Vuorisuolaa suoraan Golgatalta

Meidän seurakunnassa oli piispantarkastus tai siis piispa yritti tarkastaa seurakunnan tilaa? Paikallislehti oli toimittanut mittavan esityksen kuvineen selostuksineen tästä. Eräällä koululla oppilaat saivat esittää kysymyksiä korkea-arvoiselle kirkonpalvelijalle. Eräs oppilas kysyi: Mutta mikä on piispan mielestä elämän tarkoitus? Hän vastasi: - Se vaihtelee eri elämänvaiheissa. Se on erilainen koululaisella ja perheenäidillä. Tärkeää on hoitaa kullakin hetkellä tehtävänsä vastuullisesti, lähimmäistä palvellen.

Lukiessani vastauksen, heräsi kysymys: eikö todellakaan muuta? Ilmeisesti suurin osa ihmisistä elää juuri tuon kaavan mukaan - vastuullisesti ja palvellen - ja elämä lipuu pois ja sitten on edessä vain viimeinen tuomio, joka ei lupaa hyvää, jos ei ole Jeesuksen tuttu. Vanha katekismus sanoi sen aikanaan: "Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia." Entäpä jos tuo mainittu oppilas olisikin tosissaan etsimässä totuutta kuin Pilatus aikoinaan, entäpä jos hänellä olikin etsikkoaika päällä. Murheellista seurattavaa on tämä kirkollinen eliitti. Ainoa millä voi uskovaisia lohduttaa on se, että eliittijoukot ovat hyvin raamatullisia, koska Sana sanoo: ”…. se päivä ei tule, ennenkuin luopumus (Jumalan ja hänen sanansa hylkääminen) ensin tapahtuu….”2.Tess.2:3. He edistävät luopumusta koko painollaan – ja sitä on paljon.

Ehkä on hyvä tässä vaiheessa kertoa, miksi kirjoitan mm. tätä blogia. 1.Oma seurakuntani ei julkaise juttujani. 2.Oma työnantajani ei myöskään suostunut minun blogiini. 3.Kun se on tässä muodossa, ei kukaan pääse sitä sensuroimaan. Olen sitä mieltä, että kirkko, paikallisseurakunta ja herätysliike tarvitsevat opposition pysyäkseen hereillä. Jos kaikki huutavat Kristuksen ristiinnaulitsemista kuin entiset körtit, ja koko katsomo nukkuu ruususen unta, on tärkeää lisätä suolaa – se antaa makua ja piristää. Sellaista on Jumalan sana, joka on kokonaan totuus – ja kaikki muu onkin pelkkää valhetta! Pitäisi ammentaa vuorisuolaa suoraan Golgatalta.

En tarvitse toisia uskovia? Näin sanoi eräs hurskas sielu kerran ja mietin sitä sitten myöhemmin usein. Silloin kyse oli jostakin ihan tavallisesta seuratilaisuudesta, johon uskovat normaalisti kokoontuvat. Miksi uskova tulee tällaiseen johtopäätökseen, mikä on mennyt pieleen tässä kehityksessä? Eristäytyvä uskovaisuus on hyödytöntä itsekkyyttä, jossa ihminen keskittyy vain omaan tuntemukseensa. Se on pienimuotoista luostari-aatetta, sen keskellä istuu pieni munkki tai nunna pyhityselämänsä korkeasuhdannetta. Miksi uskova eristäytyy, tai miksi aiemmin niin aktiivinen seurakuntalainen ei jaksa enää olla uskovien yhteydessä, jumalanpalveluksissa, seuroissa, raamattuopetuksissa, rukouskokouksissa, palvelutehtävissä toisten kanssa?

Ilmeisesti perussyy on kuitenkin aina sama, synneistä yleisin ja suurin – epäusko. Vaikka Jumalan sana on selvä ja yksiselitteinen, se ei enää vaikuta mitään. Ihminen on siirtynyt kuolleeseen uskoon, uskoon ilman tekoja. Uskovaisuuteen ilman Kristusta ja tämän seurakuntaa. Aivan kuin jalka päätäisi jättää ruumiin ja sanoa: että kuljenkin tästä lähin yksinäni ilman vartaloa ja päätä! Peräkamariuskovainen voi pitää itseään kovinkin hurskaana ja onnistuneena, mutta hänen hedelmätön suhteensa toisiin uskoviin vie pohjan pois koko kristillisyydeltä. Kristus ei yksinkertaisesti synnytä lapsia hankeen tai heitä heitä komeroon. Hän on satsanut koko elämänsä ja uhrinsa rakentaakseen maan päälle seurakunnan, jossa uskovat yhdistyvät hänen kauttaan toinen toisiinsa. ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Luuk.11:23. Joka siis ei jaksa olla uskovien seurassa muuta kuin omaa ääntään kuunnellen, on jo hengellisesti kuollut. Vaietkoon siis kokonaan, kunnes tulee taas köyhäksi. Joka taas valikoi uskovia mielensä mukaan, joutuu myös pahaan syöksykierteeseen, jossa ei kohta ole ketään kelvollista, vaan kaikissa löytyy liikaa vikaa. Sitten on sellaisia uskovia, jotka ovat loukkaantuneet ja katkeroituneet, koska heitä on survottu tai sohaistu, arvosteltu tai piesty sanoilla. Samaan sarjaan kuluvat nekin, jotka eivät ole mielestänsä päässeet tarpeeksi esiintymään. Aikansa he ovat jaksaneet katsomon puolella, mutta sitten vetäytyneet kokonaan tai etsineet uuden lahkon itselleen. Lahkon nimi on ”Ennenkokematon”. Mutta eivät he jaksa sielläkään olla kauan, se kun ei ole heidän arvonsa mukaan tarpeeksi fiksu? Taas tarvittaisiin vuorisuolaa.

Raamattu yhdistää Jumalansanaan uskovat toisiinsa ja antaa aiheen yhteen tulemiseen. Irtiottoja se ei esitä, sillä uskovat tarvitsevat ehdottomasti Kristusta ja toinen toisiaan. Seurakunta on rakennettu niin kuin Jumala tahtoo, eikä siitä voi ketään heittää yli laidan tarpeettomana. ”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä." 1.Kor.12:18-21. On joskus hyvä pysähtyä miettimään oma kutsumustaan uskovana ja miten Jumala haluaa minun asettuvan tässä yhteydessä paikkaani. Yllättävää kyllä, mutta juuri teologia ja sen parissa touhuilevat ovat usein kaikkein hanakampia kampittamaan toisia ja itse vetäytymään vartiopaikaltaan, palvelustehtävistään ja sammuttamaan armolahjansa. Senkin he sanovat johtuvan vain teologiasta? Teologia tarvitsisi vuorisuolaa.

On normaalia, että uskovat tulevat kokoon kerran viikossa kuulemaan Raamatun sanaa, rukoilemaan ja viettämään ehtoollista. Se on Jumalan tahto. Vain poikkeukselliset olosuhteet tai elämäntilanne voivat olla syynä, ettei se ole mahdollista. Mutta siihen ei pidä pyrkiä, sillä Jumala varustaa omansa rakentavalla mielellä ja Pyhä Henki innostaa uskovia aktiivisesti ajattelemaan sielunpelastusta ja hengellistä rakentumista. ”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” 1.Kor.14:26. Meidän aikanamme pitäisi enemmän korostaa yhteisvastuullisuutta ja jokaisen mahdollisuutta olla Jumalan työtoverina. Jokainen kokoontuminen voi viedä uskovan lähelle Herraa. Muutamat lukevat tätä niin, että vain karismaattiset kokoukset ovat Herrasta. He menevät vain profetoiden ja ilmestysten perässä, Raamattu ei ole heille kovinkaan tärkeä, eivätkä he ajattele Kristuksen laumaa palvelupaikkana. Tarvittaisiin vuorisuolaa.

Joskus uskova sairastuu ja olosuhteet eivät kerro hyvää hänen tulevaisuudestaan. Inhimillinen arvio voi olla musertava, ja lähtö häämöttää tai ainakin suuri pimeä huone? Jumala on kuitenkin antanut suuren lupauksen sairaalle uskovalle, että hän saisi toivoa ja rakkautta osakseen pimeään elämäänsä. ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.” Jaak.5:14-15. Olen joskus kertonut toiselle uskovalle, että tämä lupaus on tarkoitettu elämämme parhaaksi ja uskon vahvistukseksi. Siinä valinta on sairaalla, hänen tulee olla aktiivinen, hänen tulee luottaa Raamatun sanaan. Muut sitten hoitavat oman osuutensa ja koko porukka huokailee Herran edessä yhden kärsivän kanssa. Mutta monet uskovat eivät välitä tästä sanasta ja tyytyvät kohtalonomaisesti vain odottamaan tulevaisuutta. Joillekin se voisi olla myös synnintunnustuksen paikka, mutta ylpeys estää olemasta rehellinen omatuntoon asti. Onpa niitäkin, jotka sanovat tässäkin tilassa, etteivät he tarvitse toisia uskovia – sääli! Olisipa vuorisuolaa.

Kristus on ostanut itselleen seurakunnan ja hänellä on käsky sitä varten, Raamatun sana, jonka tulee aina ohjata Herran omia enemmän kuin mikään muu. ”Rakkaani, sinä toimit uskollisesti kaikessa, mitä teet veljien, vieläpä vieraittenkin hyväksi.” 3.Joh.1:5. Siinä Herra piirtää selvästi eteemme tahtonsa ja se ei muutu, vaikka sanoisimme siitä mitä. Joka siis tarttuu tähän sanaan, elää siitä. Siinä on salattua mannaa, taivaan lahjaa, leipää ikuisen elämän varastoista.  ”Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.1.joh.4:21. Rakkaus on parhaimmillaan sitä, että sielu pelastuu, ei sitä, että siihen kylvetään epätotuuksia tai suoranaisia valheita, tai kertomuksia, jotka vievät ihmisen harhaan. Rakkaus on joskus tavattoman suolainen ja se itkettää, se tipauttaa polvilleen, se murtaa ylpeyden, se johtaa syntisen Golgatalle ja se taivuttaa kuuntelemaan Vapahtajaa. Se vain voi kantaa meidät taivaaseen. Ihanan maukas vuorisuola.

Anna meille vuorisuolaa suoraan Golgatalta, Herra. Anna meille kirkon ja herätysliikkeen luopumuksen keskellä usko, Kristus, joka tulee sinun uhristasi, veresi voimasta ja ylösnousemisesi Hengestä. Anna meille leipää, joka elättää, kirkastaa mielen ja puhdistaa sydämen. Olisi tosi mukavaa, Jeesus, joskus kuulla hyviä uutisia kirkon eliitistä, että jos voisit sielläkin herätellä tuntuvasti kaulusköyhällistöä ja hopealusikkakerhoa, tohtoriporukkaa ja silmäätekeviä, vapaamuurareita ja poliitikkoja, uskonnollisia ja tekopyhiä, suursyntisiä ja pikkurikollisia. Sillä vain sinä, Jeesus, voit sen tehdä, vain sinä voit murtaa valheen linnakkeet ja pimeyden vallat, vain sinä voit pelastaa ihmiset helvetin kidasta. Kunnia ja ylistys sinulle nyt ja aina. Aamen.