Paimenia tarvitaan

Nykyään on Suomessa paljon pappeja, virkapappeja, yleisenpappeuden kristittyjä, ja omatekoisia, jotka edustavat ainutlaatuisesti ainoaa oikeaa Jumalaa. Kaikki joutuvat miettimään ja kyselemään Jumalansa edessä, mikä heidän asemansa ja tehtävänsä on tässä ajassa. Hyvä niin. Kaikille papeille ei edes riitä virkansa puolesta töitä, mutta kyllä he kaikki jotakin puuhailevat. Papeilla on ollut kautta aikojen suosituimmuusjärjestelmä, eräänlainen racinglista, joka nostaa ja laskee pappiparat hyviin ja huonoihin, osaaviin ja avuttomiin, menestyviin ja luusereihin. Ajassamme on käynyt niin, että suuren synnin jälkeen on pappi pudonnut syvyyteen, kauas ihmissuosion ulottumattomiin. Samanaikaisesti joku kollega on vain kyennyt nostamaan kannatustaan. Heikkolahjaiset, huonosti pukeutuvat ja käyttäytyvät, rumat, sairaat ja vialliset ovat myös pudotetut armotta keräilyeriin. Samoin väärin papinviran ymmärtäneet tai siihen pyrkineet on tuomittu.

Harvassa olivat aikoinaan Herran palvelijat, vaikka takana oli juuri suuri herätys ja ihmeellinen hengenvuodatus, jossa kansaa kääntyi joukoittain. ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne;” Fil.2:20. Meidän aikanamme on taisteltu pappeudesta ja kelle se nimitys kuuluu, tätä taistelua on käyty lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä – kuin makkaramainoksessa.  Mutta kaiken tämän pappeuden sekamelskan keskellä kysyn: missä ovat tämän ajan paimenet? Missä ovat vastuunsa tuntevat papit, jotka toteuttavat paimenen kutsumustaan ja armolahjaansa? Missä ovat Jumalan kansasta huolehtivat paimenet, jotka vaivojaan laskematta palvelevat Herransa Hänen lampaittensa keskellä ja parhaaksi? Missä ovat paimenet, jotka ruokkivat Kristuksen lunastamat ihmissielut, ja jaksavat kuluttaa aikansa ja varansa heidän hyväkseen? 

Muistan oman uskonelämäni alkutaipaleelta erään uskovan miehen, jolla oli suuri merkitys elämääni. Hän oli aina valmis tapaamaan tarvittaessa, hän vastasi lukuisiin kysymyksiini, joita alussa oli paljon. Hän neuvoi Raamatun lukemisessa ja hän antoi hyviä vinkkejä, millaisia hengellistä kirjoja kannattaisi lukea, mitkä antavat ravintoa. Hän vei minua toisten uskovien luo ja pyrki luomaan mahdollisuuksia, joissa saatoin rakentua uskonyhteydessä. Hän rukoili puolestani, kaikkien mieltäni askarruttavien kysymysten puolesta. Lisäksi hän oli esimerkillinen, hän eli niin kuin opetti. Toisaalta hän oli hyvin vaatimaton persoona, eikä tehnyt itsestään suurta numeroa. Silloin hän oli aivan välttämätön henkilö elämässäni, koin että hän oli Jumalan valitsema paimen minulle. Aikanaan tiemme erosivat ja minun tuli ottaa itse vastuuta elämästäni.

Millainen on Kristus, sellainen on hänen seuraajansa. Jos ihminen ei tunne Vapahtajaa, ei hän voi ammentaa tämän armosta uskoa tekemisiinsä. Luonnostamme olemme itsekkäitä, mukavuuttamme, hyviä virkoja ja taloudellista hyötyä tavoittelevia. Pappi ei luonnostaan ajattele Herran lampaita, hän tarvitsee siihen uudensyntymän, uuden luonnon, Kristuksen rakkauden ja ilmestyksen Golgatalla, Siionin vuorella. ”Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan… kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. ” 1.Piet.5:1-4. On siis ensin nähtävä, että uskovalla ja paimenella on Ylipaimen, Jeesus. Jeesus ei saa koskaan kadota sydämestä, muuten kaikki menee hukkaan. Toiseksi on ymmärrettävä että toinen ihminen on uskovana Herran oma, eikä niinkään minun tai meidän seurakuntamme leimojen tarpeessa. Kolmanneksi pitää tietää, että Vapahtaja on tullut pelastamaan ihmisiä, ei tuhoamaan tai tuomitsemaan, ei hylkäämään tai hukuttamaan, sillä viholliset kyllä tekevät kaikkensa, että näin kävisi. Neljänneksi on pyydettävä Ylipaimenelta itselleen sydämen halua palvella niiden keskellä ja kanssa, jotka Hän on elämäämme valinnut.

Usein uskollisinkin paimen väsyy laumaan ja kyllästyy ihmisiin, heikkouksiin, vajavaisuuksiin. Hän etsii uutta laumaa, parempia ihmisiä, hurskaampia uskovia tai vähemmin hurskaita sieluja – oman makunsa ja mielentilansa mukaan. Tilanne on vähän samanlainen kuin huono avioliitto, on kurjaa, kestämätöntä, kärsivällisyys koetuksella, ahdistaa ja kiukuttaa. Silloin sitä niin tavattoman helposti alkaa vilkuilla naapurin pöytään ja kiinnostumaan toisen puolisosta, jossa ei näytä olevan mitään vikaa – vain hyviä puolia (ne, mitä hän silloin näkee silmillään). Mutta paimenen tulisi jaksaa olla kaikenlaisten Kristuksen lampaitten kanssa. Pitää jaksaa yksinkertaisia, raskasmielisiä, kiirehtiviä, mietiskeleviä, väsyneitä, sairaita, ontuvia, puutteellisia, lapsellisia, tosikkoja, omituisia, köyhiä, toisinajattelevia, mieltään muuttavia, etsiviä, arvostelevia, juomareita, ylensyömäreitä, kaikin tavoin syntisiä kristittyjä. Sillä kaikelle on aikansa….

Jeesus, suuri ylipaimenemme, auta seurakuntaasi kaikkialla pysymään koossa, riidoista sovintoon, ihmisheikkouksista rauhaan. Anna meille paimenia, jotka huolehtivat sieluistamme niin kuin sinä. Varusta aikamme kristityt huolehtimisen ja hoivaamisen avuilla, anna meille keskinäistä rakkautta, joka lujittaa uskoamme sinuun.