaseen.

Tapasin tässä hiljattain muutamia uusia tuttavuuksia, jotka olivat löytäneet yhteyden Jeesukseen. Sitten juttelin muutaman vanhan ystävän kanssa pitkästä aikaa rauhassa ja vuosien kulutus ei ollut syönyt heidän iloaan pelastuksen ihanuudesta. Mietin vielä yksinäni muutamaa muuta tuttavuutta ja heidän Jumala-suhdettaan. Huomasin yhden merkittävän piirteen näissä kaikissa ja se näytti olevan heille yhdistävänä tekijänä? Nämä kaikki olivat kohdanneet Jumalan yksinäisyydessä, ilman toisia ihmisiä. Tosin varmisti näissä kertomuksissa oli eroavaisuuksia ja aika ja paikat vaihtelevia, mielen laatu ja herkkyys erosivat toisistaan. Mutta nyt he kaikki olivat uskossa tasapainoisesti - hienoa. Minäkin olen tällainen yksin uskoon tullut heppu.

Istuin vuoden alussa Veikon kanssa vierekkäin ystäväkodin sohvalla ja juttelimme pitkästä aikaa kaikenlaista, kuulumisia ja tapauksia elämästämme. Jossain vaiheessa seuroja hän ehdotti innostavaa laulua, jonka kertojaksossa sanat menevät: ”Uskossa nostan katseen ylös pilviin, kotimaani siellä nähdä saan”. Laulu alkaa: ”Kun Jeesus saapuu....” Lähtiessään tämä perhe vei kotiinsa vielä Fanny Crosbyn levyn ”Tavataan taivaassa”. Sitten läksimme tahoillemme. Yhdeksän päivää myöhemmin Veikko hukkui pilkkireissullaan mereen, ystävät ilmoittivat siitä. Sitten muistin, että Veikko oli juuri yksi noista yksin uskoon tulleista ystävistäni – ja hänen kohdallaan Jeesus saapui yllättäen.

"Mutta sinä, meidän Jumalamme, olet hyvä ja totinen; sinä olet pitkämielinen ja hallitset kaikkea laupeudella. Sillä vaikka me teemmekin syntiä, olemme kuitenkin sinun, koska me tunnemme sinun voimasi. Mutta me emme tahdo syntiä tehdä, koska tiedämme, että meidät luetaan sinun omiksesi. Sillä sinun tuntemuksesi on täydellinen vanhurskaus, ja sinun voimasi tuntemus on kuolemattomuuden juuri." Viis.15:1-3.

Kun ihminen tulee yksin uskoon, seuraukset ovat siitä kauaskantoiset. Hän kiinnittyy silloin yksin Kristukseen, eikä ole riippuvainen seurakunnasta tai herätysliikkeestä, ei ole ihmismielipiteitten varassa. Hänen uskonsa rakentuu Vapahtajan persoonan ja sanojen varaan. Jokaisen olisi tietysti hyvä päästä tähän jossakin vaiheessa uskonelämäänsä. Mutta ilmeisesti moni purjehtii avoimin mielin toisten mukana ajattelematta asiaa syvällisemmin?

Pettymyksien koulu voi katkeroittaa etsivän kristityn ja mieli saattaa katkeroitua, kun ei tule hyväksytyksi tai löydä apua kanssaihmisistä. Mutta parhaimmillaan tuollainen kokemus voi juurruttaa ihmisen vahvasti Raamattuun, jota ihminen itse yksinään tutkii. Tunnen vahvasti uskossa olevia, jotka ovat kokeneet Jumalan puheen ja uskollisuuden syvissä vesissä, pimeyden ja heikkouden ilmapiirissä. Kun Jumala tahtoo kiinnittää meitä Kristukseen, hän riisuu meitä ajallisista ja ulkoisista tekijöistä. Emme ole rikkinäisen kahvikupin arvoisia mesosimme miten paljon tahansa?

"Tuhkaa on hänen sydämensä, ja hänen toivonsa on vähemmän arvoinen kuin multa, ja hänen elämänsä on savea arvottomampi, koska hän ei tunne sitä, joka on hänet valmistanut ja puhaltanut häneen toimivan sielun ja vuodattanut häneen elävän hengen, vaan pitää elämäämme leikkinä ja elinaikaamme voittoa tuottavina markkinoina; "sillä" - niin hän sanoo - "täytyy hankkia voittoa mistä vain, vaikka pahastakin".Viis.15:10-12.

Pyhännälkä on kummallinen ilmiö, joka voi kohdata ketä tahansa ihmistä. Silloin hän suuntaa koko olemuksensa Herraan, Kuninkaaseen, Korkeimpaan, Jeesukseen. Hänen henkensä ei saa tyydytystä, eikä rauhaa mieleensä muuten, kun etsiytymällä Jumalan yhteyteen, avaamalla kirkon oven, menemällä sinne, missä Raamattua luetaan ja selitetään. Pyhännälkä tyydyttyy vain Pyhän kohtaamisella. Syntisen pitää löytää synnitön Jumalan Poika, tuomitun pitää löytää edestään kärsinyt Vapahtaja. Mustan lampaan pitää löytää Jumalan Karitsa. Ylpeän luonteen pitää löytää nöyrä Kristus. Heikon ihmisen tulee löytää Kaikkivaltias Jumala. Puutteellisen pitää saada avukseen Jumalan armo. Syntisen veriviat pitää tulla puhdistetuksi Jeesuksen synnittömällä verellä sydämen oven pihtipieliin siveltynä.

Itselläni oli monta kuukautta vaivannut jäykkäselkäisyys - liekö sukua uppiniskaisuuteen? Istuttuani jouduin aina uudelleen oikomaan hitaasti itseäni suoraksi ja näytin toisten mielestä kuoleman rajaa lähestyvältä äijältä? Alaselän ojentajalihaksisto oli varsin jumissa ja sen kyllä huomasi. Tuommoista vaivaa voi yrittää korjata kävelemällä kumarassa tai hieman kallistaen vinossa, hidastaen ylösnousemistaan tuolista, katselemalla ympärilleen ja leikkiä laskien. Mutta ei se sillä parannu. Puolestani rukoiltiin, söin pillereitä, jumppasin ja ihmeellistä, eräänä päivänä selkä oli taas kunnossa. Olin kiitollinen Jumalalle ja ymmärtäväisille ystävilleni. Sairaana tuli ajateltua enemmän Jumalaa ja omia vikojaan. Mutta kuukausia kestävä vika alkoi tulla osaksi persoonaani. Jaksoin, vaikka kanssakulkijat säälittelevätkin, että kyllä se on mennyt huonoksi?

Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä. Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi", ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa." Luuk.13:11-13.

Ei tällä naisella ollut ensi sijaisesti selkävaiva, vaan hänessä oleva heikkoudenhenki. Se tarkoitti sairaan ihmisen olemusta, joka ohjasi hänen elämäänsä ja käyttäytymistään. Hän oli aivan alistunut tilaansa, niin ettei edes osannut odottaa muutosta. Parantuminen ja siihen tähtäävä aloite tuli Jeesukselta.

Voimme oppia sairaan naisen asenteesta; 1. että on suostuttava Jumalan tahtoon ja niin myös Jumalan aikatauluun. 2. On mentävä hengelliseen tilaisuuteen omaan seurakuntaansa, vaikka ei olisikaan näyttelykelpoinen, vaikka kaikki eivät tykkäisikään. 3.Kun ihminen saa tulla kutsuttuna Jeesuksen luo, hän löytää onnen, ilon ja rauhan. 4.Vaikka ihmiset hylkäisivät, niin Herra rakastaa häntä. 5. Kaikkein huonommaksi itsensä tunteva ihminen kelpaa Vapahtajalle.

Voiko siis olla onnellisempaa ihmistä, kuin hän joka on päässyt heikkoudestaan, joka on löytänyt Kristuksen? Tästä on hänellä kokemus ja ymmärrys, sekä halu suostua siihen. Kokemuksenkoulu on kova ja vaikea opinahjo, jossa L:n papereita ei juuri ole jaossa. Se johtuu siitä, että suurin osa ihmisiä luulee sellaisia löytyvän korkealta, mutta Herra on laittanut sen alas, polvistumisen tasolle! Jos siis tahtoo oppia Kristuksen tuntemista ja edistyä kristillisyydessä, kannattaa kuunnella sairaita ja syntisiä, epäonnistuneita ja murheellisia, vangittuja ja vaivaisia, köyhiä ja alaspainettuja, nälkäisiä ja alastomia, hylättyjä ja rusikoituja.

Nöyryytyksen ja luopumisen alatiellä ei leuhkita, ei siellä huudeta, että tykkään tästä kovasti. Mutta siitä horisontista taivas näyttää tosi isolta ja tavoiteltavalta. Siellä tunnetaan hylättyjen Kristus, joka on kaikkein suurin aarre, mitä ihminen voi koskaan saada. Ne, jotka valkkaavat kaverinsa tarkkaan jäävät helposti yksin, koska etsivät vain fiksujen seuraa ja pian he huomaavat, että fiksut eivät heistä välitäkään - vaan valitsevat vielä fiksumpia?

”Kolme on minusta kaunista, ja ne ovat kauniit Herran ja ihmisten edessä: yksimielisyys veljesten kesken ja ystävyys naapurien kesken sekä se, että vaimo ja mies hyvin yhteen sopivat." Siir.25:1.

”Mutta jumalattomat kutsuvat kuoleman tykönsä teoillaan ja sanoillaan, pitävät sitä ystävänänsä ja ikävöitsevät sitä. He ovat tehneet liiton sen kanssa, koska ansaitsevat joutua sen omiksi." Viis.1:15.

”Uskollinen ystävä on vahva turva; joka sellaisen löytää, se aarteen löytää. Uskollinen ystävä on korvaamaton, eikä hänen arvonsa ole punnittavissa. Uskollinen ystävä on elvyttävä lääke, ja jotka Herraa pelkäävät, ne sellaisen löytävät. Herraa pelkääväinen harrastaa oikeata ystävyyttä, sillä miestä myöten on hänen läheisimpänsä." Siir.6:14-16

”Älä hylkää vanhaa ystävää, sillä uusi ei ole hänen vertaisensa. Uusi ystävä - uusi viini: kun se tulee vanhaksi, sitten sinä juot sitä ilolla." Siir.9:10.

”Jokainen ystävä sanoo: "Ystävä minäkin olen", mutta moni on ystävä ainoastaan nimeltä. Eikö se ole murhe aina kuolemaan asti, jos kumppani ja ystävä muuttuu vihamieheksi? Voi, sinä paha mielenlaatu! Mistä olet sinä vyörynyt, niin että peität vilpillä maan? Moni kumppani nauttii ystävästä silloin, kun on iloa, mutta ahdingon aikana on häntä vastaan, Moni kumppani näkee vaivaa yhdessä ystäväänsä kanssa vatsansa hyväksi, mutta sodan tullen tempaakin kilven. Älä unhota mielestäsi ystävääsi, äläkä ole muistamatta häntä, kun olet rahoissa." Siir.37:1-6.

Jeesus kutsuu omiaan ystäviksi ja hän on tosi ystävä, uskollinen ja vakaa, joka ei hylkää helposti. Hän puolustaa omiaan, puhuu ystäviensä hyväksi, vaikka nämä eivät sitä ansaitse. Hän suojelee ja seuraa omiaan, vaikka nämä eivät siihen aina kiinnitä huomiota. Jeesus jakaa omilleen kaiken tarpeellisen, mutta useimmat eivät tyydy siihen, vaan hamuavat aina vain lisää. Vasta kuoleman edessä, kun paristojen virta alkaa olla lopussa, kone alkaa yskiä, monet vaivat kertovat lopun lähestyvän, moni irrottaa otteensa aineesta ja kiinnittyy ikuiseen Jumalaan. Siinä on elämän henki.

Mikä onkaan loppujen lopuksi tärkeää minulle ja elämässäni - sinä sen tiedät Herrani. Jaa sitä niin kuin tahdot, silloin kuin tahdot, niiden kautta, jotka olet siihen valinnut. Olemme ihmisinä kuolevaisia, mutta sinä olet kuolematon ja ikuinen. Anna siis henkesi elämää sydämeeni, askeleihini, puheisiin ja valintoihini. Pidä minut ystävänäsi, sillä joskus tunnen, ettei juuri muita olekaan, sillä moni rakas läheinen on jo täältä lähtenyt? Anna minullekin osa sinun voitelustasi, sinä

taivaallinen Voideltu, Kristus, Messias ja Kuningas, kaiken elämän lähde, ikuisenelämän.

Jalanjälkiä Golgatalle

Olen lukenut viime aikoina vanhaa kirjasarjaa J R Koskimies Päivämuistoja. Tämä hartauskirjakokoelma on melko laaja 1150 sivua, kaksi teosta jokapäivälle kirjoitettuja tekstejä painettu vuosina 1914 -15. Luin hänestä arvion, jossa sanottiin:

- Niin kuin piispa Koskimiehen koko luonne, oli myös hänen hurskautensa avonaista, suoraa, vilpistelystä vapaata. Jumalan ja ihmisten edessä hän oli sitä, mitä oli. Hänelle pääasia oli harrastus välittömästi syventyä Pyhään Sanaan ja kaivaa sieltä tutkien esille vanhaa ja uutta.

Olin aikoinaan monta vuotta töissä Suomen Kristillisen Työväen Liitossa, jolla oli omistuksessaan Karkun Päiväniemen virkistyskeskus. Tuo kaunis paikka oli historiansa alkuvaiheissa kuulunut Oulun piispa Koskimiehelle, joka oli pitänyt sitä kesämökkinään. Vanhan päärakennuksen hirrestä tehty olemus oli korkea ja kaunis. Sen yläkerrassa olivat makuuhuoneet sekä piispalle että piispattarelle. Minä nukuin monta kertaa kummassakin kamarissa, joista oli mahtava näkymä yli Rautaveden.

Koskimies oli aikansa (1859 – 1936) merkkihenkilö asemansa vuoksi. Hän oli ensin Kuopion hiippakunnan piispana ja sittemmin ensimmäinen Oulun hiippakunnan piispa, jota virkaa hän hoiti 36v. Hän jäi eläkkeelle vasta 69-vuotiaana. Hän oli tunettu historioitsija ja syvällinen uskova. Hän otti kantaa mm. voimakkaasti edessä olevaan kansalaissotaan ehdottamalla osapuolille rauhanomaista ratkaisua. Tätä varten hän laati kirjelmän, jota muut piispat eivät kuitenkaan hyväksyneet. Hän oli ensin nimeltään Forsman, mutta suuressa Snellmaninpäivän nimenmuutoksessa 1906 hän suomensi sukunimensä Koskimieheksi. Hänestä kasvoi kansallisuusaatteen idealisti, joka halusi olla ”yhtä lihaa ja verta” suomenkielisen kansan kanssa.

Routavuosina hän oli organisoimassa hiippakuntansa papistoa suomalaisen puolueen myöntyväisyyslinjan tueksi. Vuoden 1918 sodan jälkeen hän teroitti kansallisen sovinnon välttämättömyyttä.

Koskimiehessä oli herkkyyttä ja levotonta tunneihmistä, jonka mielialat vaihtelivat suuresta sydämellisyydestä hermostuneisuuteen ja masennukseen. Avioliiton ristiriitaisuus ja lapsettomuus lisäsivät hänen yksinäisyyttään, eikä hän koskaan halunnut avata toisille kaikkein sisimpiä tuntojaan. Kerran hän arvioi aikansa kristillisyyttä:

- Ja nyt nämäkin pitkät pyhät päättyvät muilta paitsi rukoushuonekristityiltä. Yhä akkaa lappaa kuin köyttä rukoushuoneesta kirkkoon ja kirkosta rukoushuoneeseen niin pitkälti kuin päivää piisaa ja yölläkin jatketaan. Tulevatko lopultakaan herätetyiksi.

Kuitenkin hän esitelmässään papeille 1908 puhui myönteisesti herätyskokousten merkityksestä. Työ ei kuitenkaan saisi johtaa seurakuntayhteyden särkymiseen. Siinä tapauksessa kokouksilla olisi vain ohimenevä ja sielullisia pettymyksiä aiheuttava vaikutus.

- Jollei ruveta käymään seurakunnan jumalanpalveluksessa ja viljelemään Jumalan sanaa kotielämässä, niin tämän kansan kohtalo kulkee turmiota kohti.

Vuonna 1910 sanoo piispa Koskimies, että jokaisella pitäisi olla Uusi Testamentti, joka oli hänelle saattaja. Vuonna 1915 piispa Koskimies totesi, ettei Jumalan edessä kukaan ole viaton.

- Pitäkää kalliina ja korkeana etuoikeutena, että olette kristittyjä ja olette kutsutut perimään kirkkauden.

Vuonna 1925 huomautti piispa Koskimies, että kristillisyyden vaikutus ilmenee kodissa mm. siten, että äiti tai joku muu perheen jäsen on kodin pappina.

Jokainen jättää jalanjälkensä kulkiessaan, toiset sitten arvioivat sen arvon ja merkityksen. Kaikki eivät koskaan kirjoita kirjaa, toiset eivät koskaan kirjoita juuri mitään. Puhelinkulttuuri sen sijaan sujuu vaikka yhdellä sormella. Monien nimiä ei mainita historian lehdillä, mutta he voivat silti olla koko ikänsä Jeesuksen kanssa uskossa. He ovat löytäneet tien Golgatalle, pelastuneet ja lähteneet uuden elämän tielle. Kyllä silti kaikkien kauniiden kulissienkin taakse kätkeytyy aina itkua ja surua, kaiken ulkoisen hyvinvoinnin takana on usein äärettömän hengessä köyhä sielu, joka on muuttunut viinirypäleen rehevästä muodosta pelkäksi kuivaksi rusinaksi.

Jokaisen Kristuksen seuraajan on otettava kantaa ympäröivään maailmaan ja aikansa toisiin kristittyihin. Pitää löytää elämässään Jumalan tahto, se auttaa eteenpäin. Vastusta on yllin kyllin, erilaiset pelot pyrkivät lamaannuttamaan, olosuhteet muuttuvat, ihmiset ottavat etäisyyttä ja tunnepuoli ei löydä Jumalaa. Ihmiset arvioivat meitä omista lähtökohdistaan lähinnä hyödyn ja sukulaisuuden kannalta, mutta äänekäs uskovaisuus joutuu aina vihollisen maalitauluksi. "Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte. Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat." Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät." Apt.5:29-33. Kun on tukevasti kiinni Kristuksessa, uskaltaa sanoa totuuden ja seisoa sanojensa takana. Siinä ovat jalanjäljet Golgatalta, joita maailma vihaa, fiksut karsastavat, ylpeät halveksivat ja valheelliset pilkkaavat.

Olimme vaimoni kanssa kirkonmenoissa eräänä adventtipyhänä Kangasalla, kun huomasimme aivan etupenkeissä istumassa mustahiuksisia miehiä runsas parikymmentä. Pian tajusimme, että seurakunta oli kuskannut turvapaikanhakijoita paikallisesta vastaanottokeskuksesta mukaan kisoihin. Olihan seurakunta nimennyt jo yhden pastorin hoitamaan tätä työsarkaa aiemmin syksyllä, mutta toistaiseksi se oli ollut vain lähinnä perinneruokien valmistamista ja seurustelua. Alkuliturgian jälkeen tuli erikoinen osa, kun mainittu pastori ja yksi turvapaikanhakijoista astelivat mikrofonin taakse. Paikalla olleille kerrottiin, että eräs heikäläisistä oli tehnyt ikävän teon videoimalla pilkallisen otoksen kirkkopuiston hautausmaalla ja lukenut siellä Koraanin säkeitä. Tämä oli sitten laitettu yuo tubeen kaikkien ihasteltavaksi. Nyt tämä porukka oli tullut esittämään anteeksipyynnön kaverin puolesta ja kerrottiin, että hänet oli lähetetty kauas toiseen yksikköön. Anteeksipyynnön jälkeen pastori esitti tulkin välityksellä anteeksiannon sanomaa koko porukalle. Vaikuttavaa, harvinaista, ja hämmästyttävää nykypäivänä.

Sitten kirkonmenot kulkivat perinteisen kaavan mukaan, virsiä, saarna, rukouksia, ja ehtoollisen asettaminen. Sitten huomasimme, että monet - suurin osa - turvapaikanhakijoista tuli polvistumaan alttarikaiteelle muun seurakunnan kanssa. Ilmeisesti he olivat toisuskoisia, eivät kastettuja, siksi heille ei jaettu ehtoollista, mutta pastori luki Herran siunauksen itse kunkin ylitse.

Ajattelin noita poloisia, kaukana kodistaan, vieraassa kulttuurissa, vaikea kielimuurin edessä, kaikki tähän asti opittu on nyt koetuksella, mihin uskoa, mitä odottaa. Samanaikaisesti uutiset kertoivat monista kärsimättömistä maahan tulijoista, jotka olivat kyllästyneet odottamaan ja matkustivat takaisin kotiinsa, perheittensä luokse.

Mutta Jumala kutusi nyt noita turvapaikanhakijoita Jeesuksen luokse, se oli varma. Olisi suurenmoista, jos nuoret miehet löytäisivät Vapahtajan ja veisivät evankeliumin mukanaan kotimaahansa. Monet ovat rukoilleet heidän puolestaan. Mutta kuka rakasti heitä? Jumala, Taivaan Jumala rakasti heitä, ilman näitä askeleita kaukaiseen Pohjolaan he eivät ehkä olisi koskaan kuulleet evankeliumia? Aistimme jalanjälkiä Golgatalle.

Kristuksen valtakunnassa on tilaa jokaiselle, Herran Henki kutsuu aikanaan kaikkia. Monet tämän päivän pakolaisista kohtaavat matkallaan Kristuksen ja pelastuvat, monen ulkomaanmatka on koituva iloksi ja murhe parannukseksi, jota ei kadu. Tässä tapahtuu, että kaveri lähtee sutta pakoon ja löytääkin itsensä Hyvän Paimenen sylistä, Golgatalta. Kiitos Herralle näistä askelista.

"Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. Kaikki maan ääret muistavat tämän ja palajavat Herran tykö; kaikki pakanain sukukunnat kumartavat häntä; sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita. Kaikki maan mahtavat syövät ja kumartavat; hänen edessään polvistuvat kaikki, jotka mullan alle astuvat eivätkä voi elossa pysyä. Jälkeentulevaiset palvelevat häntä, tuleville polville kerrotaan Herrasta." Ps.22:27-31.

Ikuinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kuinka ihmeellisesti olet järjestänyt asiamme, elämämme ja kaiken. Katselen mihin suuntaan tahansa, näen vain sinun käden jälkesi, ja kun kuuntelen tarkemmin kuulen kaikkialla sinun äänesi. Minunkin jalanjälkeni on kulkenut Golgatalle, sinne rukoilen kaikkien pääsevän. Onko siis mitään arvokkaampaa, kuin olla sinun omasi ja rukoilla että kaikki löytäisivät sinut Herrakseen ja Vapahtajakseen? Anna afganilaisten, irakilaisten ja syyrialaisten löytää sinut mielenmuutoksessa ja uudestisyntymisessä ristisi ja veresi kautta. Pyydän näiden aikalaisiemme elämään ja myös jokaiselle turvapaikanhakijalle ja muille elämässä seikkailijalle sinun nimesi olisi pyhitetty, että sinun valtakuntasi tulisi heidän sydämiinsä ja koteihinsa, että sinun tahtosi tapahtuisi Suomessa ja kaikkialla. Aamen!

Kun Jumalan sana tuli...

Korkia kunnian Kuningas, ihmiseks' astui alas, orjan puvun päällens' puki.

Selasin vanhaa kirjaa, luin sen välissä olleen lentolehtisen, jossa oli otsikko:

Rangaistusvanki N:o 39. Tällainen traktaatti putosi erään antikvariaatista ostamani vanhan kirjan välistä. Sitä on jaettu ilmeisesti sota-aikana kaduilla kansalle? Alla luki: Jakaja:  Kaikille Luoduille, Pietarsaari. Painettu: Helsinki 1941. Kirjapaino Nopea. Näin siinä luki:

- Berliinissä istuimme kaksi ruotsalaista, yhdessä Kurfurstendammenin varrella sijaitsevan "Rumpelmayerin" penkereellä. Päivällä olimme tavanneet toisemme junassa Nurnbergin ja Berliinin välillä, ja ruotsalaisia kun olimme, yksin muukalaisten parissa, niin pian olimme toisemme löytäneet. Kun sitten keskustelun kuluessa havaitsimme, että meillä oli sama usko Kristukseen ja samat kokemukset, niin oli ilomme sitä suurempi.

Äkkiä uusi ystäväni kääntyi puoleeni sanoen:

- Tahtoisitko kuulla elämäni ja kääntymiseni historian? Kun olin kysymykseen vastannut myönteisesti, alkoi ystäväni:  

- Suurlakkovuonna 1909 olin työssä Sundsvallin seutuvilla eräällä sahalaitoksella. Niin tuli lakko ja  työsulku, ja sekä isäni että minä jouduimme työttömiksi. Meitä kahta lukuunottamatta oli kotona äiti ja viisi alaikäistä siskoa. Köyhälistökoti ei ole mikään valtionpankki, ja pian alkoi hätä ja puute tuntua. Isä oli jo vuosikausia ollut väkijuomien orja, ja nyt, kun hätä uhkasi tuhota pienen kotimme, hän vajosi yhä syvemmälle tuohon paheeseen. Mistä hän tuona aikana sai rahaa väkijuomiin, se on minulle vieläkin arvoituksellista. Mutta juovuksissa hän oli alati, ja hän tuli raa'aksi ja röyhkeäksi meitä kaikkia, mutta erikoisesti äitiä kohtaan. Siksi aloin isääni inhota ja vihata salakavalasti, sillä äiti teki työtä kuin orjatar pitääkseen kodin pystyssä, kun siinä nälkäkuoleman partaalla olimme.

Sitten eräänä iltana — se on elämäni synkin ja katkerin — isä tuli kotiin ja pahoinpiteli sekä äitiä että pikkusiskoja, ja ajoi heidät sitten piestyinä ja verisinä ulos pimeään yöhön.

Silloin hirvittävä viha valtasi minut, enkä voinut hillitä haluani kostaa äitini puolesta. Olin vain 17-vuotias, nälän ja kärsimysten heikontama, mutta raivo antoi minulle jalopeuran voimat.

Tarkoitukseni ei suinkaan ollut surmata, mutta lyöntini sattuivat raskaina, ja seuraus oli hirvittävä. Isä kaatui, löi päänsä kynnykseen ja kuoli.

Tietämättä mitä tein juoksin äitini perään, ja kun hän tuli sisään, huusin kauhuissani:

- Olen tappanut isän, mutta tein sen sinun tähtesi, äiti!

 Hänen katseensa ilmaisi sekä pelkoa että rakkautta, kun hän sanoi kyynelsilmin:

- Tiedän sen, sillä muuten hän olisi surmannut minut, mutta nyt olemme kaikki onnettomia.

Sain lievän rangaistuksen, olinhan nuori, ja lisäksi vielä niin monta lieventävää asianhaaraa, mutta sain kuitenkin viisi vuotta. Kolme vuotta sitten raadoin vankilassa, jonka jälkeen sain ehdonalaisen armahduksen. Mutta voi noita vuosia! En enää ollutkaan ihminen, vaan vain numero, kuten toisetkin. Minun numeroni oli 39. Numero 38 vasemmalla puolellani oli siveysrikkoja, ja numero 40 oikealla puolellani oli ammattivaras. Ja 39 oli vartijan mielestä melkeinpä murhamies. Miksi nuo kurjat eivät saa pitää edes nimeään? Miksi laki noin armottomalla tavalla riistää heiltä viimeisenkin ihmisarvon merkin ja antaa kylmien numeroiden astua nimien tilalle, joita rakastava äiti kerran on kuiskaillut. Vielä tänäänkin vereni ikäänkuin jähmettyy nähdessäni numeron 39 paperilla. Tuo numero leimasi minut kerran rikolliseksi, se oli kerran minulle kirouksena, ja minä inhoan, pelkään ja vihaan sitä!

Kolmen vuoden kuluttua sain siis vapauteni takaisin. Mutta millainen oli nyt elämäni! Äitini löysin kotikuntani vanhainkodista ja siskot olivat hajallaan kahden kunnan alueella. Ja minä itse, miten saatoin itseäni elättää kunniallisella työllä! Todistuksessani oli tuo kauhea sana: "rangaistu", ja se merkitsi minulle pannaan julistusta, joka kerta kun etsin työtä.

Näin minut pakotettiin kulkuriksi, siis olin ihmisten silmissä kelvoton pahantekijän alku, henkilö, jota kaikkien tuli välttää, ja jota lasten käskettiin paeta, ja joiden kimppuun koirat opetettiin hyökkäämään. Mutta todellisuudessa olin yksinäinen tunteellinen 20-vuotias nuorukainen, johon jokainen loukkaava sana sattui tikarin piston tavoin. Vapautustani seuraavia kuukausia en voi sanoin kuvata. Kaikki ylpeyteni murrettiin kokonaan ja kaikki itsekunnioitukseni katosi jäljettömiin. Kirosin oman syntymäpäiväni ja kielsin rakkaan Jumalan olemassaolon, sekä vihasin kiihkeästi kaikkia ihmisiä.

Niin tuli jouluaatto vuonna 1913. Olin Keski-Ruotsissa erään suuren kaupungin läheisyydessä. Olin koko päivän kävellyt ehtiäkseni iltaan mennessä kaupunkiin. Kuitenkin iltapäivällä alkoi raivota kauhistuttava myrsky ja pimeän tullen kaikki minua lukuunottamatta pysyttelivät huoneissaan. Tilani oli surkuteltava. Takkini oli riekaleina, ja jalkineeni pääosan muodostivat niitten päälliset, ja näiden ja riekaleisen housunlahkeen välistä pilkisti esiin likainen pergamenttipaperi.

Äkkiä näin aivan tien vieressä valon pilkahtavan. Aioin mennä sisään vielä kerran kerjätäkseni. Ehdin astua kaksi askelta, kun jo talon vahtikoira tuli.   Niillä ei ole katkerampia vihollisia kuin kulkurit, ja ihmiset ovat ne siihen opettaneet. Niin oli tälläkin isännällä kunnia talonvahdistaan. Se iski kiinni ja iski syvään. Veri valui pitkin jalkaani, ja housunlahkeen riekaleet liehuivat tuulessa. Huusin tuskasta. Tuliko joku? Ei tietenkään! Sisälläolijat kyllä ymmärsivät, että siellä oli vain kulkuri, joka jouluaattona tahtoi käyttää hyväkseen ihmisten anteliaisuutta, ja varmaan koira sisään tullessaan sai palkakseen suuren lihapalasen. Vihdoinkin tulin kaupunkiin ja livahdin erääseen leipuriliikkeeseen. joka vielä oli avoinna, ja täällä minä olin löytävä taivaan portit ja kohtaava Jumalani. Miten olenkaan kiittänyt Jumalaa siitä, että Hän tuona unhoittumattomana iltana johdatti minut suoraan itsensä luokse!

Leipurimestari oli itse vielä myymälässä, ja pyysin häneltä palasen leipää ja kahvia.

Muutaman hetken hän katsoi minuun ja sanoi sitten:

- Sitä ette saa, mutta tulkaa mukaan asuntooni, niin sen sijaan saatte vähän ruokaa. Onhan tänään jouluaatto.

Hämmästyin, mutta ennenkuin olin ehtinyt ajatellakaan hänen sanojaan, niin kuulin kassakoneen kilahtavan ja mies painoi käteeni kokoonrypistetyn viisikruunusen. Itsellenikin vieraalla äänellä kysyin liikutettuna:

- Sanokaahan herraseni — mikä — mikä — ihminen te olette?

Vastauksen sain viipymättä:

- Minäkö? Olen vain veli ja olen kristitty.

Nyt olivat voimani loppuneet. "Veli", "kristitty"! Mutisin noita sanoja itsekseni ja kurkkuni kävi paksuksi ja silmiini tuli jotakin, joka esti näkemästä, ja hetkisen sen jälkeen istuin pöydän ääressä kasvot käsissäni ja itkin, itkin hallitsemattomasti ja vapauttavasti.

Myöhemmin sain työtä hyväntekijäni leipomossa ja viivyin siellä vuoteen 1915, jolloin jatkoin samalla alalla Tukholmassa ja sain onnellisen sattuman johdosta 1917 sen paikan, jossa nyt olen.

Mutta milloinkaan en ole unohtava tuota jouluaattoiltaa, jolloin olin menehtyä elämän taistelussa, mutta jolloin Kristus minut kohtasi nöyrän palvelijansa kautta.

Kun hän oli vaiennut, tartuin hänen käteensä ja pudistin sitä äänettömästi. Elämässä on sellaisia hetkiä, joina äänettömyys paremmin kuin sanat ilmaisevat sydämemme tunteita. Siellä allamme kohisi Kurfurstendammenilla yöelämä, ja yllämme miljoonat tähdet tuikkivat elokuisella taivaalla, mutta mitä itse tuona ihmeellisenä elokuun iltana sain kokea tuolla penkereellä Berliinissä, se jäi koko Saksan matkani ihanimmaksi ja pyhimmäksi muistoksi. Oma elämäni oli käynyt rikkaammaksi ja uskoni Ristiinnaulittuun voimakkaammaksi.

Mitä voimme tästä todellisuuskuvauksesta oppia?

Ensiksikin näemme väkijuomien ja juoppouden turmelevan vaikutuksen. Oi, jospa kaikki tahtoisivat nähdä, mihin kurjuuteen he syöksevät sekä itsensä että toiset tätä helvetin juomaa käsitellessään. Kapakoitsijat ja salakuljettajat ovat maalle ja yhteiskunnalle pahempia kuin pahimmat villipedot. Heidän työnsä tuloksena syntyy veri- ja kyynelvirtoja, tuhottuja koteja, joissa lapset ovat nälkiintyneitä ja repaleisia. Pyyhkäisköön Iäisen hengähdys pian tämän kauhistuksen maan päältä!

Toiseksi opimme tästä, mitä laupeus voi aikaansaada. Jumala suokoon, että näitä laupiaita ja sääliviä ihmisiä olisi vähän tiheämmässä. Silloin ei edes voisi syntyä sotia eikä kapinoitakaan, sillä "laupeus kerskaa tuomiota vastaan". Jaak.2:13. Tahdonpa sinulle, rakas lukijani, antaa hyvän neuvon: Älä koskaan sulje sydäntäsi köyhältä, kärsivältä veljeltäsi! Hän on apusi ja ystävällisen sanasi arvoinen. Suo se hänelle, niin saat itsekin siitä runsaan korvauksen. "Sillä, joka köyhää armahtaa, häntä Herra on hädän päivänä auttava."

Monet tahtovat kohdella näitä yhteiskunnan surunlapsia kovin sanoin ja kaikenkaltaisin syytöksin. Mutta sillä emme koskaan voi heitä hyödyttää. Ei, vaan pehmeät sanat sattuvat parhaiten. Saanen kiinnittää huomiosi Jes. 58 lukuun. Lue se rukoillen ja ajatellen, niin saat varmasti vastauksen moniin kysymyksiisi. Se on ainutlaatuinen luku ja päättyy sanoihin: Sillä Herran suu on puhunut.

Kolmas opetus on, että anteeksiantamusta ja pelastusta löytyy mille syntisraukalle tahansa. Ei kenkään ole niin kurja, ettei hän pelastua voisi, eikä kenkään niin hyvä, ettei hän pelastusta tarvitsisi.

Rakas lukijani! Oletko henkilö, joka töin tuskin uskallat katsettasi nostaa monien syntiesi tähden? Kuule siis! Sinulle löytyy armoa ja anteeksiantamusta! Katso, Jeesuksen lävistetyt kädet ovat ojennetut Sinua kohden. Tunnusta syntisi ja usko ne anteeksi tänään!

1. Riemuit' me mahdam' vahvast',

Suloisest' sangen sanomast',

Jonk' enkel' ilmoitti, Meille tosin toivotti,

Armon, avun aivotun,

Lunastuksen luvatun, Isält' ijankaikkiselt'.

2.  Jumalan Poika pyhä, Kaikkein kappalten Luoja

hyvä, Pivossans' pitävä taivaan, Maan, meren syvän:

Korkia kunnian Kuningas, Ihmiseks' astui alas,

Orjan puvun päällens' puki.

3.  Pilvet pisaroitsevat, Ja taivaat tässä satavat,

Turvan ain' toivotun, Lunastajan luvatun, Esi-isilt'

ikävöityn, Kansoilt' kaikilt' halatun,

Uhreill' ennen ennustetun.

4.  Taiten tätä tavaraa Ei taida taivaat avarat

Sulkee syliins' sisäll', Eik' mailmaan mahdu olennoll':

Neitsees' makas' mittaamatoin, Kohtuun mahtui

määrätöin, Maan ja taivaan täyttäjä.

5.  Neitseen nuoren kohtuinen, Paits' puutoksetta

neitsyyden, Kätkee, kätkyns' kantaa, Tuo edes, ilmei an-

taa Näkymättömän, nähtävän, Ijankaikkisen, ajaisen,

Annoll' avun ylhäisen.

6.  Jumal' yhtyi ihmiseks', Ihmeeks' kaksi yhteen

yhdeks', Ymmärrystä ylitsen, Luonnon lain ohitsen,

Meillen syntyn', meille suotu, Neitseen kohdust'

tänne tuotu, Vapahtajaks' vaivaisill'.

7.  Pirun puustit kostetaan, Evan omena ostetaan,

Armon apu annetaan, Vangit ulos otetaan, Taivaan ovi

avataan, Riemu, rauha jaetaan, Onnettomill' autuus.

8.  Toivo tosin turvaava Meille tulee tästä vahva,

Sydän syttyy uskoon, Tykö autuaan Isän armon,

Tuskiss' luja lohdutus, Itkuss' ilon odotus, Hengen

vahva vaikutus.

9.  Lepo suotuis' sydämess', Elämä ijän kuolemas',

Saam' nämät ilmeisest', Isän Pojass' ihmisess';

Hänen tyköns' turvatkaam', Häntä kaikin

kiittäkääm', Isää, ynnä Henkee hyvää.

1701 virsikirjan virsi 113.

böömiläinen (Hohenfurth) 1410.

Hemminki Maskulainen, (suom.) s. n.1550 † 1619.

Tänään rukoilemme, Herra, kaikkien onnettomien, ahdistuneitten ja epätoivoisten puolesta, että löytäisivät sinut avukseen ja elämäkseen. Sillä sinä olet vuosisatojen ajan puhunut ihmisille heidän heikkouksiensa keskellä ja elämän umpikujissa auttanut tielle. Kiitos suuresta rakkaudestasi, vaivastasi meidän hyväksemme, pirun pettämien ihmisten eduksi annetusta taivaan lahjasta. Kiitos joululahjasta, jonka käärit juutalaiseen pergamenttiin, profeettojen ennustuksiin, tavallisten ihmisten henkilökohtaisiin todistuksiin ja jonka asetit ensimmäiseksi aasien, lehmien ja lampaiden katseltavaksi. Anna meidän tämän ihmisten nähdä sinut uskossa, toivossa ja rakkaudessa - sinä ikuinen, elävä, pyhä, Jeesus, joka kutsut pimeydestä rikollisia!

Jumalan armo vie onnelliseen loppuun

Päiväkerhon lapset olivat menneet kävelylle läheiselle hautausmaalle ja siellä kerhotädit selittivät lapsille kuoleman olemusta ja totuuksia. He kertoivat haudan kaivamisesta ja ruumisarkusta, haudan peittämisestä, muistokivestä, muistokirjoituksista hautakivissä, kukkasista haudalla, ruohon istuttamisesta, omaisista, jotka käyvät haudalla. Aikanaan sitten lapset menivät kotiin ja uusi tieto oli saanut tehdä tehtävänsä pikkuisissa. Äiti kysyi sitten lapseltaan, mitä siellä oli kerhossa tehty päivällä ja opetettu? Lapsi luetteli sujuvasti kerhotädin jutut ja mielikuvat muististaan hautaamisesta, arkusta, maan peittämisestä kivistä ja kukkasista. Sitten hän totesi lopuksi, että sitten ne kuolleet jäävät sinne turpeen alle…. paitsi että pari oli noussut haravoimaan…

 

Joskus katsellessa elokuvaa odottaa sen loppuvan onnellisesti ja ilmeisesti ennakkosensuurikin kiinnittää huomionsa siihen tavoitteeseen? Siksi on sanottu, että kaikki meni kuin elokuvissa? Siellä paha saa aina palkkansa, rikolliset jäävät kiinni, sankarit voittavat, poliisi ratkaisee kaikki visaiset jutut ja supermiehet ovat kuvissa yliluonnollisin ominaisuuksin lentäen, haavoittumattomina, enkelimäisinä olentoina ihmismuodossa. Omassa lapsuudessakin mielilukemisiani olivat sarjakuvalehdet, jotka sisälsivät sankaritarinoita. Elämässä asiat eivät kuitenkaan mene niin, vaan suurin osa ihmiselämästä menee auttamattomasti hukkaan, se tulee elettyä turhuudessa, väärin ja valheessa. Lisäksi vain harvassa on onnellinen loppu.

Päivän kohokohta, kaupassa käynti, kruunaa monen arjen. Sillä siinä tuntuu olevan sen hetkisistä tärkein? Menin paikalliseen kauppakeskukseen ruokaostoksille. Tavaraa oli runsaasti, mutta ihmisiä olisi sopinut enemmänkin puotiin. Oma ostosuunnitelmani oli jo selvinnyt niin hyvin kotona, että kävelin vain noukkimaan nuo muutamat tarpeet kassiin ja sitten pihalle. Maitotiskin luona oli eräs vanha nainen kurkottamassa tarjolla olevan maitopinon yli, kun saavuin siihen. Menin ihan viereen ja kysyin, mikä siellä takana on niin kiinnostavaa, onko siellä parempaa maitoa? Johon nainen kertoi takana olevan pitempi päivämäärä. Sanoin hänelle, että näköjään aina voi oppia uutta? Otin kuitenkin itse maitoni siitä, mihin kauppias oli ne esiin laittanut.

Myöhemmin ajattelin tuota päivämäärää. Maidossahan on kaksi sellaista: purkituspäivä ja viimeinen käyttöpäivä. Se on kuin ihmiselämässä, varsinkin uskovaisella. On luomisen päivä, jolloin Jumala on antanut meille ihmismuodon ja hengen, elämän ja ympäristön. Siitä se sitten lähtee, joillakin lujaa, joku menee ujostellen, joku hajottaa aina kaiken ympäriltään ja viimein itsensäkin. Toinen taas elää tasaista ja varovaista elämää Jumalan pelossa. Käyttöaikamme on erilainen, on ihmisiä, jotka eivät elä lapsuuttaan kauempaa, mutta muutamat heiluvat vielä yli 80-vuotiaina sukulaisten ja omaksi iloksi. Kaikilla on kuitenkin tuotteeseen merkitty viimeinen käyttöpäivä, eikä sitä voi ylittää. Sen on Jumala laittanut omaan kalenteriinsa ja taivas valvoo saataviaan. Ihmisten suosiossa on aina ollut pitkän elämän toive, vaikka suurin osa siitä onkin murheen ja kärsimyksen, vaivan ja työn aikaa. Itsekin olen miettinyt omaa päättynyttä työuraani, ettei se nyt kovin kummoinen ollut, enkä ole varsinaisesti saanut mitään aikaan? Mieleen tulee vanha isänpäiväkortti, jonka sain aikoja sitten. Siinä kissa-Karvinen hakkaa epätoivoisesti nauloja vasaralla ja kaikki naulat ovat menneet vääriksi. Mutta hän hakkaa vaan. Alla oli teksti, että toiset tekevät, mitä osaavat, meidän isä tekee, mitä haluaa! Niinpä niin, tuokaa ukolle lisää harjoitusnauloja.

Uskovan suuri kutsumus on palvella Herraa toisten uskovien kanssa ja keskellä, yhdessä ja seurakunnassa. Jos ihminen ei löydä tätä viisautta omassa elämässään, hän ei voi saavuttaa sitä asemaa ja paikkaa, minkä Jumala on hänelle tarkoittanut. Jos taas löytää paikkansa ja ymmärtää armoituksensa ja lahjansa Jumalan antamina, voi saada kokea suurta siunausta edellävalmistetuissa teoissa Jeesuksen seurassa, suunnitelmassa ja ystäväseurassa. "Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän hyväksenne, että pysyisitte täysin Jumalan tahdon mukaisina ja siitä varmoina." Kol.4:12. Terveiset ovat kuva tunteista ja uskosta, yhteydestä ja rakkaudesta, kuka sitä vastustajilleen terveisiä lähettää? Siinä on selvä näky tarpeellisesta ja omasta käyttöajasta Jumalan valtakunnassa. Rukous osoittaa suurta riippuvaisuutta Kristuksesta, sekä Jumalan voiman, armon ja johdatuksen tarpeesta. Taistelurukous on vielä ihan oma lajinsa, jossa käydään vihollisen kimppuun Jumalan asein, jolloin katsotaan näkymättömiin Kristus-valossa ja -uskossa. Eikä tämän ystävän rukous ollut mitään lottoamista, vaan hän tiesi, mitä pyysi: uskonsäilyminen oli siinä yli kaiken ja siihen liittyvä Jumalan tahdon toteutuminen pyrkimyksenään. Tuon tahdon toteutuminen on kuitenkin aina vaarassa hukkua ja turmeltua, kadota syntiin ja maailman henkeen, penseyteen ja huoliin, siksi hän rukoili siihen varmuutta. Jumalan antama varmuus on suuri lahja ja näky, jonka varassa voi elää ja kuolla tyytyväisenä. Mutta ei tämä rukoilija päässyt mitenkään helpolla, sen osoittaa se, että hän lyöttäytyi Paavalin matkaan. Sillä Paavalilla oli jatkuvasti koettelemuksia joka paikassa. Ilmeisesti juuri tästä syystä veljet olivatkin päätynyt sellitovereiksi, usko vie joskus vankilaan?  "Tervehdyksen lähettävät sinulle Epafras, vankitoverini Kristuksessa Jeesuksessa" Filem. 23.

Paavali ei tullut syntisistä suurimmaksi kaljalasin ääressä, tai kossupulloa kallistelemalla, ilotalossa, toisten omaisuutta varastaessaan, valehdellessaan lähimmäiselleen, ajaessaan ylinopeutta, hyväksyessään murhaamisen - vaan Kristuksen seurassa. Silloin hän näki kirkkaassa valossa oman olemuksensa ja Vapahtajan suuruuden. Hyvyyden ja huonouden jännite kuuluu uskovaisuuteen, jos tämä katoaa, on jokin pielessä. Kelvottomissa on aina toivoa, Pyhän Hengen masentama voi vielä nousta ja syntinsä tunteva kaipaa osakseen Jumalan armoa.

Joskus huomaan, että Jumala laittaa sydämelleni muutaman ihmisen aivan erityiseen asemaan. Se on merkki siitä, että nämä ihmiset tarvitsevat tukea ja esirukousta. Eivät he ole erikoisia, hyviä tai suosittuja, ei heitä mainita suurissa juhlissa, eikä heidän lausuntojaan lueta lehdistä. Jos kirjoitat heidän nimensä hakukoneeseen netissä, niin heistä ei tule yhtään juttua tai kuvaa kertomaan heidän saavutuksistaan. Velkaantuminen, rikosrekisteri, konkurssi, sairaus ja heikkous ovat heidän tuntomerkkejään. Heillä on sydämentykytyksiä, verenpainetta, kuulon ja näön heikkenemistä, korkea kolestroli, nousussa olevat sokeriarvot, kilpirauhasen vaiva, bakteerikammo ja jatkuva selkäsärky. Kun näet heitä, ei tulisi mieleesikään vaihtaa osia heidän kanssaan, sillä he ovat monin tavoin säälittäviä. Mutta Jeesus rakastaa heitä ja ajattelee heidän ikuisuus asemaansa, mikä onkaan se tapa millä hän saa heihin kiinnityksen. Hellästi ja hiljaa hän puhuu heille, kun ihminen suostuu kuuntelemaan. Yllättävää kyllä, jokaisen ihmisen perusongelma näyttää olevan torjua Jeesus sydämestään ja kodistaan mahdollisimman kauas ja kauan. Niin jumalallinen kutsu saa odottaa, sillä siihen ei ole aihetta, kun ihmisellä on muuta tärkeämpää tekemistä, kuten ostokset, bisnekset, elämänlaadun kohottaminen, matkailu, harrastukset ja sukulaisten kanssa peuhaaminen. Joillekin Jumala kuitenkin antaa sydämelle ystävän ikävän, yhteyden kaipuun ja seurakunnan rakentumisen. "Hän ikävöi teitä kaikkia ja on kovin huolissaan siitä, että olitte kuulleet hänen sairastavan. Hän olikin sairaana, kuoleman partaalla. Jumala kuitenkin armahti häntä, eikä ainoastaan häntä, vaan minuakin, etten saisi lisää murhetta." Fil.2:26-27. Uskovan sairaus on musertava kokemus, jos hän on ajatellut olevansa haavoittumaton, tai erikoisessa suosikkiasemassa, tai menestyksen mannekiini, tai hyvän ihmisen näyttelijä. Kärsimys pysäyttää hänet huomaamaan oma haurautensa. Kun siihen tömähtää vielä oikein kova synnintunto ja tajuaa olevansa lainrikkoja, pahantekijä, valehtelija, asioiden vääristelijä ja oman edun tavoittelija toisten kustannuksella, voi valita seuraavaksi yhteislauluksi sopivasti: Tuhkasta nousee aamu tai En etsi valtaa, loistoa, tai Harva meistä on rautaa.

Joskus kuolema käy aivan tuossa vieressä, mutta joutuu vielä odottamaan aikaansa ja ihminen selviää hetkeksi tähän maailman synkkyyteen: Vielä muutama lottorivi, kotipitsa, veroilmoitus ja hoosianna?

Kuitenkin tarvitsemme Jumalan armoa kipeästi, jatkuvasti, koskettavasti. Tarvitsemme sitä itsemme tähden, toisten tähden, maailman tähden, vihollisten tähden, ystävien tähden, synnin tähden, avuttomuuden tähden, ympäröivän pimeyden tähden, mielen murskaavien kokemusten tähden. Jumalan armo on ihmeellinen lääke, joka parantaa vastaanottajansa. Se antaa elinvoimaa, ilo ja vapautta. Se rohkaisee, tukee ja auttaa katsomaan asioita totuuden valossa. Armo näkyy toisissa ihmisissä, kun heitä katselee Golgatan kautta. Muuten on vaikea ymmärtää luomista ja ihmisen elämän tarpeellisuutta. Sillä kaiken turhuuden keskellä loistaa Jumala valo Kristuksessa, armon ja anteeksiantamuksen valo. On erikoinen kokemus päästä tuohon valokeilaan. Se on hämmentävää, varsinkin syrjäänvetäytyvälle, takapulpetin oppilaalle, "ei musta ole mihinkään" -tyypille. Jeesuksen armo eheyttää persoonan, ihminen tulee näkyviin, ja alkaa elää. Armo nostaa ojasta, laittaa veren kiertämään ja kävelemään, avaa suun puhumaan kauniita sanoja, laulamaan Jumalalle ja ihmisille. Armo avaa kukkarot uhraamaan omastaan, antamaan sen, mitä lähimmäinen tarvitsee. Armo synnyttää sydänyhteyden ja sytyttää rakkauden Vapahtajaan ja uskoviin, Jumalan seurakuntaan. Armo pyyhkii pois synnintahrat vanhurskauden puvusta, uudistaa kasteenliiton ja nostaa kurjuuden kahleilla sidotut syvyydestä Kristus-kalliolle. Armo tekee perfektionistista epätäydellisen, ylpeästä nöyrän, itseriittoisesta Kristus-riippuvaisen, pahasisuisesta Herran lampaan.

Jeesus, me roikumme sinussa, että saisimme osaksemme sinun hyvyyttäsi ja laupeuttasi. Sitä samaa me pyydämme ystävillemme ja sukulaisillemme. Haluamme ajatella vain onnellista loppua ja kirkastumisjuhlaa heidän kanssaan luonasi kirkkaudessa. Muista meitä, kuule rukouksemme, tue meitä ja anna meidän kokea Pyhän Henkesi vaikutusta, valaistusta ja ohjausta matkallamme täällä pimeyden maailmassa kuolemanlaaksossa. Anna meille tuntuvaa armoa, että paremmin tuntisimme sinut.

Kun suomukset putoavat….

Ateistin lapsi kysyi kerran häneltä: - Isä, tietääkö Jumala, että me ei uskota häneen?

Niinpä niin, ei ole helppo olla aina johdonmukainen ja itsevarma - varsinkaan, kun ei ole kallio jalkojen alla?

Juttelin yhden fariseuksen kanssa hiljattain. Hän oli mukava mies, mutta ei tullut toimeen kenenkään kanssa johtuen siitä, että kaikissa muissa oli liikaa vikaa tai kokonaan viallisia? Olimme ystäviä ja siksi voimme puhua melko suoraan asioista, kuitenkin tämä alue tuntui olevan erityisen vaikea, koska totuuden kirkastuminen voi rikkoa ystävyyden? Olin siis neuvoton. Mies kertoi omista saavutuksistaan ja taisteluistaan, jotka hänen mielestään olivat kaikki pelkkää hyvän tavoittelua ja Jumalan edun etsimistä. Hän kertoi, millaisiin koetuksiin hän oli joutunut juuri em. syistä. Jouduin siis peilaamaan hänen käytöstään myös omiin pyrkimyksiini ja ihmissuhteisiini - olin myös syntinen, epäonnistunut ja melko turha tyyppi. Meitä oli kaksi - ainakin?

Keskustelun jälkeen mietin farisealaisuutta ja huomasin sen olevan kansantauti, joka sokaisi ihmiset ja sotki uskovien mielet, rikkoi pyhien yhteyden, sammutti Hengen tulen ja rakkauden. Se vaati puhtautta, mutta oli itse likainen. Se vetosi oppiin, mutta ei elänyt sen mukaan. Se puhui toista ja teki toista.

Kun entinen fariseus Paavali tuli kosketuksiin Jeesuksen kanssa, hän sokeutui tämän kirkkaasta valosta, istui paastoten ja rukoillen odottaen vastausta. Silloin Jumala lähetti hänen luokseen Ananias nimisen uskovan, joka opasti häntä Kristuksen tuntemiseen. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset" Apt.9:18. Suomukset olivat kuva hänen harhautumisestaan farisealaisuuteen. Ne kuvaavat sattuvasti meidän ihmisyyttämme ja inhimillisiä edellytyksiämme. Vapautuminen suomuksista taas kuvaa Kristus-suhteen löytymistä, uudestisyntymistä, uutta elämää, uutta luomusta, uutta aikaa, Jumalan valtakuntaa ihmiselämässä.

Tutkiessani tätä huomasin Paavalin tuovan uudestaan useita tapauksia elämästään, jotka viittasivat menneisyyden harharetkiin.

1.Uskonnollisuuden suomukset ilmenevät järjestelmällisessä kuvauksessaan uskontonsa perinteen mukaisesti.  "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia…" Apt.22:3-4. Suomukset ilmenivät hänen tuhovimmassaan Jeesuksen omia kohtaan, jotka hän näki kaikkein pahimmiksi ihmisiksi, joita vastaan oli aina taisteltava ja jotka oli hävitettävä maan päältä. Uskonnollisuus saa sielun kiehumaan hyvää vastaan.

Mutta suomukset eivät jääneet tähän, sillä uskonnollisuus kiivaudessaan ajaa ihmiset omiin piireihinsä ja seurauksena on lahko, joka on ainoastaan oikeassa. Tämä tietysti ilman Jumalaa ja Kristusta.

2.Lahkolaisuuden suomukset ilmenevät "….niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi." Apt.22:5. Lahkolaisuuden vaiva kalvaa aina puhdasoppisuutta ja siihen liittyvät voimakkaat arvovaltaiset henkilöt, johtajat, joita totellaan sokeasti. Niin tässäkin, aikansa korkein kirkonjohtaja siunasi toimillaan eksyneen lahkolaisen askeleita Jeesusta vastaan.

Vanhoilla päivillään Paavali istui vankilassa odottaen kuolemantuomiotaan ja kirjoitti siellä jäähyväiskirjeitään uskoville. Niissä teksteissä hän korostaa, kuinka vahva ihminen hän on ollut, kuinka hän luontonsa puolesta kiivaili, vihasi ja hyökkäsi. Hän näkin turmeltuneen lihansa suuruuden ja vaarallisen olemuksen.

3.Itseriittoisuuden suomukset olivat pudonneet häneltä, kun hän kirjoitti: "Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä…." Fil.3:3-4. Siinä hän oli riippuvainen Herran Hengestä, ilman lihan voimaa. Hän ei kerskunut liitonmerkistä ulkoisena ilmiönä, vaan oli kiitollinen Kristukselle, joka antoi hänelle sydämen ympärileikkauksen. Kuitenkin hän näki ilman suomuksia olevansa lihassa vahva ihminen, hänessä oli siis hautaan saakka jotakin pyhittymätöntä.

Kun Paavali siis kuvaili elämänsä peruspylväitä farisealisuuteen lapsuudesta nuoruuteen, hän rakensi helposti polun, joka noudatti tavoiteltua ja kunnioitettua kulttuuria. Se olisi varmaan ollut kuin suoraan muistokirjoitus kuolleen lähimmäisen saavutuksista?

4.Juutalaisuuden suomukset olivat selvästi piirretyt uskovien tietoisuuteen. "….joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton." Fil.3:5-6. Mutta sitten hän tipauttaa kaikki juutalaisuuden suomukset kerralla roskakoriin, niin että helisee. Koko sen astisen komeuden raunioille nousee Kristus yli kaiken suureksi. Palvottava Jeesus, ihailtava Jeesus, Herra Jeesus, Vapahtaja Jeesus, ainoa jumalallinen vaihtoehto Jeesus. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana (sonta) - että voittaisin (voittaa omakseen, säästyä) omakseni Kristuksen…." Fil.3:7-8.

Paavali piti suomuksissa kulkiessaan itseään kovin hyvänä ja virheettömänä, kun sanoi itseänsä lakiin nähden nuhteettomaksi. Hän oikeastaan tarkoitti olevansa itselleen Kristus, pelastajansa ja Herransa. Näin käy, kun ei ole Pyhää Henkeä, joka näyttäisi synnin todellisuuden, vaarallisuuden ja kuolettavan otteen ihmisolemuksessa.

5.Synnittömyyden suomukset putosivat uskoontulon myötä, hänestä tuli kurja, viheliäinen, jumalanvastustaja, synninpesä ja käärmeensikiö, helvetin kekäle ja kaiken hyvän vihollinen. "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle…" Room.7:5. Jumalan oma joutuu opettelemaan Kristuksen tuntemisen ohella itsensä tuntemista ja fariseuksilla on tässä pitkä oppimäärä, vaikeat läksyt ja monta kuritusta. "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 7:14  Synnin hallintavalta ei ole enää vain tekoja, vaan puheita, mielialan vääryydet ja laiminlyönnit, joista löytyy aina huomautettavaa. Niin hän tulee musertavaan johtopäätökseen, pohjanoteeraukseen. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 7:18. Voisi kuvitella, että tässä olisi jo kaikki tätä lajia, mutta ei, tämä syvyyksien sankari menee pohjaan asti, niin kuin vain hänen perusteelliseen olemukseensa kuuluu.  "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 7:24 Mutta tämä ei ollut vain puheopillista retoriikkaa, vaan totuus oli saanut poistaa viimeisetkin suomut hänen uskonnollisista silmistään. Nyt hän näki selvästi Kristuksen Jeesuksen.

Vanhana uskovana entiset synnit vaivaavat joskus mieltä, ja vihollinen käyttää tilannetta hyväksi kuormittamalla omantunnon kukkuroilleen. Niin Paavalikin joutui muistelemaan kurjaa epäuskonsa elämää vankilan ankeudessa.

6.Epäuskoisuuden suomukset "…minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;" 1.Tim.1:13. Monta kertaa hän varmaa mietti, mitä olisi voinut tehdä toisin, tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta millä hän olisi voinutkaan, kun ei tuntenut Vapahtajaa? Nyt hän kuittasi epäuskonsuomukset katsomalla kiitollisena Jeesukseen, joka oli kaikessa täydellinen hänen hyväkseen.

Mutta mitä siis tapahtui, kun mies istui pimeydessä suomut silmillään yksinäisyydessä, uskonnollisen elämänsä raunioilla? Jumala lähetti sanansa onnettoman luokse, toinen uskova sai tehtäväkseen mennä tuntemattoman vihollisen ja vastustajan luo, jutella hänen kanssaan ystävällisesti, osoittaa ansaitsematonta rakkautta häntä kohtaan ja kertoa Jeesuksesta, sekä rukoilla elämän palautumista sokeutuneelle. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika." Apt.9:18-20. Tapahtui siis seuraavaa:

1.Hän sai silmien näön takaisin

2.Hän näki Jeesuksen uskonsilmin

3.Hän täyttyi Pyhällä Hengellä

4.Hän nousi ylös

5.Hänet kastettiin

6.Hän söi ruokaa

7.Hän liittyi uskoviin

8.Hän julisti Jeesusta Jumalan Poikana.

Suomukset putosivat, tai ikään kuin suomukset - mitä ne olivatkaan, ne olivat Jumalan sallimuksen puhuttelu fariseukselle. Suomukset olivat este Kristuksen näkemiselle ja kuitenkin hän ymmärsi niiden poistumisen kautta, mikä on Jumalan tahto. Miten valtava kokemus olikaan Paavalille tuo suomusten putoaminen, se muutti aivan ratkaisevasti hänen asennoitumisensa elämään. Jeesus tuli silloin hänelle kaikki kaikeksi. Hänestä, Jeesuksen vastustajasta, tuli nöyrä Herran palvelija, hän otti kristillisen kasteen. Hän halusi vihkiytyä Vapahtajan omaksi ja palvelukseen. Vihan henki väistyi hänen elämästään ja tilalle tuli Pyhä Henki, Herra itse tuli häneen voimallaan ja armollaan. Hänen elintoimintonsa tasaantuivat ruokailun myötä, pakkopaasto loppui rakkauden kohtaamiseen. Uusi ihme hänen elämässään oli uskonyhteys toisten uskovien kanssa. Ne, hetki sitten vihan kohteena olleet Kristuksen seuraajat, olivat muuttuneet rakkaiksi veljiksi ja sisariksi, joiden kanssa hän tahtoi olla ikuisuuden. Hänen käsityksensä Jeesuksesta oli muuttunut päinvastaiseksi kuin ennen, aiemmin hän vainosi kaikkea, mikä viittasi Jeesukseen, nyt hän oli mieleltään muuttunut ja saanut uuden sydämen, kivisydämen tilalle lihasydämen. Hän julisti, todisti ja saarnasi kaikkialla Jeesuksesta, niin kuin ei maailmassa koskaan olisi ollut mitään niin tärkeää kuin Vapahtaja. Paavali uhrasi koko elämänsä Jeesukselle, aikansa, varansa, ruumiinsa, sielunsa, henkensä, ymmärryksensä, kaikki olivat nyt Jeesuksen. Suomukset olivat poissa, hän eli uutta elämää.

Elävä Jeesus, sinä ihmeellinen Herramme, joka voit muutta ihmisen sisäisesti uudeksi, pelastaa ja parantaa, ohjata elämän tielle, tule tähän aikaan, syntisten tuntumaan ja herättämään kurjat kulkijat, pimeyden veikot ja hämärän heput. Anna fariseuksien vapautua suomuksistaan, että voisivat hengenuudistuksen ja armon kirkastumisen kautta elää uutta elämää sinussa, sinun kunniaksesi. Kuinka suuri sinä oletkaan, Jeesus, kiitos Isälle sinusta.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut….?

Lauloin pikkupoikana koulun poikakuorossa ateenalaistenlaulua, menossa oli silloin uuden koulutalon vihkimistilaisuus Turussa. Minut oli komennettu siihen laulunumeroni perusteella ja annettu ymmärtää, että se oli kunniakasta? Silloin se laulettiin vielä kreikaksi:

    Tethnamenai gar kalon eni promachoisi pesonta andr 'agathon peri he patridi marnamenon.....

    (Koska kuolla on mukavaa, jos yksi putoaa eturintamassa, kun hän taistelee kuin rohkea soturi hänen maassa;) Laulun alkuperäinen tarkoitus oli ohjata nuoria miehiä hyväksymään tappaminen ja tapetuksi tuleminen. Olin hieman yli kymmenvuotias, enkä tiennyt mitään sodasta ja lauloin kuitenkin….

    ….Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

    Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

    Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

    Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

    Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

    Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

    Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

    Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

    kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

    Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

    Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.

Olin käynyt yhden vuoden Turun klassillinen lyseota, joka oli toiminut jo vuodesta 1879. Aloitin koulun vanhassa koulurakennuksessa Linnankadun varrella. Aikaisemmin tuossa talossa oli ollut naisvankila ja sitä kutsuttiin spinnhus (kehräämö). Kehruuhuoneen kirkko mainitaan ensi kerran vuonna 1730. Sillä oli ollut oma saarnaaja 1740-luvulta vuoteen 1876, jolloin virka yhdistettiin lääninvankilan saarnaajan virkaan. Kehruuhuoneen kirkonkirjoja on säilynyt vuosilta 1786-1882. Kun Hämeenlinnaan valmistui 1882 työ- ja kuritusvankila naisille, siirrettiin Turun kehruuhuoneen vangit sinne ja Turun kehruuhuone lakkautettiin. Tällä Kurck Öhmanin tontilla oli sittemmin toiminut Turun pataljoonan kasarmi ja myöhemmin tämä kouluhuoneisto.

Koulu, jossa kävin ensimmäisen vuoden.

Suomalainen Wirallinen Lehti nro 102 25.8.1868 uutisoi:

-Turusta kirjoittaa S.T. t.k. 21 p:nä: Murhapoltto. Wiime lauantaina kello 3:n paikoilla jälkeen puolen päivän oli walkia wallallaan kehruuhuonetalon ulkohuoneen ullakossa,mutta saatiin kuitenki pian sammumaan. - Tutkittaissa tunnusti kehruuhuonelainen Ewa Johanna Isakintytär Saarijärweltä, että hän ja waimo Olga Katarina Mast Wihdistä oliwat sytyttäneet tulen.

- Tuomio. Turun raastuwanoikeus on julistanut tuomion murhapoltosta täkäläisessä kruunun kehruhuoneessa ja tuominnut siinä kehruhuoneelaiset Ewa Johanna Isakintyttären, Aholan talosta Kuukkajärwen kylästä Uuraisten kappelia, Olga Katarina Mastin, Mannilan talosta Leppärlän kylästä Wihdin pitäjää, mestauspaikalla menettämään oikean kätensä ja mestattamaan sekä lawalla poltettamaan.  - Sanomia Turusta 27.11.1868

Kuolemanrangaistusta ei Suomessa kuitenkaan laitettu rauhan aikana täytäntöön vuoden 1825 jälkeen, vaan Keisarin armahduksella tuomiot lievennettiin, siitä kuinka tuhopolttajien kävi ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Suomalainen Wirallinen Lehti 14.8.1869 kertoi:

Kehruuhuoneen tarkoituksena oli että pahantapaiset, laiskat irtolaisnaiset samoin kuin rikoksista rangaistuksiin tuomitut naiset voisivat rangaistusta suorittaessaan hyödyttää yhteiskuntaa kehruulla ja kudonnalla.

Vuoden 1868 aikana Turun kehruuhuoneeseen otettiin sisään 112 naista ja 8 lasta. Näistä 105 joutolaisuudesta (irtolaisuudesta), neljä viinan myynnistä, kaksi varkaudesta ja yksi palveluspaikasta karkaamisesta. Vuoden aikana 41 naista suoritti palveluksensa loppuun, kaksi lasta lähetettiin kotiseuduilleen, viisi naista ja yksi lapsi kuoli . Yksi nainen lähetettiin omasta pyynnöstään uudisasukkaaksi Siperiaan. Vähimmillään laitoksessa oli tammi-helmikuussa 41 naista ja 2 lasta, enimmillään joulukuussa 61 naista ja 5 lasta. Kyseisenä vuonna laitoksessa kehrättiin 1022 vyyhtiä villalankoja, 792 1/2 vyyhtiä pellavalankoja ja 883 vyyhtiä rohdinlankoja.

Ateenalaisten laulun oli kirjoittanut Viktor Rydberg ruotsiksi ja suomentanut Eino Leino. Runo on julkaistu Päivälehdessä 2.5.1899. Ateenalaisten laulun oli säveltänyt Jean Sibelius. Se oli protestisävellys. Se on suunnattu suoraan Venäjän keisarin helmikuussa 1899 allekirjoittamaa manifestia vastaan. Manifestilla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Alkuperäiset sanat menivät näin:

    Kaunis on kuolema, kun eturinnassa rientäen kaadut,

    kaadut kansasi vuoks, tähden tän armahan maas.

    Nouskaatte siis tuli-innoin suojaksi syntymämaamme!

    Haudoilla sankarien lapset ne laulaen käy.

    Käyös, nuoriso, käy rivein rikkomattomin, taajoin!

    Pois kuka pelkuri on, heimosta Hellaan pois!

    Kehno ja kurja joukko se on, jonka rintaman eessä

    eellä nuorten sa näät kaatuvan harmajapään.

    Olkohon tää toki ensiksi onni poikasen, jonka

    kutreja kaartavi viel’ kukkaset riemujen kuun.

    Kaunona naisten, urhona miesten hän taistohon käyköön;

    kaunis hän kuolleenakin kansansa muistossa on.

Uusi koulutalo oli juuri valmistunut ja minä lauloin koulupoikana tuota ymmärtämättä, miksi kuolema isänmaan ja aatteen vuoksi on niin tavattoman kaunis ja ketä se sitten hyödyttää? Myöhemmin olen ajatellut, että viettelijät houkuttelivat minut mukaan moiseen roskaan ja sen aikainen yhteiskunta palvoi kummajaista? Miksi meille ei annettu laulua Jeesuksesta, miksi opettajat ja päättäjät eivät kertoneet meille todellisesta elämästä Jumalan yhteydessä ja Kristuksen rauhasta? Miksi meitä vietiin täysin harhaan, miksei kukaan viheltänyt peliä poikki sanomalla, että meitä on petetty? Käsittämätöntä, että näille lurjuksille uhrataan edelleenkin aikaa ja rahaa nostamalla heidän muistoaan, tekemällä heille patsaita ja opettamalla, että he olivat suurmiehiä? Heidät pitäisi nostaa esiin vain varoittavina esimerkkeinä, joiden askeleita ei sovi arvostaa? Sitä paitsi nämä olivat vielä juoppoja ja huorintekijöitä. Kulttuuri on nostanut heitä taiteellisten ansioittensa vuoksi jalustalle. "Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut." Ps.119:92.

Lehtiuutinen kertoi: "Esko Valtaoja Tampereella: Lopettakaa surkuttelu ja kääntäkää katse kohti tulevaisuutta! Lopettakaa voivottelu lamasta ja siitä, että kaikki on huonosti. Kääntäkää katseet tulevaisuuteen, eivät ne menneet ajat enää takaisin palaa. Ja sitä paitsi: asiat olivat ennen paljon huonommin kuin ne ovat nyt! - Ennen oli paratiisi, mutta nyt luisutaan kohti maailmanloppua. Sen täytyy olla nurkan takana, koska maailma on niin kurja. Tätä sanomaa meille tarjotaan joka suunnasta, Valtaoja tykitti. Maapallolla on paljon ongelmia. Sen Valtaojakin myöntää. Mutta hän uskoo vahvasti siihen, että voimme vielä pelastaa maapallon."

Valtaojan ongelma on yleismaailmallinen, hän pelastaa ilman Jumalaa, hänen voimansa ei ole Jeesus, eikä tulevaisuutensa ole Jeesus, eikä pelastuksensa ole Jeesus, eikä paratiisi ole Jeesuksen. Näitä maailmanparantajia riittää tuomiopäivään asti, eivätkä he tunne eivätkä tunnusta Jeesusta Jumalakseen. Heitä kuunnellaan, heitä arvostetaan ja palvotaan, mutta heidän valonsa on pimeää valoa. Heidän sanomansa on tuulen tavoittelua, eikä se elätä. Siitä puuttuu alku ja loppu. "Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mikä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua." Saarn.2:11.

Elia-patsas Karmel-vuorella Israelissa

Jokainen aika kehittää omat konstinsa lasten (ihmisten) viettelemisessä pois Jumalan yhteydestä ja kasteen armosta. Jos ei saada lapsia innostumaan sodasta, niin sitten huveista ja urheilusta, kulttuurista ja taiteista, politiikasta ja vaikuttamisesta – tai tähtitaivaasta. Itsessään viattomat asiat vievät heidät mennessään ja heillä ole enää Kristusta, Jumalaa. Jostain aina ilmestyy joku ”viisas”, joka sanoo ettei ole Jumalaa, että järjestetään me itse vaan asiat kuntoon? Maallistunut yhteiskunta ei suo lapsille Raamattuopetusta kouluissa, se vastustaa Jumalan sanaan pitäytyvää tunnustuksellista kirkkoa ja kaikkea Jeesuksesta todistavaa herätyskristillisyyttä. Aikamme viettelijät halveksivat Jumalan lakia, kymmentä käskyä, Jumalaa Luojana, Kristusta ainoana pelastajana, sekä Herraa, joka kerran tulee tuomitsemaan joka ikisen ihmisen tekojensa mukaan. Joka estää puhumasta synnistä ja armosta, Jumalasta ja Jeesuksesta lapsille tai viettelee heidät pois uskosta tekee kuolemansynnin. "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!" Matt.18:6-7.

Jumalan helmassa lapset löytävät turvapaikan, Jumalan lapset, Israelin lapset. "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana." Dan.12:1. Hädän aikana ihmiset huutavat Herraa avukseen ja hän vastaa heille. Muina aikoina uskovat kantavat lapsensa ja läheisensä Herran helmaan esirukouksin päivittäin. Jeesuksen nimi, Henki ja henkilö ovat vaikuttavia tuttavuuksia ja ilmaisevat salatun Jumalan syntiselle ihmiselle. Herra opettaa omilleen sopivat laulut, jotka vahvistavat uskoa ja kirkastavat Jumalan rakkautta. Pyhä Henki opettaa rukoilemaan ja avaa uudet kielet avuksi heikkoihin huokauksiin. Hän antaa näkyjä, unia ja ilmestyksiä, johdattaa rukoilijan askeleita. Vapahtaja kätkee omansa suojaan hädänpäivänä. "Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tämä laulu: "Meillä on vahva kaupunki, pelastuksen hän asettaa muuriksi ja varustukseksi. Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes.26:1-4

Herra, olen laulanut lapsuudessani niin monta turhaa laulua tietämättä, mitä ne tarkoittavat. Mihin olisinkaan joutunut, jos et sinä olisi tullut elämääni? Olin täysin muiden vietävissä, ohjailtavissa, mielen muokkauksessa, kuoleman tiellä, orjana. En tiennyt paremmasta, kunnes sinä tuli elämääni, pelastit minut, irrotit ihmisistä ja kiinnitit itseesi. Sinä annoit suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle. Jospa jaksaisin aina laulaa sinulle, kiittää sinua, jospa saisin aina katsella kasvojasi ja kuunnella sanasi suloisia säkeitä, jospa voisin aina kulkea heidän kanssaan, jotka rakastavat sinua ja seuraavat sinua kaikessa. Pelasta tämän ajan eksytetyt lapset, vietellyt pakanat, kurjat poloiset, avuttomat, sokeat tiedemiehet, perkeleen lauluntekijät. Ilmaise katoavaisuutemme, puutteellisuutemme ja syntisyytemme, että voisimme aina kääntyä puoleesi armoa etsimään.