Vanhoja kirjeitä

Joulun aikaan etsin vanhoja negatiiveja ja löysin matkalaukullisen vanhoja kirjeitä ja postikortteja 40-vuoden ajalta. Luin niitä sitten usean päivän ajan, lajittelin ja niputin. Palautin vanhoja muistikuvia mieleeni ja kävin läpi mennyttä elämää. Muistin monet ystävät, heidän äänensä, sanansa, kasvonsa. Mietin, että elämä on lyhyt, sillä monet ovat jo poissa täältä ajasta. He ovat siirtyneet ajattomuuden alueelle.

Kirjeissä oli paljon tunteita, iloja ja suruja, salaisuuksia ja julkista tietoa. Monet niistä olivat kirjoitetut yksinäisyydessä, sairaana, hylättynä ja suuressa heikkoudessa. Mutta joukossa oli paljon hauskoja, humoristisia viestejä, jotka saivat minut vieläkin iloiseksi. Huomasin, monet elävästi uskossa olleet olivat luopuneet Jeesuksesta, monet eivät enää pitäneet mitään yhteyttä. Vanhat muistot olivat kuivuneet kuin syksyn lehdet, rypistyneet ja tummuneet. Niissä ei ollut enää elämää, emme voi palata takaisin alkuun kuin noppapelissä.

Jossain vaiheessa olin aivan täynnä kirjeiden sanomaa, inhimillistä vuodatusta ja jossain määrin myös Jumalan puhetta niiden kautta. Vein ne rukouksessa Herran eteen, ne elossa olevat ihmiset - enhän tiedä monenkaan nykytilaa? Jos katsoin vanhaa rippikouluryhmäkuvaa Maarian kirkossa, Turussa, niin en muistanut enää montakaan nimeä tuosta joukosta. Missä he olivatkaan nyt, moniko oli vielä elossa, oliko joku uskossa Kristukseen - olivathan he kanssani silloin luvanneet uskoa ja seurata Herraa? Jes.37:14. "Kun Hiskia oli ottanut kirjeen sanansaattajilta ja lukenut sen, meni hän Herran temppeliin; ja Hiskia levitti sen Herran eteen." Uskova voi olla avuton, mutta hänellä on suuri Jumala, joka kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Eikä mikään ole ihmisen kannalta niin tärkeää kuin sielun pelastus.
Nykyään ei enää kirjeitä kirjoiteta, sen korvaavat sähköiset viestimet. Elämä on hektistä ja kaikki tapahtuu pikavauhtia. Emme kykene enää luomaan sellaista tunnelmaa kuin kirjeissä oli ennen vanhaan. Nykyään kysymme: missä sä oot, onks hyvä puhua, ja nähdään. Siinä ne tärkeimmät.
Olen harmitellut myös sitä, että sukuni vanhat kirjeet ovat tyystin hävinneet tai hävitetyt. Muistan nähneeni lapsena isoja nippuja vanhoja kirjeitä, joista sain irroitella postimerkkejä kokoelmiini. Nyt niitä ei enää ole. Ne olisivat ehkä sisältäneet mielenkiintoista tietoa entisajan elämästä ja ihmisistä, ehkä olisin itsekin oppinut jotakin hyödyllistä? Mutta nyt on vastattava kysyjille: en tiedä.

Jokainen kontakti täällä ajassa on mahdollisuus hyvän yhteyden rakentumiseen. Mutta meillä ihmisillä on rajoittunut kyky tehdä sitä, päinvastoin, me tuhoamme ja pilaamme monet ihmissuhteet synneillämme ja itsekkyydellämme. Siksi hengellinen yhteys on suuri Jumalan lahja, jonka arvon ymmärtää vasta, kun sitä ei ole. "Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;" 2.Kor.3:2-4. Näitä kirjeitä tarvitaan tässä ajassa. Ne voivat muuttaa elämän kulkusuuntaa ja ihmissydämiä. Niissä on taivaallinen postileima ja valtuutus.

Rakas Vapahtaja ota ystäväni läheltä ja kaukaa, tuo heidät valtakuntaasi. Osoita hyvyytesi jokaisen kohdalla, vaikka emme koskaan ansaitse sitä. Auta meitä näkemään, kuinka sinun armosi on kulkenut kansamme pitkin matkaa - pimeinä ja kylminäkin päivinä.