Kerrotaan, että mies meni lääkäriin, näytti iloiselta ja hyväntuuliselta noin äkkiä arvioiden. Hän kertoi lääkärille selkänsä olevan kovin kipeä ja sattuvan aina kun sitä vääntää eri asentoihin. Kävelykin tuntui vaikealta, paikallaan seisominen lisäsi kipua ja yöt olivat välillä kovin tuskallisia. Lääkäri katsoi hymyilevää miestä ja sanoi sitten: - no ei uskoisi, että teillä on vaivoja, kun naamaa katsoo? Tähän mies vastasi, ettei hän naamaa valitakaan vaan selkää.
Lapsuudessani otettiin harvakseltaan valokuvia, eikä kaikilla ollut edes omaa kameraa. Mutta ihmiset menivät sitten valokuvaamoihin ikuistamaan itsensä ja perheensä. Ammattilaisilla olivat hyvät pelit ja siksi kuvat olivat laadukkaita. Yksi yhteinen piirre sen aikaisissa kuvissa oli, kaikki ihmiset olivat aina vakavia, totisia ja arvokkaan näköisiä. Vähitellen kuvauskulttuuri sai vaikutteita ulkomailta ja niin sitten kuvanottajat pyrkivät naurattamalla saamaan vakavuuden pois. Jännittyneitä ihmisiä yritettiin vapauttaa ja hymyilemään, vaikkei olisi ollutkaan kovin hauskaa.
Eräässä seurakunnassa arvosteltiin evankelisia saarnaajia sanomalla, että ne puhuvat helvetistäkin hymyssä suin. Mietin sitten, että kukahan meistä siellä oli sillä tavoin esiintynyt ja missä yhteydessä? Sitten selasin taas internetiä ja noita kristillisiä sivuja. Huomasin, että lähes kaikki henkilökuvat olivat hymyilemässä kuin pudotakseen seurakunnan syliin. Ilme oli sitä luokkaa, että olisi voinut kuvitella kaverin saaneen juuri 5 oikein lotossa, palkankorotuksen, tai ylimääräisen veronpalautuksen? Kun sitten mietin noita julkisuuden henkilöitä, joista moni on minulle tuttu, niin ajattelin, että selvästi totisempi ilme olisi heille ajankohtaisempi?
Hymy-kulttuuri on tullut meille kaupallisuuden mukana jäädäkseen. Jos aikoo jotain myydä, pitää näyttää siltä, että tavara on tuomassa iloa elämään. En ole itse kovin kauppias-oloinen ja muistan kuinka joskus julistustyöni alkuaikoina jouduin kauppaamaan työnantajani tuotteita ja se oli vaikeaa. Tein hommaa velvollisuudesta, mutten nauttinut siitä. Varmaan se näkyi päältä, koska muut työkaverit tuntuivat aina onnistuvan samoissa hankkeissa minua paremmin? Huomasin, että minun oli helpompi antaa tavaraa ilmaiseksi kuin myydä sitä. Joku sanoisi, että olin väärällä alalla? Omia kirjojani, kasettejani, CD-levyjäni ja muistitikkujani kuitenkin levisi tuhansittain vuosien aikana. Liekö syy sitten siinä, että myin niitä halvalla?
Lienemme omaksuneet täällä hyvinvoinnin keskellä niin suuren myönteisen asenteen, että tapahtuipa mitä tahansa, olemme kuin TV-mainoksessa yhtä hymyä. Itkeminen ja sureminen katsotaan epäonnistumisen ilmaisuksi, jota pitää välttää. Toinen mieliä muokannut käsite on ollut kautta aikojen synkkä uskovaisuus. On ajateltu, että sellainen mainostaa Jumalaa huonosti ja hymysuin päästään suurempiin voittoihin käsiksi? Onhan seurakunnan tavatessa mukavampi kohdata jo kaukaa hymyilevä lähimmäinen kuin joku happaman näköinen kanssakulkija, jonka odotuksista ei ole tietoa? Mutta eikö se synkkä uskovakin ole Herran oma?
Eräs Raamatun sairas mies kääntyy katsomaan menneitä päiviään, kun vielä oli ollut terve ja kovassa kurssissa yhteiskunnassa. Oikein erikoisena huomiona hän muistaa ylimielisen hymynsä vaikutuksen ympäröiviin surkimuksiin, jotka etsivät mahdollisesti lohdutusta häneltä? "Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet." Job 29:24. Voi vain kuvitella, miltä noista ihmisistä tuntui, kun rikas ihminen luo heihin ylitsevuotavan hymynsä tekemättä kuitenkaan yhtään mitään lievittääkseen näiden tuskaa ja hätää. Ylpeän hymyn takana oli suuri itseriittoisuuden ihminen: "He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa" Job 29:21-23,25. Ei sanaakaan Jumalasta, Vapahtajasta, esirukouksesta, omastaan jakamisesta, toisen huomioimisesta. Ei hän avannut kotinsa ovia kärsiville, Jumalaa kaipaaville, sorretuille, heikoille. Hänellä ei ollut mitään muille, kaikki elämä pyöri narsistisesti vain hänen ympärillään. Mutta nyt sairaus runteli häntä, Jumala oli sallinut saatana käydä hänen kimppuunsa murentamaan hänen luottamusta itseensä. Omavanhurskauden järkyttävä mato oli tulossa ulos hänen sydämestään. Kurjuus keinutteli hänen arkipäiväänsä, hyvän päivän tutut olivat vaihtaneet toiselle puolelle katua kulkemaan hänen tullessaan vastaan. Eivät he tervehtineet häntä ja vanhat ystävätkin yrittivät vain löytää hänestä virheitä, minkä tähden hän oli joutunut pois hymy-pojan asemasta. "Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi" Job 30:28,31
Ollessamme Kymenlaaksossa työssä 90-luvulla kävin tapaamassa Olavia, hän oli pappina Kotkassa. Hän esitteli minulle nuoruutensa Raamattua, johon oli tekstannut kutsumuksensa alussa psalmin sanat 51:17. "Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi." Nyt paljon myöhemmin hän oli virassa ollessaan sairastunut vakavaan aivokasvaimeen ja joutunut leikkaukseen, jossa häneltä hävisi kokonaan puhekyky. Hänen oli pitänyt opetella uudestaan puhumaan ja muutenkin hänen koko asemansa oli vaakalaudalla sairauden tähden. Mutta hän teki, mitä kykeni. Sitten hän viittasi tuohon vanhaan Raamatun sanaan ja kertoi minulle itkuisena, miten todellinen se rukous olikaan ollut hänen elämänsä vaikeimmassa hetkessä. Kului vain vähän aikaa tapaamisestamme ja Olavi kuoli. Hän puhui aikansa ja meni Jeesuksen luo, hänen ei tarvitse enää koskaan itkeä, taivaassa hän voi aina hymyillä.
Jeesus, kaipaan hymyä, sinun hymyäsi, Jumalan hymyä. Hymy on totuttu pitämään hyväksymisen merkkinä. Luulen, että monet kaipaavat, mutta pelkäävät, että olet vihainen. Ehkä ihmiset ovat syyllisiä ja kantavat monenlaisia murheita mukanaan jatkuvasti? Anon siis anteeksiantamusta ja sen tuntuvaa kokemista tähän aikaan, sillä vain sinä voit sen ihmisille antaa. Rukoilen muutosta sydämissä, pimeyden poistumista, vallankumousta, että sinä saisit herruuden orjuutetuissa mielissä ja saatanan ryöstämistä sieluista tulisi seuraajiasi. Vain sinä voit muuttaa itkut iloiksi, masennuksen hymyksi, pimeän valoksi, kuoleman elämäksi, ajallisen taivaalliseksi, syntisen uudeksi ihmiseksi. Tee se!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti